2011 kevään ja kesän lapsettomuushoidoista vauvan saaneet

Heiii!

Meillä nukutaan öisin! =)=)=) Aloitettiin tassu-unikoulu viikko sitten ja samalla tyttö siirtyi sivuvaununa olevaan pinnasänkyyn.

Eka ilta: Imetyksen jälkeen mies laittoi tytön pinnasänkyyn. Protestointia luonnollisesti tuli kun ennen on saanut nukahtaa rinnalle. Mies piti sylissä kun itki ja laski sänkyyn heti kun rauhoittui. Puolen tunnin kuluttua uni voitti. Yön aikana heräsi 2 krt ja kummallakin kerralla puolen tunnin itku, mutta mies sai rauhoittumaan pitämällä sylissä. Minä nukuin vierashuoneessa korvatulppien kanssa.

Tämän jälkeen en olekaan korvatulppia tarvinnut! :O=) O on nukahtanut hiljaa, on mennyt n. 15 min kun on mönkinyt ja hakenut hyvää asentoa, mutta nukahtanut itse, mies vaan on maannut meidän sängyssä pinnasängyn vieressä. Kolmantena yönä havahtui 2krt itkemään hiukan mutta nukahti kun mies piti kättä päällä. Muina öinä on nukkunut joko heräämättä tai sitten havahtunut kerran ja hetken hiljaa kääntyiltyään nukahtanut uudelleen.

Minä nukuin 6 yötä vierashuoneessa ja voi siskot kun oli ihanaa nukkua hiljaisuudessa illasta aamuun puolen vuoden pätkäöiden jälkeen. |O Tai no, aika monta yötä kyllä heräilin katsomaan kelloa vanhasta tottumuksesta... Viime yönä palasin makuuhuoneeseen. Vähän jännitti haistaako O maidon ja alkaa vaatimaan sitä herätessään, mutta ei, aamuun asti nukkui.

Aamuisin olen sitten syöttänyt sängyssä. Parina aamuna on siihen viereen nukahtanut vielä tunniksi mutta yleensä ei ja ollaan sitten noustu. Kuuden jälkeen on vasta herännyt, yhtenä aamuna nukkui jopa 7.50 asti. Olin etukäteen päättänyt että vasta 6:n jälkeen syötän, siihen asti yritetään tassuttaa takaisin uneen, mutta ei ole nyt tarvinnut, kun O heti ymmärsi jutun juonen. :heart:

Olen tosi hämmästynyt että tämä meni näin helposti ja nopeasti. Niin paljon kun sitä rinnalle nukahtamista stressasin ja siitä itseäni syyllistin. Tosin se ihana terkkari sanoi että "ajattele miten ihanaa vauvasta on ollut saada nukahtaa rinnalle, siinä ei ole ollut mitään väärää". Ihana tsemppaaja tuo ihminen. =)

Nitrodisco: En tiedä onko Manduca ergonomisempi, mulla ainakin meinaa hartiat ja selkä siinä hiukan kipeytyä jos pitkään kantaa. Tuo Babybjörn olisi tosiaan kiva kun vauva voisi olla etuperin siinä edessä mutta toisaalta jos se käy pieneksi niin kun AdAstra sanoi... Manducassa voisi kantaa leikki-ikäistäkin selkäpuolella. Ja ehkä se olisi selälle mukavampi alkaa jo pikkuhiljaa laittamaan O sille puolelle. Liikkumisesta: Meillä O edelleen kierii ja peruuttaa vaikka mihin mutta ei ryömi vielä eteenpäin eikä osaa itse istua. Hyvää ulkomaanreissua teille! :) Mihin olette muuten menossa?

AdAstra: Harmi että A:lla oksentelua, toivottavasti helpottaa pian. :hug: Voisiko se olla vielä refluksiin liittyvää tai osasivatko neuvolasta sanoa asiaan mitään? Onneksi teillä tosiaan nuo yöt sujuu että saat nukkua ja toivottavasti myös päiväunet asettuisi kohdilleen. Meillä on aika lailla samat kesälomasuunnitelmat, kotimaassa olisi tarkoitus tehdä pari reissua ja mekin ajateltiin astua laivaan - tosin mennä sillä tuonne Tallinnan suuntaan ja olla siellä hotellissa. Pitäis vaan hakea passi O:lle. Tuntuu jotenkin hassulta viedä vauva passikuvaan. :D

Millis: Voi kurja tuota korvatulehdusta! :hug: Toivottavasti tosiaan toinen kuuri tehoaa. Teillä on poitsu kehittynyt nopeasti, saa varmasti olla silmät selässäkin kun pääsee joka paikkaan. ;) Meilläkin on iltapuuroannos kasvanut, tyttö tankkaa yötä varten. :) Olen aamuisin tehnyt tavishiutaleista neljän viljan puuroa mutta iltaisin edelleen muksun riisipuurojauheesta. Sitten meillä on myös muksun kaurapuurojauhetta kun joka aamu ei jaksa/ehdi tuota neljää viljaa keittää...

Meillä on päiväunet aika lailla vakiintuneet niin että O nukkuu n. 2,5h aamupäivällä ja vajaan tunnin iltapäivällä. Illalla klo 20 yöunille ja aamulla 6:n jälkeen ylös.

Kiinteitä syödään 4krt: aamu- ja iltapuurot hedelmän kera, lounaaksi liha-kasvissosetta ja päivälliseksi kasvissosetta ja jälkkäriksi hedelmää/marjaa. Eli se välipala meiltä vielä puuttuu valikoimasta. Tissiä O ottaa edelleen runsaasti. Nyt kun tuota välipalaa ei ole, niin on noiden päikkäreiden välissä helppo vielä vierailla kavereilla, käydä perhetalolla muita äitejä ja vauvoja tapaamassa tai pyytää meille vieraita kun ei mene tuohon syöttämiseen aikaa, imetys kun hoituu siinä keskustelun ohessa helposti. Mutta otetaan kyllä välipalakin mukaan heti jos tarvetta ilmenee. 8kk ikäisenä pitäisi kai olla viimeistään 5 kiinteää ateriaa päivässä, ainakin noiden neuvolan ohjeiden mukaan.

Oletteko muuten sormiruokailleet? Me ollaan annettu maissinaksuja O:lle ja kurkkutikkua olen tarjonnut sille itse, en ole oikein uskaltanut antaa muuten kun pelkään että saa palan irti ja tukehtuu... Mä olen varmaan turhaan ylivarovainen tässä... :ashamed:

Tulipas paljon juttua taas... Aurinkoisia (ei liian kuumia jotta vaunuissa saa hyvin nukuttua) päiviä kaikille äideille ja kullanmuruille! :kiss:

Neela ja Pikku-O, reilut 6kk
 
Neelaihanaa kun nukutaan öisin =)
Meilläkin itseasiassa taas vaihteeksi nukutaan ja ei syödä öisin. JEE! Mikä lie kasvupyrähdyskausi ollut menossa.

On sormiruokailtu. Myös maissinaksut ja kurkkuviipaleet on suosiossa.
 
Onpa hiljaista, ovatko kaikki kesälaitumilla?:wave:
Neela ihanaa, että teillä nukutaan! Univelka on mulle ainakin ihan ylivoimaisen kamala asia. Oon ihan tööt jos en saa nukuttua.
Meillä kanssa A tykkää sormiruokailla varsinkin nyt kun suussa on kaksi hammasta!
Refluksi vaivaa edelleen ja kuumettakin oli, käytiin lääkärissäkin, mutta korvista ei löytynyt mitään. Saattoi kuume olla hampomisen aiheuttamaa tai sitten tuli laivan ilmastoinnista.
Hyvää kesän jatkoa kaikille!
 
Hei pitkästä aikaa!

Taitaa tosiaan olla mammat ja vauvat lomailemassa. Meille kuuluu mukavaa, yöt on jatkuneet hyvinä. Täytyy koputtaa puuta! Hotellissakin O nukkui ihan yhtä hyvin kuin kotona, vaikka etukäteen mietin mitä tästäkin tulee...

Laivareissulle me ei nyt sittenkään lähdetty. Ollaan siis ihan kotimaassa pysytty. Josko sitten syksyllä kun mies pitää isäkuukauden. Vielä olis edessä yhdet häät ja silloin tehdään 2 yön reissu pois kotoa. Muuten ollaan varmaan loppuloma (miehellä vielä 2vk) kotona, tehdään päiväreissuja sitten. Se on jo kuin ulkomailla kävis kun menee bussilla keskustaan. :D

O on tänään tasan 7kk. :heart: Hurjan äkkiä aika menee mutta toisaalta on ollut sellaisessa usvassa - alkuvaiheen hormonimyrskyt, univaje, elämänmuutos - ettei hahmota oikein aikaa. Niin paljon on tapahtunut kehitystä ja kasvua ja niin huisisti on kaikkea vielä edessä ennenkuin vauvavuosi päättyy. Hampaita odotellaan seuraavaksi. O:lla on alaien turvoksissa keskeltä, uskoisin toisen etuhampaan pian ilmestyvän. Lisäksi on ylhäältä kulmahammas tuloillaan, kuultaa ikenen läpi.

Hyvää kesänjatkoa ja toivottavasti palaillaan aktiivisesti ketjun pariin lomakauden jälkeen! :)

Neela ja Pikku-O 7kk
 
Moi! Pikaiset terkut tänne hiljaiseloa viettävälle palstalle! Kesällä on tullut mentyä ympäriinsä ja kirjoittelu on jäänyt vähiin. Lomaa on vietetty pätkissä, kun mies on ollut töissä välillä osan viikosta, mutta ihan ok näinkin.

Neelalle onnittelut hyvistä öistä! Kuulostaa ihan mahtavalle. Meillä on yöt vaihtelevalla tolalla – hyvinä öinä D herää ja syö pari kertaa ja huonoina syöntien lisäksi heräilee pari-kolme kertaa. Viime yönä jäi kolmen aikaan hereille ja parinkymmenen minuutin pinnasängyn vieressä nuokkumisen jälkeen otin sitten loppuyöksi viereen. Unikoulua on kyllä harkittu, mutta ollaan oltu sen verran menossa, että se sotkee. Ehkä tässä nyt joku yö yritetään.

Mä olen antanut D:lle pari kertaa kurkkua imeskeltäväksi ja yhden kerran porkkanaa, mutta eipä siitä nyt ruokailuksi ole, kun ei hampaita ole vielä tullut. Mutta vähän sellaista sormiruokailun esiharjoittelua kuitenkin. Kurkusta lähti pieni pala irti, mutta D sylki sen ulos. Hän syö kyllä aika karkeaakin ruokaa jo eli ei ole kaikista herkin noille paloille selvästikään.

Millikselle myös onnea hyvistä öistä! Tässä taitaa pian joutua vähemmistöön yösyöttöjen kanssa : / En tainnut vielä ehtiä esittää pahoitteluja teidän esikoisen sairaudesta, tosi ikävä juttu. Mutta hienoa, että pystytään lääkitsemään ja sen avulla viettämään ihan normaalia elämää.

AdAstra – ai kun söpöä, että teillä on jo hampaita :) Toivottavasti hampaiden tulo ei ole aiheuttanut isompia vaivoja.

Engeli – ihana kuulla, miten teillä menee. Kyllä varmasti on aika raskasta kahden kanssa, vaikka tietysti ihanaa! Loistavaa, että unet on hyvällä mallilla, se auttaa ihan varmasti paljon. Tosi kauniisti kirjoitit tuosta äitiydestä! Itselläni ei ollut niin selkeitä ajatuksia siitä, millainen äiti olisin tai haluaisin olla (kun en oikein sitten lasta toivoessa uskaltanut luottaa siihen, että äidiksi pääsen), mutta yllättävän luontevasti tämä on sujunut. Tänään itse asiassa juuri mietin sitä, kun sanotaan, että äidin ainainen seuralainen olisi huoli ja syyllisyyden tunne. No, huolen ymmärrän sikäli, että kyllähän sitä välillä miettii mitä kaikkea voi käydä, mutta en oikeastaan ole edes kovin huolissani asioista. Ja syyllisyyttä en ole vielä oikein kokenut ollenkaan. Ehkä se iskee sitten kun palaa töihin tai toivottavasti ei silloinkaan!

Nitrodisco – kiva, että autoilu on onnistunut hyvin. Meillä myös yllättävän kivasti. Ollaan oltu kahteen otteeseen 2h päässä mökkeilemässä ja sitten oltiin 1,5 viikkoa pidemmällä reissulla, jossa parina päivänä ajettiin sellaiset 500-600km. Ne meni yllättävän hyvin! D nukkui enimmän osan ajasta ja pidettiin sitten reilu tauko jossain kohtaa. Hereilläkin jaksoi istua autossa jonkin aikaa, vaikka tietysti ihan viimeiset hetket alkoi jo vähän kiukuttaa. Meillä myös on mökillä olleet yöt aika huonoja. Varmaan vaikuttaa sekin, että meidän kolmen lisäksi myös koira on nukkunut samassa pienessä huoneessa ja alkaa olla vähän liikaa porukkaa toisiaan herättelemässä. No, nyt taitaa olla seuraava mökkeily odottamassa vasta ensi kesänä.

Meidän D ei ole ihan kunnon vauhtiin vielä päässyt eli eteenpäin ryömiminen on vielä hakusessa. Taakse päin pääsee kyllä ihan näppärästi ja kääntyilee, mutta tekniikka pettää, kun pitäisi yrittää eteen. Kovasti huitoo käsiä ja jalkoja ilmassa, mutta eihän se minnekään vie. Tosi jämäkästi istuu ja jaksaa suht pitkiä aikoja olla itsekseen, kun saa lelukopan tutkittavakseen tai muuta kivaa tekemistä.

Siinä kai päällimmäiset kuulumiset. Aika kuluu hurjaa vauhtia ja kesäkin on jo pian loppupuolella. Sen verran kurjaa säätä ollut, että melkein tuntuu kesä jääneen välistä tänä vuonna. Mutta onneksi on tuo oma pieni päivänpaiste ilonamme!

DQ & pikku-D pian 8kk
 
Mitäs mieltä olisitte jos perustettaisiin ryhmä facebookiin? Sinne olisi nopeampi ja näppärämpi kommentoida ja ehkä tulisi käytyä useammin kuin täällä. Ryhmän voisi perustaa salaisena niin sitä ei näkisi kukaan muu kuin ne jotka siihen kuuluvat. Ehkä useampi tulisi kirjoittelemaan, sellaisetkin jotka ei täällä ehdi käydä?

Tällaisia ehdottelee Neela :wave:
 
Heipat!
Miehen loma lusittu ja paluu arkeen edessä.Ainoat yön yli kesälomareissut oli laivamatka ja sitten oltiin yks yö kylpylässä. Päiväreissuja tehtiin lähimaastoon, mutta paljon oltiin kotonakin, kun ilmat oli mitä oli. No tuli shoppailtua alennusmyynneissä ja nyt on A:n vaatevarasto täydennetty. Jospa sitten vasta joulualesta jotakin, pian nimittäin alkaa kotihoidontuki ja täytyy ehkä alkaa vähän miettiä rahankäyttöä.
Naamakirja sopii mulle, ois ihana nähdä teidän mussukoiden kuvat!
AdAstra ja A 7 kk ja viikko
 
heipat kaikille!

Meilläkin taas palattu arkeen, mies töissä ja me tytön kanssa touhuillaan kotona. Mulla tuli kanssa joku shoppailumania kesälomalla, liekö tosiaan johtunut huonoista säistä, että jaksoi kaupoissa rampata. Tosiaan nyt pitää alkaa elämään säästöliekillä, kohta loppuu vanhempainraha ja nyt jo vähän hirvittää, miten kotihoidon tuella pärjäilee..

Kesä mennyt mukavasti, vaikkei alkuperäiset suunnitelmat toteutuneetkaan ihan. Ulkomaan reissu jäi väliin, mutta mökkeiltiin ja tehtiin pienempiä päiväreissuja. Kiva loma kaikenkaikkiaan. Nyt päivät menee neidin nopeaa kasvua ja kehitystä ihmetellessä, eilen noustiin eka kertaa kunnolla tukea vasten ylös ja otettiinpa siinä jo muuta askelkin. Tuntuu uskomattomalta, että vielä kuukausi sitten sylissä istuskeli pieni vauva, joka ei vielä erityisemmin liikkunut, nyt ryömitään jo hirmusella vauhdilla ja konttausta harjoitellaan..ihanaa ja haikeaa samalla seurata tuota kasvua ja uusien taitojen oppimista.

Yöt meillä tankataan edelleen, ensi viikolla neuvola, siellä varmaan otan puheeksi tuon yösyöttöjen lopettamisen, viimeksi vielä siihen kannustettiin siellä, kun tytön painokäyrä oli enempi alenemaan päin, mutta katsotan nyt, mitkä on mitat. Kiinteitä meillä menee jo 5 ateriaa päivässä ja määrät aika reippaat. Maitoa ei vaan malttaisi juoda päivällä, ilmeisesti tankkaa sitä sitten öisin riittämiin.

Mukavaa loppukesää. Itse en ole fb:ssä, mutta ehkä minäkin sitten nyt viimein aktivoituisin, kun olisi joku riittävä motivaatio sinne liittymiseen :)

Nitrodisco ja typy 8, 5 kk
 
Mulla oli ihan sama kun Nitrodiscolla eli onnistuin välttelemään facebookia, kunnes viime viikolla liityin. Oli pakko myöntää että siellä on helpompi sopia jotain juttuja. Meillä on siellä ryhmä lähialueen äitien kanssa jossa sovitaan tapaamisia ym ja sitten kuulun toiseen ryhmään jossa on joulukuisten vauvojen äitejä (eräältä toiselta keskustelupalstalta).

Jospa mä perustan ryhmän ja laitan yksärillä tietoa miten mut löytää sitä mukaa kun ilmoittelette innostusta tulla mukaan. :)

Neela ja Pikku-O 7,5kk

Ps. O ryömii hurjaa vauhtia, kauhoo kuin uimarit olympia-altaassa. =)

Ps2. Nyt laitettu yksäriä Millikselle, AdAstralle ja Nitrodiscolle! :wave:
 
Viimeksi muokattu:
Emja, yksäri laitettu! :)

Muutkin jos haluatte mukaan niin huhuilkaa tässä palstalla. Voi laittaa mulle suoraankin yksityisviestiä, mutta tässä on varmempi perillemeno kun on useammalla mahdollisuus huomata. Nytkin DQ vinkkasi että Emja kyselee. :)
 
moi Neela &muut!

yritän nyt saada aikaiseksi liittyä sinne facebookiin, en tiedä onnistuiko kirjaantuminen, mutta nettiahdistus ainakin iski heti! :) Ehkäpä päädyn lopulta sinne keskusteluryhmäänkin, mukava olisi jatkaa ajatustenvaihtoa näiden mussukoitten ja muidenkin mietteitä herättävien ajatusten kanssa.
 
Moikka:wave:

Pitkästä aikaa tulin tännekkin kurkkimaan kuulumisianne. Oon niin laiska täällä kirjoittelemaan, joten jos vain saan niin mielelläni liittyisin fb:n kun sitä kuitenkin päivittäin käytän ja siellä kuulunkin jo toiseen suljettuun vauvaäitiryhmään ja kätevä kirjoitella kuulumisia :)

Meillä J on reipas poika, nyt reiluyn 5kk. Pituutta 68 ja painoa vajaa 8kg (tarkkaa lukemaa en muista ja neuvolakorttikin alakerrassa) :D J nukkuu yöt hyvin, on aina nukkunut... kutakuinkin 12 tuntia yössä yhdellä syötöllä. Refluksia epäiltiin silloin alussa ja ravattiinkin sairaalassa, mutta kaikki "vaivat" loppui hiukan ennen 3kk:tta... epäilen itse, että oli myös jonkunsortin koliikkia. Nyt kaikki menee hyvin, ja J on tyytyväinen lapsi :)

Mutta olisi kiva vaikka tuolla fb:n puolella kirjoitella enempi. Nyt pitää mennä.

Nanniga & J 5kk 9pvä
 
:attn: Seinäkukkanen, Isla79, Mapunen, Tarantella83, Plastex, Engeli, Mollamaija82, Robbie, Toivorikas-72, Uttinen, Mami2012 ja Hope! :attn:

Olisi ihana kuulla mitä teille kuuluu! Tervetuloa juttelemaan vauva-asioista ja kaikesta muustakin, fb-ryhmä odottaa! Laittakaa viestiä tänne palstalle tai yksityisviestiä minulle, niin liitän teidät mukaan!

Neela ja Pikku-O 9kk :wave:
 
Moikka pitkästä aikaa! Mä huhuilen nyt tätäkin kautta, että olisin kanssa kiinnostunut tosta fb-ryhmästä, laitoin Neela sulle jo yksäriäkin.
Mukavaa kevään odotusta ja toivottavasti treffaillaan pian fb:n puolella.. :)
T. Isla79
 

Yhteistyössä