.

Vielä olisi mullakin mahdollisuus vuoden 2019 vauvaan.
Joten tulen tännekin sitten hetkeksi ja toivon, että plussa tulisi ensi viikon lopulla. :) En minä malta odottaa, että menkat olisi myöhässä. On se pari päivää aikaisemmin alettava testejä kuluttamaan.

Olen vanha palstalainen, mutta nyt uudella nimimerkillä täällä salaa kuumeilen. Haluan pysyä tuntemattomana.
Liian moni tuttu tunnistaa vanhan nimimerkkini.
Vuosiin en kyllä ole palstaillut.

Niinhän siinä sitten kävi, vaikka olimme jo miehen kanssa päättäneet, etttä meidän lapset ovat tässä.
Vauvakuume iski kummallekin. :-o
Nyt on varsinainen toinen yrityskierto menossa.
Viime kierrossa en selvästi ovulaatiota pongannut. Vaikka kyllä oireita oli, mutta testi ei selvästi näyttänyt, eikä kyllä lämmötkään.

Tämän hetkinen tilanne on kp 19 ja dpo 2 tai 3. Maanantaina ja tiistaina tuli plussa ovulaatiotestiin.
Viikonloppuna en testannut, kun olimme reissussa ja testejä ei tietenkään ollut mukana.
Maanantaina oli pieni notkahdus lämmöissä alaspäin ja superlimat. Tiistaina lämmöt nousi enemmän, kun tuo notkahdus oli. Limatkaat eivät niin suuret. Sitten keskiviikkona ja tänään nousi lämmöt entisestään.
Maanantaina ja viime perjantaina heiluteltiin peittoja.
Et saa nähdä miten tässä käy.
Ajoitus pitäisi olla oikea.
FF ei kyllä "piirtänyt" ovisviivaa vielä.

On tämä kuumeilu taas jännää.

Plussatuulia kaikille kuumeilijoille!
 
Mulla menossa dpo5 ja orastava migreeni ollu koko päivän. Ei oo pahentunu niin, että oisin särkylääkettä halunnu ottaa. Varmaan yöks pakko, että se menee ohi ja huomenna pääsee heti aamusta salille. Buranaa 800mg ja panadolia 1g, muulla ei mene ohi. Panadol kai se vähiten haitallisin olis, mutta yksinään täysin turha lääke mulla :(
Menkkamainen yksittäinen vihlasu meni tänää mahassa. Miten niin kuulostelen itteeni tarkasti:ROFLMAO:En mää muissa kierroissa näin oo:D:D
 
Koska olit viimeksi tehnyt testin?

Mulla oli tänään ovis. Kymmenen päivää ja sit pitäs alkaa menkat ja pääsee ilmoittautumaan hoitoon!

Ei enää kauaa siis :) Pidetään peukkuja ettei tule enää mutkia matkaan.

Edellisen testin tein maanantaina. Suunnittelin, että odottelisin vielä seuraavaan maanantaihin, jos vuoto ei ala, vaikka en kyllä ehkä malttaisi.
 
Mulla menossa dpo5 ja orastava migreeni ollu koko päivän. Ei oo pahentunu niin, että oisin särkylääkettä halunnu ottaa. Varmaan yöks pakko, että se menee ohi ja huomenna pääsee heti aamusta salille. Buranaa 800mg ja panadolia 1g, muulla ei mene ohi. Panadol kai se vähiten haitallisin olis, mutta yksinään täysin turha lääke mulla :(
Menkkamainen yksittäinen vihlasu meni tänää mahassa. Miten niin kuulostelen itteeni tarkasti:ROFLMAO:En mää muissa kierroissa näin oo:D:D

Kuulostaa harmittavan tutulta :/ Panadol täys turhake pelkilteen.. Toivottavasti olo helpottaa ja tämä olisi merkki plussan suuntaan :)
 
@Tingeli testiä tulille huomenna! :D

Mullon joka kierrossa nää samat tissikivut ja päänsäryt ja pms-ihmisvihat sun muut joukkomurhan suunnittelut (ne on vasta lähempänä menkkoja siis) ja täysin samat oireet oli sillonki ku olin raskaana, pari oireetonta kiertooki on ollu ja ei mitään sillonkaan. Oireilen aina:confused::D
 
@Päppyrä mulla oli tappo migreeni eilen ja jouduin buranan vielä panadolin kaa vetäsee kuiteski.. migreeni lääkkeestä kieltäydyin suoraan..

isäntä tuumas tuumas äskö että tissit turvoksissa:D toissa yönä tuli sellanen pien supparin tapanen ku sängys jo makoilin.. nyt ollu vaikka mitä tuntemuksia.. no niitä nyt ollu aikasemmissakii kierroissa.. vielä joutuu jännää:confused::censored::eek::rolleyes:
 
Mulla tuli samanlainen supparimainen vanne viime viikolla, mieteinki et mitä tuo mahto olla.:whistle:
 
Pahoittelut negasta @Tingeli :(

@hitvetti mullon kans parina päivänä menny ny menkkamaisia ihme juilintoja ihan vaan pari siis aina kerralla mahassa. Dpo 4 ja 5 tais mennä. Yhessä kierrossa oli aivan sairaat alavatsakivut joskus dpo6-7, siis ihan kun tosi kovat menkkakivut ja ne vaan jatku ja jatku pari tuntia taukoomatta kunnes loppu ja ei tarkottanu mitään :cry: Kovin aikasin en sillonkaan testannu, että kemiallisesta ei voi mennä takuuseen etteikö ois sellanen ollu. Dpo 11 tai 12 testasin sillon negan ja menkat alko dpo 12 tai 13. Vaikee muistaa päivän tarkkuudella noita:D
 
Ei noit muista mitä on millonnii ollu ja oon hirveen huono flohon päivittää:oops: to-pe akselilla pitäs menkat alkaa jos ei tärppiä ja normi kierto.. tuskaa vaa ootella:cautious:
 
Se ilo loppui sitten lyhyeen. Eilen alkoi kovat kivut ja tänään runsas vuoto. Kyseessä kuulemma melko selvä keskenmeno. Jos ei rauhoitu, kivut voimistuvat ja jatkuvat pitkään niin pitää lähtee lääkäriin. Todennäköisesti vuotaa itse ulos. :cry:
 
@lehmätyttö Onnea plussasta! Ja vahvistumista viivalle!

@Tingeli Tsemppiä sulle! Ootko ajatellut lääkärin luona käydä jos menkat ei pian ala? Saisit jotkut lääkkeet auttamaan kierron alkamiseen!

Dpo 1, harmittaa kun 2ovista jäi hyödyntämättä. Mut ens kuu jaksaa pitää positiivisena!
Eipä tätä ketjua kauaa enää ole jäljellä! Lyhyt on lista!
Oon miettinyt tota lääkärillä käyntiä, mutta valkovuoto on nyt lisääntynyt niin huomattavasti, että ajattelin vielä seurata tilannetta jonkin aikaa.
 
Yhteistyössä