.

Mulla on koko ajan varmempi olo että nyt on kyytiläinen mukana. Juhannuksen tienoilla hän sitten syntyisi <3 Eilen illalla tuntui hassua kuplintaa alavatsalla, ihan niin alhaalla etten usko että siellä mikään ilma enää kuplisi. Tänään pariin kertaan ollut samanlaista kuplintaa. Onko muilla kokemusta tuommoisesta kuplimisesta? Alaselkä on ollut melko kipeä myös, mulla ei yleensä koskaan ole.
Täällä myös tuollaisia oireita (tosin dpo8 eikä lapsia aikaisemmin)
Meillä tosiaan yritetty se kolme vuotta ja kaikkia raskausoireita ehtinyt kuvittelemaan, mutta nyt ihan erilainen fiilis kuin ennen o_O

Lisäksi (ehkä taas kuviteltu) ensimäistä kertaa minulla on oikeasti jotain mielitekoja!
Voisin syödä (ja syönkin...) monta kulhollista suklaamuroja päivässä nyt tuosta dpo5:sta lähtien :eek:
Vaikka viimeeksi syönyt niitä tosiaan joskus yläaste ikäisenä ja nyt jo toinen paketti menossa....

Toivottavasti olisi kyytiläinen, tai sitten olen muuten vaan sokerihiiri:D
 
Täällä myös tuollaisia oireita (tosin dpo8 eikä lapsia aikaisemmin)
Meillä tosiaan yritetty se kolme vuotta ja kaikkia raskausoireita ehtinyt kuvittelemaan, mutta nyt ihan erilainen fiilis kuin ennen o_O

Lisäksi (ehkä taas kuviteltu) ensimäistä kertaa minulla on oikeasti jotain mielitekoja!
Voisin syödä (ja syönkin...) monta kulhollista suklaamuroja päivässä nyt tuosta dpo5:sta lähtien :eek:
Vaikka viimeeksi syönyt niitä tosiaan joskus yläaste ikäisenä ja nyt jo toinen paketti menossa....

Toivottavasti olisi kyytiläinen, tai sitten olen muuten vaan sokerihiiri:D
Mulla alkoi about siinä dpo6 paikkeilla jäätävä juustonhimo, joka on edelleen. Syön siis semmosia 10cm patukoita kerrallaan ja vahvinta cheddaria mitä löytyy (mä en oo ikinä tykänny cheddarista!). Eli nyt sormet ristissä et tää olis sitä itteään!

@amadecasa Mulla tuntui tommosta päivää ennenkuin plussasin. Dpo10 siis illalla sängyssä. Peukut siis sinne testailuun!!
 
Mun piti montakin asiaa kommentoida mutta unohdin jo kelle ja mitä. Ainakin @Siltsu :lle piti laittaa että minä en näe mitään testissä mutta se ei kyllä tarkoita sitä etteikö siinä joku olisi. Oon niin huono tulkitsemaan noita haamulaisia ja sen vuoksi varmaan itsekin testaan vähän myöhemmin kun kuvittelen jotain olevan.

Ja nyt mä kyllä olenkin kuvitellut urakalla kun koko päivän, iltaan voimistuen alavatsaa jomotellut mutta rupesin miettimään että onko nää kuitenkin menkkajomoja. Jauhan tätä samaa mutta kun asiat kiertää samaa kehää mun päässä :ROFLMAO: Itkenyt olen tänään myös urakalla, ensin ehkä aiheesta mut sit se jäi vaan päälle. Ja se aamuöklötys ja pahamaku ja pissalla olen juossut. Olispa olispa olispa ens viikolla plussaa useammassakin testissä. :love:
 
TOIVEENA VAUVA 2019

5.10.2018

Nimi ★ Kiertopäivä ★ yk/ya

Saltsu_...................kp 62/28................yk 1
Minimali..................kp 59/30-32..........yk 2
Mustikka89.............kp 51/23-25..........yk 3
Kissanainen87........kp 47/28...............yk 14
Neltsuliini................kp 44/27...............ya 5/16
Heybaby..................kp 44/36..............ya 8/18
Toiveikas92.............kp 41/34...............yk 9
Maya123.................kp 38/28...............yk 1
Sennay....................kp 37/xx...............yk 2
Pioni85....................kp 35/27-30.........yk 3
Laima......................kp 34/28...............yk 3
Saippuakupli...........kp 34/30...............yk 4
1986/13...................kp 33/xx...............ya 8/18
Alviita......................kp 32/33...............yk 1
MatildaJ..................kp 31/25...............yk 3
LaTiLa.....................kp 30/32...............tjot
Papupata12............kp 30/29-32..........yk 2
Siltsu.......................kp 28/25...............yk 3
Ngale.......................kp 26/30..............yk 13
Ilonetsijä..................kp 26/30..............yk 5
Bubble92.................kp 26/26..............yk 3
Annanna..................kp 25/26-28.........yk 2
Haavejuttu...............kp 25/30..............yk 2
Persikka123.............kp 25/28-30........ya 5/17
Appelsiiniomena......kp 24/33..............yk 10
Sarianne81..............kp 23/27-33.........yk 1
Veeja.......................kp 23/xx...............yk 1
Lllariel......................kp 23/22-26.........yk 2
Peanut_butter..........kp 22/28-32.........yk 2
Vuuti........................kp 22/28-32.........ya 2/17
Naissoturi................kp 20/23-29.........yk 7
VauvaHaaveilija89...kp 20/28..............yk 10
Kindermaxi..............kp 20/24-27.........yk 1
W.we.......................kp 19/26..............yk 5
Luumupuu_.............kp 18/30..............yk 4
Kuuutti.....................kp 16/27.............ya 5/18
Tylleröinen_21.........kp 15/24-27.........ya 5/18
Emerentia................kp 14/28(?).........yk 9
Nelly31....................kp 14/33..............yk 3
Tiutau13..................kp 13/26-33.........tjot
Hemppanen............kp 12/29..............yk 7
iK.............................kp 12/28..............ya 5/18
Alinah92..................kp 12/28-30.........ya 2/16
Rosemarie...............kp 10/xx..............ya 6/18
Mimmik....................kp 9/28...............ya 9/18
Vauvameille.............kp 7/26-28..........yk 18
Li88..........................kp 7/27-30..........yk 4
Lillium.......................kp 6/26-28..........yk 6
Beibihaaveilija..........kp 6/26-30..........yk 3
Emppu-93................kp 4/28-32..........yk 2
Cara-mel..................kp 4/26-28..........yk 2
Neilikkaruusu...........kp 4/xx................yk 1
Keijukuningatar........kp 3/xx................ya 5/18
Janskusdff................kp 3/28...............yk ?
Chili_........................kp 2/28-29..........yk 4
Miina-.......................kp 1/26-27..........yk 8
Pillipöllö...................kp x/xx.................ya 8/18

★★★★★★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat:
Heybaby..............dpo 21
MatildaJ..............dpo 19
Laima..................dpo 18
Bubble92.............dpo 15
Lllariel.................dpo 13
Saippuakupli.......dpo 13
LaTiLa.................dpo 12
Sarianne81.........dpo 11
Ngale..................dpo 10
Ilonetsijä..............dpo 9
Veeja...................dpo 9
Kindermaxi..........dpo 9
Naissoturi............dpo 8
W.we...................dpo 8
Vuuti....................dpo 6
Marlen.................dpo 5
Peanut_butter......dpo 5
Luumupuu_.........dpo 3

Taustalla:
Santrana, Kiemura, Päppyrä,
Reetaleena, mimmik, Keijukuningatar,
Ensikatse, Emppuelkku, quinque,
Pilvinentaivas, Herqqu, ALLEIGRA,
Muropaketti, midoo, tätimoonika,
pandanen, Momon, RUSKA82,
opiaattina, BlenQ, Lunart, Vanilla88,
Eufemia85, KaikkiPojatJaTytöt, Pihlaja87,
Jeyz84, Aanskuh, Helinä87, Jonxu,
 
Viimeksi muokattu:
PLUSSANNEET:


Huhtikuu 2018:
Nemmiina (yk 3), Lilmi89 (yk 1), Not Alone (ya 1/18), Lilja<3 (yk 7), DiiDii (IUI), kettuperhe (yk 8, IVF), Abby87 (yk 11), Kertsi (yk 1), Eppis27 (yk 1), Noups (yk 7)

Toukokuu 2018:
Nelliida (yk 10), Toiveikas89 (yk 4), Yemi (yk 1), miniminimini (ya 7/17), katie89, KKaisuli (yk 2), Talvilintu (yk 1), aronoele (yk 1), RUSKA82 (yk 1), SandraB (yk 7)

Kesäkuu 2018:
rust (yk 8), scoc (yk 2), lilia88 (yk 5), Paupiu, jemppu123, Keppihevonen4, kuus+1 (yk 7), Lilja<3 (ya 11/17), Johannaa (yk 2), Alia (yk 2), Jankesof (yk 3), Persikka 123 (yk 13), Lilje (yk 4)

Heinäkuu 2018:
Helmi30 (yk 5), Vilmalotta (yk 3), Önnö (yk 2), Yoona (yk 3), Tiukunen1982 (yk 5), Hmami (yk 1), Sindalinda (yk 1), Sasusa,
Maloon (yk 1), Janet88 (yk 10),
Naturamama (yk 1), kolava (yk 3), minimiiS (yk 3)

Elokuu 2018:
MannaL (yk 4), EeEeVee (yk1), rubikinkuutio (yk 2), Mansikka19 (yk 4), sucrine (yk 6), Toiveli (yk 13), Tillukkainen (yk 11)

Syyskuu 2018:

Sofi86 (yk 9), Sanzu85, Janski26 (yk 3), Tiinaliina1

Lokakuu 2018:

StellaMom (yk 3)
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos Rosemarie kannustavista sanoista. Tottahan se on että nyt oli vasta se mahdollisuus raskauteen, edellisessä kierrossa en ovuloinut ollenkaan ja kierto oli huimat 33pv. Paljon voimia myös sinne ja toivotaan että plussat pian:love:

Siltsu, nään haamun. Vahvistumista sille:love:

Miina, kuulostaa hyvältä ettei menkat ole vielä alkanut. Toivotaan että sun haamut/viivanpaikat alkaa vahvistumaan. Nyt olisi niin jo teidän vuoro:love:

Lyhyeksi jäi plussanneet syyskuussa, mutta nyt plussa rytinällä lokakuuhun:love:

Omaa napaa, En ole testannut nyt. Tänään tai huomenna ajattelin dippailla. Oireina edelleen tissien arkuus, tyttö ei huolinut maitoa..siis imetän vielä harvakseltaan. Eilen tuli taas kahvin jälkeen höntti olo.. väsymystä myös esiintyy ja nivuskipua..en tiedä välillä kaikki täsmäisi raskauteen mutta jotenkin vaan sellainen olo että Nega sieltä tulee:unsure: kovia menkkajomoja oli eilen illallakin varauduin jo että kohta lorahtaa.. vielä ei ole näkynyt. Flo sanoo että menkkoihin 4pv.

Iloista viikonloppua kaikille:love:
 
Mulla alkoi about siinä dpo6 paikkeilla jäätävä juustonhimo, joka on edelleen. Syön siis semmosia 10cm patukoita kerrallaan ja vahvinta cheddaria mitä löytyy (mä en oo ikinä tykänny cheddarista!). Eli nyt sormet ristissä et tää olis sitä itteään!

@amadecasa Mulla tuntui tommosta päivää ennenkuin plussasin. Dpo10 siis illalla sängyssä. Peukut siis sinne testailuun!!
Mulla muuten kans ollu kamala juustohimo, siismutta vetelen ihan pelkiltään vähänväliä..:ROFLMAO: nam
 
Tervetuloa mukaan jännäilemään @Marjusk! Ensi viikolla sitten plussaillaan <3

Mulla on koko ajan varmempi olo että nyt on kyytiläinen mukana. Juhannuksen tienoilla hän sitten syntyisi <3 Eilen illalla tuntui hassua kuplintaa alavatsalla, ihan niin alhaalla etten usko että siellä mikään ilma enää kuplisi. Tänään pariin kertaan ollut samanlaista kuplintaa. Onko muilla kokemusta tuommoisesta kuplimisesta? Alaselkä on ollut melko kipeä myös, mulla ei yleensä koskaan ole.
Täällä kans on tuntunut semmosta kuplintaa. Ei ihan normaali ruoansulatus tunteita vaan Semmosia aivan mini nippailuja:DHeräsin aamulla vilunväreisiin ja nokka ihan tukossa. Ei vielä eilen aamulla ollut :whistle: no joo kp 22.. 2 päivää vielä näyttäis menkkoihin olevan tai sitten vanhan kierron mukaan 3..nipistellyt välillä alavatsaa. selkeitä oireita tai sitte oma mieli alkaa jo kuvittelee kaikenlaista (n):LOL::LOL:
 
Täällä kp1 jälleen, taian jäähä hetkeksi taustailemaan, ottaa henkisesti tosi koville. Kuukaudesta toiseen aina tämä sama odotus ja pettymys.

Tsemppiä ja onnea kaikille toivottavasti plussia alkaa sadella :)
 
Dpo 7-8 välisenä yönä eli nyt viime yönä nukuin selälläni ja heräsin yhtäkkiä vihlaisuun alavatsassa hieman vasemmalla. Kesti varmaan joitain sekunteja. Voisikohan tuollainen olla kiinnittyminen ja vielä tuohon aikaan? (n) vai voiko olla jotain muuta?
Aika outoa herätä tuommoiseen, enkä edes liikuttanut itseäni vaan ihan paikallaan ja vihlaisi :eek:
 
Oma napailu: Taidan olla aika hidas hormoonihyrrä, tai sitten kaikki ei ole kuten pitäisi koska tässä aamun digiä, lupasin tehdä kun kuukautiset ovat viikko myöhässä ja voila... siinä se nyt on. Se sana jota en todellakaan odottanut. Olin valmistautunut ihan eri vastaukseen...:cry:o_O:eek::sick: Eli plussa tuli!
 

Attachments

@Siltsu Minä näen viivat! Oioi ihanaa, toivotaan vahvistumista <3

@jonxu Pahoittelut menkoista, voimia :(

@Bubble92 Vau, onnea! :love: Jännästi tuo väri on epätasainen, mutta siis selkeä plussa kyllä. Ootko kokeillut tehdä toista testiä?

@StellaMom Vau, onneksi olkoon! <3 Olitko siis aiemmin testannut ja saanut negoja (en nyt muista kun näitä viestejä tulee täällä niin paljon)?

Ihanaa että saadaan tännekin jo lokakuun plussia <3 Kumpa moni meistä tulisi pian perässä. Osaatteko plussanneet kertoa, oliko oireet ennen plussaa jotenkin erilaiset kuin muissa kierroissa?

Täällä dpo5 ja aika matelee, edelleen :coffee: Odotan vaan jo että dpo:t ois sellaiset, että vois edes alkaa kuvittelemaan oireita. :D
 
@Siltsu Minä näen viivat! Oioi ihanaa, toivotaan vahvistumista <3

@jonxu Pahoittelut menkoista, voimia :(

@Bubble92 Vau, onnea! :love: Jännästi tuo väri on epätasainen, mutta siis selkeä plussa kyllä. Ootko kokeillut tehdä toista testiä?

@StellaMom Vau, onneksi olkoon! <3 Olitko siis aiemmin testannut ja saanut negoja (en nyt muista kun näitä viestejä tulee täällä niin paljon)?

Ihanaa että saadaan tännekin jo lokakuun plussia <3 Kumpa moni meistä tulisi pian perässä. Osaatteko plussanneet kertoa, oliko oireet ennen plussaa jotenkin erilaiset kuin muissa kierroissa?

Täällä dpo5 ja aika matelee, edelleen :coffee: Odotan vaan jo että dpo:t ois sellaiset, että vois edes alkaa kuvittelemaan oireita. :D
Plussat tulivat liuskoilla, erittäin haaleita nyt viikon ajan, päätin vielä tällaisella kokeilla ja se sitten sanoi tänä aamuna että raskaana oltais. Mun laskelmien mukaan olisin jo 14.9 ollut ovulaatio mutta tämän testin mukaan vasta 1-2vko raskaana. Sen perusteella arvele olevani matalahormonihyrrä tai sitten on jotain "vikaa". Mun edellisissä kierroissa kuvittelin paljonkin oireita, kiinnittymisestä huonoon oloon. Tällä kierrolla ei ollut mitään. Nyt viime päivinä (viime vklsta alkaen) on röyhtästyttänyt, ilmavaivoja, ruokahalussa muutoksia, mutta oli jo tiedossa että menkat myöhässä silloin. Olin jotenkin varma että ei tärppää, ja sitten kävi näin. En osaa selittää. Pahoinvointia arvelen tulevan sitten vkolla 6 viimeistään.
 
Ihania plussia tullut, jee jee kiva lukea heti aamusta :love: Onnea.

Itellä jotenkin rento olo, niin tulevan testauksen suhteen ja muutenkin. Onneks vkl on sellaista menoa että en kerkee ees miettii hätätestausta :X3: ootan maanantaihin jolloin dpo12. Outoa on se et oloja on mut en oo google-hakua käyttäny yhtään oireiden hakuun, nyt jotenkin aattelen et joko oon raskaana tai sit uutta yritystä. En voi tässä hetkessä asiaan mitään, eli odottelua vaan. Ehkä saa huolettoman kuvan kirjoituksestani, silti sisäinen jännitys kova:D

PLUSSIA TEIDÄN TIKKUIHIN, NIIN TOIVON, JÄNNÄÄ.:love:
 
@Ilonetsijä täällä kans sellanen leuto-olo. Tulee plussa jos tulee tyylillä vaikka jännitys ja täpinät on kovat :LOL:
Maanantaina jatkuu hoidot, joten aamulla silloin herkkä testi tekoon ja jos ei mitään niin otetaan seuraava vaihe puheeksi lääkärin kanssa (y)
Kovin kovalla ei odotukset ole, mutta jos ei nyt niin loppukuu on sitten minun plussa aikaa jos hoidot etenee nopeasti, jaksan tähän uskoa :love:
 

Yhteistyössä