.

@minttu-82 Se kyllä avaa silmät kun lähipiirissä on yllättävä suru.. Koskaan ei voi tietää kuinka paljon aikaa tässä maailmassa on kullakin jäljellä.

Omalle kohdalle tuo sattui joitakin vuosia takaperin isäni yllättävällä kuolemalla. Herätti minut elämään hetkessä ja nauttimaan pienistäkin asioista elämässä täysillä. Kaikki on suhteellista ja paljon voi tehdä parantaakseen omaa ja muiden elämänlaatua ihan vain omalla asenteella.

Itse itken todella helposti pienistäkin asioista, ja en yritä pidätellä. Olo kohenee aina itkun jälkeen joten en häpeä yhtään vaan annan kyynelten valua vapaasti. Olen huomannut että stressi lievittyy parhaiten juurikin hyvällä itkulla. Oli syy sitten pieni tai iso.
 
  • Tykkää
Reactions: Suspi
@Wintersun Voi harmi, kun joudut edelleen odottamaan..

Täällä näköjään on jo moni päätynyt siihen pisteeseen, että seuraava mahdollisuus on vuodelle 2020..

Mutta onneksi myös muutama plussa ja vauva mahtuu mukaan vielä tällekin vuodelle❤

Omaa: Kp nyt siis 23-30. Vuoto ollut niin epämääräinen tässä kierrossa, että en tiedä missä mennään. Yritystä on kyllä ollut, mutta ovulaatiosta ei ole tarkkaa tietoa.. testasin raskautta jo pari päivää sitten , mutta negahan se yllättäen oli, niinkuin siinä vaiheessa kiertoa pitäisikin olla. Yleensä kierto kestää 33-36 päivää
 
Menikö mun mahdollisuus? :eek::cry: en nyt muista alotinko ti vai ke tikuttaa ja aina haalee viiva piirty to en muistanu tikuttaa mut pe anto haalee viivan taas. no tänään ois ovis flo:n mukaan niin ei antanu mitään viivaa. Mulla on kyl nyt kaikki sekasin. Mitään tuntemuksia en oo tuntenu ovulaatiosta (n)
 
En usko! Toki voi olla nopea Lh-nousu mutta usein kai ainakin alkaa pikkuhiljaa vahvistumaan. Varsinkin jos ei muita oireita ole. Flo mulla ennustaa ihan miten sattuu enkä siihen voi luottaa kun ovis voi olla "milloin vaan". Sehän laskee vaan keskiarvon. Onko laittaa kuvia?
Jos minä osaan jotenkin laittaa tänne kuvan. Aattelin koittaa viel illalla tehhä testin jos se näyttäs jotain.
 
Äsken alkoi pieni tiputtelu, joten Mulle voi huomiselle päivittää 1/28-31 YK 4. Ainoastaan yhdesti ollut tuo kierto 26, joten parempi noin. Ei enää ota päähän, eilinen nega jo itketty eilen...
Nyt aion tilata ovistestejä, sillä oikeesti haluan tietää ovuloinko ja jos niin milloin... muutaman testin tikutin ekassa kierrossa, luulin silloinkin bonganneeni, mutta teidän juttuja luettuani, tajusin että tasavahvoja en saanut silloin, joten elämäni eka tilaus lähtee nyt! Myös flown asensin (flo näyttää ovista 7.4, toivottavasti ei, sillä mies reissussa taas 5-8.4) mitähän muuta vippaskonsteja koittaisin, vinkkejä? :ROFLMAO: Nyt kaikki keinot kehiin :ROFLMAO:
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: hitvetti
@Ellinoora38 tunsin ovulaation hyvin seuraavana päivänä siitä, kun sain ovistikkuun positiivisen tuloksen. En muista tarkalleen mitä oireita on mikäkin päivä sen jälkeen tullut, mutta ainakin menkkajomotuksia useampana päivänä, viimeksi eilen, alaselkäsärkyä, repäisykipuja ylösnoustessa, päänsärkyä, kummallisia mielialoja: itkuherkkyyttä/ärtyneisyyttä muutamana päivänä (ei oo tyypillistä). Viikko ovulaatiosta tunsin illalla nukkumaan mennessä vihlontaa alavatsalla. Järkyttävää päiväväsymystä, yöllä levottomia unia. Lisäksi tuli flunssa sekä lämmöt koholla. Tietenkin nää kaikki voi johtua toisistaan tai olla vaan sitä, että tarkkailen itteeni tavallista enemmän.

Esikoisesta mulla oli oireena pelkästään ihan järkky itkukohtaus kolme päivää ennen ku plussasin ja hedelmöityksen jälkeen joskus tuli niin kauhee pissahätä, että meinasin housuun pissata. En ollu aiemmin ikinä kokenu semmosta ja muistan sen tunteen vieläkin :ROFLMAO: Tiedä sit, johtuko nekään raskaudesta, mutta sillon en tarkkaillut itseäni ja oikeestaan unohdin koko asian, sillä silloin oli kesäloma ja ensimmäinen yrityskierto meneillään. Testin tein kp 28 illalla ennen punaviinilasillista, kun se sillon vasta tuli mieleen...

Ja just nyt tänä iltana tuli ensimmäistä kertaa fiilis, etten mä olekaan raskaana. Se rfsun testihän on ihan shaibaa, en tiedä miksi edes tein sen. Huomiseksi on erimerkkinen herkkä testi, joka lupaa 76% varmuudella oikean tuloksen kuusi päivää ennen kuukautisia, ja mulla on huomenna neljä päivää kuukautisiin. Eli jos se on nega, niin sitten enää testaa ja jään odottelemaan vuotoa. Sori romaanista. :rolleyes:
 
  • Tykkää
Reactions: Ellinoora38
en tiedä osasinko liittää kuvan oikein. Tänä aamuna noustiin esikoisen toimesta aikaisin, mutta mua niin jännitti tämän testin tekeminen, ettei ollut vaikeuksia herätä. Ihme unia taas näin (n)
Ei tässä taida epäselvyyksiä olla siitä, että raskaana ollaan. Testiviiva piirtyi heti!:love: Nyt dpo10.
 

Attachments

Onnea@frisof :love:

Tuo kiertopäivien laskeminen... onko se oikeesti niin, että jos menkat alkaa klo 18 jälkeen niin seuraava päivä on vasta kp 1? Vaikka alkais illalla jo ihan kunnolla? Aina oon merkannut sen jo kp 1, aina oppii uutta 37v :ROFLMAO:
 
@Wintersun joo vähän olen käynyt vain iltaisin lueskelemassa muiden tilannetta.. flo ennustaa keskiviikkona alkavaksi, mutta tämä kierto menee hukkaan..
mies menee alkuviikosta kilpirauhastesteihin ja ensikierto tosiaan yritetään vielä omatoimisesti, mutta tulosten jälkeen ollaan aktiivisesti klinikkaan sitten yhteydessä. Eli vielä yksi luomukierto tähän vuoteen mahdollisuus ja sitten ainakin (vaikka väkisin) vauva 2020 ! Tähän jaksan uskoa :love:

Mikä sinun henkinen jaksaminen teidän tilanteeseen on ?
 
https://aijaa.com/ncuz3F
Pahoittelut @minttu-82 uudesta kierrosta.

@Dallu ja @Lapseton87 teistä ei oo kuulunut mitään kuukauteen, mikä siellä on tilanne?

@maikku2019 miltä ovistestit näyttää?

Toivon että lääkäri soittaa heti huomenna.
Mulla vuoto nyt verisempää. Mut ei nää menkat vielä, dpo 8. Veikkaan että rupi irtoamassa. Mut ti tai ke pitäis Akaa menkat. En nyt sitä tiputtelua huomaa kun muutenkin vuotaa.
Samaa haaleaa viivaa antaa :unsure: No ei se mitään yritystä pidetävä yllä kaikesta huolimatta (y) kuvia en saanu liitettyä en ymmärrä (n) kokoajan herjaa jotain:mad:.
 
Paljon onnea plussanneille! :love: ja pahoittelut uusiin kiertoihin joutuneille.
Meillä on tosiaan vielä mahdollisuus jouluvauvaan :love: Menin ja hain vaan uuteen työpaikkaan jonka todella haluaisin, hetken mietin pitäisikö laittaa vauva puuhat hetkeksi jäihin. Päädyin ratkaisuun että jatketaan yrittämistä niinkuin ennenkin, vauva on haaveissa enemmän kun yksikään uusi työpaikka. Mies sanoi vaan että jos onnistaisi työn ja vauvan suhteen niin peittelisin mahaa koeajan verran, aloin nauramaan että tuskin sitä vatsan kasvua 4-6kk ajan selittää sillä että on pulla maistunut :LOL:
 
Viimeinen kierto tällä listalla, joten voisin pitkästä aikaa tulla ihan piinalistallekin. Tänään siis dpo0. Katsottiin jo miehen kanssa, että jo miehen kanssa että jos tärppi kävisi niin laskettu olisi 18.12. Eli jouluna vauva sylissä. Ehkä tää kymppi kierto vois olla meidän.:love:
Mies kävi perjantaina antamassa siemennäytteen ja niitä tuloksia odotellaan nyt kovasti. Kaunkohan niissä mahtaa mennä?

Ihanaa, kun täällä tulee vielä viime hetken plussia ennen ketjun vaihtoa. Antaa toivoa itsellekin. :love:
 
Onnea uudesta työpaikasta @Huldaliini ja plussatuulia @Bubble92 Pari viikkoa niissä voi mennä. Riippuu toki onko julkinen vai yksityinen. Julkisen tulokset me nähtiin kanta.fi paljon ennen kuin sit lääkäri soitti ja kertoi niistä.
@Wintersun kirjoitin ehkä hieman epäselvästi, laitoin siis vasta hakemuksen uuteen työhön (y) Nyt odottelen vasta että tuleeko soittoa edes haastatteluun :D
Toivon todellakin teille vauvaa vuodelle 2020! Teille jos joillekkin se onni kuuluisi! Toisaalta teidän tarinanne avasi omat silmäni että ihan oikeasti lasta ei niin vain hankita vaan niitä saadaan!
 
  • Tykkää
Reactions: Minic
Paljon onnea @frisof :love:
@Huldaliini toivottavasti saat työpaikan sekä jouluvauvan, tsemppiä:)
Mulla ovis on varmaa to-pe, eka ajattelin että meen niihin labrakokeisiin ensiviikolla heti, mutta ennen sitä pitää olla sekstaamatta kolme päivää, niin menis ovis ohitse, niin maltan mieleni ja meen sitten sitä seuraavalla viikolla. Niin toivoisin tärppiä nyt, että ei tarvitsisi enempää tutkia mikä on.
 
@Ellinoora38 tunsin ovulaation hyvin seuraavana päivänä siitä, kun sain ovistikkuun positiivisen tuloksen. En muista tarkalleen mitä oireita on mikäkin päivä sen jälkeen tullut, mutta ainakin menkkajomotuksia useampana päivänä, viimeksi eilen, alaselkäsärkyä, repäisykipuja ylösnoustessa, päänsärkyä, kummallisia mielialoja: itkuherkkyyttä/ärtyneisyyttä muutamana päivänä (ei oo tyypillistä). Viikko ovulaatiosta tunsin illalla nukkumaan mennessä vihlontaa alavatsalla. Järkyttävää päiväväsymystä, yöllä levottomia unia. Lisäksi tuli flunssa sekä lämmöt koholla. Tietenkin nää kaikki voi johtua toisistaan tai olla vaan sitä, että tarkkailen itteeni tavallista enemmän.

Esikoisesta mulla oli oireena pelkästään ihan järkky itkukohtaus kolme päivää ennen ku plussasin ja hedelmöityksen jälkeen joskus tuli niin kauhee pissahätä, että meinasin housuun pissata. En ollu aiemmin ikinä kokenu semmosta ja muistan sen tunteen vieläkin :ROFLMAO: Tiedä sit, johtuko nekään raskaudesta, mutta sillon en tarkkaillut itseäni ja oikeestaan unohdin koko asian, sillä silloin oli kesäloma ja ensimmäinen yrityskierto meneillään. Testin tein kp 28 illalla ennen punaviinilasillista, kun se sillon vasta tuli mieleen...

Ja just nyt tänä iltana tuli ensimmäistä kertaa fiilis, etten mä olekaan raskaana. Se rfsun testihän on ihan shaibaa, en tiedä miksi edes tein sen. Huomiseksi on erimerkkinen herkkä testi, joka lupaa 76% varmuudella oikean tuloksen kuusi päivää ennen kuukautisia, ja mulla on huomenna neljä päivää kuukautisiin. Eli jos se on nega, niin sitten enää testaa ja jään odottelemaan vuotoa. Sori romaanista. :rolleyes:
Kiitos vastauksesta. Mulla on ollu tässä kierrossa uutena kans päänsärky ja joskus dpo 5/6 oli todella huono olo. Melkein oksetti. Huono olo saattoi johtua juurikin siitä pääkivusta. Sitä kesti kaks pv js sen jälkeen ei ole ollut. Nyt menossa muistaakseni dpo10 mutta en uskalla vielä testata
 
Kiitos kaikille onnitteluista :love: ja korjauksena, että tänään olikin jo dpo11 kun tuon testin tein. Edelleen päivät sekaisin (n) testaan vielä parin päivän päästä, vaikkei tuosta viivasta täytynyt epäillä.

@Ellinoora38 toivotaan, että sullakin oireet viittais raskauteen! Mulla oli selkeesti joka päivä jotain oiretta, mutta toisaalta on tää flunssakin päällä, että mikä nyt sitten oikeesti on tästä raskaudesta johtuvaa. Ainakin tää väsymys, koko ajan vois vaan nukkua :sleep:

Toivottavasti tulis muitakin joulukuun vauvoja:love::love::love: tsemppiä kaikille!
 
  • Tykkää
Reactions: hitvetti ja Tiutiti
Pakko täältä vielä huudella ennenkuin ketju sulkeutuu. Meille syntyi terve helmivauva 2019 kaikista murheista ja vuodoista ja lääkärin keskenmenoväitteistä huolimatta. En koskaan lopettanut täällä käymistä, aina iltaisin oon lukenu mitä kellekin kuuluu ja vuodatan kyyneliä millon ilosta, millon pettymyksestä. :love: Tää ketju on antanut niin paljon uskoa kaikkeen ja saanut ajatuksia pois omasta tilanteesta.
Erityisesti@Wintersun ja @W.we toivon teille niin paljon hyvää tulevalle, oli sitä tuskaa ja yritystä tai minkälaista taivalta tahansa takana niin se vaan on niin että kun lopulta saa sen mitä hartaasti on toivonut, koko se edeltävä aika katoaa eikä se ole enää niin merkityksellinen eikä raskas taakka. Sitä kääntyy kuin uusi sivu elämässä. Toivottavasti saan joskus vielä jostain lukea teidän siirtyneen vauvantuoksuiseen arkeen! :love: En varmaan enää koskaan piinailijoihin palaa kun ikääkin alkaa olla sen verran, mutta olen ikuinen vauvahaaveilija :)
 

Yhteistyössä