<3<3 ELOMASSUT huhtikuussa <3<3

"Huomenia" kaikille masunkasvattajille :flower:

Pitkästä aikaa kirjoittelen ja nytkin lyhyesti. Kun on hiukan kiirus töissä (loppuis jo tämä tilinpäätösaika!)

Mutta lähdin kyselemään asuuko joku tesitä Kuopiossa tai tietääkö kukaan sieltä hyviä kauppoja mistä voisi saada äityisvaatteita. Lähinnä haluaisin hyvin istuvat farkut! Kun täältä ei todellakaan löydy mitään kaikki on pitänyt tilata ja töissä tarvitsen muita kuin löysiä t-paitoja ja verkkareita...

Olette keskustelleet esitietolomakkeesta. En saanut sitä viimeksi kuin kelanlappuja, joten oliskohan niin ettei täälläkäään sitä täytellä (Savonlinna). Kelanlappusissa on kyllä riittävästi mietittävää kun haluaisin sen kerralla saada oikein, täytyy varmaan käydä kelassa lappujen kanssa. Mieskään ei oikein osannut täyttää sitä. Ei edes miun henkilötunnuksen osalta :LOL: sekä kysyi että mikäs se olikaan miun koko nimi. tuliko ne yhteen... Eihän myö olla oltukaan kuin 7 vuotta yhdessä joista 3 naimisissa... :heart:

Mitäs vielä... ainiin mie syön jatkuvasti prednisolonia ja lääkärit vakuutteli, että se on hyvin tutkittu vanha kortisoni. Joten ei pitäisi olla huolta. Ja olen siis syönyt sitä jo 16 vuotta ja kaikki ainakin tähän mennessä on ollut kunnossa. :)

Mutta nyt töihin! ja hyviä vointeja kaikille :flower:

Pippuri ja Nestori
 
Olen käynyt joka päivä lukemassa teidän kirjottamia tekstejä, moneenkiin otteeseen mut en oo saanut vaan aikaseks ite kommentoida mitään..

Mutta salahille tsemppiä täältäkin!!

pippuri83 Asun ite kuopion lieppeillä tulee jonkin verran siellä käytyä, itse ostin Kuopiosta lastentarvikeliikkeestä itselleni housut ja hameen, en muista että oliko siellä farkkuja mut jonkinverran äitiysvaatteita kuitenkin ja ihan kohtuuhintaisia. se liike näkyy sokoksen parkkipaikalta,joka on siis siellä takana, semmosessa kulmauksesssa se kauppa. (aika sekavaa tekstiä taas vaihteeks)

sit ihan H&M :llä on jonkin verran äippävaatteita, hmm.. olikohan viel jossain muualla, tietty Lindexillä oli jotain mut aika suppea valikoima mun mielestä..

Omaan napaan ei ihmeitä, vauva potkii paljon mikä on ihanaa, tosin potkiiko teillä ikinä ikäänkuin "alaspäin"? se ei tunnu miltään kaikista mahtavimmita..

tuli käytyä pelkopolillakin, uuden ajan sain loppukuuhun, mukava käynti, vaikka tulikin itkeskeltyä kun yritin kertoa miten kauhea menettämisenpelko mulla on.. ja sit lääkäri katso viel lopuksi kohdunsuuntilanteen supistusten takia ja ultras mahankin päältä et näin että vauvalla on kaikki hyvin, tämäkin lääkäri sanoi että tosi vilkas kaveri kuulemma... :heart:

Hmm.. mitäs muuta.. kelan papereista ollut puhetta, mä vein ne ja tuli muutaman päivän sisään päätös äippärahoista + vanheimpainrahasta yms.. ja pakkauskin tulee viimestään ensiviikolla.. :heart:

ja saatiin kauan odotettu isompi asuntokin.. nyt enskuun alus oli muutto, tästä pienestä yksiöstä.. =)

voikaahan äidit ja masuasukit hyvin!! ja tervetuloa uusille munkin puolesta!!

t. Hosso ja Iisakki 23+2 :heart:
 
ai niin,vanhasta tottumuksesta kirjotin Iisakki vaik "Iida" sielt on kuulemma tulossa ja on ollut puhetta noista potkusta että näkyy mahan päältä, niin tääl myös alko joku viikko sitten näkyy, ihan selvästi näkyy kovat potkut ja sit muutenkin kun seurailee tota mahaa niin hytkyy aina kun jotakin touhuaa siel... =)
 
Heips!
Eilen oli neuvola, painoa tullu viikossa 800g :)D), verenpaineet tosi hyvät, sf-mitta 18cm jajaja..Vauvan syke n.150, kokoajan siellä liikuskeli ja potki menemään, ja oli poikittain :) Selkäsärkyyn terkka suositteli Mobilat-voidetta (kävin ostaa heti) ja hierotusta. Täytynee varata aika hierojalle... Mamma betalar :D Pissanäytettä ei nyt katottu kun mulla ei vaan tullu pissaa, vaik yli tunti oli edellisestä vessakäynnistä....

Minäkin hankin n. viikolla 18 Anita tukivyön saadakseni apua tähän selkäkipuun, apua varmasti oliskin mutta vyö puristaa masua sen verran että aiheuttaa supistuksia, tai vähintäänki vetää masun ihan kovaksi... Pidän sitä pieniä aikoina kerrallaan, (esim. nyt koneella istuessani) ja kuullostelen vähän mitä masu tykkää...

Esitietolomakkeen sain heti eka neuvolakäynnillä neuvolakortin väliin, eilisellä käynnillä terkka sanoi et se täytetään ja palautetaan vasta kun 32viikkoa on täynnä. Tukihakemuslapun sain eilen, terkka sanoi että on vähä ennusteltu että toukokuun lopulla aloitetaan uuden pakkauksen jako, olikohan viikko 21. Eli panttaan hakemustani sinne saakka että saan uuden, vaikka eipä sen väliä kumman pakkauksen sais...:D

Hmm.... Mitähän muuta piti kommentoida....En muista. Jos alkais leipomaan helpon ja HERKULLISEN mustikkapiirakan!! :p

Aurinkoista päivän jatkoa kaikille masujen kantajille!
Upp3 ja Mötky 22+2
 
Nyt on ihan pakko kommentoida vierihoito / imetysasiaa.. Minun poikani syntyi 5 vkoa ennenaikaisena ja vaikka kaikki oli muuten hyvin, vauva oli nenämahaletkussa valvontaosastolla lähes 2 viikkoa koska oli niin pieni ettei herännyt nälkään - siis nukkui vain ja ruokittiin letkusta. Imettäminen oli ensimmäisinä päivinä ehdottomasti kielletty!!! On niin raskasta ja väsyttävää vauvalle, sitten aloitimme harjoittelun 5 min kerrallaan ja vain pari kertaa päivässä. Kovasti yritin, ja halu imetykselle oli KOVA mutta meillä se ei sitten koskaan monen viikon yrityksistä huolimatta luonnistunut. Poika ei oppinut imemään, rintakumilla sai sentään nännin pysymään suussa ja imemishalujakin oli, mutta jostain syystä hän ei saanut maitoa mahaansa (jatkuvan imemisen jälkeen meni aina 1-2 dl korviketta). Pumppaamalla sain muutaman desin irti vuorokaudessa ja sen poju sai sitten pullosta.

Otin asian erittäin raskaasti - ja valitettavasti näillä keskustelusivuilla, imetystukisivuilla yms. yms. puhuttiin vain siitä kuinka 'jokainen onnistuu jos vain yrittää tarpeeksi'... viikkojen itkujen jälkeen mies kielsi jo koko netin käytön. Lopulta hyväksyin asian mutta kaikki vauvan nukkumisajat istuin pumppaamssa niitä millilitrojani että lapsi raukka ei ihan onnettomaksi jäisi.

Ja ei jäänyt!!! Ei ole allergioita, on pääsääntöisesti terve, korvatulehduksia ei ole ollut ikinä jne.

Halusin vain kertoa tämän, sillä vaikka kuinka imettämisen kannalla onkin, se ei vain aina luonnistu!!! Nyt toisella kerralla toivon että saisin vauvan vierihoitoon ja pääsisin kokemaan imettämisen ihanuuden. Jos niin ei käy, toivon että hormooneista huolimatta hyväksyn asian helpommin kuin ensimmäisellä kerralla :)
 
Mun on kanssa ihan pakko kommentoida imetysasiaa, ihan ystävällismielisesti :heart:

Olen itse imetyksen kannalla ihan sataprosenttisesti, mutta mun omani on silti "korvikevauva". Pikkuinen oli synnyttyään tosi itkuinen ja huonovointinen, imeminen ei onnistunut oikein millään... maitoa tuli kyllä alusta asti hyvin, joten siitä ei ollut kiinni. Yritin sinnikkäästi aina niin kauan kun maitoa riitti, mutta eihän se kauaa riitä jos ei vauva sitä vastaanota. Kävin myös imetysohjauksessa kotiuduttuanikin. Mulle ainakin oli tämä kova pala, koska olin aina pitänyt imetystä jotenkin itsestäänselvyytenä, ja täytyy myöntää että ottaa vähän päähän tuo "se onnistuu jos vain yrität tarpeeksi", koska niin ei mun kohdalla ollut. Ihan samalla tavalla aion yrittää toisenkin lapsen kohdalla, ja toivon että sujuu paremmin. En voi tehdä enempää kuin olen tehnyt. Mun neuvo on että yrittää kannattaa ihan tosissaan, mutta jos ei onnistu niin ei kannata lapsen kustannuksella turhaan olla sisukas sissi. :)
 
Vielä imetys keskysteluun. Omaa esimerkkiä imetyksestä en kirjoittanut siinä sävyssä ,että imetys onnistuu aina ,jos vain yrittää, vaan lähinnä kannustaakseni niitä joita asia huolettaa. Meillä osastolla ei asiaa mitenkään ohjattu ellei erikseen moneen kertaa pyytänyt. Onneksi eräs vanhempi hoitaja sitten meitä auttoi. Myös imetystuki yhdistyksestä sain apua ihan puhelimella.
 
Imetysasiaan on minunkin sanottava sanani. Imetyksen onnistuminen on varmaan jokaisen odottavan äidin toivelistalla. Toisilla se ei vain onnistu vauvan keskosuuden takia, jotkut vauvat eivät vaan tunnu rintaa huolivan vaikka mikä olisi jne. Omia lapsiani ei ole imetetty kuin pari kuukautta ja sen jälkeen siirrytty täysin korvikkeeseen. Ekan kohdalla kirpaisi tosi pahasti, toisen kohdalla tiesin mitä tuleman pitää ja nyt tiedän taas saman asian. Itselläni tämä johtuu siitä, että joka kerta synnytyksen jälkeen reuma on ärhäköitynyt tosi ikäväksi eikä olisi toivoakaan, että saisin puettua ym. vauvaa ellen saisi sormiani, jotka joka tapauksessa ovat käppyrät ja jäykät, toimimaan paremmin lääkkeen voimalla.

On todella raivostuttavaa kuulla näitä juttuja, kuinka on silloin äitinä epäonnistunut, jos ei täysimetä 6 kk ja vauva saa rintamaitoa vähintään vuoden vanhaksi. Meistä varmaan jokainen tiedostaa, että rintamaito olisi vauvalle parasta ravintoa, mutta syyllisyydentunteen lastaaminen harteille vielä täysin tuntemattomien taholta ei tee oloa yhtään autuaammaksi.

Johan tuli purkaus, mutta olen itse ärsyyntynyt tästä asiasta niin monta kertaa. Esikoisen kohdalla neuvolantätikään ei ratkaisuani ymmärtänyt :(

Lapsillemme ei ole tullut minkään sortin allergioita eikä muitakaan vaivoja, joista voisin syyttää imetyksen puuttumista.
 
Imetyksetä vielä....
Ensimmäistä lasta imetin neljä kuukautta, ongelmia ei ollut, mutta ehkä sitä oli nuori ja laiska. Toista lasta ruokittiin ekaviikon aikana keskolassa nenämaha letkulla (sokeri ja imemis ongelmien takia). Imetys kuitenkin alkoi onnistua ennen kotiin pääsyä ja kotona sitten oikein hyvin. Jopa niin hyvin että ei tyttö huolinut tuttia eikä pulloa. Itkuinen vauva viihtyi hyvin rinnalla ja kyllä siinä äiti alkoi väsyä. Joskus olisi toivonut pääsevänsä edes rauhassa kauppaan.

Tyttö oli 4 kk, aloin opettaa mukista juontia kiinteän ruuan kanssa. 5 kk ikäisen mukista juonti onnistu jo kuin konkarilta ja minäkin pääsin kotoa poistumaan, kun isi ruokki tytön. 9 kk asti imetin, pakko oli lopettaa kun tytöllä oli suu täynnä hampaita ja niitä tykkäsi kovasti käyttää. Kolmannen kohdalla etukäteen päätin että opetan pullolle heti. Ja niin tein poika imi sekä pullosta että rinnasta, mutta tuttia en antanut tällekkään. 6,5 kk imetin tätä kolmatta.

Tuttia en aio antaa tälle nelosellekkaan, vaikka en mene vannomaan. Imettää aion ja pulloa tarjoan myös. Ensimmäistä kertaa minua kuitenkin pelottaa, että jokin menee pieleen synnytyksessä tai imetyksessä tai ihan missä vaan.

-SIUKKO
 
Tervehdys vaan kaikille pitkästä aikaa. Jälleen on kolmen päivän työputki takana ja paljon on tullut tekstiä sillä aikaa.

Alkuperäinen kirjoittaja Poni06:
Tämän halusin kertoa, lähinnä esikkoa odottaville, vain siksi ,että imetys onnistuu ,jos se eteen on valmis tekemään töitä.
-Poni ja Manteli 21 tasan
Tähän vaan haluaisin sanoa sen, että aika reteesti kirjottelet. Ei siinä paljon muuta tarvita, kun imetyksessä epäonnistunut ensisynnyttäjä pahoittaa mielensä ja syyllistää itsensä: en siis yrittänyt tarpeeksi.

Kuusi lasta olen synnyttänyt, viisi erilaista imetystarinaa minulta löytyy, kuudetta en sattuneesta syystä voinut imettää vaikka rinnat olivat haljeta maidosta. Imetyksen onnistumiseen vaikuttaa niin paljon muutkin asiat, kuin vain äidin valmius tehdä sen eteen töitä. Toivottavasti te ensisynnyttäjät ymmärrätte tämän ja luotatte omaan vaistoonne, teette sitten niin tai näin.

Ja sitten arkipäiväisiin asioihin. Huomasinpa juuri, että minun on ensi viikon alkuun mennessä jätettävä äitiysvapaahakemus työnantajalle. Aloitan äitiysloman 16.6., joka on 39 päivää ennen la:ta. Sitä ennen pidän kesäloman, joka tarkoittaa sitä, että minulla on 5 siis VIISI vaivaista viikkoa enää töissä.

Minkäänlaisia vaivoja ei ole vielä ilmaantunut, ei selkäkipuja, liitoskipuja, närästystä jne. Tai sitten olen vain tottunut tähän olotilaan. Laskin tuossa huvikseni, että olen ollut reilut viisi vuotta elämästäni raskaana, joten tämä alkaa olla minulle suht normaali olotila. :LOL:
Mutta toisaalta en edes jaksa noista valittaa, olen valmis tekemään mitä vain, että sen elävän lapsen vielä saisin.

Hyvät loppuviikon jatkot. Ensi viikolla pääsee taas "ihastelemaan" vauvaa Naistenklinikalle kontrolliultraan.

Scala rv 23+6







 
Hei very important baby! Laitoin sulle aamusella yv:tä tulemaan, tulikohan perille saakka? :wave:


Imetyksestä itsellä ei toistaiseksi oo kokemusta, mutta jo etukäteen hieman pelkään kuinkahan se onnistuu "sisään vetäytyvien" nännien vuoksi.. :ashamed: Onko kellään muulla tätä ongelmaa? Eli siis että ei saa nännin päästä kiinni vaikka se törröttäis.. :whistle: Auttaakohan tuohon ongelmaan rintakumit?
 
Tuli sitten eilen kotiuduttua viikon mittaiselta reissulta lasten kanssa!! Ei sekään reissu hyvin alkanut :kieh: Hain lapset kerhosta, oltiin autossa ja tarkotus oli lähteä siitä ajamaan eteenpäin. Eiköhän joku akka peruuttanu suoraan autollaan mun auton päälle ja kuskin ovi meni täysin lyttyyn, että sitä en saanut edes auki :kieh: Lapset enempi naureskeli kuin olisivat pelästyneet ja mulla kiehui pääs totaalisesti. Nainen välillä rääkyi ja saan autooni uuden oven ja se menee naisen vakuutuksesta. Sille ropsahtaakin 1500 euron lasku mun auton korjauksesta :LOL: Kannattais vähän kattoa mihin peruuttaa, saatan..... Kävin sit matkalla vaihtamas miehen kans autoa, että päästiin edes koko reissuun.

Uudet elokuiset: Tervetuloa joukkoomme!!!!

oda-sofiakos kyseli onko muilla ollut kohdunsuulla jo muutoksia. Mulla ei vielä ainakaan tässä raskaudessa ole mitään muutoksia, mutta kolmatta (edellistä) lasta odottaessani mulla oli rv 27+3 eteenpäin kohdun ulkosuu sormelle auki. Onneksi sisempi pysyi loppuun asti kiinni. Lääkäri sanoi tuolloin, että kun on useampi raskaus menossa, niin paikatkin saattaa vähän ennemmin avautua.

salah ja Syksyinen haave: :hug: Toivottavasti saatte kaikesta huolimatta ihanan terveen nyytin syliinne, kun sen aika koittaa :heart: On se kumma, kun aina tulee jotain vastoinkäymisiä eteen :'( Tsemppiä :hug:

Sokerirasitustestistä: Mulla oli ensimmäinen rasitus jo rv 9 ja siinä oli arvot ok. Toinen rasitus tulee olemaan tossa rv 24-26 välillä ja TOIVON tosiaan, että siinäkin olis arvot normaalit. Se juotava mömmö on ihan "hyvää". Maistuu lähes coka colalta, mutta joku jännä maku siinä on, ei mikään paha.

äiti lpr: Sulla on jo kans tosi mahtava masu :heart: Mä alan omasta mielestäni jo pian muistuttaa valasta :LOL: Välillä sohvalta nouseminen yms on niin hankalaa, että miestäkin naurattaa!

Muuten, tyhmä kysymys :ashamed: mut miten saatte masukuvan suoraan tänne palstalle laitettua?? Mä kun en ole mikään tekniikan ihmelapsi :x

Hoitopöydästä: Meillä on kaikilla kolmella (ja pian neljännelläkin) ollut käytössä Askosta ostettu hoitopöytä kolmella laatikolla ja irrotettavalla hoitotasolla. Vieläkin hoitopöydällä tulee vaihdettua 2-v tytön vaipat :LOL: On niin kätevä lapsi nostaa siihen ja hoitaa, heh.

Emeelia: 2-v. tytön kummiksi halusin miespuolisen serkkuni, MUTTA meillä oli sellainen ongelma, että hän ei ollut käynyt koskaan rippikoulua (vaikka jo yli 30 v) eikä kuulunut kirkkoon. Ei siinä serkkupojan auttanu muu kuin liittyä kirkkoon ja käydä "pikakurssina" rippikoulu. Ja näin saatiin hänet kunnon kummiksi :p

Omaan napaan ei mitään ihmeellistä. Joka päivä neiti antaa kuulua itsestään, joskus enemmän ja joskus taas vähemmän. Supistuksia on jonkun verran, mutta ne on vain onneksi niitä ilkeän tuntuisia kivuttomia. Närästystä eikä muutakaan vaivaa ole ilmaantunut, toistaiseksi. Olo on aika hyvä ja välillä tulee oikein hullun kohtauksia, että vois touhata vaikka kuinka paljon ja mitä tahansa ja joskus (onneksi harvemmin) taas ei mikään huvittaisi.

Seksi on täällä alannut jonkun verran maistumaan :wave: Muuten sitä ei ole ollutkaan 22 viikon aikana kuin 2 tai korkeintaan 3 kertaa :LOL: Nyt sitä harrastetaan ehkä 1-3 kertaa viikossa ja en koe sitä enää niin vastenmielisenä hommana :D Onneksi meillä on mies, joka sitä seksiä aina jaksaa vinkua!!!

Parisuhde mielestäni meillä voi suht hyvin. Mitään kummaa riitaakaan ei ole piiiiiiitkään aikaan ollut, kiva. Tietty jotain pientä sanaharkkaa saattaa esiintyä lastenkasvatuksessa (mulla siis edellisestä liitosta 2 lasta ja nykyisen kans 1 yhteinen ja toinen yhteinen tulollaan). Mutta kaikki on aina järjestynyt. Meillä ei alkoholikaan näytteli juuri minkäänlaista roolia. Mies joskus ottaa saunakaljaa ja yleensä meneekin vain jotain 3 pulloa, kännejä ei ota. Niin, ja ei mies kulje baareissakaan, MUTTA joskus tosi harvoin on kuskina omille kavereilleen. Taidan olla sen verran mustasukkaista laatua, että tästä talosta ei baarittelemaan lähdetä, kun mun kuolleen ruumini yli vain :LOL: :LOL:

Mut meen laittaan pyykit kuivamaan ja pitäis jotain järkevääkin keksiä. Jaksamista kaikille :heart:

Tatjana80 ja rv 22+6
 
Imetyksestä vielä: ekaa lasta imetin 2 kuukautta, toista 3 kuukautta ja kolmatta 5 kuukautta. Joka helkutin kerta mulla on nänninpäät revenneet ja olleet tosi kipeetä ja verestävät vaikka kuinka niitä hoiti ja rasvasi. Saas nähdä miten tämän nelosen kanssa käy..... Itellä oli erittäin huono oma tunto, kun esikoisen aikana päätin lopettaa imetyksen vain 2 kuukauden jälkeen, kun se ei ollut mukavaa (sattui aivan saatan..... joka imetyskerta) ja aina oli nännit hajalla. Mutta siihen oli tyytyminen ja se elämä siitä tasaantui ja hyväksyin lopulta sen tuttipullon arkeemme. Ite imetän niin kauan kuin haluan ja se tuntuu itsestä hyvältä. Oli se siten kuukauden vai puoli vuotta, minä sen päätän eikä kukaan muu. Kauhulla vain odotan taas kipeitä tissinpäitä ja sitä valtavaa imuotetta :ashamed:
 
hosso ou jeah beibe, "alaspäin" suuntautuvat potkut ovat tuttuja, tiedän hyvin mitä tarkoitat ja totta tosiaan, eivät ne aivan huipuilta tunnu :$ tuntuu melkein, että mukelo on tulossa ulos saman tien :D noh, kaikkeen tottuu, eiks vaan?
enpä tiedä, kuuluuko kännykän herätysääni jo massuunkin, mutta heti aamuherätyksen jälkeen tuli sarja potkuja mahaan, että kamoon, mamma, nyt ylös :D

irtis 22+1
 
Alkuperäinen kirjoittaja Poni06:
Vielä imetys keskysteluun. Omaa esimerkkiä imetyksestä en kirjoittanut siinä sävyssä ,että imetys onnistuu aina ,jos vain yrittää, vaan lähinnä kannustaakseni niitä joita asia huolettaa.
Minä en myöskään kohdistanut omaa vuodatustani sinulle tai muillekaan mutta ilokseni huomaan että aiheesta virisi 'kritisoiva' keskustelu. Silloin kun asia oli kohdallani ajankohtainen, olisin kaivannut vastaavaa. Silloin vain ylistettiin ja vannotettiin onnistuneen imetyksen nimeen. ;)
 
Heipsaa pitkästä aikaa kaikille..

Täälläpä on tapahtunut kaikenlaista ja juttua on ollut vaikka ja mistä.

Ensiksikin, kiva kun on tullut meitä tänne vieläkin lisää ja sitten hirveästi tsemppiä etenkin salahille.

Imetyksestä siis..olen aika samaa mieltä, että ensinnäkään imetys ei ole itsestäänselvyys, tai sen onnistuminen, vaan siinä on aika monta asiaa, joiden pitää loksahtaa kohdilleen ja aivan kaikkiin niistä ei itse voi vaikuttaa, vaikka kuinka hartiavoimin töitä tekisi. Joihinkin seikkoihin taas sitten voi ja siihen onkin minun mielestäni ihan ok kannustaa. Itse imetin poikaa vajaan vuoden, sitten hän päätti sen itse lopettaa. Alku ei ollut täälläkään auvoinen, koska maito nousi ensin todella hitaasti ja sen jälkeen olikin paikat tukossa ja kamala kuume ja kipu. Muistan kuitenkin miten suuria tunteita niissä hormonihöyryissä imetykseen liittyi, suunnilleen koko ihmisarvo oli siitä kiinni...eli se on herkkä asia, josta ei ihan kaikkea kannata mennä toisille viisastelemaan. Katsellaan sitten taas kuinka käy :)

Miesten kanssakin on ollut ongelmia joillakin. En haluaisi sanoa, että yrittäkää jaksaa, mutta sanon kaiketi kuitenkin, vaikka ihan kaikkea ei tarvitse jaksaa. Odotusaika on sellaista aikaa, että vähän kummankin mieli on auki ja monia asioita nousee esiin. Aika on otollista kriiseille, mutta myös asioiden selvittämiselle ja suhteen vahvistamiselle. Toivottavasti tästä ei kukaan loukkaannu, mutta ihan oikeasti moni lähisuhdeväkivaltatapaus alkaa juurikin odotusaikana, niin kammottavalta kun se kuulostaakin. Eli hyvä, että ongelmista voi sitten puhua vaikka täällä.

Kyselisin kokemuksia rintapumpuista..mulla oli sellainen onko se nyt ainu, jonka vinkui ja oli ehkä hiukan kökkö..eli mikä olisi hyvä? Katselin tänään Emma-pumppua, tietoa siitä? Sitä kuitenkin tarvitaan, kun opinnot jatkuu syyskuussa ja luentoja ym. on jonkin verran.

Pienoinen neitomme on edelleen vilkas ja muutenkin odotuksessa kaikki hyvin; ei vieläkään mitään vaivaa ja neuvolan mittaukset ihan linjassa ja kohdillaan. Eteenpäin vaan mennään... :)

ja se vielä piti laittaa, että upp3: onnea ohitetuista kirjoituksista!

Kaikkea hyvää,

Pastilla ja NeitiMuikku 23+6
 
irtosora joo, muakin pelottaa aina et millo sieltä jalka tulee esiin... :LOL: mut pääasia et vauva voi hyvin.. =)

MÄ SAIN JO ÄITIYSPAKKAUKSEN, en malttanu odottaa sitä uutta, on tuo kyl vaan niin ihana... :heart:

t. Hosso ja äitin rakas pikku Iida 23+2 :heart:
 
Imetyksestä sen verran että esikoista en imettänyt kuin kolmisen kuukautta. Ja se todella harmittaa kun jäi niin lyhyeksi. Poika alkoi juuri tyypillisessä iässä saamaan niitä rintaraivareita, minähän en tiennyt yhtään mistä on kysymys. Ajattelin vain että maitoa ei tietenkään tule tarpeeksi. Mutta se olikin varmaan niin että maitoa tuli "liikaa", nyt sen tiedän. Neuvolasta en tuolloin saanut mitään tukea imetykseen, neuvolalääkärikin sanoi että hyvä että edes tähän asti on maito riittänyt :/ Mitään imetystukijuttuja en tajunnut itse etsiä mistään. Joten luovutin, pumppasin maitoa vielä jokusen viikon ja sitähän tuli ja paljon...
Tätä raskautta hoitava kätilö tietää mikä imetyksessä meni viimeeksi vikaan ja lupasi olla tukenani että saadaan imetys jatkumaan pidempään. Se helpotti :) Nyt on toiveet korkealla että jos sen puoli vuotta saisin täysimettää.

Pissakin oli ihan puhdas, tänään neuvolaan soittelin. Eli tämä jomottelu on sitten hermokipua :/ Oikeastaan olin "toivonut" että lääkekuuri antaisi helpotuksen, mutta hitot :) Kärsitään nyt sitten, toivon vaan että ei pahemmaksi mene! Eikä tämä onneksi ihan jatkuvaa vielä ainakaan ole, suurin osa ajasta on kivuton olo :)

Jeps, mutta torstain jatkoja!

Lilli ja Tiitti 23+1
 
hellurei!!

Imetys: esikko sai jo sairaalassa rintaa ja maitoa tuli ihan hyvin. Kotiin kun päästiin, maito alko vasta nousta ja tissit oli oikeesti jalkapallon kokoset, kivikovat, kipeet.. olin ihan paniikissa et nyt on rintatulehtus tai jotain vikaa miussa.. no lämpösessä suihkussa hieromalla ja lypsämällä helpotti ja sitten sen jälkeen ei tullu tollasta, se oli varmaan kun se nousi kunnolla se maito.. ois ollu kiva jos joku ois oikeesti kertonu että mitä tarkottaa maidon nousu ja kaikki sellaset jutut.. sitten älykipeet, halkeilevat rinnanpäät.. bepantenilla ja rintakumeilla onnistu syötöt. ja sitten kun nuo alkuhässäkät oli ohitettu, täys imetin 2kk ja sitten öisin 3kk ikään asti, sen jälkeen täysin korvikkeilla ja hyvin on poitsu kasvanu ja ei todellakaan oo ollu kipee!!

Ja yhtään en pode huonoa omaa tuntoa että imetys lopahti.. miusta vaan tuntu et vauva ei saa tarpeeksi ruokaa ja aloin antamaan korviketta ja siitähän se maidontulo ehty kokonaan. en tiedä olinko oikeessa maidon vähyyden suhteen, mutta sillon tulkitsin asiat niin.

Ja nyt tottakai haluan imettää niin pitkään kun tuntuu hyvältä ja katsoa missä vaiheessa vauva voisi jo tarvita muutakin ravintoa kun pelkkää rintamaitoa.

Nyt jälkikäteen ajatellen Olisin niin toivonut esikoisen aikaan tai ennen synnytystä että joku ois oikeesti kertonu mitä se imetys ja maidon tulo tarkottaa..

ja tää ei oo nyt mikään pelottelu/pään aukomis viesti, vaan miun kokemus. jokanen kokee niin omalla tavalla kaikki!!

sellasta täällä!

Tatjana, mieki vasta opin ton kuvan laittamisen :D . mee aijaa.com sivuille ja siinä on heti se paikka mihin voit ladata oman kuvan. sitten kun se kuva tulee siihen, ni valitset pieni kuva(mie aina otan sen) ja maalaat sen pitkän rimpsun ja kopioi se ja sitten vaan tänne ja liitä se tohon kirjottaman tekstin joukkoon..

Tulikohan tarpeex epäselvästi!!! :D

Äiti lpr
 
Tottahan se on ettei imetys onnistu joskus ,vaikka miten sen eteen töitä tekee. Itselleni annettiin imetyksestä synnytysvalmennuksessa , osastolla ja ystävien taholta sellainen kuva ,että imetystä voi kokeilla ,mutta jos se ei onnistu niin sitten pullosta. Tavallaan ei kannustettu ollenkaan yrittämään ja tekemään töitä sen eteen. Itse piti olla asian suhteen aktiivinen. Siksi olin lähes hämmästynyt ,kun kovan työn jälkeen sain imetyksen onnistumaan. En missään tapauksessa pidä pulloruokittujen vauvojen äitejä huonompina. Halusin vain kertoa oman imetystarinani ,jotta yrittämällä voi onnistuakin :) . Meidänkin tytöllä on korvakierre ,vaikka on imetty.
 
Upp3, sain viestisi:) Laitan meiliä sulle vähän myöhemmin!

Olen tosi tyytyväinen, että tulin hankkineeksi jumppapallon; mun selkä teki eilen semmoisen tenän, etten kykene poikaa edes nostamaan ja pallo on ainut paikka, missä kestän olla, kun istuma-asennon saa hyväksi. Selkä on särkenyt jonkinaikaa jo, mutta eilen kun yritin nostaa poikaa rattaista niin en saanut nostettua kun sattui niin. Mikään kumartelu ei onnistu myöskään. Ja kipu säteilee koko lantion alueelle... toivottavasti alkaisi pian helpottaa, tänään olen konttaillut tuon pojan perässä ympäri asuntoa :whistle: En uskalla kyllä mitään Mobilattia laittaa, saako muka raskaana käyttää?!


Hosso, sait jo äitiyspakkauksen?!
:D :D Ihanaa. Minkä kokoinen toppahaalari oli? Kun jotkut puhuu että olisi pienempi kuin edellisvuosien... mulla kun on taipumus saada noita isoja lapsia, niin pelkään ettei se mahdu jos on kovin pieni(meidän pojalle jäi alkutalvesta puku pieneksi ja on syntynyt kesäkuussa)... no, minä saan maanantaina hakupaperit ja raskaustodistuksen ja sitten on päätettävä pikkuhiljaa, otanko rahan. Luultavasti kyllä, tuo tavaramäärä on muutenkin niin valtava:)
 
Tulin eka kertomaan kun kivi vierähti sydämeltä! Neuvolasta soittivat ja sanoivat että parvorokko tulos tuli ja mä olen sen joskus kakarana sairastanut eli ei huolta, se ei uusi! :D Oon niiin helpottunut ettei tarvi pelätä pienen puolesta :saint: Nyt paneudun lukemaan teidän juttuja
:saint:
 
hups, sinne lähti puolivahingossa kela-paprut, joten varmaan se pakettikin sit kohta tuleepi postissa. ahh, kesäloma aikaistui omista laskelmistani palkkiksen leidin kanssa keskusteltuani, enää 5 viikkoa lomaan :) mahtavaa! tulee piiitkä kesä, kun laskettu aika on kuiteski vasta 13.8. tsupadui.

irtis
 
Somalle Sori, pidän jotenkin itsestäänselvyytenä että kaikki muistaa/ tietää että olen mukana siinä Nelli-tutkimuksessa(raskausdiabetes tutkimus) ja mulla on semmonen reissuvihko johon kirjaan viikottain liikuntasuoritukset ja muutamat ravinto jutut. Ja siinä on painon seuranta käyrä johon terkka merkkaa joka kerta mitä on tullut. Eli et ole tyhmä :D

Mä sain muuten viimeksi lainaan terveyskeskuksesta, fysikaaliselta puolelta sen tukityön. Se oli aina muutama kuukausi se laina-aika eikä maksanut mitään. En tiedä onko muilla paikkakunnilla samaa systeemiä.
 

Yhteistyössä