*** 3-kymppiset ensikertalaiset, vol. 8 ***

Twinflower, toivotaan että voimakkaat ovisoireet lupais hyvää ja kohta alkais ihan muut oireet :) Eipä sitä oikein voi estää, että toiveet aina nousee tietyssä kierron vaiheessa. Ei tätä taivalta muuten jaksais taittaa :)

Milk@n oireita vielä mietin ja muistin, että mulla oli pillereiden lopettamisen jälkeen jonkin aikaa vihlontaa vasemman munasarjan kohdalla. Sitä oli aina silloin tällöin ja välillä aika voimakkaanakin. Kävin sen takia gynelläkin, joka ultras ja totes kaiken näyttävän hyvältä. Tuommoinen vihlonta voi kuulemma liittyä siihen, että pitkän pillereiden käytön jälkeen munasarjat alkaa taas pelata. Mulla se meni ohi muutamassa kuukaudessa.

Täällä ollaan taas palattu arkeen ihanan viikonlopun jälkeen. Kyllähän sitä lumitöiden ohella ehdittiin vähän viettää sitä laatuaikaakin :heart: Menkat oli ja meni, mut eilen vielä hiukan tuhrutteli. Tämmöistä ei koskaan ollut ennen sitä km:a, mut sen jälkeen menkkojen loppuessa ja joskus jo loputtuakin tuhruttelee vielä muutaman päivän. Mähän sain silloin viime käynnillä gyneltä sen Terolut-reseptin. Mutta eikös Teroja syödä yleensä siihen, jos menkat ei tuu ilman tai jos tuhruttaa monta päivää ennen menkkoja? Eli kannattaako mun tässä vaiheessa edes harkita niitä, kun tuhruttelua on kuitenkin vain muutama päivä menkkojen jälkeen, ovis löytyy ja menkat on suht säännölliset? Oon ihan kahden vaiheilla tai sit ihan pihalla :) Gyne käski viimeks katsoa vielä tää kierto ja jos vielä menkkojen jälkeen tuhruttaa, käski syömään 3 kk:n terokuurin kierron päivinä 15-24 (olikohan se noin?). Mut jos tuhruttaa vaan pari päivää ja vaan ihan hiukan... Auttakaa... :)
 
Maanantai 17.12. 2012


Iris_Lorea............31v...........kp 4/ 26-32..................yk29
Dazzler...............36v...........kp 7/29-33...................yv2 (3*km, 1ku)
zapata................31v...........kp 8/24-26...................yk5
Kirpukka..............36v...........kp 8/31........................yk13 (kkm 9/12
Milk@................ 37v...........kp 9/31........................yk3
haave_ilija...........32v..........kp 11/28-38................... yk3
Avonlea..............36v..........kp 12/26-28....................yv2
miss_piggy..........31v...........kp 12/29........................yk8
TarinaMarianna ... 31v..........kp 15/25-33.................~yk5
Twinflower...........33v...........kp 17/28.......................yk15 (km 8/12)
hiisi -78...............34v...........kp 18/25-26...................yk5 (km 8/12)
starhope............. 37v...........kp 26/25-26...................yk7
Saippo................35v...........kp 27/32-50..................yk11
Miisu78baby.........34v...........kp 28/26-28...................yk15
Kiiltis-75..............36v...........kp 29/24-30...................yk12
Haniböö83..........29v.............kp 54/35.......................yk11



Taustalla:
pienestä kii, lady1979, Ethel, Pauge83, Sakara, Syksy2010, Mandala, Mirtsu81, Lila79, tada, Anskilia, Uusijännääjä


plussanneet :
-2012-
Regalo................29v.......yk7..... ..plussa 24.11.
Viola77................34v.......yk6.... ..plussa 24.10.
Pipsa79...............33v.......yv 1,5....plussa 21.10.
Tatja..................36v.......yk 20....plussa 21.8.
NettA79
Sintu74.............38v........5.IVF.... .plussa 9.7.
SL.....................30v.......yk11... ...plussa 27.6. (Clomifen*4)
Edyla
Vissyliini..........30v.......yk5....... ..plussa 15.6.
sintti -79.........32v.......yk37........plussa 15.6. (2. IVF)
Nima..............31v.......yk19........ Plussa 22.5 (3.ICSI 1.PAS)
Pottu78...........34v.......yk4......... Plussa 18.5 (1km)
Wanda............31v.......yv2,5.......p lussa 17.5.
Jocelyn...........30v.......yk2
Nuinnikkaa......29v.......yk3..........p lussa 7.5.
Sopla.............31v.......yv2......... .plussa 1.5.
Tirpu..............33v.......yk5........ ..plussa 6.4.
intoilija...........30v.......yk1....... ...plussa 2.4
Anncherie........31v.......yv1,5v.....pl ussa 29.3.
Ginger.................................. .....plussa 16.3.
Neitipippuri......31v.......yk8......... plussa 15.3. (Gonal-F)
PauhaavaSydän
Tunafish-78......34v.......yk11.......plussa 11.3. (2. inssi)
Indico.................................. .....plussa 1.3.
Sanja...............32v......yk8........ .plussa 25.2.
Ronjaliina.........30v......yk16.......p lussa 17.2. (2*clomi)
Joku_raja........29v........yv2........p lussa 17.2. (1. ivf)
Kiiriminna78....33v........yk8.........p lussa 17.2.
Jo..................30v........yk11..... ..plussa 26.1.
Kiinu...............33v........yk2...... ..plussa 22.1.
Punanuttu........32v........yk 5.......plussa 19.1.
Syrän.............30v.........yk~8..... .plussa 9.1.
 
^Sielläkin on työkaverit valjastettu urakoimaan, oikein vereslihalle asti...? :D Eikä ole edes pikkujoulut! Anteeksi, oli pakko! :D

Kirpukalle en osaa vastailla Teroista, mutta laatuaika kuulostaa hyvälle :heart:

Minä sain hymynaaman ovistestiin tänään, kp 19! Voi olla, että olen edellisissäkin kierroissa ovuloinut vasta paljon myöhemmin kuin luulin, keskenmeno on näköjään kyllä sekoittanut kiertoa. Mutta jee, toimii se kroppa ehkä sittenkin, jatketaan peittojen heiluttelua :)
 
  • Tykkää
Reactions: TarinaMarianna
Kirpukka, toivon todella, että kyse olis vaan siitä, että munasarjat alkaa toimia! Mä vaan lopetin pillerit jo huhtikuussa 2011, eli siitä on jo reilut puolitoista vuotta aikaa. Mutta eiköhän asia ala selvitä, kun meen käymään gynellä. Noista teroista mulla ei ole mitään kokemusta/tietoa, mutta näin äkkiseltään ajattelisin, että yrittäisin luomusti vielä, jos olisin samassa tilanteessa kuin sinä..

Meillä muuttopäivä lähestyy, ylihuomenna meidän pitäisi olla takaisin Suomen kamaralla. Oon ollu aika stressaantunut kaikesta, joten on tosi ihanaa päästä viettämään joulua rauhassa perheen kanssa. Jospa unohtuis hetkeksi nämä lapsihaaveet ja vois hetken hengähtää ja rentoutua. Mitään ovulaation merkkejä en aio enkä ehdi seurailla, kunhan Suomeen pääsemme, koska siskot ja heidän lapsensa varmasti pitävät niin kiireisinä koko joulun ajan. Täytyy vaan toivoa, että me ehditään heilutella peittoa jossain vaiheessa siinä pyhien aikana... ;)
 
Minäkään en valitettavasti osaa Kirpukalle vastailla teroista.

Nyt Hiisi sitten ovisplussaa hyödyntämään ja toivotaan sitä kaikkein parasta lopputulosta! b:)d

Tsemppiä TarinaMariannallekin yritykseen, vaikka jo vähän kivuliaalta kuulostaakin :D

Miss_Piggy, mullakaan ei ollut ennen km:ää mitään ovistuntemuksia, siis kipuja, vaikka menkat oli kuitenkin jo parikymmentä vuotta tulleet...

Ite oon yrittänyt olla miettimättä oireita, kun viime kierrossa muka tunsin kaiken mahdollisen ja tulos oli mikä oli. Nyt meen sillä, että ajattelen, että jokainen nippailu on vain jotain kropan jekkuja, eikä liity mitenkään raskauteen.

Me ollaan muuten lähdössä reissuun pariksi viikoksi, vähän moikkaileen aurinkoa ja tässä nyt arvon, että otanko raskaustestejä mukaan vai jätänkö ne kotiin...ehkä jätän ne kotiin, niin ei tarvi sitten stressata...tai sitten kuitenkin otan mukaan, niin ei tarvi stressata...:D

Niin ja Milk@lle onnea muuttoon!
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Milk@
Nopsa omanapainen päivitys vaan.. :ashamed:

Täällä ovis limailut ja oikeen puolen kipuilut päällänsä, eli eiköhän ole siltä tuuballiselta puolelta taas munis irtoamassa, jee jee :D
Tikuttelut alkaa viim torstaina, mutta voi olla, että metsästys alkaa jo huomenissa ;)

Palailen pidempien juttujen ja kommenttien kera myöhemmin viikolla =)

Plussa tuulosia hönkäilen kaikenlaisiin testeihin ja mielekkäitä vaavin alulle laitto hetkiä kaikille ja muutenkin hyvää mieltä jokaiselle ihkulle :heart:

P.s Milk@lle turvallista kotimatkaa ja mukavaa muuttoa :)
 
Keskiviikko 19.12. 2012


M11su.................34v...........kp 1/28-31...................yk16
Kiiltis-75..............37v...........kp 6/24-30...................yk13
Iris_Lorea............31v...........kp 6/ 26-32..................yk29
Dazzler...............36v...........kp 9/29-33...................yv2 (3*km, 1ku)
zapata................31v...........kp 10/24-26...................yk5
Kirpukka..............36v...........kp 10/31........................yk13 (kkm 9/12
Milk@................ 37v...........kp 11/31........................yk3
haave_ilija...........32v..........kp 13/28-38................... yk3
Avonlea..............36v..........kp 14/26-28....................yv2
miss_piggy..........31v...........kp 14/29........................yk8
TarinaMarianna ... 31v..........kp 17/25-33.................~yk5
Twinflower...........33v...........kp 19/28.......................yk15 (km 8/12)
hiisi -78...............34v...........kp 20/26-31...................yk5 (km 8/12)
starhope............. 37v...........kp 28/25-26...................yk7
Saippo................35v...........kp 29/32-50..................yk11
Haniböö83..........29v.............kp 56/35.......................yk11



Taustalla:
pienestä kii, lady1979, Ethel, Pauge83, Sakara, Syksy2010, Mandala, Mirtsu81, Lila79, tada, Anskilia, Uusijännääjä


plussanneet :
-2012-
Regalo................29v.......yk7..... ..plussa 24.11.
Viola77................34v.......yk6.... ..plussa 24.10.
Pipsa79...............33v.......yv 1,5....plussa 21.10.
Tatja..................36v.......yk 20....plussa 21.8.
NettA79
Sintu74.............38v........5.IVF.... .plussa 9.7.
SL.....................30v.......yk11... ...plussa 27.6. (Clomifen*4)
Edyla
Vissyliini..........30v.......yk5....... ..plussa 15.6.
sintti -79.........32v.......yk37........plussa 15.6. (2. IVF)
Nima..............31v.......yk19........ Plussa 22.5 (3.ICSI 1.PAS)
Pottu78...........34v.......yk4......... Plussa 18.5 (1km)
Wanda............31v.......yv2,5.......p lussa 17.5.
Jocelyn...........30v.......yk2
Nuinnikkaa......29v.......yk3..........p lussa 7.5.
Sopla.............31v.......yv2......... .plussa 1.5.
Tirpu..............33v.......yk5........ ..plussa 6.4.
intoilija...........30v.......yk1....... ...plussa 2.4
Anncherie........31v.......yv1,5v.....pl ussa 29.3.
Ginger.................................. .....plussa 16.3.
Neitipippuri......31v.......yk8......... plussa 15.3. (Gonal-F)
PauhaavaSydän
Tunafish-78......34v.......yk11.......plussa 11.3. (2. inssi)
Indico.................................. .....plussa 1.3.
Sanja...............32v......yk8........ .plussa 25.2.
Ronjaliina.........30v......yk16.......p lussa 17.2. (2*clomi)
Joku_raja........29v........yv2........p lussa 17.2. (1. ivf)
Kiiriminna78....33v........yk8.........p lussa 17.2.
Jo..................30v........yk11..... ..plussa 26.1.
Kiinu...............33v........yk2...... ..plussa 22.1.
Punanuttu........32v........yk 5.......plussa 19.1.
Syrän.............30v.........yk~8..... .plussa 9.1.
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa Milk@ Suomeen, toivottavasti muutto sujuu hyvin! :)

Ja ah, aurinko ja lämpö kyllä kuulostaisi mukavalle. Nautinnollista reissua Twinflowerille, mä ehkä ottaisin testit mukaan, niin ei tarvitsisi tuhlata ajatuksia pähkäilyyn, että onkohan sitä raskaana vai ei. Ja toivotaan tietysti, että saisitte ihania uutisia lomalla :heart:

Dazzlerille onnistunutta oviksen metsästystä!

Mitäs kuuluu Kiiltikselle, Miisulle, Saipolle ja starhopelle? :popcorn:

Täällä on oviksia hyödynnetty, täytyy kyllä kiitellä miestä aktiivisuudesta projektissamme, siitä se ei ainakaan jää kiinni ;) Nyt pitäisi tehdä joulusiivousta, että pääsee niihin mukavampiin jouluvalmisteluihin.
 
  • Tykkää
Reactions: Milk@ ja Twinflower
Jostain syystä en ole pystynyt kommentoimaan mitään tänne tai siis en pystynyt kirjautumaan joten loin uuden nimimerkin :) Mutta sama vanha Miisu se täällä.

Meillä alkoi taas uusi yrityskierros, :( Eli voi päivittää 1/28-31 Kierto on jostain syystä pidentynyt päivällä tai parilla, outoa. Onko jollain käsitystä mistä tämä voisi johtua?

Meillä on lapsettomuushoidot pyörähtäneet alkuun. Nyt on käyty verikokeissa ja kaikki oli ok. Simppatutkimusten tulokset saadaan tammikuun alussa ja silloin on eka käynti lapsettomuusklinikalla (?) Mennään siis julkisen puolen kautta, en oikein tiedä mitä on odotettavissa. Aukiolotutkimus varmaan seuraavaksi. Osaako joku sanoa millaisia summia on odotettavissa näistä käynneistä? Verikokeet siis teki ihan terveyskeskus.

Välillä oli pää hajota ihan kunnolla, varsinkin kun kuuli näitä: "Lapset valitsevat vanhempansa, teille ei vaan kukaan ole halunnut tulla" tai "Tulet sitten raskaaksi kun olet oikeasti valmis äidiksi". Joo joo ja persettä vaan sullekin päin naamaa.

Mutta onneksi on nyt jotain selvää jota odottaa. Teille uusille (kovasti tervetuloa!) tiedoksi että mulla on säännöllinen kuukautiskierto, ovulaatio tulee ajallaan, seksiä paljon, erityisesti ovulaation aikana ja tulos on puhdas nolla. En ole koskaan saanut plussaa, haamua tai edes viivanpaikkaa tikkuun :( . Yritän kuitenkin nostaa päätäni ylös itsesäälin suosta. Minulla on upea parisuhde ja se on enemmän kun jollain muulla, ja mies on suostuvainen myös adoptioon jos ei puolen vuoden sisään onnistu.

Mukavaa joulun aikaa kaikille.
 
  • Tykkää
Reactions: Milk@
Höh, pahoittelut uudesta kierrosta M11su :hug: Ihmiset on välillä niin käsittämättömän törppöjä sanomisineen, tämä voi olla kuitenkin niin arka aihe, että luulisi vähän miettivän etukäteen mitään suustaan päästää. Toisaalta täytyy yrittää muistaa, että ei ne ihmiset varmaan pahalla tarkoita. Tsemppiä ja voimia kovasti, toivottavasti tutkimuksissa selviäisi joku pieni ja helposti korjattava ongelma ja pääsette pian plussailemaan :hug: Ja tosiaan, kun aina muistaisi nauttia kaikista hyvistä asioista elämässään, hyvä parisuhdekin on älyttömän arvokas asia.
 
  • Tykkää
Reactions: Milk@
Heipparallaa arvon naiset!
Täällä viimeinen päivä sairauslomaa tuon tuuban poiston jälkeen. Kipeä en ollut kuin pari päivää ja nekin siten, että pystyin toimimaan itse ihan hyvin. Turvotus laski viime viikon aikana ja nyt on taas ihan hyvä olla. Yksi haava on hieman tulehtunut, muttei mitenkään pahasti. Ja onko edes tulehtunut, vai onko taas Rouvan ihan omaa mielipidettä. Mies oli sitä mieltä, että se on ihan normi paranemisprosessi... Hmmm.... :rolleyes:

Dazz hyviä ovistuulia täältäpäin ja kyllä se tervetuuba nyt päräyttää sitten myös raskausplussat kehiin! Tätä ennustan ja näin se on! :)

Milk@ Tervetuloa Suomeen takaisin! Ja karkaatte välillä sukulaisten keskeltä peitonheilutushommiin tyyliin: "todella tärkeää asiaa pukille" :D.

Hiisille onnittelut ovisplussasta!

Tarinamarianna noihin limakalvoihin kannattaa kokeilla apteekista ostettavaa Ceridal -öljyä. On muuten todella hyvä tuote. Laitan sitä välillä muutenkin, jos iho tuntuu kuivalle esim. kasvoissa.


M11su voi taivas miten typeriä ihmiset voivatkin olla sanomisissaan. On meillekin tultu pariin otteeseen kysymään (tai siis multa)/kommentoimaan tyyliin "tehän menitte vihille JO toissa kesänä, eikös se olisi lapsen aika jo pian?" Siihen olen sitten vastannut aika tylysti takaisin ja joskus jopa ajattelemattomastikin. On mennyt vastapuoli hiljaiseksi ja sen jälkeen onkin "säitä pidellyt" :D. Hahah! Mulla myös kierto ok, ovis ok, miehellä siittiöt ok, jne. Mulla vain oli todella vaikea munasarjatulehdus keväällä ja parit hoitovirheetkin siinä tehtiin. Nyt juuri viime viikolla poistettiin toinen munatorvi ja se olikin erittäin nestetäyteinen ja on voinut tihrua nestettä kohtuun jolloin hedelmöittynyt munasolu ei ole onnistunut tarttumaan kohdun pinnalle. Nyt siis paljon yritystä ja oviksen tarkkailua. Tsemppiä ja paljon positiivisia tuulia sinne!

Täällä olisi tarkoitus heilutella peittoja ekaa kertaa operaation jälkeen, jaiks. Ihan kuin olis teinityttö taas. Heh.
Toivon todella, että kevään aikana plussaisi ja että tuo operaatio olisi auttanut kaikinpuolin. Toivon itselleni tätä ja samoin teille kaikille muille siellä ruudun toisella puolella!

Mukavaa ja rentouttavaa joulua teille kaikille ja kirjoittelemisiin!

PS Ylläpitäjät päivitän kiertoni heti kun menkat alkaa uudestaan!
 
  • Tykkää
Reactions: Milk@
Mun mieheni lupas esiintyä pukkina mun siskojen lapsille, se varmaan on ihan hyvä syy poistua paikalta... Mä voin olla vaikka pukin muori.. ;)

Miisu, en voi sanoa muuta kuin että IDIOOTTEJA, jotka puhuu tolla tavalla lapsien saamisesta. Osoittaa vaan todella suurta välinpitämättömyyttä ja tietämättömyyttä, joten sä olet kaiken tollasen yläpuolella!

Twinflower, ihanaa matkaa ja nauti lomasta. Jos tuntuu, että haluat testata, ota testit mukaan. Mutta muista,että testailla voi loma jälkeenkin... :)

Dazzler, mullaki tuntuu, että oikealta puolelta irtoaa tällä kerralla. Toivottavasti olis plussakuu tällä kertaa... :) pidän peukkuja!

Huoh. Mulla on ollu niin hirveä stressi tässä kuussa, että en tiiä, tuleeko edes ovulaatiota. Nyt kyllä on siis just ovisoireet päällä, mutta jotenkin en vaan jaksa uskoa,että oikeasti tässä kuussa voisin tulla raskaaksi. Pitäis kai olla positiivisempi asenne mutta aina ei pysty..

Onnea teille kaikille, ei muuta ku peitot heilumaan... :)
 
  • Tykkää
Reactions: Twinflower
Hei kaikille pitkästä aikaa!! olen käynyt täällä kyllä melkein päivittäin lukaisemassa tuoreimmat jutskat, mutta pysytellyt vähän taka-alalla. Uusi työ alkaa vuodenvaihteen jälkeen, josta innoissani.
Tätiä odottelen tänään kylään eli kierto on näköjään 28 pv eikä kuten yllä on 25-26. Vähän siirtynyt jostain syystä. En tiedä eikä kiinnosta.
Ottaa päähän kun ei tuohon raskaustestiin plussaa näytä tulevan millään ilveellä. joo, tein eilen testin ja negaa näytti - tänään pitäisi menkat alkaa joten eiköhän viiva olisi tullut eilen jos olis raskaana. että näin.

M11su mahtava kommentti muiden tyhmistä sanomisistä - repesin täysin ja samaa mieltä. Jotkut ei vaan osaa ottaa muita huomioon. Mulle yks sano "miks teillä ei oo lapsia" siis tiennyt työkaverin tyyliin 2 kk. Olisi tehnyt mieli oikeesti sanoa että v***ako se sulle kuuluu mutta sen sijaan en sanonut mitään. Mä nykyään teen niin että jos joku kysyy ihan urpoo tai kuten edellä - oon vaan vastaamatta :kieh:

Milk@ tervetuloa suomeen!! :heart:

joulufiilis nollassa, mutta näillä mennään..yritän olla vähän aktiivisempi. Oli vähän vaan masennusta havaittavissa :(
 
  • Tykkää
Reactions: Milk@
Tervetuloa Suomeen Milk@!
lady1979 Kiva, että toipuminen on sujunut hyvin. Toivottavasti kroppa alkaa nyt toimimaan, ja saatte plussan uuden vuoden tuomisina :)

Täällä olisi menossa kp 7 ja yk 13 ja ikäkin on muuttunut 37v.
Ihan Blaah- fiilis :(
 
Onnea Kiiltis! :flower: Mullakin tuli viime viikolla täyteen 32v.

Kiitos kaikille, jotka vastasi mun kyssäriin yrittämisen viivyttelystä! Oli kiva lukea teidän tarinoita ja tutustua teihin vähän paremmin.

Mulla on ollut muka koko ajan niin kiire, etten ole ehtinyt tänne kirjoittelemaan. Aika kuluu nopeammin mitä vanhemmaksi elää... : / Mulla on ollut hirmu epävakaita fiiliksiä koko lapsenteon ja koko avioliiton suhteen. Välillä tuntuu lapsen yrittäminen niin teennäiseltä, ettei se oo enää hauskaa. Ei nuo limakalvot ihan oikeesti vereslihalla ole. Se oli vähän niinkuin sellainen kielikuva... Toisaalta välillä tuntuu että kaikki on niinkuin pitääkin ja mun valitus on vaan yltäkylläisyydessä elävän länsimaalaisen typeryksen valituksia jostain pikku jutuista kun vakavia ja todellisia ongelmia ei ole.

Jeejee, joulu tulee. Kaipaan vaan yksinoloa ja omaehtoista puuhastelua ilman että kukaan olis käskemässä mitä tehdä ja minne mennä...
 
Hui, täällähän on monella ovis joko just ollu tai tuloillaan! Ja vissiin sitä on myös tehokkaasti hyödynnetty… Toivottavasti nyt saatais heti alkuvuodesta muutama plussa ketjuun. On ollut niin hiljaista sillä rintamalla...

Milk@, näin mäkin ajattelin, että Terot saa vielä jäädä apteekkiin ja luomuna mennään. Tässä kierrossa se oli kuitenkin lopulta oikeestaan vain yksi päivä menkkojen jälkeen, kun aivan aavistuksen tuhrutteli. Eiköhän tää tästä tasaannu.

Oikein ihanaa reissua ja lomaa Twinflowerille!!

Miisulle kovasti tsemppiä hoitoihin!! Kyllä tässä hommassa pääkoppa on kovilla siinä missä limakalvotkin :D Välillä sitä rypee niin syvällä suossa, että tekis niin mieli lyödä hanskat tiskiin. Välillä taas jaksaa uskoa ja luottaa siihen, että kyllä tässä projektissa vielä onnistutaan. Mulla se on ainakin hirveesti kiinni kierron vaiheesta. Alkukierrosta olen aina ihan siipi maassa, mut aina siitä on hiukan noustu, kunnes taas pudotaan kovaa.

Kiva oli kuulla, että Ladyn toipuminen on sujunut hyvin!! Ihanan positiivinen fiilis sulla tuntuu olevan :)

Mä olen luopunut toivosta jo tässäkin kierrossa. Nyt iski virtsatietulehdus ja sain antibiootit. Ovisaika on kohta käsillä ja mitenköhän noi antibiootit vaikuttaa asiaan… Nyt ei ole yhtään luottavainen olo :( Mutta toisaalta hyvä, että menin lääkäriin ja sain lääkkeet. Pari viikkoa viivyttelin, kun oireet oli niin lievät ja niitä oli aika harvoin, lähinnä vaan iltaisin. Nyt aattelin, että ennen joulua käyn kokeissa ja tulehdushan sieltä löytyi.

Ajattelin jättää oviksenkin testaamatta tässä kierrossa, mutta koska mulla kotona on vielä tikkuja, en varmaan pysty jättämään niitä käyttämättä. Lauantaina taidan siis aloittaa dippailut...

Paljon positiivista tuulta ja plussapuhureita kaikille meille!!! :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Twinflower
miss_piggy
Yrittämisen viivyttelystä:
Mulla on menny ohi tuo kysymys, mutta tiivistettynä, vääriä miehiä ollu ihan liikaa ja sitten kun se "oikea" löytyi, niin tämän eksäpä odottikin hänelle lasta, ja sitten sitä alettiin lykkäämään koska ei silloin tullut mieleenkään alkaa itse enää siihen soppaan lasta pykäämään...ja viimein kun oli tarpeeksi rohkea tekemään sen päätöksen että vauva saa tulla ja lopetti ehkäisyn, niin pamahti kuvioon vihollinen nimeltä pco. :xmas:
 
  • Tykkää
Reactions: TarinaMarianna
Hellurei vaan täältäkin!

Oon taas vaan bussimatkoilla lueskellut teidän kuulumisia mutten jaksanut alkaa mitään kännykällä kommentoimaan. Päivittäin kuitenkin lueskelen :)

miss_piggy No ainakin ymmärrettävistä syistä sulla lapsenteko viivästynyt. Varmaan aikamoinen tilanne olla miehen kanssa jonka eksä odottaa hälle lasta, vaikka itekin sellaisen haluaisi. Joo, ei mee aina kaikki niin miten suunnittelisi tai haluaisi. Mut hyvä et teillä kuitenkin nyt on asiat sillä mallilla että lapsi sais tulla, toivotaan että tuliskin pian!

Onnea Kiiltis synttäreistä!:flower: Mullakin olis lauantaina synttärit, mutta en sitten tiiä jos se maailmanloppu tulee huomenna et ehinkö 31v ikään :LOL:

Kirpukka Paranemisia pissitaudin kanssa! On varmaan aika inhottava vaiva, vaikkei paljoa oireita oliskaan. Ja antibiootteja on aina vähän tylsä popsia.

TarinaMariannalle myös myöhästyneesti onnea synttäreistä! :) Toivottavasti edes joulunaika auttaa vähän irtautumaan vauvantekohommista ja tulis vähän parempi mieli. Mä sitä kanssa joskus aina pohdin, että mitä jos tulisi vauva, niin meniskö siinä sitten parisuhde helposti harakoille. Vaikka eipä kai sillä suhteella ole silloin tulevaisuutta jos lapsi sen pystyy rikkomaan.

Milk@ Tervetuloa Suomeen! Ootteko olleet kauankin poissa? Ainakin vielä näytät osaavan puhua suomea :D

Miisu/M11su Toi on just sellasten ihmisten kommentointia jotka ei tiedä asioista yhtään mitään! Tosi ärsyttävää! Tietysti ihmiset on uteliaita mutta jotain rajaa sentään.

ON Enää olis huominen töitä ja sitten vähän vapaata, ihanaa! Meillä on ollut niin hirveä hulina töissä joulun alla että oksat pois. Oon ollu aika ylikuormittunu ja tehny duunissa sellasia juttuja mitä en edes jälkikäteen muista tehneeni. Meilejä on vieläkin lukematta parilta viime viikolta kun hommia on tullut moninkertaisesti enemmän mitä on ehtinyt tekemään. Saa nähdä mitä kaikkea ylläreitä sieltä paljastuu kun nyt on vihdoin aikaa alkaa tekemään niitä rästihommia :)

Mulla on ollu viime oviksesta saakka tuntemuksia ja vihlomisia oikeella alavatsalla, vaikka menkatkin oli siinä välissä. Yleensä kun ne lakkaa viimeistään menkkoihin. Toivottavasti ei olis ainakaan mikään vialla tuolla alakerrassa, se mulla lähinnä ensinnä tulee mieleen. Kohtahan tässä pitäis jo uus oviskin tulla 4-5 päivän päästä.

Mulla on vähän ristiriitaiset fiilikset tosta vauvan hankkimisjutusta. Toisaalta haluis omaa vauvaa ihan hirveesti ja tippa tulee linssiin kun näkee vauvan jossain ja vaikka ihan vauvanvaatteita kaupassa nähdessä. Sitten taas toisaalta mullakin on sellasta urheiluharrastusta jota joutuis heti raskauden alussa varmasti jättää tauolle. Ja miten pystyisin harrastamaan vauvan tultua? Nää on näitä itsekkäitä ajatuksia mitä aina välillä herää, sitten taas toisessa vaakakupissa painaa se että ikää alkaa tulla ja alkaa kohta olla 'nyt tai ei koskaan' -meininki. Ja se on kuitenkin selvää että lapsia haluan, ehdottomasti.

Tälläsia ajatuksia täällä tänään.
 
Moi!

Täällä yövuorojen viimehetket menossa ennen joululomaa. Ja viimeisiähän vetelee myös kierto ja tätiä odotellaan. Yritys on ollut sen verran laimeaa tässä kierrossa, ettei tartte ees miettiä testailua. Huomenna lähdetään jouluksi kylpylään, niin sais tuo täti tietty tulla vasta joulun jälkeen.

Sen verran on yövuorokoomaa, että kommentoin vain ceridal-öljystä :) Tosiaan on hyvää kamaa ja kollegan sanoin sitä voi laittaa "joka reikään" :) En sit tiedä, ei varmaan kyllä raskautumisen kannalta paras mahdollinen liukuvoide..
 
miss_piggy
Siis voi itku noita Davidin ovistestejä, onko ne oikeasti noin paskoja että niihin ei meinaa saada minkäänlaista viivaa aikaseks? :mad: Nyt on kumminki jo kp 16 niin luulis että sen oviksen pitäis olla, jonkunlaisia tuntemuksiakin on (ehkä) mukamas ollu.... No, otetaan nyt varman päälle ja ei muuta ku varmistelua vielä...nyt on oltu silleen joka toinen päivä-tekniikalla, eli kp 12 ja 14 ja jos nyt taas eli kp 16 ja jatkais samaa rataa ainaki vielä jonkun aika...jos se ovis ois vaikka myöhemmin sitte.
 
Lauantai 22.12. 2012


M11su.................34v...........kp 4/28-31...................yk16
Kiiltis-75..............37v...........kp 9/24-30...................yk13
Iris_Lorea............31v...........kp 9/ 26-32..................yk29
Dazzler...............36v...........kp 12/29-33...................yv2 (3*km, 1ku)
zapata................31v...........kp 13/24-26...................yk5
Kirpukka..............36v...........kp 13/31........................yk13 (kkm 9/12
Milk@................ 37v...........kp 14/31........................yk3
haave_ilija...........32v..........kp 16/28-38................... yk3
Avonlea..............36v..........kp 17/26-28....................yv2
miss_piggy..........31v...........kp 17/29........................yk8
TarinaMarianna ... 32v..........kp 20/25-33.................~yk5
Twinflower...........33v...........kp 22/28.......................yk15 (km 8/12)
hiisi -78...............34v...........kp 23/26-31...................yk5 (km 8/12)
starhope............. 37v...........kp 31/25-26...................yk7
Saippo................35v...........kp 32/32-50..................yk11
Haniböö83..........29v.............kp 59/35.......................yk11



Taustalla:
pienestä kii, lady1979, Ethel, Pauge83, Sakara, Syksy2010, Mandala, Mirtsu81, Lila79, tada, Anskilia, Uusijännääjä


plussanneet :
-2012-
Regalo................29v.......yk7..... ..plussa 24.11.
Viola77................34v.......yk6.... ..plussa 24.10.
Pipsa79...............33v.......yv 1,5....plussa 21.10.
Tatja..................36v.......yk 20....plussa 21.8.
NettA79
Sintu74.............38v........5.IVF.... .plussa 9.7.
SL.....................30v.......yk11... ...plussa 27.6. (Clomifen*4)
Edyla
Vissyliini..........30v.......yk5....... ..plussa 15.6.
sintti -79.........32v.......yk37........plussa 15.6. (2. IVF)
Nima..............31v.......yk19........ Plussa 22.5 (3.ICSI 1.PAS)
Pottu78...........34v.......yk4......... Plussa 18.5 (1km)
Wanda............31v.......yv2,5.......p lussa 17.5.
Jocelyn...........30v.......yk2
Nuinnikkaa......29v.......yk3..........p lussa 7.5.
Sopla.............31v.......yv2......... .plussa 1.5.
Tirpu..............33v.......yk5........ ..plussa 6.4.
intoilija...........30v.......yk1....... ...plussa 2.4
Anncherie........31v.......yv1,5v.....pl ussa 29.3.
Ginger.................................. .....plussa 16.3.
Neitipippuri......31v.......yk8......... plussa 15.3. (Gonal-F)
PauhaavaSydän
Tunafish-78......34v.......yk11.......plussa 11.3. (2. inssi)
Indico.................................. .....plussa 1.3.
Sanja...............32v......yk8........ .plussa 25.2.
Ronjaliina.........30v......yk16.......p lussa 17.2. (2*clomi)
Joku_raja........29v........yv2........p lussa 17.2. (1. ivf)
Kiiriminna78....33v........yk8.........p lussa 17.2.
Jo..................30v........yk11..... ..plussa 26.1.
Kiinu...............33v........yk2...... ..plussa 22.1.
Punanuttu........32v........yk 5.......plussa 19.1.
Syrän.............30v.........yk~8..... .plussa 9.1.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä