3-kymppiset ensimmäistä odottavat

Narana85 ja IirisL tervetuloa! Meillä ivf-alkuinen vauva tuleillaan. Huomaan koetun lapsettomuuden vaikuttavan niin, että edelleen olen huolissani, että tuleeko sitä vauvaa ja päästäänkö ns. maaliin saakka. Onko teillä samoja fiiliksiä?

Tervetuloa Nipsunen.

Onnea Merope koko teidän perheelle! <3

Piinamiina, hyvä että vointi jo kohenee. Ihanasti kuvailit sitä positiivista mullistusta, jonka oma lapsi tuo. Ihan tuli kyynel silmäkulmaan. Mua itkettää niin helposti kaikki vauvajutut.

Eilen oli nt-ultra ja kaikki oli tosi mahtavasti. Tyyppi innostui kääntymäänkin ultratessa ja käänsi meille selän ja pepun. Älkää häiritkö mun unta! Sitten kohta kääntyi takaisin köllöttelemään eikä enää myllännyt. Jatkoi nukkumista. Ihana ihana pikkuinen hän on ja päivän tai kaksi edellä päivissä. Tuli vahva poikafiilis sekä mulle että miehelle ultran jälkeen.

Viikkoja nyt 12 + 4. Aiemmin jo tuolla sekoilin laskuissa yhden viikon eteenpäin, kun olen niin täpinöissäni.

 

Narana85 ja IirisL tervetuloa! Meillä ivf-alkuinen vauva tuleillaan. Huomaan koetun lapsettomuuden vaikuttavan niin, että edelleen olen huolissani, että tuleeko sitä vauvaa ja päästäänkö ns. maaliin saakka. Onko teillä samoja fiiliksiä?

Kiitos! Sullahan oli se hyperi? Vaikea sanoa miten sitä olisi jos ei olisi käynyt hoitoja läpi, ainakaan ei olisi näin paljon tietoa siitä mikä vielä voi mennä pieleen, mutta koen sen myös hyväksi. On ihan hyvä olla innostumatta aivan älyttömästi kun vielä on niin iso todennäköisyys että menee kesken. Mutta toisaalta kun tätä on kolme vuotta huolella työstetty tätä asiaa, tunnen itseni todella todella onnelliseksi että ollaan edes tässä asti! Minulle vaikeinta hoidoissa on ollut se, että lopputulos ei kaikesta huolimatta ole varma. Siis että jos joku sanoisi että joudut kärsimään mutta joskus se tulee, ei haittaisi käydä läpi mitä vaan sen eteen. Jos taas käy läpi kaikenlaista hirveää ja lopputuloksena on kuitenkin lapsettomuus, se epätietoisuus lopputuloksesta on kaikkein syövyttävintä. Yllättävän huoletonna sitä tässä kuitenkin on oltu, ehkä siksi että meillä on selittämätön lapsettomuus, eikä taustalla keskenmenoja.

 

Narana85 ja IirisL tervetuloa! Meillä ivf-alkuinen vauva tuleillaan. Huomaan koetun lapsettomuuden vaikuttavan niin, että edelleen olen huolissani, että tuleeko sitä vauvaa ja päästäänkö ns. maaliin saakka. Onko teillä samoja fiiliksiä?

Tervetuloa Nipsunen.

Onnea Merope koko teidän perheelle! <3

Piinamiina, hyvä että vointi jo kohenee. Ihanasti kuvailit sitä positiivista mullistusta, jonka oma lapsi tuo. Ihan tuli kyynel silmäkulmaan. Mua itkettää niin helposti kaikki vauvajutut.

Eilen oli nt-ultra ja kaikki oli tosi mahtavasti. Tyyppi innostui kääntymäänkin ultratessa ja käänsi meille selän ja pepun. Älkää häiritkö mun unta! Sitten kohta kääntyi takaisin köllöttelemään eikä enää myllännyt. Jatkoi nukkumista. Ihana ihana pikkuinen hän on ja päivän tai kaksi edellä päivissä. Tuli vahva poikafiilis sekä mulle että miehelle ultran jälkeen.

Viikkoja nyt 12 + 4. Aiemmin jo tuolla sekoilin laskuissa yhden viikon eteenpäin, kun olen niin täpinöissäni.

Onnea hyvistä ultrakuulumisista! On ne ultrat aina vaan niin ihania meillä perjantaina nt-ultrassa kaveri mahassa intoutui ojentelmaan jalkojaan johon mies hihkaisi innoissaan että "hei, se seisoo!" on se niin ihana nähdä senkin reaktiot kun tämä tila vähän sinnekin suuntaan konkretisoituu

Joo kyllä täällä ainakin huolestuttaa edelleen vaikka melko turvallisilla vesillä pitäisikin jo olla. Koko ajan kuitenkin luottamus kasvaa että kyllä sieltä joku ihan oikeasti on viimein tulossa mutta kyllä kuuluu aivan samoja huolen aiheita ja pelkoja olevan ensimmäistä odottavilla /odottaneilla kavereillakin jotka on saaneet raskauden alulle ihan luomuna.

Samaa mietin kuin IirisL että se epätietoisuus hoitojen onnistumisesta oli melko raastavaa. Kun tehdään kaikki niin valmiiksi ja optimaaliseksi kuin voi niin siltikin on vain pieni mahdollisuus onnistua. Onneksi meillä kaikilla on se mahdollisuus nyt osunut kohdalle

 

Heipparallaa!

Eilen oli sitten ultra ja meidän 'pienet' kaksoset painavat arvion mukaan jo 2105g ja 2330g!! Oltiin luettu etukäteen näitä raskausviikkojuttuja, että "vauvanne painaa nyt n. 1800g...". Joopajoo Toisella oli iso pää ja toisella iso masu, ne nostivat tuota painoarviota. Mut tuo pää esimerkiksi oli kuitenkin ihan normaalin mallinen jne., et ei tartte kuulemma pelätä vesipäätä tms. Ei oo lääkärin mukaan mulla ja miehelläkään pieni pää Ja tuosta (mun mielestä) hurjasta painoarviosta huolimatta, kasvavat keskikäyrällä!

Nojuu, mut täyttä on kuulemma mahassa ja ultraaminen oli vaikeaa kun maha on niin pinkeä ja pyöreä, ja se ultra-anturi myös. Jää se ultran kosketuspinta ihoon tosi pieneksi. Mut kaikki saatiin tarkastettua ja kunnossa on!

Kuulemma parin viikon päästä vois alkaa jo tapahtua, hyvä jos selvitään rv 35:lle A on jo tuolla alhaalla valmiina lähtöön. Keuhkotkin kuulemma todennäköisesti jo hyvin kehittyneet kun liikkuvat niin reippaasti molemmat toisiaan potkien.

Olin jo jotenkin asennoitunut siihen sektion mahdollisuuteen, mut tää lääkäri ei halunnut siitä edes puhua. Alakautta vaan kun molemmat on vielä raivotarjonnassa. No, mulle on ihan sama ja luotan ammattilaisen mielipiteeseen Toki sektioajatus oli mulle jotenkin helpompi, mut lääkäri lupasi ettei vauvojen anneta kasvaa kovin isoiksi.

No enivei, ei ihme, että vähän ahdistaa/supistaa kun mahassa on jo 4,5kg vauvaa kaikkine tykötarpeineen! Ja vielä ois 8 viikkoa laskettuun aikaan! Todella toivon ja luulen, että poksahdan ennen sinua Raida

Noista peloista.. Minä pelkään vieläkin. En nyt mitenkään 24/7, mutta edelleen nousee välillä mieleen asioita jotka voivat mennä pieleen. En tiedä enää johtuuko tämä lapsettomuustaustasta vai onko ihan vaan normaalia raskausajan pohdintaa. Mut onhan se ihan ymmärrettävää, että pitkän odotuksen jälkeen se raskaus tuntuu niin uskomattomalta - ihan tosiaanko meille tulee vauva?! (Ei sitä vieläkään käsitä) Ja toisaalta myös pelottaa, että viedäänkö tää kaikki multa vielä pois.. Isoista asioista kyse.

Positiivista mieltä teille kaikille pelkojen (isompien ja pienempienkin) kanssa painiville! Kohta teillä on jo vauvat sylissä! Vaikka eipä ne huolet siihen kuulemma lopu..

Tilulilu 32+5

 

IirisL, anteeksi kun en muistanut sinua. Olit varmaan siellä ivf/icsi-palstalla myös. Kyllä olen juuri se tapaus, jolla oli paha hyperi. Siitä onneksi selvittiin.

Narana85, hauska tuo miehesi lausahdus ultrassa. Mukavaa kun miehet ovat myös innokkaita.

Tilulilu, jännää varmasti olla jo noin pitkällä. Itsekin toivon, että aika kuluisi nopsaan.

Hyviä vointeja!

 

IirisL, anteeksi kun en muistanut sinua. Olit varmaan siellä ivf/icsi-palstalla myös. Kyllä olen juuri se tapaus, jolla oli paha hyperi. Siitä onneksi selvittiin.

Voi, eihän se mitään haittaa! Eikä taidettu ihan samoihin aikoihin jutellakaan, tulen vähän perästä. Taisit olla hyperin kourissa jo kun aloin kirjottelemaan. Hyvä että olet toipunut siitä!

 

Oi kun Tilulilu elää jännittäviä aikoja on kyllä paljon tuplaonnea tässä keskustelussa! Kiva kuulla myös onnistuneista hoidoista ja ultrakuulumisten riemuista. Miulla tosiaan vielä reilu 2 viikkoa siihen rakenteeseen, niin näkee asukin piiitkästä aikaa. Täällä elellään suht oireetonta aikaa mikä edelleen saa mielen mietteliääksi vaikka uskon täysin että kaikki on oikein hyvin. Sormet syyhyäis jo ostoksille mutta onneksi tuo toinen puoliskoni suhtautuu kaikkeen viilipyttymäisen rauhallisesti ja saa minutki rauhoittumaan. Kaikki ehditään kyllä hankkia luulen että hänen viilipyttyilykin joulukuussa loppuu..
T: Nipsunen ja minioni 17+1

 

Just katoin kalenteria ja ultraan onkin 3 viikkoa no onneks lääkäri jo puolentoista viikon päästä (kuten myös loma)ni varmaan ainaki sydäntä pääsee kuulemaan.

 

Pakko tulla tänne tilittämään, tuli tästä omasta elämästä niin Vintiöiden Kesämies mieleen. Laattasin tänään pienten pihatöiden ja saunan jälkeen ihan huolella. Siitä toivuttuani lähdin sit kauppaan ja pyörin kolme varttia kärryjen kanssa hyllyjen välissä ja keräsin kaikkea mitä tekee mieli. Se meni jotenkin näin:

Mie en voi syyä meetvurstii, mie en voi syyä motsarellaa, mie voisin syyä herneitä ja mie voin syyä rahkapullan ja sit mie voin syyä omenataskun ja sit mie voin syyä mansikoita ja sit mie voin syyä valkosuklaata ja sit mie en voi juua kokakolaa, mut mie voin juua omenalimppaa...

Ja sit kun mie pääsen syömään eli autoon ja kotiin ni homma menee suurinpiirtein näin:
Mie en voi syyä rahkapullaa, mie en voi syyä motsarellapatonkii, mie en voi syyä yrttipatonkii, mie en voi syyä sipsii, mie en voi syyä dippii, mie en voi syyä valkosuklaata, mie en voi syyä herneitä... Eli kauppareissun ja 35 euron jälkeen tilanne on edelleen se sama, et mie juon kotona Jaffaa ja makaan sohvalla. Siistii tää eka kolmannes!

Piinamiina ja Pulla 9+5

 

Joo huh piinamiina, tota aikaa ei oo yhtään ikävä Vaikka tän vikan kolmanneksen sanotaan olevan raskain, niin mä otan nämä puuskutukset ja selkäkivut milloin tahansa ennemmin kuin ekan kolmanneksen yrjöolot.

Mulla on nyt niin, ettei voi syödä paljoa kerrallaan tai alkaa ällöttää. Kohtu painaa vatsalaukkua jo niin kovasti. Koitan syödä kevyesti ja paljon välipaloja, onneks on ihania herneitä ja mansikoita ja muuta tuoretta Voisin vaan elää niillä koko kesän. Tää ruokavalio on hoitanut myös turvotukset ja ummetukset, jei

Tilulilu, kertoilehan kuulumisia kun ehdit! Onko ollut supisteluja tms, tiiätkö kohdunkaulan tilannetta? Mulla on ollut satunnaista menkkamaista jomotusta alavatsalla ja sukkapuikkokipuja, jotain siellä tapahtuu. Olen kuitenkin luottanut siihen että kohdunkaulaa on jäljellä ja uinut luonnonvesissä huoletta Elokuun alussa on neuvolalääkäri rv 36 ja silloin voi olla että tulee uintikielto, oletan että tekevät tän raskauden ekan sisätutkimuksen.

terveisin raida 33+1

 

Kuulumisia.. No ei ihmeitä. Liitoskivut ovat loistaneet poissaolollaan jo pari viikkoa (?) joten perjantaina siivosin reippaasti koko kämpän, lattioidenpesua myöten. No siitä alkoi sitten pahimmat liitoskivut evö Perjantai-iltana teeveetä katsellessa ajattelin käydä vessassa mainostauolla, mutta mainostauko loppui kun olin vasta päässyt ylös ja käveltyä sohvan toiseen päähän Että sellainen tahti.. teki meinaan kipeetä. Mut nyt oon taas ihan kunnossa siltä osin

Oon mielestäni välillä kokenu jonkinlaisia kivuttomia supistuksia, mut en kyllä oo yhtään varma. Siis kävellessä tulee tuohon mahaan välillä sellaisia kramppimaisia tuntemuksia, mut ne tuntuu toisaalta myös siltä, että A-vauva siellä vaan vaihtaa asentoa. Ne vauvojen kääntyilyt kun aiheuttaa melkoista painetta tuohon kohtuun/iholle välillä.. Ja nyt on tosiaan tullut kävellessä myös vähän sellaista vihlontaa tms. tuonne kohdunsuun suunnalle, oisko just niitä sukkapuikkokipuja mistä Raida mainitsit. Ihan silleen sekunnin kestäviä 'pistoja', tuntuu, et nyt siellä jotain tapahtuu!

Mut niin, siinä viime ultrassa viime viikolla kohdunkaula oli vielä sen 4cm mitä on ollut jo pitkään, eli ei muutosta siinä. Kohdunsuu oli kuulemma ehkä aavistuksen pehmennyt, mut ei lääkäri edes merkinnyt sitä neuvolakorttiin. Saa nähdä sitten ens viikon tilanteen, kun mennään taas ultraan! Sillon otetaan ekaa kertaa sydänkäyrääkin, toivottavasti katsovat samalla supistuskäyrääkin niin näen että tapahtuuko siellä mitään Siis kun epäilen, etten vaan tunnista niitä supistuksia noista kaikista paineentunteista.

Ja joo! Noita kuukautiskipumaisia juttuja mulla on myös! Mut käytännössä aina vaan maatessa, helpottaa heti kun nousee ylös. Tuntuu koko lantion alueella, alaselässä ja alavatsassa. Epäilen, että mulla ne ois vaan lihasperäisiä. Mut noiden takia oon nyt useampana yönä siirtynyt sohvalle nukkumaan, kun siinä voi olla sopivasti pystyssä asennossa eikä silloin noita kipuja niin paljon tule. Muutenkin sängyssä asennon vaihtaminen on tuskaista, kun vauvat ovat aina painovoiman vaikutuksesta löytäneet ne hyvät paikat ja kun sitten alan kääntymään, menee koko paketti sisuskaluja myöten 'uuteen järjestykseen' (tai siltä se tuntuu). Yleensä toinen poju siinä vaiheessa pullottaa mahan läpi sellaisena hervottomana kuttina ja minusta tuntuu, etten uskalla ees hengittää, ettei kohtu repeä! Siinä melkein itkua pidätellen aina yritän hellästi painaa sitä 'syvemmälle' ja pikkuhiljaa se siitä laskeutuukin. Sitten voin kellahtaa toiselle kyljelle Että ei nuo yöt kyllä mitään herkkua enää ole.. Silloin aina vaan odottelen, että käynnistyispä nyt vaan se synnytys jo. Nyt päivällä taas on eri mieli - jospa vielä vaikka 3 viikkoa malttaisivat pysyä sisällä!

Äsken kävin taas kirppiskierroksella ja ostin ihan liikaa vauvanvaatteita... Niitä on jo ihan tolkuttomasti Ehkä ihan hyvä, että suostuin aloittamaan hankintojen teon vasta 'myöhemmin', eli rakenneultran jälkeen. Tiesin nimittäin, että tää lähtee ihan käsistä! Mut se hyvä puoli tässä kuitenki on, että väh. 95% vaatteista on kirppikseltä! Ja oon siis ostanut kaiken söpön ja hyväkuntoisen vastaantulevan vaatteen aina 74cm kokoihin asti. Ehkäpä tässä ei enää tule shoppailemaan mentyäkään.. On sitte varastoa vuodeksi eteenpäin

Mut jänniä aikoja elellään! Oon lueskellut kokemuksia kaksosten synnytyksistä ja tosi moni on synnyttänyt rv 33-35. Ja tuntuu et suurin osa joka tapauksessa viim. rv 37. Eli sellanen max 3-4 viikkoa enää! Ihan hurjaa! Mutta myös ihanaa.. En malta odottaa, että 'saa kasvot' näille pikkumiehille!

Tilulilu 33+3

 

Sopiiko liittyä joukkoon mukaan? Lukaisin parissa päivässä koko ketjun läpi, oli kyllä urakkaa Täällä kirjoittelee 31v (no kohta 32v) ensikertalainen Keski-Suomesta. Plussa pärähti testiin parisen viikkoa sitten kolmannella yrityskierroksella ja nyt mennään (vasta..) 7. viikolla. Mukana odotuksessa mies 36v (apua onko sekin jo noin vanha ) ja muutama koirakin meillä on. On tämä alku vaan jännittävää (ja niin on varmaan kyllä jatkokin ), nyt on alkanut enemmän ilmestyä huonoa oloa ja eilinen menikin aikalailla ällötysolon kanssa taiteillessa. Mielenkiinnolla luin teidän pidemmällä olevien kuulumisia, ei sitä taida vielä arvatakaan mitä kaikkea on vielä edessä (jos vaan kaikki menee hyvin)

Pieni haave 6+2

 

Moi, minäkin liittyisin mielelläni mukaan . Plussattiin viime viikolla kolmannesta kierrosta pillereiden poisjättämisen jälkeen ja tämä tulikin aika yllätyksenä! Olin varautunut paljon pidempään odotteluun lähipiirin kokemuksien vuoksi, monta paria löytyy ystäväpiiristä, joilla ei ole kaikki mennyt kuin Strömsössä . Ikää mulla on muutama kuukausi päälle 30v. ja kaikki on uutta ja jännittävää, tuleva lapsi olisi meille molemmille ensimmäinen. Ihanaa oli lueskella tätä ketjua ja mukavaa olisi päästä mukaan! Juttukavereita kun ei liiemmin ole raskausasioihin liittyen vielä kun ei tässä vaiheessa ole uskaltanut asiasta huudella.

 

Moikka, täällä menossa 6+2 tällä hetkellä. Jatkuvaa pahoinvointia on ja yrjöämistä, viime yönä heräsin jo uniltakin oksentamaan useita kertoja. Tänään hommasin pahoinvointirannekkeet, ja ihan kuin olisivat tehonneet, tai sitten asiaa auttaa se että olen tänään syönyt tosi tiheään tahtiin. Muutoin olo on tosi hyvä, vähän väsyttää mutta saattaa olla vain lomalaisen mieli muutenkin. Tosi erinomaiseen saumaan alkoi kyllä loma, juuri samaan aikaan kun pahoinvointi äityi oksennuksiin asti. En edes osaa ajatella miten kaameaa olisi yrittää tehdä töitä tällaisen olon kanssa. Nyt vaan toivotaan että hellittää sen ensimmäisen kolmanneksen jälkeen eikä kestä koko yhdeksää kuukautta...Vatsa on myös tosi turvonnut. Mulla ensimmäinen ultra on jo 21.7. hedelmöityshoitojen vuoksi, tai tavallaan sinne viimeinen (toivottavasti!) käynti. Ja ensimmäinen neuvola taisi sitten olla 27.7. Meidän pienellä pitäisi jo sydän sykkiä, ajatella.

 

Tervetuloa uudet tulokkaat!

IirisL: Se ensimmäinen ultra on kyllä ikimuistoinen. <3 Kohtahan teillä se jo onkin. Me oltiin kans 7+0 ultrassa yksityisellä ja sitten nt-ultrassa sairaalassa. Rakenneultra onkin sitten syyskuussa. Kunpa aika menis nopsaan!

Tilulilu ja Raida onkin jo aika loppusuoralla odotuksessa. Jännää varmasti.

Piinamiina: Mulla välillä samoja fiiliksiä. Joskus kaupassa tekee mieli jotain ja sitten taas kotona ei. Onneksi pahoinvointia ei ole kovin paljon ollut kuitenkaan. Näitä ruokarajoitteita mietin välillä liiankin kanssa esim. ravintolassa ollessa tulee murehdittua, jos lautaselle ilmestyykin jotakin yllättävää mukaan.

Välillä vatsassa on nipistelyä. Etenkin urheilusuoritusten jälkeen olen huomannut sitä tulevan. Sitten niitä voi olla jonkin aikaa ja sitten taas useamman päivän tauko. Kaiketi se on sitten ihan normaalia.

Hyviä vointeja!

 

Tsemppiä kaikille pahoinvoinnin kanssa taisteleville!!! Itsellä tosiaan meni jonnekin viikolle 21 ennen kuin se alkoi helpottaa, mutta se on onneksi melkoisen huono-onnista ja harvinaista. Tässä asiassa kurjuus ei todellakaan tarvitse seuraa, eli toivottavasti teillä pian helpottaa ja pääsette taas nauttimaan elämästä!

Kyllä ainakin omaan raskauteen on liittynyt paljon pelkoa, vaikka tämä kaveri on alkunsa saanut ihan perinteisesti. Liittyi toki paljon niihin verenvuotoihin, joita on ollut - ennen niitä ei oikein käynyt mielessäkään, että tämähän voi päättyä muutenkin kuin hyvin. Se stressi ja ahdistus oli kyllä jotakin ihan uskomatonta. Nyt on jo helppo hymyillä, kun joka päivä tämä pieni mönkiäinen potkii ja pyörii mahassa urakalla, ja siitä tietää, että asiat ovat kunnossa. Ja positiivista on sekin, että satunnaisen pahoinvoinnin ja supistelun lisäksi täällä on nyt pari viikkoa mennyt aika kivasti! Liikkua ei paljon vieläkään voi, mutta kotosalla rauhassa on enimmäkseen melko hyvä olla, ja se on jo melkoista edistystä!

Minervan 26+0

 

Minervan: Nyt en muista, oliko sinulla liikuntakielto supistusten takia vai miksi ei voi paljon liikkua?
Muoks. Vauvan liikkeet tuntuvat varmasti ihanilta. Milloin aloit tuntea liikkeitä ekoja kertoja?

Näin ekassa raskaudessa on jotenkin tosi hankala tietää, millaiset tuntemukset on normaaleita. Esim. itse mietin liikunnan aiheuttamaa nipistelyä, että pitäiskö suosiolla jäädä kävelylinjalle... Täytyypä kysäistä neuvolassakin aiheesta.

 

Jenifer, juuri sen takia. Supistuksia oli vkolta 14 suurin piirtein viikolle 23, nyt tulee kivuliaita vain, jos rasittuu liikaa. Eli lääkekuurit ja lepo ovat täällä tehonneet! Harjoitussupistuksia kyllä riittää, mutta niihinkään en enää heräile monta kertaa yössä. Ja sanopa muuta, välillä on kyllä tosi vaikea tietää, mikä kuuluu asiaan ja mikä ei! Jotenkin omien erityyppisten vatsakipujen selostaminen neuvolassa tuntuu välillä aika erikoiselta ja meinaa sanatkin loppua kesken. Onnea vaan terveydenhoitajalle, jonka pitää siitä seuloa harmittomat ja ne oikeasti huolta aiheuttavat oireet...

Itsestä tuntui, että tunsin liikkeitä tosi myöhään. Ystävä kertoi tunteneensa oman esikoisensa jo viikolla 14, mutta ei kyllä täällä! Neuvolasta onneksi todettiin, että se on tosi yksilöllistä ja toisilla menee pitkäänkin. Varmaan viikolla 18 tai 19 alkoi tuntua sellaisia ihan pieniä hipsutuksia, joista en kyllä vieläkään ole ihan varma, että olivatko hentoja potkuja vai tarkkailinko vain ruoansulatustani Ehkä viikolla 22 tai 23 alkoi tuntua tomeraa möyrimistä, ja se on kyllä siitä koko ajan voimistunut. Lapsemme ei tunnu paljon nukkuvan, kun todella usein on meno päällä No, ei kai tämä muuten meidän tyttäremme olisikaan...

 

Täällä tökitään päivittäin vatsanseutua ja ootetaan milloin tökitään sieltä takaisin. Jännää ku ei tiedä millaisia tuntemuksia odottaa.

 

Mie olin tänään laittamassa jo parisuhteen hyllylle. En mielestäni ole saanut riittävästi helliä kosketuksia ja stressihormoneja jylläsi kehossa enemmän kuin tarpeeksi. Siitä oli hyvä vetää kunnon kiekat, että nyt vauvasta tulee itkuinen ja ongelmainen ylipainoinen diabeetikko, varsinkin kun yöunta oli alla alle 4 tuntia ja miehelläkin on omat stressinsä. Nyt ihmetyttää tää hormonimyllerrys. Toivottavasti tää helpottaisi pian.

Piinamiina ja Pulla 10+4

 

Piinamiina: Toivottavasti fiilikset tasaantuu piakkoin. Hormonit varmaan jylläävät. Täälläkin välillä pinna tavallista kireämmällä, mutta mies on siltä lähes kokonaan säästynyt. Kohdistuu lähinnä muihin. Huolestumista kans ilmassa aika usein.

Nipsunen: Joko on tulokas tökkinyt takaisin?

Pötköttelen tässä vähän sohvalla kun alavatsaa juilii. Kun olo tasaantuu, niin sitten ulos rikkaruohoja kitkemään. Tällä viikolla säikähdin nopeaa hengästymistä. Joinain iltoina tullut jonkinlaisia rytmihäiriöitä ja toisinaan kipua rinnassa. Luulen, että on stressistä johtuvaa, kun on monenlaista meneillään. Joskus aiemminkin olen reagoinut vastaavalla tavalla. Neuvolasta ajattelin asiasta varmuudeksi kysellä ensi viikolla.

 

Jenifer, en ollenkaan varma et onko vauva vai suolisto nimm. Kaalilaatikkoa parina päivänä
Sorruin kuitenkin ostamaan dopplerin kun torista löysin, omasta kaupungista ja hyvään hintaan. Siellä se jumputtaa ja oli mukavaa kuulla se pitkästä aikaa.
Mulla toi hormonitoiminta on lähinnä nuo itkuja.. millon itken pahoja hajuja ja millon ahtaita tissiliivejä.
Mie hengästyn myös tooosi helposti.

 

Noista liikkeistä ja niiden tuntemisesta. Minä tunsin ekan kerran sitä kuplintaa rv 20, enkä todellakaan ollut varma onko se suolistoa vai vauvaa Siitä meni pari viikkoa ennenkuin pystyin olemaan 'varma'. Mut ne ekat tuntui mulla tosiaan vaan siltä, kuin suolistossa puhkeaisi pieniä ilmakuplia. En tiedä onks tää muille tuttu ilmiö, mut mulle suolistovaivaisena arkipäivää Siksi en ekaks oikeen uskonutkaan niiden olevan mitään muuta.

Mut joo. Voi mennä hyvinkin viikolle 23 tai enemmänkin ennen kuin ne liikeet tuntuu!

Nyt näillä ns. isoilla viikoilla A:n liikkeet tuntuu ja tosiaankin näkyy! B on reppana niin tuolla istukan takana jemmassa, etten tunne siitä oikeestaan muuta kuin hikan ja ne hetket jolloin se puskee pyllynsä kohti mun kylkiluita. Potkuja ani harvoin. Silti ultrassa aina näkyy tosi vilkas kaveri Et se istukan vaimentava vaikutus ainakin mulla on tosi suuri.. Jos odottaisin yhtä, eli vain tuota B:tä, saisin olla huolissani varmasti koko ajan Liikelaskenta ei onnistu ollenkaan, eli se 10 liikettä tunnissa. Harvoin saisin sitä kymmentä kasaan edes vuorokaudessa! Kaksosraskauden hyötyjä se, että pääsee ultraan 4 viikon välein (ja nyt 2 viikon) tarkistamaan tilanteen. Oon siis jo oppinut uskomaan, että B:kin voi hyvin vaikken siihen sellaista kontaktia saakaan.

Mulle on tullut noita mielialamuutoksia ehkä vasta nyt viimisen viikon aikana. Neuvolan kotikäynnillä pari viikkoa sitten puhuttiin, että oon ollut tosi seesteinen. Mut nyt tällä viikolla oon itkenyt ihan ilman syytä, tekee vaan mieli itkeä! Kinastellaan miehen kanssa ihan ihme asioista, ihan kun ei oltais yhtäkkiä enää ollenkaan samalla aaltopituudella Ja ärsyttää muutenkin kaikki sotkut yms. ihan infernaalisen paljon.. Teinkin jo aggressiopuuskassani sellaisen "To do" -listan seinälle, missä on piiitkä lista kotihommia jotka pitäis tehdä ennen vauvojen syntymää. Monet siis sellaisia, joista on ollut puhe jo monta kuukautta. Nythän niitä on sitte hyvä alkaa toteuttamaan, kun suurin osa jää miehen harteille. Koska raskaus. No oon kyllä parhaani mukaan auttanut..

Niinjoo, mulla oli myös tosi pitkään noita rytmihäiriöitä (sellaisia muljahduksia) tai sydämen tykytystä tms. Varsinki iltaisin kun yritti nukahtaa niin sydän tuntui lyövän ihan hirveätä vauhtia! Mitä oon lueskellut, niin tosi moni kokee samaa. Jossain vaiheessa se sitten loppui, enpä oo tullut ajatelleeksi ennenku nyt tuli puheeksi. Mutjoo, varmaan siis ihan normaalia. Mutta inhottavaa

Tilulilu 34+2

 

Kiitos Tilulilu ja Nipsunen kommenteista tuohon rytmihäiriöasiaan. Onhan se lohdullista, että muillakin on ollut vastaavaa, vaikkei se mukava vaiva olekaan. Vertaistuki on huippua.

Huomaan ainakin itse olevani ihan yleisestikin herkkä kehon eri tuntemuksille ja etenkin nyt raskaana ollessa. Tietyllä tavalla raskaus on tuonut seesteisyyttäkin, mutta sitten taas toisaalta monet asiat huolettaa. Kun kyse on ensimmäisestä lapsesta ja raskaudesta niin kaikki on niin uutta ja jännittävää. Jokaista nipsausta vatsassa miettii ja kuulostelee tarkkaan jne. Mulla on varsin kausittaisia nuo nipistelyt nivusissa ja vatsalla. Joinakin päivinä saattaa olla ja sitten taas päiviä ellei jopa viikko ettei juuri mitään tunnu. Mielenkiintoista.

Hormonit mulla varmaan vaikuttaa myös niin, että esim. jotakin uutista lukiessa, elokuvaa katsoessa ym. liikutun todella helposti. Ja välillä ihan itsekseni liikutun vauvaa ajatellessa ja kyyneleet tulee silmäkulmiin. Niin kovasti tätä pikkuista odotan ja iloitsen hänen olemassaolostaan. <3 Aika usein huomaan silitteleväni vatsaa ihan tahattomasti. Kädet jotenkin vaan hakeutuu vatsan seutuville. Kieltämättä vatsa aika mukavasti jo näkyykin. Nyt on menossa 15.viikko.

 

Täälläkin välillä on sydän hakannut. Sitä jatkui melko epäsäännöllisesti muutaman viikon, sitten loppui. En kauheasti stressannut, kun itselläni satunnaiseen korkeaan stressiverenpaineeseen on joskus liittynyt samanlaista. Ilmiönä siis tuttu, vaikka tässä kohdassa päättelin, että ei liity niihin paineisiin vaan on vain taas epämääräisiä raskauteen kuuluvia asioita Verenpaineen kanssa ei siis ole nykyään muuten ongelmia kuin neuvolassa mitattaessa, mutta onneksi tietävät ja mittaan yleensä etukäteen kotona. Toisella kolmanneksellahan verenpaineet lähtikin sitten laskemaan kunnolla, kuuluu kuulemma asiaan ja on hyvä juttu.

Täällä alkaa hormonit jo vähän rauhoittua, jossain vaiheessa itkin koko ajan ja aivan kaikesta Miehelläni on kyllä ollut nyt raskausaikana enkelin kärsivällisyys, vaikka yleensä ollaan molemmat aika helposti tulistuvaa sorttia. On raukka joutunut olemaan vaimosta niin huolissaan.

Onko joku muuten käyttänyt vatsan kanssa tukivyötä/-liiviä tms? Neuvolassa suositeltiin, ja nyt pitäisi sellainen jostain metsästää. Tuntuu vain olevan valtava määrä erilaisia! Selkävaivoja täällä ei siis ole, mutta kasvavaa mahaa kuulemma kannattaisi tukea. Heilahtelu jne liikkuessa voi lisätä supistuksia, ja tuen kanssa voisin kuulemma ehkä jopa uskaltautua välillä kävelylle

Minervan 26+4