3-kymppiset ensimmäistä odottavat

Possua ei syödä koskaan mediumina mutta roseeltahan sellainen oikean kypsyinen voi näyttää. Että tuskin tuosta syytä olla huolissaan, listeria kuollut jos sitä edes olisi. Naudassa on sitten se tokso riski mutta toivotaan, että selviät säikähdyksellä... luulen niin :)
 
Sohfia, eiköhän Ranska ole kuitenkin melko turvallinen maa ruokien suhteen, ja jos et suuria määriä kuitenkaan syönyt, niin riski on varmasti pieni. :) Tai itse ainakin järkeilisin näin. Tsemppiä ja älä turhaan häpeile ruoan jättämistä lautaselle - vauvan hyvinvointi on kuitenkin tärkeintä!

Kasvissyöjänä pääsen kyllä näiden ruoka-asioiden suhteen paljon helpommalla, katselin silloin alkuraskaudessa jo sitä kiellettyjen ruokien listaa, että eipä siinä paljon sellaista ole, mitä muutenkaan söisin. :p Vaikka tietty kasviksissakin on toksoriski, jos niitä ei ole pesty kunnolla.

Täällä päivän ärsytysaihe on paino ja punnitseminen. :cautious: Vaikkei painosta oikeastaan ole huomautettu, niin jossain sivulauseessa tuli sellainen "ettei sitten vaan paino nouse liikaa" -kommentti, josta tietysti ärsyynnyin. Varsinkin, kun ensimmäinen neuvolakorttiin merkitty paino on otettu viikon kestäneen vatsataudin jälkeen, ja myöhemmin mut on punnittu kaikki vaatteet (joita näin talvella on melko paljon!) päällä ja välillä myös kengät jalassa. Eli paino olisi muka noussut 3-4 kiloa parissa kuukaudessa, kun todellisuudessa nousua on ehkä 1-2 kiloa.. Oikeastaan painan tällä hetkellä yhtä paljon tai jopa hieman vähemmän kuin ennen raskautta, jolloin olin toki ihan normaalipainon ylärajalla, mutta kuitenkin.

Tulipa avautuminen :LOL: Hauskaa viikonloppua kaikille! :)

fabula 15+4
 
Minä luulen myös että murehdit turhaan :rolleyes: Senhän voi ilmeisesti verikokeista sitten testata jos vielä kotiin tullessa häiritsee. Olisi nyt tosi epäonnisten sattumien sarja ja aika epätodennäköinen myös. Kaikki on varmasti mahassa ihan hyvin! En ole itse syönyt kauheasti nautaa kun ei ole tehnyt mieli, mutta ilmeisesti sen pitäisi siis olla läpikypsä koppura jotta riskit on minimoitu. Kyllä minun lihani on pikkuisen vaaleanpunaista ollut. Kuuluu myös raskauteen tuo murehtiminen.. jospa vain näkisitte mitä kaikkea oon googlaillut:whistle:

Kylläpä on ihminen taas jumissa nukkumisen jäljiltä. Aurinkoinen alkutalven päivä kutsuis ulkoileen, joten jospas se tästä.

Nipsunen 34+3
 
Fabula mulla on toi paino ollu aina arka asia ja inhoan vaakoja enemmän kuin mitään. Oon koko ikäni keikkunut normaalipainon ja lievän ylipainon rajoilla. Ekassa neuvolassa kävin vaa'alla ekaa kertaa vuosiin ja tulos sai itkemään. Olin 8 kiloa painavampi kuin luulin :barefoot: Mies oli se joka sai rauhoittumaan, sanoi että nyt antaa olla ja tulee mitä tulee. Ja jos raskauden jälkeen olo on tukala niin sitten hän yhdessä kirii kanssani kiloja pois. Olen osannut antaa olla. Minun onneksi makeaa ei tee mieli, ennen oli perjantaina karkkipäivä ja lauantaina saatto olla viini/ olut ruuan ja leffan kanssa. Käyn liikkumasaa minkä pystyn, näinä päivinä se on hyvin vähän. Oon varmaan kirjoittanut tästä pari kertaa aiemminkin muuten :ROFLMAO:Mutta johtuen säännöllisestä syömisestä ja ylimääräisien herkkujen pois jäännistä niin paino ei sitten ole noussutkaan. En ole siihen pyrkinyt, vaikka tiedostin että ei sen tällä painolla tarvii 20 kiloa noustakkaan. Nyt luulen maanantain neuvolassa olevani ensi kertaa painossa plussan puolella. Mutta siis vaikka raskauskiloja ei varmaan montaa pudotettavaksi tule niin muutama niitä on sitten kadottettavaksi kun liikunta palaa päiväohjelmaan. Pääasia että vauva kasvaa ja voi hyvin. Murehditaan kiloja sitten kun kurvaillaan vaunulenkeillä ylimääräisiä kortteleita (y)
Minulla on taas aikaa kirjoitella romaaneja tänne aiheesta ku aiheesta :D
 
Hei kaikki.
Tulen toiveikkaana tänne kurkkaamaan, vielä en uskalla kyllä asettua...

Taustalla yritystä 11.2013 asti. 2015 yksi kohdunulkoinen raskaus.
Nyt tuli elämäni toinen plussa! 16. päivä käydään katsomassa missä lymyää...

Tällä hetkellä kaikki tunnetilat mukana...
Pelkään että joku asia on varmana huonosti.
Tuojottelen tikkuja ja mielestäni ne ei vahvistu ne viivat... nyt dpo15. Ekan testin tein dpo13, jossa selkeä viiva. Miksi se ei ole tummentunut!

Noh, jännää tää on. Toivottavasti pääsen liittymään seuraan :unsure:
 
Tsemppiä miu84 ja toivotaan tosiaan, että liityt pian meidän seuraan!

Ja Sohfialle myös tervetuloa! Ja toivottavasti saat syömisten suhteen mielenrauhan, possuhan saattaa tosiaan näyttää joskus roseelta, vaikka on ihan kunnolla kypsennetty, niin kuin Poppie jo sanoikin.

Mun täytyy kyllä tunnustaa, että itse olen syönyt aika vapaasti. Toki raa'at kalat, mediumpihvit ym. raa'at lihat ja alkoholit oon ehdottomasti karsinut pois. Mutta oon kyllä välillä syönyt esim. Valion tuorejuustoa, jos oon juuri sen avannut. Sillähän se kannattaa mennä, mikä itselle tuntuu hyvältä.

Nuo painokommentit on kyllä välistä mielenkiintosia. Itsehän olin raskauden alussa lievän alipainon/normaalipainon rajoilla, ja olin ekalle neuvolakäynnille arvioinut painoni, kun en ollut vaa'alla käynyt vuosiin. Noh, mun arvio heitti neuvolan lukemasta puoli kiloa, ja eka kommentti oli "voi ei, olet laihtunut!", vaikka olin jo terkkarillekin sanonut että paino on kyllä hyvin karkea arvio.
Noh, sitten tuossa viikoilla 18-27 suunnilleen tulikin "massakausi", milloin tuli neuvoloiden välissä aina noin kolme kiloa painoa, ja toisella kertaa tulikin jo kommenttia "kannattaa vähän miettiä, mistä tuo painonnousu johtuu, ettei ole sitten raskauden jälkeen vaikea saada painoa pois".. Öh? Itse kun olin ottanut hyvinkin rennosti asian kanssa, nousee mitä nousee, ja mun lähtöpainolla ei haittaa vaikka jäiskin pari kiloa. Ja nyt taas viimesimmässä neuvolassa maanantaina painonnousu oli tasaantunut, että noin 350g/vko (parhaimmillaan tuli siis 800g/vko). Kokonaisuudessaan mulle on nyt tullut painoa n. 11 kg. Eikä tosiaan oo mitään turvotuksia tms.

Täälläkin alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että elämä voittaa. Sain hirveän flunssan, ja viime vkl ja alkuviikko meni 2-3h yöunilla, kun missään asennossa ei voinut olla. Joko maha painoi, tuli huono olo tai järkyttävät yskänpuuskat. Sairaslomalla onkin mennyt tää viikko, nyt on onneks pari yötä mennyt jo vähän paremmin. Maanantaina taas töihin jatkamaan vikat 2½ viikkoa. Toisaalta voisin kyllä jo kotoillakin loppuajan :D

Viikonloppuja kaikille!
Musicro 31+6
 
Musicro sinullakin on varmaan just passelisti tullut tota painoa ku aattellee lähtöpainoa. Minä taas luotan että ona kroppa toimii lapsen parhaaksi kun vaan syö oikein ja huolehtii itsestään (y) Luovuta sitten helpolla kun siltä töissä tuntuu. Itellä helpotti supistelut ja suurin väsy kun tietää että voi vaan olla jos siltä tuntuu.
Miu84 toivottavasti kaikki menee hyvin ja matkalainen pysyy mukana loppuun asti! Minulla ei viivat tummentunu ehkä tokasta (eka oli sellainen hailura että tuijoteltiin useassa valossa) testistä juuri ollenkaan ja pissasin muutamaan ylimääräiseen tikkuun:whistle: Välillä tuntuu että viiva vaan vaaleni. Mutta kohta se tummentumaton viiva syntyy :X3: En yhtään epäile etteikö kohdunulkoinen ja pitkä yritys sais pelkoja nousemaan entisestään, mutta uskotaan että ultrassa näkyy että siellä hän on (y)
 
Tervetuloa ja onnea uusille kirjoittelijoille! Tämä on kyllä ollut kiva ryhmä :)

Täällä ollaan nyt jo kymmenen päivää vanhoja. Jokainen päivä on kyllä erilainen. Välillä ovat äiti ja lapsi itkeneet yöllä kuorossa, kun vauva on huutanut mahavaivoja, välillä taas on niin valtavan ihania hetkiä, ettei sanotuksi saa :love: Mahavaivat toivottavasti ovat meillä nyt vähän helpottaneet Cuplatonilla ja sillä, että jätin itse leivät ja, huoh, suklaan pois ruokavaliosta. Niin että ihan ilman ruokarajoitteita ei eletä vieläkään...

Neuvolasta käytiin kotikäynnillä pari päivää sitten, ja vauva oli jo melkein päässyt syntymäpainoonsa (y) Imetys on kyllä lähtenyt tosi hyvin käyntiin. Etukäteen jännäsin sitä itse, mutta maitoa riittää ja rinnat ovat kestäneet mainiosti. Olen kuulkaas tullut siihen tulokseen, että raskaana oleminen ei selkeästikään ollut mun juttu, mutta synnytys ja imettäminen ilmeisesti ovat :LOL: Muutenkin olen ollut hyvässä kunnossa, ja on ollut ihana käydä taas reippaasti kävelemässä! Mies on melkein joka päivä työntänyt mut ovesta ulos vähäksi aikaa :love:

Kantoliinan lisäksi tarpeellisia juttuja ovat meillä olleet iso määrä harsoja ja erilaisia peittoja, joita on joka paikassa... Hyvää imetystyynyä ja rintapumppua suosittelen myös! Ja muuten vain neuvona sanon, että jos joku tarjoaa apua, niin sanokaa, että kyllä kiitos. Meillä on jo pari kertaa ollut mun äiti yötä niin, että olen itse hoitanut vain yösyötöt ja muuten olemme miehen kanssa nukkuneet alakerrassa korvatulpat korvissa. Kyllä näyttää maailma ihan erilaiselta, kun saa välillä nukkua univelkoja pois!

Tuo painon vahtiminen neuvolassa on kyllä varmasti ahdistavaa. Siihen toivoisi kyllä ammattilaisilta paljon lempeyttä. Kyllä ne kilot ihan oikeasti enimmäkseen karisevat synnytyksen jälkeen. Itse painan jo vähemmän kuin ennen raskautta, vaikka ei tuo keskivartalo kovin timmissä kunnossa olekaan :LOL:

Tsemiä kaikille vointeihin, mielialoihin ja stressinhallintaan! Se on välillä aika raastavaa. Itseäni ei kyllä raskausaikana yhtään lohduttanut ajatus siitä, että joskus se hankaluus loppuu, mutta ehkä jotakuta vähän ilahduttaa oma kokemukseni, että hankalan raskauden päätteeksi elämä voi näyttää taas kirkkaammalta :love: Rakkaus omaan lapseen on jotain ihan käsittämätöntä, ja fyysisesti (ja henkisesti) rankasta raskaudesta voi palautua yllättävän nopeastikin!

Minervan ja neiti Ihana jo 10 päivää
 
  • Tykkää
Reactions: Sohfia
Kiitos tsempeistä kaikki!
Luulisi, että näitä ruoka-asioita olisi pitänyt käsitellä jo neuvolassa, mutta meillä oli ekalla neuvolakäynnillä nuori sijainen, jolla oli homma aika hakusessa. En tiedä unohtuiko häneltä puhua asiasta, mutta sanakaan näistä ei mainittu. Olisin sitä ehkä toivonut, mutten sitten tajunnut kysyäkään kun kaikki on nyt niin uutta. Nyt kun asiaa jälkikäteen tuli tutkittua, niin hermoromahduksen partaalle itsensä saa, kun lukee kaikki kerralla pienen paniikin vallassa.
Täytyy nyt miettiä menisikö omakustanteisesti verikokeeseen, kun terveydenhoitaja ei lähetettä näköjään halua määrätä.
Toki riski on varmasti pieni, mutta oman mielenrauhan takia sen kokeen voisi käydä ottamassa.

Asiaa kun tutkin, niin Ranskassa raskaana olevat syövät ilmeisesti yleisesti ei-täysin kypsää lihaa läpi raskauden, mutta heillä toksoplasmatesti kuuluu vakiona raskauden verikokeeseen. Siellä on myös suuremmalla osalla väestöstä joskus jo ollut ko tauti (koska syövät enemmän raakaa lihaa noin ylipäänsäkin) joka sitten antaa suojan jatkossa.
Noh, ehkä tässä pikkuhiljaa rauhoittuu, etenkin kun väsymys on tänään taas niin kova, ettei silmät meinaa pysyä auki :sleep:

Mielenkiintoisia kyllä nämä eri maiden ruokasuositukset.. Voisin veikata, että Suomessa on tiukimmasta päästä. Niistä oli muistaakseni HS:ssä joskus ihan kattava artikkeli, täytyy yrittää etsiä se, ja mielenkiinnosta lukea, kun asia on nyt ajankohtainen.

Vähän vaikuttaisi siltä, että tuota painoa vahdataan vähän liiankin tarkkaan. Ja innokkaasti terv.hoitajat sitä kommentoivat. Mulla on ollut pakko ainakin muuttaa syömistottumuksia että olen selvinnyt olon kanssa. Saa nähdä kertyykö painoa sitten, kun vähän väliä jotain joutuu syömään, ettei ala heikottaa. Helpommin sanottu kuin tehty se, että söisi täsmälleen saman määrän kuin aikaisemmin.. Varsinkin kun liikuntaa on joutunut vähentämään heikotuksen takia. Eikös se kuitenkin ole tärkeintä, että äiti voi mahdollisimman hyvin, pari kiloa sinne tänne! :cautious:
 
Olen itsekin ollut ruuan suhteen varsin fanaattinen ja monet ovat varmaan pyöritelleet silmiään, että johan on. ;) Olen vältellyt tuorejuustoja viimeiseen asti ja kerran sitten söin vahingossa ja selvisi vasta jälkikäteen. Melkoisen hepulin aiheutti se. Nyt naurattaa jo, mutta ei silloin... Ravintolassa olen palauttanut ruokaa aivan surutta, jos on ollut mielestäni epäkypsää, niin kalaa kuin possuakin. Aluksi vähän arkailin sanoa, mutta nyt olen enemmän sinut sen kanssa, että teen mieluummin niin kuin mielestäni on hyvä. Ajatelkoot muut mitä huvittaa. :D Kumman vapauttava tunne sekin. Mielestäni tää raskausajan ruokavalio on hyvä tilaisuus harjoitella vanhemmuutta siinä mielessä, että täytyy tehdä valintoja, jotka ovat nimenomaan lapselle parhaaksi vaikka itse haluaisikin syödä jotain jne. Osa vanhemmaksi kasvamista siis. Nyttemmin ruokapaniikit ovat vähentyneet, kun osaan mielestäni aika tarkalla silmällä arvioida, missä on mitäkin. Jos olen epävarma, jätän syömättä. Säästyypä myöhemmiltä pohdinnoilta. Mutta näitä ns. vahinkoja syömisten suhteen tulee tosi helposti. Huoli pois, todennäköisesti kaikki on aivan kunnossa.

Minervan: kiva kuulla kuulumisia! Mainiota, että arki on alkanut rullaamaan suhteellisen sujuvasti jo tuossa vaiheessa.
Kuulostaa ihanalta, että teillä on myös apukäsiä käytössä. Meillä ei valitettavasti ole apujoukkoja tiedossa ja se välillä jännittää. Mutta ajattelen niin, että kyllä sitä jaksaa, tavalla tai toisella. :)
Mites teillä muilla, onko isovanhemmat tai muita sukulaisia käytettävissä lastenhoitoapuna?
 
Ihanaa kuulla vauvakuulumisia Minervan! Minuaki jostain syystä jännittää imetyksen onnistuminen.. Toivottavasti teillä masuvaivat helpottaa. Enpä oo osannu aatella et leipä ja suklaa niitä voi vauvalle lisätä. Oliko sulla nyt se manduca vai joku semmoinen kankainen liina käytössä? Ja mimmoinen pumppu? :LOL: Ite oon meinanu senmosen käsikäyttösen hankkia.. Harsoja on kymmenkunta, mutta meinasin muutaman vielä hankkia. Jääköön sitten vaikka mummilaan ja mummolaan osa jos tuntuu et on liikaa.
Sohfia just noin oman olon mukaan kun syö niin eiköhän vauva voi silloin parhaiten. Kurjaa ettei teillä neuvolassa käyty läpi.
Ihailen Jenifer tuollaista päättäväisyyttä ja linjan pitämistä.(y) Meillä molemmat isovanhemmat n. tunnin ajomatkan päässä. Innokkaasti tulevat kyllä varmasti apua antamaan jos tarvitaan ja heille saa aina mennä. Miehen veljet ovat lähin tukiverkko, perheellisiä molemmat niin vaatii enemmän järjestelyä avuksi tuleminen, mutta serkkuja sitten lähellä kun leikki-ikään päästään.
 
Nyt ehdin taas vähän kirjoitella, kun mies on vauvan kanssa ulkoilemassa. Syömisistä sen verran, että itsekin söin raskausaikana vahingossa kaikenlaista. Picnicin uuniperunoita ennen kuin tajusin, että kastikkeessa on tuorejuustoa, pöydällä seissyttä patonkia, jossa olikin sitten täytteenä tuorejuustoa, siivukaupalla meetvurstia ennen kuin tajusin, että sehän ei ole kypsää lihaa... Muuten olin tarkka ja samoin palautin annoksia ravintolassa, mutta pari kertaa sitten noita vahinkoja kävi. Kyllä se aina kylmäsi, mutta oli vaan pakko ajatella, että tehtyä ei saa tekemättömäksi ja siitä ei ole mitään hyötyä enää jälkikäteen stressata :( Ja loppu hyvin, kaikki hyvin! (y)

Nipsunen, muakin tosiaan tuo imetys jännitti, kun siitä kuulee niin monenlaista (n) Mutta todistettavasti kaikki voi mennä tosi hyvin! Alussa toki vähän tuntui rinnoissa, mutta missään vaiheessa ei ole sattunut - ja nyt ei oikeasti edes tunnu miltään, vaan on vain kiva yhteinen hetki. Ja maitoa piisaa :) Nyt ei myöskään ole pariin yöhön karjuttu mahaa, niin että pidän kovasti peukkuja! Ja siis kuulemma tosiaan tuore leipä, erityisesti ruisleipä, ja maitosuklaa aiheuttavat vauvoille helposti noita mahavaivoja. En kyllä itsekään tiennyt... Sen lisäksi ainakin palkokasvit, sipuli ja paprika voivat olla hankalia.

Manduca tosiaan odottaa vielä laatikossa, kun tirppana on vähän alle sen 3,5 kg. Kantoliinassa ei tarvitse painoa miettiä, niin että onneksi mies sai kaupasta viimeisen kappaleen :LOL: Trikooliina on siis nyt ollut käytössä ja hyvin on toiminut. Usein aamupäivät pidän tyttöä liinassa, kun hän saa siinä hyvät päikkärit ja itse saan kädet vapaaksi touhuta kotona muuten. Rintapumppu mulla on Philips Aventin sähkökäyttöinen. Sitä oli moni kaveri kehunut, niin että päätettiin sitten investoida. Mulla ainakin on toiminut hyvin! Varmaan käsikäyttöiselläkin kyllä pärjää hyvin, jos ei suuria määriä lypsä (y)

Se, että mun äiti on ollut meillä, on ollut iso ilo, mutta lainkaan epäilemättä pärjäisi muutenkin! Sitten pitäisi vain miehen kanssa vuorotellen valvoa öitä, niin että saisi itsekin nukkua. Nyt olen koittanut hoitaa itse enemmän noita valvomisia, kun mies joutuu lähtemään aina aikaisin töihin.

Hyviä vointeja ja mukavaa viikkoa! :love:
 
Minervan: Teidän vauva-arki kuulostaa mukavalta. :) Mahtavaa, että noin nopeasti asiat jo ns. rullaavat hyvin ja vaikuttaa kaikin puolin luontevasti sujuvalta. Pistänpä myös korvan taakse nuo vinkit imetysruokavaliosta. Tässä taannoin mietin, että saakohan salmiakkia alkaa syödä sitten synnytyksen jälkeen. ;)
Minervanille kysymys, ehditkö ottaa influenssarokotetta ennen vauvan syntymää? Muistelin, että oli sinulla suunnitelmissa jos vain ehtii. Täällä edelleen jahkataan, ottaako vai ei...
 
Kiitos Minervan hyvistä vinkeistä. Oon lueskellut viimepäivinä noista pumpuista ja avent on kehutuin. Ja tota kantoliinaa oon miettiny myös, että varmaan kotona hääräillessä ihan pienen kanssa on trikoinen varmaan miellyttävä. Minustakin teidän arki kuulostaa lähteneen mukavasti käyntiin :love:

Mullakin varmaan tulee huomenna neuvolassa esiin tuo rokote ja meinasin sen nyt antaa itseeni tuikata. Suurempaa perustelua en ottamiselle oo keksiny ku sen et ei tarvii sitten jossitella. En oo mitenkään rokotevastainen, mutta nää ns. ylimääräset yhteen tietyyn influessatyyppiin mahdollisesti auttavat ovat mielestäni perusterveelle turhia. Toki jos sairaus on heikentänyt ihmistä niin silloin kaikki aseet käyttöön.
Mulla on maha lähtenyt laskemaan ja ahdistaa hengitystä huomattavasti vähemmän. Tuntuu että se pinkeä rantapalloni on nyt lörtsähtänyt tohon alemmas ja levinnyt laajemmalle :LOL: Tein muuten torista sellaisenkin hankinnan ku vaipparoskis, jossa pitäis haisut pysyä sisällä. Ei oo kuitenkaan se semmonen kasetillinen joka pakkaa kaikki oniin pusseihin vaan tähän käy ihan normi muovipussi. Oli edullinen löytö niin katsotaan toimiiko. Meillä ollaan vähän laiskoja nimittäin viemään roskia :whistle: Näin sieluni silmin kesäauringossa käryävät vaippapussit tossa eturappusella...

Nipsunen 34+5
 
Viimeksi muokattu:
Ihana kuulla vauva-arjen kokemuksia ja vinkkejä, kiitos Minervan! :) Meille suositeltiin myös äitiysvaatemyymälässä kantoliinaa alkuun, väittivät että sitä on helppo käyttää. Hiukan vaan epäilen, riittäiskö omat taidot ja jaksaminen sellaisen kietomiseen kuitenkaan :D

Tukijoukoista oli myös puhetta, meillä mun vanhemmat asuu suht lähellä mutta miehen vanhemmat puolestaan Etelä-Euroopassa. Mun äidiltä kyllä varmasti saadaan ainakin apua tarvittaessa, on niin innoissaan ollut jo tässä raskauden aikana. :LOL:

Ja hitto toi rokote, en sitten muistanut itse kysyä siitä neuvolassa eikä terkkari ottanut asiaa puheeksi.. En kyllä vieläkään tiedä, haluanko sen vai en. (n) Saan sen toisaalta myös työterveyden kautta helposti.

Kohta sitä saa itsekin alkaa pohtia hankintoja, rakenneultraan on vielä nelisen viikkoa ja sitten varmaan uskaltaa jo hankkia isompiakin juttuja. :) Joitakin äitiysvaatteita tuli eilen ostettua (vihdoin!), löysin tarjouksesta ihanan mekon, paidan ja treenihousut. Mutta mulla on kai jotenkin väärän mallinen alakroppa, kun tuntuu siltä, että täysin istuvia farkkuja tai muita housuja on mahdotonta löytää. :cautious: Normifarkuissa mulla on yksi luottomerkki, mutta se ei tietenkään tee äitiysfarkkuja.

Eilen taisin myös tuntea ekaa kertaa liikkeitä, saunan jälkeen tuntui yhtäkkiä mahassa sellainen jännä muljahdus, jollaisia en ole koskaan ennen tuntenut. :love:

fabula 15+6
 
Influenssarokotusta en loppujen lopuksi ehtinyt saada ennen synnytystä - tänne tulivat rokotteet samana päivänä kun vauva päätti tulla maailmaan :) Mutta ensi viikolla mennään käymään neuvolassa rokotettavina miehen kanssa. Vauvalla ei ole siinä varsinaista neuvolakäyntiä, mutta paino katsotaan samalla.

Täytyy myöntää, että kantoliinan sitomisohjeet ja univelan aiheuttamat luetunymmärtämisen haasteet olivat aika lystikäs yhdistelmä :LOL: Mutta äkkiä sen homman sitten hoksasi! Ensi viikolla päästään kokeilemaan jo uutta asentoa, kun nyt on ollut käytössä vain ihan vastasyntyneelle sopiva.

Voihan äitiysvaatteet... Ajattelin kaiken (eli toisen lapsen :)) varalta säästää kaksi juhlamekkoa, jotka ostin, mutta H&M:n perusvaatteet laitan kyllä heti kiertoon. Huomenna tulee kylään raskaana oleva ystävä, jolla toivottavasti on niille käyttöä.

Täällä on taas tänä iltana ja viime yönä taisteltu mahavaivojen kanssa :( Onneksi tämä on sentään vielä aika pientä. Meidän tärkein lastenhoitoväline eli keinutuoli kuitenkin samalla otti ja hajosi, joten mies lähti ostamaan uutta. Keinutuoli on muuten ihan oikeasti ollut aika korvaamaton juttu: ei tarvitse koko ajan kävellä ja hytkyttää vauvaa, ja siinä voi kitinäöinä istua katsomassa Netflixiä :D
 
  • Tykkää
Reactions: fabula
Fabula siellä se pieni muljuttelee :) feel you tossa farkkuasiassa. Miulla on levee lanne ja kapeahko vyötärö ja reidet ja pohkeetkin suht jykevät ni hyvät farkut aina hakusessa. Yhet ku löytyy ni ostan 3 samanlaiset :D äippäfarkut ei oikee istu vaan löpöttää hassusti mut saavat löpöttää.
Minervan voi teidän pientä mahavaivaista :( toivottavasti jostain löytyy apua ja konsteja että helpottaa. Me ollaan miehen kanssa tosi huono mahasua molemmat ni ollaa naurettu että vauvasta tulee joko teräspötsi tai sit aina vähän jokin vaivaa. Keinutuoli on varmasti loistava (y)
 
Sain influenssarokotuksen viime neuvolakäynnillä, mies sai myös. Mulle oli jotenkin selvää, että otan sen.

Tuorejuustoa olen minäkin syönyt pari kertaa vahingossa ja sitten vetelin mäkin caesar-salaattia kunnes huomasin, että juusto on siinä pästöroimatonta. Tuosta aiheutui pikkupaniikki. Inkivääriä on mennyt pieniä määriä kiinalaisen yms. joukossa mutta muuten aika lailla noudattanut ohjeita, noh lukuunottamatta muutamaa salmiakkikarkkia.
Listerian ja tokson koen ns. pahimmiksi, niin en viitsi ottaa riskejä.

Pojan painoarvio oli n. 2500 g eli aika pieni on, mitään isoa vauvaa ei ole tiedossa. Ostin sitten vielä pari 50 cm bodya, kun niitä oli niin vähän.
Sain luvan käyttää Losecia tms. närästykseen ja auttaakin siihen, vaan ei muihin refluksioireisiin. Muuten ei ole edes kovin tukalaa oloa vielä mutta noi ed.mainitut oireet on kyllä pilanneet kivasti raskausaikaa.
Hirveä tunne, kun tavaraa nousee joka sekunti ylös.

Joka päivä supistaa vähän, kuulemma normaalia ja jännitys senkun tiivistyy vaan... ;)
Sain päättää tutkitaanko kohdunsuu ja lantio, niin jätin väliin. Vielä olis yksi kontrolli polilla.

Poppie ja poika 36+4
 
Minervan, toivottavasti mahavaivat helpottavat! Keinutuoli voisikin olla hyvä, mietin että makuu- tai olohuoneeseen pitäisi hankkia nojatuoli, jossa voisi imettää, mutta keinutuoli kuulostaa melkein paremmalta. (y)

Nipsunen, varmaan päädyn myös samaan äitiysfarkkujen kanssa että saavat löpöttää, niitä ei onneksi tarvitse käyttää kovin pitkää aikaa. Tänään ilokseni löysin kaapin perukoilta yhdet farkut, jotka sopii hyvin eikä purista mahaa. :)

Poppie, refluksi on kyllä ikävä vaiva, äidillä ja miehellä on ollut sen oireita ja vierestä seuraaminenkin on välillä tehnyt pahaa. Toivottavasti oireet ovat raskauteen liittyviä ja saisit olla niiltä rauhassa, kunhan poika on syntynyt.

Täällä odotellaan lisää liikkeitä. Luulen, että pieni innostui mylläämään yöllä pariin kertaan, kun kääsin kylkeä. :LOL: En vaan siinä unenpöpperössä ollut ihan varma tuntemuksistani, mutta jotain tuolla mahassa tapahtui. Uutena oireena olen nyt huomannut huimausta, erityisesti ylös noustessa huippaa todella helposti.

fabula 16+0
 
Täällä paukkui 27+0 ja sen kunniaksi jäin jo pois töistä. Sairaslomaa on vuoden loppuun ja uudenvuoden aattona alkaa äitiysloma. Aika jännittävä ajatus, vasta ensi kesänä lähden kääntymään töissä kesäloman tuuraajana isäkuukauden aikana. :rolleyes:

Piinamiina ja Pulla 27+0
 
Tänne oli tullut niin paljon tarinaa että pitää ihan lukea ajatuksen kanssa paremmalla ajalla kaikkien kuulumiset :) Minua jäi kuitenkin mietityttämään tänään kun sain raskaustodistuksen ja siinä kerrottiin että LA on laskennallisesti 7.3. Olin jotenkin itse jo elänyt siinä uskossa että se olisi ekassa ultrassa kerrottu 5.3. Osaako joku sanoa kummalla oikeasti mennään? o_O En hoksannut tätä neuvolassa kysyä kun en lukenut todistusta (tietenkään :rolleyes:) siellä ja tuntuisi tyhmältä soitella tämän takia kun varmaan ovat paperit täyttäneet ihan oikein. Olin vaan jotenkin itse jo kiintynyt tuohon 5.3. päivään :LOL: ja tämähän tarkoittaa myös äitiysloman alun siirtyvän yhdellä päivällä :eek::cry:
 
Tänne oli tullut niin paljon tarinaa että pitää ihan lukea ajatuksen kanssa paremmalla ajalla kaikkien kuulumiset :) Minua jäi kuitenkin mietityttämään tänään kun sain raskaustodistuksen ja siinä kerrottiin että LA on laskennallisesti 7.3. Olin jotenkin itse jo elänyt siinä uskossa että se olisi ekassa ultrassa kerrottu 5.3. Osaako joku sanoa kummalla oikeasti mennään? o_O En hoksannut tätä neuvolassa kysyä kun en lukenut todistusta (tietenkään :rolleyes:) siellä ja tuntuisi tyhmältä soitella tämän takia kun varmaan ovat paperit täyttäneet ihan oikein. Olin vaan jotenkin itse jo kiintynyt tuohon 5.3. päivään :LOL: ja tämähän tarkoittaa myös äitiysloman alun siirtyvän yhdellä päivällä :eek::cry:
Kannattaa varmaan tarkistaa sieltä neuvolasta kuitenkin. Käsittääkseni laskennallista laskettua aikaa ei muuteta ellei se heitä ultran mukaan n. Viikolla. Korjatkaa jos olen väärässä :)
 
  • Tykkää
Reactions: Pieni haave
Tuosta lasketun ajan siirtämisestä taitaa olla monenlaista käytäntöä. Mulla nimittäin siirrettiin sitä virallisesti ihan vain yhden päivän takia... Se merkittiin kyllä ihan äitiyskorttiinkin.

Poppie, siellähän aletaan jo elää jänniä viikkoja! Ja Piinamiina, ota rennosti ja toivottavasti voit nauttia kotona olosta! Fabula, onpa ihanaa, että tunnet jo liikkeitä!

Täällä on taas yksi vähän heikosti nukuttu yö takana, mutta onneksi kumminkin ennen ja jälkeen mahavaivojen saatiin jonkun verran unta. Täytyy sanoa, että kyllä tuli yöllä vähän kiukku pintaan tuota nukkuvaa miestä kohtaan, kun itse hytkytin vauvaa pari tuntia, ja hyvä etten mennyt herättämään ja purkamaan kohtalaisen estottomasti raivoani :D Onneksi näin päivällä on taas paremmat tunnelmat :) Nyt vauva nukkuu kantoliinassa ja saan hetken puuhailla omiani... eli kirjoitella tänne ja katsoa telkkaria, näin villiksi on elämä mennyt :D

Minervan ja neiti Ihana, joka on jo kaksi viikkoa vanha :love:
 
Rauhallista kotioleilua ja hyvää vointia, Piinamiina! (y)

Hyvä että sulla on Pieni haave noin. :) Mullahan ei muutettu laskettua aikaa, vaikka raskaus on molempien ultrien mukaan 4-6 päivää laskennallista pidemmällä. Mietin myöskin tuota, että sehän vaikuttaa sitten äitiysloman aloitukseen, ja tietty aloittaisin mielelläni aiemmin. Ehkä yritän vielä rakenneultrassa "painostaa", että muuttaisivat LA:n. :LOL:

Minervan, voin jotenkin nähdä itseni tuossa tilanteessa, väsyneenä nousee helposti kiukku pintaan. Onneksi teillä menee kuitenkin nyt paremmin! :)

fabula 16+1
 

Yhteistyössä