<3 PIKKUKAKKOSTA TOIVOVAT Vol.25 <3

tiitulaisella on tuo raskautuminen käynyt vähän niinkuin meilläkin kävi esikoisen kohdalla.

Eli meillä meni suunnilleen näin esikoisen tärppi: pillerit jätettiin pois syyskuussa 2009 jonka jälkeen kierrot oli välillä 30 pv ja sitten pikkuhiljaa kierrot alkoivat pitkittyä ja pisin kierto oli siinä 90 päivää. Menin kunnalliselle puolelle pyytämään pääsy tutkimuksiin kun yritystä oli n. vuosi takana eli viime vuoden syksyllä. Gyne määräsi mulle terolutit ja käski miehen mennä siemenneste analyysiin. No mies meni näytteenantoon edellis kierron lopulla kun mä aloitin terolutit. Niiden tuloksienhan piti tulla n. viikossa mutta ylläriksi meidän tulokset oli jäänyt postittamatta ja niitä ei saatu kun vasta noin kuukauden päästä. No tietämättä mistään mitään mulla oli uusi kierto alkanut tällävälin ja mulla terolutit käytössä kun vihdosta viimein tulokset tuli ja niissähän oli tuloksena että 100 % siittiöistä epämuodotuneita yms. ikävää eli oligoteratozoospermia oli diagnoosina eli ymmärtääksemme luomuplussa meillä oli vähän niin ja näin eli todella epätodennäköistä. Tietysti murruimme tästä tuloksesta ja kunnallisesta laitettiin lähete keskussairalaan tutkimuksiin. Kuitenkin viikon päästä näistä tuloksista teinkin yllättäen plussan r-testiin :) Jotenkin mulle jäi tunne että sillä oli jokin merkitys ettei niitä tuloksia saatu silloin heti kun olisi pitänyt. Nimittäin jos ne tulokset olisi tulleet ajallaan olisi kyseinen kierto varmasti jäänyt yrittämättä kokonaan raskautumista kun olisimme vaipuneet epätoivoon silloin jo ennen tärppikiertoa. Ja loppujen lopuksi meille siis syntyi terve tyttö tämän vuoden heinäkuussa.

Toivottavasti tää meidän esimerkki antaa toivoa kaikille joilla tuntuu raskautuminen vaikealta. Ei kannata heittää kirvestä kaivoon koska se plussa voi tulla juur silloin kuin sitä vähiten odottaa :) ihmeitä oikeesti sattuu. Meillä vaan nyt on siitä kurja tilanne että ei oikeasti tiedetä mitä ne miehen testitulokset mahtoivatkaan tarkoittaa ja on saatu niin ristiriitaisia vastauksia klinikoilta siihen että onko toinen kerta ylipäätään ihan mahdottomuus luomuplussata.

Mulla on nyt kp18 ja terolutteja menossa 4 päivä ja alavatsaa juilii, välillä viiltelee, nännitkin hiukan arat ja aamulla päästin itkun vaan siitä syystä kun telkkarissa laulettiin niin koskettava kappale :O Siis luettelen näät oireet ihan vaan sen takia että voin sitten ensi kuussa lukea ne täältä ja todeta että nää EI ole niitä raskausoireita. Yritän nyt ajatella vaan tyyliin; pessimisti ei pety (vaikka onhan noit aika lupaavia oireita)

Tulipas aika romaani kirjoitettua... ;)

Tsemppiä piinailuun!!!
 
Viimeksi muokattu:
DsariaL hyvältä kuulostaa, jospa nuo oireet eivät olisi vaan toiveajattelua, vaan ihan totisinta totta! :)

Hipsu86 loin kokonaan uuden käyttäjätunnuksen, ei sitä nikkiä saa varmaan muuten vaihdettua.

Murmis no ei ihmekään, että pyörit sukissasi tuon jännäilyn kanssa... Käsittääkseni luteaalivaihe pysyy ihmisellä suht vakiona, eli jos ovis tapahtuu myöhemmin, tulee silloin myös pidempi kierto. Mut tiedä näistä sitten... :whistle: Välillä tuntuu joiltain henkimaailman asioilta naisen kehoon ja siihen liittyvät jutut =)

Sannuli79 vau, mikä tarina sinullakin esikon raskauden alusta! Toivottavasti pikkukakkonenkin tärppää ja sattuisi samanlainen onnenkantamoinen. :heart: Varmasti turhauttavaa tuollainen, että asiantuntijoista yksi on yhtä mieltä ja toinen taas toista. Oireet kyllä kuulostavat sinullakin tosi hyviltä!

Mukavaa viikonlopun jatkoa, ihanat naiset!
 
********Maanantai 21.11.2011************




Mukana:


nellinu...............tyttö 08/10............kp4/26-28................yk4
Mami2009...........02/09...................kp6/33-70.........yk 11
Miraaz......................tyttö 10/10.....kp7/28-48.......yk2
BiBa...........................10/09...........kp9/30-35............yk5
Neiti näpsän äiti..........tyttö 10/08....kp10/28-32.......yk11
samaria.....................2/10............. kp12/28-30.........yk 7
MeaMinnis..................01/08............kp12/28-3.............yk 2
Nöhvi........................tyttö 7/10.......kp15/25-26.......yk3
misupai.....................tyttö 02/08.....kp18/34............yk6
Hömpi......................poika 09/10......kp19/?............yk1.
DsariaL......................2010.............kp19/23...........yk1
Sannuli79..................tyttö 07/11 ....kp20/32..........yk2
UusiVauva82..................02/08........kp20/31-34.......yk3
Lumikide...................poika 03/10.....kp23/31..........yk2
Hipsu86....................poika11/10.....kp25/?............yk5
zasmin.....................poika 11/09.....kp25/29...........yk 1
lupo............................10/10.........kp31/?..............yk1
murmis.....................tyttö 04/10....kp32/27-28.........yk1
Krumeluu.....................4/10............kp32/28-40.........yk7
mihu........................../00...............kp35/28-31.......yk5
salamanteri85............poika 8/08.....kp41/30-90.......yk2
Littlestar....................2010.............kp44/28?...........yk1
_TiNy_.......................poika1/05......kp45/26-28.......yk10
santsu_82.................poika7/10.......kp68/29............yk4

TAUSTAILIJAT

diiselikissa
Andreana
murgu
Tiuhti83
Myhmeliini
Murumii
Johannäss
Tanza
Waaka
mamsseli
NiQ
satuliina

Plussanneet 2011:



Marraskuu 2011:
Bubba(yk4), funny87(yk4), neito(yk2), kattiina(yk1), tiitulainen, tiiru(yk5)

Lokakuu2011:
Meriheponen(yk2), ki7i(yk2), muumimamma1983(yk1),leppäkerttu3(yk2),
_Lumi_(yk1),Cristall(yk2), tilke(yk5),lavelyn(yk1),puppa(yk1),danuli79, torstai(yk2)

Syyskuu2011:
Rouva Möppiäinen(yk3, TaCa(yk1),Villany(yk2), pillipöllö(yk2),
Caisachu(yk4), Eebowi(yk2)

Elokuu2011:
Vomppis(yk5),chamon (yk2), Pöhköfantti(yk2), Princessa(yk2)

Heinäkuu2011:
Kellukka (yk10), Xamora, Loretta, Taikapapu (yk10), nahhn (yk2), valle, susanna85 (yk2),äittä-83 (yk1), LittleStar (yk1)

Kesäkuu2011:
Emmuska10 (yk 3), Maria-08 (yk 3), Kolibro yk?

Toukokuu2011:
ellen- (yk0), Maira (yk 3), Jemppi (yk1)

Huhtikuu2011:
Nauruprinsessa (yk 3), Toimistomyyrä (yk 3), Meritähti82, Astre (yk 14)

Maaliskuu2011:
RiverFlows (yk4), Pistepirkko (yk 8), Sannuli88 (yk 3), Hannaliina (yk 1)

Helmikuu2011:
Matilda-08 (yk3),AJ (yk3), Miina84 (yk4), Minnuska89 (yk 13)

Tammikuu2011:
Salaisiahaaveita(yk 2), Ninnu-liini (yk6), Äippää (yk 2), Mirage (yk 4), Talvicci (yk2), Nessu86, Dirty Dancing (yk9-10), Neiti Nöttiäinen (yk3), kikka89, Danone81 (YK3)
 
Viimeksi muokattu:
Tänään taas testasin negan. Nyt ei kyllä enää mahista että olis tässä kierrossa tärpännyt. Nyt vaan rauhallisin mielin oottelen menkkoja. Toisaalta ihan huojentunu olo ettei tartte koko ajan jännittää niin paljon. Taidanpa yrittää ottaa seuraavan kierron rauhallisemmin.

Parempaa plussaonnea muille :)
 
Huoh...Edelleen...Kierto vaan venyy, venyy ja venyy...Ei siis mitään raportoitavaa...Ovistakaan en takuuvarmasti ole bongannut. Viikko sitten oli ehkä yhtä vahva kuin kontrolliviiva, mutta ei niin selvästi kuin olen joskus saanut. Eli yhtä odotusta. Meinaakohan tää kierto ikinä tasaantua.

Pahoittelut negan testanneille & kp:t alusta aloittaneille. Onnittelut niille, jotka tässä välissä saivat sen ihanan plussan..:)
 
Nyt tulee sit vaa omaa napaa, varoitus! ;)

Eli mitenköhän pitäis sitte laskee nää kp:t ku tolloin perjantaina mulla alko menkat, ei nyt mitenkään paljoo tullu vuotoa, mut tuli kuitenkin. Sit lauantai taas oli päivä kun verta ei tullu oikeestaa ollenkaa, vaa iiiiiiihan vähän rusehtavaa valkkarii, ei ees paperii jääny pyyhittäessä. Ja sit tänään taas on alkanu vähän tiputtelee.. Tai mikähän toi yks päivä tossa välissä oikein oli? Ja jos oikein muistelen, niin viimme kierrossa oli aikalailla sama homma.. Mikä on siis homman nimi? :eek: Ärsyttävää kun eilen jo salaa ehdin toivoa et josko olisinkin raskaana, vaikka yritin samalla tolkuttaa päähäni et lopeta turhat tyhmät toiveet, mut eihän sitä sitte osannu olla itekseen toivomatta :(
 
Nöhvi
Hellurei!

Kiitos Krumeluu toivotuksista, hauskaa on kyllä pidetty :LOL: Toivottavasti ne menkat ei nyt kuitenkaan sinne kurvaisi ja luteaalivaihe olisi just sopivan mittainen :) Mullakin se on tupannut olemaan aika lyhyt, mutta kyllä tuo esikoinenkin jotenkin sai alkunsa :) Mulla se on jotain 10 päivän pintaan... mistähän tuo johtuu?

Tsemppiä tasapuolisesti piinailijoille ja voimia niille jotka sitä tarvitsee!

On: kp14 ja ei vieläkään plussaa ovistestiin... tulis jooooo! No vielä en heitä kirvestä kaivoon... ihan kuin jo vähän tummempaa viivaa pukkaisi. Mulla tosin tulee läpi koko kierron jonkinlaista testiviivaa. Mä päätin että viikon päästä loppuu imetys. Tarkoitus oli lopettaa jo kun esikoinen täytti 1v, mutta niinpä vaan edelleen imettelen kerran päivässä. Ja neiti siis kohta 1v4kk :D Oho... miten voikin olla näin vaikeaa tämä lopettaminen, nyt jo surku. Mutta ehkäpä imetyksen lopettamisella olisi positiivinen vaikutus tähän projektiin :)
 
Heipsan!
Ei ole tainnut kellään plussia nyt pärähdellä testeihin?? Tervetuloa myös Murmis toiselle kierrokselle:wave: Toisaalta eihän sulla ole vielä menkat alkaneet että vielähän on mahiksia! Mä kävin kanssa tuon ekan kiekan aikana jotenkin ylikierroksilla tän yrittämisen kanssa (jossain vaiheessa mun mielestä kommentoit kanssa jotain sen suuntaista omasta olostasi?). Nyt mulla järki jo vähän tullut takaisin päähän ja pikkasen relattu ja pystyy ajattelemaan jo muutakin :) Tosin kp nyt 12 että ehkä vouhkaaminen tästä kohta taas alkaa :D
 
Oon ollu parin päivän reissulla ja tänne oliki sillä aikaa tullu paljo kirjotuksia jota sai lueskella:) Pahoittelut Diisselikissa ja Lumi:hug: Murmis: Voi harmi,mutta ei oo viä toivo menetetty jos menkat ei oo alkanu.Toivottavasti ne ei sit tuukkaa!:)

Itellä nyt kp 23. Alavattas ollut nyt eilisestä lähtien nippailua ja sellasta pientä menkkamaista kipua.Kunpa tietäski et onko tämä mitä??:):saint: Yli viikko tässä pitäs odotella menkkojen alkua,elikkä ens viikolla ollaa sitte viisaampia..:):popcorn:

Niin ja onnea plussanneille ja jaksuja uutta kiertoa alottaville!:hug:
 
Heissan :) Ajattelin hypätä mukaan kuumeiluun jos sopii? Tänään pitäisi olla kp19 noin suunnilleen... Pillerit jäi pois tuossa pari kk sitten ja mentiin lisäehkäsyllä vielä muutama hetki, nyt kolmisen viikkoa sitten jäi kokonaan ehkäisy pois. Kierto ei ole tasottunut (edellinen kierto oli joku minilyhyt 21pvää ) ja normaalia vuotoa ei ole oikein tullut, siis pelkkää turhrua muutama päivä. Tosin en tiedä noista menkoista oikein muutenkaan miten ovat muuttuneet synnytyksen jälkeen, kun olen syönyt mipillereitä joista sivuvaikutuksena menkat jäi pois kokonaan... Ovulaation taisin ehkä bongata, aamupäivällä oli tumma plussa, mutta illalla jo haalea? (voiko LH:n huippu olla noin nopea? :O ) Eipä tässä kiire ole mihinkään! :) (vielä :D )
 
Kiitos kannustuksesta :) On se vaan niin paljon mukavampaa jännäillä yhdessä!

hömpi Tervetuloa :wave:

nellinu mulla on myös joskus käynyt niin, että menkat jotenki ihmeellisen niukat ja vuodottomia päiviä välissä. Menkoiksi oon kuitenki ne aina tulkinnut, kun ovat ihan ajallaan tullut. En tiedä asiasta sen enempää, mutta mä kyllä laskisin kp1 sen ekan vuotopäivän.

MeaMinnis
Joo, todellakin oon käynyt ihan ylikierroksilla, mut nyt saa riittää! Aion myös ottaa rauhallisemmin. Kovasti vaan toivon, että alkais uusi kierto.

LittleStar
:hug:

Sannuli79
Onpas ihan uskomaton kertomus! Wau :) Tuo vaan osoittaa sen , että toivoa on aina!

Neiti näpsän äiti onnea karvaisesta perheenlisäyksestä :heart:

on: Tää on niin kummallista, sen jälkeen kun menkat alko esikoisen ollessa 8kk menkat on ollut myöhässä vaan kerran. Muuten kierto ollut sen 28 aika tarkalleen ja nyt vaan venyy. Ei mitään merkkiä siitä, että menkat olis alkamassa, eikä mitään raskausoireitakaan ja testit negaa. Ei auta kun ootella. Nyt aioin keskittyä täysipainoisemmin mun täydelliseen tyttöseeni, enkä aio ottaa vauvahaaveista kovia paineita.

Mietin tänään, kun katselin tyttösen leikkiä, että miten käsittämättömän onnekkaita me olemme, kun meillä kaikilla on jo yksi ihana ja täydellinen lapsukainen! Olen välillä kurkkinut muihin keskusteluihin, joissa toivotaan ensimmäistä. Niissä ketjuissa paistaa epävarmuus ja tietämättömyys siitä, onko lapsensaanti ylipäätään mahdollista. Me kaikki tiedämme varmaksi, että meille se on mahdollista ja elämäämme rikastuttaa jatkuvasti jo pieni ihme :heart:

Voimia ja plussia kaikille! :heart:
 
Nöhvi
Tervetuloa hömpi :wave:

lumikide ja Murmis: tsemppiä piinailuun :) Murmis: Tuo on niin totta! Nyt on ihan erilaista kuumeilla,kun on jo yksi ihanista ihanin lapsi :heart: Siitä jaksaa olla aina kiitollinen.

ON: juu ei mitään... ovista odotellessa. Se on nyt jäänyt jumittamaan taas jonnekin. Pientä tummentumista tikuissa, mutta ei vaan sitä plussaa. No vieläkään en ole ihan täysin luovuttanut. Tulisi nyt vaan edes vähän aiemmin kuin viime kierrossa!
 
salamanteri85 :hug: tottakai se tuntuu pahalta oli niitä kiertoja takana kuinka monta tahansa! tsemppiä nyt vaan uuteen kiertoon. :heart: joku puhui siitä että kuinka on ihanaa kun on jo tuo yksi ihana lapsi niin se on kyllä niin totta :heart: on tää kakkosen kuumeilu niin erilaista. ja hyvin saa paljon muuta ajateltavaa kun tuon pikkusen kanssa touhuilee. :) mä ajattelin nyt kuitenkin alottaa sen tikuttelun kp 10 niin ei jää plussa huomaamatta siis jos sellanen nyt edes tulee... oikeen paljon plussatuulia jokaikiselle!!:)
 
Murmis ja Little Star pahoittelut kierron venymisestä...

Nellinu oletko kuitenkin varmuudeksi tehnyt raskaustestiä, kun noin "oudosti" vuotelee? Itselläni tosin viime kuukautisissa menkat loppui parin päivän jälkeen alkaakseen taas uudelleen. Mitä lie... :whistle:

Lumikide tsemppiä piinailuun!

MeaMinnis itsestäni olen huomannut, että vaikka sitä on ottavinaan lunkisti alkukierron (joka on siis mulla ollut sen noin 30 päivää, huh huh) niin kummasti sitä silti vouhkaa taas oviksen jälkeen... Toivottavasti sulla on paremmat hermot! :LOL:

Hömpi tervetuloa! Voihan se lh-huippu olla mielestäni noinkin nopea, ja sehän on myös mahdollista, ettet ole saanut sitä ihan huippua kiinni vaan plussa olisi tullut jo aiemminkin.

Nöhville toivon viime kiertoa aikaisempaa ovista. Mites ne olikaan tullut sulla aiemmin?

salamanteri :hug: Ja turhaan podet huonoa omaatuntoa omista pettymyksen tunteista... Ainahan se tahtoo niin mennä, että vaikka olisit toivonut vauvaa kolme vuotta, niin toinen on odottanut jo kymmenen. Mielestäni jokainen on kuitenkin ihan yhtä oikeutettu omiin tunteisiin ja reagointeihin, vaikka olisi yk 1 tai mitä muuta tahansa! Voimia uuteen kiertoon, kyllä sieltä alkukierron pohjamudista aina jotenkin noustaan.

:heart: Oli puhetta näistä esikoista. Olen kyllä niin onnellinen ja kiitollinen tästä ensimmäisestä ihanasta tytöstä, ettei sanat edes riitä kuvaamaan. Siitä huolimatta minusta tuntuu, että pikkukakkosen kuumeilu on jotenkin "pahempaa" ja vauvakaipuu kokonaisvaltaisempaa, kuin esikon kohdalla. Ehkäpä se on juurikin siinä, kun tietää, mitä haluaa, ja mistä jää paitsi: plussattu raskaustesti, raskausajan positiivinen jännitys, synnytys ja vauvan syntymä, hormonihuuruiset ensi viikot vastasyntyneen kanssa, koko pienen ihmisen kehitys ja sen seuraaminen... Voih. Ja meillä vielä järkisyyt pienen hankinnalle, esim. ettei esikkoa olisi tarvinnut viedä hoitoon (nyt näyttää siltä, että hän joutuu aloittamaan ensi syksynä päivähoidon, on sen suhteen aika loppunut tokan yrityksessä :'( ). Kyllä me ne sisarukset vielä esikoillemme saadaan!

Täällä odotellaan menkkoja alkavaksi tänään tai huomenna, jos luteaalivaihe pysyy siinä 7-8 päivässä, niinkuin aiemmin. Toki saisivat jäädä tulematta, mutta enpä jaksa uskoa tärpänneen. Silti sitä välillä yllättää itsensä toivomasta, ja nämä "jospa sittenkin" -tunteet nousevat pintaan. Yritän nyt ajatella, että sitä joko on tai ei ole raskaana, siihen ei vaikuta se ajatteleeko asiaa koko ajan (niinkuin nyt ajattelee) tai kuulosteleeko mahdollisia "oireita". Tällä yritän hillitä itseäni, jälleen kerran.
 
Kiitos vastauksista :hug: Menkat edelleen hyvin oudot, just sellasta jtp ja silloinkin aika vähäistä, mut en vielä testiä taho tehdä, vaikka tätä jatkunutkin perjantaista kun menkkojen olis kuulunu alkaa sunnuntaina ja nyt vasta tiistai. Jos jatkuu tälläsenä niin yritän malttaa vielä ens viikkoon. Mut ärsyttävää tässä on se kun oon oikeesti niin varma että en oo raskaana, jos oireita etittäiski niin ainut olis väsymys ja se ei nyt oikein saa vielä vakuuttuneeksi. Ja sit taas toisaalta mietin etten siks taho tehä testiä et jos näyttäiski plussaa nii sais huolestumaan tosissaan kun vuotoa kuitenkin tulee..... Hankalaa.

Krumeluu oon aika samoilla linjoilla sun kanssa. Siis tottakai esikoisenkin kuumeilu oli stressaavaa, mut omalla kohallani se ei ollu tällästä. Silloin oli vielä naiivi että kyllä se lapsi sieltä tulee, mut nyt alkaa olee paineet siitä että ikäerosta tulis liian suuri tai vielä pahempaa oma lapsi ei saakkaan kokea sisaruudesta tulevia iloja ja harmeja.

salamanteri :hug: ei tosiaan ne yk- määrät merkkaa. Aina se tuntuu yhtä pahalta jos lasta toivoo. Vaikkakin itekkin oon sitä miettiny et miks otan niin raskaasti kun vasta yk4 menossa, mutta minkäs sitä tunteilleen voi?
 
Täällä on käyty mielenkiintoista keskustelua toisen yrityksestä stressaamisesta. Mie stressasin ekan aikaan sitä aika paljonkin, etten voisi saada lasta ollenkaan. Perhepiirissä raskaudet on alkanu todella helposti, suorastaan vahingossa, ja koska meillä ei vahinkoa käyny (puuttelisesta ehkäisystä huolimatta), vaan yrittämään "jouduttiin" muutama kuukausi, niin stressi oli silloin kova. Erehdyin vielä lukemaan lapsettomuus keskusteluja ja sieltähän se pelko vielä kasvoi. Nyt stressi on myös kova keskenmenon takia: mitä jos meidän ei ole enää tarkoitus saada lisää lapsia (vaan aina menee kesken); mitä jos en tule enää raskaaksi; mitä jos taas menee kesken, kuinka pystyn jatkamaan yritystä... jne jne... Toisaalta yksi onnistunut raskaus ja ihana poika antaa luottoa siihen, että kaikki voi mennä hyvinkin. Ennen tuota keskenmennyttä raskautta osasin kyllä ihailtavasti olla stressaamatta, ja olikin tosi yllätys, että raskaus alkoi jo toisesta yk:sta, vaikka ajatuksena oli 'tulee jos on tullakseen'.
Myös tuo ikäero asia on sellainen joka stressaa, oisin mielelläni "ottanut" lapsille alle 3 vuoden ikäeron, mutta aika tiukille menee...


ON: Kyllä ne loppuviikon "oireet" oli ihan kuviteltuja... Tein eilen malttamattomuuksissani r-testin ja ihan negahan se oli. Tosin jos kp:t pitää paikkansa, niin ei tämän kierron osalta pitäisi vielä plussaa näkyäkään testissä... Mieli on kyllä ihan "raskaana". Tarkoitan, että sisällä on sellainen harmonia-rauhallisuus-varmuus siitä, että tästä kierrosta raskaudun. Olen jo laskenut mahdollisen lasketun ajan ja aikamoisista pilvilinnoista sitä tiputaan, jos loppuviikosta alkaa menkat.

-DsariaL-
 
********Tiistai 22.11.2011************




Mukana:


salamanteri85............poika 8/08.....kp 1/30-90.........yk3
nellinu...............tyttö 08/10............kp5/26-28................yk4
Mami2009...........02/09...................kp7/33-70.........yk 11
Miraaz......................tyttö 10/10.....kp8/28-48.......yk2
BiBa...........................10/09...........kp10/30-35............yk5
Neiti näpsän äiti..........tyttö 10/08....kp11/28-32.......yk11
samaria.....................2/10............. kp13/28-30.......yk 7
MeaMinnis..................01/08............kp13/28-3........yk 2
Nöhvi........................tyttö 7/10.......kp16/25-26.......yk3
misupai.....................tyttö 02/08.....kp19/34............yk6
Hömpi......................poika 09/10......kp20/?.............yk1.
DsariaL......................2010.............kp20/23............yk1
Sannuli79..................tyttö 07/11 ....kp21/32............yk2
UusiVauva82..................02/08........kp21/31-34.......yk3
Lumikide...................poika 03/10.....kp24/31...........yk2
Hipsu86....................poika11/10.....kp26/?...............yk5
zasmin.....................poika 11/09.....kp26/29............yk1
lupo............................10/10.........kp32/?................yk1
murmis.....................tyttö 04/10....kp33/27-28.........yk1
Krumeluu.....................4/10............kp33/28-40.......yk7
mihu........................../00...............kp36/28-31.......yk5
Littlestar....................2010.............kp45/28?...........yk1
_TiNy_.......................poika1/05......kp46/26-28........yk10
santsu_82.................poika7/10.......kp69/29.............yk4

TAUSTAILIJAT

diiselikissa
Andreana
murgu
Tiuhti83
Myhmeliini
Murumii
Johannäss
Tanza
Waaka
mamsseli
NiQ
satuliina

Plussanneet 2011:



Marraskuu 2011:
Bubba(yk4), funny87(yk4), neito(yk2), kattiina(yk1), tiitulainen, tiiru(yk5)

Lokakuu2011:
Meriheponen(yk2), ki7i(yk2), muumimamma1983(yk1),leppäkerttu3(yk2),
_Lumi_(yk1),Cristall(yk2), tilke(yk5),lavelyn(yk1),puppa(yk1),danuli79, torstai(yk2)

Syyskuu2011:
Rouva Möppiäinen(yk3, TaCa(yk1),Villany(yk2), pillipöllö(yk2),
Caisachu(yk4), Eebowi(yk2)

Elokuu2011:
Vomppis(yk5),chamon (yk2), Pöhköfantti(yk2), Princessa(yk2)

Heinäkuu2011:
Kellukka (yk10), Xamora, Loretta, Taikapapu (yk10), nahhn (yk2), valle, susanna85 (yk2),äittä-83 (yk1), LittleStar (yk1)

Kesäkuu2011:
Emmuska10 (yk 3), Maria-08 (yk 3), Kolibro yk?

Toukokuu2011:
ellen- (yk0), Maira (yk 3), Jemppi (yk1)

Huhtikuu2011:
Nauruprinsessa (yk 3), Toimistomyyrä (yk 3), Meritähti82, Astre (yk 14)

Maaliskuu2011:
RiverFlows (yk4), Pistepirkko (yk 8), Sannuli88 (yk 3), Hannaliina (yk 1)

Helmikuu2011:
Matilda-08 (yk3),AJ (yk3), Miina84 (yk4), Minnuska89 (yk 13)

Tammikuu2011:
Salaisiahaaveita(yk 2), Ninnu-liini (yk6), Äippää (yk 2), Mirage (yk 4), Talvicci (yk2), Nessu86, Dirty Dancing (yk9-10), Neiti Nöttiäinen (yk3), kikka89, Danone81 (YK3)
 
Viimeksi muokattu:
salamanteri: ei tosiaankaan kannata miettiä muiden yritysmääriä. Jokainen kokee sen pettymyksen omalla tavallaan oli niitä yk sitten 1 tai 100. Ja kun oikein kovasti sitä raskautumista odottaa niin se yksikin kierto tuntuu ikuisuudelta.

Tänään juuri puhuttiin kaverin kanssa joka myös sai tänä vuonna esikoisensa siitä toisen vauvan haluamisesta. Hän tokaisi mulle että eiköhän se ole toisen kohdalla erilaista ja helpompaa kuin esikoisen kuumeilu. No en viitsinyt alkaa enempää selostamaan tuntemuksiani vaikka mieli teki sanoa että nyt musta tuntuu vielä raskaammalta ajatella kuinka paljosta jäisin paitsi jos ei toista lasta tule. Niinkuin krumeluu kirjoitti osuvasti siitä että nyt tietää mitä odottaa, niitä ensimmäisiä oireita ja jännitystä ennen ekaa ultraa ja kaikkea odotukseen ja synnytykseen liittyvää. Mä ainakin kuitenkin nautein raskaana olosta ja siitä odottamisen tunteesta ja niistä pienistä ensimmäisistä potkuista masussa :heart: ja haluan ehdottomasti kokea ne vielä toisen kerran. Tottakai esikoinen on tärkeintä mitä voi ollakaan ja rakastan häntä yli kaiken mutta siltikin se toinen lapsi on haaveista suurin tällähetkellä eikä tää kuumeilu oo yhtään sen helpompaa ainakaan mulle kuin oli ekallakaan kertaa ;) .
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos kauniista lohdutuksen sanoista kaikille :heart: Mies oli niin hellyyttävä, lähti kaupasta hakemaan mulle siteitä ja toi samalla mukana 2 litraa jäätelöä ja pari suklaalevyä :) Kyllä tästä vielä noustaan, ihanaa että täältä saa niin kovasti tsemppiä!

Kakkosen kuumeilusta/stressaamisesta, itselläni myös tuntuu tällä kertaa paljon enemmän olevan stressiä, mutta uskon että syy on se syksyinen gynekäynti ja tieto siitä, että toinen munasarja ei toimi normaalisti. Kun esikoinen sai alkunsa ekasta yk:sta, ei silloin raskautta tarvinnut oikeastaan edes kunnolla yrittää. Nyt sitten kun "jo" kaksi tuloksetonta kiertoa on mennyt, alkaa sitä tietysti miettimään, onko itsessä enemmänkin vikaa kun ei tärppää vaikka eihän se sitä tietystikään välttämättä tarkoita. Menkkahormoonihuuruissa sitä on helppo lietsoa kaikenlaisia negatiivisia kuvia! Kyllä uskon, että meillä kaikilla vielä tärppää, sitä vain täytyy yrittää uskoa siihen, että se tapahtuu sitten kun on tarkoitus. En itsekään malttaisi odottaa kaikkea sitä mitä positiivinen raskaustesti tuo tullessaan :heart:

En kyllä ollut edes kovin yllättynyt kun menkat tänään alkoivat, minulla jostain syystä tekee mieli kellistää tuo mies aina menkkoja edeltävänä päivänä ja niin myös eilen. Rinnat olivat myöskin samalla tavalla kipeät kuin ennen edellisiäkin menkkoja ja leukapieliin ilmestyi tällä viikolla kivoja finnejä. Turvottanutkin on kovasti, joten aivan selvät pms-oireet olleet päällä viikon. Positiivista tässä kuitenkin on se, että menkkoja tulee ja suht inhimillisen pituisia kiertojakin, toivotaan nyt vain, että kierrot jatkuisivat tällaisina niin pääsisi taas pian jännäämään! Taidan ottaa tässäkin kierrossa ovistikut käyttöön, edellisessähän aloin testaamaan niin aikaisin että ne loppuivat ennen kuin sain positiivista tulosta enkä sitten saanut aikaiseksi haettua lisää.

Anteeksi omanapaisuus ja peukut pystyyn seuraaville jännääjille!
 
Siis mitä ihmettä? :O Sain TAAS plussan ovistikkuun? :O Nyt kp21 ja viimeksi sain sen plussan kp17? Mitä ihmettä mun kropassa tapahtuu... Kauheita viiltoja menee alavatsalla ja ihan vähän tuli verta pyyhkiessä aamulla... On tää kummaa!
 
Terveisiä täältä epätoivon laaksosta! Keskenmenon lääkkeellinen tyhjennys ei onnistu alkuunkaan. Oon saanut jo kaksi satsia käynnistyslääkkeitä. Eka satsi sai aikaan pientä vuotelua, mutta toinen annos ei mitään. Ja nyt kaikki vuoto on loppu. Kävin eilen päivystyksessä, jossa lääkäri totes, ettei mitään oleellista ole vielä tullut ulos. Huomenna taas soitto sairaalaan ja sovitaan todennäköisesti kaavinnasta. :( Tämä on ihan järkyttävän raskasta henkisesti... Toivoisin vaan, että lääkkeet tehoais ja saataisiin tilanne normaaliksi, mutta ei. Mutta se siis omasta (äärimmäisen turhautuneesta) navasta.

salamanterille :hug: Ymmärrän hyvin harmituksen, se on täysin sallittua! Ihana mies sulla muuten. :)

Nöhvi Toivotaan sulle pikaista ovisplussaa, ettei tulis enää toista megakiertoa! Ja tsemppiä imetyksen lopetteluun. Itse lopetin tuossa kun esikoinen oli 1v 3kk ja haikee fiilis oli pari päivää sen jälkeen.

Murmis Puhut niin asiaa. Tuo esikoinen on ihana ja valtava onnenlähde! Mä oon kans niin kiitollinen tuosta pienestä ihmisestä. Jospa sulla menkat pysyiskin poissa ja nega muuttuis plussaksi? Toivoa ei menetetä ennen tätiä. :)

DsariaL & Kremuluu Puheltelen sinnekin päin valtavia plussapuhureita! Jospa tästä kierrosta tärppäis!

Hömpille tervetuloa mukaan. :wave:

lumikide (puolikaima :D ) Tsemppiä piinailuun! Meinaatko pitkään malttaa olla testailematta? :) Vai olitko jo testaillutkin?

Neiti näpsän äidille onnittelut karvaisesta perheenlisäyksestä! Mäkin haaveilen aina välillä kissanpennusta, mutta meille riittää nuo kaksi karvakorvakoiraa. Sitäpaitsi niillä räjähtäis taatusti päät, jos meille tulis kissa. Voin vaan kuvitella sen kaaoksen määrän. :D

nellinu Toivottavasti sun tilanne selkiytyy. Alkais nyt joko kunnon vuoto tai sitten loppuis kokonaan! Epätietoisuus on kaikista ärsyttävintä.

Mitäs muuta? Tsemppiä muillekin piinailijoilla ja tädin yllättämille (jos joku unohtui!).
 

Yhteistyössä