4-vuotiaan pojan huono käytös päiväkodissa ja ryhmässä

Poikamme 4-v (juuri täyttänyt) on kotioloissa aivan mainio vesseli. Tosi touhukas, koko ajan tekemässä, mutta pystyy kyllä lukemaan (katsomaan kuvia) kirjaakin itsekseen, pääasiassa kyllä haluaa leikkiä minun tai isänsä kanssa, on ainoa lapsi meillä. Ei koskaan ole ollut kotona yksikseen leikkijä, vaan haluaa koko ajan näyttää meille leikkikalujaan tai touhuta meidän kanssamme. Tottelee aivan hyvin meitä.
Eli on luonteeltaan touhukas, nopea, kova puhumaan ja kyselemään, äänekäs, innostuva, temperamenttinen jne.
Päiväkodissa tilanne toinen. On ollut hoidossa puolitoista vuotiaasta lähtien.
Saamme usein kuulla miten poika taas on ollut muutamaan otteeseen päivän aikana jäähypenkillä, joutunut syömään toisessa pöydässä muista, saa raivareita jne.
Esim usein syömisessä pälpättää koko ajan kun pitäisi olla hiljaa, potkii esim pöydän alta toisia jne. Saa raivarin jos haluaisi vaikka jäädä sisälle ja pitää mennä ulos, huutaa täysillä ainakin vartin verran. On kuulemma "diivatyyppinen" ja "dramaking/queen".
Kun lähtevät puistoon, usein poika eristetään kävelemään yksin, kun on niin mahdoton siinä matkalla.
Kuitenkin sanovat että toisaalta on erittäin ihana ja erittäin karismaattiinen vesseli. Ja kerran päiväkodin johtaja sanoi että noh, eipä tuo poika ainakaan tule maailmalla varmasti tallotuksi. Eli koska on niiiiiin omapäinen ja itsepäinen. Yksi hoitaja myös kerran sanoi että Patrik on hyvä keskustelija ja koska on niin omapäinen eikä koita koskaan miellyttää ketään, on myös hyvin valovoimainen omalla tavallaan.. ELi joskus jotain hiukan kivempaakin sentään kuulee, mutta tosi usein sitä, että oli taas ja taas jäähyllä ja sai taas ja taas kauhean raivarin...
Koitin aloittaa pojan kanssa harrastuksen mikä on nimenomaan ryhmässä, jossa 15 lasta, ei onnistunut, ei suostu tekemään mitään mitä ohjaaja pyytää ryhmän lapsia tekemään. Esim piiriin kaikki, ei suostu menemään, jos koittaa ohjata hänet sinne, aloittaa hirveän huudon ja raivarin. Ei suostu muutenkaan tekemään yhtään mitään mitä ohjaaja sanoo.
MUTTA kun on yksilölaji, ollaan kaikenlaista aina välillä kokeiltu, aivan hyvin on yleensä silloin mennyt, kun kukaan ei ns ole määräämässä häntä eikä tarvitse mennä ryhmän mukaan. Tai on korkeintaan yksi muu lapsi mukana.
Muuten taas on tosi sosiaalinen, se hulluus tässä on, eli kun meille vaikka tulee vieraita, heti änkeää heidän luo melkein halimaan, ainakin menee antamaan heh kättä ja kauhea pälätys ja tuu kattoo mun leluja pälä pälä pälä.... myös kovasti tykkää jos yksi/kaksi lasta tulee meille, sitten taas heti jos on enemmän lapsia meillä, alkaa jossain vaiheessa riita....
Olen jotenkin NIIIIIN ymmälläni.
Mikä poikaa vaivaa vai onko tämä vain 4-v käytöstä ja sitä että pojalla on tietynlainen temperamentti??? Missään kehityksessä ei ole mitään viivettä, on osassa edelläänkin ikäisiään. Puhuu älyttömän sujuvasti.
No pikkuväkertämisestä ei koskaan ole ollut kiinnostunut, ei esim todellakaan jaksaisi keskittyä legoilla rakenteluun eikä hirveästi kyllä esim piirrä. Tykkää leikkiä autoilla, leikkityökaluilla ym.
Niin ja kirjoista kyllä tykkää, etenkin kun niitä lukee hänelle.
On tosi ihana sitten taas niin, että tosi usein minullekin sanoo että rakastaa minua ja haluaa tulla syliin tai halimaan....
Mutta minua kuitenkin pelottaa jos kaiken takana SITTENKIN olisi joku tietty käytöshäiriö. Mutta mikä????
Sekä minä että mieheni olemme ulospäinsuuntautuneita puheliaita ja rohkeita, ja hyvin temperamenttisia ja suoriakin, sellaisia aikamoisen näkyviä persoonia joka tavalla.
Meillä riidellään äänekkäästi (EI väkivaltaisesti) ja rakastetaan lujaa (paljon pusuja haleja ja minä rakastan sinua lauseita) ja surraan kovaa (jos surettaa niin varmasti itku tulee) jne, eli meillä on aina näytetty täysillä tunteet.

 

Vaikea sanoa, mutta tietynlainen auktoriteettien vastustus tuosta kyllä hyppäsi esiin. Mitäs jos yrittäisitte kuitenkin käydä siellä ryhmäharrastuksessa. Ainut lapsi ei joudu kotona jakamaan mitään ja siksi hänestä voi tulla "huomionhakuisempi" kuin useampilapsisen perheen lapsista (olen itse ainut lapsi). Lapsella tuntuu olevan voimakas tempperamentti ja tuon tempperamentin hallitsemisessa tarvitsee varmasti hieman ohjausta. Jaksavatko päiväkodin tädit selittää negatiivisen käytöksen vaikutuksia ja ohjata positiiviseen käytökseen. Pojan käytös viittaa jonkin verran huomionhakuisuuteen jonka voisi osittain liittää tuohon ainoana lapsena olemiseen.

Ja on muuten ihan yleistä, että 4-vuotiailla tulee helposti tappelu isommissa porukoissa.

 

Kröhöm... Oottekohan antaneet pojallenne "pikkaisen" liikaa huomiota? Tiedän pikku poika ei nyt vaan suostu enää kuulumaan yhteinäiseen porukkaan, sillä hänhän on se aina, jota kuuluu huomioda. Jos ei sitä huomiota aina saa juuri hän ja vain hän, niin kyllä hän lähtee sitä vaatimalla vaatimaan. Jos ei hyvällä, niin pahalla!

 

Ja siis, ei "tiedän" vaan "teidän"...

 

Mä epäilen myös enempi tuota huomionhakemista ja sitä, ettei hyväksy sitä et ryhmässä täytyy huomioda muutkin kuin tämä prinssi.
Saattaa olla isompi ongelma just ainoolla lapsella.

PS. oon itse ainoa lapsi

 

Eli lapsi on huomionkipeä ja ajoittain agressiivinen. Miten teillä kotona rangaistaan huonosta käytöksestä? Entä jos olette esim. leikkipuistossa, miten käyttäytyy muiden lasten kanssa?

 

en osaa kyl neuvoa asiassa tai keksiä, olisiko jostain käytöshäiriöstä kyse, mutta kuulostaa minusta ihanalta ja rakastettavalta lapselta. itsellä 2-vuotias poika joka kanssa puhua pälpättää ja muutenkin vaikuttaisi olevan aika samanlainen kuin sinun poikasi. Hän on kotihoidossa, joten minusta on ihan kivaa jutella ruokapöydässä. Miksi päiväkodissa ei saa puhua ruokailun aikana? Eikö oikeastaan olisi tärkeää myös opettaa lapsia seurustelemaan eikä vain ahmimaan ruokaansa hiljaisuudessa?

Ja mitä nyt tulee vaikeuksiin lähteä ulos, niin eiköhän jokainen lapsi oikuttele joskus pukemisen kanssa. Tietysti lapsen pitäisi oppia kestämään pettymyksiä ja oppia hallitsemaan tunteitaan ettei räjähtäisi aina, kun asiat ei mene haluamallaan tavalla. Mutta siis, varmaan moni muukin lapsi istuu jäähyllä siellä päiväkodissa.

Oma veikkaukseni on, että lapsesi on älykäs ja voi siksi tuntua häiriköltä hoitajien ja tulevien opettajien silmissä sillä he pyrkivät hallitsemaan suurta ryhmää ja heillä on siinä täysi työ.

Ja mitä tulee ryhmäharrastuksiin niin voi olla, että pitkän harjoittelemisen kautta se alkaisi luonnistua. Meilläkin vastaavanlaisia ongelmia ollut, mutta kokoajan helpottamaan päin, kun vaan jaksan pohjustaa ja kerrata sääntöjä ennakkoon.

tsemppiä ja ole onnellinen pojastasi!

 

Tää ei vaadi mitään psykiatria päättelemään tätä hommaa... Toihan on ihan päivänselvä homma, että lapsi on tottunut saamaan kaiken haluamansa huomion, ja vaatii sitä vastaisuudessakin. Tuosta kirjoituksestakin huomaa, että todellakin "palvot" poikaasi. Poikasi on varmasti myös tottunut tuohon, onhan hän kuningas talossa, jolle äiti ja isi elää. Poika ei pärjää ryhmässä, sillä siellä hän tuntee olevansa VAIN yksi muista. Tuollainen lapsi toimii sillä tavalla, että huomiota haetaan joka paikassa. Kotona varmasti riittää se, että vieraille keskustellaan oikein aktiivisesti, mutta että hoitopaikassa varmasti erotutaan muusta melusta, on saatava aikaiseksi jotain radikaalimpaa. Ei lapsi varmaan pahaa tarkoitakaan agressiivisella käytöksellä, mutta se toimii, kun se tuo huomiota. Tämä lapsi on todellakin totutettu saamaan kaiken kaipaamansa huomion. Oi voi voi voi... Teidän on haettava jostain apua, jotta tuollainen ylimääräinen huomionhakuisuus voitaisiin kitkeä pois... Ammattilaisista voisi olla apua.

 

Lapsesi ei kestä, että joku muukin saa huomiota. Koittakaa kotona ohjata häntä itsenäiseen toimintaan ja siihen, ettei hänen joka tekoaan palvota.
Hänen päiväkotinsa kuulostaa kyllä ihanalta, koska siellä ymmärretään noin haasteellista lasta.

 

Meillä lapsilla on iso ikäero ja vähän samanlaisia piirteitä oli esikoisessa ne vuodet kun oli ainokainen, mutta ei noin pahana. Ainokais-syndrooma

Ei ole käytöshäiriö. Lapselta puuttuu kyky olla osa porukkaa, koska on tottunut olemaan keskipiste. Puuttuu kyky nöyrtyä ryhmän sääntöihin ja tapoihin jne. Minustakin kirjoituksesta paistoi jonkinlainen jalustalle nostaminen, mikä on ollut hyvää tarkoittavaa, mutta ollutkin karhunpalvelus lapselle.

Tietynlainen tuuppaaminen itsenäiseenkin tekemiseen kotona on paikallaan. Nykyään kun puhutaan niin paljon vanhempien läsnäolon puutteesta, unohtuu helposti se tosiasia, että vanhemman ei kuienkaan tarvitse olla 24/7 läsnä eikä vanhempi ole leikkikaveri vaan ensisijaisesti vanhempi. Lapselle voi ja kannattaa välillä sanoa, että olepas nyt hetki hiljaa tai puuhailepas hetki omiasi. Kun vieraat tulevat ovesta ja lapsi varastaa shown, häntä ohjataan kuuntelemaan muiden puhetta ja hillitsemään itseään. Kaikista ihmisistä se ei ole niin ihanaa, että pieni ihminen ottaa tilanteet haltuunsa. Lapsen paikka on osana perhettä, ei sen keskellä.

Harrastus ei vättämättä vielä toimi, monilla 4-vuotiailla joukkuelajit vielä tökkivät muutenkin. Mutta ehdottomasti kannattaa yrittää joukkuelajia uudelleen 5-6 vuoden iässä.

Yksi kuvailtuun tilanteeseen johtava syy voi piillä kasvatuksessakin. Jos lapsen kanssa neuvotellaan aina kovasti eikä hän ole koskaan tottunut ottamaan suoria käskyjä ilman selityksiä vastaan, voi olla vaikea sopeutua oikein minkäänlaiseen ryhmään. Keskusteleva kasvatus on hyvä asia, mutta jos se viedään liian pitkälle, lapsi voi saada huomaamatta vallan itselleen.

 

Tuohan on aivan tyypillinen tuollaisen kasvatuksen tulos.
Onko unohtunut kertoa, että ei ole maailman napa ja opettajia on uskottava.

 

[QUOTE="ingrid";22041831]Lapsesi ei kestä, että joku muukin saa huomiota. Koittakaa kotona ohjata häntä itsenäiseen toimintaan ja siihen, ettei hänen joka tekoaan palvota.
Hänen päiväkotinsa kuulostaa kyllä ihanalta, koska siellä ymmärretään noin haasteellista lasta.[/QUOTE]

Tässäkin hyvä vinkki. Kehuakin voi liikaa. Silloin kehu menettää merkityksensä myös lapsen korvissa eikä hän tunnista asioita, joissa voisi kehittyä eikä toisaalta tunnista niitä, joissa hän on oikeasti hyvä. Vaikka jokainen lapsen teko olisi vanhemman silmissä ihmeellinen, on tärkeää ettei jokaista piirrustussöheröä kehuta taivaisiin vaan perushuomioiminen riittää ja kehut sitten kun niille on aihetta ja tilausta.

Itsellä pitää olla kristallinkirkkaana mielessä tavoitteet, joihin yritetään päästä (ryhmässä oleminen jne). Lapsen huonoa käytöstä ei pidä lähteä selittämään hänen luonteenpiirteillään oli hän kuinka hurmaava vanhempien silmissä hyvänsä.

 

Tää ei vaadi mitään psykiatria päättelemään tätä hommaa... Toihan on ihan päivänselvä homma, että lapsi on tottunut saamaan kaiken haluamansa huomion, ja vaatii sitä vastaisuudessakin. Tuosta kirjoituksestakin huomaa, että todellakin "palvot" poikaasi. Poikasi on varmasti myös tottunut tuohon, onhan hän kuningas talossa, jolle äiti ja isi elää. Poika ei pärjää ryhmässä, sillä siellä hän tuntee olevansa VAIN yksi muista. Tuollainen lapsi toimii sillä tavalla, että huomiota haetaan joka paikassa. Kotona varmasti riittää se, että vieraille keskustellaan oikein aktiivisesti, mutta että hoitopaikassa varmasti erotutaan muusta melusta, on saatava aikaiseksi jotain radikaalimpaa. Ei lapsi varmaan pahaa tarkoitakaan agressiivisella käytöksellä, mutta se toimii, kun se tuo huomiota. Tämä lapsi on todellakin totutettu saamaan kaiken kaipaamansa huomion. Oi voi voi voi... Teidän on haettava jostain apua, jotta tuollainen ylimääräinen huomionhakuisuus voitaisiin kitkeä pois... Ammattilaisista voisi olla apua.

Juuri näin. Tuolalinen käytös johtaa siihen, eettä lapsi alkaa kiusata jotain lasta koulussa, koska ei voi saada koko ajan huomiota ja tämä vituttaa lasta suunnattomasti. Jotta saisi enemmän huomiota ja valtaa, alkaa kiusaajan rooli, eli hakee heikointa lenkkiä, josta kertoo että tuon kanssa ei olla.

Tai jatkaa häiriköintiä koulussa.Kuten suurin osa nykylapsista.

Ja ainakin pojista. suomessa

 

[QUOTE="mami";22041686]en osaa kyl neuvoa asiassa tai keksiä, olisiko jostain käytöshäiriöstä kyse, mutta kuulostaa minusta ihanalta ja rakastettavalta lapselta. itsellä 2-vuotias poika joka kanssa puhua pälpättää ja muutenkin vaikuttaisi olevan aika samanlainen kuin sinun poikasi. Hän on kotihoidossa, joten minusta on ihan kivaa jutella ruokapöydässä. Miksi päiväkodissa ei saa puhua ruokailun aikana? Eikö oikeastaan olisi tärkeää myös opettaa lapsia seurustelemaan eikä vain ahmimaan ruokaansa hiljaisuudessa?

Ja mitä nyt tulee vaikeuksiin lähteä ulos, niin eiköhän jokainen lapsi oikuttele joskus pukemisen kanssa. Tietysti lapsen pitäisi oppia kestämään pettymyksiä ja oppia hallitsemaan tunteitaan ettei räjähtäisi aina, kun asiat ei mene haluamallaan tavalla. Mutta siis, varmaan moni muukin lapsi istuu jäähyllä siellä päiväkodissa.

Oma veikkaukseni on, että lapsesi on älykäs ja voi siksi tuntua häiriköltä hoitajien ja tulevien opettajien silmissä sillä he pyrkivät hallitsemaan suurta ryhmää ja heillä on siinä täysi työ.

Ja mitä tulee ryhmäharrastuksiin niin voi olla, että pitkän harjoittelemisen kautta se alkaisi luonnistua. Meilläkin vastaavanlaisia ongelmia ollut, mutta kokoajan helpottamaan päin, kun vaan jaksan pohjustaa ja kerrata sääntöjä ennakkoon.

tsemppiä ja ole onnellinen pojastasi![/QUOTE]

ei häiriköivä ja itsekkästi käyttäytyvä ole älykkäämpi kuin hiljainen ja miettiliäs.
ap:n lapsi on vain tottunut olemaan keskipiste

 

Tai jatkaa häiriköintiä koulussa.Kuten suurin osa nykylapsista.

Ja ainakin pojista. suomessa

Suurin osa pojista kouluhäiriköitä? Tyttöjen äitikö se siellä kirjoittelee

 

[QUOTE="vieras";22041994]Suurin osa pojista kouluhäiriköitä? Tyttöjen äitikö se siellä kirjoittelee [/QUOTE]

Ennen vanhaan kasvatus oli erilaista. Ei ketään lasta jututettu koko ajan, vaan lapsia laitettiin jopa sellaiseen pinnajuttuun jo taaperona, jos oli menevää laauta, ja mummo/äiti/hoitaja teki kotitöitä.

Kyllähän se kasvatus on aiheuttanut tämän, että nykymummoet eivtä välttämättä jaksa hoitaa pieniä, kun niidenpitää antaa penkoa kaikki paikat ja koko ajan pitää saada menä mihin haluavat.
Ja tämä kasvatus että lapsi on koko ajan keskipiste johtaa siihen että puolet luokasta häiriköivät, päiväkodit ovat rauhattomai (esim. monissa maissa riittää 1 opettaja 20 3-4-vuotiaalle lapselle), koska narsisteja on puolet ikäluokasta, jotka ovat vain temperamenttisiä vanhempiensa mukaan. Kaikki haluavat että oma lapsi ei jää jalkoihin. ja lapsi kasvatetaan tarkoituksella itsekkääksi ja sen huomion ottavaksi.

 

Ennen vanhaan kasvatus oli erilaista. Ei ketään lasta jututettu koko ajan, vaan lapsia laitettiin jopa sellaiseen pinnajuttuun jo taaperona, jos oli menevää laauta, ja mummo/äiti/hoitaja teki kotitöitä.

Kyllähän se kasvatus on aiheuttanut tämän, että nykymummoet eivtä välttämättä jaksa hoitaa pieniä, kun niidenpitää antaa penkoa kaikki paikat ja koko ajan pitää saada menä mihin haluavat.
Ja tämä kasvatus että lapsi on koko ajan keskipiste johtaa siihen että puolet luokasta häiriköivät, päiväkodit ovat rauhattomai (esim. monissa maissa riittää 1 opettaja 20 3-4-vuotiaalle lapselle), koska narsisteja on puolet ikäluokasta, jotka ovat vain temperamenttisiä vanhempiensa mukaan. Kaikki haluavat että oma lapsi ei jää jalkoihin. ja lapsi kasvatetaan tarkoituksella itsekkääksi ja sen huomion ottavaksi.

Samaa mieltä, mutta tämä ei ole sukupuolisidonnaista. Kun katselee esim. yläaste-elämää niin hyvin tasaväkisesti siellä haistatellaan ja häiriköidään.

Mutta mitä tulee mummojen jaksamiseen niin ei ole vain lsten kasvatuksesta kyse Itsekkyys menee läpi väestön ikään katsomatta. Vai mistä se itsekkyys on yhtäkkiä ilmaantunut? Lapset oppivat vanhemmilta ja vanhemmat taas... niin mistä? Monesti mummo lähtee mielummin Kanarialle tai kielikurssille kun käväisee lastenlapsia moikkaamassa. Se on myös nykyaikaa kaikissa ikäryhmissä, keskittyä itseensä. Suomessa on tilastollisestikin varsin onnettomia ja masentuneita ihmisiä.

 

Lisäilen vaan noiden muiden kommenttien jatkoksi, että minusta tuntuu, että te olette aika lailla hukassa tuon poikanne kanssa. Uskon, että pojan saa ihan tavallinen vanhempikin "ruotuun", mutta teistä ei ehkä yksinään ole siihen. En siis tarkoita, ettette olisi älykkäitä ihmisiä, mutta epäilen, että teillä ei ehkä ole sellaista vaistoa tiettyihin tilanteisiin, joten ilman apua ette ehkä tiedä miten toimia pojan kanssa. Ammattilainen osaa ehkä kertoa teille jotain toimintamalleja. Tai kyllä varmaan täällä nettiäideilläkin on ihan hyviä ohjeita, mutta joiltain saattaa tulla ihan hölyn pölyn neuvoja.

Ensi alkuun sanoisin, että ette palkitse poikaa liiallisella huomiolla, kun hän sitä vaatii väärissä tilanteissa. Te määräätte tahdin. Poika ei missään nimessä saa johdatella teitä. Kuulostaa ehkä vähän koiran kouluttamiselta, mutta niin se pikkaisen menee... Mikäli poika taas toimii hyvin, esim. ottaa toisen lapsen hyvällä tavalla huomioon (esim. antaa toisen lapsen leikkiä hiekkalaatikolla leluillaan...), niin palkitsette pojan kehuilla (kuinka hyvä ja kiltti poika hän on, kun osaa jakaa lelujaan ja huomioi toisetkin). Poika siis jätetään huomiotta negatiivisissa tilanteissa, mutta hyvä käytös palkitaan. Kiukutelkoon, kun kiukuttaa ja antakaa huomiota vasta kun poika on rauhassa ja TEILLE sopii. Jäähyy tietenkin myös käyttöön tarpeen tullen. Ammattilainen en ole, mutta näin itse toimisin.

 

[QUOTE="vieras";22042054]Samaa mieltä, mutta tämä ei ole sukupuolisidonnaista. Kun katselee esim. yläaste-elämää niin hyvin tasaväkisesti siellä haistatellaan ja häiriköidään.

Mutta mitä tulee mummojen jaksamiseen niin ei ole vain lsten kasvatuksesta kyse Itsekkyys menee läpi väestön ikään katsomatta. Vai mistä se itsekkyys on yhtäkkiä ilmaantunut? Lapset oppivat vanhemmilta ja vanhemmat taas... niin mistä? Monesti mummo lähtee mielummin Kanarialle tai kielikurssille kun käväisee lastenlapsia moikkaamassa. Se on myös nykyaikaa kaikissa ikäryhmissä, keskittyä itseensä. Suomessa on tilastollisestikin varsin onnettomia ja masentuneita ihmisiä.[/QUOTE]

Olet aivan oikeassa. Aivan ennenkuulumatonta olisi ollut oman mummoni sanoa, että ei hän nyt voi tulla auttamaan pyydettäessä, kun pitää lähteä jonnekin omaan huvitukseen.

tai äidit eivät ennen menneet omaan spinningiikn monta kertaa viikossa.

Mutta isät saivat olla kyllä itsekkäit ennen vapaammin, ja kyllä päiväkodeissa ja kerhoissa ja kouluissa paljon enemmän pojat ovat röyhkeitä hoitajille ja vaativat koko ajan itselleen huomoita ja jos eivät saa koko ajan olla keskipisteenä, alkaa häiriköini ja juoksentelu. Koska heidät kasvatetaan se sallien: pojat ovat poikia on jopa opettajilla mantrana.

 

Harvemmin sitä on kuullut tarhantätien tai ylipäätään kenenkään (edes vanhempien) suusta tällaisia ylisanoja 4-vuotiaasta kuin "karismaattinen" ja "valovoimainen". Kehottaisin ap:ta katsomaan peiliin ja miettimään omaa suhtautumistasi lapseesi. Hän ei ole maailman napa. Poika hakee käytöksellään vain huomiota, jota on oppinut saamaan kaiken aikaa ja yli muiden.

 

Ap, te olette miehesi kanssa valitettavasti (vaikkakin tahattomasti) ohjanneet poikanne noille raiteille, jossa hän ei aivan ymmärrä paikkaansa muiden keskuudessa. Positiivista asiassa on se, että hän ei mitä luultavimmin kärsi mistään "sairaudesta". On kuitenkin äärimmäisen tärkeää, että tulevaisuudessa saatte pojan toimintaa ohjattua oikeille raiteille ja vaikuttamaan ryhmään osana sitä, eikä sen ulkopuolella. Olisi kiva kuulla omia mietteitäsi näiden kommenttien perään. Varmasti on ollut jollakin lailla inhoittavaa luettavaa tämä ketju, mutta toivottavasti se kantaa eteenpäin. Pojalla tulee varmasti parempi ja helpompi tulevaisuus, kun hänen ei tarvitse enää ottaa niin suurta roolia elämässään. Elämässä yleensä menestytään aivan toisin avuin. Uskon, että todellakin olette halunneet aivan parasta pojallanne ja niin varmasti muutkin. Nyt vaan pariin asiaan johdonmukaista ohjausta ja se poika tulee varmasti tulevaisuudessakin olemaan aivan yhtä rakas kuin nytkin. Jos poika on jossain vaiheessa saamassa sisarusta, niin silloin pitää muistaa ottaa poikaa mukaan vauvanhoitoon ja kehua kovasti aina kun hän toimii sisarustaan kohtaan ja kuinka hän huomioi tämän hienosti. (Uuden vauvan myötä ei kuitenkaan saa unohtaa pojan läsnäoloa, sillä sellaisesta saattaa tällainen poika lukittautua totaalisesti, epäilen.)

Enivei... Olisi siis kiva kuulla, että oliko tästä ketjusta sinulle jotain apua? Toivottavasti jotain solmuja aukesi...

 

Moka, eli "...kun hän toimii sisarustaan kohtaan OIKEIN ja kuinka hän huomioi...".

 

Edellä kirjoittaneet ovat antaneet hyviä neuvoja, mutta itse olen sitä mieltä, että myös erilaiset tempperamentit pitäisi huomioida kasvatuksessa paremmin kuin mitä nykyään tehdää. Mielestäni se, että lapsi saa kotona ruhtinaallisesti huomiota, ei tee hänestä automaattisesti huonosti käyttäytyvää. Useimmilla suomalaisilla on todella huono itsetunto ja syy siihen löytyy kyllä usein kasvatuksesta.

Lukemista: Liisa Keltinkangas-Järvinen "Tempperamentti, ihmisen yksilöllisyys".
Kirjassa kerrotaan nimenomaan lapsuus- ja murrosiän vuosista ja siitä kuinka pystytään tukemaan lapsen kehitystä tempperamentti huomioiden.

 

On nyt pakko laittaa tähän, että musta ton kirjavinkin voisit jättää aika lailla huomiotta. En ole lukenut kirjaa, mutta kuulostaa jo siltä, että se ei nyt ole aiheellinen tässä jutussa ja jos sitä tällaiseen yrittäisi soveltaa, niin se menee taas vaan siiihen, että kaikkia pitäisi (mukamas) ymmärtää. Juu, kyllä kaikkia voidaan yrittää ymmärtää, mutta kun selkeästi on jotain tehtävissä, niin ei kannata jättää asiaa sikseen ja hyväksyä asiaa, josta tulee vain lisää ongelmia jos siltä sulkee silmänsä.

 

Kyllä yhtyisin noihin edellisiin kirjoituksiin..."ainokaisen sndr", tuttavapiirissä on valitettavan monta noita palvottuja lapsia, joiden on erittäin vaikea toimia ryhmässä, koska siellä huomion joutuu jakamaan. Kun kotona on tottunut siihen, että vanhempien kaikki toimet lakkaavat, kun lapsi haluaa jotain (seim. vaikkapa vain leikkiä äidin kanssa kesken ruuanlaiton) on toki hankalaa ymmärtää, että pk:ssa tädit jakavat huomion monen muun kanssa yms.