4-vuotiaan pojan huono käytös päiväkodissa ja ryhmässä

  • Viestiketjun aloittaja YKSÄIPPÄ
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
On nyt pakko laittaa tähän, että musta ton kirjavinkin voisit jättää aika lailla huomiotta. En ole lukenut kirjaa, mutta kuulostaa jo siltä, että se ei nyt ole aiheellinen tässä jutussa ja jos sitä tällaiseen yrittäisi soveltaa, niin se menee taas vaan siiihen, että kaikkia pitäisi (mukamas) ymmärtää. Juu, kyllä kaikkia voidaan yrittää ymmärtää, mutta kun selkeästi on jotain tehtävissä, niin ei kannata jättää asiaa sikseen ja hyväksyä asiaa, josta tulee vain lisää ongelmia jos siltä sulkee silmänsä.
Komppaan. Hyvä kirja, muttei tähän yhteyteen. Lapsi kaipaa myös tasapäistämistä ilman että kaikkeen vedetään temperamentti mukaan. Tarkoitan, että tavoille pitää oppia oli temperamentti minkälainen hyvänsä! Nimenomaan liikaa mennään nykyään temperamentin taakse piiloon ja lapset käyttäytyvät kuin villieläimet.

Meidän lapsi on ihan mahdoton. Kun Onni on niin vilkas poika. Höpönhöpön. Onhan se mahdoton jos ei pistetä kuriin. Onhan se vilkas jos ei opeteta koskaan rauhoittumaan ja keskittymään. Mitä vaativampi temperamentti, sen johdonmukaisempi ote.

Ensin lapselle rajat ja selkeät puitteet käytökselle. KEINOJA vois sitten etsiä lapsen temperamentin ja luonteen mukaan. Liika ymmärtäminen kostautuu lapselle. Kuten joku hyvin kirjoitti, lapsi saa suuremman roolin mihin rahkeet riittävät ja lapsi pahoin.
 
"vieras"
Samaa mieltä pitkälti edellisten kirjoittajien kanssa. Joskus vanhemmilta hukkuu itseltään se, että lastakin voi tavallaan ihailla ja kehua liikaa, silloin voi vanhempi itsekin sokeutua sille, ettei lapsi ole (eikä tarvitsekaan olla!!) täydellinen kaikessa (edes niin, että jossain on vähän epätäydellisempi ollakseen täysin täydellinen... ymmärtääköhän kukaan, mitä tarkoitan?). Minua alkoi heti tuossa viestissäsi häiritä yli-ihannoiva asenteesi lastasi kohtaan. Hän on kuitenkin vain lapsi muiden joukossa, ainakin siellä päiväkodissa, vaikka kuka häntä sanoisi karismaattiseksi. On tärkeää, että lasta tuetaan, kannustetaan ja ohjataan niin, että hänestä kasvaa hyvän itsetunnon omaava aikuinen, mutta osana hyvää itsetuntoa tulee myös hyvät käytöstavat ja muiden huomioonottaminen, jos haluaa maailmalla pärjätä.
 

Yhteistyössä