Terkkuset pitkästä aikaa!
Esterille onnittelut tyttölupauksesta, ihanaa!
Ja Oliivittarella pikku pojasta! Pojat on ihania, meillä on niitä yksi kappale ja toinen ilmeismmin tulossa :heart: Toivottavasti vauva-arki lähtee hyvin rullamaan ja pikkuinen syö ja nukkuu jne.
Jopo: olkoot 'soiro' pelkkä turha säikäys, pidän kovasti peukkuja! Toi eka kolmannes on minusta niiiiiiiiiiiiiin stressaava kun saa pelätä sitä sun tätä. Tänään ilmeisesti ultra, tule heti kertomaan miten meni!
Mä olen ollut täällä taustalla tahtomattani, koska kävi jokseenkin köpelösti viime viikolla ihan yhtäkkiä. Sain nimittäin kovan vatsakivun ke iltana ja to lääkäriin ja sieltä suoraan sairaalaan umpilisäkkeen tulehduksen takia!!! SEhän se sitten olikin ja jouduttiin leikkaamaan. Ihan ka-ma-la kokemus, etenkin näin rv29. Avoleikkauksella jouduttiin tekemään, kun ei voi tähystää näin raskaana olevaa ja nukutettiin tietty, mikä sekin pelotti ihan helvetisti. No, kaikki meni ilmeisesti hyvin leikkauksessa ja oli tosiaan aika pahasti tulehtunut ja märkinytkin vatsaonteloon jo.
Leikkauksen jälkeinen aika on sen sijaan ollut yhtä helvettiä paitsi nyt alkaa helpottaa pikkuhlijaa. Neljä päivää meni sairaalassa opiaattihuuruissa eikä pystynyt suunnilleen liikahtamaankaan, kävelemisetä puhumattakaan. Mies joutui jäämään samantien kotiin kun en saa nostaa mitään maitolitraa painavampaa ja meillä on tuo 1,5v. Nyt olen jo onnistunut vähentämään panadol annosta päivittäisesti 3mg yhteen, eikä kivut ole enää niin pahat. Kävely sujuu jotenkuten, haava on kyllä edelleen ihan helkkarin kipeä, onhan se sentään 10 sentin viilto alavatsan sivulla. Vauva onneksi potkii (auts!) ja näyttää voivan hyvin, mutta kyllä tää on sellainen henkinen ja fyysinen stressi ollut että oksat pois. Onni onnettomuudesta että kävi nyt eikä alku- tai loppuraskaudessa, koska alkuraskaudessa sekä lääkkeet että leikkaus on suuri riski sikölle ja loppuraskaudessa taas sikiö on niin iso että kivut olisi varmaan vielä pahemmat. Raskaus hidastaa paranemista, koska sikiön paino venyttää haavaa ja liikkeet tuntuu tosiaan aika inhottavilta. Mutta yritän ajatella positiivisesti, rankinta on se, ettei pysty tekemään kotona oikein mitään, koska sattuu niin helposti eikä voi pitää esikoista sylissä ja muutenkin pitää varoa ettei mahaa vaan osu mitään. Nukkuminen on kyllä hiton hankalaa kun ei voi kun yhdellä kyljellä vaivoin nukkua, joka sitten puutuu eikä ole mitään asentoa mihin kääntyä. Mies on ollut yksi enkeli, joka hoitaa täällä kaiken: ruuat, siivoukset, esikoisen ja minut :heart: SAirauslomaa on kolme viikkoa, jonka jälkeen palata töihin ennen äitiyslomalle jäämistä.
Mua ei ole koskaan ennen leikattu enkä muutenkaan ole ollut sairaalassa, pistää kyllä miettimään. Sitä pitää terveyttä niin itsestäänselvyytenä, kunnes se äkkiä menee. Nyt osaan kyllä olla kiitollinen pienistä askelista paranemisen suhteen, että jaksaa jo vähän kävellä ja kivut alkaa vähän hellittää. Vauvan suhteen olen stressannut kovasti, koska jälkitulehdukset on hengenvaarallisia ja mulla oli kovaa kuumeilua ja tulehdusarvojen nousua leikkauksen jälkeen, mutta onneksi alkaa olla historiaa jo.
Eli valoa kohti!
Hyvää vointia muille odottajille!
Tuulis ja pienoinen
No pääasia, että alkuviikosta jännätään molemmat! 
[/URL]