40+ odottajat vol 4 (päiv. yksärillä)

Hienoja uutisia Vauvis!

Täällä ei tarvitse enää odotella, viikonlopun aikana tuli kaikki ulos ja seuraava ultra-aika on tarkistusaika, ettei mitään jäänyt :(

Ehkäpä vielä palaan tähän ryhmään, joskus. Toivottavasti!

Hienoa odotusaikaa kaikille :)
 
Morjens kaikille +40 odottajat!

Karoliinalle kovasti voimia ja iso halaus.:heart:
Minä olen nyt virallisesti äitiyslomalla, mutta ihan putkeen ei tämä loppu odotus ei ole mennyt. Seurailen kohonneita verenpaineitani ja mittailen itse valkuaiset päivittäin. Turvotusta on sen verran että lempikenkäni ovat reinot ja nahkahanskat ovat vaihtuneet työlapasiin. :LOL: Näitten oireitten kanssa pärjäilen kunhan ei tuota valkkuaista ilmesty pissaan.
Isompi huoli on sf-mitan taittuminen muutama viikko sitten. Kolmannessa raskaudessani olin tehoseurannassa samaisesta syystä. Nyt asumme eri paikkakunnalla ja täällä ei niin vain päästäkkään seruantaan. Toki viidennettä lasta odottavana tiedän, että vauva on voinut asettua "synnytysasemiin" hyvissä ajoin ja sf-mitta ei tämänn vuoksi kasva. Huolettaa kuitenkin hieman.
Ihanaa on silti paljon, meidän juniori potkii ja nyrkkeilee kovasti, aivan kuin kertoen että täällä ollaan menossa mukana ja täysillä.
Päivät valostuvat ihanasti, se tekee hyvää kaikille aisteille. =)

Kampsu ja juniori 36+2
 
Kampsu, toivotaan, että sf-mitan notkahdus ei meinaa mitään. Itse suhtaudun koko mittaan vähän kriittisesti, koska en yksinkertaisesti voi käsittää, miten kaikkien raskausmahat mitenkään voisivat kasvaa samaan tahtiin ja suuntaan...Ainakin mittaa seurataan mielestäni aivan liian varhaisista viikoista lähtien, kun järkevämpää olisi ehkä mitata sitä vasta loppuraskaudessa juuri tällaisen kasvun pysähtymisen tai kovan kasvun kontrolloimiseksi.

Itselläni on sf-mitta mennyt REILUSTI yläkäyrien yläpuolelle koko raskausajan ja jatkuvasti saan hämmästelyjä vatsani koosta. Joulukuun alussa kyseltiin, tuleeko meille joulu- vai uuden vuoden vauva. Omastakaan "kasvusta" ei ole tässä tapauksessa kyse, kun kiloja on tullut ekasta neuvolasta vasta 4. Kuitenkin vauva on vastannut viikkoja jokaisessa ultrassa ja lapsivettäkin tuntuu olevan normaali määrä. Mulla vaan on "kaikki maha" tuossa edessä hyvin kompaktissa paketissa ja mä en ymmärrä, miksi siitä ei kukaan puhu, että ainakin maalaisjärjellä ajateltuna toisen lapsen kanssa myös kudokset antaa paremmin periksi ja maha on sen vuoksi helposti suurempi.

Tämän viikon neuvolassa päästiin "vihdoin" käyrille. Yläkäyrälle, mutta kuitenkin :D Välillä juttu mietityttää, välillä viittaan sille kintaalla. Kaikissa maissa ei käsittääkseni edes mitata koko SF:aa...ja puhun siis Euroopan maista :)
 
  • Tykkää
Reactions: Kampsu
Sahramiini ilmoittautuu joukkoonne kauhusta kankeana :)

40+ so what- puolella olen majaillut pari vuotta ja kokenut sillä aikaa keskenmenot 8. ja 9. viikolla. Nyt perjantaina taas plussa, vahvin mitä olen ikinä saanut :) Jospa nyt...

Ikää 43 vuotta ja lapset aiemmasta liitosta 15 ja 17. Ja nyt tämä pakottava tarve aloittaa koko hullunmylly alusta :D

Palstojen välillä himmailee muutama raskautunut, tulkaa vaan tänne höpöttelemään :) Viestien päivämääriä kun katselee, ei lisäelo olisi pahitteeksi.

Listan päivittelystä ei kai kukaan tykkää, siispä ehdotan että sitä voi joku päivittää jos joskus sattuu innostumaan, eli varmaan lähinnä silloin kun joukkoon ilmestyy uusi plussannut, muuten viestin perään viikot. Lapsen saanut voisi itse päivittää tiedon ihunaisesta tapahtumasta sekä mitat:) Näin listan päivitys ei kuormittaisi ketään kovin paljon. Käypikö?

Jopo, saako sulta pyytää että laittaisit nyt listan ajan tasalle ja sit selkeät ohjeet kuinka sen voi päivittää puhelimella? Itse asiassa ne päivitysohjeet voisi laittaa sen listan jatkoksi :)

Keväinen tervehdys siis Sahramiinilta 4+3 :)
 
Viimeksi muokattu:



Odottaja...........moneskolapsi..........Laskettuaika

Nuca (40)................... 4 ........................ 12.01.2015
helistin 71 .................. 2 ........................ 25.01.2015
Vesipossu (41)............ 2 ........................ 24.03.2015
Jopo73 (41)................ 2 ........................ 09.04.2015
Josefiina73 (41).......... 2 ........................ 21.07.2015
vauvatoivoinen (38).... 1 ........................ 17.09.2015





Syntyneet:

Nuca (40) ..... 29.12.2014 ..... rv 37 ... 2800g ... ?cm ... poika
Esteri1 (41).....8.1.2015.....rv 40+1......3380g......50cm.....tyttö

Listan päivitysohjeet: Valitse edellisen listan alaosassa "Lainaa" ja kun viestikenttä aukeaa, poista alusta ja lopusta ensimmäiset ja viimeiset [QUOTEjne.] -hakasulkeet sisältöineen.
 
Viimeksi muokattu:
Jee Jopo sinä oot täällä :) Ja sori ku oon vähän maalta, missä se "lainaa" on???

LA olis vasta 12.11. Silleen kyllä toivon että sinne asti pääsen, kun ei minulla noissa km:ssa tullu tollasta plussaa ees viikolla 6 (vähän seurailin kun tuntu ettei kaikki oo ookoo).

Vauvis, miten menee?
 
Viimeksi muokattu:
Mä olen KAIKKIALLA!

Mulla ainakin näkyy jokaisen viestin oikean alakulman alapuolella "Vastaa" ja "Lainaa".

Kyllä mä uskon, että vahva plussa ainakin jotain "lupaa"...on ainakin kunnolla kiinnittynyt! Se, tuleeko km myöhemmin jostain muusta syystä on sitten ihan eri asia. Toivotaan, toivotaan, toivotaan!

Ja niin, mulla siis viikkoja 35+3 JO!
 
Onnea, Sahris! :heart: Hienoa, että vahva plussa pärähti.

(.) täällä on 12+3 ja pahoinvointi alkoi uudelleen. Toivottavasti ei tarkoita mitään pahaa. Kohtu tuntuu kasvavan ja outoja oloja ollut siitä. Np-ultra on keskiviikkona ja jännittää kyllä paljon... Eka sokerirasitus oli perjantaina. Kilppariarvo hiukan liikatoiminnalla, mutta liittynee tähän alkuun. Mitään kilpparivaivaa ei siis ole ainakaan aiemmin ollut. Eli kakkea jännää...
 
Vauvatoiveinen, mulla on molemmissa raskauksissa ollut pahoinvointia noin rv 20-21 asti aina välillä "kadoten" vain tullakseen takaisin, joten en usko, että se mitään pahaa meinaa. Ja oudot tuntemukset ne vasta raskauteen kuuluvatkin. Toivottavasti np-ultra huojentaa mieltäsi. Ihanan isot viikot sullakin jo :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: vauvatoiveinen
Kiitos :heart: Mulla eilen ei tainnut ruoka imeytyä. Mittasin sokereita ja en saanut arvoja menemään millään yli 5. Sitten lopulta oksensin kaiken mitä olin 12 jälkeen syönyt. Helpotti heti. Nyt onkin vain selkä kipeä eli taitaa siellä joku pesäänsä laajennella!
 
Syömistä, oksentelua ja selkäkipuja? Tukevasti raskaana :D

Mulla on nyt menossa rv 36 ja tämän viikon saldona on kipeitä supisteluja, naaman kukkimista ja mahan turhankin hyvää toimintaa (viikkojen ummetuksen jälkeen). On tämä vaan hehkeää :D Enkä nyt valita, mutta en mä kyllä kehuisi tätä elämäni parhaaksi ajaksi (muuta kuin ajatuksen tasolla toki).

Mitäköhän ajatuksia Hedelmiinan päässä liikkuu?
 
TR
Moi kaikki aikuiset naiset :) Huomasin, että olin tuolla listoilla "kadonneena", enpä mä mihinkään ole kadonnut, viimeinen vuosi vaan ollut superrankka ja odotusaikana pörräsin tuolla monikko-odottajien foorumeilla sit...Oliivitar ja Esteri1 nimimerkit bongasin keskusteluista täällä, onnea Esteri vauvasta!!!!! Ja tietysti paljosti onnea kaikille muillekin odotukseen :) Onko Oliivitar saanut vauvan jo, en kahlannut kaikkia sivuja läpi? Ihan sattumalta tänne pitkästä aikaa eksyin, nyt voin jo kokemuksen todellakin syvällä rintaäänellä sanoa, että on tää kyllä ollut rankkaa tän ikäsenä (46v) tää vauva-arki kaksosten kanssa ja kun tuossa tosiaan pyörii taaperoikäinen tyttö lisäksi...eikä mennyt niin kuin Strömsössä tuo synnytyskään, tai sektio sitten lopulta, tuli massiivinen keuhkoembolia leikkauksen yhteydessä ja oli henkikulta aika hiuskarvan varassa :/ jo näidenkin asioiden takia on ollut rankaa, ja on edelleen. Töihinmeno edessä elokuussa, josko sitten helpottais, kun pääsee pois täältä himaympyröistä :D Oon siis ollut putkeen sit yli kolme vuotta kotona! No mutta, identtiset kaksostyttömme täyttivät tammikuun lopussa vuoden ja ovat kyllä maailman ihanimmat tylleröt, kuten tietty isosiskonsakin (myös ne aikuiset isosiskot edellisestä liitostani, nyt 20- ja 22-vuotiaat). Raskautuminen oli mulle todella helppoa näin "vanhoillakin" päivillä, kuten rasakaudetkin, myös tuo tuplaraskaus, kaikki sen jälkeen onkin sitten ihan eri asia ;D Luojan kiitos tytöillä on jaksava ja innokas isukki <3 On se jännää, miten sitten näin viimetipassa syntyi noi kaksoset, juuri kun ajattelin, että kyllä mä justjust vielä yhden vauvan tässä jakselen, hah!! Tsemppiä kaikille tasapuolisesti ja ihanaa kevättä <3
 
Onnea TR pienistä kullanmuruistasi, vaikkei tuttuja ollakaan :)

Jopo, ikänäkö vai mikä lie, mutta en onnistu tossa päivityshommassa (ajattelin lisätä itteni listalle kun toiselta puolelta jo poistuin). Kyllä minullaki näkyy joku ihmeen lainausmerkki, mutta siitä aukeaa tyhjä viestikenttä Pitääks lista kopioida tai jotain. Joo olen ihan pahvi :D

Tissit on heittäytyneet aika muhkeiksi ja aroiksi ja tän päivää on kohtua nipistelly. Jospa tää tästä?

Kiva Vauvis kun sinustakin kuuluu, miten viikot vieriikään! Joko uskallat olla onnellinen ;) ?
 



Odottaja...........moneskolapsi..........Laskettuaika

Vesipossu (41)............ 2 ........................ 24.03.2015
Jopo73 (41)................ 2 ........................ 09.04.2015
Lumme75 (40) ........... 7 ........................ 29.04.2015
Josefiina73 (41).......... 2 ........................ 21.07.2015
vauvatoivoinen (38).... 1 ........................ 17.09.2015
Sahramiini (43)........... 3 ........................ 12.11.2015





Syntyneet:

Nuca (40) ..... 29.12.2014 ..... rv 37 ... 2800g ... ?cm ... poika
Esteri1 (41).....8.1.2015.....rv 40+1......3380g......50cm.....tyttö
helistin71 (43)...15.1.2015....rv 38+4.....3100g.....51cm.....poika

Listan päivitysohjeet: Valitse edellisen listan alaosassa "Lainaa" ja kun viestikenttä aukeaa, poista alusta ja lopusta ensimmäiset ja viimeiset [QUOTEjne.] -hakasulkeet sisältöineen.
 
Viimeksi muokattu:
Moi,

Np-ultra takana. Siellä kieri ja pyöri meidän pieni, jolla oli kaikki hyvin. Turvotusta oli normaalisti eli 1,2 mm. Ensi viikolla saadaan seulojen tulokset. Viikko muutoin on ollut vaikea. Maanantaina saatiin kunnon säikäytys, kun tuli aamupäivällä hailakkaa verta. Pääsin paniikkiultraan neuvolaan ja kaikki todettiin olevan hyvin. Ilmeisesti jokin hiussuoni vain katkesi kohdunsuulta. Mulla on selkä ollut todella kipeä nyt ja todennäköisesti pesää on laajennettu selän suuntaan, joten kärvistellään. Lisäksi tuntuu se pallo siellä oikealla ja se on tänään lääkärin toimesta määritelty ihan kohduksi tai kohdun kiinnikkeiksi, joka kasvaa tai venyy. Käski vain nauttia nyt. Sokerirasituksesta selvisin puhtain paperein ja lääkkeet (metforem) lopetetaan nyt. Radiruokavaliota suositteli joka tapauksessa ja kotimittauksia sokerille silloin tällöin. Olo on niin helpottunut! Rakenneultraan päästään ennen vappua :heart:

Vauvis ja pieni 12+6
 



Odottaja...........moneskolapsi..........Laskettuaika

Vesipossu (41)............ 2 ........................ 24.03.2015
Jopo73 (41)................ 2 ........................ 09.04.2015
Lumme75 (40) ........... 7 ........................ 29.04.2015
bugsy (44)................ 10 ....................... 04.05.2015
Josefiina73 (41).......... 2 ........................ 21.07.2015
Karoliina74 (40).......... 1 ........................ 04.09.2015
vauvatoivoinen (38).... 1 ........................ 17.09.2015
Sahramiini (43)........... 3 ........................ 12.11.2015





Syntyneet:

Nuca (40) ..... 29.12.2014 ..... rv 37 ... 2800g ... ?cm ... poika
Esteri1 (41).....8.1.2015.....rv 40+1......3380g......50cm.....tyttö
helistin71 (43)...15.1.2015....rv 38+4.....3100g.....51cm.....poika

Listan päivitysohjeet: Valitse edellisen listan alaosassa "Lainaa" ja kun viestikenttä aukeaa, poista alusta ja lopusta ensimmäiset ja viimeiset [QUOTEjne.] -hakasulkeet sisältöineen.
 
Heipat tännekin.
Pistinpäs minäkin itseni listalle, vaikka loppusuora kohta häämöttää. No häämöttää ja häämöttää, mutta kahden viikon päästä alkaa äitiysloma, joten onhan tämä aika tosiaan vierinyt.

Ihanaa, että tännekin alkaa taas tippumaan tuolta kuumeilijoista porukkaa.

Tuolla aikaisemmin oli ollut puhetta sf-mitasta, ja minusta se ei ole kuitenkaan niin tarkka, koska riippuu vauvan asennosta, mittaajasta, jne.
Täälläpäin ei mitata sitä ollenkaan, ja hyvä niin. Muistan edellisellä paikkakunnalla asuessamme, kun täti oli melko ronski kokeillessaa missä häpyluu oli. Paineli niin, että hyvä ettei itkua vääntänyt kun muutenkin on silloin niin arkana. Onneksi siis ei täällä ole ainakaan 10 vuoteen tuota mittaa mittailtu. Ja muutenkin saa aina normikäynnillä vanhalla uä-koneella mennä tutkimuksiin jos haluaa. Itse saa valita, kuunnellaanko äänet vai katsellaanko. Pitävät vaan varmaan hyötykäytössä tuota vanhaa konetta, mutta kyllä siitä nyt jotain selvää saa, ja ainakin th osaa mitata tarkasti siitäkin kasvua jne.

Ihana kevätaurinko paistaa ja muutenkin on niin valoisaa jo. Kunhan nuo kadut saataisiin puhdistettua vielä, niin olisi vielä mukavampaa. Miinuspuolena vain se, että näkee kuinka likaiset ikkunat on, ja loputon pölymäärä.......

Viime yönä oli jo vähän tuskaista ja nyt on alkaneet nämä yöheräilyt. Tähän asti on saanut nukkua hyvin, mutta nyt sitten alkaa tietysti tuo heräily, joka on ärsyttävää, koska en tahdo sitten saada unta.

Täällä nyt sitten mummona odottelen viimeistä vauvaa, ja pehmeä lasku tähän mummouteen kun saa omaakin kääröä vielä silitellä. Kuitenkin niin eri asia tuota pientä on ollut sylissä pidellä. Minulle ihan passeli pehmeä lasku, niin ei tule tuo vanhuus niin järkyttävästi iske :LOL:

Mutta taas täytyy rientää, ja toivotaan että tämäkin palsta tästä nousee.

Mukavaa kevätpäivää kaikille!

T bugsy 32+2
 
Onnea Kampsu! Tyttöhän on jo iso (siis vanha) :heart:

Bugsy, voi kehveli, miten sinäkin oot jäänyt listalta pois? Onpa hassu ajatella, että joku on tässä iässä odottavan äidin lisäksi myös mummo, kun itse on tällainen kohta kahden pienen lapsen teiniäiti. Tätä puoltavat nämä naamaan ilmestyneet näpytkin :p Onnea siis mummoutumisestakin!

Mulla on ollut viime päivinä vähän kivuliasta tämä olo...lauantaina rupesi vauvan liikkeet / supistukset / suolen toiminta tuntumaan vähän (lue: paljon) kipeältä ja sen jälkeen on ollut kipuja enemmän kuin ennen. Eilen kun ajelin autoa 1,5 h suuntaansa, alaselkää jomotteli ja kuumotteli kiitettävästi. Vatsa on myös toiminut vähän turhankin hyvin viikkokausien ummetuksen jälkeen, joten selvästi JOTAIN on tapahtumassa. Synnytystä en toki vielä (välttämättä) odota alkavaksi, mutta onhan se kiva, että viikkoja on kasassa jo ihan hyvin, jos vaikka sattuis alkamaankin.

Aurinkoista päivää kaikille!

Jopo rv 35+5
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Kampsu

Yhteistyössä