40+ odottajat vol 4 (päiv. yksärillä)

Heipat kaikille!

Ja siis niin mitään ei ole tapahtunut, eli edelleen täällä ollaan kasassa. Enää en edes kauppaan jaksa lähteä, kun kaikki ihmettelevät kuorossa että vieläkin tepastelen kokonaisena.

Ja "parasta" oli kuulla vielä eräältä ystävältä(?) kaupan ovella törmätessä, että olenko nyt ihan varma että tulee vain yksi, kun mahani on niiiin valtava. Tuonhan juuri viimeisillään haluaakin kuulla, että kuinka valtava on. No tunnen tapauksen, ja sieltä kyllä voi suusta lipsahtaa mitä vain, mutta olisiko liikaa vaadittu, että edes joskus pitäisi turpansa kiinni ja ajatuksensa ihan ominaan. Ulos asti ei tarvi jokaista havaintoaan ehkä päästää. Olisiko pitänyt vastata, että onko sunkin perse levinnyt, kun näyttää niiiin valtavalta tuon pyörän päällä, melkein valuu jo kettinkiin saakka.

Mutta kun taas sillä puolella taas loukkaannutaan jokaisesta pienestäkin asiasta. Ja vielä toistaiseksi osaan pitää suuni kiinni, vaikka mieli tekisi laukoa joskus aika suoraan.
Onkohan havaittavissa siis ihan pientä ärsyyntymistä, ei kai.....

Mutta ainahan on toivossa hyvä elää, että jospa tänään. No perjantaina viimeistään sitten sairaalaan, jossa ei kuulemma automaattisesti edes käynnistetä, katselaan ensin, jippii, sitä odotellessa.

t: bugsy 41+1
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: oliivitar
Bugsy. No todella joo.. aika aikuismaista kommenttia tutultasi. Olisit sanonu että "joo todella. .saapa nähdä kun olen ihan täysin unohtanut nuo ultrat ja neuvolakäynnit! Jospa sieltä syntyykin kolmoset, ai kamala! " No mut joo.. Ymmärrän on oikein hyvin. Kaikilla ei todellakaan ole tilannetajua eikä hienotunteisuutta.
Jaksuja kovasti. Onhan noi jo aika kohtuuttomat viikot. Oliko mikä jatko, kauanko ne antavat odotella?
 
  • Tykkää
Reactions: bugsy
Voi Bugsy-parka! Mulla on vielä pari hyvää: "Tiedäthän, että vasta rv 43 on yliajalla?", "Ei kukaan oo sinne jääny!", "Lepää kun vielä voit!", "Nauti nyt!".

Mäkin sain hämmästelyjä mahani koosta ja joulukuun alussa multa kysyttiin, onko tulossa joulu- vai uv-vauva (LA huhtikuussa). Lisäksi mulla oli "selvä poikamaha", mutta kun kuultiin, että odotan tyttöä, mulla olikin yhtäkkiä ylähuuli turvoksissa ja lantio levinnyt (siis OIKEASTI). Mulla tuli raskausaikana 5 kg painoa, joten tais turvotus olla lähinnä kommentoijan aivoissa :D

Toivotaan pikaista käynnistymistä! Tsemppiä!
 
  • Tykkää
Reactions: bugsy
Jopo :LOL: joo.. noi on kyllä :kieh:

Jep se on vähän sellasta että raskaanaolevat on vähän kaikkien omaisuutta. Mäkin kävin kuopuksesta kasvukontrolleissa ja mittauksissa kun maha ei taas kasvanu ja mulla painoa tuli niukasti. Sitten sain osakseni näitä "kamala miten pieni maha sulla on.. miten vauva tonne mahtuu..ootko ihan varma että se saa tarpeeksi ravintoa..syötkö sinä yhtään mitään. .kannattais syödä vähä enemmän että vauva kasvais.." Jooooh! Kiiitos vaan auttaa ihan hirveästi tähän omaan paniikkiin :(

Mä täällä surffaan aallolta toiselle. Tajusin miten vähän uskallana kiintyä tähän vauvaan kun se menetyksen mahdollisuus leijuu yllä. Välillä itken paniikissa ja välillä on ihan levollinen olo. Pitkiä päiviä
 
No mä tuun tänne ainakin piipahtamaan (kauhea mikä pessimisti...) :) Ihan siitä ilosta, että olenpa odottajien sivulla!! Käsittämätöntä!!

Eli MaiMei moikkaa, testi vasta plussattu ja jatkosta ei tietoa. Kuten Tammis kävi tuolla kuumeilupuolella mainitsemassa, niin oonhan mä jo ehtinyt hieman huolia sitä, miksei CB näyttänyt Raskaana 2-3 (vaan 1-2), kun se nyt kaiken järjen mukaan olis kysymyksessä. Mutta googlailtuani aika monilla kyllä oli sama juttu, et ei se HCG niin tasaisesti etene. Mut katsellaan. Mulla ei ole nyt muita testejä, ostan tänään liuskoja ja niitä sitten uittelemaan loppuviikoksi :)

Fiilispohjalta en osaa oikein sanoa mitään. Ei oo ainakaan mitenkään epätoivoinen olo. Että jotain on varmasti vialla. Enemmän sellainen tasaisesti odottava. Toivon, että testit vahvistuvat, elleivät, niin sitten katsotaan sitä tilannetta. Mulla ei ole kokemusta mistään muusta kuin yhdestä raskaudesta, joka alkoi normaalisti ja ilman mitään oikkuja. Varhaisultrassa kävin ja muistan pelänneeni tuulimunaa, nytkin käyn ilman muuta, jos sinne saakka selvitään!

Tämä oli nyt yk12, ja ikää on 39. Loppuvuodesta tärähtävät kympit täyteen. Toista tässä tuskalla duunattu, eka on 4-vuotias.

Olot sitten. Noh, vähän on huono olo, ja hengästyy nopeasti, ja mahassa on sellainen jänskä fiilis. Välillä pikkuisen juilii. Rinnat on vähän pinkeät ja nännit puristaessa kipeät. Eipäs muuta sitten. No nälkä yllättää koko ajan. Lämpöä en ole tänään mitannu, 37:aan on kivunnut tähän asti, tai yli. Eilen saattoi olla vähän alempi lämpö kuin toissapäivänä. Mikä heti huolestutti. Toi CB on hyvä ja huono testi, siihen saa sen Raskaana-sanan varmuudeks, mutta sitten ne viikot jos lähtee viistämään väärään... Ohjeessahan lukee, että saadakseen varmat viikot, täytys olla aamuvirtsaa. No mä tein illasta. Olin kyllä pidättänyt 4-5h.

Mut jee, täällä ollaan, kunnes poistutaan, tavalla tai toisella!! Huippua!! Palaan teidän muiden juttuihin, kun pääsen oman napani yli :) Mutta Tammitytölle valtavasti tsemppiä!!!
 
Viimeksi muokattu:
MaiMeitä saa siis onnitella, onnittelut. Ne raskaushormonitasot ovat todella yksilöllisiä. Eli älä sitä Clearbluen viikkomäärää turhaan huolehdi. Minulla se näytti enemmän kuin oli edes hedelmöittymisen puolesta mahdolilista eli mulla ilmeisesti mittaili, että ois ollu enemmän hcg:tä pississä. Tein kaks testiä, ekan 4h pidättämällä töiden jälkeen ja toisen seuraavana aamuna. Sama oli tulos.
Sulla on jo toinen tulossa, niin ehkä fiilikset ja tuntemukset kertoilee enemmän. On vähä jotain mihin verrata, vaikkei raskaudet toki samanlaisia ole. Mutta ehkä sitä tuntee oman kroppansa paremmin, kun on yhden raskauden jo kokenut.
Mun ruumiinlämpö ei tehnyt minkäänlaista muutosta itseensä. Pari kertaa mittasin ja ihan samaa näytti, ku aina ja sitten en enää viittiny, ku ei sekään mun kohdalla kertonu selkeesti mitään.
Toivotaan vaan, että pysyt rauhallisena ja kaikki menee hyvin.

Itsehän olen nyt jo vähän purkanut siskoni meille tuomia vauvatavaroita. Pessy turvaistuimen päällistä ja leluja ja sen sellaista. Tänään aamulla tokaisin miehelle, että tuntuu vähän hullulta tehdä näitä, kun mitäs jos kaikki ei menekään hyvin. Ehkä se nyt tällä kertaa on sitten se istukan paikka ja alitajuisesti huolehdin mahdollista keisarin leikkausta. Ja silti tiedän, että vain alle yks prosentti raskauksista päätyy tuon takia leikkaukseen, muilla istukka siirtyy. Aika helposti pääsin kuitenkin yli siitä, että emme välttämättä saa vakuutusta vauvalle ennen syntymää tuon istukan paikan takia. Onneks Suomessa on ihan hyvä kunnallinenkin terveydenhuolto neuvoloineen ja kouluterveydenhuoltoineen.

bugsy vetelee vähän laskettua aikaa yli. Pidetään peukkuja, että tulisi luonnostaan tässä lähiaikoina tai vaikkapa juuri tällä hetkellä.

Jopo pääs kyllä vähällä painon nousulla.
 
  • Tykkää
Reactions: bugsy
Joo, mä olen siitä ärsyttävä ihminen, että mulla tuli ekasta vain 8 ja tokasta sen 5 kg painoa...eikä tosiaan johdu siitä, että olisin mitenkään tarkkaillut syömisiäni tai pysynyt kaukana herkuista...Mietin tuossa tokan raskauden lopussa, että miten kivuliasta ja kömpelöä mulla olis ollutkaan, jos olisi ollut vielä 10 kg ylimääräistä kannettavaa. Mahahan nimittäin oli iso (joo, muistan, etten ole postannut vieläkään niitä kuvia, mutta kun niitä ei ole koneella).

MaiMei, sydämelliset onnittelut! Mietinkin just sun testiäsi tuossa aamupalalla, että taisit tehdä iltapissasta, joten en usko, että kannattaa olla huolissaan!

Tammityttö, googlailin vähän pulauttelujuttuja ja törmäsin sun teksteihin. Voi olla, että joskus vähän konsultoin sua aiheesta :) Reilu viikko sitten olin varma, että tytöllä on refluksitauti, mutta nyt on vähän rauhoittunut tilanne ja isompi pulauttelu on satunnaisempaa, joten ehkä mä vielä laitan tämän otsikon "normaalia vauvuutta" alle.

Tsemppiä kaikille! Ja hei Bugsy, nauti nyt!
 



Odottaja ... (ikä) ..... moneskolapsi ......... Laskettuaika

Lumme75 ........ (40) ......... 7 ........................... 29.04.2015
bugsy .............. (44) ........ 10 .......................... 04.05.2015
Josefiina73 ....... (41) ........ 2 ........................... 21.07.2015
vauvatoivoinen .. (38)......... 1 ........................... 17.09.2015
Helmi1234 ....... (39) ........ 1 ........................... 23.09.2015
Sahramiini ....... (43).......... 3 ........................... 12.11.2015
Tammityttö ...... (39) ......... 3 ........................... 28.11.2015
Joulu13 ........... (42) .......... 3 ........................... 30.11.2015
Pegonia .......... (43) .......... 10 ..........................................
MaiMei ............ (39) .......... 2 ...........................................





Syntyneet:

Nuca ...... (40) .. 29.12.2014 .. rv 37 ...... 2800g ... ??cm ... poika
Esteri1 .... (41).... 8.1.2015 .... rv 40+1 .. 3380g .. 50cm ..... tyttö
helistin71 (43)... 15.1.2015 ... rv 38+4 ... 3100g... 51cm ... poika
Vesipossu (41).... 4.4.2015 ... rv 41+4 ... 4180g .. 55 cm . poika
Jopo73 .... (41)... 12.4.2015 ... rv 40+? .......... g .. .... cm ... tyttö


Listan päivitysohjeet: Valitse edellisen listan alaosassa "Lainaa" ja kun viestikenttä aukeaa, poista alusta ja lopusta ensimmäiset ja viimeiset [QUOTEjne.] -hakasulkeet sisältöineen.
 
Heipat

Listaa päivitetty, kun mullahan tätä aikaa on nyt vielä :LOL:

No ylihuomenna sitten sairaalaan, jossa mietitään miten edetään. Täällä vähän vaihtelee synnytyssairaalan mukaan, mutta tuolla keskussairaalassa yliaikanen olis 41+3, ja pienemmässä synnytysyksikössä se on 41+5. No perjantaina olis se 41+4, joten kai nyt jotain sentäs mietitään. Olo on ihan ok, ei siinä sen puoleen mitään, mutta onhan se miehen töiden takia vähän sellaista järjestelyä, kun sielläkin pitäisi kuitenkin vähän tieää milloin jää pois. No ainakin viimeistään nyt tiedetään, että perjantaina ei enää mene, ja huomenna onkin vapaata, joten se siitä sitten. No, jospa vapaapäivänä tulis, niin ei tarttis niin paljon järjestellä hoitajia jne.

Niin ja oliivitar mitenkäs siellä, oletko varma, että et palaisi tänne takasin? Meikäläisen on pakko nyt jättäytyä jo pois tämän jälkeen, vaikka omalla tavalla haikeaa onkin, mutta onhan me jo kolme palkintoa saatu näiden vuosien aikana ja raskaana oltu samaan aikaan :LOL:

Palaillaan taas, ja ehkäpä jossain välissä on jotain kertomistakin, jos nyt en oikeasti satu olemaan se ensimmäinen, jolle tämä ipana jää sisälle kasvamaan rippikouluikään saakka. Sittehän se maha vasta iiisssoooo oliskin :stick:

t: bugsy 41+2
 
Viimeksi muokattu:
Tammityttö, mä yritän vielä pitää pään kylmänä ja antaa ajan kulua. Tyttö on kuitenkin vasta 1kk ja kyllähän kaikilla vauvoilla jonkinasteista refluksia tässä vaiheessa lienee. Katsellaan, ennenkuin ruvetaan kotidiagnosoimaan :vampire:
 
Jopo. Totta. Rakenteellisesti vauvojen röörit on yleensä löysät ja putki lyhyt joten herkästi sitä takaisinvirtausta on. Sitten asia erikseen jos koko elämä alkaa heittää häränpyllyä, unet ei onnistu ja vauva on itkuisempi kuin vauvat noin yleensä. Siinä 6vk kieppeillä esimerkiksi kun on muutenkin sitä itkuisuutta jotenkin 24/7 :)
 
Maimei: onnea ja tervetuloa! :heart:

bugsylle tsemppiä! Jos jää sisälle, pääset ennätysten kirjoihin :D

Jopolle ihanaa vauvaeloa! Ei vielä kannata tosiaan diagnosoida.

Helmi: tunnistan ajatuksesi... Täällä kovasti myös touhutaan vauvakamppeiden kanssa, vaikka sellainen pieni pessimisti istuu olalla ja toppuuttelee...

(.) saatiin todistus Kelaa varten. Ensi viikolla tilataan äitiyspakkaus. Liitoskipuja kävin tänään myös hoidattamassa akupainannassa ja kovasti toivon, että kohta helpottaa... Painoa tullut kilo, verenpaineet matalat ja hb 125. Sf-mitta on yläkäyrällä, mutta näillä kiloilla en muuta odottanutkaan. Nyt taidan kuunnella pientä hetken ja pakata sitten mökkireissua varten.

Mukavaa loppuviikkoa!
 



Odottaja...........moneskolapsi..........Laskettuaika

Nuca (40)................... 4 ........................ 12.01.2015
helistin 71 .................. 2 ........................ 25.01.2015
Vesipossu (41)............ 2 ........................ 24.03.2015
Jopo73 (41)................ 2 ........................ 09.04.2015
Josefiina73 (41).......... 2 ........................ 21.07.2015
vauvatoivoinen (38).... 1 ........................ 17.09.2015





Syntyneet:

Nuca (40) ..... 29.12.2014 ..... rv 37 ... 2800g ... ?cm ... poika
Esteri1 (41).....8.1.2015.....rv 40+1......3380g......50cm.....tyttö
Kampsu (42)......13.2.2015.....rv 37.....2450g.......44cm.......tyttö
Listan päivitysohjeet: Valitse edellisen listan alaosassa "Lainaa" ja kun viestikenttä aukeaa, poista alusta ja lopusta ensimmäiset ja viimeiset [QUOTEjne.] -hakasulkeet sisältöineen.
 
Moi, vauva arki rullaa mukavasti. Pienehkönä syntynyt tyttömme on pian 3kk vanha. Painoa lähes 6kg, eli maito maistuu. :D Pitäisiköhän minun siirtyä toiselle sivulle päivittelemään näitä kuulumisia, enää kun en odota.
 
bugsyllä on tänään jännät paikat. Jään innolla odottamaan kuulumisia.
Kampsu: Mun mielestä kyllä voit tännekin kuulumisia heitellä. Minä ja vauvatoivoinen taidetaan olla ihan ensikertalaisia eli ei vielä kokemusta siitä synnytyksen jälkeisestä arjesta. Eli mä ainakin kuulen mielelläni, mitä sitä on tullut vastaan pienen vauvan kanssa.

Listan päivitys meni näköjään niin, että siitä putosi osa pois :p
 

Yhteistyössä