Hei kaikki! olipa paljon tekstiä tullut.
Yhdestä asiasta olen varma, että juopon tai alkoholiongelmaisen kanssa en enää pystyisi elämään päivääkään, ja jos mies syyttelee sinua siitä että juot niin se on paskapuhetta ( OTTIS usko tämä) se juomisen syy on miehen omassa päässä tai sielussa. Munkin exä juo eron jälkeen entistä enemmän vaikka ei ole kukaan nainen nalkuttamassa.
Mulle sopii oikein hyvin tämä nykyinen mieheni, joka ei käytä alkoholia ollenkaan, itsekään en ole kolmeen vuoteen juonut yhtään mitään vaikka ei ollut ongelma ennenkään. Emme kumpikaan edes polta. Siitä huolimatta elämme ja teemme asioita yhdessä, eilenkin oltiin kotona aamuyöllä neljän aikaan ja oli kiva ilta, mietin joskus että olisi kauheeta olla krapulassa, väsymys riittää.
Mullakin varmaan menkat alkaa huomenna tai ylihuomenna, testasin tänään aamupissasta negan enkä enää testaakkaan, ihan turha, odottelen menkkoja.
Viisaita ajatuksia olitte kirjoittaneet, onneksi meillä on tuota seksiä riittänyt ihan silloinkin oli mulla ne sterilisaatioklipsit eikä mitään yritetty, joten uskoisin että riittää nytkin, ei tarvi kuumemittarin eikä ovulaatiotestin mukaan elää, vaan rakastella silloin kun mieli tekee.
Pahoittelut muillekin negoista, mutta kai se sitten on niin ettei siitä munasolusta ollut mihinkään joka tässä kierrossa irtosi, parempi niin , jokaisen toiveena terve ja täydellinen lapsi.