40+ so what!!! (vol. 6) - VANHA PINO

Liiza :hug: :hug:

No taas on menty päivä eteenpäin ja huomenna on se suuri päivä eli ultra aamulla yhdeksän jälkeen (kaupungissa ja vielä toisella puolella sitä ) ja sieltä kauheella kiireellä hakemaan kotoa kuopusta 2v neuvolaan. Jos tulee huonoja uutisia ultrasta niin voi olla aika surku olo neuvolassa... no sen näkee sitten. saas nähdä miten ens yönä tulee uni silmään.
TAisin toitottaa että ensimmäisessä onnistuneessa raskaudessa en ollut juurikaan huolissaan mistään mut nyt kun oíkein kaivelin arkistojani niin löysin esim. kolmesta varhaisultrasta tekstit ja kuvat :LOL: eli silloin tais upota aika paljon rahaa tuossa alkuvaiheessa. Olin ihan unohtanut koko jutun :D . Sillloinn ekassa ultrassa ei näkynyt sykkeitä (omien laskujen mukaan tuolloikn rv 6+1) ja alkiosta ei sanaakaan. Kolmen päivän päästä siitä luki että epävarmat sykkeet ja alkio näkyi ja vasta siitä tasan viikon päästä näkyi selkeä syke ja tuolloin lääkärin mukaan vastasi rv6+6 mutta omien laskujen mukaan silloin rv 7+4 :whistle: . Kuopuksestakin löysin enemmän faktaa ja rv 6+6 lääkäri meinasi ultrassa tuomita tuulimunaksi mut sitten kuiten,in vielä kerran käänsi laitettaan ja näki ruskuaispusssin takana 4 millisen alkion ja sykkeen. Eli huomenna omien laskujen mukaan rv 6+6.
 
pahoittelut liizanegasta :hug: ,tervetuloa mukaan RKKT listalle.

Erkaonnea matkaan huomiseen ultraan ja toivotaan että sieltä löytyy kaikki mitä pitääkin,viikot kuulostaisi jo ihan ok:lta.

Happihyppy tervetuloa mukaan tännekin,
aika rankkaa on sinulla mennyt vuosi ollut,toivotaan tästä vuodesta parempaa.
Juu minä se täällä hieman alaikäisenä mukana roikuskelen..

Muillekin tasapuolisesti++++ :whistle: :heart: :heart:

on: testestä olen saanut pidettyä sormeni irti,ehkä huomenna voisi piinata TAAS itseään.
No on näitä oireitakin olevinnaan,lämmöt koholla,kn oudon kova,painon tunnetta vatsalla,viluttaa muttei vi...a :LOL:

mur-mursinua kysymyksellä kiusaan,eli oliko valkkarisi ennen plusaamista mitenkään erilaisempaa kuin muissa kierroissa?itseäni ihmetyttää tuo hieman keltaisen oloinen väritys :/
entäs olikos kn erilaisempi kuin muulloin? nyt ittellä tuo kovuus on huomattava ero muihin kiertoihin.
 
Ottis Ajattelin tänään käydä ostamassa testin tai pari (en kylläkään tiedä onko se edes tarpeellista mutta jänskää se on ainaskin, siis testaaminen ;) ) Mitä suunnitelmia teillä tänään? Toivon teille mukavaa päivää yhdessä

Onlydream Olen eri foorumeista lukenut, että keltainen valkovuoto voisi olla raskauden oire.....kannattaa guuglettaa ja etsiä kirjoituksia... Jospa se plussa nyt tulee ++++++ :whistle:

Erka Onnea ja peukutusta sulle sinne ultraan :heart:

Meiltä loppui maito, joten aamukaffet jäi saamatta :/ Suuntaan kohta ostaria kohti ja ihan ekaksi aion kaffelle mennä kivaan paikkaan =)

Babydust to all of us
 
Liiza: Pahoittelut negasta sinulle!! :hug: :hug: Toivotaan kuitenkin pikaista plussaa! :heart:

Ovistestin tein , mutta hailakkaa on vielä, kierto vasta niin alussa, eli kp 12-15 yleensä vahvana vasta minulla :D

Tanssimassa oli ihanaa , ihan jalat puhki tanssimme, minä join vettä, kun olen sillä kaalikuurilla, kyllä tuli nälkä ja vähän huono olokin, kun ei ollut tarpeeksi energiaa..Jivesimme, Foxia tanssimme, valssia ja hidasta valssia myöskin ja taisi siinä tangokin mennä ja Bugg ja vielä Bluesiakin;=)) Eli monenmoista, olimme niin rakastuneita siellä :heart: + :heart: , kuten useimmiten muutenkin :D ..tanssitilaa oli, ei ollut liian täyttä.

Kudon miehelle sormikkaitajuuri, sitä ennen tein pojalle lapaset, kutominen on niin ihanaa. :wave:
Muita kutomisesta nauttivia?
Tänään saankin keiton lisäksi syödä hedelmiä ja vhanneksia, huomenna on lempipäiväni Banaaneita ja maitoa keiton lisäksi. :p , niistä saa tehtyä pirtelön tapaista, banaanit vat niin makeita. :D

Mur-mur: Minullekkin tuttua loppuun asti menneistä raskauksista nuo mielialan vaihtelut, normaalisti olen aika seesteinen, mutta silloin en;=))

Ihanaa päivää kaikille ja paljon PlussausOnnea testejä tekeville! :heart: +++ :heart:

Huomenna töihin , keskiviikkona jälleen vapaata, kiva, kiva.

Mahdotontako :heart:

 
Ottis
Emily67 Oma pieni kutinansa kieltämättä jo testien hankkimisessa :). Onnea testailuun :heart:!

Meillä taitaa tämä päivä mennä taas hiljaiselossa. Mies lähti varmaankin moottorikelkan akkua virittelemään paikoilleen, kun laittoi sen eilen latautumaan. Tänään niin soppeli sää, ett olis kieltämättä kiva touhuta ulkonakin jotain yhdessä, vaan minkäs teet kun mörökölli karkaa omille teillensä. Joskus niin takkusta tää yhteiselo, etten ymmärrä mikä meitä yhdessä pitää :(.

ON Omaa napaani tässä ihmettelen, ett jo on runsasta valkovuoto, kun ihan tuntuu. En kuitenkaan olen käynyt pöksyjä tarkistelemassa :saint:.
 
Harmittaa ihan sun puolesta Ottis miehen mörökölleily......auttaako asiaa ehdottaa esim yhteistä moottorikelkka-ajelua yms??? Yritähän jaksella :hug:

Mahdotontako Minä nautin kutomisesta! Se tulee aina loman aikana mieleen, työkiireiden keskellä jää vähemmälle. Hamstraan aina kaupasta ihania lankoja, ja joskus saan jotain valmiiksikin, lähinnä sukkia yms. Nyt olen neulomassa tyttelilleni villatakkia, jossa on novitan kevät-lankaa ja vaal.punaista nallea. Tavoitteena olisi saada tammikuun aikana valmiiksi. Tosi kivalta kuulostaa noi teidän tanssijutut!! Nuorempana kävin jazztanssissa, flamencossa ja aerobicissa mutta nyt kaikki tanssahtelut ovat jääneet....lihakset senkun vaan löysistyvät. Mutta saan aika paljon hyötykävelyä, koska en aja autoa.

Ottis Mulla myös tässä kierrossa runsaasti valkkaria oviksen jälkeen....nyt kuivempaa :/ mutta kauhulla odotan milloin ne pakolliset tuhrut alkavat, kun menkkoihin on enää pari päivää.....
 
*Ihanan kirpakkaa pakkaspäivää!!!..täällä on 24C*..



onlydream..valkovuotoa/kosteaa oli alakerrassa(ja turvotusta)ja valkkari oli aivan vetistä..KN oli miusta sellainen medium(ei kova, eikä pehmyt ;) )..asusteli alhaalla ja on sitä vieläkin:D

Miulla oli oviksen jälkeen lämmönnousu n. 0.5C ja siitä n. 6-7vrk uusi "lämpödippi" n. 0.3-0.4C ja SE oli sellainen juttu, mistä arvelin tärpin ehkä käyneen :)..oikiastaan olin VARMA..ja sitten kun jouluäivänä pöksyyn lorahti ihan verta ja aavistus hyytymää, ajattelin-EI OLE TOTTA!!??..en saattanut uskoa, ettei tärppi ollutkaa käynyt :( ..

Vaan niinhän siinä kuiteskin kävi että tuntemukseni/"lämpödippini" olivat oikiat ja plussa pärähti!:heart:

erka siun ultara jo huomenissa-kiva!!.. onnen potku peppuselle-TÖMS!!:heart:


Mahdotontako siulla ollunna tanssia&romanttiikkaakin eilissä iltana-Ihanaa!!!!:heart:



Kaikille kovasti plussakeijun ++++++++++sätehiä laittelen!!!!



mur-mur ja pienen pieniäinen, joulun ihme 5+1:heart:
 
"Huomenia vaan!" Kellonajasta huolimatta täällä vielä yöpuvussa olen... :)
Katselin minäkin tuota mur-murin linkkiä. Ikäiseni down-riski 1/6 ei naurattanut. Kakskyt vuotta nuoremmalla ko. luku oli yli 400...
Tiedättekö tapauksia joissa down olisi jäänyt huomaamatta alkuraskauden testeissä?
Minun on rehellisesti sanottava, niin julmalta kuin se jostakusta ehkä kuulostaakin, että jos tutkimuksissa selviäisi, että odotan vakavasti sairasta lasta, keskeyttäisin tuon raskauden. Kahden ensimmäisen raskauden aikana en ajatellut asiaa juuri lainkaan, sillä tiesin olevani valmis vastaanottamaan mitä Luoja suo. Kolmannessa raskaudessa kävin np-tutkimuksessa ja sen hyvät tulokset riittivät minulle. Nyt, jos yllättäen vielä raskautuisin, haluaisin tarjolla olevan tiedon mahd. pian. Vaikeasti vammaisen lapsen syntymä vaikuttaisi niin monen elämään, ei vain minun. Esikoisellani (17v) on kaksi ystävää joilla kummallakin on vaikeasti vammainen sisarus. Hän on usein puhunut siitä miten rankkaa se on ollut myös hänen ystävilleen (hoitovastuu ja monenmoiset järjestelyt ja vanhempien uupumus). Tietenkin nuo nuoret ovat tilanteessaan oppineet ja kypsyneet arvokkaalla tavalla ymmärtämään erilaisuutta, mutta... Olen itse saanut liikenneonnettomuudessa parikymppisenä pysyvän vamman, minkä myötä olen jonkin verran joutunut opettelemaan sen vastaanottamista mitä elämä antaa, mutta tämän down-asian olen ajatellut näin.
Anteeksi jos joku kokee tämän kirjoitukseni jotenkin pahana. Itselläni on monta yli 40v onnellisesti synnyttänyttä tuttavaa, jotka toimivat kannustavina esimerkkeinä. Minäkin olen nyt 1,5v vaihtelevalla vimmalla kuumeillut, mutta luonteeseeni kuuluu asioiden monelta kantilta märehtiminen...
Onnellista päivää kullekin! t. ikiemo =)
 
Ikiemo minulla kuopusta odottaessa veriseula näytti aika suurta riskiä downiin ja sairaalasta soitettiin ja käskettiin lapsivesipunktiooon. Olin ihan paniikissa kun riski oli niin korkea vaikka ikää tuolloin oli 33v. Silloin jouduin miettimään mitä tekisin jos olisi down ja siihen tulokseen tulin että keskeyttäisin raskauden. Päätös ei ollut edes vaikea vaikka tilanteen koinkin vaikeaksi. Onneksi oli kuitenkin terve lapsi tulossa ja kaikki kunnossa. Samaten tekisin edelleen jos sellainen tilanne eteen tulisi. KOvasti toivon että jos niin pitkälle tässä raskaudessa pääsen niin etten jäisi kiinnni ko. seulassa ettei tarvitsisi ko. punktioon mennä lainkaan (keskenmenoriskin takia).
 
ikiemo&erka mieheni kanssa näistä, vaikeistakin päätöksistä keskustelimme kun raskauduin -04..molemmat olimme samaa mieltä tuosta raskaudenkeskeytyksestä jos esim. down-lasta odottaisin. Nyt edelleen olemme samaa mieltä..en vain ole varma, menenkö lapsivesipunktioon..oli tosi tuskallinen toimenpide viimeksi(vääränkokoinen neula, liian lyhyt) :'( ..otettiin aivan nivusten läheltä, alhaalta vattasta..lääkäri sanoi että väärin toimittu ja seuraavalla kerralla ei sattuisi normaalia pistoa enempää.

Miulla varmaan tuo seula hälyttäisi myöskin..lasketaanko siinä ikä, paino ja mitä muuta?..menin silloin -04 suoraan lapsivesipunktioon, enkä tiedä tuosta veriseulasta/niskapoimun mittauksesta juuri mitään!?..joten melko varmasti istukkabiopsia tai lapsivesip. tulee nyt kyseeseen. Lääkäri sanoi kyllä siellä raskauden suunnittelussa että voidaan ensin tehdä se veriseulonta ja niskapoimun mittaus, sitten katsellaan siitä etiäpäin mikä tilanne..

Onneksi keskenmenoriski on vain 1-2%luokkaa..keskenmenon yleisin syy on lapsivesip. tai istukkabiop. jälkeen pistoskohdasta päässyt bakteeri verenkiertoon..tämän kuulin ihan lääkärin mainitsemana..olikohan akuutti ohjelma?.. tmv..

Nämä ovat vaikeita ja ahdistaviakin asioita miettiä, jokainen vanhempi tekee oman ratkaisunsa ja niitä ei olisi kenekään lupa arvostella-mieltä voi tietenkin olla.

ikiemo täällä toinen, joka hiimailee aamutakki päällä ;) ..suihkuun menen kohta kun mies tulee ruokakaupoilta..poikanen ulkona ja en viitsi suihkuun mennä kun alkaa hän heti ovenraossa huutelemaan, on juuri silloin paljon askaa äidille!! :)
 
Emily 67, minä aloitin just syksyllä jazzi ja baletti harrastuksen =) . Ainakin baletti sopii hyvin vanhemmillekin, kun siinä keskitytään lähinnä kehon hallintaan ja rauhallisiin askelkuvioihin. Jazz on kyllä aika hurjaa meikäläiselle :LOL: !

Enpä ole juurikaan tuota down-riskiä aatellut. Tähän asti olen ollut sitä mieltä, etten mene edes koko tutkimukseen. En pystyisi tekemään päätöstä. No, kuunnellaan sitten lääkäriä, jos tulee joskus raskauden myötä ajankohtaiseksi.
 
mur-mur mulla se punktio ei sattunut juuri yhtään ja lääkäri teki sen sairaalassa todella hyvin ja rutiinilla. Siinä veriseulassa ainakin yksi muuttuja on hcg-arvo iän lisäksi, muusta en tiedä. jaa että painokin vaikuttaisi :whistle: . Sillä veriseulalla selvitetään myös pari muuta erittäin vaikeaa kehityshäiriötä. mulle neuvolatäti sanoi viimeraskaudessa että älä seuraavassa raskaudessa osallistu koko seulaan niin ei tule turhaa huolta kun ikä vaikuttaa niin paljon siinä että moni iäkkäämpi jää turhaan "kiinni" siinä seulassa. oon kuitenkin eri mieltä sen tädin kanssa eli ehdottomasti osallistun siihen seulaan.
Niskapoimu-ultrassa saadaan kyllä suuntaa antavia tuloksia mutta ei lainkaan niin varmaa kuin mitä veriseulalla ja sitten punktiolla. Eli paljon jää huomaamatta pelkällä np-ultralla.
 
Ottis
Emily67 Kiitos :hug: ja tsempityksestä! Eiköhän tämä tästä mene. Toisinaan voi olla parempi olla ja antaa toisen olla hiljaa :saint:.

Kamala tilannehan se olisi joutua päättämään keskeytetäänkö raskaus vai ei jos lapsi vakavasti sairas tai vammainen. Komppaan aiempia ajatuksia ja heitänpä sekaan vielä oman ajatukseni siitä, että kun tätä ikää jo on, niin olisi jotenkin "sopimatonta" synnyttää vammainen lapsi, joka tarvitsee paljon normaalia lasta enemmän hoitoa yms. Ja mitäs sitten kun hän olisi aikuinen ja tarvitsisi vielä silloinkin apua, eikä meistä siihen enää täysillä olisikaan? Se ei olisi reilua tuota lasta ja myöhemmin aikuista kohtaan.

En kuitenkaan väitä, ett itse kykenisin tekemään päätöksen raskauden keskeyttämisestä, mutt toi edellinen siis ihan näin teoreettisena ajatuksena. Tunnen viime syksyltä tapauksen, jossa vanhemmat päättivät, ett raskautta ei keskeytetä. He veivät raskauden loppuun tietoisina siitä, ett synnyttyään vauva ei eläisi kuin maksimissaan pari tuntia. Näin kävi. Jotenkin kammottava ajatus olla raskaana koko 9kk ja odottaa vain vauvan kuolevan luonnollisesti. Mikä on lopulta oikein?
 
Voi liiza, pahoittelut. Se on niin inhottavaa, kun toivoo ja odottaa ja sitten..äh. Mutta hyvät puolet: uusi kierto, uudet mahdollisuudet. Olet nainen ja toimiva sellainen. Toivoa on!
Mä huomaan, että olen alkanut vahdata itseäni jo siinä mielessä, että onko mulla kenties jotain oireita... =) On tämä hölmöä. Tädin tuloon on vielä aikaa. Meinaanko mä nyt vahdata tässä tätä asiaa. Kyllä on ihminen ihmeellinen. Vaikka isosta asiastahan tässä on kysymys, ei siinä pitäisi mitään ihmettelemistä olla.
Tuo seulahomma on kyllä myös iso asia. Se pistää monet niin raskaan päätöksen eteen. En osaa nyt ajatella, mitä tekisin tuossa tilanteessa, jos tulisi ongelmia.
Se seulahan on meille kai jo pakollinen? Vai olenko ymmärtänyt väärin? Mutta nyt iloisemmat asiat mieleen! Plussia kaikille ja eihän tämä ole ikä eikä mikään.
Olis kiva, jos joku lättysiä paistelis täälläkin :)
Olin eilen synttäreillä ja ylläri ylläri, ei pahaa oloa. Yleensä oksentelen koko seuraavan päivän. :LOL:
 
Vaikeista asioista olette keskustelleet. Noi seulonnathan ei ole pakollisia, niinkuin ei neuvolakaan, jos siellä ei halua käydä. Koeputkijutuissa on vielä se ongelma, että veriseula ei niissä jostain syystä toimi luotettavasti. Joten se jäisi meiltä väliin, mutta kun koko raskaus on niin epätodennäköinen meidän kohdalla, niin taitaa jäädä nämä pohdinnat meikäläisen kohdalta väliin.

Mutta kuten Mur-mur totesi, yhtä oikeaa vastausta ei ole, vaan jokaisen täytyy omalla kohdallaan sopivin löytää.

Iizalle :hug:
 
Minä sain usein keskenmenon jälkeen kuulla, ettei lapseni ollut ihminen tai se olisi ollut vain hirveän sairas, koska olen niin vanha, ikäni on nyt 44-v ja riski kasvaa, näin äitini kommentoi. Ja että mulla on onneksi ennestään kaksi poikaa 21v ja 15v. Niin onneksi on, olen samaa mieltä, mutta silti hirvee kokemus saada keskenmenoa, jota en ennen koskaan ole kokenut. Ja tämä oli ensin yllätysraskaus uuden miehen kanssa ja oli se aluksi shokki ja mietin, mitäs nyt, miten toiset suhtautuu ja jaksanko vielä hoitaa vauvaa ja pidänkö, koska vielä raskauduin tässä iässä ja mieskin oli vielä vanhempi kuin minä, ja sanoi, ettei enää jaksaisi näin vanhana hoitaa vauvaa ennen eläkeikää. Mutta kuitenkin ajan myötä sitten sopeuduin ja kuitenkin kuoli pikkuiseni vkolla 9 ja joulu meni siihen tietäen, että kohdussani on kuollut vauva ja joulun jälkeen pääsin sitten uudenvuodenaattona lääkkeelliseen tyhjennykseen tyks:ssä ja tässä nyt toivun kotona. Olen nyt fyysisesti kunnossa, mutta henkisesti en. Vaikka lääkärien mukaan ei ollut mitään vikaa, miksi vauva kuoli, niin vain lakkasi kehittymästä. Silti syytän itseäni, koska en aluksi halunnut vauvaa ja olen nyt hirveen surullinen. Nyt mies kuitenkin sanoi, ettei olekaan poissuljettu yrittää uutta vauvaa. Jäi kuitenkin minullekin vauvakuume uudestaan. Tiedän sukulaisten kommenteista, että olen liian vanha enää yrittämään ja voi tulla vammainen lapsi ja miten jaksaisimme näin iäkkäinä hoitaa sellaista vammaista lasta. Se jäi mietityttämään ja pelottamaan.
 
Tämä on tosi vaikea asia ja todella vaikea olisi päätää mitä tekisi jos jotain poikkeavaa tutkimuksissa ilmenisi. Aiemmin nuorena oli ihan selvää etten menisi muihin kuin normaali seulaan ja varmasti pitäisin lapsen vaikka olisi sairas. Ottaisin vastaan sen mikä tulee. Onneksi ei tuollaisia päätöksiä tarvinnut tehdä. Mitkään tutkimukset eivät ole pakollisia. Suositeltavia kyllä. Sepä vain askarrutaa että lapsi voi olla terve vaikka tutkimuksissa todetaan arvojen olevan koholla.
Ottis päätti juttunsa hyvin kun totesi että Mikä lopulta on oikein.
Kuitenkin täytyy myös minusta ne omat voimavarat tiedostaa siitä ,että vammainen lapsi tarvitsee enemmän aikaa ja erilaista huolenpitoa. Tosin vammainenkin lapsi kasvaa aikuiseksi ja alkaa ja haluaa elää omaa elämäänsä. Joka on arvokasta. Down lapset ovat aivan ihania ja helppojakin lapsia. varmaan siitä helpoimmasta päästä, jos kehitys vaurioista puhutaan.
Nyt kyllä uskoisin että menen tarjoilla oleviin tutkimuksiin. Se että keskeyttäisinkö raskauden en osaa nyt vielä sanoa. Luulen että se ratkaisisi kuinka vaikeasta viasta olisi kysymys. Jos saisi jotain ehkä voi olla kehitys-vamma tietoa tuloksista, niin en uskaltaisi keskeyttää ja todeta abortin jälkeen että sikiössä ei olutkaan mitään vikaa. Näin on myös jollein käynyt.
No, nämä vain minun pohdintaa...
 
Liiza, voi ei :'( :hug: ! Toivotaan että nyt nopsaan tulisi joku selvyys asiaan.

Erkalle ultrajännitys-tsempit! Uskotaan että kaikki on niinkun pitääkin.

Tosiaanko te huolitte minut tänne mukaan? Olen kyllä kauhian alaikäinen :ashamed: ...Kolmenkympin kriisi vasta kolkuttelee ovella. En vaan jaksa haihatella ja kaunistella asioita noissa muissa ketjuissa. Suoraa puhetta sen olla pitää, jos on kysymyksiä limojen koostumuksesta niin sitten on eikä niitä sen kummemmin tarvi alkaa kaunistelemaan :LOL: . Ehkäpä asiaan saattaa hieman vaikuttaa sekin että ikä on vain numeroita, olen sisaruskatraan nuorin ja tottunut höpöttelemään itseäni 10-15 vuotta vanhempien kanssa, vanhin siskoni on jo yli nelikymppinen.

Täältä löytyy 1v3kk ikäinen poika joka sai alkunsa parin vuoden yrittämisen jälkeen clomien + muiden pillereiden avustuksella. Hänen syntymästään asti on annettu toiselle lupa tulla mutta ei näy ei kuulu, ollaan kuitenkin positiivisin mielin. Kataasta löytyy myös kolme vanhempaa lasta miehen aiemmasta liitosta (5v, 8v ja kohta 11v) joita mies on parhaillaan viemässä kotiin lappiin. Melekonen matka aina ajella, 500km suuntaansa.
Elellään ylä-savossa vaikka itse olenkin syntyperäinen helsinkiläinen. Piti päräyttää naimisiin savolaistollukan kanssa ja muuttaa tänne, mutta mikäs täällä ollessa. Ostettiin tuossa omakotitalo ja tässähän tätä projektia riittää, ihana laittaa omaa! Ja voi miten kätevää asua yhdessä tasossa kaksikeroksisen talon jälkeen :p .

Täälläkin on jännät paikat, tai no ei ehkä sittenkään, emmie tiiä. Olen tässä viikon mittaan testaillut haamuja, mutta tänään oli puhdas nega, taitaapi ollaa kemiallinen. Taas. Koopeet jo 37 :eek: .

Meillä oli rauhallinen uusivuosi. Kipasin ennen puoltayötä naapuriin saunomaan ja äkkiä vuorokaudenvaihteessa takasin kotiin raketteja ampumaan. Paras pata oli suutari, että harmitti! Lapsille vielä kehuskeltiin että nyt tulee hieno :x . Paukuttelujen jälkeen lähetin miehen saunomaan ja menin itse lasten kanssa nukkumaan, tai no eihän tuota tullut nukuttua kun yks sankari sanoia KÄYVÄNSÄ saunassa, tuli yöneljän jälkeen kotiin :$ .

Nyt sain syliini pienen miehen jolla on äidinkaipuu kun talo ollut kaksi viikkoa täynnä ihmisiä :heart: . Pittää alkaa pusuttelemaan ja hellimään :wave: .
 
Hyvä että tämä KEHITYSVAMMA-juttukin tuli puheeksi, jokainen on sitä varmaan itsekseen miettinyt.
Minulla on kaksi vammaista serkkua, kolmenkympin molemmin puolin nyt jo iältään, ja heitä on molempia rakastettu sukulaisten ja vanhempien taholta, vaikea kuvitella ettei heitä olisi.
Toisen äiti oli 31-vuotias synnyttäessään ja toisen äiti 39-vuotias, molemmilla äideillä kolmas lapsi oli sairas kahden terveen jälkeen. MIksi? En tiedä, aika nuoria äitejä, moneen meistä verrattuna. Olen kuullut kyllä että parikymppisten esikoinen olisi ollut vammainen. MIksi ?
Nämä on tosi vaikeita juttuja.
Kun odotin omia lapsiani, siis alle 30-vuotiaana, en ottanut mitään testejä, kävin vain ultrassa.
En tiedä ihan tarkkaan nykyistä tutkimuskäytäntöä, pelottaa ainakin ne tutkimukset mitkä voivat aiheuttaa keskenmenon tai joista voi tulla väärä hälytys ja lapsi olisikin terve.
Jos tulisin raskaaksi, joutuisin vakavasti miettimään näitä juttuja vielä, ja puhumaan miehen kanssa.
On toki suuri ero onko vammainen kuten minun serkkuni, että puhuvat ja kävelevät, mutta ovat ikuisia lapsia, tai se että olisi pahasti vammainen ja täysin autettavissa.
Mihin sen rajan sitten vetää, se on tosi vaikea päätös.
Jumalaa ei varmaan kukaan halua leikkiä, mutta toisaalta ei varmaan halua/jaksa hoitaa monivammaista lasta jonka elämä olisi melkein yhtä kärsimystä.
 
Mulla tuntuu olevan hiivatulehdus, ja ovis ihan tuloillaan, tosi kiva juttu.
Hain tänään apteekista sen Canesten tabletin, yhden illan hoidon.
JOskus nuorempana olin ihan hiivakierteessä, se oli inhottavaa, ei millään meinannut lähteä.
Moneen vuoteen ei ole ollut, mutta heinä-elokuussa kun oli se lääkitys koeputkiyritykseen, silloin sain hiivan punktion aikaan, varmaan hormonit mulla sen laukaisi ja jatkuva ronkkiminen ja sressi. Sen jälkeen olen pari kertaa syksyllä käyttänyt apteekin ilman reseptiä hiivalääkkeet, ja kerran se todettiin ihan labrassa, ja sain suun kautta otettavan Diflucan-tabletin.
Nyt on pari päivää taas kutitellut, varmaa menee tämä kierto pilalle, ovisplussa tulee oletettavasti huomenna. En tiedä tappaako Canesten siittiöt, ja suostuuko mies seksiin :)
Pakko jotain oli hakea, se kutina herättää yölläkin, ja ei tosiaan tee seksiä mieli.
Onko muilla kokemusta ja millä saitte sen loppumaan? Olen jo jonkun aikaa syönyt maitohappobakteereja.
 
[/url]



Nimi (ikä )........... Kiertopv....Yrityskierto...Monesko haaveissa

MamaStella (39)...........kp2/?.................yk1.............6.
ikiemo (45)..................kp4/20-50........y?..........4.
Wiara (39)...................kp6/24-28.......yk7..............1.
Terry64 (45)................kp7/28-32..........y.2,5v.........2.
Mahdotontako..............kp8/29............yk3..........1.yht.
haave3 (41)..................kp8/28..................yk2v.............?
Ämy (40).....................kp10/25-28...........yk5.........4.
nillanilla (42)................kp11/28-33........yk7.........1.
Minnihiiri68 (39)..........kp11/28..............yk?...............?
vauvatoive10 (42)......kp12/28-31..........yk2.........3./1. yht.
Rinja (39)....................kp14/24.............yk6..........?
Solakka Silakka (40)...kp15/24-27........yk17........1.
Iida-Karoliina (45).......kp15/23-26.......yk8...........5./1. yht.
Ottis (42).....................kp15/25-27.........yk6........1.
Leena65 (44)...............kp15/25-27........yk7........3./1.yht.
haave2010 (43)..........kp18/29-30..yk11......4./1.yht.
Tirlittan1968 (40).......kp20/28..............yk5...........2.
oivikki (41)..................kp21/23-27.........yk8...........1.
Emily67 (42)...............kp22/24-28........yk4........3./1.yht.
Siiri Sisilisko (39).........kp22/28..............yk21..........1.
onlydream (36)...........kp23/23-29............yk?...........3.
mimmimamma (47)....kp24/28..............?.............4./1. yht.
Roosamaria69 (40).....kp25/28................yk8......3.
happihyppy (39).............kp27/28......yk3(24).....3./1.yht.
Inia (43)..................kp27/26-30.......yk16....1.
Räystäspääsky (43)....kp32/24-29............................4.
Pinkki69 (40)..............kp32/26-28.........y.n.2v......1.
Lumisydän (45)...........kp34/28-32.....?............?.
liiza (43)......................kp34/24-25............yk20........4.
Sariella09 (43)............kp37/40............yk?..........5./1.yht.
nallekalle (40).............kp59/?...........yk1...........6.
Taikakuu (41)..............kp74/27-32.........?.............2./1.yht.
pääpilvissä (46)...........kp90/25-43........?............1.yht.


Tilastojen mukaan yli 40 v. vuoden sisään n. 33% raskautuu --> 33%/31 = 10,23 Pino alkanut 29.12.2009 --> 29.12.2010 mennessä "tavoite" = 10 (mukana laskuissa ei ole kadonneet lampaat, taustailijat, reilusti "alaikäiset" ja poistuneet)


RKTT

Roosamaria69 (40).....dpo10
onlydream (36)...........dpo8
Iida-Karoliina (45)......dpo7
Tirlittan1968 (40).......dpo5
Ottis (42)....................dpo4
Haave2010 (41).........dpo4
liiza (43)......................dpo3
Minnihiiri68 (39).........dpo3
[/i]

ovistestiplussapäivä = dpo-1; seuraava (eli oletettu ovispäivä, myös ilman testiä itse oletettu ovispäivä ) = dpo0; sitten dpo1, jne.; hoitopäivä = pp0; sitten pp1 jne.


Plussanneet eli yrjöklubilaiset:






torpeedo (42)..17.4.2008/kp24...yk1..poika 30.12.2008
Mari66 (41)......9.6.2008/kp37.....y1,5v....poika 5.2.2009
päivänkakkara67 (41)..11.7.2008/kp40....................
mimuli (42).....30.7.2008/kp29..........yk4.......poika 31.3.2009
äittä-67 (40).......15.9.2008/kp29.....yk1....................
Karpalo67 (42)..........22.4.2009.................
velmuliina74 (34)..2.5.2009/kp24(24-30), yk7..6./1..LA 14.01.2010
OnniMaija (41)....11.5.2009/kp31 (28-30), yk3...5....LA 16.01.2010
tirulii(40)..15.5.2009/kp27/pp10..1./1.yht...LA24.01.2010
Murmukka (43)..........18.10.2009/dpo11/kp24 (28)
star-67 (42).....21.10.2009/kp26 (26-46)...yk10.....3.
Päikki (41)...25.10.2009/kp30. .y.2v...2.
Jadette (40).....29.10.2009 kp30/28-32/dpo15.....yk9....3.
Enkelinäiti (33)............17.11.2009 kp26/25-27..........yk2...........5.
erka (36).....................16.12.2009 kp30/27-30........yk2.......3.
mur-mur (44).........26.12.2009 kp29/27-29/dpo12.......yk9..........3.
Pinkki69 (40)..........30.12.2009 kp28/26-28[/url]...........y.n.2v..........1.



Mukana myös:
Taukoilijat / Taustajännäilijät / Pinon jättäneet

Hastu39, gerpera, Hemppaliina, Hysteria, siira, lumeton, Uudi, äitijo2x, anjamarita, Saara10, Minni007, Matsalu, babo67, sinisyys, kenzie64, lapsellinen67, Karpalo67, äippä67, Pilvenpyörä, vilmaville, Pömppöli, baby5, touhu tenava, AinoEmilia, Plättä, pyrstötähti, Nuusku, Kirsikka68, Höpisijä, Elina67, ruujakengu, Mussukka67, Hellu1, einiinvaan, Rva Pikkumyy, gitte, Pennanen, annastiina, Riikkaliisa, kane, keijukka, dinosaurus61


40+ SO WHAT (VOL. 5)
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1538698
40+ SO WHAT (VOL. 4)
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1406929
40+ SO WHAT (VOL. 3)
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1225015
40+ SO WHAT (VOL. 2)
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1091269
YLI 40-v. KUUMEILIJA-KERHO VOL 1.
http://kaksplus.fi/keskustelu/t976636
 

Yhteistyössä