40+ so what wol.12

  • Viestiketjun aloittaja Ottis
  • Ensimmäinen viesti
Hei pitkästä aikaa Ottis, mur-mur, Pikkurtirri - ja kaikkille uusillekin kans heit.

Taitaa olla monta kuukautta mennyt kun olen tääl viimeksi käynyt. Niin, ennen reissuun lähtöä se tais olla, huhtikuun alkupuolella. En siis lainkaan tiedä teidän vaiheista tässä välillä, mutta surukseni huomaan, ettei plussia ole teidän kohdalle sattunut :( - vielä!

Erityshalaus Ottikselle, mur-murille, Pikkutirrille ja Oliivittarelle, jotka tunnen. Samoin Minttu2011, joka taustailee. Mahdotontakollekin halaus.

Lyhyesti (ainakin yritän..) oma tilanne. Reissun alku oli erityisvaikea, koska polvi oli niin p****na kuin olla ja voi. Kaks viikkoa sinnittelin yhdessä paikassa ja sitten vaihdoin maisemaa etelämmäksi: olisi edes lämmin, vaikken paljon liikkumaan pystynytkään. Vuokrasin pyörän, jolla saatoin edes vähän laajentaa reviiriä ja säästää kävelyvoimat hyödyllisempään tarkoitukseen kuin paikasta toiseen liikkumiseen. Koirista muodostui matkani prioriteetti ja niihin kaiken aikani sitten käytinkin; niiden ulkoiluttamiseen, pesemiseen, häkkien siivoamiseen jne. Puhun nyt siis hylätyistä koirista, joista koiratarhoilla koitetaan hoitaa ja löytää niille koti. Sinne etelämmäksi saavuttuani menin heti ensimmäisenä päivänä tarhalle. Sanoin "Hei, mitä voin tehdä?". Kymmenen minuutin päästä olin pesemässä pikkuista likaista koiraa, joka seisoi kiltisti paikoillaan ja antoi pestä. Koko ajan se katsoi suoraan ruskeilla silmillään ja jos se olis osannut puhua, se olis pyytänyt: "Ota minut mukaasi, anna minulle koti." Sitä ne kaikki koirat siellä itkivät ja aina kun ulkoilutuksen jälkeen vein koirat häkkeihinsä, sydän särkyi. Joka kerta! Emotionaalisesti rankinta hommaa mitä oon ikinä tehnyt.

Muutama viikko sitten palasin kumminkin kotiin, vaikka mun tarkoitus oli olla siellä jossain vaikka loppuelämä, koska ei mulla täälläkään ollu mitään syytä olla. Sitä paitsi mun kotihan oli vuokralla, joten mulla ei ollut edes kotia. Jotenkin en vaan sitten enää jaksanut olla ulkomaillakaan, enkä keksinyt muutakaan ratkaisua kuin että maksoin sakkoharat vuokrasopimuksen ennenaikaisesta irtisanomisesta, että olis ainakin paikka mihin tulla. Kun se oli tehty, ostin lentolipun ja tulin kotiin, mukanani lensi kaksi koiraa, jotka saivat kodit täältä Suomesta. En löytänyt mun omaa koiraani sieltä, mutta autoin ainakin ne kaksi uusiin koteihinsa. Muutaman päivän itkin lähes aamusta iltaan, niin järjetön tyhjyyden tunne ja ikävä mun 16-vuotiasta koiraani oli, sitä, joka kuoli maaliskuussa. On vieläkin ikävä, mutta nyt toivon, että viikon päästä syntyvistä koiranpennuista yksi on tyttö, joka sitten tulee mun koirakaveriksi. Mä siis odotan - koiraa.

Te ootte usein ollu mielessä, etenkin sä, Ottis-kattis. Siellä koratarhan naapurissa oli nimittäin tarha hylätyille kissoille.

Tää odotusaika tuntuu ikuisuudelta, mutta samaan aikaan se antaa voimaa jaksaa ja syyn hengittää. Tiedän, että koira tuo elämään iloa, vaivaa, rutiinia, rytmiä, rahanmenoa, liikuntaa, lämpöä ja hyvän syyn elää ja olla, mutta se muu osa mun elämästä on kyllä elämisen suorittamista. Oonkin päättänyt, että en aio enää ikinä toivoa enkä odottaa enkä haaveilla yhtään mistään, misnkä onnistumisesta ei ole takeita. En oikeesti enää kykene kestämään yhtäkään pettymystä ja luopumista. En enää tanssi (en voi), en toivo lasta, en parisuhdetta, en isoa perhettä enkä minkään muunkaan kokoista perhettä. Koira ja mä. Se riittäköön. En enää edes pysty kuuntelemaan musiikkia, koska pala on kurkussa heti eikä kyyneleet kaukana, koska en voi enää tanssia. Nyt suojelen itseäni aivan kaikilta asioilta, jotka edes muistuttaa mua kipeistä luopumisista. Kun nyt vain saisin sen koirani.

Tästäpä tuli suunniteltua pitempi kuulumisten kertominen (sori) ja kovin omanapainen sekä eläimellinen. Pysyttelen edelleenkin täällä taustalla, koska mun ihmisvauvahaave on nyt jäissä (sanamukaisesti, siellä pakkasessa se yks onneton alkio vielä on)! Voin aina välillä, satunnaisen epäsäännöllisesti, kurkkia kuulumisianne. Tärkeitä olette te, upeat vahvat, lempeät ja lujat ihannaiset!

Plussasäteitä lähetän :heart: ja eläimellistä energiaa :heart:!
 
Hystis ihunainen - juurikin sinua eilissä päivänä hieman huhuilin, olet ollut mielessäni:wave:..

Toivonpa totisesti, että pikku tyttökoirulaisen emäntä, sie kohta olet!
..ja siellähän se hyvässä säilössä on huurunenu..jos joskus tuntuu, että nyt olisi aika ja jaksuja siihen koitokseen

Ihinaista kesää siulle Hystis ystäväin:kiss: ja lämmin rutistusmutistushalitus:heart:
 
Viimeksi muokattu:
Heipsan!

Tässäpä lupailemani ultrakuulumiset;
Elikkäs siellä se murunen kölli, oikeassa paikassa ja sydän sykki niinkuin pitää:heart::heart::heart:
Mitat vastasi reilusti viikkoja (nyt 7+2) ja kohdunsuu vielä kiinteä ja kiinni!
Tuossa mulla on edessä 3 kuvaa, joista mies tuumasi, ettei noista mtn selvää saa.:D
Ei tullut mukaan vielä, sovittiin että sit rakenneultraan "pääsee" jos hyvin käy.

En ole käynyt kirjoittelemassa, koska mulla oli tässä n. vkn verran pientä ruskehtavaa tuhruvuotoa, ja olin jo paniikissa, että tässäkö tää oli..:(
Kiikutin jo labraan pissanäytteetkin, mutta niissä ei tulehduksen merkkejä. Edellisessä ongelmaraskaudessa mulla oli VTI n. 12 vk: lla ja siinä samanlaista vuotoa..
Nyt vuotoa ei ole, ainoastaan (sori tytöt-) isomman hädän yhteydessä saattaa tulla ruskehtavaa limavuotoa tosi vähän:O.
Kaikenkaikkiaan nyt siis tilanne hyvä ja sallin itseni nauttia raskaudesta ja odotella tulevaa.
Huomenna vasta soittelen ja varailen neuvola- aikaa. Noin kk: n päästä nt- ultra ja siinä vissiin mietitään jatkoja sen kohdunsuun tukiompeleen suhteen. Jännä paikka..
Olemme päättäneet, että pelkillä ultrauksilla mennään, mitään veritestejä emme halua.

En ole alkanut kirjoittelemaan vielä missään odotuspuolella, jotenkin ei mikään ketju ole tuntunut vielä omalta. Saattaa siis olla, että raportoin välillä tänne teille jos ette pahastu.=)
Kuulumisenne käyn kuitenkin lukemassa joka päivä!

Nyt vain odottelen kanssaodottajia, että päästään jakamaan kokemuksia ja tuntoja!
Siispä tyttäret, toivon teille kovasti ++++++++++++++++ kehiin!:D :hug:
 
Mindy<3 voi miten ihunaisia uutisia sie oletkaan saanut - Onnea kovasti!:kiss::flower:
..kaikki varpaat ja sormethin täällä pystyssä, että kaikki menisi hyvin:heart:

..ja Mindy<3 - ihana jos täällä kertoilet kuulumisiasi, ei tartte meitä jättää!:heart:


Whisky peat - Oi kun jännää, kutkuttavat 2viikkoa nyt siulla kyllä edessä!:heart::wave:
 
Viimeksi muokattu:
Ottis
Hysteria Voi ku ihana kuulla sinusta :hug:. Sua eilenkin ajattelin ja usein muulloinkin, sillä mulla olis ollut muutama hyvä pokkari lähettää sulle, vaan kun en tiennyt minne, niin en edes perääsi huudellut. Ihanaa, ett olet saamassa koiravauvan :kiss:. Välillä mua käy kateeksi toi sun rohkeutesi tehdä asioita tosta noin vain. Surullista kuitenkin, että olet surullinen, mutta toivon elämääsi uuden koiruuden myötä niin iloa, valoa, seuraa, paljon koiramaisia suukkoja kuin rahanmenoakin :LOL:.

Mindy<3 Onnittelut ihanista ultrakuulumisista :heart:. Alkuraskauden tuhruttelu on useimmiten ihan vaaratonta, joten toivotaan sen olevan sulla just sitä ja pian loppuvan, ettet joutuisi suotta murehtimaan :kiss:.

WP Hienoa, ett olet jo ajan neuvolaan varannut :kiss:. Välillä tuntui, ettei täällä tapahdu mitään, mutt tapahtuupa sittenkin :heart:.

mur-mur Onko sulla herkkiä testejä? Sinähän voisit jo huomenissa dipata ku sulla jo dpo8 ;) :heart:. Plussapuhureita!

ON Ukko kun toi eilen mökiltä niitä evähiä, päätin minä nyt laittaa kurnivan mahani iloksi sinihomejuustopekonisieniä. Yllättävän hyvin onnistui niiden valmistaminen tavallisessakin uunissa. Itseasiassa luulin, ett kotioloissa niiden väsääminen olisi vaikeampaa kuin mökillä, mutt väärässä olin. Kotikeittiö se näyttää olevan paikka, jossa kokkaaminen sujuu luontevimmin. Eiks niin, Hystis :)?
 
Hystis :hug: Ihanaa kuulla sinustakin. Olet löytänyt pienen soppesi täältä Suomesta ja uutta ystävääkin odottelet. Mieltä lämmittää ja suun vetää hymyyn! Eikä sitä pidä muuta toivoakkaan, askel kerrallaan ja pienistä säteistä kiinni, ne tekevät onnelliseksi :heart: Me emme elä menneessä, emme tulevassa vaan nyt ja tässä. Tiedätkö mitä hystis... Meille on myös tulossa koiranpentuinen pienoinen... Tai vasta olen ollut yhteydessä rotuyhdistykseen, odotan palautetta kun kuuta taivaalta :heart: Toivottelen sinulle ihania hetkiä tässä ja tulevassa :kiss:


Tekstiä on tullut niin paljon, että anteeksi jos en kaikkia heti muista kommentoida Täällä kotona on yksi hulibumba Rumba ennenkuin saamme edes jonkinlaisesta rytmistä kiinni! Pari viikkoa ei tosin haittaa vaikka elämmekin kuin "huutolaiset" Sekin välillä kutkuttaa mukavasti, mutta oma aika katoaa taivaan tuuliin...

Mindy<3 Oih, kuinka ihania uutisia... Murusenkin näit :heart: Paljon onnea matkalle ja lupaathan raportoida välillä :)

Ottis toivottavasti se täti kurvaisi pian paikalle! Minulla taisi edellinen kierto venyä jopa kp46 asti :kieh: Minä kärsin myös valkovuodosta, mutta sen lisäksihän miulla oli vatsakramppeja, hikipuuskia ja vaikka mitä tuntemuksia. Harmittaa nyttemmin kun en sitten ihan oikealle gynelle mennyt... Olisi saanut ultrauksen poikineen ja olisi voinut keskustella näkymistä. Mutta nyt mennään näillä eväillä eteenpäin.
Ja omaa napaa, että tikutukset eivät ole oikein tuottaneet tulosta, vieläkään :confused: Tai siis kp10 oli hailakka viiva ja sen jälkeen vain haalistunut ja nyt blanco. Huomiseksi odottelen jo jotain tapahtuvaksi. Kunhan ei nyt kovin Oili saapumista venyttelisi, en sitten lainkaan pidä piiiiittkistä kierroista :| Mietityttä vain tuo alun hailu viiva :confused: Laitanpa kuvaa testeistä. Kaikki kuvattu tänään, mutta mielestäni nuo viivat eivät ole muuttuneet lukuajan jälkeen...
(Kp12 tein kaksi testiä, ylinnä siis kp10 ja alin kp16)

 
Ottis, eipä ole miulla herkkiä testejä - vain noita RFSU:n 25mIU/ml liuskoja.

(muoks) miehän jo hätäisenä(niin kuin aina)dippasin 2h rakossa olleeseen pisuun - negan.
..tietenkin, mitäs muuta nyt dpo7 voisikaan olla!:p
 
Viimeksi muokattu:
Mur-mur :heart: Onko sinulla siellä jotain tekeillä? Huisia :eek: :heart:Plussapuuhkutus:heart:

Ottis.. Minun teki tänään mieli herkkusieniä... Ajattelin paistaa niitä lisukkeeksi uusien perunoiden ja pihvien kera, mutta kun perunat olivat kypsiä, pannu oli tyhjä :ashamed: Sienet olivat löytäneet paremman paikan Masustani ja suoraan pannulta :D Jestas, että voivat olla hyviä :p ...Runsaasti voita, hieman suolaa...
 
Oliivitar..kunhan taas haaveilen vain..:rolleyes:

Pikkasen on tuntunut sellaista jännää jomotusta&pistelyä tuolla ihan alamasulla, nivusissa..ei passaa liikoja alkaa taas hurjeksimaan!;)

Tuossa TOTT-päivänä(dpo10) voisi kopaista dipata seuraavan(ja viimosen)testin - niitä miulla olikin vain kaksi.

..nimittäin..jos kiinnittyminen tapahtunut tänään,(tuntemukset&pikku tuhru) luulisi kolmen vrk:n kuluttua jo testissä ainahin haamuista näkyvän..
 
Viimeksi muokattu:
Onnittelut Mindylle sydämen sykkeen löytymisestä!:heart:

Ottis ja Mur-mur : Kiitokset ylläripylläritoivotuksista!!=)

Hysteria : Ihana oli lukea pitkästä aikaa tekstejäsi!!=)

Whisky Beat pian se neuvola aika sitten jo onkin ! :)

Plussakkaita jatkoja kaikille!

mahdotontako:heart:
 
Olipas tänne tullut taas PAAAAALJOOOOON luettavaa, niin että meni jo ajatukset ihan sekaisin...:whistle: Ostettiin tänään soutulaite ja eipä olisi pitänyt intona mennä testailemaan, kun selästä lihas ihan juntturassa. :( Viikko pitää odottaa että siihen saa hoitoa... On se kyllä aivan uskomatonta, että lämpötila putos parissa päivässä 20 asteella...
Mindy:Niin ihanata oli lukea kirjoitustasi !:heart:
Ottis: ISO VOIMAHALI sulle !
Mur-mur:Oot niin ihana !!! Mistä löytäisin yhtä paljon toivoa omaan tilanteeseeni ? En nimittäin testannut sen negan jälkeen ja nythän mulla oli ihan MEGA-lyhyt kierto... Miten saisin vauva-ajatukset taka-alalle ja jotain muuta tilalle ?
WP: Jännityksellä jään odottelemaan neuvolakuulumisiasi...
Hystis: Siskollani on 3 koiraa Viipurinkoirien kautta. Mäkin haluisin niin koiran, mutku tuo miehenpuoli ei tykkää koirista. Kissat menee, kunhan nekään ei ole omia...
 
Kyllä miun päätökset ei piä, ei m i l l ä ä n:ashamed:

P ä ä t i n, että nuo 2 RFSU:n testiä riittää tälle kiertoa..pa**an marjat!
..tilasin herkkiä puikkotestejä testikaupasta 3kpl..huoks, mie ja miun päätökset..:O

Tämähin sen takia, että ollut sellainen oloinen - erillainen, kuin negakierroilla..(juupa taassiissa)
 
Voi Ninni9:kiss:..eihän ne miullakaan taka alalla ole - ne vaavihaaveet, niin kuin olet huomannut..
..kovasti koetan, ei tämä helppoa miulle tule olemaan..elämä vaan ON tämmöistä..

..ja olinhan mie jo ilman noita O-testejä, tästä hyvä jatkaa:)..

Oliivitar - siulla tämä kuumeilu vasta aluillaan ja tietenhin tarttet testejä!:D:whistle::p:LOL:
 
Viimeksi muokattu:
Oliivitar, eihän tuo tämän päiväinenkään O-testi, ole i h a n blanco!

Suositteleisin kyllä käyttämään aina kierrollansa samanmerkkisiä testejä!(kokemuksen syvä rintaääni nääs..;))

Ps. Ovatko nuo vaaleanpunaiset O-testit: Verkkoapteekin tai Raskauskeijun testejä?

Verkkoapteekin testit herkkyyttä 25mIU/ml ja R-keijun sitten herkempiä - 10mIU/ml

..jos taas ovat BabyBlussan testejä, herkkys mitä luultavimmin 25mIU/ml..
..ovathan David-merkkisiä?
 
Viimeksi muokattu:
Mur-mur Juuh... Olin miekin jotain näkeväni vimosessa, mutta vasta kuvatessa... Saattaapi olla, että hätäseen sen lukasin testiajalla. Siksi innolla huomiseen testiin :D Ja mikään määrä testejä ei tunnu riittävän :LOL: Nuo vihreät ovat One Stepin -testejä, jotka sitten loppuivatkin kesken. Huusin ne Huutiksesta, joku oli raskautunut kait ja halvalla möi :D Näytti paketissa olevan merkintä 20mIU/ml ja vaaleanpunaiset, aivan oikein ;) ovat David-testejä Raskauskeijusta. Ja taitaapi olla, että taasen tulee erimerkkisiä postista :ashamed:


Ja ylensyönti sen kun jatkuu... Mies alkoi paistelemaan pekonia kiukutellen kun sienet olivat hävinneet pannulta ;) Sain minäkin kuitenkin pekonia muutaman viipaleen :D Vielä iltapalasen päälle söin kermavaahdot kulhosta, jotka jäivät yli tytön tekemästä kääretortusta. Ja viimeistely tälle illalle: miehen kanssa lasillinen punkkua :heart:

... huomenna taas pussikeitoille...
 
Viimeksi muokattu:
HYSTERIA!!!!!! IHANA KUULLA SINUSTA!!!! Voi että...oot kyllä niin usein ollu ajatuksissani ja todeta täytyy että pikkasen oon ollu huolissani...tosi kiva lukea mitä sulle kuuluu ja siitäkin mitä teit siellä ulkomailla..ja hyväähän sä teit..sait ne 2 koiraakin tänne uusiin koteihin tuotua!

Voi kuinka ihanaa että sä ootat siellä pientä karvasta=) peukutan et siellä ois sun "tyttö". Kaikkea hyvää sinulle=)...mä niin elävästi muistan kun sä aina mulle paasasit että lämpöihin ei oo luottamista, ne voi vaihdella olosuhteista...ja sitä neuvoa mä oon koittanu "kuunnella" kun oon tuskissani mittaillu matalia lämpöjä ja usko ovuloimiseen on horjunu...kiitos sulle niistä sanoista.
 
Hei, Mur-Mur

miulla alkaa tämä viikon pussikeitto&smoothie kuuri mökkireissun jälkeen heinäkuulla.
ACKD™ Easy Diet - Vuoden merkittävin painonhallintatuote

Makuina : Tex-mex ja Kanakeitto, sekä Suklaa/Vadelma smoothie

Käytän tuotteita vain viikon verran, jospa näin saisin vauhtia koomassa olevaan kroppaani!


Kommentoin jos sopii;)

En ole varma kirjoitinko tänne, itse pudotin loput raskauskilot tuolla keittokuurilla, 21 kiloa/7 viikkoa 5 päivää. Löin tonnin vetoa, kilot pois 29.4 mennessä, sinne meni -21:)

Itse en tykännyt texmexistä, maistui liikaa soijalle, kana-kala-kookoskanakeitot olivat TODELLA hyviä, tomaatti tympeää, vaikka tomaatti normisti suurta herkkuani. Parsakeitto pahaa:(. Itse en tykännyt suklaavadelmasta, vaan koko ajan söin mansikkasmoothieta, mutta nämähän ovat makuasioita.;)

Keittokuuri perustuu elimistön ketoositilaan, alkaa käyttämään rasvavarastoja, lihasten sijasta. Carnetine 3200 Fatburner, lisää rasvan palamista, ketoaineiden välitystä, saa ihan S-Marketeista, alle 2€/plo. Hyvää, vie makeanälän, antaa energiaa ja muutoinkin on hyvää jääkylmänä!! Itse pakastin mehujäiksi loppusuoralla, kun meni 4 viimeisen kilon kanssa vikaan viikkoon..:). Mulla kesti viisi päivää saavuttaa ketoositila, yksilöllistä kyllä.
Miehen veli pudotti 20 kiloa, isä 10 ja enokin samanverran. :stick:KiLOILLE KYYTIÄ!!!
Mä kävin punttisalilla joka aamu tyhjällä vatsalla, Fatburner päälle :p, on siis kaloriton ja hiilariton juoma. Illalla ei parane juoda, vie yöunet. Koko kuurin ajan olin tosi energinen, unenlaatu parani ja muutoinkin huomattavasti parempi olo. Nyt syön sekaruokaa, mutta ajattelin jättää hiilarit vähemmälle, syödä vaan proteiinien lisäksi kasviksia ja marjoja, eli hyviä hiilareita. En tehnyt mitään rajua airobista, polvi operoitiin kun vaaka äytti omat 62, nyt kelpaa taas treenata ja tatamille kova halu.
Lumi oli mun kanssa ekoissa muksujudotreeneissä, aloitan vetämään taas muksujudoa, vaikka olin päättänyt ennen Lumia, etten enään vedä kuin aikouisten treenejä. :ashamed:

Lumi jo 2v, aina palstaanne lukiessa, iskee vauvakuume, yritän pitää kurissa, neljä riittänee, toisaalta täytyy myöntää että kyllä on välillä aika väsynyt olo, ei nuorempana ollut näin...:whistle:

Tsemppiä TEILLE kaikille, olen seurannut yli 2 vuotta iltaisin palstaanne, elämät iloineen ja suruineen, riiapaisevat välillä sydäntäni. :hug:

Ihanaa kesää, ja riehakkaita plussa puhureita puuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuh:heart:

Anne
 
Viimeksi muokattu:
annekristiina kiva kun kertoilit noista Easy Diet tuotteista.:wave:

Saa nyt nähdä, saavutanko mie ketoositilaa laisinkaa..mutta varmasti vauhdittaa pientä painonpudotustani(10kg) ja siitä hyvä, että kolme pss/vrk riittää - muistaakseni Nutriletettia piti syödä 5pss/vrk.
..ja onhan noissa tarkasti valmiiksi laskettu kalorit&vitamiinit/vrk - siitä pidän.=)

Miusta(miun kukkarolle)tuotteet ovat liian tyyriitä käyttää useita viikkoja:|..nytkin tämä viikon satsi, oli postikuluineen pikkasta yli 66e..jos sen kertoisi esim. 8:lla..huh, hintaa tulisi n. 528e!:O

Tiedän kyllä miten sitten viikon päästä painon vartioiminen jatkuu: Paljon vihanneksia(salaatteja) ja vähemmän sitä leipää(mie sitä puputan liikaa: /)
Aion kyllä syödä tavan kotiruokaa mutta määrällisesti vähemmän(lautasmalli)

Myös ilta/yö syöpöttely saa jäädä vain erikoistilanteisiin.;)

Aion myös hankkia tehosekoittimen, jolla teen "kevyitä" smootheja/pirtelöitä - paljon marjoja kehiin!:heart:
..niitähin syön tuskin koskaan:ashamed:..

Liikuntaa sitten hiljaksiin myöskin mukaan, että jaksan syksyllä siellä työelämässä ahertaa.=)
Toivottelen kauniitta unosia kaikille ihunaisille..

Plussapuuhkuja!:heart:

..ja annekristiina - siulle ihunaa kesää!!

ps. Mie en dippaile vasta kun keskiviikko-torstai välillä.
 
Viimeksi muokattu:
Heipsan vaan kaikille ihanaisille:wave: Ja öitä...ja huomiselle aamulle huomenia=) Mä täällä töissä taas aherran, eka yö neljästä...ja helppo yö..on niin kiva kun ehtii täällä lueskella...

Mur-mur..mäkin peukutan sulle et ois oili hyvänen ollunna ja nyt tää punertava sitä kiinnitys juttua...ja nuo tuntemukset(jomotusta alamasulla ja nivusissa) kuulostaa kyllä hyvälle ja tiiätkö mitä...musta tuntuu kans nyt SILTÄ!!!! Ja illalla lämmöt kans 37,3...mul on sellanen vauva kirjanen missä on selkeesti ja kuvin selostettu koko homma ja tänään taas sitä tutkiskelin ja siitä sellasta kuukautiskierron taulukkoa missä näkyy lämpökäyrä päivittäin..ni ei sekään ihan tasanen ollu...jotenkin tuli taas uutta uskoa ja tosiaan on alamasussakin käyny tuntemuksia(lähestyvä täti pahanen???) tuntumaan...mut tuntemukset on positiivinen juttu...tulis vaan nyt niitä finnejä ja flunssan poikasta:D:LOL::LOL:

Salmelle kiitokset terkuista ja :wave: sinnekin päin=)

Mintulle ja Ottikselle jaksuja miestenne kans...mutta ompa noita juttujanne ihan jännä lukea:O...mutta eipä se kivaa oo kun oma ukko kenkkuilee, PÖH niille!...

Minkä ikästen lasten kanssa sä teet töitä Ottis?

Voi kun Mindyllä oli ihania ultra kuulumisia:heart: ja voi mahoton
kun tää aika kuluu nopeesti...ihan vastahan sä plussasit!!! Ja Whisky Peatkin elää niin jänniä aikoja=) voi kumpa itsekin olisi kohta tuossa tilassa...onnea sinulle tuhat kiloa ja nauti odotuksestasi:heart:

Ja Oliivittarellekin heipparat:wave: teillekin siis koira on ehkä kotiutumassa...mitä rotua olette ajatellu?

Putuselle ja Mafinkallekin heipsut sinne taustalle...ihana kun ootte päässeet rakkaittenne luo pysyvästi!!!

Kaikille kuumeilijoille plussakasta aikaa!!!!=) Voi että mulla on tällä hetkellä niin positiivinen olo=) alamasussa "painetta" ni mielikuvitus kehittelee vaikka mitä:rolleyes:...voi johtua et nää clomitkin aiheuttaa "raskaus" oireita...pöh sille jos on vaan sitä! mut nyt on ainakin ihana haaveilla!!!!=) Ja jos tää ois se mun THE kierto ni mun laskettu aika ois 25.2-12(pitipäs oikeen tääkin käydä kattomas):D, mun vanhin on syntyny 27.2-94 eli täys ikäiseksi tulee ens synttäreillä.

Ihanaa huomenta kaikille!!!=)
 
Viimeksi muokattu:
Mur-mur, voi sinä ihuna mur-mur! Halaus kultainen SÄ! Oikein positiivinen halaus!

ONNEA Mindy! Tarraa, Post-it-lappuja, liimaa, nastoja ja kaikenlaisia kiinnitysviritelmiä sulle. Ja kukkia!:flower:

Wisky Beat Samat systeemit sinulle! :flower:

Ottis-kattis, mun eritysspesiaali Ottis-kamuni :hug:! Luin just viikonloppuna yhden tosi hyvän kirjan ja sitä lukiessani sä tulit mieleen. Se oli kirja, jonka luin melkein siltä seisomalta. Istumalta. Tai oikeestaan makuulta – tein nimittäin luultavasti makaamisen maailmanennätyksen: sohvalla, sängyssä, parvekkeella, pihan riippukeinun kautta takaisin sohvalle jne. Ja kun olin sen lukenut, mulle tuli mieleen kirja, jonka sä lähetit mulle sinne maailmalle ja joka ilostutti mua valtavasti. Muistan, että se oli oikein viihdyttävä kirja tykkäsin siitä. Mutta yhtäkkiä en mitenkään saa päähäni mikä kirja se oli! En edes muista mitä sille kirjalle tapahtui myöhemmin - mihin se joutui. Muistan nauraneeni vatsa kippurassa kohdalle, jossa päähenkilön isä oli lentokentän turvatarkastuksessa. Se sama kohta, jolle säkin olit nauranut. Muistan kirjan luettuani miettineeni, että tämä kirja pitäisi itse asiassa lähettää jatkumona mur-murille, joka sitten luettuaan lähettäisi sen taas eteenpäin jollekulle. Ja muistan etten kuitenkaan koskaan saanut aikaiseksi tehdä niin :|. Joka tapauksessa muistan, kuinka onnelliseksi tulin kun sä, Ottis, lähetit sen kirjan mulle sinne jonnekin maailmalle. Mukana oli vielä enkelikortti :heart:!

Kirjan siällöstä muistan siis nauraneeni kohtaukselle, joka tapahtui turvatarkastuksessa, mutta mitään muuta en sitten muistakaan (muisti pätkii :confused:): En muista kirjailijaa, en kirjan nimeä, en päähenkilöä enkä juonta. En alkua enkä loppua. En edes muista mitä mun elämässä silloin tapahtui tai ei tapahtunut. No, muistan että mun koira eli vielä silloin. Enkä kuolemaksenikaan muista mitä kirjalle konkreettisesti tapahtui. Ihan kuin en olis ollut läsnä omassa elämässäni silloin(kaan). Nin että Ottis, mikähän se kirja olikaan?

Ihanaa, että mäkin oon ollut sun mielessäs Ottis. Nykyinen osoite on se, mihin lähetit mulle nää nytkin jalassani olevat villasukat (jotka on kohta jo rikki….), jotka on reissanneet mukanani siitä asti! Näitä villasukkia en jätä! Mulle on muuten muodostunut tapa toisinaan kiittää sua nimeltä ja ääneen. Viimeks sunnuntaina illalla sanoin ääneen: ”Kiitos Ottis!” ja lähetin sulle samalla hyviä ajatuksia.

Kotikeittiössä kokkaaminen on mulle aivan yhtä epäluontevaa kuin missä tahansa muussakin keittiössä. Muutun peukalottomaksi kaikkien keittiöiden läheisyydessä. Laittelen lähinnä voileipiä, mutta annan suuren arvon hyvälle ruoalle ja nautin sellaisesta. Sinihomepekonisienet kuulostaa kadehdittavan herkullisilta!

By the way, Ottis ja mur-mur ja Pikkutirri (keitä muita oli linjoilla silloin 8. ja 9. hutikuuta?) Keksittekö sopivaa aikaa ja paikkaa livemeetingille? Vai jäikö se vielä ajattelun asteelle?

Oliivitar. JIHUU, teillekin tulossa koira :). Tämä koira-asia ei kyllä jää tähän:$! Onks kyseessä iso vai pieni rotu? Harvinainen vai vähemmän harvinainen? Pitkäkarvainen vai karkeakarvainen, vai peräti karvaton? Anna viiden pisteen vihje :). Milloin niitä pentuja on suunnitteilla eli milloin mahdollisesti olis luovutusajankohta? Koiraplussaa ja ihmisvaaviplussaa sulle!

Ja hei: nythän te jo miehen kanssa asutte jo saman katon alla :)! (Kääk, apua! Etten vain sekoittanut johonkuhun toiseen? On nimittäin niin, että koska mulla on niin pitkä tauko täällä olemisessa, on mahdollista että oon sekaisin nimissä ja tapahtumissa. Anteeks jos niin on. Ja niin on. Siis sekaisin oon joka tapauksessa.). Oikein vahvaa ovisviivaa ja erityisen vahvaa talletusta sulle Oliivitar ::heart:. Ja kukas on toi söpö pikkuihminen tossa sun kuvakkeessa?

Mur-mur. Sä oot kyllä niiiiiiin ihana noine tuntemuksines, kun osaat kuvailla ne niin hyvin. Melkein kuin tuntis noi oireet itsellänikin kun sun tekstiä luen. On ne niitä kiinnittymistuntemuksia. On ne!!!

Positiivinen Mahdotontako, kaikki on sun positiivisella kohdallasi mahdollista :heart:!

Niini69 ”Miten saisin vauva-ajatukset taka-alalle ja jotain muuta tilalle?” Sun kysymys oli mur-murille, mutta olin just vastaamassa: ”Ala odottaa koiraa”, kun sitten luin tekstisi jatkon, ettet voi, koska miehesi ei ole eläimellinen. Olisko naapurissa kissoja joita vois lainailla? Plussaa r-testitikkuun sulle nyt kovasti toivon, jotta sun ei tarttis niitä haaveita laittaa taka-alalle!

HEI Pikkutirri :) :hug:! Nyt tekee mieli sanoa että ”Hyvä tyttö!” kun oot noudattanut ”ohjeitani” lämpöjen mittaamattomuudessa (tai niiden tulkitsemisessa), etkä ole kuunnellut mur-muria tässä asiassa :D. Mur-murilta kehottaisin aina kysymään, mikä tahansa kysymys tuleekaan mieleen, sillä mur-mur jos kuka tietää vastauksen - tai jos ei tiedä, niin ainakin antaa neuvoja mistä voisi saada tietää. Sellainen ihgu auttajatietäjäauttaja on meidän mur-mur. Ja me kaikki tiedetään se :heart:! Mutta tää lämpöasia on niin monimutkainen, että pitää olla mur-mur, jotta siitä sais jotain tolkkua :D! Tiedät sanomattakin mitä sullekin toivon; just niin: sitä itseään plussaa ja vaavia! Ja hyvää työyötä ZZzz... :)

Annekristiina Onneksi olkoon polven operoinnista ja sen jälkeisestä kuntoutumisesta!!! Ja myöskin kilojen karistamisesta. Niin, ja niistä neljästä lapsesta. Ja toivon sulle lisää niitä lapsia, just niin monta kuin sä itse toivot niitä saavasi :). Vaikka varmasti välillä väsyttääkin, niin kyllä sinne tatamille vielä muutama mahtuu. Plussaa siis tikkuihisi :)!

Mur-mur Tässä on toinen hirmuinen leipähiiri! Voisin sanoa että elän pelkällä leivällä. Sulla on siis työhommia tiedossa? Voi, kun kiva! Syksyyn on vielä tovi, joten varmasti kerkeät sen verran pudottaa, että energia lisääntyy. Omasta kokemuksestani tiedän, että työtauon jälkeen töihinmeno hiukan hirvittää, mutta rutiiniin pääsee aika pian.

Positiivista yötä itse kullekin +++ :heart:
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä