40+ so what wol.13

KP 2. Harmittaa ja ottaa päähän. :headwall: Kyllä nyt alkaa olla usko tähän hommaan koetuksella. Kohta kaksi vuotta tsempattu ja yksi keskenmeno tuloksena (LA olisi ollut viime sunnuntaina :'(). Uskomatonta miten 2 vuotta tekee niin suuren eron. Esikoinen sai alkunsa kun olin juuri täyttänyt 39 v, 4. yrityskerralla ja 13 vuoden tauottoman e-pillereiden syönnin jälkeen. Pikkukakkosta alettiin yrittää noin kaksi vuotta ekan tärpin jälkeen ja nyt ei millään onnistu. Täytyy toivoa että joulukuu olisi mulle nyt se maaginen kuukausi, kuten esikoisen kohdallakin. Mutta todella koetuksella alkaa kyllä nyt usko olla. : /

Flutur, tervetuloa!
 
Pahoittelut Jimima, pahoittelut kaikille uuteen kiertoon joutuneille. Vähän on epäuskoa havaittavissa rivien välissä. Uppoudutaas kaikki vaan joulutohinoihin ja tunnelmiin, niin plussia alkaa plopsahdella kuin itsestään.

Itsellä tämä piinailuvaihe on juuri sitä PAHINTA vauvakuumeilu, höperyys ja nettisurffailuaikaa. Onneksi edes työpäivät vievät mukanaan, eikä mitään ehdi miettiä.

Tervetuloa Flutur! Kivaa että uutta väkeä tulla tupsahtelee mukaan! Uutta verta niin sanotusti! Ja pysyköön kuukautiset poissa tästäkin lausahduksestani... :D
 
Iloisesti tervetuloa, Flutur, vaikkei täällä aina hirveän iloisia uutisia olekaan - vertaistukea kuitenkin ihan varmasti, mahtava palsta!

Ja shit, Jimima ja Vauvahaaveita :( Kyl se häntä taas muutaman päivän päästä nousee. Toivon, että sama koskee meikää... Menkat ihan justsillään alkamassa, kivistykset jo päällä, kireän kipeä maha.

Ei se Jimima aina näin kolmeysinäkään helposti onnistu, vaik toivoa tuo sun sanomasi kyllä antaakin!

No näillä sydämentykytyksillä ei kyllä raskaaks tuliskaan, onneks ei ole ne ajat kuusta. Melkoinen stressikiire. Hullut deadlinet tällä viikolla, ja vielä oli tänään lasten pikkujoulujen järkkäys. Joku 4 päivää sydän pompotellut. Välillä mulla on tuommoista, aina liittynyt pahaan kiireputkeen. Onneksi tämän viikon jälkeen helpottaa ainakin jouluun asti, ja lomaakin jopa 4 päivää putkeen luvassa ja matkalle jeejeejee!

Mua lohduttaa tässä yritystouhussa kyllä joulun aika, kun tykkään niin joulujutuista. Ja onneks seuraava testaaminenkin menee aikaisintaan tapaninpäivään, niin ei mee joulu pilalle. Olishan se ollut ihanaa kertoa joululahjaksi isovanhemmille ilouutisia, kuten vuonna 2010, aijai se oli hurja hetki! Annettiin mun vanhemmille joulukirje, johon oli printattu ultrakuvia :) Mua jännitti niin et ihan kädet täris :) Eka lapsenlapsi ja vielä multa, jolta ei odotettu enää mitään... ;)

Ja nyt se poika on jo niin iso... Vaik onkin vasta 3,5. Tänään kanniskelin vauvoja sylissä ja voi että ne tuntui ihanalta... Yksikin oikein painoi päänsä mun kaulaa vasten, melkein kidnappasin! Huoh...

Hehe, kiitti vaan Sahris, kehotan oman miekkoseni sitten samaan valmiuteen! Toivottavasti on yhtä helppo tehdä kuin sanoa :)

Tyydelille ihanaa piinailua, on siinä oma viehättävyytensä! Jos ovis hyödynnetään hyvin, on musta parasta aikaa se viikko sen jälkeen. Se ajatus, että ehkä juuri nyt sisälläni kelluu hedelmöittynyt munasolu, joka kohta etsii paikkansa... Haha. Sen viikon jälkeen yleensä sitten onkin jo niin normaalioireet ennen menkkoja, että toivo alkaa mennä.
 
Viimeksi muokattu:
Iltaa vaan kaikille tänne!

Voi pah Vauvahaaveita ja Jimima että ne menkat pitikin alkaa :hug: tsemppiä kovasti tulevaan kiertoon molemmille :heart:

Tyydelille ihanan tuottoissaa piinailua... :whistle:

MaiMei kyllä joulussa on aina joku ihana viehätys :) vaikkakaan en yhtään välitä siitä kauheesta hössöttämisestä ja suhuttamisesta juuri ennen aattoa... lapsia on ihana seurailla kun ne aukoo joulukalenteria ja laskee päiviä pukin tuloon :xmas: mukavaa loman odotusta ja lomaa sinne =)

Sahramiini mukavaa että miehesi on valmius tilassa kun hooo hetki lähenee ja koittaa tai siis oikeestaan varmaankin jo kovaa vauhtia simppoja uittelemassa... vai :p

Tervetuloa Flutur joukkoon ihanaan kanssamme kuumeilemaan :wave:
jos laittelet kiertopäiviäsi niin laitan sinut kanssamme listalle... :)

Täällä on jotenkin ollut mieli maassa ja hirveen väsähtänyt olotila ettei hirveemmin oo ees huvittanut kirjoitella, nyt jo kolmatta yötä huonosti vielä nukkuneena kun nuorimmaiset on vuoronperää kitissee... tänään sit vielä iski hirveen flunssanen olo ja kurkkukipu että en hirveen fiiliksissä ole vaikka tänään taitaa olla dpo -1 tikuttelun mukaan, saa sitten nähdä riittikö lauantai ja sunnuntai illan tallettelut täällä kun tosiaan tuo ukko kulta on viikot reissussa.

Mutta Naiset... MUKAVAA ALKANUTTA JOULUKUUTA KAIKILLI IHANAISILLE
 
Tiistai 2.12.2014

nimi / ikä........................kp / kierron pituus

ruutana (39)..............................28kp / 24-32
MaiMei (39).............................. 27kp / 27
Zandi (39)................................ 27kp / 24-30
Marza (44)............................... 22kp / 30
Glearblue (44).......................... 22kp / 25-29
Minttu71 (43)........................... 22kp / 30
vauvatoiveinen (38).................. 21kp / 27-29
Hedelmiina (39)........................ 20kp / 35-40
Tyydeli (41).............................. 15kp / 28
äiskä-73 (41)............................ 14kp / 28-32
sahramiini (42)......................... 12kp / 26-28
Ninnuska73 (41)......................... 5kp / ?
Hupsikka (?)............................... 4kp / 28
Jimima (42)............................... 2kp / 28-30
Vauvahaaveita#3 (41)................ 1kp / 28


Piinailupäivät:

MaiMei (39)...................... dpo 13
Minttu71 (43)................... dpo 8
vauvatoiveinen (38).......... dpo 7
Hedelmiina (39)............... dpo 4
Tyydeli (41)..................... dpo 2
äiskä-73 (41)................... dpo -1


Plussanneet: :heart:

Saana72 (41) - 02/2014
Iines* (40) - 03/2014
Tuuliannaliina (40) - 03/2014
Esteri1 (40) - 5/2014
Vesipossu (41)- 7/2014
Jopo73 (41) - 8/2014
Fleur (39) - 9/2014
bugsy (44) - 9/2014


Taustailijat:

harrastoive (43)
Äiti seiskanelonen (40)
~lounakehto~ (41)
mörrinkäinen (36)
Susseli72 (42)
Memmu05 (40)
SoturiPrinsessa (43)
Jadee (39)
Tiuku74 (39)
PippuriPiia-70 (43)
Tintti-Tiivari (43)
Fiialiia (40+)
Piksukka (39)
Nipsu74 (40)
Lumikki1970 (43)
Kessu (41)
Jetsulleen (39)
hupiaelämään(40+)

Fertility Calendar Tool | babymed.com


"All will be well as long as we do our best"
 
Keskiviikko 3.12.2014

nimi / ikä........................kp / kierron pituus

ruutana (39)..............................29kp / 24-32
MaiMei (39).............................. 28kp / 27
Zandi (39)................................ 28kp / 24-30
Marza (44)............................... 23kp / 30
Glearblue (44).......................... 23kp / 25-29
Minttu71 (43)........................... 23kp / 30
vauvatoiveinen (38).................. 22kp / 27-29
Hedelmiina (39)........................ 21kp / 35-40
flutur (41)................................. 19kp / 23-28
Tyydeli (41).............................. 16kp / 28
äiskä-73 (41)............................ 15kp / 28-32
sahramiini (42)......................... 13kp / 26-28
Ninnuska73 (41)......................... 6kp / 26-30
Hupsikka (?)............................... 5kp / 28
Jimima (42)............................... 3kp / 28-30
Vauvahaaveita#3 (41)................ 2kp / 28


Piinailupäivät:

MaiMei (39)...................... dpo 14
Minttu71 (43)................... dpo 9
vauvatoiveinen (38).......... dpo 8
Hedelmiina (39)............... dpo 5
Tyydeli (41)..................... dpo 3
äiskä-73 (41)................... dpo 0


Plussanneet: :heart:

Saana72 (41) - 02/2014
Iines* (40) - 03/2014
Tuuliannaliina (40) - 03/2014
Esteri1 (40) - 5/2014
Vesipossu (41)- 7/2014
Jopo73 (41) - 8/2014
Fleur (39) - 9/2014
bugsy (44) - 9/2014


Taustailijat:

harrastoive (43)
Äiti seiskanelonen (40)
~lounakehto~ (41)
mörrinkäinen (36)
Susseli72 (42)
Memmu05 (40)
SoturiPrinsessa (43)
Jadee (39)
Tiuku74 (39)
PippuriPiia-70 (43)
Tintti-Tiivari (43)
Fiialiia (40+)
Piksukka (39)
Nipsu74 (40)
Lumikki1970 (43)
Kessu (41)
Jetsulleen (39)
hupiaelämään(40+)

Fertility Calendar Tool | babymed.com


"All will be well as long as we do our best"
 
Viimeksi muokattu:
Kiitoksia tervetulotoivotuksista =). Eilinen ilta menikin kun vaan lueskelin netistä kaikkea mahdollista aiheeseen liittyvää :LOL:.

Mulle on vähän vierasta nuo oviksen bongaillut, koska olen syönyt koko ikäni pillereitä (välissä tein kaksi lasta) ja viimeiset kymmenen vuotta söin minipillereitä jolloin kuukautisia ei tullut ollenkaan. Mutta kahdella viime kierrolla olen alkanut kuuntelemaan kroppaani ja ovis tuntui ensin vasemmalla puolella ja jälkimmäisellä kerralla oikealla puolella. Tässä kierrossa ei ole tuntunut millään puolella :(. Tosin yrittämisen aloitimme vasta viikko sitten joten kunnolla tositoimiin päästään sitten seuraavalla kierrolla.

Mun kierto on nyt 19/23-28.
 
Voi kun minuu aina harmittaa täällä noi koopee ykköset js kakkoset jne. Vois jo plussia tulla :(

Itse tein nii fiksun liikkeen, että sorruin ovistesteihin tänään kp 13... voi miten älykästä! Tuli vain hailakka viiva. Nyt en sit tiiä onko ovis tulossa vai menossa vai oliko ollenkaan :( Yleensä ollu o-plus näitä maita ja vahvempaa viivaa monta päivää. En kuulkaa suosittele tätä tyyliä :D

Äiskä -73, toivotan sinulle pitkäikäisiä vintiöitä, pääset tosiaan piinailemaan!
 
Hei! Vieläkö mahtuu mainioon joukkoonne? Löysin nämä sivut eilen, ja täällä sitä on sitten roikuttu koko eilinen ja tämä ilta kurkistelemassa, löytyykö kohtalotovereita. Ja löytyyhän teitä, onneksi! Itsellä mittarissa jo 43 vuotta ja lapsia edellisestä liitosta kolme kappaletta, vanhin jo 20 vee. No, sitten löytyi uusi ihana mies ja armoton vauvakuume iski molempiin. Ihan yllättäen kolmannesta kierrosta tärppäsi, ja nyt tässä sitten ollaan onnesta soikeina ja pää pyörällä. Voiko tämä olla tottakaan? Laskettu aika olisi elokuun 8. päivä ja nyt 5. raskausviikko menossa... Jännittää ja pelottaa ja hymyilyttää ja itkettää ja naurattaa, kaikkea suurin piirtein yhtä aikaa.
 
Hei taas, tuossa jo aiemmin itseni esittelin ja kerroin, että nyt viime kierrosta alettiin yrittään...no eihän se onnistunut! perkule.. Jotenkin sitä on niin kärsimätön, ja vaikka ikää mulla on jo se 44, niin ei se jotenki tunnu (vielä) yhtään missään ja pääkoppa ei voi käsittää, että se lapsentekoaika ois muka jo ohi...

No ehkä olen hieman kärsimätön kun tosiaanki vasta yhen kerran ollaan yritetty.. Tilasin niitä halpoja ovistestejä, kuhan ne postissa tulee, varmaan tänään, niin alan niitä käytteleen sitte. Jospa sais se ovulaation ajankohdan selville siten. Olettako käyttäneet niitä tikkuja?

Niin ja jotta pääsisiin listoille, niihin kuumeilijoihin kait kuulun, niin mulla on kierto n. 28 pv ja nyt on kp 11. Eli jos menis niinko oppikirjasta kohta alkaa taas työhommelit oleen kuumimmillaan..
 
Moi MimmiMoo! Ihana esimerkki siellä, et vanhempanakin tärppää! Tääl ei ole ollut hyviä uutisia syyskuun jälkeen...

Eikä niitä ole mullakaan:
KP1 ja YK7 käyntiin.

No, eiku lentsikkaan ja viinejä maistelee! Toivottelen jo hyvät viikonloput, vaikka tuskin mä täältä maltan olla kauaa poissa :)
 
Torstai 4.12.2014

nimi / ikä........................kp / kierron pituus

ruutana (39)..............................30kp / 24-32
Zandi (39)................................ 29kp / 24-30
Marza (44)............................... 24kp / 30
Glearblue (44).......................... 24kp / 25-29
Minttu71 (43)........................... 24kp / 30
vauvatoiveinen (38).................. 23kp / 27-29
Hedelmiina (39)........................ 22kp / 35-40
flutur (41)................................. 20kp / 23-28
Tyydeli (41).............................. 17kp / 28
äiskä-73 (41)............................ 16kp / 28-32
sahramiini (42)......................... 14kp / 26-28
meibibeibi (44)......................... 11kp / 28
Ninnuska73 (41)......................... 7kp / 26-30
Hupsikka (?)............................... 6kp / 28
Jimima (42)............................... 4kp / 28-30
Vauvahaaveita#3 (41)............... 3kp / 28
MaiMei (39)............................... 1kp / 27


Piinailupäivät:

Minttu71 (43)................... dpo 10
vauvatoiveinen (38).......... dpo 9
Hedelmiina (39)............... dpo 6
Tyydeli (41)..................... dpo 4
äiskä-73 (41)................... dpo 1


Plussanneet: :heart:

Saana72 (41) - 02/2014
Iines* (40) - 03/2014
Tuuliannaliina (40) - 03/2014
Esteri1 (40) - 5/2014
Vesipossu (41)- 7/2014
Jopo73 (41) - 8/2014
Fleur (39) - 9/2014
bugsy (44) - 9/2014


Taustailijat:

harrastoive (43)
Äiti seiskanelonen (40)
~lounakehto~ (41)
mörrinkäinen (36)
Susseli72 (42)
Memmu05 (40)
SoturiPrinsessa (43)
Jadee (39)
Tiuku74 (39)
PippuriPiia-70 (43)
Tintti-Tiivari (43)
Fiialiia (40+)
Piksukka (39)
Nipsu74 (40)
Lumikki1970 (43)
Kessu (41)
Jetsulleen (39)
hupiaelämään(40+)

Fertility Calendar Tool | babymed.com


"All will be well as long as we do our best"
 
Kiitokset onnitteluista! Uutena tulokkaana kuvittelin, että täällä on sekä piinailijat että plussanneet, mutta kiitos vinkistä, Tyydeli, siirryn tuonne odotus-puolelle. Oikein paljon suotuisia tuulia teille kaikille! Ja, kuten sanottu, itselleni tämä oli totaalinen yllätys, joten samaa toivon teille muillekin. <3
 
Heipat kaikille!

Tänne on rantautunut uusia plussan jahtaajia, mukavaa. Tai tietenkin miten sen nyt ajattelee.

MimmiMoo itsekin seurailen tätä palstaa, kun tuo odotuspuoli on niin kovin hiljainen. Jotenkin on tänne kotiutunut, ja jännää seurailla plussan pyydystystä.

Marza mitenkäs siellä aika menee?

Kovasti toivon, että nyt jo joulun kunniaksi niitä alkaakin sitten plussapaketteja sitten satelemaan, ja saadaan oikeasti vilkkautta tuonne odotuspuolellekin.

JA vaikka kuinka joka kerta päivittelen ajan kulumista, niin tottahan se on, enää muutama viikko jouluun ja sitten kellahdetaan uudelle vuodelle ja kevään odotteleuun. Meikäläiselle ei ollenkaan sovi tämä pimeä ja synkkä syksy. Tuntuu vain loputonta pimeyttä, kun luntakaan ei ole milliäkään missään. Aurinkoa ei ole näkynyt sitten ties juhannuksen.....

Mutta mukavaa Itsenäisyyspäivää kaikille, ja toivotaan hyviä uutisia.

T: bugsy 18+4, apua kun aika juoksee, tämä lapsihan on kohta rippikoulussa....
 
Viimeksi muokattu:
Perjantai 5.12.2014

nimi / ikä........................kp / kierron pituus

ruutana (39)..............................31kp / 24-32
Zandi (39)................................ 30kp / 24-30
Marza (44)............................... 25kp / 30
Glearblue (44).......................... 25kp / 25-29
Minttu71 (43)........................... 25kp / 30
vauvatoiveinen (38).................. 24kp / 27-29
Hedelmiina (39)........................ 23kp / 35-40
flutur (41)................................. 21kp / 23-28
Tyydeli (41).............................. 18kp / 28
äiskä-73 (41)............................ 17kp / 28-32
sahramiini (42)......................... 15kp / 26-28
meibibeibi (44)......................... 12kp / 28
Ninnuska73 (41)......................... 8kp / 26-30
Hupsikka (?)............................... 7kp / 28
Jimima (42)............................... 5kp / 28-30
Vauvahaaveita#3 (41)............... 4kp / 28
MaiMei (39)............................... 2kp / 27


Piinailupäivät:

Minttu71 (43)................... dpo 11
vauvatoiveinen (38).......... dpo 10
Hedelmiina (39)............... dpo 7
Tyydeli (41)..................... dpo 5
äiskä-73 (41)................... dpo 2


Plussanneet: :heart:

Saana72 (41) - 02/2014
Iines* (40) - 03/2014
Tuuliannaliina (40) - 03/2014
Esteri1 (40) - 5/2014
Vesipossu (41)- 7/2014
Jopo73 (41) - 8/2014
Fleur (39) - 9/2014
bugsy (44) - 9/2014


Taustailijat:

harrastoive (43)
Äiti seiskanelonen (40)
~lounakehto~ (41)
mörrinkäinen (36)
Susseli72 (42)
Memmu05 (40)
SoturiPrinsessa (43)
Jadee (39)
Tiuku74 (39)
PippuriPiia-70 (43)
Tintti-Tiivari (43)
Fiialiia (40+)
Piksukka (39)
Nipsu74 (40)
Lumikki1970 (43)
Kessu (41)
Jetsulleen (39)
hupiaelämään(40+)

Fertility Calendar Tool | babymed.com


"All will be well as long as we do our best"
 
Bugsy kiitos että muistit,oi kuin tuli lämmin mieli lukea oma nikki täällä kuin joku kaipailee.Kiitos meillä menee mielestäni ihan hyvin.Tosin varauksellinen olen kaikkeen mitä ympärillä tapahtuu mutta luotan mieheeni sen minkä voin.Elän hetkissä ja ja nytkin on kotosalla mies oma tyttömme ja poikani.Miehen lapset on tulossa kohta tänne itenäisyyttä viettämään.Tarkoitus oli mennä huomenna muksujen kera paistamaan makkaraa yhteen ihanaan kaupungin rantaan missä on laituri ja grillipaikka sekä lapsille keinut ym... sään mukaan vaan tosin luvattu sadetta koko päiväksi...ooooh mikä pettymys.
Mies nukkuu töiden jälkeen ja masu pullollaan valkosipuli kinkkuperunoita ja olen jo ulos sytyttänyt myrskylyhtyjä ja lyhtyyn kynttilöitä.
Ja jos ilma menee kurjaksi onhan meillä pihalla tuo iki ihana oma grilli missä paistetaan syötävää kuten tänään.En tiiä olen vaan sellainen tulen ystävä ja nautin tulen loimusta ja sen tuomasta lämmöstä.
Vauva asiaa meillä työstetään urakalla... eilen katsottiin apinoiden vallankumous dvdltä jamies oli jo valmista kauraa siinä viekussa mutta ikävä sanoa että mun tunteet ei ollu mukana kun olin väsy ja tiedän että tähän aikaan kierrosta tärppi on mahoton.VIDDU MUN KERA TAAS ...
No ei oikeen hotsita nyt.
Mutta tulee taas aika kierron kun kierin kuin mato miehen edessä ja toivon sitä hellyyttä taas ..kjeh kjeh
Meillä täällä niin ihana ketju kuin olla voi että luen liki päivittäin kuulumisia vaikka itsellä mitään kerrottavaa ei olekkaan,vaan toivon että olisi niitä plussa uutisia.Tähän ikääni kerittyä olen niin jo satasella mukana jos joku meistä plussaa sillä se on aika kannon takana se saavutus.
Kyllä minä tiedän että en takuulla itse raskaudu.Ja mikä pöllöintä toivon että joku pyytäisi minua kummiksi vielä vaikka 7 kummilasta jo onkin siunaantunut.Se tunne olla lapsen lähellä on vasta jotain kun saa nähdä lapsen kasvun ja kehityksen awww
Oma kummityttöni on jo itsekkin äiti joten niin se aika menee.Miehen poika pääsee ripille jo kahdenvuoden päästä oi kauhia ja oma poikani täyttää 10v maanantaina...ja minä haaveilen kaikesta vaaveihin liityvästä.
Nyt menen sytyttään nuotion ja odotan miehen muksuja saapuvaksi.
Ensiviikolla saapuu taas kummisetäni meille jos joku teistä muistaa sen viime vuotisen seikkailun kun oli kateissa tänne tullessaan jne ... nyt ehkä jo osaa perille :whistle:
Ootte raksuja jokainen.....Maire
 
Dpo5 ja 5.päivä joulukuuta. Kyllä on tehty ihmiselle helpoksi muistaa! :)

Ja jos oikein alkaa fantisoida ja kuvitella raskausoireita, niin viime yönä näin taas hullua unta. Yhtenä raskausoireena, dpo 4-5 lähtien on mulla sekopäiset unet.yleensä sellaiset ettei niitä kehtaa edes kertoa. Mutta tää meni jotensakin niin, että äitini oli lähtenyt jonnekin. Jäljet johtivat jonkun kaupungin urheilukentälle ja koska hänen puhelimensa kuuluvuus oli siinä kohtaa loppunut, tiesimme siitä että hän on kuollut. Ja mut kaikkea sitä nyt tuleekaan mietittyä, kun saa kuulla äitinsä kuolleen ja jne. Että semmoinen uni. Muuten väitän olevani ihan tervejärkinen tyyppi... :D

Joo. Muuten ei mitään oireita, niin kuin ei kuulukaan olla tässä vaiheessa. Flunssan oireita pukkaa. Tissikipuja odotellessa...
 
Tein parit testit. Herkkä on niin nega kuin olla ja voi. Tuossa normaalissa on viivanpaikka ja hyvällä mielikuvituksella ihan reunassa himppu jotain. Mutta siis nega sekin. Meille tuli tähän kiertoon nyt muutenkin lisästressiä, kun ystävän lapset on parvossa ja muutoinkin sitä on täällä paljon nyt liikkeellä. Olin tuossa juuri ennen inssiä tilaisuudessa, jossa oli varmaankin sata lasta ja yhdellä jos toisella se saattoi olla... Että kiva! Jos nyt nuo negat sattuisi joksikin muuksi muuttumaan, niin ralli alkaisi ja huoli siitä, että menee kesken.
 
Sanonko taas mitä? Minut voi kohta siirtää täältä vaikka johonkin martta-palstalle. Keskiviikon kp 13 jälkeen ei ole tapahtunu yhtään mitään noin niinku sillai, oviskipuja on nyt kp 16 toista päivää ja ukko (huomatkaa pelkkä ukko, ei ukkokulta) lähti kaverille yöksi. Se taas kerran näistä vauva-ajatuksista. Ottaa muuten tiukoille. Däm.

Oikeasti minut voi kyllä lisätä piinailijoihin. Oviksesta ei ole varmaa tietoa, mutta monen asian summana veikkaisin tänään DPO 1 :) vähintään.

Vai mitä ootte mieltä: liukkaat alko jo kp 5, kp 11 ihan mahdotonta ja sitten loppui kuin seinään. Oliko se ovis? Sen jälkeen ollu ihan saharameininki. Ovistesti kp 13 ihan hailakka, mutta 14-15-16 sanoisin plussaa ja oikeelta juilii. Onkse ovis vasta nyt vaikka on ihan kuivaa? Vai onko sitä ollu ollenkaan?
 
Viimeksi muokattu:
Hei kaikki ihanaiset! Täällä KP3 ja viime kiertokin piinailtiin. Näemmä salassa kaikilta.
Minut voi laittaa taustailemaan ja iäksi päivittää 40, se kun ensi viikolla täyttyy. Yrittämistä jatketaan tästä huolimatta edelleen, kuvittelenpa joidenkin tutkimusten tulevan synttärilahjaksikin.
Käyn täällä satunnaisesti jatkossakin ja jos sanasuoni pulppuaa voin sanasen sanoakin.
Olette kyllä tosi oivaa porukkaa, teidän kanssanne viihtyisi enemmänkin. Tosin silloin kun pyörii palstalla vähemmin palaa ne jalat paremmin maan pinnalle eikä nuo punaiset päivät romahduta ihan niin paljon. Täällä palstalla kun käy toivoo joka kerta, että näkisi jonkun plussanneen. Sehän antaisi toivoa itsellekin.
Mutta plussaista jatkoa kaikille näin itsenäisyyspäivänä!
 
Sahris: oliko kp14 siis ovisplussa ekan kerran? Mulla on myös usein niin, että parhaat liukkaat pari päivää ennen testiplussaa. Et ota siitä ny sit selvä. Monesti kai sanotaan, että hyvä varmistella viel silloin, kun itsestä tuntuu et jo liian myöhäistä. Mut mitäs nyt sen sun ukon kaa, eikö se totellutkaan??!

Mä vielä reissun päällä, ei oo vitskut greipit mitkää mukana, mut enpä niitä nyt niin jaksa muutenkaa. Mulla alkoi menkat melkein 2 päivää myöhemmin kuin piti, et en oikein tiedä miten sen viime oviksen kaa sit kävi. Se tuntui mukamas tosi selkeästi ke-illalla myöhään, mutta menkat alkoivat vasta pe. Et aika pitkä luteaalivaihe. Täällä sanoin et alkoi jo to, kun luulin, mutta sitten pitikin vielä odottaa (tuskaisena, hitusen toivoen jo...).

Nyt siis vasta KP3.
 
Sunnuntai 7.12.2014

nimi / ikä........................kp / kierron pituus

ruutana (39)..............................33kp / 24-32
Marza (44)............................... 27kp / 30
Glearblue (44).......................... 27kp / 25-29
Minttu71 (43)........................... 27kp / 30
vauvatoiveinen (38).................. 26kp / 27-29
Hedelmiina (39)........................ 25kp / 35-40
flutur (41)................................. 23kp / 23-28
Tyydeli (41).............................. 20kp / 28
äiskä-73 (41)............................ 19kp / 28-32
sahramiini (42)......................... 17kp / 26-28
meibibeibi (44)......................... 14kp / 28
Ninnuska73 (41)........................10kp / 26-30
Hupsikka (?)............................... 9kp / 28
Jimima (42)............................... 7kp / 28-30
Vauvahaaveita#3 (41)............... 6kp / 28
MaiMei (39)................................ 3kp / 27


Piinailupäivät:

Minttu71 (43)................... dpo 13
vauvatoiveinen (38).......... dpo 12
Hedelmiina (39)............... dpo 9
Tyydeli (41)..................... dpo 7
äiskä-73 (41)................... dpo 4
sahramiini (41)............... dpo 2


Plussanneet: :heart:

Saana72 (41) - 02/2014
Iines* (40) - 03/2014
Tuuliannaliina (40) - 03/2014
Esteri1 (40) - 5/2014
Vesipossu (41)- 7/2014
Jopo73 (41) - 8/2014
Fleur (39) - 9/2014
bugsy (44) - 9/2014


Taustailijat:

Zandi (40)
harrastoive (43)
Äiti seiskanelonen (40)
~lounakehto~ (41)
mörrinkäinen (36)
Susseli72 (42)
Memmu05 (40)
SoturiPrinsessa (43)
Jadee (39)
Tiuku74 (39)
PippuriPiia-70 (43)
Tintti-Tiivari (43)
Fiialiia (40+)
Piksukka (39)
Nipsu74 (40)
Lumikki1970 (43)
Kessu (41)
Jetsulleen (39)
hupiaelämään(40+)

Fertility Calendar Tool | babymed.com


"All will be well as long as we do our best"
 
Viimeksi muokattu:
vauvatoiveinen oletko tehnyt lisää testejä???? josko vaikka jotain näkyisi lisää =)

sahramiini jos se ovis sitten oli tuossa kp16... ainakin kuulostaa ihan ovikselta :)
no mihinkäs se sun ukkokulta kesken kaiken karkas,,, ;)

Zandi harmitus menkoista... ja sinäkinkö siirryt taustailijoihin :confused: voi hitsi... Ja onne tulevista synttäreistä :flower:

Täällä olin eilen niin hirveissä vatsa kivuissa etten oikeen sängystäkään ylös päässyt :( luultavammin napatyrä mikä siellä ajoittain minua kiusaa, täytyy ma soitella lekuriin ja kysellä hiukan lisää. Onneksi tänään jo ihan hyvä olo vatsassa. Katsotaan nyt onko täälläkään tapahtunut lisääntymistä tässä kierrossa ja sitten kun toi vatsa muutenkin reistailee noin :ashamed:
 

Yhteistyössä