40+ so what wol.13

Moi vaan kaikille!

Tähän asti olen lähinnä lueskellut taustalla ja yhden tekstin kirjoittanut tuonne yksin hoidoissa olevien ketjuun, mutta ajattelin nyt ilmoitella itsestäni tännekin. :) Ikää siis 41 vuotta ja eilen kävi ekassa punktiossa. Mulle ei ollut kehittynyt kuin kaksi munarakkulaa, mutta molemmista löytyi munasolu ja tänä aamuna sain tietää, että molemmat olivat myös hedelmöittyneet. Huomenna biologi soittelee niiden "voinnista" vielä aamulla, ja jos kaikki on OK, niin siirto tapahtuu huomenna. Jännän äärellä ollaan siis täälläkin. :)

Mä tuskin tulen toista kertaa käymään läpi tätä koeputkihedelmöitystä piikityksineen, koska mun neulakammo on niin suuri. Yhtä päänsisäistä taistelua on ollut noiden piikkien laittaminen, mutta tähän asti olen selvinnyt. Jos näistä ei nyt vielä mitään kehkeydykään, niin siirtynen suosiolla lahja-alkiohoitoon. Kunhan nyt katsotaan nämä kortit ensin... :) Niin, lapsia mulla ei ole ennestään, eli ensimmäistä yritän tässä yksikseni pakertaa.

Tää on jotenkin niin oudon ristiriitaista, kun ensin innostuu jostain pienestä eteenpäin vievästä askeleesta kunnes muistaa, että seuraava askel on taas ihan yhtä epävarma kuin ne edellisetkin. Tsemppiä ja jaksamista kaikille yritykseen, ja roppakaupalla onnitteluja plussanneille! :)
 
Moi pitkästä aikaa!

Aika hiljaista on ollut sekä palsta että (ja varsinkin) oma elämä! Molly, vai että kaksi negaa!! :D Niin se mieli rupee kaikkea pyörittelemään. Minäkin tein testin, vaikka järki sanoi, että ei ole mahdollista. Eikä ollutkaan! Joko uusi kierto on alkanut?

Putsku, tervetuloa! Tänne vaan! Toivottavasti sun alkiot siellä jakaantuu ja pääset siirtoon. Vielä parempi, jos saisit toivotun tuloksen tästä, niin ei tarvitse sitä neulakammoa miettiä. Peukut pystyssä! (y)

Luppanallakin uusi kierto ja vaihteeksi uutta yritystä. Onneksi sulla on tulossa se hoito myöhemmin. Silti toivon luomuihmettä!

Mitenkäs Kasenja voi? Joko tuut mun kyytiin uudelle hoitokierrokselle?

ON: kp 2. Laastarit mahassa, primaspanit huulessa. Toiveet ja odotukset korkealla, mutta saahan nähdä, mitä tämäkin kierto tuo tullessaan. 1,5 vkoa ultraan. Vitsit, kun Vappu on sotkemassa kuvioita!

Iid@ mennään yhdessä tää kierto!
 
Tulin tänne vähän tsemppailemaan. (y) Osalla tuntuu olevan vähän luovuttamisfiiliksiä, mutta älkää antako periksi, leidit! Muistakaa että täällä on kumminkin tullut plussia säännöllisesti, yleensä vähintään yksi per kuukausi, joten mä täällä jännäilen, kuka teistä on seuraava. Ja kuka sitten sitä seuraava. :)

Iid@lle pahoittelut ja parempaa onnea seuraavaan kiertoon! Onko teillä vielä hoidot harkinnassa?

Putskulle tervetuloa! :) Peukut on pystyssä, että molemmat alkiot jatkaisi jakautumistaan ja pääsisit huomenna siirtoon. Meitä on täällä muutamia ekaa yrittäviä ollut, ja niin onnellisesti on käynyt, että kaikki on lopulta onnistuneet raskautumaan. Toivottavasti sinäkin!

Virkki, onnea hurjasti tulevaan siirtoon! (y) Jotenkin mä uskon, että tää on nyt teidän kertanne!

Kasenja, onko sullakin tulossa siirto seuraavaan kiertoon? Entä InMyDreamsilla?

ON: Täällä aika matelee. Raskaus on ollut tosi vähäoireinen, joten epäusko hiipii mieleen aina välillä. Nt-ultraan on vielä muutama viikko, sen jälkeen uskaltaa ehkä jo vähän hengähtää, _jos_ kaikki on hyvin. Edelleen käyn päivittäin lukemassa kuulumisianne, ei täältä poiskaan malta olla. ;)
 
Tervetuloa mukaan, Putsku! Kunhan siirto toteutuu - ja siitähän lähdetään, että niin käy - merkataan sut piinalistalle.

Iid@lle pahoittelut negasta ja uudesta kierrosta. Näitä uusia mahdollisuuksia (kp1:iä) on itse kukin varmaan kokeut jo enemmän kuin toivoisi...

Miten Athina, Eetuha, Peppistiina - onko uuteen kiertoon jouduttu, plussaa testattu vai piinaako ylipitkä kierto? Karoliina jo kertoikin, että kierto tuntuu pitkittyvän - ikävä juttu sekin.

ON - joo, Roxanne ja Virkki, mulla seuraava kierto olisi sitten siirtokierto (pas), jos kaikki menee hyvin. Zumenonit jo hankittu. Eilen kuvittelin kuukautisten alkavan, mutta ei vuodosta sitten mitään merkkejä enää ole näkynyt kun sen kerran vain pyyhkiessä vähän paperiin. Outoa. Ei mulla koskaan näin ole käynyt. Ehkä se edellisen kierron hormonilasti + punktio sekottaa systeemiä vielä.

Eikö IMD tosiaan ollut myös nyt alkavassa kierrossa siirtoon suuntaamassa?
 
Roxanna: Kiva kun käyt kertomassa kuulumisiasi ja jaksat tsempata meitä muita. Jospa pääsisit nyt raskausoireiden kanssa helpommalla, kun muuten on koeteltu.

Me ollaan käyty keskustelua hoitoihin lähtemisestä. Kai sitä pitäis...yhtään liikaa aikaa ei ole. Omilla soluilla tuskin kannattaa yrittää, joten se vaihe jäänee pois.
 
Moikka!
Minulla tuli vähän lomaa väliin ja nyt täältä katson mitäpä on tapahtunut.. Tuota listaa en arvannut päivittää kpn osalta, kun onnistuin kerran sotkemaan sen. Voiko siihen siis päivittää vain numeron ettei tarvi tehdä muuta?
Moi Putsku! Olipa kiinnostava tilanne sikälikin, että taidan seurata myös tuonne yksin menevien matkaan. Kuulostaa jännittävältä! Kerrohan vain mitä siellä tapahtuu, meinasin kesällä yrittää sattuneista syistä...
Tulikin jo pikku paniikki, kun huomasin että yleensä kierto noin 29 päivää nii nyt oli vain 27 ja 28 tuossa pari kertaa. Nuorena meni välillä pitkäksi mutta nyt näyttää lyhentyvän päivällä parilla...Kylläpä google antaa siihen vastausta että se voi nelikymppisenä eka lyhentyä ja sit taas kasvaa, mutta tuo lyhentyminen kertoo että raskautuminen voi olla hankalampaa, en tiedä missä vaiheessa se vaikutus tulee. Onko teillä tästä havaintoja? Hellävaraisesti havainnot kiitos kun aloin jo panikoida...
Voi että kun teille nyt tulisi plussaa! Säilyisi tuo toivo paremmin yllä täälläkin. Kyllähän sitä aattelee, että jos vain tämä toive toteutuisi niin muuta ei tarttis pyytääkään.. Vaikka ainahan se elämä uudistuu niin että jotain sitä keksii..
Kivaa pääsiäistä! Muistakaa että meitä muita haaveilijoita on kanssa, toivottavasti siirrytään Roxannen listalle ennen syksyä!
 
  • Tykkää
Reactions: Iid@ ja ThePutsku
Peppistiina: Rohkeasti vaan yksin yrittämään, jos tilanne sitä "vaatii". :) Kyllä sitä aina jotenkin pärjää itsekseenkin tän homman kanssa. Asioilla on tapana järjestyä. ;)

Kyytiläinen on nyt matkassa ja toinen kaveri odottelee pakkasessa, eli paremmin meni kuin uskalsin toivoakaan. :) Vielä kun alkio pysyisikin kyydissä, niin hyvä juttu. Piinapäivät alkaneet siis... Alkio on kuulemma Top5-luokkaa ja lääkärin mukaan huippuyksilö. Ilmeisesti myös toinen alkio oli tosi hyvä. Päätin, että annan itseni riemuita tästä tän päivän, koska tulevat pari viikkoa (+ kaikki faktat, prosentit ja luetut muiden kokemukset) taatusti tasaavat tätä tän hetkistä innostunutta fiilistä. ;)
 
Kiitos rohkaisusta ThePutsku! Juu kyllä pärjää itsekseenkin, tuo hoitoon meno vain jännittää. Ei vain satu olemaan ketään juuri nyt jonka kanssa tuntuisi hyvältä idealta luomuna. Niin ajattelin jo, että parempi tuo hoito kuin alkaa väkisin vääntämään muutoin. Jos ei tule ylläreitä niin kesäkuulta ajattelin aloitella... Sitten eteenpäin elämä kyllä kantaisi, onkin kokemusta kaksin olosta lapsen kanssa ja kivaa on ollut joten kyllä sujuisi kolmistaankin.
Voi että, onnea matkaan! Kuulostaa hienolta! Nautiskele ajatuksesta ja ota myös lepoaikaa päiviisi:)
 
  • Tykkää
Reactions: ThePutsku
Heippa, tähän kiertoon tarkoitus oli tehdä PAS, kun se nyt vaan alkaisi! Missä mun satavarmasäännölliset kuukautiset NYT viipyy? Maanantaina ihan julmetunmoiset menkkakivut, ja keskiviikkona laitoin siteenkin valmiiksi, koska niiden piti eilen alkaa, niin ei vieläkään mitään!!
Ilmeisesti punktio yms sekoitti, koska vuosin kyllä reippaan viikon viimeksi.

Kyllä meinaa välillä vähän masentaa, kun vauvauutisia pukkaa vähän joka puolelta. Iloitsen kyllä heidän puolestaan, mutta aina tulee mietittyä, että jos olisin viimeksi/edellis/toissa kerralla onnistunut, olisi la samaan aikaan kuin heillä yms.

Mutta mukavaa pääsiäisen aikaa kaikille!
 
Torstai 13.4.2017


nimi / ikä.....monettako kuumeilee....kp / kierron pituus

Athina74 (42) .................6................... 50/28-30
Eetuha (39) ....................3................... 46/20-40
Karoliina74 (42) ..............2................... 41/?
InMyDreams (41) ............2.................. 30/28
Kasenja (40) ..................2................... 28/26-29
Jimima (45) ....................2................... 18/30-32
yöeläjä (43) ....................4................... 12/24
Uusiomamma (45)...........6................... 11/26
Luppana76 (40) .............7................... 8/28
Iid@ (44) ........................2................... 2/26-28
Peppistiina (41) ..............2................... ?/28

Hoidoissa olevat:
Mamma vaan (44)............3......lahjasoluhoito -17

Piinailupäivät:
Mun&sun (41) ....................... dpo 13
kasenja (40) .......................... dpo 11
ThePutsku (41) ........1............. pp 0

Plussanneet ~12kk:
Pirunpelto (40).......... -04/2016
Katayana (38)............-05/2016
Joyzy (42)..................-05/2016
Helmi1234 (39)..........-06/2016
Babez74 (42).............-06/2016
Vuorikristalli (39).........-07/2016
Keltainen Seepra ........-09/2016
Helmiina1978 (37) ......-09/2016
Iltatähti 76 (39) ...........-09/2016
Katti75 (41).................-10/2016
Viizplus (37)................-10/2016
camelianna (44)..........-10/2016
Pyllerölyllerö...............-10/2016
Iida-Karoliina...............-12/2016
Hupsu Haave (43)........-12/2016
Minzi (40).....................-01/2017
kalabaliikki (40)........... -02/2017
Roxanne (42) ..............-03/2017

Taustailijat:
Virkki (40)
Molly3 (43)
Vieläkömeillelapsi (40)
Miikkuliina (43)
Anniina74 (42)
zammakko (43)

*Jokainen voi päivittää listan itse. Kun olet kirjautunut sisään, paina listan kohdalta "vastaa". Muuta päivät ja muokkaa mieleiseksesi, lopuksi poista #/quote - merkit ylhäältä ja alhaalta. Sen jälkeen lähetä ja vóila!

 
Viimeksi muokattu:
IMD, mullakin punktiokierron jälkeen kuukautiset odotuttaa. Ovis oli tavallista myöhemmin (tai sitten sitä ei ollut ollenkaan, en saanut ovistestiin plussaa ainakaan). Ja Roxannehan kertoi myös, että hänellä on tavannut venyä punktion jälkeinen kierto.Tää on vissiin joku juttu,

Peppistiina - kun päivittää listaa, kannattaa päivittää kaikkien kiertopäivät ja piinapäivät (muuten menee vaikeaksi laskea, että kenen päivä listassa milloinkin on päivitetty). Ja tietysti päiväys hyvä vaihtaa, ja lopuksi vain ne hakasulkeet ja niitten sisällä olevat /quote -tekstit pois alusta ja lopusta. Tai sitten voit vain ilmoittaa kiertopäivän viestissäsi, ja se joka seuraavaksi listaa päivittää päivittä tietosi.

Putsku - tänäänkö sulla oli siirto? Onnea matkaan! Hienoa, että toinen alkio selviytyi pakkaseen.
 
Pikakuulumiset vaan tänne, anteeksi pelkkä omanapaisuus. Mutta niin, mulla venyi kanssa muutamalla päivällä punktion jälkeinen kierto.
Hyvää pääsiäistä tänne kaikille kuumeilijoille ja onnea jokaiselle, missä kohden nyt olettekaan menossa. :love:
 
Sunnuntai 16.4.2017


nimi / ikä.....monettako kuumeilee....kp / kierron pituus


Eetuha (39) ....................3................... 49/20-40
Karoliina74 (42) ..............2................... 44/?
InMyDreams (41) ............2.................. 33/28
Jimima (45) ....................2................... 21/30-32
yöeläjä (43) ....................4................... 15/24
Uusiomamma (45)...........6................... 14/26
Luppana76 (40) .............7.................... 11/28
Mun&sun (41) ................1.................... 8/?
Iid@ (44) ........................2................... 5/26-28
Kasenja (40) ..................2.................... 2/26-29
Peppistiina (41) ..............2................... ?/28
Athina74 (42) .................6................... ?/28-30

Hoidoissa olevat:
Mamma vaan (44)............3......lahjasoluhoito -17

Piinailupäivät:
ThePutsku (41) ........1............. pp 3

Plussanneet ~12kk:
Pirunpelto (40).......... -04/2016
Katayana (38)............-05/2016
Joyzy (42)..................-05/2016
Helmi1234 (39)..........-06/2016
Babez74 (42).............-06/2016
Vuorikristalli (39).........-07/2016
Keltainen Seepra ........-09/2016
Helmiina1978 (37) ......-09/2016
Iltatähti 76 (39) ...........-09/2016
Katti75 (41).................-10/2016
Viizplus (37)................-10/2016
camelianna (44)..........-10/2016
Pyllerölyllerö...............-10/2016
Iida-Karoliina...............-12/2016
Hupsu Haave (43)........-12/2016
Minzi (40).....................-01/2017
kalabaliikki (40)........... -02/2017
Roxanne (42) ..............-03/2017

Taustailijat:
Virkki (40)
Molly3 (43)
Vieläkömeillelapsi (40)
Miikkuliina (43)
Anniina74 (42)
zammakko (43)

*Jokainen voi päivittää listan itse. Kun olet kirjautunut sisään, paina listan kohdalta "vastaa". Muuta päivät ja muokkaa mieleiseksesi, lopuksi poista #/quote - merkit ylhäältä ja alhaalta. Sen jälkeen lähetä ja vóila!

 
Viimeksi muokattu:
Tiistai 18.4.2017


nimi / ikä.....monettako kuumeilee....kp / kierron pituus


Eetuha (39) ....................3................... 51/20-40
Karoliina74 (42) ..............2................... 46/?
InMyDreams (41) ............2.................. 35/28
Jimima (45) ....................2................... 23/30-32
yöeläjä (43) ....................4................... 17/24
Uusiomamma (45)...........6................... 16/26
Luppana76 (40) .............7.................... 13/28
Mun&sun (41) ................1.................... 10/?
Iid@ (44) ........................2................... 7/26-28
Kasenja (40) ..................2.................... 4/26-29
Peppistiina (41) ..............2................... ?/28
Athina74 (42) .................6................... ?/28-30

Hoidoissa olevat:
Mamma vaan (44)............3......lahjasoluhoito -17

Piinailupäivät:
ThePutsku (41) ........1............. pp 5
Jimima (45)...............2............. dpo 5

Plussanneet ~12kk:
Pirunpelto (40).......... -04/2016
Katayana (38)............-05/2016
Joyzy (42)..................-05/2016
Helmi1234 (39)..........-06/2016
Babez74 (42).............-06/2016
Vuorikristalli (39).........-07/2016
Keltainen Seepra ........-09/2016
Helmiina1978 (37) ......-09/2016
Iltatähti 76 (39) ...........-09/2016
Katti75 (41).................-10/2016
Viizplus (37)................-10/2016
camelianna (44)..........-10/2016
Pyllerölyllerö...............-10/2016
Iida-Karoliina...............-12/2016
Hupsu Haave (43)........-12/2016
Minzi (40).....................-01/2017
kalabaliikki (40)........... -02/2017
Roxanne (42) ..............-03/2017

Taustailijat:
Virkki (40)
Molly3 (43)
Vieläkömeillelapsi (40)
Miikkuliina (43)
Anniina74 (42)
zammakko (43)

*Jokainen voi päivittää listan itse. Kun olet kirjautunut sisään, paina listan kohdalta "vastaa". Muuta päivät ja muokkaa mieleiseksesi, lopuksi poista #/quote - merkit ylhäältä ja alhaalta. Sen jälkeen lähetä ja vóila!

 
IMD: Tsemppiä PAS:iin! Peukut on pystyssä. :) Ärsyttävää tuokin, että menkkakierto voi mennä sekaisin. Mullakin on yleensä menkat alkaneet lähes kellontarkasti, mutta saa nyt nähdä miten jatkossa...

Täällä siis edelleen piinailu jatkuu ja jokainen vatsan muljahdus aiheuttaa kauheat pohdinnat, että "oliko tuo nyt jotain, ja mitä se oli"... o_O Kovasti olen tässä googlaillut milloin muut ovat huomanneet ensimmäisiä raskausoireita ja kuinka yleistä on alkion kiinnittymisen tunteminen ja missä vaiheessa raskaustesti alkaa näyttää plussaa ja kaikkea muuta mahdollista tähän alkuun liittyvää. Tän piti olla mulle vain sellainen "kunhan nyt kokeilen, ettei jää myöhemmin harmittamaan, etten edes yrittänyt - kävi miten kävi" -tyyppinen juttu, mutta mutta.... Hulluksihan tässä tulee! :D Mitä pidemmälle mennään, niin sitä enemmän tätä onnistumista ihan tosissaan näköjään haluaa. (Kamalaa kirjoittaa tänne näin, kun tiedän toisten yrittäneet kuukausia ja vuosia, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, ettei tämä mullakaan tähän yhteen yritykseen jää. Eikä kahteen...) Ajatus lapsen saamisesta on todellakin jämähtänyt päähän nyt, kun tietää sen edes teoriassa olevan mahdollista. Ei ole enää ihan sama, että miten tässä käy. Enää 9 päivää testipäivään. Jee... :whistle:

PS: Kävin eilen hakemassa maalitarpeita sekä ulko- että sisäremonttia varten. Olisipahan edes jotain muuta miettimistä/tekemistä välillä kuin pyöritellä näitä ajatuksia ristiin rastiin. Äsken sitten tuli mieleen, että onkohan maalihuurujen hengittely haitallista tässä vaiheessa... Ehkä täytyy vielä käydä hakemassa joku maski. (Tunteeko kukaan muu itseään sekopääksi näiden ajatusten kanssa? Pliis, edes joku?!)
 
Keskiviikko 19.4.2017


nimi / ikä.....monettako kuumeilee....kp / kierron pituus


Eetuha (39) ....................3................... 52/20-40
Karoliina74 (42) ..............2................... 47/?
Jimima (45) ....................2.................... 24/30-32
yöeläjä (43) ....................4................... 18/24
Uusiomamma (45)...........6................... 17/26
Luppana76 (40) .............7................... 14/28
Mun&sun (41) ................1.................... 11/?
Iid@ (44) ........................2................... 8/26-28
InMyDreams (41) ............2................... 6/28
Kasenja (40) ..................2.................... 5/26-29
Peppistiina (41) ..............2................... ?/28
Athina74 (42) .................6................... ?/28-30

Hoidoissa olevat:
Mamma vaan (44)............3......lahjasoluhoito -17

Piinailupäivät:
ThePutsku (41) ........1............. pp 6
Jimima (45)...............2............. dpo 6

Plussanneet ~12kk:
Pirunpelto (40).......... -04/2016
Katayana (38)............-05/2016
Joyzy (42)..................-05/2016
Helmi1234 (39)..........-06/2016
Babez74 (42).............-06/2016
Vuorikristalli (39).........-07/2016
Keltainen Seepra ........-09/2016
Helmiina1978 (37) ......-09/2016
Iltatähti 76 (39) ...........-09/2016
Katti75 (41).................-10/2016
Viizplus (37)................-10/2016
camelianna (44)..........-10/2016
Pyllerölyllerö...............-10/2016
Iida-Karoliina...............-12/2016
Hupsu Haave (43)........-12/2016
Minzi (40).....................-01/2017
kalabaliikki (40)........... -02/2017
Roxanne (42) ..............-03/2017

Taustailijat:
Virkki (40)
Molly3 (43)
Vieläkömeillelapsi (40)
Miikkuliina (43)
Anniina74 (42)
zammakko (43)

*Jokainen voi päivittää listan itse. Kun olet kirjautunut sisään, paina listan kohdalta "vastaa". Muuta päivät ja muokkaa mieleiseksesi, lopuksi poista #/quote - merkit ylhäältä ja alhaalta. Sen jälkeen lähetä ja vóila!

 
Jimimalle ja Putskulle sinnittelyä piinapäiviin! Toivottavasti nyt teillä tärppää, tykkäisin nähdä tuolla listalla huhtikuulla taas plussausmaininnat.

IMD, taas mennään hyvin samassa tahdissa. Mulla tulossa lääkkeellinen PAS, eli estrogeeniä menee nyt ja keltarauhashormoni tulee sitten jossain vaiheessa rinnalle. Nyt jo kyllä jännittää, miten alkiot sulatuksesta selviävät.

Joo, Putsku, ihan samaa sekopäisyyttä täällä, vaikka luulisi jo monen vuoden yrityksen vähän hillinneen ja järkevöittäneen. Alkoholin kanssa olen toisissa kierroissa sillä mielellä, että hermomyrkky - ei kannata ottaa ollenkaan, toisissa kierroissa taas otan punkkua oviksen jälkeen kohdun verenkiertoa vilkastuttamaan, jos vaikka kiinnittymiseen saisi puhtia, toisissa kierroissa taas olen ihan hällä väliä, ei sillä mitään vaikutusta - hyvää tai huonoa - ole ennen kuin joskus rv 7 alkaen. Ihmeen vaikea minun ainakin on yrittää raskaaksi tuloa millään tulee jos on tullakseen -asenteella. Kun yritetään, niin silloin tosiaan yritetään!
 
  • Tykkää
Reactions: ThePutsku
Noniin.. keskiviikolle kp1, eli kierto 47 päivää. Positiivinen fiilis sen vuoksi, että kropassa edes jotain tapahtuu. Nyt pitää tilata ovistestejä ja yrittää sekin bongata ja sitten ei auta olla väsynyt ja kipee..Fiilis on, että parasta ennen päiväys lähenee :ninja:

Tervetuloa pustku ja peukut piinailuun!
 
Peppistiina : Ajattelen itse niin, että mieluummin hoidan tämän "projektin" yksin kuin väkisin jonkun ei-täysin-kelvollisen kanssa. Jos kaikki menee hyvin ja babyn joskus saa kainaloon, niin ei ainakaan kenenkään kanssa tarvitse sitten säätää kasvatuksesta (vaikka tähänkin varmasti löytyy ohjeistajia...), huoltajuuksista ym. Jos olisikin joku sellainen kuvioissa, jonka kanssa asiaa voisi pitkällä tähtäimellä ajatella, niin tottakai silloin mielellään jakaisi tän asioiden pyörittelyn, vastuun ja muun. :) Mutta kun ei...

Kasenja : Ihanaa, etten mä ole ainut, joka näitä pöpejä ajatuksia pyörittelee. Tosin yhtään ei helpota tuo, että ne samat asiat pyörii päässä (todennäköisesti aika samalla volyymillä) myös mahdollisten jatkoyritysten aikana. :D Nyt on ärsyttänyt, kun ei pariin päivään ole yhtään tuntunut siltä, että voisin olla raskaana. Ei mitään nipistelyjä vatsanpohjassa eikä epämääräistä heikotusta tms. o_O Joojoo, tiedän kyllä, ettei tässä vaiheessa mitään yleensä kuulu vielä tuntuakaan, mutta jotenkin olisi vain kivempi, kun tuntuisi edes jotain olemattomia...! :p

Keskiviikkona tilasin raskaustestejä ja tänään käyn ne hakemassa. Pakko ehkä viikonloppuna tehdä kokeeksi yksi testi, vaikka se ihan turhaa onkin. Millä mä muka saan näppini pidettyä niistä erossa?! Mistä muuten olette tilailleet testejä, vai haetteko apteekista tms.?

Ovuloiville hurjasti törinää tötteröihin! (y)
 
Keskiviikkona tilasin raskaustestejä ja tänään käyn ne hakemassa. Pakko ehkä viikonloppuna tehdä kokeeksi yksi testi, vaikka se ihan turhaa onkin. Millä mä muka saan näppini pidettyä niistä erossa?! Mistä muuten olette tilailleet testejä, vai haetteko apteekista tms.?
Olen tilannut netistä ainakin näistä: raskauskeiju, mammaksi ja kotitesti. Aina riippuu vähän siitä, onko jotain tarjouksia, ja onko muuta tarvinnut tilata (ovistestejä, liukkaria, tms). Nykyisin olen ostanut ihan marketista pregcheck-raskaustestejä, ovat halvempia kuin apteekkien merkit, ja oman kokemuksen mukaan luotettavia - ja näyttävät toisaaalta aika varhain haamua, jos niikseen on. Ja mullehan puoli huvia on se liian varhain testaaminen (dpo 9 nyt viimeistään) ja viivan kuvittelu.
 

Yhteistyössä