40+ so what wol.13

Onnea plussanneille :)
Harvakseltaan olen kirjoitellut mutta päivittäin luen kyllä täällä.
Tarvisin vähän kokemuksia , löytyisikö ketään jolla samanlaisia kokemuksia. Eli 15. 3 sain selkeän plussan, clearblue . Siitä lähtien olen testannut kahden, kolmen päivän välein, mutta viiva on ollut joko hailakampi, lähes nega ja sitten toisinaan yhtä vahva kun ensimmäinen testi. Testit ovat olleet pääasiassa rfsu testikynä. Olen menossa tulevana perjantaina äitipolille. Sitten näkee mikä on tilanne. Munulla on kuitenkin vahva tunne että se positiivinen tarkoittaa jotain muuta kun raskaus..kysta, kohta alkavat vaihdevuodet .
Oireita äärimmäisen vähän. Väsymystä joo, huonoa oloa vähän. Mutta esim eilen illalla ja yöllä oli todella voimakas painon tunne keskellä alavatsassa .
Jännittää ja pelottaa ensi perjantai , mutta sitä ennen jos joku olisi kokenut samaa. Tasaista vahvistunatonta viivaa ja vähäisiä raskausoireita.
Mulla on ollut kaksi tuulimunaraskautta. Ensimmäinen vuonna 2004, jolloin en osannut epäillä mitään poikkeavaa. Menin polille vuodon takia viikolla 9, ja todettiin tuulimuna. Silloibn oli ihan normaalit raskausoireet. Vuonna 2015 epäilin tuulimunaraskautta, koska ei ollut raskausoireita. Silloin menin alkuraskauden ultraan yksityiselle viikolla 7 ja tuulimuna todettiin. raskaustestejä tein molemmissa vain yhden, joten siihen en osaa ottaa kantaa.

Mutta tossa vuonna 2015 oli todella vahva tunne, että tuulimuna. Toivotaan, ettei sinulla ole. Se on niin raskasta, kun "raskaus" pitää keskeyttää ja haaveet vauvasta haihtuvat.

Tule kertomaan, miten polillä kävi. Siunausta käynnillesi <3
 
Pitkästä aikaa palstalla kävin katsomassa, mitä kuuluu, niin ensimmäisenä silmiin osuu, että kettuperhe plussannut! Onnea! Ihan mahtavaa.

Täällä on varmaan uusia kirjoittelemassa, mukavaa. Kohta alan selailla, mitä kaikkea on tapahtunut sillä välin kun välttelin kaksplussaa ja kaikkia vauva-aiheita netissä...

Omat kuulumiset: olen tehnyt hoidoista (ei ihan vielä yrittämisestä) luopumisesta surutyötä pari kuukautta, ja ollut vähän alla päin. Sen takia en ole palstaillutkaan, olen yrittänyt ajatella muita juttuja. No se muiden juttujen ajatteleminen ei oikein toiminut. Huhtikuun alussa miehen kanssa tehtiin pikapäätös, että yksi hoitokierros vielä, ja ei kun munasoluja kasvattamaan ja punktioon jne. Meni ihan jees: munasoluja saatiin 11 ja alkioita 5. Maanantaina tehtiin tuoresiirto, joten piinapäivät päällä! Huonot uutiset on sitten siinä, että yhtään mitään ei jäänyt pakasteeseen, eivät jaksaneet kehittyä eteenpäin. Todelta näyttää, ettei mun munasolujen laatu ole kovin häävi. Kyydissä on siis viimeinen hoito-oljenkorsi, enää ei neljättä kertaa munasolujen keruuseen aleta.
 
  • Tykkää
Reactions: karhuemo75
Kettuperhe, mahtavia uutisia! Onnea! Nyt sitten jännäämään ekaa ultraa. Olipa ihanaa, että pääsitte julkiselle puolelle hoitoon. Pidä meitä ajantasalla ultran suhteen.

Kasenja, iso peukku sullekin. Toivotaan, että tämä yksilö olisi nyt se, joka tärppää. Uskon, että paukut hoitoihin alkaa loppua. Miten se voikin olla meille joillekin niin vaikeaa?

Tässä kierrossa mennään monen kanssa käsikädessä. Mullakin uusi kierto hyvässä vauhdissa ja pistän tukilääkitystä limakalvon vahvistukseksi. Nyt menossa noin kp8, en tarkkaan muista. Ensi viikolla luultavammin siirto torstaina tai perjantaina. Kyllä ajatukset vetää välillä synkiksi.... Miksi tämä ei onnistu? Miksi nyt onnistuisi, kun ei ole aiemminkaan onnistunut? Vauva-uutisia ympärillä pyörii. Periaatteessa olen ihan ilahtunut, mutta sitten mieltä kalvaa ajatus, miksi minua ei enni enää potki. Sitten kuitenkin asian kanssa on välillä ihan sujut..... Ihmeellinen on ihmisen mieli.

Monille piti monnetoida, mutta ajatukset ovat sekaisin. Tsemppiä kaikille omiin vaiheisiin! Sitä me täällä tarvitaan.
 
Kävin tänään polilla, kun maha on kauhea pallo. Housut ei mahdu kiinni. Ilmeisesti on 2-3 kg nestettä (ainakin) vatsaontelossa ja munasarjoissa. eli lievä hyperstimulaatio. Nyt sitä seurataan parin päivän välein labroilla ja ultrataan taas ens viikolla (nesteen määrää). Juoda pitäisi koko ajan eikä saa rasittua, mikä ärsyttää kun olis hyvät lenkkikelit ja salikin kutsuu.

En tiedä miksi meille tuli niin hyvänlaatuisia munasoluja ja hyviä alkioita, mutta olen kyllä vegaani, söin paljon vitamiineja ja sitä ubikinonia reiluja määriä sekä l-arginiinia. Hoitaja ihmettili hyvää saalista. Katsotaan nyt miten tämä kehittyy, että tarviiko mennä pakkaselle vai kestääkö loppuun asti.

Kiitos onnitteluista kuitenkin! Nautitaan niin kauan kun voidaan. Mulla kyllä laski stressi, kun hoidot alkoi. Ajattelin, että asia ei ole nyt meidän käsissä, niin mitä siitä stressaan.

@Kasenja pidän kovasti peukkuja teille!
 
Täällä uusi 43-vuotias vauvakuumeilija haluaa liittyä joukkoonne. Olen tosin jo jonkin aikaa seuraillut keskustelua tässä ketjussa ja iloinnut että tällainen ryhmä on olemassa.

Minulla ja miehelläni on kaksi teiniä, eli kolmatta kuumeillaan. Olin jo varma että lapsiluku on täynnä, mutta sitten vauvakuume iski ihan yllättäin tämän vuoden alussa.

Aivan alkuun jouduin käymään hysteroskopiassa, jossa kohdustani poistettiin polyyppeja. Nyt mennään ihan luomuna, vaikka tilastollisesti katsottuna se on ihan järjetöntä!

Olen ihan untuvikko tämän kaiken kanssa, sillä nyt on menossa vasta toinen varsinainen yrityskuukausi. Nyt on kp 17/28-30.


Mitä kuukautissovelluksia teillä on käytössä? Vai onko mitään? Minulla on Flo ja Clue, mutta ne näyttävät hieman eri aikaan ovulaation. En tiedä kumpaan luottaisin, vaikka Flo mielyttää enemmän.
 
Onnittelut plussasta @kettuperhe ! @Kasenja, sulle toivon plussaa sormet ja varpaat ristissä.
Mie odottelen edelleen niitä menkkoja alkavaksi, jos saisi selkoa tuosta kierrosta.
Kävin viikolla Lidlissä, niin siellä oli äitiysvaatteita laarit pullollaan. Tuli jo halu ostaa, kun esim.äitiysfarkkuja oli tosi edullisesti. Hahaa..vaikka ei oo vauvasta tietoakaan. Mutta jotenkin nyt kun on antanut luvan itselleen haaveilla, niin noihin asioihin kiinnittää huomionsa ihan eri tavalla.
Vanhin tytär, 22v, oli mukana ja ilmoitti että ihan hirveitä vaatteita... Noteerasi kuitenkin..mielenkiintoista (y)
Nooo...jos ei äidiksi, niin ehkä mummoksi:rolleyes:
 
Kiva kuulla @Kasenja susta pitkästä aikaa ja noin mukavilla uutisilla.
Nyt vaan toivotaan parasta, että tämä olisi se onnellinen kierto ja kyytiläinen jaksaisi tarrata kunnolla kiinni ja pysyisi loppuun asti.
Milloin sulla on testipäivä?

@kettuperhe oletko testannut uudestaan? Onko viiva vahvistunut?

@Virkki vaikuttaako noi pistokset mielialaan paljonkin? Kauanko joutuu pistämään?
Toivottavasti olet kumminkin enemmän positiivisin mielin.

Kaikille uusille joille en ole muistanut vielä sanoa, niin tervetuloa mukaan. Täällä on tosiaan mukava ja kannustava sekä ymmärtäväinen porukka. Jotkut kauemmin ja jotkut vähemmän aikaa yrittäneitä.
Rohkeasti vaan kyselemään ja purkautumaan.

Itse pitäisi alkaa toimia, jos meinaa hyödyntää tämän kierron. En vaan taida vielä olla kunnossa. Kait se pitäisi kumminkin yrittää... muuten harmittaa loppukiertosta.

Tsempit kaikille ja hedelmällistä kevättä.
 
Mikä on, lailikka, sun tilanne?

Yöeläjä: mulla sama fiilis. Pitäis hyödyntää ettei harmita.. mut mies viikonlopun reissussa ja ovis varmaan tuloillaan. No, ei auta kuin tehdä se minkä voi. Enhän mä edes tiedä pitenikö kierto nyt pysyvästi. Tsemppiä sulle kuitenkin! Ei voi voittaa jos ei koita!
 
Pahoittelut sinulle lallikka. Tiedän, että tippuu korkealta kun noin käy. Onko nyt läkkeellinen tyhjennys? Vaikak onkin pieni lohtu, niin tarkoittaa, että voit kuitenkin raskautua. Nyt sattui vain huonolaatuinen munasolu :(

Virkille onnea tulevaan siirtoon! Mones siirto menossa?

Kettuperhe, tiedetäänkö, onko matkassa yksi vai kaksi lasta?

Avec, tervetulao mukaan! Kävitkö gynegologilla missään tutkimuksissa?

Mulla oli kaapissa clearblue-testi, mutta se laite ei näköjään toimi! Onkin varmaan vuosi sitten käytetty. Olisin halunnut testata, tuleeko ovis. Vielä ei ole ainakaan mitään merkeejä, vaikka laskurin mukaan olisi 1.5. Pitä'ä toivoa, että tytöt lähtee vappaumarkkinoille, niin saan miehen kellistettyä, ettei mene kierto yrityksen suhteen ihan hukaan!

Onnea kaikille tähän kiertoon, ja lallikalle voimia <3
 
Piti vielä sanoa, että menen lääkäriin ke, ihan terveysasemalle. MInulla tosiaan ongelmia vatsan kanssa ja on paksusuoli tähystetty, ultrattu maha ja ulosteviljely tehty. Nyt pyydän lähetteen nieltävään letkuun! Epäilen, että on keliakia, jota ei löydetty verikokeella. Lisäksi mulla on ferriini-arvo 27 ja raskautta yrittävällä pitäisi olla 40-50. Eli minulla ei rauta varastoidu. Kumpikin vaikuttaa lapsettomuuteen: varatorauta ja keliakia. Harmittaa ihan kauheena, jos noiden takia en ole raskautunut, ja kohta täytän 45-vuotta. Aloitettiin yritys kuitenkin, kun olin "vasta" 40-vuotta.
 
Lailikka, pahoittelut! Tuo kyllä syö ja syvältä. Itsellä varmaan kuusi keskenmenoa, joista kaksi tuulimunaa. Toivon toipumista sinulle ja toivon mukaan kaikki tulee ulos kerralla, jotta pääsette uuteen yritykseen.

Kettuperhe, olet vahvasti raskaana! Toivottavasti nuo nesteet ei vaikuta siihen mitenkään. Seurataanko sun tilannetta vai meetkö vkolla 7 ultraan? Varmaan susta innostuneena mullekin ehdotettiin kahden alkion siirtoa. Minulle ihan sama! Luotan lääkäreiden arviointikykyyn.

Kasenja, mikä vointi? Oletko kaivellut testejä?

Entäs Aamuska, joko uudet piikitykset alkoi?

Tervetuloa Avec! Täällä on hyvä keskustella! Aiotteko tukeutua hoitoihin vai yritättekö luomuna?

Kirsillevauva, aiotko osallistua johonkin juoksutapahtumaan? Onko sun laihduttaminen edennyt?

Mulla olisi siirto viikon päästä. Nyt odotellaan ovulaatiota ja toivotaan, ettei ennen tiistaita tule. Muutoin menee suunnitelmat uusiksi ja siirtoa ei tähän kiertoon tehdä. Jännät paikat edessä. Mulla hormonit aiheuttaa ihan hirveitä mielialanvaihteluita ja lisäksi mulla on aina nälkä. Olen yrittänyt liikkua paljon, jotta paino ei pääsisi ihan hirveästi nousemaan.
Onneksi tässä on vajaita työviikkoa ja paljon puuhasteltavaa, joten en ehdi liikaa miettimään asioitani. Mulla on hoidot ohi nopeasti, jos kahdesta siirrettävästä alkioista kumpikaan ei tärppää. Yritän tehdä toisen hoidon heti perään, niin kesä on aika toipua lapsettomuusajatuksista! Jaa miten niin ajatukset hieman asioiden edellä? Voihan tässä tosiaan käydä ihan hyvinkin!

Tsempit kaikille!
 
Mä kerroin yhdelle ystävälle, että harkitaan hedelmöityshoitoa ja se suhteutui kuten kaikki muutkin: "sulla on jo kolme tytärtä ja olet jo vanha!". Mä oon niin kyllästynyt. En enää puhu kenelekään koko haavessta!! Iso perhe olut mun haave kymmeniä vuosia ja olen superäidillinen, miksi ihmiset ei ymmärrä? Tuli taas paha mieli...

Sain vieteltyä miehen to-iltana. Pukeuduin seksikkääseen yöpaitaan ja se ei voinut vastustaa minua :) vaikka lapset olivat kotona. Eli onpa jotain jännättävää.

Olen menossa HCR:ään ja Helsinki Half Maratoniin. Vähän epäilyttää tuo HCR, olenko kunnossa siihen mennessä. Pisin lenkki ollut 14 kilometriä tänä keväänä. No, maitojunalla sit kotiin!
 
Labrassa taas käyty ja menin kävellen parin kilsan päähän kun olen vapaall. Tuli ihan jäätävä väsymys, kuten eilenkin. Eli verikokeilla seurataan hyperiä ja keskiviikkona taas klinikalle. Maha on jo hieman pienempi ja pehmeämpi, mutta silti turvonnut. Piti lähteä lenkille, mutta väsyttää ihan sikana. Luulis olevan hyvä merkki. Taysissa sanoivat, että hoitoalkuisissa raskauksissa käydään alku-ultrassa siellä. Olisin kyllä muuten mennyt yksityiselle.

Älä sinä @kirsillevauva muista välitä. Ehkä parempi kun ei liikaa huutele jos ystävät ei ymmärrä. Minulla on kyllä kaikki onneksi toivottanut tsemppiä. Mutta saa nähdä tuleeko vastakkaisia kommentteja.
 
Hei kaikille! Onpas nyt palsta hiljentynyt taas hetkellisesti.
Taidetaan Kirsi mennä suht samoilla päivillä. Ovista en saanut bongattiin mutta oletan olleen viikonloppuna ja toivon että osuttiin edes sinne päin kun mies oli reissussa.
Joko Kasenja on testaillut?
Entä Virkin tilanne?
Kettuperhe, koska sulla on se 7 viikon ultra? Aika menee nykyään niin nopeasti.
Entäs muut, joita en nyt jaksa muistaa, anteeksi! Kertokaahan kuulumisia!
Ja tervetuloa uusille! Ihanaa huomata ettei sitä olekaan toiveineen yksin. Toisaalta myös mietityttää lähipiirin reaktiot jos satuttais onnistumaan. Mutta tämä on meidän päätös ja muiden on vaan elettävä sen kanssa, niinhän se oikeasti menee.
 
Hei @tatti55 ! Samaa mieltä kanssasi, että jokaisen on elettävä omaa elämää toiveineen ja haaveineen. Mutta voin vaan kuvitella sitä päivitysten määrää jos tämä onnistuu..
Täällä mennään nyt ensimmäistä kokonaista kiertoa kierukan poisoton jälkeen kp5 . Onneksi keväällä on niin paljon kaikkea touhua, ettei jouda koko ajan tätä vauvantekoa miettimään. Mies on reissutöissä, niin sekin tekee omat haasteensa tähän.
Mukavaa perjantaita ja viikonloppua kaikille!
 
Mulla 16/24-26 ja pms-oireet alkoivat jo eilen. Hirvee ruokahalu, ja maha ja selkä kipee. Painoa seuraan joka aamu ja tänään oli eilisestä noussut 2 kiloa, eli turvotusta tuppaa! Eli menetetty kierto mun osalta, mutta jännään teidän muoden puolesta! Maanantaina on osteopaatti, ihanaa :)

Onko lallikalla ollut jo tyhjennys? Miten sujui? Rankkaahan se on, kun minulla ainakin ollut tyhjennyksissä hirveet vuodot.

Miten muilla menee?
 
Alkuraskauden ultra vasta kuun puolivälissä. Pää hajoaa, kun haluaisi tietää, että kaikki on hyvin. Tänäänkään ei väsyttänyt, kun töissä, niin alkaa heti päässään miettimään kauhuskenarioita. Ei sinne ultraan kannata aiemminkaan mennä, kun ei niillä näy. Ostin kyllä raskaustestin, vaikka onhan se veritestissä jo ollut yli 2400 (maanantaina). :oops:

Tsemppiä kiertoihin kaikille! Toivottavasti tärppäilee.
Itse en ole pätkääkään miettinyt mitä muut ajattelee, ne ketkä tietää ovat olleet vilpittömän onnellisia meidän puolesta.
 
En ole hetkeen kirjoittanut, niin olen vähän pihalla tilanteesta täällä :unsure: On ollut valju ja surullinen olo lapsettomuudesta, hoidoista ja hoitotauosta.

@Virkki : Minulla on tosiaan hoitotauko meneillään ja se kestää vielä muutaman viikon. Toivottavasti kierrot menee siten, että hoitoon ehtii vielä ennen kesätaukoa. Ikävää jännittää tuollaistakin. Jotenkin tuntuu, että tuosta viime IVF:stä on vielä outoja tuntemuksia munasarjoissa. Kauankohan 'normalisoitumiseen' menee. Miten ovulaation kanssa meni? Pääsetkö siirtoon tulevalla viikolla?

Onnittelut @kettuperhe ! Kiva saada tänne plussia.

@Kasenja Mukava kuulla sinusta. Toivottavasti nyt vihdoin tärppäisi!

@kirsillevauva Olen samaa mieltä monen muun kanssa, että jokainen toteuttakoon omia haaveitaan, eli jos halua paljon lapsia tai vaikka lapsia "vanhana" tai ei ollenkaan lapsia tai jotain muuta, niin olkoon se kunkin oma asia.

Tervetuloa uusille :)
 

Yhteistyössä