40+ so what wol.13

Jaahas, täällä taas tilanne sellanen, että enpä tiedä mitä tässä tulee. Kiertopäivä 27, eli normimenkkapäivä ja eilen alkoi jo lorisemaan. Tänä aamuna tuli ihan kunnolla, että en pystynyt edes testaamaan, kun pissapurkki sotkeentui vereen. Joko tänään on sitten jo tyyliin kp 3, koska tuhrustahan menkkakierto alkaa tai mitä sitten onkin. Raskaana nyt olin, mutta täähän on sitten sellanen raskaus, että jos en pöljänä olisi testannut ennen menkkoja, en olisi edes tiennyt, että olin raskaana. toisaalta se tieto, että raskauduin, jotenkin on kiva homma, mutta toisaalta taas tämä alkaa kertoa sitä, että en vaan nähtävästi enää vauvaa saa. Raskaaksi tullaan, mutta ei tuohon kohtuun taida mikään enää kiinnittyä ja munasolut on jtain ruppanoita. Mutta katellaan, testaan kyllä vielä jos vuoto loppuu ja rupiaa taas vaan tuhrua olemaan. Jos taas menkkaside punasena tässä saa koko ajan olla jätän testin testaamatta.
 
Niin ja sen verran tuo postiviinen testi pistää itsensä sekasin onnesta. Sitä leijuu jalat ilmassa ja taisin keksiä jo pojalle nimenkin, koska musta tuntui, että tulija on poika.Nimikalenteria plarasin ja haaveilin. Parissa päivässä voi nainen kokea mieletöntä onnen tunnetta ja sit on taas palattava haavemaailmasta todellisuuteen. Höh:(
 
Kiitos teille<3 Kyllä mä sanoin miehelle tänään, että kyl siellä on pakko viel olla ihan joku ihana munasolu joka ei oo ihan rupistunut. Toivoa ei menetä vaan vielä suuremmalla innolla tätä kiertoa ajatellen tehdään temput ja monta kertaa. Kyl se viel onni potkasee, pakko! Mies on ainakin ihan mukana, kybällä ja se mikä on tosi kiva juttu. Mua ei sinänsä enää harmita, oon ollu ihmeen seesteinen koko ajan. Ehkäpä just siksi, etten ehtinyt kauaa haaveilla. En ole itkenyt ja harmitellut sen kummemmin, parempi näin alussa kun myöhemmin. Eiku ovistestejä tilaamaan ja taas yrittämään;) Kaikille paljon onnea tähän kiertoon!
 
Eikös ole naisen mieli ihmeellinen, aina vaan jaksaa nousta ja joka kuukausi uskoo kunnes toisin todistetaan :)
Mä oon itselleni "luvannut" että niin kauan yritetään ja uskotaan kunnes 45 lämähtää mittariin. Olenpa jopa miettinyt josko yksityiselle klinikallekin tekisi visiitin.
Saa nyt nähdä, miehelle en oo mitään vielä puhunut. Mennään kaksin kylpylään ens kuussa ja vietetään laatu-aikaa.. josko siellä ottais asian esille :heart:
 
45? sinivatukka, mulla toi 48v on sellanen lopullinen mittari..on sekin jo aika paljon ja 50v vielä enempi. Toisaalta oon miettinyt, että jo nyt on aika vähissä, mutta en tee mitään ikäluotteloa itselleni. Aika ja ikä näyttää, milloin on aika luovuttaa, mutta sitä en tee helposti:D
 
Mahtaakohan minua kukaan muistaa? Jättäydyin jokin aika pois palstalta. Sinkkuna olen elänyt, mutta ehkäisyä en ole käyttänyt. Tällä kierolla exän kanssa peittoja sorruttiin yhdessä "tuulettelemaan". Olen almanakkaan merkinnyt aina pisaran kuvan kerotomaa, tulevasta tädistä. Se pisaran kuva oli eilisen kohdalla. Viimeiset menkat mulla alkoi 4.10. ja en tässä shokissa ole edes laskenut,mikä kp nyt on menossa. Mulla oli yksi halppistesti kaapissa ja tänä aamuna menin sen sitten tekemään. Testi on merkkiä One step. Pidin tikkua pissassa n.3-4 sekunttia. Lähdin sit koiran pissittämään pihalle ja tulin katosmaan. Siinä kyllä oli selkee haamu minua säikyttämässä!! Sitten luin vasta ohjeita - "järkevää joo", mutta liuskaa olisi tullut pitää virtsassa väh. 10 sek. Sitten yli 10 min. vanhaa tulosta ei saa lukea, mutta aamulla mä en todellakaan niin kauaa pihalla koiran kanssa viihdy, hyvä jos viittä minuuttia. Mutta muistanko oikein lukeneeni,että juurikin nämä One stepit antaa vääriä haamuja?? Näinköhän mä kohta oon viiden lapsen sinkkumamma :/ Kääks!

Ja anteeksi omanapaisuus, meillä on muuttokin kesken ja mulla aivot raksuttaa ihan tyhjää!!
 
  • Tykkää
Reactions: Perhis
Nyt en kuulkaa taida ymmärtää oikein yhtään mitään! Eli sekstailtiin kiertopäivät 9,12 ja 13..ovis oli oletetusti kp 15, en ole ihan varma. kp 24 tein raskaustestin, joka oli nega ja nega 10min päästä, mutta illalla kun katsoin sitä noin 5h pästä, siinä oli selkeät kaksi viivaa, ei mitään haamua, mutta viiva oli sellanen harmaa missä vähän vaaleanpunasta, ihan selkeä. Raskausoireita ON! Sit seuraavana päivä pissasin samaan testiin ja viivat eikus vahveni.Seuraavana päivänä kp 26 hivenen verta pyyhkiessä. kp 27 verta tuli kunnolla ja TESTASIN NEGAN. kp 28 verta oli vain pyyhkiessä ja tänään ei ollenkaan eli kp 29. Jos ovis olis ollut kp 15, tästä ois kulunut VASTA 14päivää ja viimoisesta testi negasta noin 12 päivää. NO, se mikä tässä ihmettyttää on se, että menkat olivat lyhyet ja omituiset plus se, että kävin ihan huvin vuoksi ottamassa edellisen raskaustestin, että huvin vuoksi pissaan siihen ( joo, oon vähän tämmönen höhelö:D), niin hiukan pimeessä huoneessa katoin, että ei oo toi, kun tossa on kaksi viivaa ja otin toisen testin ja sit valossa katoin eteisessä, että ei se nyt voi tääkään olla, että mitä ihmettä, tässäkin on kaksi viivaa, että varmaa otin nyt sittenkin väärän testin ja kun otin kummatkin testit käteen, niissä kummassakin oli kaksi viivaa?! Ja kun mä hulluna testasin viel siihen uuteen testiin, niin se väri viel tummeni lisää.
Eli nyt kuulkaa mä en tiedä että mitä tää on, mutta pakko nyt käydä ostaa vielä yks testi.
 
  • Tykkää
Reactions: Perhis
Niin ja kyllä musta itsestäni nyt tuntuu siltä, että en ole raskaana. Menkkavuoto näyttää sitenkin vielä tänään lorisevan, että ehkäpä siellä jotain oli kehittymässä, mutta tulee menkkavuodon yhteydessä pois ja kun noi testitkin on tehty vähän väärin, eli luettu myöhemmin. Mutta jos hedelmöitys on tapahtunut silloin 15 nurkilla, niin onhan tässä tietysti toivoa, koska menkatkin voi raskaana olla, mutta jos nyt toi tulevan testi ei HETI näytä kahta väriä sen viiden minsan jälkeen, niin sitten se on heippadei toiveille, mutta jos näyttää, niin toivoa on.
 
T-T ei kannata kahta kertaa pissata samaan testiin;)ei anna oikiaa tulosta.
..joskun itsekkin sen tehneenä, viiva - se toinen, vahvistui..mutta menkat alkoi ajallansa silloin.

Saattoihan olla yritystä.. tai ei, mistä näitä voi niin tarkkaan tietää.
Nyt vaan hae kipin kapin vain tuore, uusi testi ja dippaa se=)
..toivon pylläri +:heart::wave:
 
Mä tein nyt sit uudet testin, kaksi testiä samasta pisusta :) no, kun ekaan halvempaan haamu piirtyi, dippasin vielä digin samassa liemessä : Raskaana 1-2
tää on käsittämätöntä!! Yli vuosi tätä toivonut ja ukkokin tais keretä toisen helmoihin tässä välissä :/ Mutta vauvan pidän! Siitä ei tartte kahta kertaa miettiä. Sopivasti Halloween haamujuhla päivänä testasin tän! :D

Kaikille tutuille jotka minut muistaa, tsemppiä - ihmeitä voi tosiaan tapahtua ja minulle se kävi juurikin silloin ku sitä vähiten odotin!
 
Mä tein nyt sit uudet testin, kaksi testiä samasta pisusta :) no, kun ekaan halvempaan haamu piirtyi, dippasin vielä digin samassa liemessä : Raskaana 1-2
tää on käsittämätöntä!! Yli vuosi tätä toivonut ja ukkokin tais keretä toisen helmoihin tässä välissä :/ Mutta vauvan pidän! Siitä ei tartte kahta kertaa miettiä. Sopivasti Halloween haamujuhla päivänä testasin tän! :D

Kaikille tutuille jotka minut muistaa, tsemppiä - ihmeitä voi tosiaan tapahtua ja minulle se kävi juurikin silloin ku sitä vähiten odotin!
ONNEA GB!!!!:flower:=):heart:
..tuota pylläriähän mie siulle toivottelinhin huhtikuun lopulla:)
(paljonko siulla olikaan sitä ikää..jos saan udella?:D)

Mites teidän koiruli..eikös se joskus Toukokuun lopulla taloon tullut?:wave:
..mie juuri manasin meidän Sylviä kun illasta alkaa kuseksimaan minne sattuu!:kieh: päivällä pisut&kakit osuu paperille ja pihalle..tämmöistä tämä nyt on jonkin aikaa..haaveilen jos Jouluksi olisi jo paremminhin sisäsiisti - ikää silloin n. 4.5kk(saahan sitä toivoa:whistle:)
 
Viimeksi muokattu:
T-T Peukutan ylläri pylläriä:heart:
GB Voi hurjaa mikä ylläri :) Onnea paljon:kiss:

ON: Lähtee kohta ajeleen Klinikalle ja toivottavasti saadaan hyviä uutisia ja mahkuja vielä raskautua luomusti :) Pitäkää plikat peukkuja.
 
Kiitos onnitteluista Mur-Mur sekä Tintti-Tiivari

Ikäähän minulla on jo 42v. ja vauva kerkeää syntyä juuri ennen 43v. synttäreitäni. Katsoin,että LA olisi 11.7. Exä ei ole laittanut kuin parin rivin tekstarin tästä, hämillään on ja ei kuulemma kuulunut enää hänen suunnitelmiin tämä. Eli kylläpä tämä sitten uhkaavasti siltä vaikuttaa,että minusta sitten tulee peräti viiden lapsen sinkkumamma. No, toisaalta se meidän yhteiselokaan niin auvoista aina ollut, josko tämä ratkaisu sitten on näin oikein. Tämä ajoitus vaan on erittäin hankala, tässä nytkin muuttolaatikoiden keskeltä kirjoittelen. Muuttoa pitäis jatkaa, mutta viime yö meni kyllä "harakoille". Ja koiran kanssa on mennyt hermot yksi x-kertaa! Mä en ole koskaan koiran kanssa elänyt ja onhan tää ollut haastavaa. Siihen vielä päälle se,että lapset tappelee koirasta joka ikinen päivä! Täysin sisäsiistiksi se ei ole vieläkään oppinut, ikää kuitenki jo 7kk. Olen jo aiemmin harkinnut tuon myymistä, mutta nyt kun vauvakin ilmoitti tulostaa, myyntiaikeet vaan vahvistui. Toki lapsille se on iso menetys, mutta olen jo muutenkin huolissani omasta jaksamisesta.

Anteeksi jälleen kerran omanapainen tilitys, en tästä oikein voi vielä kenellekkään kertoakkaan, pakko jonnekin päätänsä ja sydäntänsä tyhjentää. Mutta sen verran kerron vielä, mä olen haaveillut ja ihaillut jo pitkään Emmaljungan valkoisista vaunuista - aatella, liekkö mä vielä sitten ne yhdet vaunut käyn ostamassa!
 
Tintti-Tiivari voi paska :(
Onnea kuitenkin uuteen yritykseen meillä ei kuulu mitään mutta sitkeenä mennään jokainen päivä eteenpäin.
Haleja sinne :hug:

niin ja meinas unohtua...Glearblue onnea sinne :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Glearblue: Onnea hurjan paljon :heart:
Ikäähän sulla tosiaankin VASTA 42v ;)

ON: Nyt en kyllä tajua taaskaan yhtikäs mitään :p Se viimeinen taisi todellakin olla kemiallinen. Vuotoa ei ole tullut, mutta huomenna pitäisi tätin kurvata paikalle. Olo ei kuitenkaan ole samanlainen kuin yleensä ennen menkkoja.
Nännit on olleet alkuviikosta asti arat ja aina vain pahenee, kummallinen höntti olo etenkin aamuisin ja iltaisin, valkovuotoa lorahtelee kunnolla aina välillä.
Joskus viikon lopun paikkeilla tuntui parisen kertaa vihlaisu tai nipistelyä ihan alamahassa niin kovin, että kiljaisin :D Tuollaista en ole tuntenut ikinä ennen.

Kaikista oudointa koko jutussa on se, että ollaan heiluteltu peittoja tasan yhden kerran ja sekin silloin rv 5+.. Oviksesta ei edes tietoa eikä yritystä ollut. En ole edes ajatellut koko asiaa. Onko se edes mahdollista olla näillä eväillä raskaana? :LOL: Ajattelin testata lauantai aamuna ellei siihen mennessä jo jotain vuoda.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos onnitteluista Mur-Mur sekä Tintti-Tiivari

Ikäähän minulla on jo 42v. ja vauva kerkeää syntyä juuri ennen 43v. synttäreitäni. Katsoin,että LA olisi 11.7. Exä ei ole laittanut kuin parin rivin tekstarin tästä, hämillään on ja ei kuulemma kuulunut enää hänen suunnitelmiin tämä. Eli kylläpä tämä sitten uhkaavasti siltä vaikuttaa,että minusta sitten tulee peräti viiden lapsen sinkkumamma. No, toisaalta se meidän yhteiselokaan niin auvoista aina ollut, josko tämä ratkaisu sitten on näin oikein. Tämä ajoitus vaan on erittäin hankala, tässä nytkin muuttolaatikoiden keskeltä kirjoittelen. Muuttoa pitäis jatkaa, mutta viime yö meni kyllä "harakoille". Ja koiran kanssa on mennyt hermot yksi x-kertaa! Mä en ole koskaan koiran kanssa elänyt ja onhan tää ollut haastavaa. Siihen vielä päälle se,että lapset tappelee koirasta joka ikinen päivä! Täysin sisäsiistiksi se ei ole vieläkään oppinut, ikää kuitenki jo 7kk. Olen jo aiemmin harkinnut tuon myymistä, mutta nyt kun vauvakin ilmoitti tulostaa, myyntiaikeet vaan vahvistui. Toki lapsille se on iso menetys, mutta olen jo muutenkin huolissani omasta jaksamisesta.

Anteeksi jälleen kerran omanapainen tilitys, en tästä oikein voi vielä kenellekkään kertoakkaan, pakko jonnekin päätänsä ja sydäntänsä tyhjentää. Mutta sen verran kerron vielä, mä olen haaveillut ja ihaillut jo pitkään Emmaljungan valkoisista vaunuista - aatella, liekkö mä vielä sitten ne yhdet vaunut käyn ostamassa!
Vastahan sie olethin 42 - oikein muisteleinhin.:)
Onnea vielä kovasti&pikkiselle sinne tarrasukkasia ISO lasti.:heart:

Pennun kanssa elo voi joskus olla todellahin aika haastavaa..onko teidän sesse minkä rotuinen?..jos pieni/keskikokoinen, voi siisäsiisteyden oppiminenhin toisilla kestää pidempään.

Miulla nuo koirulit ovat oppinet sen taidon 4-6kk välillä(siis aivan sisäsiisteiksi)
Minähin haaveilen, että Jouluksi olisi Sylvi jo sen taidon oppinut, että pisut&kakit KAIKKI tulisi ulos..jää nähtäväksi.

Mikäli koet koiranpidon liian haastavaksi ja se stressaa kovasti(raskaudenhin takia)voisi uusi koti olla se parempi vaihtoehto kuin kärvistellä ja olla pinna kireällä(siivoilla lätäköitä)

Ikävähän se lapsille tietenhin on, mutta koira oppii kyllä uuden perheen tavoille kunhan ei kiertopalkinoksi joutuisi..se aina ikävää.:(

Mikäli päädyt uuden kodin etsintään ja sopiva oloinen perhe löytyy muistuta, että koira ei ole vielä täysin sisäsiisti..ettei tule uudelle perheelle yllätyksenä ja näin ollen se aiheuttaisi taas uuden kodin etsimistä koiralle.:|

Jaksuja:heart:
 
Viimeksi muokattu:
koira asiaa sen verran että luulin tuossa reilu vuosi sitten että olen valmis koiravauvaan.Paskanmarjat kaikkea muuta.Mulla oli pinna kiree jatkuvasti tosin meillä sen 4 lasta aina välillä ja pienin vaan vuoden.Mulla meni hermot siis ihan kok ajan siihen koiraan.tuli pienestä asti meille mutta ai helvetti sitä tuhon määrää!!!!!!!
mä en vaan jaksanut..söi likan tutit pölli kamat pöydältä puri mun liltei sadan euron mokkakengät kaikki lelut johdot siis KAIKKI vaikka sen kanssa puuhasteli ja oli omiakin leluja lenkkeiltiin ahkeraan sun muuta.
Mä en jaksanu ja koiralle etsittiin uusi koti mikä oli kaiken paras koska en vaan kestäny sitä enää.
Nyt ei koiraa tuu meille ja ajatella että mulla on aina ollu kissaa ja koiraa edellinenkin roope hauva oli mulla 14v ja kolme kissaa kaikki ollu reippaasti yli kymmenen vuotta ja viimeisin jäi junan alle ja hautasin sen kauniiseen paikkaan.Ressukalla jalat katkennu kun juna oli ajanu yli =/
 

Yhteistyössä