40+ so what wol.13

Moro!!

Tammiksella olisi kyllä jumboylläri jos tuosta viiva vahvistuisi. Melkoisen jännää, ei muuta kuin peukut pystyssä kaikilla!! Muille plussanneille myös onnea!!

Hoitolaisiakin tässä pinossa MaiMei ja Pirtsi, hirveellä jännityksellä odotan tuloksia!! Tuosta ei plussaamisen mahikset voi paremmiksi muuttua!

Mulla on rv jotain 10-11, en ole jaksanut tarkkaan seurata. Alkuraskauden JÄRJETÖN saamattomuus ja väsymys on ohitettu. Välillä tuli ihan huono olo kun kävi jossain kun väsytti vaan niin pirusti. Samalla myös mahan kasvu on vähän lopahtanut, muutaman viikon tuntui ettei tiedä mitä laittaisi jalkaan kun maha pömpöttää enkä töissä halua puhua asiasta, nyt on taas reilun viikon kaikki farkut jne mahtuneet erinomaisen hyvin eikä tartte peitellä. Pieni huoli on noussut siitä, että onko tämä nyt tässä. Tai itse asiassa aika isokin huoli. (n) Ens ke on eka kunnan ultra, jännään siihen, että mitä tuolla on. Melkein jo yksityiselle ramppasin, mutta kai sitä viikon vielä jaksaa.

Peukkuja koko pinolle!!:love:
 
WOODOO, mahan kasvusta ei kannata murehtia. Se alkuturvotus katoaa just tossa kunnes se "oikea" maha tulee esiin. Mulla oli keväällä kans ihan hirvee +30 rv pallo alkuun, mutta sit kuvassa rv13 ennen menetystä ei näy ollenkaan mahaa vaikka oli tiukka paita päällä. Näin mulla on ollu joka raskaudessa. Ja sikiö ollu ihan normaalin kokoinen, elävät lapsetkin n.3500g syntyessään. Esikoisesta mahaa alko sit kunnolla näkyä rv20+ vaikka oon laiha. Tsemppiä!!

Kiitos teille kaikille:love:. En todellakaa oo miehelle kertonu. En ennenku olen varma, se ei muutenkaan ole koskaan uskonut raskauden mahdollisuuteen kuin vasta sitten ku viivat on mustat ja ultrassa käyty. Mulla on ollu aivan hirveä alkuvuosi. Aloitin kovat treenit, miehen kanssa tuli niistä lapsettomuusjutuista ja kaikesta aika iso henkinen "paini", meinasi parisuhdekin kaatua kaikkeen mitä ollaan koettu ja mitkä selvisi ja purkautui nyt kerralla isona vyörynä. Arki ollu muutenkin ihan 24/7 rumbaa ettei tosikaan. Ihme tosiaan olisi jos raskaaksi kaiken keskellä olisin tullu. Ottaen huomioon että syksyn kolme alkionsiirtoa epäonnistui, veriarvot oli syksyllä vielä amh alle 0,2 ja fsh 15- eli ei mikään eilisen teeren kana :unsure: Mut minuun nyt ei oo ennenkään päteneet mitkään todennäköisyydet eikä yleiset faktat..:cool:
Mutta joo. Voihan se olla että PC testi on vaan alkanu kettuilla mullekin. Mene ja tiedä. Mulla oli varattuna sairaalan polille se hormonikokeiden tulosaika maaliskuun alkuun. Olishan se taas aika jumboa soittaa sinne että se vaihtuukin (jälleen kerran) ultra-ajaksi. Mut eipä mennä asioiden edelle.
 
Onnea Poppis! On hyvä viiva jo.

Ja Tammiksen tikussa on kutakuinkin sellainen viiva kuin mulla on ollut tärppikierroissa dpo9... Näkee ilman suurempia temppuja. Toivotaan, että viiva siitä vahvistuu! En halua masentaa, mutta itse olen saanut joskus liki Poppikseen testin kaltaisen tuloksen ja menkat on alkaneet muutaman tunnin kuluttua. Ja noita haaleampia viivoja on tullut useamman kerran ilman, että raskaus on kuitenkaan pidemmälle jatkunut. Joskus on ollut selkeää viivaa vielä menkkojen jälkeenkin. Mutta mie olenkin tällainen eriasteisten keskenmenojen keräilijä...

Oma testi oli eilen nega. Menkat vain puuttuu enää. Voisivat alkaa niin päästäisiin uuteen kiertoon. Viimeinen yrityskierto ennen töiden alkamista. Minua stressaa töihin paluu niin paljon, etten jaksa uskoa raskautumiseenkaan. Ei tällainen stressipallo tiineeksi tule. Mutta jotain hyvää... Kevennettyä elämää takana 4 vkoa ja saldona on 2,1 kadonnutta kiloa. Hyvin pienellä vaivalla ihan ookoo tulos.

Mukavaa viikonloppua kaikille kanasille! :p
 
juu, näimpä OODIKAS :) Eihä mikään viiva mitään tietenkään takaa. Mulla on takana 7 raskautta ja kaksi elävää lasta. En tosin ole ihan varsinaista alkuraskauden Km kokenut koskaan, mun vauvat on menetetty isommilla viikoilla.
Tein laimeasta päiväpissasta apteekin oman ja se on kyllä luotto testi. Ihan puhtaan valkoisena pysyi, ei tullu mitään viivantapaistakaan. Jotenkin alan kallistua sen puoleen että noi PC tikut reagoi varmaan johki muuhun, ehkä korkeaan LH pitoisuuteen joka sitten lienee jostain muusta syystä. Ovistikku kun on vahva mutta r.testissä ei kunnon viivaa. Haaleammallakin ovistikulla on tullu selkeämpi viiva raskaustestiin. Voisko sit olla että ne vaihdevuodet vaan on rynnimässä nurkan takana.

Mites Empuska..joko tikutit ;)?
 
Apteekin Oma ON luotettava, mutta myös tosi tiukkistesti. Olisin yllättynyt, jos tuo haamu olisi ilmestynyt päiväpissasta Apteekin Omaan näillä dpo:illa! Mä tein esikoisesta haamujen esiesiäidin dpo 11 ja samana päivänä päiväpissasta negan ja olin jo myydä maani. Kovin on vahva uhma sillä negalla tällä hetkellä :) Uusi testi huomenna, kiitos!

Ja mä pidän jokaista haaleaakin haamua onnittelunarvoisena pienenä ihmeenä. Kaikkea voi tapahtua ihan loppuraskauteen saakka ja viimeistään synnytyksessä, mutta terveen vauvan odotus alkaa haamusta, etenkin jos testaa dpo 9 ;)

Jännätään, jännätään!
 
Juu jännätään :) Nyt on pakko sanoa että vaikka olen vain hetken täällä palstalla mukana ollut, tuo Tammiksen tilanne sai sykkeeni nousemaan. Voi kunpa sieltä vaikka huomenna aamupissasta viiva tulisi :')

Fazerina74: Joo on se tosiaan ihme kun ei pipari kelpaa :D Nyt on ollut ns kuiva kausi meillä, kumpaakin ruvennut väsyttämään vauvantekopuuha : ilo seksistä hävinnyt :(

Ja Poppis:ihan mahtavaa, onnittelut!!!!
 
Virkki: joo, keskiviikkona isoin folli oli 17mm ja kasvuvauhti on ollut vain noin milli per päivä. Päinvastaista normaalikiertoon verrattuna, jolloin mulla yleensä jo kp9 on joku 20mm. Nyt on kp14. Huomenna pistän Pregnylin, tänään pistin viimeisen Menopurin. Sumute aamuin illoin vielä huomenna. Huomenna käyn myös progetestissä, että nähdään, ettei keltarauhanen ole ottanut varaslähtöä. Jos on, niin ei voi tehdä tuoresiirtoa. Oon pistänyt kp3 saakka.

Ei oo niin yhtään luottamusta tähän hoitoon, vaikka viime yönä sainkin unessa plussan. Mutta näenpähän edes sen, että tuleeko ylipäänsä munasoluja ja millaisia ne ovat. Tuskin me tämän jälkeen jatketaan, ei ole varaa. Syksyllä voi toista rundia vielä miettiä. Toki pakkaset tyhjennetään nyt, jos sinne jotain saa. Epäilen. Epäilen kaikkea! Tuntuu, ettei tähdet ole yhtään oikeissa asennoissa!

Tammis: voiei miten jännää!!

Sen verran vielä, että jos tämä ivf ei toimi, niin luulen, että otan vielä täksi vuodeksi käyttöön kaikkea luontaispuolta sitten. Vedän niillä loppuvuoden, akupunktiota ja kiinalaisia yrttejä ;) Ja sitte aletaan pikku hiljaa luovutella. Mutta, meillä on jo yksi. Jos ei olisi, niin jatkaisin hamaan tappiin asti ja vaikka varastetuilla rahoilla! ;)
 
Maimei.. tuohan kuulostaa kuitenkin hyvälle, yleensä liian nopea follin kasvu tietää huonompaa laatua :)

Kukas se manas ettei miehelle kelpaa.. Meillä on usein samaa. Se menee kai jotenkin lukkoon kun alan vongata, lie aavistaa mistä on kyse :unsure: sit mä vedän herneet nekkuun :mad::rolleyes:

Ja joo kiitos. .katotaanhan aamulla. Ei se tosiaan kovin herkästi anna turhia viivoja josko oikeitakaan. Sain kuopuksesta hoidoissa pp8 siihen tosi tosi haalun haamun. Tosin ovistikkukin oli haaleampi ku nyt. Eli silloin oli joku dpo11 tai dpo12 menossa periaatteessa.

Oho..huhuilin täällä vahingossa Empuskaa joka kirjottaa hätähousuissa :ROFLMAO:.. me mennään samoilla kp:llä..
 
Maikkuli, onko sinumle tullut mitään sivuoireita pistoksista?
Kirjoittelin tonne IVF-puolellekkin, että aivan TAUTINEN päänsärky tulee gonalista. Veikkaan, että viikon juoneesta spurgusta tuntuu tältä. Ja tää ei ole sitä mun migreeniä, vaan ihan päänsärkyä ja siitä tulevaa huonoa oloa. Eilen oli vasta eka piikki. Voi voi. Pistämisessä ei ole mtn ongelmaa, neulakin on niin pieni ja mulla tätä läskiä riittää mihin piikit tuikkia, ei tunnu missään :D

Tammis elelee jänniä aikoja vaihteeks, ihanaa! Jotain kivaa tähän harmaaseen kökköön mikä ulkona vallitsee.

Toivon koko sydämestäni niitä plussia kaikille, varsinkin heille, jotka täällä palstalla ovat olleet pidempään kuin minä. Taival on ollut helvetillisen pitkä ja raskas!
(Jimimalle ne kaksoset tässä kierrossa,kiitos) (y)
 
Maimei, eihän sitä tiedä, vaikka tärppäisi! Tiedän kyllä tunteesi. Myös itsellä samoja ajatuksia. Miten paljon pistät Gonalia kerrallaan? Entäs Pirtsi sinä? Miten Pirtsi sulla homma etenee? Milloin sulla on se keräys? Oletko käynyt ultrassa?

Tammis, mielenkiinnolla odottelen huomisen aamun kuvaa!
 
Virkki, kiitos kysymästä hyvin menee! Pistän 225 yksikköä, alkoi kp2 nämä pistelyt eli eilen. Ei ole ollut vielä yhtään ultraa, tiistaina on ensimmäinen!
Tuo määrä alenee sunnuntaina ja maanantaina ja sit tulee jarru lisäksi.
Punktio on suunitteilla vkolle 8, eli ihan kohta!
 
  • Tykkää
Reactions: KeltainenSeepra
Huomenta. Omanapa. Ei kuvaa.
PC antaa saman "ei minkään viivan", eli ihan selkeä mutta ei kuitenkaan.
Apteekin oma on puhdas valkea nega
Clearbluen digi antoi pysyvän hymiön :eek:o_O. Lämmöt normaalit 36.3.. en oo sillä CB testannukaan sitten ku sillo toissapv kun sain sillä tyhjän ympyrän vaikka liuska oli kontrollin vahvunen. Ovisoloja ei ole. Mun kroppa on sekaisin. Ovistikkuhan on ollu tumma jo ties montako pv..

Summa summarum. Tammis ei raskaana.

:poop:
 
Huomenta vaan, täällä kp1...vituttaa, enkä tajua yhtään että jos mun ovis oli 28 päivä torstaina niin miten mun menkat nyt tulee, eikös noin normisti tasan 2 viikkoa oviksesta tule menkat?
Ihmeellinen on naisen hormoni toiminta.

Itse olen testaillut apteekin omalla aikaisempia raskauksia ja hyvin ovat pitäneet paikkaansa.
 
Athina. Pahoittelut menkoista :(
Luteaali vaihtelee naisesta toiseen ja kierrosta toiseen. Väitetään et se on samalla naisella aina sama mutta pa**ka puhetta, sanon minä.
Ei mulla ainakaan varmaan koskaa ole luteaali ollut 14pv. Yleensä tosi usein ovisplus on kp18-21 ja menkat alkaa lähes poikkeuksetta kp29-31, ehkä joskus kerran venyny kp34 asti. pääsääntöisesti ne alkaa dpo7-11 jälkeen. Raskaana olen silti luomuna ollu.
Toki tämä riippuu siis siitäkin onko ovis kunnollinen. Kun se on huono on myös keltarauhanen huono eikä luteaali jaksa kantaa pitkälle.
 
Onkin jääny taustalle...oih, hirvee väsymys iskenyt!

Mielenkiinnolla odotan alkaako menkat ens viikolla vai ei... Kiertohan mulla ihan hukassa kun kierukka poistettiin Joulukuun puolessa välissä. Kuhan nyt sais rytmin kuntoon!
 
Kp2. Odotetusti, mutta risoo silti.

Tuohon luteaalivaihekeskusteluun... Mulla on kyllä niin säännöllisesti toimiva kroppa, että ovis on aina 14 pv ennen menkkoja. Taannoin tässä oli yksi kierto, jossa ovis oli jo kp 12 ja ihmettelin sitä, mutta sitten kierto olikin 26 päivää normaalin 28 sijaan. Muuten luomuna kierto aina 28 pv ja tikkuun tulee plussa kp13. Tämän kaiken perusteella gyne onkin sanonut, että minun kroppa toimii hyvin ja raskaaksi tulen kyllä. Tämä tosin oli ennen kuin endometrioosi oli varma. Olen tässä taas pari päivää miettinyt, että pitäisikö käydä luottogynellä juttelemassa voidaanko tässä nyt tehdä jotain raskautumista edistämään, kun se endo on tiedossa. Ja hetkittäin olen miettinyt sitäkin, että pitäisikö vain heittää pyyhe kehään ja nauttia tuosta yhdestä pikkuihmeestä, jonka olemme saaneet...

 
Kp1 onkin kp0...ei menkkoja eikä mitään muutakaan, ukon kanssa oudot välit ja oudommaksi vain menee. Mun mies on oikein vanhanaikainen kreikkalais mies...välillä menee hermot sen mielipiteisiin ja jääräpäisyyteen.

Eipä mulle varmaan vauvaa suoda.
 
Athina :( tervetuloa kerhoon. Meilläkin mies on aika juro eikä osaa puhua tunteistaan tai asioista jotka vaivaa , ei ainakaan ajoissa. Tsemppiä. Jospa tää tästä taas, kuopan kautta nousuun.

Omat viivat hävisivät tikuista. Ilmeisesti kyseessä oli sit kuitenkin LH piikki sillä nyt ei ovistikkukaan oo enää tumma. Tämä iso stressitila ja muu hässäkkä painoi ilmeisesti oviksen tänne , nyt siis kp26 menossa. No, menkat alkaa viikon sisään mikäli vanhat merkit paikkansa pitää :( Lie nyt sit joku dpo1 menossa. En tiedä. En taida jaksaa edes piinailla.

Tässä vielä vertailuna viime raskauden dpo10/12 PC ja sillo toissapv vai sitä edellisenä tekemäni PC, aika hyvin siis reagoi LH piikkiin.
See:
http://aijaa.com/kGx54M
 
Sunnuntai 14.2.2016


nimi / ikä.....monettako kuumeilee....kp / kierron pituus
Koivutar75 (40)...................3.............33kp/23-27
Athina (41)..........................6.............30kp/28-30
Katayana (38)....................3..............26kp/
Tammityttö (39).................................26kp/
Heinäpelto (42)...................2.............26kp/24-25
Minzi (39)............................3.............25kp/27-29
Babez74 (41)......................1.............24kp/29
C. rotundifolia (40)..............2.............24kp/26-29
kolibrinorsu (38)..................1..............21kp/28-30
Elotar74..............................3..............21kp/26
Fazerina74 (41)................. 3.............20kp/28
toiveilija38 (38)...................3..............17kp/
MaiMei (40).........................2............16-17kp/26
Joyzy.................................................15kp/28
Helmi1234 (39)....................2........... 12kp/26-28
Jimima (44).........................2............8kp/28-30
Pilhilinna-74 (40)................6..............6kp/27-28
Vuorikristalli (39).................6.............5kp/28
Pirunpelto (40)....................1.............5kp/28
Esteri1 (42).........................2..............4kp/30
Virkki (39)...........................2...............4kp/26
Oodikas (37) ......................2..............3kp/28

Piinailupäivät:

Athina (41).........................................dpo 18
C. rotundifolia (40)...............................dpo 9
Kolibrinorsu (38)..................................dpo 7

Plussanneet: :love:

2016
Meibijees..........(37) - 01/2016
Molly333...........(42) - 01/2016
o0o.................. (40) - 01/2016
Kalabaliikki.......(39) - 01/2016
KeltainenSeepra..... - 02/2016
Poppis75 (40)..........- 02/2016

2015
vauvatoiveinen.....(38) - 01/2015
Hedelmiina............(39) - 02/2015
Sahramiini.............(43) - 03/2015
flutur.................... (41) - 03/2015
Äiti seiskanelonen (41) - 6/2015
Karoliina74............(40) - 8/2015
Meimii....................(41) - 8/15
Tyydeli...................(42) - 8/15
Mileena74................(41) -9/15
SuloinenSalaisuus...(40) - 10/15
Zandi.......................(40) - 10/15
Woodoo..................(40) - 12/15


Taustailijat:

Zini76 (40)
Leijis (43)
joulutähtönen (40)
Nuppu73 (42)
Pilhilinna
Jelli75 (40)
Katjusmaaret (41)
Martza (44)
Anuliini1975 (40)
Touhulan mamma (40) 3.
Glearblue (44)
Choco_brown (38)
~lounakehto~ (41)
Leo Pardi (40)
Meibibeibi (44)
harrastoive (43)
mama na baba (42)
Johanna75 (40)
Lumikki 1970 ( 45 )

*Jokainen voi päivittää listan itse. Kun olet kirjautunut sisään, paina listan kohdalta "vastaa". Muuta päivät ja muokkaa mieleiseksesi, lopuksi poista #/quote - merkit ylhäältä ja alhaalta. Sen jälkeen lähetä ja vóila!


 
Hyvää ystävänpäivää ihanat :love:

Yritin päivittää listan, toivottavasti meni edes vähän sinne päin!

Poppis, suuren suuret onnittelut plussasta!

Maimeille ja Pirtsille peukut pystyssä (y)

Tammiksella on ollut jännä kierto. Huh!

Kiitos kaikille minua onnitelleille! Pirtsi, minähän se olin, joka pidin sen kaikkien aikojen lyhimmän taustailun :D Olin tosiaan heittämässä pyyhettä kehään ja kuinkas sitten kävikään :D Täällä nyt 5+0 ja aika oireettomasti mennään. Väsymys on aivan valtava ja alavatsakipuja on taas, ihan niin kuin oli silloin syksylläkin. Niistä en ole viitsinyt huolestua, kun ei ne silloin syksylläkään mitään merkinnyt. Se, mikä vähän mietityttää, on tissit. Ne on lättänät, eikä mitään arkuutta missään. Alkuraskauden ultraa en ole ainakaan vielä tilannut.

Munimisonnea kaikille vanhoille kanoille!
 
  • Tykkää
Reactions: Babez74
Heipat kaikille tasapuolisesti !

Olen täällä kuumeillut aikoinani kolmen lapsen verra, joten joku voi minut muistaakin täältä. Nuorin on nyt 8 kk poika, ja olen lueskellut edelleen palstan juttuja, koska olen ikuinen kuumeilija.

Syy siihen, että ajattelin tänne kirjoitella, on se että tämä taitaa olla ainoa paikka, jossa saa vertaistukea, ja minä taidan olla se kanalan vanhin kana.

Itselleni kävi nyt niin, että plussasin tuossa tammikuulla, mutta eilen meni kesken, tänään olisi ollut tasan 9vk. Olen kokenut saman suhteellisen useasti, mutta nyt tämä jotenkin jäi niin kaivelemaan, vaikka ihan tarkoituksellisesti en yrittänytkään raskautua. No, kuten yleensä minulle sitten käy, niin se kuume nostaa päänsä kuin raketti. Mies kyllä sanoi, että heti aletaan yrittämään, kunhan tästä päästään, eli sen suhteen ei onneksi ole mitään estettä. Toinen asia on sitten se ikä, jota minulla onkin jo 45v. Tosin lueskelin vasta, että myös täällä joskus vuosia kuumeillut tetu68 oli luomusti raskautunut ja saanut vauvan vasta, ja hänkin luomusti, vaikka olisi pitänyt olla liki mahdotonta.

Vuonna 2012 sain myös km:n samoilla viikoilla, ja tuolloin ei odotettu yksiäkään kuukautisia, ja niin vain siitä syntyi terve tyttö keväällä 2013. Istukkaa jouduttiin tosin irrottelemaan leikkurissa, olisiko siihen syynä "otollinen maaperä", en tiedä sitä, mutta koskaan aikaisemmin ei ole tarvinnut istukan irrotusta tehdä leikkurissa.

Eli taidan nyt ainakin hetkeksi tulla tänne, ja katdon itä aika tuo tullessaan.

Gelee royaleihin vielä piti sanomani, että olen tainnut useampaa raskautta yrittäessäni syödä geleetä, mutta olen yleensö lopettanut kun ei mitään tulosta. Tuleeko vaikutus sitten viivellä, kun yleensä sitten olen heti lopetettua raskautunut seuraavasta kierrosta, kuten nyt tässäkin keskutyneessä kävi.

Mutta tässä nyt ystävänpäivän kunniaksi romaania kaikille luettavaksi!

T: bugsy
 
  • Tykkää
Reactions: Pirunpelto
Sunnuntai 14.2.2016


nimi / ikä.....monettako kuumeilee....kp / kierron pituus
Koivutar75 (40)...................3.............33kp/23-27
Athina (41)..........................6.............30kp/28-30
Katayana (38)....................3..............26kp/
Tammityttö (39)..................................26kp/
Heinäpelto (42)...................2.............26kp/24-25
Minzi (39)............................3.............25kp/27-29
Babez74 (41)......................1.............24kp/29
C. rotundifolia (40)..............2.............24kp/26-29
kolibrinorsu (38)..................1.............21kp/28-30
Elotar74..............................3..............21kp/26
Fazerina74 (41)................. 3..............20kp/28
toiveilija38 (38)...................3..............17kp/
MaiMei (40).........................2.............16-17kp/26
Joyzy..................................................15kp/28
Helmi1234 (39)....................2........... 12kp/26-28
Jimima (44).........................2...............8kp/28-30
Pilhilinna-74 (40)................6...............6kp/27-28
Vuorikristalli (39).................6..............5kp/28
Pirunpelto (40)....................1.............5kp/28
Esteri1 (42).........................2.............4kp/30
Virkki (39)...........................2..............4kp/26
Oodikas (37) ......................2.............3kp/28
bugsy (45) ........................?...............2kp/30

Piinailupäivät:

Athina (41).........................................dpo 18
C. rotundifolia (40)...............................dpo 9
Kolibrinorsu (38)..................................dpo 7

Plussanneet: :love:

2016
Meibijees..........(37) - 01/2016
Molly333...........(42) - 01/2016
o0o.................. (40) - 01/2016
Kalabaliikki.......(39) - 01/2016
KeltainenSeepra..... - 02/2016
Poppis75 (40)..........- 02/2016

2015
vauvatoiveinen.....(38) - 01/2015
Hedelmiina............(39) - 02/2015
Sahramiini.............(43) - 03/2015
flutur.................... (41) - 03/2015
Äiti seiskanelonen (41) - 6/2015
Karoliina74............(40) - 8/2015
Meimii....................(41) - 8/15
Tyydeli...................(42) - 8/15
Mileena74................(41) -9/15
SuloinenSalaisuus...(40) - 10/15
Zandi.......................(40) - 10/15
Woodoo..................(40) - 12/15


Taustailijat:

Zini76 (40)
Leijis (43)
joulutähtönen (40)
Nuppu73 (42)
Pilhilinna
Jelli75 (40)
Katjusmaaret (41)
Martza (44)
Anuliini1975 (40)
Touhulan mamma (40) 3.
Glearblue (44)
Choco_brown (38)
~lounakehto~ (41)
Leo Pardi (40)
Meibibeibi (44)
harrastoive (43)
mama na baba (42)
Johanna75 (40)
Lumikki 1970 ( 45 )

*Jokainen voi päivittää listan itse. Kun olet kirjautunut sisään, paina listan kohdalta "vastaa". Muuta päivät ja muokkaa mieleiseksesi, lopuksi poista #/quote - merkit ylhäältä ja alhaalta. Sen jälkeen lähetä ja vóila!


 
Anthina ja Oodikas, samoissa, syvissä vesissä uiskennellaan. Ei se helppoa näköjään ole tuo raskautuminen. Ajatus raskaudesta tuntuu itsellä ihan mahdottoman kaukaiselta, vaikka IVF odottaakin kulman takana. Ei uskalla edes toivoa!

Bugsy, lämpimästi tervetuloa! Ihana, että tulet joukkoomme. Mielenkiinnolla seuraan sinun taivaltasi ja tietenkin toivon onnistumista. Pahoittelut keskenmenosta. Lähtikö vuoto omatoimisesti vai miten? Toivotaan pikaista toipumista sinulle.
 
  • Tykkää
Reactions: bugsy

Yhteistyössä