40+ so what wol.13

Ja vielä, rahaahan tähän kaikkeen menee vaan eipä tarvitse myöhemmin jossitella. Itse yritän ajatella, että matkojen ja muun maallisen aika tulee joskus myöhemmin. Mutta, tuosta kateudesta, totta kai se tuntuu ja tunnistan, myös itsessäni sitä!

Kevät on kuitenkin tulossa, jotain hyvää edes ;)(y)
 
Aurinkoa päiväänne :) Täällä paistaa heti näin aamusta ihana aurinko. Kait mun paha oloni johtui eilisestä harmaudesta, kun aurinko ei pilkistänyt kertaakaan. Nyt mennään taas uudella puhdilla eteenpäin.
Vauvajuttuihin mulla ei ole nyt kommentoimista, mutta on se vaan ihanaa, että on tällainen verkosto täällä, jotka läpikäypi monenmoisia asioita ja tuntemuksia.
itsekään en ymmärrä kaikkia lapsettomuushoitojuttuja, olen vain joskus jonkun ohjelman katsonut, jossa pariskunta, aika nuorehko, kävi lapsettomuushoidoissa ja se mies joutui piikittään naistaan. Oli se aika hurjan näköistä. Minä en ole koskaan moista kokenut ja jos ei luonto suo minulle omaa vauvaa, niin sitten tyydyn siihen. Kuitenkin en aio antaa vielä periksi asian suhteen. Kunhan taas viikonloppu koittaa, niin saan Mieheni taas luokseni ;)
Yritän kuitenkin jaksaa ymmärtää teitä, jotka olette lapsettomuushoitojen pyörteissä. Ihanaa, että täällä pystyy avautumaan aroistakin asioista, joita välttämättä edes kaikki läheiset ei aina tiedä.
Lähetän teille kaikille, Ihanille Naisille, OIKEIN IHANAA torstaipäivää. Pidetään hameet korvissa ja munat jalkojen välissä :whistle:
 
  • Tykkää
Reactions: karhuemo75
Tammis, kiitos ihanan nopeasta kommentoinnista! Mitä mä tekisinkään ja tää palsta ja muukin maailma ilman sua! :) Mä kovasti arvostan teitä jotka osaatte muita auttaa täällä ja tsempata! Samoin Keltsi kiitos positiivisuudesta! Voi kun olisikin noin että ovis vasta tuloillaan... :-/. Mutta kun googlasin taas maanisesti asiasta, niin kaikki info kertoo, että kun limat loppuu nin ovis ohi ja mahdollisuuksia raskautua ei ole ja koko elämä (lue: loppukierto) ohi. Ja mulla oli nyt kyllä harvinaisen selvät limat. Ja nyt Gobin autiomaa muuttanut pöksyihin. (Mutta silti viestisi antoi pienen pienen toivon vielä... jatkan kuitenkin tikuttamista pari päivää.)
Tammis, mulla on ultratiedot kotona mutta munasolu oli siis ti-iltana ultratessa jo yli 18 mm (alle 19 kuitenkin) ja limis myös yli 8. Ajattelin että nyt mulla kerrankin huippuovis tulossa ja ilomielin kirmasin kotiin. Ja sitten möhläsin sen oviksen. Kele. Lääkäri sanoi ti että tod.näk ovisplussa tulee ke-pe. Mutta se taisi nyt kyllä erehtyä - koska luulen, että mulle kävi Tammis juuri noin kun sulla että ovisplussa olikin jo tullut. Voihan :poop::poop::poop:. Ja miksi ei mun mieleen tullut että ennen ovisplussaakin voisi vokotella miestä. Tyhmä on tyhmä.:devil:.
No niin, katse eteenpäin mars.
Anuliini, kiva että olet paremmalla mielellä! (y)
Mä koitan kans ajatella että eihän tää nyt yksittäisistä kuukausista ole kiinni. Etta ei ne vaihdevuodet voi niin nopeasti vielä yllättää. Sitä paitsi, amh:sta: lääkäriltä kyselin, että mitä se käytännössä tarkoittaa jos amh alhainen (mulla se 0,7) ja kuitenkin jossain kierrossa näkee, että munasolu kypsynyt hyvin - ja kuulemma silloin ei amh:lla merkitystä eli ei se mitenkään yksittäisessä kierrossa huononna mahdollisuuksia raskautumiseen, jos munasolu kehittynyt. Ennemmin kuulemma kertoo vain siitä, että jos lähtisin koeputkihedelmöityksiin, niin vaste lääkkeille olisi huono (eli folleja kehittyisi vain vähän). Mutta luomumahdollisuuksiin ei pitäisi vaikuttaa :). (Voi olla, että tää oli liian positiivinen näkökulma, mutta koitan nyt pysytellä tässä positiivisuuden reunassa kiinni.) Ja Tammis vielä, mullakaan ei siis montaa follia koskaan kehity mutta silti lääkäri sanonut, että jos niistä folleista isoin lähtee kasvamaan hyvin niin sillä määrällä ei (luomuyrityksissä) ole väliä.
Positiivista mieltä teille kaikille!
Niin ja vielä yksi vinkki: mä olen todennut, että jos masentaa, niin ainakaan ei kannata avata FB:tä. Silloin sieltä hyppää esiin juuri ne puolituttujen vauvakuvat ja hypetykset siitä kuinka elämä on ihan parhautta ja pusipusi rakas vauvani ja ihana elämäni. Kun taas itse tekee mieli lähinnä vetää vastaantulijoita lättyyn. Niin että kannattaa välillä "suojella" itseään myös...;).

 
Eveliina juu ei siis montaa follia kuulukaan kehittyä, nuo vaan siis on niit antraalifollikkeleja jotka kertoo munasarjojen reservistä. Alle 5 vai oliko alle 4 antraalia on jo erittäin surkean munasarjojan merkki. Eli ne ikäänku on aina siellä joista sit jokin lähtee kasvamaan. No okei oli mulla tämä tiedossa ja jo vuosia sitten tilanne surkea. Jännä et viime keväänä ultrassa muka munisten tilanne oli jotenki poikkeuksellisen hyvä mun normiin nähden
No juu mä olen itse huomannut et ennen plussaa on ne limat (jos on) jotka on tärkeää simpoille. O.plussan jälkeen tulee nopeasti kuivuus ja kohdunnapukka menee "kiinni ". Mut no joo eipä mulla silti tulosta oo ainakaan tullu :D. . Toivottavasti nyt kuitenkin olis vielä ollut mahkut ja ainakin ens kierto yhtä hyvä.
 
Moikka kaikki ihanaiset...sillon tiistaina tein sen digi r testin jo selvällä suomen ja ruotsin kielellä ilmaisi "ei raskaana" päätin olla reipas ja unohtaa koko asian siis mahdollisen raskauden suhteen
Mutta ei näköjään onnistu ja mieli on enemmän kuin massa kun menkkoja ei näy eikä kuuluu raskaus oireita on kasapäin, mutta kun en ole raskaana.... Kuinka kauan katson tätä tilannetta... Teenkö enään testiä?!? Päässä vaan sumua vaikka kevät kolkuttelee jo hienosti ovella :(
 
Mulla oli toissakierrossa kp9 17mm johtofolli vasemmassa munasarjassa ja kp12 aamulla tuli ovisplussa eli ovis oletettavasti oli kp13. Limakalvo oli just sellanen ku siihen vaiheeseen kp9 piti ollakin. En tullu raskaaks, vaikka kaikki oli kondiksessa ja periaatteessa tallettelutki ois pitäny olla kohdillaan. Mulla oli oikealla munasarjassa runsaasti niitä reservirakkuloita näkyvissä ja munasarjan koko oli hyvä.
 
Luppana. No kannattaahan se testata. Ite olen huomannut tosin että noi ovuloimattomuuskierrot on tosi voimakasoireisia. Ilmeisesti se estrogeeni jää jylläämääb päälle ja tekee huonon olon ja kaikkea mahdollista mitä raskaana on. Mulla ku o kokemusta nousta hoidoista siten et olen popsinu jos ja mitä hormonia. Luget paleltaa mut estrogeenitavara tekee okseoloa ja aamuyön pahoinvointia ja ruoan etomista..tissit kipeytyy ja nännit. Tiiä sitte :(
Toivottavasti sulla olis ihan aiheellista noi olot :)
 
Luppana. No kannattaahan se testata. Ite olen huomannut tosin että noi ovuloimattomuuskierrot on tosi voimakasoireisia. Ilmeisesti se estrogeeni jää jylläämääb päälle ja tekee huonon olon ja kaikkea mahdollista mitä raskaana on. Mulla ku o kokemusta nousta hoidoista siten et olen popsinu jos ja mitä hormonia. Luget paleltaa mut estrogeenitavara tekee okseoloa ja aamuyön pahoinvointia ja ruoan etomista..tissit kipeytyy ja nännit. Tiiä sitte :(
Toivottavasti sulla olis ihan aiheellista noi olot :)
No ei noi voi aiheesta "raskaudesta" olla siis olot kun en ole raskaana...
Mä oon ihan noviisi näissä asioissa koska mulla ollu aina menkat säännöllise +/- 2 päivää korkeintaan
Eli jos mulla on ollu ovuloimaton kierto nyt niin tuleeko seuraavat menkat sit kuukaudenpäästä vai siis mitä hä (n) anteeksi tietämättömyyteni
 
Luppana . Hmm. Sitä ei voi oikein tietää. Mulla oli ovuloimaton edellinen kierto (ultrattiin) mut menkat alkoi aika ajallaan. Toisilla taas venyy paljonkin. Voihan höh. Halaus!
Ps saitko sä oviksen kiinni? Jos se on vaik myöhästynyt jostain syystä nii menkatki myöhästyy.
 
Luppana . Hmm. Sitä ei voi oikein tietää. Mulla oli ovuloimaton edellinen kierto (ultrattiin) mut menkat alkoi aika ajallaan. Toisilla taas venyy paljonkin. Voihan höh. Halaus!
Ps saitko sä oviksen kiinni? Jos se on vaik myöhästynyt jostain syystä nii menkatki myöhästyy.
No mulla oli vasta vajaa 2vko leikkauksesta kun oli oletettu ovis aika joten kun mulle tehtiin ihan kunnon avo leikkaus bikini rajaan n20cm ja se oli niin pirun kipee jo itsessään että en ois erottanut ovis nippailuja siitä. Ja tikuttanut siis en
 
Torstai 31.3.2016

nimi / ikä.....monettako kuumeilee....kp / kierron pituus

Minzi (39).........................3............42kp/27-29
Babez74 (41)....................1...........42kp/29
Luppana76 (39)..............7..............36kp/28
Pirunpelto (40).................1.............34kp/28
Joyzy (42)........................................28kp/28
lillans(37).........................1..............27kp/30
Pilhilinna-74 (40).............6..............26kp/27-28
Vuorikristalli (39)..............6..............26kp/28
Jimima (44)......................2..............25kp/28-30
Esteri1 (42)......................2..............22kp/30
Virkki (39)........................2..............20kp/26
Oodikas (37) ...................2..............17kp/28
Athina (41)......................6...............16kp/ 28-30
Kasenja (39) ...................2..............16kp/26-30
C. rotundifolia (40)...........2..............15kp/26-29
bugsy (45) ......................?..............13kp/30
Tammityttö (39)................................12kp/
Zini76 (40)........................5.............11kp/26-28
Roxanne(41)....................1..............8kp/29
Anuliini 1975 (40)..............1.............7kp/25-29
kolibrinorsu (38)...............1..............2kp/28-30
Keltainen Seepra.............................
Koivutar75 (40)................3...............?kp/23-27
Katayana (38)...................3..............?kp/

Piinailupäivät:

Babez74 (41)..................................dpo 30
Helmi1234 (39)...............................dpo 17
Jimima (44).....................................dpo 10

Plussanneet: :love:

2016
Meibijees (37)......... - 01/2016
o0o (40).................. - 01/2016
Poppis75 (40)..........- 02/2016
Elotar74....................-02/2016
Fazerina74 (41)........-02/2016
Truuly (38) ...............-03/2016

2015
vauvatoiveinen.....(38) - 01/2015
Hedelmiina............(39) - 02/2015
Sahramiini.............(43) - 03/2015
flutur.................... (41) - 03/2015
Äiti seiskanelonen (41) - 6/2015
Karoliina74............(40) - 8/2015
Meimii....................(41) - 8/15
Tyydeli...................(42) - 8/15
Mileena74................(41) -9/15
SuloinenSalaisuus...(40) - 10/15
Zandi.......................(40) - 10/15
Woodoo..................(40) - 12/15


Taustailijat:

Heinäpelto (42)
Molly333 (42)
Eveliina74 (42)
Helmi1234 (39)


*Jokainen voi päivittää listan itse. Kun olet kirjautunut sisään, paina listan kohdalta "vastaa". Muuta päivät ja muokkaa mieleiseksesi, lopuksi poista #/quote - merkit ylhäältä ja alhaalta. Sen jälkeen lähetä ja vóila!


 
Mulle voisi päivittää dpo1 ja kierron pituudeksi 28-30, kun tuo kierto näkyy nyt vaihtelevan. Kiitos. (y)

Vielä siitä oviksesta ja limoista... Mie tosiaan sain tiistaina todella vahvan plussan tikkuun ja kananmunalimat oli lauantaina. Tämä oli vähän kuivahko ovis muutenkin, mutta tosiaan limat oli ja meni viikonlopuna. Silti itse ovulaatio oli vasta keskiviikkona. Toisinaan mulla on useita päiviä todella kosteaa menoa ennen ovista, mutta en muista, missä vaiheessa kananmunalimat yleensä tulee. Kuivuus alkaa kuitenkin aina oikeastaan ovisplussan jälkeen. Tässä kierossa tosin jo aiemmin. Voi kai tuolla "kulkuväylillä" silti olla simpoille otollista, vaikka muuten vähän kuivalta vaikuttaakin? Muistelen, että joku on jokus gyneltä tästä kysynyt, kun ei yleensä ovislimoja bongannut ja gyne oli silloin todennut, että ylempänä limaisuutta on ja se riittää.

Täällä puheltiin myös tunteista... En osaa varmasti kuvitellakaan, miltä se tuntuu, kun yritys ei vain tuota mitään tulosta, vaikka aikaa kuluu ja kaikkea yritetään. Jos itselläikin nousi epätoivo reilussa vuodessa niin huonommassa tilanteessa olisin varmasti todella syvällä suossa. Kyllähän me kaikki sen tiedämme, ettei toisten vauvat ja onni ole meiltä pois, mutta kyllä se silti saa ottaa päähän, kun toiset tulee raskaaksi suunnilleen siitä, että näkevät miehen. Ihmisiä tässä ollaan ja kaikki tunteet on inhimillisiä. Ei sille voi mitään että se toisten onni vituttaa, kun itsellä ei onnista.

Aurinkoista loppuviikkoa kaikille tasapuolisesti.
 
Uidaanpas täällä syvissä vesissa. Juu, olen kylla onnellinen muiden onnesta, mutta kieltämättä välillä masentaa ja sylettää muiden plussat ja vauva onnet. Muutaman vuosi on menty tjot meiningillä, ja vajaa vuosi tosi yrityksellä. Plussia on pärähtänyt mittariin liiankin monta, mutta kun eivät pysy matkassa kuin viikon tai kaksi. Helpompaa olisi kestää kai tuloksetonta yritystä kuin tälläistä keskenmeno kerran kuussa tai kahdessa. Vai pitaisikö sanoa pahimmillaan 2 krt kuussa. Sain meinaan tässä loppukuusta plussaa testiin pari kertaa 5 pvän sisällä ennen kuin haihtui pois ja nyt odotellaan milloin alkais vuotamaan. Alkais vaan pian kun gyne olis 7.4. eika sinne viitsi paljon vuotavana mennä.

Mutta aurinkoinen päivä tänään, joten ei muuta kuin puutarhahommiin.

Muoks. Joku kyseli menkoista, mulla yleensa about 5 pvää noista 3 vuotaa enemmän ja 2 vähemmän. Yleensä myös km tyhjennysvuodot olleet lähes menkkamaiset, mut alkukuusta kesti 10 pvää on off.
 
Pirtsille tsemppiä
Sahris
pukikin sen sanoiksi :)

Uskokaa tai älkää, huomenna sairaalaeloa alkaa 10. päivä. Erityislapsen kanssa sairastuminen käy äkkiä mutta toipuminen saattaa kestää. No, onhan se keuhkokuume varmaan kenelle vaan pienelle kova juttu.
Nyt alan varmaan laitostua kun ei ihan niin pahasti ota hermoon :p tai no, oon soitellu kavereille ja haukkunut koko tämän orkesterin pystyyn.

Kotiin olis kyllä jo ikävä...
 
Pikaisesti kommentoin ihan yleisesti. Kaikilla tosiaan oikeus tuntea tunteita laidasta laitaan. Täällä on hyvä päästellä ja saada vertaistukea, kiitos siitä. Perehtymättä niin tarkkaan muiden tilanteisiin toivotan kaikille voimia jaksaa eteenpäin (y)

Omaa napaa, vissiin kp18 menossa, ovisplussa tuli olikohan se lauantaina aamusta. Näytti vielä sunnuntainakin tasavahvaa. Vasta ma iltana oli kipuja mitkä yhdistän munasolun irtoamiseen, pientä nippailua aiemmin. Eka ovis tuulimunan tyhjennyksen jälkeen, aika oireeton oli. Mietinkin että mahtoiko mitään tapahtua. Varuilta kuitenkin kiinnittymispunkkua lasi edessä, tämä on ehkä se suosikkini näistä poppakonsteista :p Joku (Kasenja?) kysyi haluanko listalle. Kiitos mutta pysyn taustalla toistaiseksi, tuntuu että muutoin menee "liian yrittämiseksi". Joo olen outo, nytkin surutta tikuttelen o-tikuilla, tuli tilattua joku megapack Raskauskeijulta. Että ei liikaa yrittämistä vai miten se meni :ROFLMAO:
 
Hei kaikki! Uusi kuumeilija ilmoittautuu. Ikää 40 v, pikkukakkonen toiveissa ja hyvin säännölliset menkat on nyt myöhässä 32/27-29. Eihän toi vielä paljon ole ja tärppääminen olisi varsinainen ihme, mutta en voi olla ajattelematta, että mitä jos kuitenkin...

Punnitsen tässä ohuita tsäänssejäni ja ois tietty ihana kuulla, jos jollain toisella on tärpännyt näin epätodennäköisesti. Ovisoireet on ekan raskauden jälkeen olleet aika tunnistettavia ja tulleet kierron puolessa välissä (en oo ajatuksella seurannut niitä joka kerta, niin en tiedä onko ollut joka kierrossa). Nyt ihmettelin, kun mitään erityistä ei tuntunut, ennen kuin vasta joskus kp 20-22. Keskeytetty yhdyntä oli kp 21, aiemmin koko kierrossa ei puuhailtu mitään (mies oli kipeenä, eikä tässä arjen kiireissä muutenkaan ole paljon ollut seksi mielessä...). Tässä on vielä sekin mutka, että mies ei edes haluaisi toista lasta, joten ainoa mahdollisuuteni on onnekas sattuma. :( Aikuinen ihminen tietenkin tietää itse, ettei keskeytetty ole ehkäisykeino ja nytkin epäilen, että jotain pääsi sisäänkin :sneaky:

Nyt siis alle 2 viikkoa tosta. Voikohan raskaus edes teoriassa olla mahdollista, jos kuitenkin oletettuihin menkkoihin ois ollu vain viikko aikaa? Nyt on ollut muutaman päivän menkkamaista tuntemusta vatsassa, rinnat turvonneet ja arat. Olemus on muutenkin jopa turvonneempi mitä pitäisi pms:n tai pääsiäisen herkuttelujen perusteella ja leuassa muhkea finni :p Ekan raskauden alussa tuntemukset oli samanlaiset. Lisäksi rinnoissa verisuonet näkyy paremmin. Koko ajan odotan, että menkat alkaa ja olen tuntevinani että jotain lorahtaa, mutta valkovuotoa se vaan onkin. Lisäksi tuntuu kuin hiukset olisi rasvaisemmat, nenästä on tullut verta, yöhikoilua parina yönä...

Varmaan vaan kuvittelen kaikkea, mutta kun sitä toivoisi niin... En halua turhaan pelotella miestä tässä vaiheessa, mutta pakko jollekin vuodattaa eli täällä sitten :)
 
Pirtsille tsempit täältäkin! Ei ole vieraita tunteita mullekaan nuo, täälläkin hoitoja tahkoava joka ei ole koskaan nähnyt kahta viivaa raskaustestissä. (n)

Tammis, mä en ole tiennytkään että antraalifollikkelien vähäinen määrä tarkoittaisi noin surkeaa tilannetta... Mullakaan ei ole koskaan ollut kuin 2-5 per puoli, ja oon luullut että ikään nähden se on ihan hyvä määrä. Mulla on kuitenkin amh vielä normaali ja ekassa IVF:ssä kasvoi reilut 10 munista kaikkiaan. Sekin on kai aika yleistä, että toinen puoli on aktiivisempi kuin toinen - mulla ovis tulee tuntemuksien perusteella paljon useammin vasemmalta.

Karhuemolle kiitos kysymästä, täällä sitä piikitellään hormoneita. Huomenna ultrataan ja punktio sitten ensi viikolla. Yllättävän rauhallinen olo just nyt, vaikka lopputulos tietysti pelottaa ihan hirveästi. Oon välillä miettinyt, pitäiskö meille nelikymppisille hoidossa käyville perustaa oma ketju, jossa näitä hoitojuttuja voisi tarkemmin puida. En siis ole täältä minnekään lähdössä, ihanaa ja hulvatonta porukkaa olette, mutta hoitojutuistakin olis kiva vaihtaa tarkemmin kokemuksia sellaisten kanssa, jotka on just samassa veneessä. No, pitää miettiä...

Scoobydoolle tervetuloa ja testiä kehiin! :D
 
Kiitos tsempeistä kaikille, ja kiitos ymmärryksestä. Helpottavaa aina välillä päästää ulos noita mustempiakin ajatuksia. Ja niiiin totta tuo "olen iloinen kun naapurin sekakäyttäjä-pirkkoliisa odottaa taas lasta"- fiilikset. Huoh.
Mutta, endlich tänään 1.4 KP1 !!
Nyt taas askeleen lähempänä tulevaa PAS:ia. Voi luoja, kun tämä kierto nyt menis hyvin eikä tulisi enää mutkia matkaan
 
Pirtsi, onnea uudesta kierrosta! Peukut pystyssä seuraan tilannetta. Laita väliaikaviestiä! Sun tunteet on kuule ihan tuttuja mullekin. Kyllä ketuttaa katsoa, kun muut raskautuu ja synnyttää todennäköisesti yhdellä ponnistukselta ilman repeämisiä ja lapsi on helppo, nukkuu yöt ja imetys onnistuu (älkööt kukaan loukkaannu! Vähän kärjistetysti sanottu ja itsellä kaikki mennyt vaikeamman kaavan mukaisesti) :unsure: Välillä riepoo enemmänkin, mutta ehkä se pieni kateudentunne on vaan hyväksyttävä ja onhan se luonnollistakin.

Roxanne, onnea hoitokiertoon! Paljonko sun lääkkeet maksoi? Nimim. Kauhulla sitä odotellessa! Onko sua hiotuttanut ne lääkkeet? Mulla jo yksi 200 annos sai kamalat yöhiet pintaan! Laita viestiä, miltä ultrassa näytti!

Scoopidoo, tervetuloa!

Niin paljon on eilen kirjoiteltu, etten muistakaan, kenelle kaikille piti kommentoida.... Ei parane pysyä poissa montaa päivää tältä palstalta.
 
Pirtsi, superisti onnea matkaan! Pitelen taalla peukkuja et kaikki menee hyvin ja siirrot menee jees ja tarraavat tukevasti kiinni :)

Tervetuloa myos uusille tulokkaille :LOL:

Taalla edelleen ihmetellaan missa vuodot viipyy(n) mut joo, tulee tai ei, niin ensi viikolla pitais jotain selvita.
 
Huomenia naiset!

Joyzy, en saa tuota kuvaa auki jostain syystä:(

Aamulla heräsin kovaan alaselkäkipuun, niin kovaan että ajatteli että nyt on kunnon kusitulehdus... kävin wc:ssä ja pyyhkäistessä tuli pienen pieni verinen viiru... siinä kaikki! kipukin helpottui melko nopeasti...pääsin takaisin sänkyyn ihmetellen että mikähän toi nyt oli? Voisko olla niin että kiinnittymisyritystä:D dpo:t on nyt 4 tai 5.. varmaankin liian aikaista kiinnittymiselle....
 

Yhteistyössä