40+ so what wol.13

@Pegonia - maailman mittakaavassa olet viela nuori - esimerkiksi lontoolaisten klinikkojen ikarajat ovat 52 tai 55 (siis vauvan pitaisi syntya ennen aidin 55. syntymapaivaa). Eli mahdollisuuksia viela on, jos itse viela sita haluat. :)

@kirsillevauva - jos se on ovulaatiovuotoa, niin ei siita sitten tarvitse huolestua. Se kai voi tulla kenelle vaan. Mulle on tullut pari kertaa elamassa, tietysti ensimmaisella kerralla huolestuin ja kysyin laakarilta, joka selitti ovulaatiovuodon. Mullekin tietaakseni tuli se ensimmaisen kerran joskus nelikymppisena. Omat kuukautiseni olivat parikymppisena pitkakiertoiset ja mielestani epasaannolliset, vaikken asiaa silloin sen kummemmin seurannut, joten en muista ihan. Kaytin minipilliereita kolmisen vuotta ekan avioliiton aikana eika silloin kuukautisia ollut. Kun ne sitten tulivat takaisin, kierrosta tuli saannollisen 28-paivainen.

AMH:sta - se oli minulla 2. Kyllä ainakin minulle oli tarkeaa se ottaa, ei varmaan muuten olisi paasta IVF:an. Arvo oli 45-vuotiaalle hyva ja siksi kai niita munasoluja on minulla tullut kasvatettaessa yleensa sellaiset parisenkymmenta. Nytkin siina viimeviikkoisessa ultra-aanessa nakyi, etta kierron alussa siella olisi ainakin kymmenen pienta follikkelinalkua, jos lahtisi kasvattelemaan. En ole ihan kokonaan heittanyt kirvesta kaivoon sen suhteen, etta keraisinko viela kerran josssakin pain maailmaa - en tieda viela, mita ja missa mitakin teen, jos tama uusi hoitomuoto ei onnistu. Tietenkin erityisesti haluaisin, etta nimenomaan tama tuleva DE-hoito onnistuisi nyt. Ajattelen, etta sen pikkuisen, jonka maailmaan saattamiseen tarvitaan kolme ihmista (plus tietenkin armeija laakareita, hoitajia, laboratoriotyontekijoita yms.) TAYTYY olla spesiaali ja hanen kylla pitaisi nyt saada syntya... Haluan tavata hanet PIAN! :)
 
Hei. Tulinpa tänne ketjuun hieman vahingossa. Itse juuri täyttänyt 40. Sain esikoisen 36-vuotiaana 1.IVF- hoidon tuoresiirrosta. Toista sitten yritinkin sinnikkäästi yli kaksi vuotta (alle 3) ja yhteensä 5-7 IVF:ää käyty, kunnes nyt RV 35. Uskomatonta, että voi unohtaa hoitokiertojen määrän!

Itselläni eka lapsi tuli Puregonilla. Sittemmin on testattu ihan kaikkea. Nyt lykästi tuolla jonkun mainitsemalla Pergoveriksellä, jonka pitäisi olla juuri iäkkäämmille ja mahdollisesti tehdä laadukkaampia munasoluja.

Koin tosi oudoksi, että itselläni tuli aina paljon munasoluja 13-21 ja miltei aina joka follikkelissa solu ja hedelmöittymisprosentti erinomainen. Kolmantena päivänä aina kato. Vain kahdessa IVF:ssä päästiin passiin, molemmissa onnistuneissa hoidoissa vain yksi blastokysti päivänä 5. Yksi keskenmeno välissä.

Ajattelin vain kirjoittaa, koska olisin itse aikoinaan halunnut enemmän kokemuksia iäkkäämmän yrittämisestä. Välillä potutti, kun lääkärit vain vihjailivat iästäni (35 ja 39 raskautuessa). Ei ihan mahdoton ikä vai mitä? Tuli tunne, että selittelivät epäonnistumisiaan. Vaihdoin siis ensimmäisen lapseni ekalla yrittämällä tehneen lääkärin perässä toiseen paikkaan, josta tokalla hoidolla toinen lapsi.

Jos joku on kiinnostunut, minulla on kokonaiseen kiertoon(Pergoveriksellä) lääkkeet, koska nyt näyttää olevan jo "voiton puolella" tämä viimeiseksi jäävä tulokas.

Ollaan sitkeitä!
 
Hei @Wannawalli, Onnittelut raskauksista! Jannasti hyvin samantyyppinen tarina minulla koskien mm. munasolujen maaraa yms., vaikkakin onnistumista ei viela tapahtunut, mutta katsotaan. IVF:aa olen tehnyt noin kaksi kolmasosaa vuotta ja nelja tuoresiirtoa tehty. Minulle tosin ei Pergoveris sopinut niin hyvin jostain syysta, mika on jaanyt kaivelemaan hiukan, siksikin en olisi ihan niin valmis lopettamaan, kun jollain toiselta laakkeella voisi ehka kayttaa hyvakseen kaiken sen esityon, jonka tein DHEA:lla jne.; Bemfola toimi minulla paremmin. Saako kysya klinikkasi/laaakarisi nimea? Aina hienoa kuulla onnistumisista ja hyvasta suhtautumisesta. :)
 
Viimeksi muokattu:
@Katti75 - kun noista vitamiineista on puhuttu toisessa ketjussa yms. niin minulla on lista valmiina copy-pastea varten... Sinansa hassua laittaa sita tanne, kun en varmaan ole se tyypillisin neuvonantaja, kun ei ole viela onnistumista taustalla! Heh! Mutta siis:

Raskausajan monivitamiini
Myo-inositoli 2 x paivassa (sisaltaa myos merkista riippuen joko foolihappoa tai folaattia)
DHEA 2 aamulla, 1 illalla (tosin en ole ottanut DHEA:a ottaessani stimming-laakkeita tai luteaalivaiheessa/kun alkio sisalla)
Melatoniini 2-3mg iltaisin
Metforem 3 x paivassa (pitaisi auttaa nelikymppisen raskautumista, vaikkei PCOS:ia olekaan todettu)
D-vitamiinia monivitamiinin lisaksi yhdistettyna kalkkitablettiin, plus ylimaaraiset 20mikrogr. purutabletissa - minulla on todettu D-vitamiinin vajaus, joten otan yhteensa 100 mikrogrammaa paivassa
C-vitamiinia 2 x 500mg paivassa; lisaksi joissain tableteissa on ylimaaraista C-vitamiinia
B-vitamiinitabletti aamuisin, folaattitabletti iltaisin - mutta nyt jatan multi-B:n tauolle, silla minulla on B6:tta elimistossa tavallaan yliannostus jostain syysta. Seuraan tilannetta B9:n ja B12:n suhteen.
Ubikinolia 600mg paivassa (taikka ubikinonia up to 800mg)
Sinkkiasetaattitabletteja vastustuskykya lisaamaan pari paivassa
Gele Royale -tabletti (tosin unohdin sen ottamisen viime ivf-kierroksella, enka ota sita alkion ollessa sisassa) - nyt en ota sita juuri tassa vaiheessa, otin kylla taas useamman viikon ajan
Omega-3 1240mg paivassa (tosin olen lopettanut noin viikkoa ennen punktiota - aikaisemmin otin luteaalivaiheessa, nyt en enaa, kun pelkaan vuodon alkamista tuolloin) - talla hetkella olen tauolla, kun oli verenvuotoa, ja katsotaan tulevaisuutta
Magnesiumtabletti 375 mg paivassa
Karpalotabletteja kahdesti paivassa
Valkosipulitabletteja kahdesti paivassa (ei punktion aikoihin kuitenkaan, eika alkion ollessa sisassa)
Viimeisin lisays listaan on ollut tabletti, jossa lykopeenia, D- ja C-vitamiinia ja sinkkia. En aio ottaa alkionsiirron jalkeen kuitenkaan - kokonaisuudessaan tama tabletti on minulle uusi lisays, jota muuten miehenikin ottaa.

Alkion ollessa sisalla olen nykyaan ottanut vain raskausajanmonivitamiinin, D-vitamiinin, metformiinin, melatoniinin, ja myo-inositolin, jossa folaattia. Taytyy miettia Omega 3:n tilanne myos.

Mutta periaatteeni on, etta kaikkea hyodylliselta tuntuvaa kokeilen, jos ei ole siita tietaakseni haittaa. Keskustelen laakarini kanssa lisaravinteista usein.
 
Viimeksi muokattu:
Itse söin Femibionia ja tässä toisessa tuota Myo-juttua, d-vitamiinia ja kalaöljyt. Ekan kohdalla otin vielä vehnänalkioöljyä. Lääkäri sanoi, että joistain valmisteista voi olla jopa haittaa.

Bemfola aiheutti minulle puolestaan IVF-kierron josta tuli eniten munasoluja ja kaikki hedelmöittyivät (100%), mutta ainoa kierros josta ei saatu mitään siirtoon. Ollaan me erilaisia ja reagoidaan eri tavoin .

Hui, kuinkakohan paljon uskaltaa nimetä. Ensimmäinen tuli eka laakista Fertinovalta ja toinen onnistui tokalla seurattuani lääkäriä Dextralle. Voihan toki olla sattumaa, mutta jos käyttää mielettömiä määriä rahaa, on oikeus tehdä miten haluaa. Epäluulo valitettavasti hiipi tuloksettomien hoitojen ja vaihtuvan henkilöstön kanssa ekaan paikkaan. Joka hoito tuntui arvonnalle ja esimerkiksi keskenmeno hoidettiin asiattomasti (esim. kaavinta ilman mitään puudutusta/lääkitystä). Se olikin kyllä edullisin lasku koko firmasta, joka tuli .

Lääkärini on M.M. joka siis Dextrassa nykyään. Oli välillä Englannissa, joten en heti siirtynyt perässä. Enkä ollut vielä taikauskoinen .
 
Hei, tuo on juuri janna juttu laakkeiden kanssa. Itseani jotenkin kiinnostaa Menopur, moni on saanut silla hyvia tuloksia - mutta toisaalta se taitaa olla Pergoveriksen kaltainen, kun sekin on yhdistelmalaake. Etta en oikein tieda. Pergoveriksella tuli minulle vahemman munasoluja kuin Bemfolalla noin keskimaarin, oli jopa jokin epakypsa, ja se oli merkittavaa, etta vahemman hedelmoittyi ja myos tavallista vahemman alkioita loppupeleissa. En osaa sanoa, olisiko jokin ajoitusasia ollut myos kyseessa; en ole viela tasta asiasta ehtinyt keskustelemaan laakarin kanssa, kun on ollut niin paljon muutakin puhuttavaa katsottaessa eteenpain.

Kiitos, kun jaoit tiedon laakarista, jos et halua pitaa viestia esilla kauemmin, niin ymmarran, jos muokkaat - mutta toisaalta tama mainitsemasi laakari on tosiaan niin ihana ja todella huippu, etta hanta todella saakin kylla mainostaa!
 
@Wannawalli , onneksi olkoon! Sinulla on kohta ihanat hetket edessä! :love::love: Onpa kyllä erikoista että sinun on annettu ymmärtää olevan "vanha", etenkin ekassa raskaudessasi. Esikoiseni syntyi reilu vuosi sitten ollessani 42, enkä missään vaiheessa saanut kommenttia iästäni, en siis edes neuvolassa, ultraseuloissa tai synnytyssairaalassa. Nyt 43-vuotiaana olen toistaiseksi asioinut vain lapsettomuusklinikalla, mutta edelleenkään sieltä ei ole tullut mitään lannistavaa viestiä. Olen toki itse keskusteluissa tuonut esiin, että ymmärrän iän tuovan haastetta onnistumiseen.

@Rusakkonen , kiitos lisäravinnelistastasi! Olet varsin kattavasti perehtynyt näihin, itselläni se on ollut vähän niin että olen kuullut jostain yksittäisestä jutusta ja kysellyt siitä sitten lisää. Mitenkään aktiivisesti noita ekstrajuttuja ei ole mulle klinikalta lähdetty ehdottamaan, mutta kun olen jostain kuullut ja saanut sitten lääkäriltä kysyttyäni vihreää valoa, olen ottanut käyttöön. Ubikinoniannos taitaa olla mulla turhan pieni, klinikalta kehotettiin ottamaan pakkauksen ohjeen mukaan ja pakkauksessa lukee 1-2 tabl päivässä (150 mg tabl) ja olen ottanut kahta. Kysyin luontaistuotekaupassa annoksesta kun nuo ostin ja myyjä ehdotti vain yhtä. En alkanut siinä tarkemmin kertomaan miksi niitä ostan, kun kaupassa oli muitakin asiakkaita. Metformiini muuten mullakin on käytössä, vaikka ei olekaan diabetesta tai PCOS:ia, tämäkin tuli siitä kun lääkärin kanssa jutusteltiin ylipäänsä iäkkäämmällä alkiosaaliin määrän ja laadun parantamisesta (keinot valitettavasti vähissä eikä mistään kai ole ihan kunnollista näyttöä), puhuttiin myös insuliiniaineenvaihdunnasta ja sitten tuli metformiini puheeksi, ja päätettiin ottaa sekin mukaan pienellä annoksella (mulla on nyt 750 mg kerran päivässä). D-vitamiini, foolihappo ja monivitamiini ovat myös käytössä.

Lääkkeistä: mulla on ollut molemmissa stimulaatioissa kasvattajana Elonva+Bemfola ja jarruna Orgalutran. Lääkkeistä ei ole ollut edes mitään keskustelua. Jos tulee uusi stimulaatiokierros niin pitää sitten kysyä, voiko minun kohdallani olla hyötyä vaihtaa vai mennäänkö tällä tutulla setillä.

Dextrassa hoidoissa minäkin, minulla tosin eri lääkäri. Oman lääkärin lomien takia olen tässä parin vuoden aikana käynyt kyllä usealla muulla lääkärillä siellä, ja kaikki kohtaamiset ovat olleet sekä asiantuntevan oloisia että miellyttäviä. Olen siis klinikkaan tosi tyytyväinen.

@miumiu_82 , epävarmuutta tässä todella joutuu sietämään. Jos se yhtään lohduttaa, niin vaikka stressi on epämiellyttävää, se ei käsittääkseni tätä projektia kuitenkaan torpedoi. Joskus kysyin klinikalla miten stressi vaikuttaa raskaaksi tuloon, ja sain vastaukseksi jotain sellaista että jos se sen estäisi, täällä klinikalla ei kukaan tulisi raskaaksi. ;) Yritän siis olla itselleni armollinen oman stressini suhteen.

@kirsillevauva , olen tällä hetkellä autuaan pihalla siitä, millainen kiertoni normaalitilanteessa olisi. Viimeksi ollut tavalliset menkat parisen vuotta sitten, sen jälkeen ollut raskaus, imetys (no tässä välissä oli kaksi vuotoa ihan spontaanisti), alkionsiirto, keskenmeno, limakalvon kasvatus uutta alkionsiirtoa varten joka ei sitten toteutunutkaan ja nyt uusi hoitokierros... Tätä ennen oli suhteellisen säännölliset, 2-3 päivän heitolla.

@Pegonia , harmi kun menkat tuli. :( Oletko harkinnut lahjasoluhoitoa vaihtoehtona?

Omat kuulumiset: munasoluja siis maanantain punktiosta 13, eilen sain tiedon että niistä 11 oli kypsiä ja 6 hedelmöittyi. Tänään soitettiin, että 5 on jatkanut jakautumista. Lauantaina pitäisi olla siirto, ehkä uskallan toivoa että edes yksi noista jaksaisi sinne. :love:
 
Pegonia, pahoittelut ettei nyt tärpännyt!

On: Polilla käyty. 7-8 follia näkyvillä 11-13 mm ja jokunen pienempikin, mut ne ei ehdi mukaan. Hyvältä kuulostava tilanne yhdellä munasarjalla ja onneksi noinkin tasakokoisia. Kasvattelu jatkuu siis vielä. Sunnuntaina irrotuspiikki ja tiistaina Tampereelle keräykseen. Aiemmissakaan hoidoissa ei ole ollut tuon enempää folleja, vaikka molemmat munasarjat olleet tominnassa, joten olen tällä hetkellä oikeinkin tyytyväinen.
 
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen
Minun pitänee nyt ottaa nuo vitskut ainakin päivittäiseen käyttöön. Kiitos neuvoista niiden osalta.

Tunnen oloni aika typeräksi. Miten voin edes kuvitella, että pamahtaisin heti raskaaksi ekalla yrityksellä, kun en tullut ensi yrittämällä silloin 10 vuotta sittenkään... En edes tiedä omaa kuukautiskiertoani tarkalleen, mutta oletan, että tänään pitäisi kuukautisten alkaa, tai ehkä viimeistään sunnuntaina. Menin hätähousuna tekemään kuitenkin tänään jo raskaustestin, ja negaahan se tietenkin näytti. Eli kaikki ne oireet joita olen kuvitellut, on todellakin vaan mun kuvitelmaa, tai normaaliin kiertoon kuuluvaan. Eihän mulla ole kunnon kiertojakaan takana vasta kuin yksi. En välttämättä siis tiedäkään miltä mun normaalikierron oireet on.

Oli miten oli, varaan ajan lääkäriin ja pyydän sen AMH-testin ottamista nyt ainakin.

Pahoittelen tätä omaa napailuani. Luen kyllä ahkerasti teidän viestejä ja mielenkiinnolla seurailen tapahtumia kunkin osalta.

@Wannawalli Onnea sinulle ja tsemppiä synnytykseen! Sehän ei ole enää sitten kovin kaukana.
 
Hei, en olekaan viela kertonut, etta testitulokset tulivat. Eli ensinnakin se ERA. En edes tajunnut ihan taysin, kuinka tarkea tuo tulos oli, ennen kuin olin jo ottanut testin. Tulos oli, etta kohtuni limakalvo on vastaanottavainen. Hyvanen aika, en ollut tajunnut, etta vastaukseksi olisi voinut tulla, etta EI ole vastaanottavainen. Sehan olisi ollut ihan kauheata! No, onneksi niin ei ollut. :) Ja tuli ihan tunnin tarkkuudella, mihin aikaan alkionsiirron tulisi olla Terolutien aloittamisesta. Eli 5 paivaa JA YKSI TUNTI. Aika tarkkaa, eiko vain? :) Siina kai sentaan on jokin window of 3 hours, eli ei kai pakosti ihan minuutilleen, mutta kuitenkin siihen 121 tuntiin nyt sitten pyritaan. Taytyy laittaa Terolut-aloituspaivana monta puhelinhalytysta yms., etta varmasti muistaa aloittaa oikeaan aikaan!

Ja sitten tosiaan olin ottanut koagulaatio- ja immuniteettitestit seka tappajasolutestit. Minulta meni testien ymmartamiseen yksi paiva ja yo - olivat niin komplekseja! :) Olen nyt myos keskustellut laakarini kanssa. Lyhyesti sanottuna tulokset olivat ihan hyvia - minulla ei ole autoimmuunisairauksia eika erityisia tukostaipumuksia aiheuttavia geenivirheita tai valtaisaa tappajasoludynamiikkaa. Muutama juttu oli viitearvojen yli tai ali, mutta ei merkittavasti. Fibrinogeenin hienovarainen viitearvon ylitys tukee Klexanen kayttoa, ja taytyy myos harkita Omega 3:n kayttoa tarkkaan. Vauva-aspiriinia voidaan harkita raskauden alkaessa, mutta ei nyt heti. 40-50%:lla pohjoiseurooppalaisista ihmisista on tietynlainen geenivirhe, joka voisi molemminpuolisena aiheuttaa tukostaipumusta. Minulla se in vain toispuolisena, milla siis ei ole erityista merkitysta, mutta foolihappoa/folaattia kannattaa ottaa, niin kuin teenkin.

Otin myos yksittaisia testeja. Leposokeri ja kilpirauhasarvot olivat hyvat. D-vitamiini OK, mutta hiukan alhainen; siirryin siksi laakarin kehotuksesta nostamaan D-vitamiinin 100:aan mikrogrammaan paivassa. Hemoglobiini yha hyva, mutta ferritiini taas tippunut! Pitaa taas laittaa rautatankkaus. Otan talla hetkella nyt sitten myos rautatablettia raskausajan monivitamiinin sisaltaman raudan lisaksi.

Ihmeellista oli, etta minulla on ilmeisestikin jokin B6-vitamiinin yliannostus! Englantilainen viitearvo oli jotain 20:n luokkaa/ylaraja, ja minulla arvo oli yli 100! Olen ottanut multi-B-vitamiinia raskausajan monivitamiinin lisaksi. Siina ekassa oli 25mg B6:tta. Jatin sen nyt sitten toistaiseksi pois. On kuitenkin huomattavaa, etta B-vitamiini on vesiliukoinen, eika paiva-annokseni sentaan ole 100mg luokkaa, joten vaarallista taman eli pitaisi olla.

Menen tanaan ottamaan uudestaan B9/foolihappo ja B12-arvot, silla lontoolainen klinikka taas hukkasi tuloksiani ja nuo katosivat... B12 on tarkeaa raudan imeytymiselle, joten tulokset kiinnostavat.

@Katti75 - metformiini on uudehko juttu minulle, minullakaan ei siis sokeria tai PCOS:ia, mutta samasta syysta otan eli nelikymppisten naisten kohdalla saattaa auttaa raskauden alkamista. Viime alkionsiirron aikana minulla oli 2 per vuorokausi meneillaan. Nyt talla valilla on nostettu kolmeen tablettiin paivassa. Kuulemma ei tarvitse lopettaa raskaanakaan; on aika tutkittu juttu, ettei ole haittoja sikiolle.

Ubikinoni onkin nyt mielenkiintoinen juttu. Viimeksi seurasin amerikkalaisten kanssasisarten nettineuvoja enka kayttanyt alkionsiirron jalkeen. Ehka en nytkaan kayta ennen raskaustesteja, jotta saadaan mahdollisimman vahan ylimaaraista menemaan elimistoon piinapaivina. Metformiini kuitenkin syo elimiston ubikinonia, eli pitanee keskustella asiasta laakarin kanssa, uskaltaako ottaa normaaliannoksen 100 (tai 200)mg. En kylla jatkaisi enaa alkionsiiron jalkeen 600-800 milligrammalla.
 
Viimeksi muokattu:
@Katti75 Kuulostaa tosi lupaavalta, hurjasti peukkuja! :)

@Rusakkonen ja @kirsillevauva Toivon niin paljon, että myös teidän hoidot onnistuu! Olen kriiseillyt tätä lapsijuttua ihan hirveästi viime päivinä, mutta oon muun muassa teidän ja näiden keskustelujen avulla tajunnut, että kyllä se lapsi sieltä tulee, kunhan avaa mahdollisuuden myös lahjamunasoluhoidoille (ja miksei viimekädessä adoptiolle ja sijaisvanhemmuudelle). Tällä hetkellä ajattelen, että jos ei näillä omilla soluilla natsaa, niin sitten ne lahjasolut ovat todellakin vaihtoehto. Ja mulla on niin paljon helpottuneempi fiilis nyt. :)
 
päivitän listaa, vaikka vaikuttaa, ettei osa enää ole mukana

Angervo76......
Katti75 (43).........2
KeltainenSeepra .......3
yöeläjä (44)..........4
Iid@ (44).......2
kirsillevauva (45).......4
tatti55(40).......3
Karoliina74 (42).....2
Kasenka (41)....2
aamuska (40)....1
pegonia (46)...
hulbertiina (41)...3
miumau-82
mirumarumoru (42)....4
Rusakkonen (45).....1
 
Angervo76. (41) .....3
Katti75 (43).........2
KeltainenSeepra .......3
yöeläjä (44)..........4
Iid@ (44).......2
kirsillevauva (45).......4
tatti55(40).......3
Karoliina74 (42).....2
Kasenka (41)....2
aamuska (40)....1
pegonia (46)...
hulbertiina (41)...3
miumau-82
mirumarumoru (42)....4
Rusakkonen (45).....1
 
miumau-82, mukava kuulla, että olet avannut sydäntäsi ja pohdit lahjoitetun munasolun käyttöä. Onko sinulla aikaisempia lapsia?

Minä varasin ajan lääkärille näiden vuotomuutosten takia ja se on terveysasemalla 10.8. Kuulemma naistentauteihin erikoistunut lääkäri. Olettaisin, että tutkitaan hormonit ja katsotaan, onko vaihdevuodet jo lähellä.

Täällä pamahti hermot jo kireelle, eli enteilee pms-oireita. Toisaalta hulluksi nämä helteetkin tekevät :(
 
Niistä viidestä alkiosta (joista viimeksi kuulin keskiviikkoaamuna) yksi oli kehittynyt hyvin ja ilmeisesti lupaavan oloinen, sen sain tänään tuoresiirtona. Kolme oli lopettanut kehityksensä heti alkuunsa, ja yksi on kehittynyt hitaammin. Sitä yhtä seurataan vielä maanantaiaamuun ja voi olla, että siitä tulee vielä pakastamiskelpoinen, mutta paljon ei voi tämän varaan laskea. Luultavasti meille ei siis jää mitään pakkaseen ja tässä hoitokierrossa kaikki on tämän yhden siirretyn varassa. Pitää nyt kovasti toivoa että se tarttuu kiinni ja jatkaa kehitystä.

@kirsillevauva , hyvä että sulla on lääkäri varattuna vuotojuttuihin liittyen, toivottavasti tulee selvyyttä asioihin!

@Hulbertiina , hyvältä tosiaan kuulostaa yhdellä munasarjalla, pidän kovasti peukkuja että sieltä tulee paljon hyviä soluja! (y):love:

@Rusakkonen , onpa tarkka tuo ERA! Ja sulta on tosiaan kattavasti tutkittu labrakokeita, en olisi itse edes tiennyt mistään tappajasolututkimuksesta. Nyt on ainakin huolellinen pohjatyö tehty! Milloin sulle olikaan se siirto suunniteltu?

@Angervo76 , älä suotta itseäsi typeräksi tunne, tietysti sitä on toiveikas! Muistan itsekin kuinka ennen hoitoja aina mietin, että joko nyt... usein kävi niin että menkat alkoi ihan vähän sen jälkeen kun olin tehnyt negatiivisen raskaustestin.

@miumiu_82 , mukavaa että sinulla on paremmat fiilikset nyt! :) Vaihtoehtoja tosiaan on paljon!
 
Katti75, hienoa, että siirtoon asti pääsitte ja oli lupaava alkio :) Nyt sitten jännitysnäytelmä tulevat viikot!

Ihan järkyttävää, oltiin etelässä kaksi viikkoa ja paino nousi siellä 3 kiloa!!! Nyt jätin alkoholin pois ja syön kevyemmin, kunnes tippunut taas.

Pms-oireet eivät alkaneetkaan, oli ilmeisesti eilen vain matkaväsymystä :)
 
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen
Katti75, tsemppiä piinapäiviin!

On: tänä iltana pitää vielä tuikata irrotuspiikki ja tiistaina olis punktio. Olo tuntuu turvonneelta, eikä työhousutkaan meinannu eilen illalla mahtua jalkaan. Paineen tunne kasvaa aina jalkeilla ollessa ja nännejä on alkanut pakottaan. Kai tuolla jotain on tapahtumassa, vaikkei pystyttykään ultraamaan kuin kerran ennen punktiota.
 
Hei vaan pitkästä aikaa.

En ole kirjoitellut, kun ei ole ollut mitään kertottavaa. Ei edes mahdollisuuksia tärppiin. Paitsi nyt tässä kierrossa.
Lukenut olen kaikki viestit ja toivonut muille parempaa onnea.
Nyt alkoi loma ja samalla loppui työ vanhassa työpaikassa. Nyt vaan kohti uusia tuulia.
Toivottavasti tulee rennommat ajat.
Olis mulla ens lauantaina entisen pomon (12v sitten olleen) kuuskymppis juhlat. Ne ei sitten olekaan ihan pienimuotoiset eikä kuivat. Hänet tuntien.

@Katti75 toivottsvasti siirto onnistui ja pikkuinen tarraa kiinni oikein kunnolla.

Muillekin suuret tsempit tilanteisiinne.
 
Hulbertiina, niin toivon sydämestäni, että onnistutte. Muistanko oikein, että tämä oli teidän viimeinen yritys?

Katti75, mikä on fiilis? Luuletko, että siirto onnistui? Saitteko alkion pakkaseen?

yöeläjä, kiva oli kuulla sinustakin pitkästä aikaa :) Onnea uuteen työhön, toivottavasti on mieluisa!

Minulla kierto 19/23-26 ja pms ei ole vielä tullut. Niin paljon kuin sitä inhoankin, niin se on toisaalta helpompi, kun ei ole toiveitaq. Nyt vaan miettii koko ajan, onko onnistunut, ja milloin uskaltaisi testata.

Onneksi työt alkaa maanantaina ja saa muuta ajateltavaa. Huomenna lähdemme miehen kanssa rakkauslomalle <3 Kahdestaan kaksi yötä hotellissa :)

Rusakkonen, teilläkin jännät ajat edessä!
 
  • Tykkää
Reactions: yöeläjä
Kirsillevauva, juu oikein muistit. Viimeinen yritys on menossa. Itsekin kovasti toivon, että saatais nuosta monta hyvää alkiotakin ja kaikki toivo kuitenkin tuoresiirrossa, kun edellisetkin alkaneet raskaudet ovat olleet tuoresiirtoja. Olotila nyt on oikein hyvä, vain pientä nippailua alavatsalla. Antoivat mukaan vielä panadolin, mutten ole sitä tarvinnut. Nyt vaan jännätään torstaihin asti, että saadaan kuulla montako alkiota saimme.

Rakkausloma kuulostaa ihanalta. Nauttikaa täysin siemauksin!
 

Yhteistyössä