40+ so what wol.13

@kirsillevauva, sorry kun kesti vastata, mutta siis, kuivuudesta ei ole kiinni. Ainakaan oviksen aikaan, se on ihan erilaista kipua, lähinnä kitkaa, joka kyllä helpottaa suht nopeasti.
Mun kivut on lähinnä kohdunkaulan kipua, joka pahimmillaan säteilee muniksiin asti. Semmoista pistävää kuin puukko olis siellä.
Itse olen ajatellut, että vois olla endoa, mutta gyne ei ollut kiinnostunut tutkimaan. Sanoi vaan, että ei se yhtäkkiä ala. No, eipä se kysyny kauanko on kestäny tai muutenkaan muita oireita. Mulla monesti menkkojen aikaan sattuu esim ulostaminen. Tuntuu samanlaista kipua kohdunkaulalta persäsuoleen asti. Epäilen, että endo olisi kohdun ulkopuolella.
Gyne sanoi, että näin vanhalla se hoidettaisiin hormonikierulalla tai pillereillä, eikä aleta sen tarkemmin tutkimaan. Kun sanoin, etten halua ehkäisyä, niin totes, että oma valinta.
Mut joo, kipu on välillä tosi kova ja ollut useita vuosia. Oikeastaan esikoisen syntymästä asti eli kohta 17 vuotta. Tämän takia ei seksi hirveästi kiinnosta. Kipua ei tule ainostaan silloin, kun olen humalassa. On paikat puuttuneet kunnolla. Enkä juo kovinkaan usein.
Silloinkin kun oli keskenmeno ja jouduttiin imulla ottamaan loput istukasta, niin gyne joutui pistämään neljään kohtaan puudutusainetta, että pysty laittamaan imun sisälle. Silloinkin se vielä tuntui epämukavalta.
Tällainen tarina tämän takana.
 
Minä vietin eilisen Naistenklinikalla. Oli niin hirveet vuodot, että kämmenen kokoisia verklöttejä tuli ja veret vaatteista läpi, kaksi kertaa jouduin lähtemään töistä suihkuun. Varmaan se Fitline-kehokuuri. Vituttaa, että kalliisti itseeni pistämäni rautainfuusio on nyt taatusti valunut vessanpöntöstä alas!

Muuten ei ihmeitä, olen saikulla, kun pää niin kipeä. Viikonlopuksi kaksin miehen kanssa minilomalle urheilukeskukseen :) Muuta en aio urheilla, kuin juosta :)

Miumau-82, toivottavasti saatte hyviä tuloksia.

Yöeläjä, ikävä että joudut kärsimään noin kovin! Kuulostaa kyllä rankalle, ja varmasti koettelee parisuhdetta, ainakin jos mies pitää kovin seksistä. Toki sitä voi muutenkin harrastaa kuin yhtymällä :)
 
Hei pitkästä aikaa! Olen välillä lueskellut taustalla teidän muiden kuulumisia, mutta oma kroppa on ollut niin sekasin, että ei ole jaksanut kirjoitella. Pahoittelut että en ole ihan perillä kaikkien tilanteista ja kiitos että olen saanut pysyä vielä listoilla.

Kirsillevauva: Hui kamala millaista vuotoa sulla ollut!! Toivottavasti on jo tasaantunut! Millainen vointisi on? Tuollainen vie varmasti mehut..:( Voimia sinne ja tsemppiä hoidon odotteluun! Siihen ei onneksi ole enää pitkä aika!

Yöeläjä: On kyllä todella kurjaa tuollaiset kivut kaiken muun tähän liittyvän tuskan lisäksi! Tsemppiä kovasti sinnekin! Ja tietysti ihan jokaiselle!

Meillä ens viikolla käynti klinikalla ja ois tarkoitus laittaa pyörät pyörimään lahjasoluhoidon suhteen - hurjaa! Meillä luomuyritys alkanut 4/2016.
 
Lista: ikä/ monettako yrittää/ yritys aloitettu/ millä keinoin:

Katti75 (43).........2/yritys alkanut 4/2018 /IVF
yöeläjä (44)..........4/yritys aloitettu 2014/luomu
Iid@ (45).......2/ yritys aloitettu 4/2016/ lahjamunasolut
kirsillevauva (45).......4/ aloitettu 12/2013/ luomu, odottaa luovutettua munasolua
aamuska (41)....1/ ? /IVF
hulbertiina (42)...3/ aloitettu1/2015 /IVF
miumau-82 (36)....1
mirumarumoru (43)....4 / aloitettu 6/2018 / luomu
Rusakkonen (46).....1/ aloitettu 1/2017/ IVF (luovutettut munasolut ja omat)
Roxanne (44).......2/ ?/ luomu, odottaa IVF:ää
lolu (39)....4/ ? /luomu
Tatti55 (41)... 3/ yritys alkanut 8/2017 / luomu
Annamaija76 (42)....3/aloitettu 6/2018/luomu
Momon (39)......5/ aloitettu 1/2018/terolut
MatildaM ...............3/lahjamunasolut

Taustalla Virkki

Plussanneet:
 
Onpas meitä monta jo lahjamunahoidoissa :) Itse en malta odottaa :) Minulle määrättiin terolut-kuuri kierron tasaamiseksi. Nyt on kuitenkin vuoto tasaantunut/loppunut. En tiedä, kannattaako aloittaa? Miehelle sanoin, että yksi ovisseksi ennen hoitoa :)

Joo, vointi on ihan hyvä. Ajattelin kuitenkin pyytää farritiini-mittauksen. Jos on tippunut arvo, menen rautainfuusioon ennen siirtoa :)

Iid@ millä aikataululla teillä hoito etenee?
 
Kirsillevauva, hurjalta kuulostaa sun vuoto. Lähes samanlaista mulla oli ennen Terolutteja. Mulla ainakin Terolutilla kierto on tasaantunut n. 2 vuodosta/vuodessa säännölliseksi 28 pv kierroksi. Se vaikuttaa siis kierron pituuteen. Seuraavassa kierrossa se voi vaikuttaa suotuisasti vuodon määrään.

Yöeläjä, onpa kamalat kivut sulla. Onpa erikoista ettei tutkita kunnolla, vaikka minkä ikäinen olisi. Säästöjä pitää näköjään tehdä joka paikasta.

Miumiu_82 toivottavasti simppatestin tulos on nyt parempi.

On: sain eilen epikriisin sairaalareissusta, jossa sanotaan että sappirakko on sappikivien ympärille supistuneena. Ihmettelen kyllä kovasti miten se ei ole aiemmin ilmoitellut tilastaan, jos se noin täynnä on. Nyt on kyllä ilmoitellut paljonkin ja reilussa viikossa on painoa tippunut 1,5 kg. Pikku hiljaa löytyy ruokia, jotka ei aiheuta tuntemuksia. Kokeilemalla oppii.
Viikko olisi vielä tätä letrokiertoa jäljellä, eikä nännien kihelmöintiä kummempia oloja ole sillä saralla. En ole edes ovistestejä tehnyt, kun ei limojakaan kovin paljoa ollut, joten usko raskautumiseen ei ole kovinkaan suuri. Jotkut tutkimukset väittävät, että PCOS helpottaisi nelikymppisten jälkeen, mutta katsotaan nyt käykö niin.
 
Huh @kirsillevauva mikä vuoto, onneksi nyt on tasaantunut! En osaa tuosta Terolutista, voisitkohan sä soittaa sinne naikkarille? Raudasta, tuleeko sulle suun kautta otettuna jotain oireita vai miksi haluaisit mieluummin infuusion? Itse syön Obsidania 200 mg päivässä.

@Iid@ hyvältä kuulostaa, toivottavasti et joudu jonottamaan pitkään! Olikos niin että pakastettuja munasoluja ei tarvitse odotella? Ovatko ne sen verran epävarmempia että monet haluavat munasolut hedelmöitettäväksi tuoreeltaan?

@yöeläjä , kuulostaapa kurjalta nuo kivut. :( Ja lisäkurjuutena vielä, että hoito olisi yhtä kuin ehkäisy (jos endometrioosista kyse), joten ymmärrän toki että sitä et halua. Auttaako kipulääkkeet, esim. Burana yhtään?

@miumiu_82 pidän kovasti peukkuja että miehen testissä olisi tulokset parantuneet! Milloin saatte tulokset?

@Hulbertiina , tosi kurja että on tullut nyt sappikivet riesaksi. Kuulostaapa myös hankalalta että ei olisi mitään kipulääkkeitä käytettävissä. Varmasti kannattaa varata aika lääkärille tämän asian selvittämiseksi. Voisko olla niin, että maksa-arvot olisivat vain hetkellisesti nousseet tuon rajun sappikohtauksen johdosta ja ajan kanssa laskisivat, ja saisit taas luvan Panadolin käyttöön? Onko sun päänsäryt migreeniä ja jos on, auttaako migreenilääkkeet (triptaanit)?

@Aamuska miten jakselet? Ymmärrän kyllä että epäonnistuneet hoidot syövät luottamusta siihen että mikään uusikaan juttu toimisi, mutta lahjasoluilla on todella paljon paremmat mahdollisuudet 40+ iässä, joten ei ole mitään syytä uskoa ettetkö voisi niillä onnistua. Muistelen, että jos käytetään lahjasoluja, äidin iällä ei ole merkitystä raskaaksi tulon onnistumisen kannalta.

@Momon hyvä että aika on nyt varattuna! Dextra on tosi kiva paikka, siellä asioidessa tulee usein toiveikas, hyvä olo, enkä ole siellä koskaan tuntenut että ikääni ihmeteltäisiin. (Toki olen siellä joutunut huonojakin uutisia ottamaan vastaan, mutta niissäkin tilanteissa kohtelu on ollut sopivan empaattista.) Joo, ekan raskauden kanssa kävi ihan hillitön tuuri, olin silloin 41, ja ekan IVF:n ekasta tuoresiirrosta raskaus lähti. Pakkaseen meni silloin kolme alkiota, mutta yhdestäkään niistä ei ollut vauvaksi asti.

@MatildaM , saitteko useamman alkion pakkaseen? Varmaan pääsette jo ennen joulua siirtoon?

@Rusakkonen , täällä peukut pystyssä että ensi kerralla onnistuu! :love:

Mulla on hyviä uutisia, nimittäin plussasin tästä siirrosta! :love: Kävin nyt myöhään iltapäivällä verikokeessa ja tulosten pitäisi tulla huomenna. En uskaltaudu plussanneiden listalle ennen kuin nähdään, että verikokeessa on asianmukainen hcg-arvo. Kunpa tällä kertaa onnistuisi!!
 
Katti75, onpa ihana uutinen. Toivottavasti arvot on kohdillaan ja pikkuinen pysyy kyydissä mukana loppuun saakka.
Noista säryistä kysyit; mulla on taipumus migreeniin ja siihen on sumatriptaanit määrättynä. Niitä otan äärimmäisessä hädässä ja silloin kun olen menossa nukkumaan, koska ne tekee olon tokkuraiseksi. Nykyään niillä ei kovin paljoa tunnu omevan tehoakaan enää. Migreeniä on harvemmin, mutta ongelmana on ns. tavalliset päänsäryt, jotka yleensä on laantuneet panadolilla. Viime perjantaina kävin kontrollimaksakokeissa. Asat-arvo oli laskenut 75:een, mutta alat-arvo oli noussut viikossa yli 300:aan, lisäksi myös afos oli noussut. Nuo liittynee tuohon sappiongelmaan, mutta panadolit ovat edelleen kiellossa.
 
Huh @kirsillevauva mikä vuoto, onneksi nyt on tasaantunut! En osaa tuosta Terolutista, voisitkohan sä soittaa sinne naikkarille? Raudasta, tuleeko sulle suun kautta otettuna jotain oireita vai miksi haluaisit mieluummin infuusion? Itse syön Obsidania 200 mg päivässä.

@Iid@ hyvältä kuulostaa, toivottavasti et joudu jonottamaan pitkään! Olikos niin että pakastettuja munasoluja ei tarvitse odotella? Ovatko ne sen verran epävarmempia että monet haluavat munasolut hedelmöitettäväksi tuoreeltaan?

@yöeläjä , kuulostaapa kurjalta nuo kivut. :( Ja lisäkurjuutena vielä, että hoito olisi yhtä kuin ehkäisy (jos endometrioosista kyse), joten ymmärrän toki että sitä et halua. Auttaako kipulääkkeet, esim. Burana yhtään?

@miumiu_82 pidän kovasti peukkuja että miehen testissä olisi tulokset parantuneet! Milloin saatte tulokset?

@Hulbertiina , tosi kurja että on tullut nyt sappikivet riesaksi. Kuulostaapa myös hankalalta että ei olisi mitään kipulääkkeitä käytettävissä. Varmasti kannattaa varata aika lääkärille tämän asian selvittämiseksi. Voisko olla niin, että maksa-arvot olisivat vain hetkellisesti nousseet tuon rajun sappikohtauksen johdosta ja ajan kanssa laskisivat, ja saisit taas luvan Panadolin käyttöön? Onko sun päänsäryt migreeniä ja jos on, auttaako migreenilääkkeet (triptaanit)?

@Aamuska miten jakselet? Ymmärrän kyllä että epäonnistuneet hoidot syövät luottamusta siihen että mikään uusikaan juttu toimisi, mutta lahjasoluilla on todella paljon paremmat mahdollisuudet 40+ iässä, joten ei ole mitään syytä uskoa ettetkö voisi niillä onnistua. Muistelen, että jos käytetään lahjasoluja, äidin iällä ei ole merkitystä raskaaksi tulon onnistumisen kannalta.

@Momon hyvä että aika on nyt varattuna! Dextra on tosi kiva paikka, siellä asioidessa tulee usein toiveikas, hyvä olo, enkä ole siellä koskaan tuntenut että ikääni ihmeteltäisiin. (Toki olen siellä joutunut huonojakin uutisia ottamaan vastaan, mutta niissäkin tilanteissa kohtelu on ollut sopivan empaattista.) Joo, ekan raskauden kanssa kävi ihan hillitön tuuri, olin silloin 41, ja ekan IVF:n ekasta tuoresiirrosta raskaus lähti. Pakkaseen meni silloin kolme alkiota, mutta yhdestäkään niistä ei ollut vauvaksi asti.

@MatildaM , saitteko useamman alkion pakkaseen? Varmaan pääsette jo ennen joulua siirtoon?

@Rusakkonen , täällä peukut pystyssä että ensi kerralla onnistuu! :love:

Mulla on hyviä uutisia, nimittäin plussasin tästä siirrosta! :love: Kävin nyt myöhään iltapäivällä verikokeessa ja tulosten pitäisi tulla huomenna. En uskaltaudu plussanneiden listalle ennen kuin nähdään, että verikokeessa on asianmukainen hcg-arvo. Kunpa tällä kertaa onnistuisi!!
Huh @kirsillevauva mikä vuoto, onneksi nyt on tasaantunut! En osaa tuosta Terolutista, voisitkohan sä soittaa sinne naikkarille? Raudasta, tuleeko sulle suun kautta otettuna jotain oireita vai miksi haluaisit mieluummin infuusion? Itse syön Obsidania 200 mg päivässä.

@Iid@ hyvältä kuulostaa, toivottavasti et joudu jonottamaan pitkään! Olikos niin että pakastettuja munasoluja ei tarvitse odotella? Ovatko ne sen verran epävarmempia että monet haluavat munasolut hedelmöitettäväksi tuoreeltaan?

@yöeläjä , kuulostaapa kurjalta nuo kivut. :( Ja lisäkurjuutena vielä, että hoito olisi yhtä kuin ehkäisy (jos endometrioosista kyse), joten ymmärrän toki että sitä et halua. Auttaako kipulääkkeet, esim. Burana yhtään?

@miumiu_82 pidän kovasti peukkuja että miehen testissä olisi tulokset parantuneet! Milloin saatte tulokset?

@Hulbertiina , tosi kurja että on tullut nyt sappikivet riesaksi. Kuulostaapa myös hankalalta että ei olisi mitään kipulääkkeitä käytettävissä. Varmasti kannattaa varata aika lääkärille tämän asian selvittämiseksi. Voisko olla niin, että maksa-arvot olisivat vain hetkellisesti nousseet tuon rajun sappikohtauksen johdosta ja ajan kanssa laskisivat, ja saisit taas luvan Panadolin käyttöön? Onko sun päänsäryt migreeniä ja jos on, auttaako migreenilääkkeet (triptaanit)?

@Aamuska miten jakselet? Ymmärrän kyllä että epäonnistuneet hoidot syövät luottamusta siihen että mikään uusikaan juttu toimisi, mutta lahjasoluilla on todella paljon paremmat mahdollisuudet 40+ iässä, joten ei ole mitään syytä uskoa ettetkö voisi niillä onnistua. Muistelen, että jos käytetään lahjasoluja, äidin iällä ei ole merkitystä raskaaksi tulon onnistumisen kannalta.

@Momon hyvä että aika on nyt varattuna! Dextra on tosi kiva paikka, siellä asioidessa tulee usein toiveikas, hyvä olo, enkä ole siellä koskaan tuntenut että ikääni ihmeteltäisiin. (Toki olen siellä joutunut huonojakin uutisia ottamaan vastaan, mutta niissäkin tilanteissa kohtelu on ollut sopivan empaattista.) Joo, ekan raskauden kanssa kävi ihan hillitön tuuri, olin silloin 41, ja ekan IVF:n ekasta tuoresiirrosta raskaus lähti. Pakkaseen meni silloin kolme alkiota, mutta yhdestäkään niistä ei ollut vauvaksi asti.

@MatildaM , saitteko useamman alkion pakkaseen? Varmaan pääsette jo ennen joulua siirtoon?

@Rusakkonen , täällä peukut pystyssä että ensi kerralla onnistuu! :love:

Mulla on hyviä uutisia, nimittäin plussasin tästä siirrosta! :love: Kävin nyt myöhään iltapäivällä verikokeessa ja tulosten pitäisi tulla huomenna. En uskaltaudu plussanneiden listalle ennen kuin nähdään, että verikokeessa on asianmukainen hcg-arvo. Kunpa tällä kertaa onnistuisi!!
Voi onnea plussasta, ihana uutinen :). Me saimme luovuttajalta 5 munasolua ja niistä 5 hyvää alkiota pakkaseen. Seuraavassa kierrossa olisi siirto, mutta odotan koko ajan mikä sen taaaas estää. Saapa nähdä. Tsemppiä sinulle ja hyvää jatkoa :)
 
  • Tykkää
Reactions: yöeläjä
Voi @Katti75 aivan mahtavaa!!! Paljon peukkuja, että hcg-arvo olisi kunnossa!

@Hulbertiina Kurja juttu, sappikivet ovat kivulias vaiva. Toivottavasti tulet pian kuntoon! Arvojen nousu varmasti liittyy sappiongelmaan.

@kirsillevauva Hienoa, että vuoto saatiin Teroluteilla loppumaan. Ferritiini kannattaa varmasti vielä mitata.

@Iid@ Onpa jännittävää, tsemppiä hoidon aloittamiseen! Samat sanat myös @MatildaM!

Meillä ei vielä mitään uutta, testi tehtiin eilen ja nyt odotellaan jännityksellä tuloksia. Valitettavasti F-klinikalla tuo on jostain syystä todella hidasta hommaa, viimeksi odotimme kaksi viikkoa. Odottavan aika on todellakin pitkä!
 
Katti75, onnea mielettömästi! Mahtavaa, että +40-vuotiaallakin solut vielä toimivat noin hyvin <3. Lisään sut plussanneisiin verikokeen jälkeen. Muutama plussahan täsäs ehti olla, mutta menivat kesken :( Ihan liian vähän ollut meillä onnistumisia! Jospa se tästä nyt alkaisi, kunnon plussatuuli!

Minulla ei siis tablettien kautta rauta imeydy, joten infuusio on ainoa mahdollisuus. Työterveyteen on aika 30.11, jolloin pyydän lähetteen ferritiiniin, saa ilmaiseksi :)

MatildaM, olipas teillä hyvä tuuri solujen kanssa, että kaikki hedelmöittyivät! Ja niin ihana pian siirto. Eiköhän joku noista pikkuisista ole teidän pikkuinen <3

Minä en siis aloittanut Terolut-kuuria, vaan vuoto loppui itsestään. En nyt enää viitsi aloittaakaan, että tulee luonnollinen kierto. Siirto meillä tosin ilmeisesti on lääkkeelliseen. Aikataulullisesti näyttää menevän siirto väistämättä ensi vuodelle.
 
@Katti75 Isot peukut että arvot nousee ja tarrasukkia:love:
Ihana kuulla positiivisia kokemuksia niinkuin teidän esikoinen.

@MatildaM Hieno määrä teillä! (y)Uskotaan että mitään esteitä ei enää tule.

Täällä ovulaatio lähestyy. On näköjään aika paljon myöhemmin tässä kierrossa. Kiva päästä jännäämään vaikka päälimmäisenä on jo mielessä lääkäritapaaminen joulukuun alussa.
 
@miumiu_82 onpa hienoa että testitulokset ovat kohentuneet!

@MatildaM , hyvä määrä alkioita teillä, saatte varmasti vielä käärön kotiin. :love:

Kyllä mut voi plussanneisiin nyt laittaa, hcg-arvo on 295 (viite 68-400). Edelleenkään ei oireita. Tässä samassa tilanteessa olin puoli vuotta sitten, ja alkuraskauden ultrassa paljastui keskenmeno, joten toki huolestuttaa miten nyt käy. Toistaiseksi kuitenkin kaikki erittäin hyvin.
 
Lista: ikä/ monettako yrittää/ yritys aloitettu/ millä keinoin:


yöeläjä (44)..........4/yritys aloitettu 2014/luomu
Iid@ (45).......2/ yritys aloitettu 4/2016/ lahjamunasolut
kirsillevauva (45).......4/ aloitettu 12/2013/ luomu, odottaa luovutettua munasolua
aamuska (41)....1/ ? /IVF
hulbertiina (42)...3/ aloitettu1/2015 /IVF
miumau-82 (36)....1
mirumarumoru (43)....4 / aloitettu 6/2018 / luomu
Rusakkonen (46).....1/ aloitettu 1/2017/ IVF (luovutettut munasolut ja omat)
Roxanne (44).......2/ ?/ luomu, odottaa IVF:ää
lolu (39)....4/ ? /luomu
Tatti55 (41)... 3/ yritys alkanut 8/2017 / luomu
Annamaija76 (42)....3/aloitettu 6/2018/luomu
Momon (39)......5/ aloitettu 1/2018/terolut
MatildaM ...............3/lahjamunasolut

Taustalla Virkki

Plussanneet:

Marraskuu 2018:

Katti75 (43).........2/yritys alkanut 4/2018 /IVF
 
Katti75, lisäsin sinut plussanneihin ja nyt enkeleitä, että pysytkin siellä :)

Miumau-82, upeet tulokset teillä! Sinä olet vielä suht nuori meihin moneen yrittäjään verrattuna, että nyt on varmaan huippumahkut :) Kauan olettekaan yrittäneet?

Täällä ovis tuli ja meni, ei käytetty, kun oli se raskautumiskielto.
 
Kävin ultrassa ja selvisi ettei ovulaatiota ole vielä tässä kierrossa ollut. Sanoi myös että näyttäisi olevan pcos munasarja. Googlasin tietenkin illan ja selvisi että silloin on ovulaatio häikkää ja hormonit heittelee. Mikä vaikuttaa raskautumiseen.Olen ihan ymmälläni kun hormoniarvot oli hyvät ja raskautumisiakin on ollut tänävuonna 4 kpl 6 kk sisällä. Siitä päätellen ei olisin ongelmaa ovulaatiossa.
Masentavaa. Onkohan tuo nyt tullut. Mietin lähinnä että jos tässä vielä ovulaatiot katoaa:cry:
 
@Momon ei kai pcos ala yhtäkkiä. Luulisin sen olevan alusta asti.
Jos olet raskautunut noinkin monta kertaa, niin ei se pcos varmaan teille tule olemaan ongelma. Ehkä ennemminkin kiinnittyminen, kyydissä pysyminen tai muniksien laatu.
Kaikilla on välillä ovuloimattomia kiertoja. Toisilla useammin ja toisilla harvemmin.
Toivotaan, että teidän tilanne selviää, siis mikä on vaikeuttava syy, niin saisitte apuja siihen.

@Katti75 IHANAA!!! ❤
Hurjan paljon onnea! Toivottavasti kaikki menee hyvin loppuun asti ja saatte pienokaisen syliin asti.

@kirsillevauva toivottavasti seuraavassa kiellottomassa kierrossa tärppää.
Varmaan turhauttaa, kun on raskautumiskielto, eikä yhtään aikaa tuhlattavaksi.

@miumiu_82 onnittelut hienosta tuloksesta.

Muillekin hyviä uutisia saaneille onnittelut ja kaikille tsempit omiin vaiheisiinne!
 
  • Tykkää
Reactions: Momon
Momon, mulla on todettu PCOS silloin kun ekaa lasta yritettiin, ikää silloin 23. Vaikuttaa mulla kuukautisiin niin ettei ovista tule ilman lääkkeitä. Vuoto ennen tuli n. 2 kertaa vuodessa ja vuoto saattoi kestää kolmekin viikkoa. Ylipainoa on aina ollut ja hormonit sekaisin. Lisäksi miesmäistä karvankasvua on. Vaivaa yleensä hedelmällisessä iässä olevia naisia ja sanotaan helpottavan 40 ikävuoden jälkeen. On myös syndroomasta kärsiviä, joilla se ei välttämättä vaikuta mihinkään. Ovikset tulee normaalisti ja raskautuminenkin tapahtuu mainiosti. Nykyään kierto toimii kuin kello joko Teroluteilla tai Primoluteilla, 28 pv ja vuotoa 4-5 pv. Nyt on taas Letrot käytössä ja myös niillä kierto on säännöllinen. Toivottavasti saat selvyyden tuollaiseen epämääräiseen lääkärin epäilyyn.

Kirsillevauva, voi kunpa seuraava luomuilu nyt tuottaisi hyvän tuloksen ja tärppäisi. Säästyisitte hoitorumbalta.

On: vuoto alkoi tänään. Eipä kyllä suuria odotuksia ollutkaan, vaikka tissit on olleet oudon herkät viikon verran. No, maanantaina taas letrokuuria kehiin.
 
  • Tykkää
Reactions: Momon
Mulla pitäis menkat alkaa tunnin päästä. =D
...tai ainakin huomisen aikana.
Vielä ei ole tuhrutellut yhtään, ellei lasketa 5 pv sitten pyyhittäessä tullutta kirkasta verta. Silloin ajattelinkin, että nyt lyheni 20 kiertopäivään, muttei mitään ole tullutkaan sen jälkeen. Ja mikä parasta kivut eivät ole vielä alkaneet!
Pienet on ilonaiheet mullakin....
 
@Katti75 Hurjan paljon onnea! Aivan mahtavaa, että tärppäsi :love: Kiitos kysymästä, olen jaksellut nyt ihan ok :) Ensiaskeleet hoitoihin luovutetuilla munasoluilla on nyt otettu ja olen siis jonossa, joka ei ole pitkä. Joskus alkuvuonna voisi tapahtua ja se on hyvä aikataulu :) On totta, että luovutetuilla munasoluilla onnistumisen mahdollisuus on tosi paljon parempi (ikä ei vaikuta lainkaan hoidon onnistumistodennäköisyyteen), mikä tuntuu hyvältä. Silti on vaikea "uskoa" onnistumista juuri omalla kohdalla, mutta onneksi voin olla uskomatta ihan rauhassa ja se ei hoitotulokseen vaikuta :)

@kirsillevauva Järkyttävää tuo sinun vuotosi! En ole edes tiennyt, että vuoto voi olla jotain noin kamalaa o_O Omani on aina ollut varsin normaalia, oletan. Teilläkin siirto lähestyy jo nopeasti, tosi kiva :) Joulun aika menee nopeasti ja sitten pääsetkin jännittämään :)

@miumiu_82 Onpa hieno tulos simppatesteissä! Onpa mahtavaa, että elämäntavoilla voi noin hyvin vaikuttaa tilanteeseen. Nythän teillä on sitten paremmat mahdollisuudet onnistua :)

Tsempit teille kaikille vaiheisiinne :)
 
Yöeläjä, varovaiset onnittelut <3. Toivottavasti viiva tummenee tosta ja raskaus jatkuu ja johtaa vauvaan :) Oletko jo uudestaan testannut?

Kiitoksia kaikille myötäelämisestä! Oma usko luomuplussaan ei ole kummoinen ja on oikeestaan ollut ihan kiva olla kuukausi yrittämättä. Ei se ovisseksi niin kivaa aina ole :( Nyt tosin sanoin miehelle, että joulukuu tahkotaan sit kunnolla ;)

Momon, kuinka lyhyeen raskautumiset ovat jääneet? Ikävä, että noin moni on mennyt kesken!

Aamuska, hienoa, että mielialasi on jo parempi! Ehkäpä plussaamme samoihin aikoihin :)
 

Yhteistyössä