Adoptiota harkitsevien/alkutaipaleella olevien oma topic.

Tietääkö kukaan, paljonko maksaa hankkia kaikki tarvittavat asiakirjat ja käännättää ne englanniksi. Etiopian kohdalla esimerkiksi? Mietin kuinka paljon kuluja ensi vuodelle mahtaa kaikenkaikkiaan tulla.

Tuleeko teille adoptioperheet ry:n lehti. Ihana oli taas päästä lukemaan lehteä ja katselemaan kuvia. Helsingin kaupunki tiedotti että Etelä-Afrikan jonot ovat tällä hetkellä vielä 3 kuukautta!! Eli lapsitieto voi joutua odottamaan vain alle puoli vuotta! Kontaktihan on muutenkin tykätty, sieltä saa hyvät tiedot ja sosiaalityöntekijän tuen ja osaamisen sekä sinne on helppo matkustaa lapsiperheenäkin. Meillä taas hyppäsi E-Afrikka listalle, viime vuonna näytti, että kaksilapsiset perheet eivät sinne enää mahtuisikaan, mutta nyt lapsia oli tullut tänä vuonna jo 16. Onneksi muutama kontakti toimii edelleen kivasti, luo toivoa tähän odotukseen :)
 
Hei, luittekos jo Interpedian uusimmat uutiset? Jotta Keniasta tulee uus kohde. Mutta katsokaapas hakumatkan pituutta...kahdeksan kuukautta. Se on aikamoinen aika asustella ihan vieraassa maassa, jossain hotellissa.
http://www.interpedia.fi/adoptio/kenia.html
 
PÄIVITYS 22.9.08

Esse: N27/M26, lapsettomuustausta, viimeinen ICSI syksyllä 08, adoptioneuvonta alkaa hoidon jälkeen, Kotimaan adoptio.

inkkarityttö: N31/M32, Lapsettomuustausta, Lautakunnan jonossa, Kolumbia

Johanna72: N36/M39, Lapsettomuustausta, 4.neuvonta 9/08, Kv-adoptio (Thaimaa?)

Kansku: 30v/35v, kolme biolasta, ensimmäinen neuvonta 09/08. (kohdemaana Kiina?)

Kimppa: N33/M33. 2 biolasta. Haaveillaan kolmannesta lapsesta ja harkitaan adoptiota. Kohdemaa Kiina, mutta avoimia myös muille mistä voi adptoida ilman lapsettomuustaustaa.

LevotonTulppaani: N33/M38, Lapsettomuustausta, 1v9kk adolapsi Suomi, uusi prosessi alkamassa 27.8.2008

lumitytti: N29/M32, Lapsettomuutta, Adoptioinfo 9/08, Kv-adoptio (sisarusadoptio, Etiopia, Kolumbia?)

Merikeiju: N25/M27. Lapsettomuustausta. 1. neuvonta 19.9. Kv-adoptio. Etiopia, Kolumbia, Thaimaa. aika avoimia ollaan kohdemaasta..

Onneliina, lapsettomuustausta, miehellä yksi lapsi. N25/M25. Adoptioneuvontajonossa 5/2008 lähtien, jono yli vuoden. Kv-adoptio, sisarukset. Kolumbia.

Onnia: N37/M39, Lapsettomuustausta, 1.neuvonta 9/08, Kv-adoptio (Venäjä, Kiina, Thaimaa?)

piitu pipari: kohta 31 v., 2 biolasta, taustalla ei lapsettomuutta ja odottaa pääsyä adoptioneuvontaan. Kohdemaa Kolumbia.

Seelia: 31v/31v ja kaksi biolasta. Neuvonta loppusuoralla. Maavaihtoehtoina tällä hetkellä Intia, Kolumbia ja Etiopia.

Sisupussi72: 36v/37v, lapsettomuustausta, yksi neuvontakäynti takana. Maavaihtoehdot auki (aasian maat?)

Styranki: N30/M33, 1,5- ja 4-vuotiaat biolapset, 1. neuvonta oli 5/08, kv-adoptio, maasta ei vielä hajua.

Äksypöksy: N31/M27, 2- ja 4-vuotiaat biolapset, kolmas lapsi toiveissa adoptoida, kv-adoptio, ei hajuakaan maasta
 
Olen kanssa huomannut ton Kenian ilmestymisen uutena kontaktimaana, mutta hakumatkan pituus on kieltämättä sellainen, että kovin moni ei siihen helposti pysty..

Meillä toinen neuvonta lähestyy.. kotitehtäviä rustaillaan, muuten on syksy kulunut mukavasti, ja ainakin vielä tämä odottaminen tuntuu siedettävältä..
Uusin adoptioperheet-lehti oli hieman itkuista luettavaa, kun se painottui lapsettomuuteen, muutama kyynel tuli taas tirautettua..
 
PÄIVITYS 23.9.08

Esse: N27/M26, lapsettomuustausta, viimeinen ICSI syksyllä 08, adoptioneuvonta alkaa hoidon jälkeen, Kotimaan adoptio.

inkkarityttö: N31/M32, Lapsettomuustausta, Lautakunnan jonossa, Kolumbia

Johanna72: N36/M39, Lapsettomuustausta, 4.neuvonta 9/08, Kv-adoptio (Thaimaa?)

Kansku: 30v/35v, kolme biolasta, ensimmäinen neuvonta 09/08. (kohdemaana Kiina?)

Kimppa: N33/M33. 2 biolasta. Haaveillaan kolmannesta lapsesta ja harkitaan adoptiota. Kohdemaa Kiina, mutta avoimia myös muille mistä voi adptoida ilman lapsettomuustaustaa.

LevotonTulppaani: N33/M38, Lapsettomuustausta, 1v9kk adolapsi Suomi, uusi prosessi alkamassa 27.8.2008

lumitytti: N29/M32, Lapsettomuutta, Adoptioinfo 9/08, Kv-adoptio (sisarusadoptio, Etiopia, Kolumbia?)

Merikeiju: N25/M27. Lapsettomuustausta. 1. neuvonta takana. Kv-adoptio. Etiopia, Kolumbia, Thaimaa. aika avoimia ollaan kohdemaasta..

Onneliina, lapsettomuustausta, miehellä yksi lapsi. N25/M25. Adoptioneuvontajonossa 5/2008 lähtien, jono yli vuoden. Kv-adoptio, sisarukset. Kolumbia.

Onnia: N37/M39, Lapsettomuustausta, 1.neuvonta 9/08, Kv-adoptio (Venäjä, Kiina, Thaimaa?)

piitu pipari: kohta 31 v., 2 biolasta, taustalla ei lapsettomuutta ja odottaa pääsyä adoptioneuvontaan. Kohdemaa Kolumbia.

Seelia: 31v/31v ja kaksi biolasta. Neuvonta loppusuoralla. Maavaihtoehtoina tällä hetkellä Intia, Kolumbia ja Etiopia.

Sisupussi72: 36v/37v, lapsettomuustausta, yksi neuvontakäynti takana. Maavaihtoehdot auki (aasian maat?)

Styranki: N30/M33, 1,5- ja 4-vuotiaat biolapset, 1. neuvonta oli 5/08, kv-adoptio, maasta ei vielä hajua.

Äksypöksy: N31/M27, 2- ja 4-vuotiaat biolapset, kolmas lapsi toiveissa adoptoida, kv-adoptio, ei hajuakaan maasta
 
Juu, kyllä tuo Kenian hakumatkan pituus on ihan käsittämätön. Miten kellään on mahdollisuutta "muuttaa" sinne 8 kuukaudeksi...?
Olen miettinyt ensimmäisen neuvonnan jälkeen aika paljon sisarusadoptiota. Se olisi ihana vaihtoehtona, jos nuorempi sisaruksista olisi alle 2 vuotias, tai vaikkapa vauvaikäinen. Mutta, kuinka vaikeaa s itten on vanhemmalle lapselle sopeutuminen tänne "vieraaseen maahan":etenkin jos on jo oppinut oman äidinkielensä - on siis vaikkapa 5-7 vuotias...
Taitaa olla aika harvinaista, että sisaruksia iältään 0-1 ja 2-4 tulisi adoptioon. Noh, nämä on vain ajatuksia, eiköhän pitäydytä kuitenkin siinä yhden lapsen adoptiossa....
 
PÄIVITYS 23.9.08

Esse: N27/M26, lapsettomuustausta, viimeinen ICSI syksyllä 08, adoptioneuvonta alkaa hoidon jälkeen, Kotimaan adoptio.

inkkarityttö: N31/M32, Lapsettomuustausta, Lautakunnan jonossa, Kolumbia

Johanna72: N36/M39, Lapsettomuustausta, 4.neuvonta takana, Kv-adoptio (Thaimaa?)

Kansku: 30v/35v, kolme biolasta, ensimmäinen neuvonta 09/08. (kohdemaana Kiina?)

Kimppa: N33/M33. 2 biolasta. Haaveillaan kolmannesta lapsesta ja harkitaan adoptiota. Kohdemaa Kiina, mutta avoimia myös muille mistä voi adptoida ilman lapsettomuustaustaa.

LevotonTulppaani: N33/M38, Lapsettomuustausta, 1v9kk adolapsi Suomi, uusi prosessi alkamassa 27.8.2008

lumitytti: N29/M32, Lapsettomuutta, Adoptioinfo 9/08, Kv-adoptio (sisarusadoptio, Etiopia, Kolumbia?)

Merikeiju: N25/M27. Lapsettomuustausta. 1. neuvonta takana. Kv-adoptio. Etiopia, Kolumbia, Thaimaa. aika avoimia ollaan kohdemaasta..

Onneliina, lapsettomuustausta, miehellä yksi lapsi. N25/M25. Adoptioneuvontajonossa 5/2008 lähtien, jono yli vuoden. Kv-adoptio, sisarukset. Kolumbia.

Onnia: N37/M39, Lapsettomuustausta, 1.neuvonta 9/08, Kv-adoptio (Venäjä, Kiina, Thaimaa?)

piitu pipari: kohta 31 v., 2 biolasta, taustalla ei lapsettomuutta ja odottaa pääsyä adoptioneuvontaan. Kohdemaa Kolumbia.

Seelia: 31v/31v ja kaksi biolasta. Neuvonta loppusuoralla. Maavaihtoehtoina tällä hetkellä Intia, Kolumbia ja Etiopia.

Sisupussi72: 36v/37v, lapsettomuustausta, yksi neuvontakäynti takana. Maavaihtoehdot auki (aasian maat?)

Styranki: N30/M33, 1,5- ja 4-vuotiaat biolapset, 1. neuvonta oli 5/08, kv-adoptio, maasta ei vielä hajua.

Äksypöksy: N31/M27, 2- ja 4-vuotiaat biolapset, kolmas lapsi toiveissa adoptoida, kv-adoptio, ei hajuakaan maasta
 
Päivitin meidän osalta listaa eli neljäs neuvontakäynti on nyt takana. Taas saatiin kotitehtävää ja roppakaupalla uutta pohdittavaa. Saatiin myös lukemista eri aihealueilta.

Lisäksi olen nyt käynyt kaksi kertaa adoptio-odottajien vertaistukiryhmässä ja sieltä saa äärettömän paljon hyvää tietoa. Jälkimmäisellä kerralla mieskin innostui mukaan ja hänkin oli tyytyväinen, että uskaltautui mukaan. Viime kerta oli kaikin puolin mielenkiintoinen, sillä kaksi pariskuntaa olivat saaneet lapsiesitykset. Oli aivan ihana iloita heidän kanssaan asiasta ja kuulla heidän tuntemuksiaan. Jotenkin koko asia konkretisoitui tuon viimeisen tapaamisten myötä.

Kuulimme tänään neuvontakäynnillä, että Helsingissä on lähitulevaisuudessa tulossa lääkäriluento koskien adoptiolapsien sairauksia. Tietääkö kukaan tarkemmin ja onko kukaan osallistumassa? Me ajattelimme, että voisimme mennä, jos vaan ajankohta sopii.
 
Johanna72, minä tiedän tuosta Helsingin luennosta. Me saatiin siitä moniste neuvonnassa. Me emme kuitenkaan pääse sinne, kun asumme niin kaukana.

Löysin myös linkin, jota kautta saatte lisää tietoa asiasta:
http://www.pelastakaalapset.fi/fi/toiminta/lastensuojelutyo/adoptiot/kansainvalinen-adoptiopalvelu/tapahtumat/2008/770/1385
 
Interpedia järkkää parisuhdekurssia Tampereella, adoptiovanhemmille ja tuleville adoptiovanhemmille. Tässä linkki:
http://www.interpedia.fi/scripts/calendar.asp?ID=85
Toinen erittäin fiksu linkki on Yhteiset Lapsemme Ry:n sivuille:
http://www.yhteisetlapsemme.fi/kv_adoptio_valmennuskurssit.html
Siellä on adoptiovalmennuskursseja tarjolla. Semmoinen suositellaan käytäväksi! Me ainakin aiotaan osallistua - pidetään silmällä ensi vuoden kursseja, kun ne ilmaantuu.
 
Ensimmäinen neuvonta takana, uusi aika on sitten marraskuussa jolloin olemme molemmat eri aikaan miehen kanssa keskustelemassa. Saimme siis kotitehtäviä. Loppuviimein meni ihan hyvin tämä ensi tapaaminen, vaikkakin monia asioita saimme pohdittavaksi. Muummuassa siitä, tulisiko omat lapset kärsimään adoptiolapsen tulosta. Olemmehan me tätä asiaa toki pohtineet ja miettineetkin.
 
On taas viime aikoina tuntunut siltä, että kuinka pitkä matka tässä onkaan vielä edessä. Tunne tulee kai siitä, että on adoptioneuvonnan aikana paljon ajatellut lasta ja käsitellyt asiaa. On sellainen olo, että asiaa on mietitty jo vaikka kuinka paljon -nyt olisi siis aika lapsen tulla.

Mutta edessäpä onkin lautakunnan ikuisuusjono - sen jälkeen maiden tilanne voi olla taas mitä tahansa ja odotusajat ovat voineet pidentyä entisestään. Ihan alkumetreillä tässä siis ollaan, vaikka viimeinen neuvontakerta jo ihan lähellä.

Tuli tässä mieleeni, että kun meillä on täällä näin iso porukka, niin olisiko mahdollista siirtyä yahoon -ryhmään, jossa voisi enemmän jakaa omia ajatuksia eivätkä tekstit olisi julkisia? Vai koetteko että on hyvä, että netissäkin vielä löytyy adoptioaiheisia julkisia keskusteluja, jotka päivittyvät suhteellisen usein? Monet palstat näyttävät täysin hiipuneen
.:wave:
 
Kannatan seelian ehdotusta siirtyä jonnekin suljetulle keskustelemaan, mutta itse pidän msn-ryhmiä ehkä parempina kuin yahoon. Mielipidekysymys tietty...

Toisaalta uusille adoptioihmisille tämä virkistynyt keskustelu täällä helpottaa heidän mukaan tuloansa.
 
Hyvä idea! En kyllä itse osaa sellasta laittaa pystyyn, mutta jos täältä löytyy joku viisaampi! Itsellä ei tule kaikkea kirjoiteltua mitä miettii juuri siksi kun on julkista luettavaa, että suljettu palsta voisi olla parempi. Mutta toisaalta joidenkin kanssa tulee laiteltua yksityisiä viestejä, että sillainkin toki voi omia ajatuksia purkaa kun tietää ettei ne ole julkista luettavaa. Mutta mitäpä tosiaan olette muut mieltä?
 
Moikka kaikille! Sivusta olen seurannut tätä teidän ketjua jo pidemmän aikaa, mutta en ole saanut aikaseksi osallistua, kun on tullut kirjauduttua jo niin moneen muuhun yhteisöön. Yksi näistä on juuri msn:n suljettu "Adoptiovanhemmuus"-ryhmä. Keskustelu sielläkin on aika hiljaista, mutta jos täältä koko porukka siirtyisi vaikka sinne niin saataisiin vähän säpinää aikaiseksi.

Ja meillähän tilanne on tämä: N32/M34, lapsettomuustausta, 2 neuvontakertaa takana, kv-adoptio Venäjältä haaveissa.
 
Rööni: Hyvä kun muistutit tuosta ryhmästä. Itsekin olen sinne kirjaantuneena, mutta siellä on tosiaan hyvin hiljaista. Mietin myös sitä, että siellä on kuitenkin aika paljon taustailijoita eli haluaisiko tämä porukka ihan oman ryhmän? Yksi vaihtoehto on myös vain lähettää jollekin sovitulle henkilölle oma sähköpostiosoite ja hän perustaa meistä sähköpostiringin. Noissa palstoilla on kai se hyvä puoli, että viestit säilyvät siellä ja sinne voi perustaa kaikenlaisia linkkilistoja ja taulukoita jos jaksaa.
 
Heippa kaikille! Eka neuvonta takana. Sossutäti oli oikein mukavan oloinen ja kun jännitykseltämme kyettiin( :D ) käyttiin läpi ihan leppoisissa tunnelmissa perhelomakkeen pohjalta meidän taustoja. Aika hurahti siivillä! Ensi kerraksi sitten sukupuuta ja omaa historiaa. On kyllä tosi vaikeeta alkaa kertoa ventovieraalle ihmiselle omasta elämästään ja ajatuksistaan, mutta toivottavasti seuraavalla kerralla on helpompaa, kun ei tarvitse enää niin jännittää ja miettiä itse tilannetta vaan saa keskittyä itse asiaan.
Puhuttiin prosessin hitaudesta ja epävarmuudesta, kun kriteerit saattaa maiden kohdalla muutua yhtäkkiä ja jonot vain pitenee. Mutta eipä auta vaipua epätoivoon! Uskotaan ja toivotaan, että meille jokaiselle se lapsen kotiintulopäivä vielä koittaa :hug:
 
Hei pitkästä aikaa,
Voi, moni on ollut jo neuvonnassa. Jännää!
Tuli mieleen, että mitenkähän suhtaudutaan miehen lapseen, joka on siis hänen edellisestä suhteesta. Lapsi asuu meillä noin viikon kuukaudessa ja on nyt nelivuotias. Toivottavasti se ei ole este.
Hui, nyt rupesi taas huolestuttamaan, että sovitaanko me adoptiovanhemmiksi neuvojan silmissä.
 
Hei vaan kaikille,

Mukavaa olisi tietysti jos tämäkin palsta pysyisi hengissä jatkossakin.

Kiirusta on pukannut viime aikoina, ei kuitenkaan adoptiorintamalla vaan töissä ja perhepiirissä. Yt-neuvottelutkin alkoivat meidän työpaikalla kaiken hässäkän keskellä. Syö kyllä työmotivaatiota. Ekaa kertaa sellaisissa mukana ja toivon, että hyvin käy ja saa jatkaa samassa työpaikassa.

Meidän kotiselvitys valmistui ja on matkalla lautakuntaan. Jee...

Yes nyt täytyy viedä meidän koiruudet iltapesulle. Niillä on näyttely tiedossa.

Öitä ja onnea kaikille neuvontaan ja odotukseen!!
 
Kimppa
Mäkin mieluummin keskustelisin tällä palstalla kuin jollain suljetulla, jonne pitäisi erikseen rekisteröityä. Toivottavasti tämä palstakin pysyy hengissä!

Mukavaa lukea kokemuksianne ja hyviä asioita tullut omaankin pohdintaan mukaan. Me emme siis ole vielä päättäneet adoptoida, mutta harkitaan harkitaan..
 

Yhteistyössä