Adoptiota harkitsevien/alkutaipaleella olevien oma topic.

Viime kierroksella me arvioimme vain itse talon arvon ja lisäksi omaisuudeksi merkittiin säästöt ja auto. Ja ihan niillä tiedoilla lapsi heltisi, mutta silloisessa kohdemaassa ei ollutkaan mitään omaisuusrajoja.. Sillä mietin tuota, onko Kiinan kohdalla jotkin eri systeemit.

Harmillista Kansku, että teille tuli lisäselvityspyyntö. Kauanko jouduitte odottamaan tuota ensimmäistä käsittelyä? Ärsyttää, kun mistään ei enää saa tietoa, miten pitkät jonot nyt ovat. :(
 
Kyllä pääsee "jonon ohi", mutta riippuu tietty kauanko lisäselvityksessä menee aikaa, riippuu siis sossun aikatauluista. Lautakunnan jono meidän kohdalla oli 2.5 kk , että varmaan sitä luokkaa ovat nyt papereitaan lautakunnan jonoon laittaville. Tottakai epävarmuus luvasta jatkuu, ei tee kyllä helpommaksi koko hommaa nää asiat....
 
Saatiin tänään kirje lautakunnalta ja vaaditaan miheltä erikoislääkärintodistus terveydentilasta. Tämä on kyllä miedän kohdalla ihan pikku juttu, että ihan taakka tipahti harteilta ja varmasti lupa tulee, uskoisin näin! Eli muihin asioihin ei tullu lisäselvityspyyntöä ja ei olla sossun aikatauluista nyt riippuvaisia!
 
Hei! Olen kauan seurannut tätä teidän keskustelua, mutta uskaltaudun nyt vihdoin ja viimein mukaan! Lisäsin jo itseni listalle! :)
Eli minä olen 35 v, mieheni 30 v ja takana on pitkäaikainen lapsettomuus (5 IVF-hoitoa, yksi keskenmeno). Kotiselvitys on nyt tehty ja paperit lautakunnassa. Odotamme siis lupaa ja pelkäämme lisäselvitystä joka venyttää vielä tätä hidasta prosessia. Kohdemaana meillä on Etelä-afrikka. :wave:
 
Moeketsi: Tervetuloa mukaan, kivaa että täällä on muitakin tulevia Etelä-Afrikka -perheitä :).

Kansku :wave: : Tosiaan tuo lääkärintodistus on nopeampi hankkia kuin sosiaalityöntekijän lisäselvitys. Tosin kyllä kai he yrittävät aina hoitaa lisäselvitykset jonon ohi. Hyvä että teillä asia taas etenee!
 
Hei vaan kaikille uusille ja vanhoille :)
Kirjoitampa meidän kuulumisia, nyt kun on taas jotain kertomistakin. Eli nyt on neuvonta siinä vaiheessä, että kesäkuussa on kotikäynti. Sen jälkeen vielä yksi neivonta ja sitten pitäisi adoptiolupa saada.
Oli aika ihanaa kun meidän sosiaaöityöntekijä sanoi, ettei todellakaan näe mitään estettä meidän luvan saannille ja että ihanat vanhemmat joku pikkuinen meistä saa :) Tietysti itsellä hieman kummittelee mielessä, että entäs jos emme sitä lasta odotteluista huolimatta saisikaan.

Nyt siis odottelemma kotikäyntiä ja viimeistä neivontaa. Täytyy tosiaan rakentaa tuo talo ensin valmiiksi, ennenkuin voimme sinne ketään pyytä, siksi siis vasta kesällä tuo kotikäynti.

Kesää odotellaan siis innolla :flower:
 
Hei!
Vanhempien lasten adoptiosta on puhuttu viime aikoina paljon ja kysyisinkin teidän kokemuksianne jos olet adoptoineet vanhemman lapsen, minkälaisia asioita kannattaisi ottaa huomioon jo etukäteen valmistautuessaan lapsen kotiintuloon? Millaista arki on ollut? Miten kielen oppiminen on luistanut? Miten olette pystyneet kommunikoimaan keskenänne?

Ja sitten niille, jotka ovat valinneet adoptioksi yli 4v adoption, miten olette valmistautuneet lapsen kotiintuloon?

Yritän viritellä tästä keskustelua siksi, että netistä löytyy todella vähän tietoa yli 4-vuotiaiden adoptiosta, kotiutumisesta, kiintymyssuhteesta ja kielen oppimisesta.

Kiitos!
 
Susan 75 kyselit vanhemman lapsen adoptiosta.
Meidän perheeseen tuli todella reipas vanhempi lapsi, joka on nyt vajaassa vuodessa oppinut kieltä aivan huimaa vauhtia vanhempiensa ja kaikkien muuidenkin hämmästykseksi. Enpä juuri muista mitään kommunikointivaikeuksiakaan erityisesti. Ja nyt hän osaa kysyä mikä mikäkin on ellei tiedä :)
Kotiutuminen ja kiintyminen on sujunut myös nopeasti ja muutenkin elämä lapsiperheenä on sujunut ilman suuria vastoinkäymisiä (liekö sitten edessä ne). Aivan ihmeissämme olemme tästä lapsosesta, joka tuntuu siltä aivan kuin aina olisi meillä ollut. Arki on ollut siis aivan ihanaa.
Kieltä yritimme vähän opiskella etukäteen (huonolla menestyksellä tosin).
Lämpimästi suosittelen, jos mietitte isomman lapsen adoptiota.
 
Mielenkiintoinen aihe, Susan75, kuulisin itsekin mielelläni lisää. Meillä tosin biolapsen ikä rajoittaa adoptiolapsen ikähaarukkaa, mutta muuten saattaisin harkita vanhemmankin lapsen adoptoimista. Tapasin muuten hiljattain aivan hurmaavan 4-vuotiaan, joka oli adoptoitu muutama kuukausi aikaisemmin. Perheen arki näytti ainakin näin ulkopuolisesta sujuvan ihan mallikkaasti. Lapsella oli ollut puheenkehityksessä ongelmia jo alkuperäisessä kotimaassaan johtuen kasvuolosuhteista, mutta nyt ymmärsi ja puhui yllättävän hyvin yksinkertaista suomea. Kommunikaatio-ongelmia oli toki välillä edelleen, mutta uskomattoman nopeasti ne oppivat kielen tuossa iässä. Viihtyi äitinsä sylissä paljon, mutta ei arkaillut omatoimistakaan liikkumista ja leikkimistä. Mutta pikkuinen oli kyllä ikäisekseen, jos olisin arvannut lapsen ikää, olisin veikannut jotain 2-vuotiasta :) Mutta tuo varmaan pätee vanhempienkin lasten kohdalla että sekä lapsen henkinen että fyysinen kasvu voi olla ikätovereita huomattavasti jäljessä, mutta korjautuu nopeasti. Mutta siis en aiheesta varsinaisesti mitään tiedä, kerroin vaan omat havaintoni :D
 
Kiitos Reseda! Ihana kuulla miten hienosti teillä on lähtenyt yhteiselämä käyntiin! :heart:

Ja kiitos Trallallaa havainnoistasi =) Hienoa, että keskustelu lähti käyntiin ja toivottavasti saadaan lisää kokemuksia ja ajatuksia asiasta.

Itse olen miettinyt valmistautumista enemmän kielelliseltä kannalta katsottuna, eli miten kielellistä kehitystä voisi tukea (vinkkejä?). Mieleeni tulee tietysti leikit, lorut, laulut, lukeminen...Kenties kuvakirjat, joita yleensä vauvoille näytetään, voisivat toimia? Niissähän yhdistellään esine ja sana toisiinsa.

Kiintymyssuhdekin askarruttaa, mutta uskon sen muodostuvan vähitellen... luottamushan pitää ansaita ja pieni ihminen ei välttämättä ole pystynyt luottamaan vielä yhteenkään aikuiseen, riippuen millaisista olosuhteista tulee. Kiintymyksen kehiyttymiseen vaikuttavat varmasti normaali arki, samat rutiinit päivittäin, olla läsnä, leikkiä, lukea, lohduttaa... Näitä asioita on tullut pähkäiltyä paljon. Kertokaa omia tuntemuksianne/ajatuksianne.
 
Erityisesti vanhemman lapsen kanssa, mutta tietysti meille kaikille on varmaan hyväksi, kannattaa tutustua Theraplayhin. Kirjoja siitä löytyy amazonista useampikin englanniksi, ja ainakin meidän neuvojat intoilivat siitä kovasti. :) Theraplay on siis tapa löytää lapsen kanssa leikkien se yhteys, joka muuten olisi muotoutunut vauvan ja äidin välillä luonnostaan varhaisen hoivaamisen ohessa. Juttuja voi tehdä ihan kotonakin, vaikka Suomessa on useita theraplayhin erikoistuneita terapeuttejakin, jos kiintymysuhde ei ota syntyäkseen.

Mekin toivoisimme, että lapsi olisi ennemmin ikärajan yläpäästä kuin alapäästä, mutta ikähaarukka on vielä kovin pieni. Kuopus tietenkin ehtii kasvaa vielä pari vuotta, ennen kuin mitään tapahtuu...
 
Reseda: Mukava kuulla teidän kuulumisia! Aika on varmasti mennyt nopeasti, tuntuu, että vastahan se lapsonen teille tuli.

Me myös adoptoitaisiin mielellään isompi lapsi, mutta toki pikkuinenkin on tervetullut. Lasten ikä rajoittaa tällä hetkellä paljon, Kuopus on syntynyt -06. Mutta jos joskus sellainen ihme tapahtuisi, että adoptoisimme vielä toisen kerran, niin sitten kyllä toive olisi n.3-5-vuotias. Nyt en kyllä uskalla sen enempää ajatella, kun tätä ensimmäistäkin odotetaan ties kuinka kauan.
 
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2010/04/1097428

|O |O |O
TÄH??? Ja yhden ääliön takia monen ihmisen adoptioprosessi vaarantuu!!! Tässä nähdään, että prosessin varrella on monta vaaran paikkaa, ja suurin osa sellaisia, joihin ei voi itse vaikuttaa. Ja on paljon maita, joissa prosessi ei ole yhtä valvottu kuin Suomessa. Olisi mielenkiintoista tietää, miten "hyvää valuuttaa" suomalaiset on adoptiorintamalla. Arvostetaanko maissa Suomen huolellista neuvonta ja luvansaantirumbaa?
 
Toisaalta USA:ssahan on tapahtunut myös muutamia venäjältä adoptoitujen surmia, että tämä oli varmaan ns. viimeinen pisara heille. Äärimmäisen ikävä juttu, mutta toisaalta pistää miettimään että miten adoptioiden onnistumisia siellä seurataan (ja miten esim Suomessa seurataan?) ja miten helposti apua on saatavilla silloin kun sitä tarvitsisi? Kyseinen henkilö ei varmaan ollut kovin hyvin valmistautunut vanhemman, elämässään kovia kokeneen lapsen adoptoimiseen eikä perehtynyt mahdollisiin ongelmiin (oliko pojalla RAD tai joku muu mielenterveysongelma, sitähän tarina ei kai kerro...). Väärä tapa toimia ehdottomasti, mutta kiinnostaisi tietää oliko nainen edes yrittänyt hakea apua pojalle ja mikä on ns palvelunantajan, (tai miksi niitä toimistoja usa:ssa kutsutaan) rooli tällaisessa tapauksessa?
 
Mä luin yhdestä toisesta lehdestä että ne oli tehnyt vuoden alussa seurantaraportin jonne oli laitettu että kaikki on hyvin, mutta sen jälkeen ovat asiat äidin mielestä menneet niin huonoksi että hän lähettää lapsen takaisin...
Mä en ymmärrä miten joku voi tehdä noin!!! Kuinka kauheaa se on sille lapselle... Mä oon raivonnut tästä ihan jokaiselle jo pari päivää...

linkki:
http://www.guardian.co.uk/world/2010/apr/10/torry-hansen-artyom-savelyev-adoption

 
On käsittämätöntä, miten joku voi toimia noin! Eiköhän tuonkin asian hoitamiseen olisi ollut muitakin vaihtoehtoja... Yksi ihminen pilasi tuhansien muiden mahdollisuudet adoptoida lapsi Venäjältä. :/ Toisaalta USA:ssa adoptioprosessi taitaa olla "helpompi" kuin täällä Suomessa. Ainakin mitä katselee tv:stä tulevia adoptiotarinoita, monilla prosessi on erittäin lyhyt n. 6kk vaikka olisi kyse kv-adoptiosta. Voin toki olla väärässäkin, mutta lähes 3-vuotta prosessissa pyörineenä, minullekin olisi kelvannut 6kk odotusaika.
 
USA:n prosessi on niin köykäinen, että adoption purkamisia (lasten hylkäämisiä ) tapahtuu siellä jonkin verran, eikä vanhemmilla ole välttämättä minkäänlaisia edellytyksiä ymmärtää lapsen erityistarpeita. On täysin vanhemman omasta tiedonhalusta ja aloitekyvystä kiinni, miten hyvin lapsen tarpeisiin osataan vastata. Lisäksi tuntuu siltä, että lapsille annetaan hirveän vähän aikaa sopeutua uusiin olosuhteisiin. Että jos ei ole muutamassa kuukaudessa sopeutunut, on "lost cause". Toki sielläkin on paljon valveutuneita ja todella omistautuneita vanhempia, mutta variaatio on myös hurjan paljon suurempi kuin Suomessa.

Olen viime aikoina ajatellut tätä tolkutonta odotusaikaa. Koko prosessin ensimmäisen vuoden olin aivan adoptiofiiliksissä, ajattelin lasta ja pyörittelin eri asioita päässäni. Luonnollista tietenkin, kun oli neuvontakäyntejä yms. Mutta nyt on niin pitkä aika, ettei oikein mitään tapahdu, että mieliala on lannistunut. En usein halua ollenkaan ajatella adoptiota, koska edessä on vielä todennäköisesti vuosia odotusta. Jos lapsitieto tulisikin yllättäen, olisin täysin järkyttynyt ja jotenkin (kaikesta odottamisesta huolimatta!) henkisesti valmistautumaton! Koen syyllisyyttä siitä, etten aktiivisesti odota lasta.

Samanlainen tympiintyminen odotukseen tulee useimmille raskaudenkin loppuvaiheissa, mutta se kestää pisimmillään viikkoja, ja äidillä on koko ajan kontakti lapseen. Tässä odotuksessa tympiinnymme vuosia, eikä lasta ole välttämättä vielä edes olemassa. Jotenkin pelkään, että odotuksesta tuleekin isompi asia kuin itse lapsesta! Katse harhailee ja näkökenttä vääristyy... :headwall:
 
Reseda: Etelä-Afrikka luo tällä hetkellä uutta rekisteriä adoptiolapsille ja adoptioperheille, mutta jossain vaiheessa kesää pitäisi lapsitietoja taas alkaa tulla ja ilmeisesti syksy saattaa sitten olla vastaavasti kovinkin vilkas :). Eli tällä hetkellä ei odoteta, vaikka paperit ovat maassa. Kuitenkin ihan hyvä tilanne pitäisi taas olla kesän jälkeen. Mutta varmasti meidänkin odotus tulee olemaan vuoden kieppeillä. Alle tai reilusti ylikin.

Styranki: Ihan samoja vaiheita ja ajatuksia olen käynyt läpi. Uskoisin, että jos välillä on odottanut aktiivisesti niin vaikka pitäisi vähän "lomaa", niin kyllä ne tunteet ja ajatukset sitten aktivoituvat lapsitiedon tultua. Pakko välillä työntää asiaa taka-alalle.

USA:n venäjä-adoptio uutinen tosiaan taas laittoi miettimään, että mikään ei ole varmaa! Olen kyllä ymmärtänyt, että suomalaisia perheitä arvostetaan monissa maissa. Asiat hoituvat luotettavasti ja perheitä on valmennettu.
 
Hei!

Olisipa ihanaa ilmottautua tänne listoille teidän kanssa, mutta ei vaan taida onnistua. Meillä yksi lapsi ja haluaisin toisen, mutta mies ei. Olisiko teillä kenelläkään jotain hyviä vinkkejä antaa kuinka saan miehen houkuteltua mukaan toiseen adoptioon? Se on hieman jäärä joskus enkä oikein tiedä missä vika.
 
Moi, infotilaisuus käyty ja nyt tuhat ja yksi kysymystä jäljellä. Nooh, kärsivällisyyttä. Infoon pääsimme todella nopeasti 2kk odotuksella. Mietityttää kovasti "sitten joskus" tuleva matka Venäjälle, emme ole matkustelleet paljoakaan. Jos joku osaisi valaista omalla kokemuksellaan tai kuultuna? Toinen huolestuttava asia tällä hetkellä olisi toimeentulo, jos adoptoi vanhemman lapsen tai sisarukset. Tämä siksi, koska emme pärjää vain toisen tuloilla. Kertoilkaahan muutenkin Venäjä-adoptiosta, kaikki kiinnostaa!!! :flower: :flower: :flower:
 
Styranki: Aivan samoja fiiliksiä koetaan täälläkin. Epätoivo on iskenyt jo monta kertaa ja välillä koko prosessin unohtaa, mikä toisaalta on hyvä, koska on helpompi olla, kun ei ole tarvetta plärätä joka palstaa läpi joka päivä.

Toisaalta ajattelen, että tämä pitkä odotus osoittaa meidän TODELLA haluavan tämän lapsen perheeseen, eli ei voi tulla "vahinkolapsia" ja sehän on lapsen kannallata ihanaa, hän on todella toivottu lapsi. Mutta nämä on näitä omia ajatuksia, joilla yrittää tsempata itseään, että jaksaa tämän odotusajan. Luultavasti ajatukset muuttuu vielä matkanvarrella paaaljon tuskaisemmiksi. :|

Serina: Käsittääkseni Venäjälle tehdään useampi matka, eli käydään katsomassa lasta, oikeudenkäynnit ja hakumatka... viisaammat korjatkaa jos olen väärässä. Lapset ovat erityistarpeisia. Pelan sivuilta löytyy enemmän tietoa, kunhan sinne taas pääsee. Kaikkea hyvää prosessiinne!

ElliinaH: Kannattaa antaa miehelle aikaa miettiä, taitavat olla vähän hitaampia lämpenemään näille ajatuksille =) Se toimi ainakin meillä. Toki teillä on jo kokemusta yhdestä prosessista...eli millaisia ajatuksia miehelle on siitä jäänyt??
 
Onnea Rööni luvasta! Me saatiin vihdoin erikoislääkärinlausunto hommattua ja nyt lähtee IP:n kautta lautakuntaan, jospa meidän lupahakemus olisi seuraavassa kokouksessa! Ei se lupa ainakaan siitä jää kiinni ja ei kai ne enää laita lisäselvityspyyntöö muusta asiasta??? Styranki; ymmärrän oikein hyvin, että odotus on pitkä ja täytyy muutakin ajateltavaa kehittää ja niinhän sen odotuksen paremmin jaksaakin. Onko mitään tietoa, koska mahdollisesti saisitte laittaa paperit Etiopiaan? Olen kyllä ihan täpinöissäni, koska saadaan alkaa asiakirjoja keräämään....., mutta ensin se lupa..........
 
Tuo on varmaan ihan totta, että ne odotuksen tunteet aktivoituvat viimeistään lapsitiedon tullessa. En uskalla edes kuvitella sitä tunnetta, mikä silloin iskee. :)

Kansku: lautakunta olisi kyllä laittanut teille tuohon ekaan kirjeeseen kaikki lisäselvityksen syyt, jos muita olisi ollut. Lupa kolkuttelee jo ovella. ;) En tiedä yhtään, milloin saisimme papereita lähettää. Tällä hetkellä ainoa tieto on, että jonoon ilmoittautumisen jälkeen odotusta Suomessa on "noin vuosi". Eli aikaisintaan syksyllä voimme odottaa mitään. Mutta kun saatte luvan, ilmoittautukaa ihmeessä Etiopiasta adoptoivien keskusteluryhmään. Jos ei muuta, siellä on ihana seurata, että ihmiset oikeasti edelleen saavat lapsia! :heart:
 

Yhteistyössä