Adoptiota harkitsevien/alkutaipaleella olevien oma topic.

Ai heillä on näin? Sehän on hyvä. Muistan vain lukeneeni, että monessa paikkaa yksinhakijoille on tarjolla "vain" erityistarpeisia tai kouluikäisiä lapsia.

Ei tietenkään ikä ole mikään yksinään ratkaiseva tekijä lapsen "vaativuudessa". Vanhemmat lapsethan voivat omatoimisuudessaan olla vauvoja paljon helpompia, ja tosiaan moni erityistarve, joka ei ole vielä pienellä tiedossa, on tullut jo esiin vanhemmalla lapsella. En ole lukenut tästä mitään tutkimuksia, mutta ilmeisesti kuitenkin lapsella on yleisesti ottaen suurempi mahdollisuus kasvaa henkisesti taspainoiseksi, jos on tullut adoptioperheeseen pienenä, kuin jos elämän alkuvuodet ovat kuluneet (mahdollisesti) muuttuvissa, epävarmoissa ja jollakin tapaa puutteellisissa oloissa.

Tämä adoptiosta kirjoittaminen on aina yhtä sanojen pyörittelyä, ettei loukkaisi tahattomasti ketään ja että saisi oman kantansa edes jollakin tapaa selväksi... :) Näinhän se on monitahoisten ja vaikeiden asioiden kanssa aina. :)

Karoliina
 
Ei tietenkään ikä ole mikään yksinään ratkaiseva tekijä lapsen "vaativuudessa". Vanhemmat lapsethan voivat omatoimisuudessaan olla vauvoja paljon helpompia, ja tosiaan moni erityistarve, joka ei ole vielä pienellä tiedossa, on tullut jo esiin vanhemmalla lapsella. En ole lukenut tästä mitään tutkimuksia, mutta ilmeisesti kuitenkin lapsella on yleisesti ottaen suurempi mahdollisuus kasvaa henkisesti taspainoiseksi, jos on tullut adoptioperheeseen pienenä, kuin jos elämän alkuvuodet ovat kuluneet (mahdollisesti) muuttuvissa, epävarmoissa ja jollakin tapaa puutteellisissa oloissa.
Näin se varmaan menee, että keskimäärin mitä vähemmän traumakokemuksia lapsella on, sen vähemmän erityistä tukea hän tarvitsee. Ja pienillä lapsilla on ollut vähemmän aikaa kärsiä puutteellisista oloista. En kuitenkaan usko, että on kovin paljon merkitystä sillä, tuleeko perheeseen yksi-, kaksi-, kolme-, vai nelivuotiaana. Perheeseentuloiän lisäksi vaikuttaa niin moni muukin asia, tärkeimpään näistä voi adoptiovanhempi itse vaikuttaa.

Ajattelen, että tällä hetkellä toivotaan ihan turhaankin alle kaksivuotiaita lapsia vain siksi että ajatellaan niiden olevan jotenkin helpompia tai että omat kyvyt paremmin riittäisivät ihan pienen lapsen hoitamiseen.

Adoptiovanhempien vaikutus lapsen sopeutumiseen on valtavan suuri. Kiintymyssuhteen muodostuminen on keskeisessä roolissa. Jos vanhempi ja lapsi onnistuvat saattamaan kiintymyssuhteen kehittymisen hyvälle tolalle, on lapsen mahdollista päästä yli myös todella huonosta alusta. Kiintymyssuhteen muodostuessa lasta pitää hoitaa hänen ikäänsä nuoremman lapsen tavoin, kolme- ja neljävuotiaskin saa olla ihan vauva vielä. Kiintymyssuhdeasioitten ymmärtäminen ja opetteleminen on adoptiovanhemmalle tärkeää. Lapsen iästä riippumatta periaate on ihan sama. Kun kiintymyssuhde on kunnossa, on lapsella aikaa ja energiaa ottaa kehityksessä kiinni ikätovereitaan.

Pienenkään lapsen kohdalla asiat eivät mene automaattisesti hyvin. Vaikka olisi kokemusta vanhemmuudesta ennestään, se ei aina yksinään riitä. Laitoksessa kasvanut yksivuotias on ihan eri tilanteessa kuin koko elämänsä biologisen äidin hoidossa ollut. Tätä ei välttämättä intuitiivisesti tajua, jos ei asiasta ole kuullut. Vanhemmat voivat vaikuttaa lopputulokseen perehtymällä kunnolla adoption erityispiirteisiin. Sitten kun ne ymmärtää, vähenee lapsen iän merkityskin adoption onnistumisessa paljon.

Kiintymyssuhteen muodostumisesta adoptiossa pitäisi kaikkien adoptiovanhempien lukea. Tämä kirja on paras tarjolla oleva : Deborah Gray: Attachment in Adoption. Kirjaa ei valitettavasti ole suomennettu, mutta asia on erittäin tärkeää ja jos englanti suinkin sujuu, kannattaisi pinnistellä niin että saa kirjan luettua.
 
Itse olen myös lukemassa tuota li55:n suosittelemaa Attachment in Adoption kirjaa. Saa tilattua netistä helposti. Kiintymyssuhteen muodostuminen on varmasti se kaikista tärkein asia lapsen kannalta ja minusta on hieman hassua että siihen tutustuminen jätetään ihan vaan hakijoiden oman kiinnostuksen varaan.
Sitten täytyy sanoa että tavallaan ymmärrän sen että lapsen saaneet häipyvät tältä palstalta vähin äänin, mutta kyllä minua hieman harmittaakin se. Kun on kuitenkin seurannut eri nimimerkkien vaiheita prosessissa niin tuntuu jotenkin hölmöltä lukea että "saimme lapsen, heippa". Ymmärrän tunnistettavuusongelman ja sen että lapsen yksityisyyttä on suojeltava, mutta en tarvitsisi kuulla yksityiskohtia lapsen historiasta tai tarkkaa ikää, sukupuolta tms. vaan haluaisin kuulla tunnelmia, mitä tapahtui kun saitte tietää lapsesta, miltä tuntui kun tapasitte ensimmäisen kerran, pelottiko, jännittikö, miten sujui kotimatka, kuinka arki on lähtenyt sujumaan... Mielestäni tällaisista asioista voi kertoa myös paljastamatta sellaisia tietoja, jotka haluaa pitää salassa. Monet meistä eivät ole vielä maapalstoilla ja olisi tosi ihanaa lukea näistä onnellisista tapahtumista ja niiden avulla taas jaksaa eteenpäin ja ehkä uskoo taas vähän enemmän että se on meilläkin joskus edessä... Mutta onnea vielä kerran kaikille viime aikoina lapsen tai lapsitiedon saaneille!!! Hyvää joulua ja tapahtumarikasta uutta vuotta kaikille! :)
 
Hyvää uutta vuotta 2011 ja paljonpaljon lapsitietoja :heart:

Kiva Inkkarityttö kun kirjoittelit mukava kuulumisia hakumatkalta ja alkuajoista lapsen kanssa! Siitä se arki vaan lähtee rullaamaan..

KANSKU, hämäriä nuo nykyiset viestit.. pystytkö laittamaan minulle sähköpostia?

Meillä on vietetty perinteisesti joulua. Ja uusi vuosi kotona herkutellen :popcorn:
 
Onnea ja todella onnellista ja ONNEKASTA vuotta 2011 palstalaisille.

Olisko esittely/muistinvirkistys kierros pahitteeksi näin alkuvuonna?

Täällä siis pariskunta,joilla 2. kierros adoptiota menossa. Adoptiolupa saatu 2010 ja nyt odotellaan koska on vuoro laittaa papereita johonkin suuntaan.
 
:heart: Laitan tähän heti esittelyn eli meidän perhe on saamassa aivan ihanan pienen taaperon Etelä-Afrikasta! :heart:

Tunnelmista voi vaan sanoa, että ei meinaa uskoa, että tämä kaikki on vihdoin totta! Ehdimme odottaa häntä kolme vuotta.
 
Viimeksi muokattu:
ONNEA, SEELIA ja perhe! :heart: Pitkä odotus palkittiin, hienoa!

Inkkaritytön kertomus oli mukava lukea, kiitos siitä! :flower:

Itse tulin sanomaan sen verran, että jättäydyn nyt toistaiseksi kuitenkin taustailemaan. Miehen kanssa tulimme siihen tulokseen, että jatkamme vielä yhden kierroksen hoitoja, emmekä näin ollen osallistu vielä alkuinfoonkaan. Yksi asia kerrallaan. Ehkä sitten keväämmällä/syksyllä katsotaan taas uudestaan. :)

Onnellista, kärsivällistä ja menestyksekästä vuotta kaikille! :kiss:
 
Seelialle onnitteluja täältäkin. Ihanaa, että esityksiä tulee. Kovin onkin ollut hiljaista. Toivotaan, että tänä vuonna vilkastuu lisää. Olisi mukava kuulla lisää niin pikku taaperosta, teidän fiiliksistä kuin myös matkajärjestelyistä.
 
Ja kiitos Inkkaritytölle kirjoituksesta. Ihana kuulla, ettei kiintymisen kanssa välttämättä tulekaan isoja ongelmia. Itselläni on juuri tuo pelko, että sitten jos meille joskus se lapsi tulee, niin minä olen se "mörkö" ja mieheni se hänen kiintymyksensä kohde. Pessimisti ei pety ;)
 
Lämpimät Onnittelut Seelia!!!


Ihanaa, että esityksiä tippuu aika ajoin. Turhan hiljaista lapsiesitysrintamalla onkin ollut. Viime viikolla juuri uutisoitiin, miten lautakuntaan oli mennyt puolet vähemmän hakemuksia 2010 kuin aiempina vuosina. Syynä kansainvälisten adoptioiden vaikeutuminen. No, eipä ollut uutinen. Kovin on hitaasti alkanut toimia maa jos toinenkin. Filippiinit asettivat juuri joulun alla "moratoriumin" eli eivät ota uusia hakemuksia vastaan toistaiseksi.
Hyvähän tietysti on, että nykyiset kohdemaat ovat saaneet asioita eteenpäin ja yhä useampi lapsi voi jäädä kotimaiseen adoptioon, mutta Suomen pitäisi aktivisemmin tehdä töitä uusien kohdemaiden saamiseksi, niitä kun kuitenkin löytyy. Kyse on varmaankin pitkälti rahasta. Uusien kontaktien löytyminen on pitkän ajan prosessi ja rahaa palaa eikä maksajia ei tietysti löydy.

Mutta toivotaan tapahtumarikasta vuotta 2011 ja runsaasti lapsiesityksiä palstalaisille!
 
Kiitoksia onnitteluista! Meillä on ollut aikaa valmistautua tässä, ollaan oltu puoli vuotta jo lähtövalmiina ;). Ainakin henkisesti. Mitään suuria valmisteluja ja hankintoja ei siis tarvitse tehdä. Lähinnä hoitaa asiat töissä, lasten päivähoidossa, Kelassa yms. Ottaa yhteyttä neuvolaan. Vaatteethan oli minulla pakattuna matkalaukkuun jo pari kuukautta... Lähinnä siis isosisarusten kesävaatteet. Uuden tulokkaan koko oli tietysti arvoitus, mutta kyllä sieltä kuitenkin tuli juuri se omien mielikuvien lapsi niin sukupuolen kuin iän suhteen, ja aivan oikeaa kokoa olin ostanut varastoon. Lapsi on kyllä kauniimpi kuin ikinä osasin arvata :). Äidillisissä tunnelmissa olen ollut alusta asti, kun tiedon saimme ja kovasti odotamme matkalle lähtöä, joitakin viikkoja vielä jäljellä.

Tunnelmat ovat kovin onnelliset, osaakohan sitä ikinä lakata odottamasta, aika monta päivää piti sulatella asiaa, että uskoi vihdoin että meille adoptiolapsi tuli! Lottovoitolta tämä tuntuu yli kolmen vuoden odotuksen jälkeen -varsinkin kun epävarmuutta on matkalla ollut ja muutenkin uutiset adoptiorintamalta ovat aina noita pieneneviä lapsimääriä. Kuitenkin esim. Etelä-Afrikasta sn-lapsia kotia vailla kyllä on, jos vaan on valmis hyväksymään laajasti erityistarpeita. Uskonpa että koko ajan liikutaan enemmän erityistarveadoptioiden suuntaan joka maassa.

Me olemme olleet kaikkeen tyytyväisiä myös tuon byrokratian puolella. Hirmu hyvät tiedot ollaan saatu, ei meidän biolapsista tuollaista tietomäärää koskaan ole saatu :). Sisarukset ovat innokkaasti ottaneet uutisen vastaan. Päiväkodissa ovat esitelleet lapsen valokuvia, ja siellä on pidetty Afrikka aiheinen tuokio. Ja leijonia odotetaan tietysti myös...
 
Lainaus:
"Kuitenkin olen varma, että suuri osa lapsista vain hyötyisi sisaruksista ja kokeneista vanhemmista."

Kylläpä pisti silmään tuosta tuo lause. Olisi hyvä jos kirjoittaja hieman perustelisi tuota lausettaan. Se että lapsia on entuudestaan ei monestakaan vanhemmasta tee sen kummoisempaa ...
 
Hei kaikille! :wave:

Saanko tuppautua tänne neuvoja kyselemään adoptiota koskien.

Ensin vähän taustaa. Olemme yrittäneet biologista lasta nyt kolme vuotta. Hoidot ovat viellä kesken, joten sen suhteen ei kaikki toivo vielä ole mennyt. Olen kuitenkin jo pitkään miettinyt adoptiota, jo ennen kuin aloimme biologista lasta yrittämään. Mieheni on kuitenkin halunnut biologista lasta, kun tässä tuli vaikeuksia vastaan pyysin häntä miettimään myös adoption mahdollisuutta. Mieheni on nyt kypsynyt ajatukseen kotimaisesta adoptiosta. Miten sosiaalitoimi suhteutuu siihen että on halukas adoptioneuvontaan vaikka yrittää viellä biologistakin? Meillä ajatuksena on että vaikka saisimmekin biologin haluaisimme myös adoptoida. Miehelläni alkaa myös neljäkymmentä lähenemään kovaa vauhtia. Miten ikään suhtaudutaan adoptiossa?

Toivottavasti joku viitsisi vastata! :)

Toivoo Elli
 
Hei kaikille pitkästä aikaa ja onnea kaikille, joille on onni potkaissut prosessia eteenpäin tai jotka ovat saaneet onnensa jo kotiin :heart:
Niin ja hyvää alkanutta vuotta! Toivottavasti vuosi on meille kaikille onnekas!
Meille joulupukki ei tuonut hyviä uutisia, sillä Filippiinien tilanne tuli ikävänä uutisena ihan puuntakaa. Mutta toivossa eletään.
 
Miten sosiaalitoimi suhteutuu siihen että on halukas adoptioneuvontaan vaikka yrittää viellä biologistakin? Meillä ajatuksena on että vaikka saisimmekin biologin haluaisimme myös adoptoida. Miehelläni alkaa myös neljäkymmentä lähenemään kovaa vauhtia. Miten ikään suhtaudutaan adoptiossa?
Adoptioneuvonnan antaja suhtautuu erittäin todennäköisesti nihkeästi siihen että hoidot ovat kesken. Ensimmäiselle käynnille saattaa päästä, mutta hyvin todennäköisesti neuvonta ei etene ennen kuin hoidot on käyty ja biologisen lapsettomuuden käsittely jo pitkällä.

Kotimaan adoptio ei yleensä ole mahdollinen jos teillä on ennestään lapsia, mahdollinen raskaus keskeyttäisi adoptioprosessin.

Lain määräämiä ikärajoja ei adoptiossa ole (paitsi alaikäraja 25 vuotta). Käytännössä tällä hetkellä adoptiolautakunnan kannan mukaan ulkomaanadoptiossa ikäero lapsen ja vanhemman välillä saa olla enintään 45 vuotta. Kotimaan adoptiossa ei taida virallisia ikärajoja olla, mutta sosiaalitoimi noudattanee samaa 45 vuoden rajaa. Saattaa myös olla että kotimaanadoptioon tulevat lapset pyritään sijoittamaan nuorempiin perheisiin koska niitä on yleensä tarjolla. Päätöksen kotimaan adoptiosta tekevät sosialliviranomaiset tai PeLa, keskitettyä systeemiä tähän ei ole joten tilanne vaihtelee kunnasta toiseen.
 
Lain määräämiä ikärajoja ei adoptiossa ole (paitsi alaikäraja 25 vuotta). Käytännössä tällä hetkellä adoptiolautakunnan kannan mukaan ulkomaanadoptiossa ikäero lapsen ja vanhemman välillä saa olla enintään 45 vuotta. Kotimaan adoptiossa ei taida virallisia ikärajoja olla, mutta sosiaalitoimi noudattanee samaa 45 vuoden rajaa. Saattaa myös olla että kotimaanadoptioon tulevat lapset pyritään sijoittamaan nuorempiin perheisiin koska niitä on yleensä tarjolla. Päätöksen kotimaan adoptiosta tekevät sosialliviranomaiset tai PeLa, keskitettyä systeemiä tähän ei ole joten tilanne vaihtelee kunnasta toiseen.
Alaikäraja tosiaan on, mutta meille todettiin ainakin aikoinaan Pelasta joteensakin tylysti, ettei yli 35-vuotiaiden kanssa edes aloiteta kotimaan adoptioon tähtäävää neuvontaa. Eli ikäraja yläpäässäkin on selvästi olemassa, vaikka sitä ei varsinaisesti laissa sanotakaan.
 
Ensinnäkin, HURJASTI onnea Seelia ja kaikki muutkin etenijät, jos en ole huomannut onnitella. :) Huomasin juuri, etten ole käynyt täällä aikoihin. Meillä prosessi kestää vielä niin pitkään, ettei oikeasti jaksa ajatella. Miehen kanssakin puheet pyörii yhtä ja samaa ympyrää, kun ei mitään uutta tapahdu. No mutta, tänä vuonna saamme paperit varmasti kuitenkin eteenpäin. Eletään toivossa... :)

Tähän lainaamaani tekstiin kommentti, vaikken olekaan ko. kirjoittaja. Kyllä lasten olemassaolo ennestään vain helpottaa myöhempien kasvattamista. Ensimmäinen lapsen kanssa on aina hankalaa, tuli hän perheeseen millä tavalla tahansa, sen takia, että kaikki on silloin uutta. Jokainen tahtovaihe ja kiukkukausi tuntuu jatkuvan ikuisuuksiin ja aina kun luulee pääsevänsä hommasta kärrylle, tapahtuukin jotain aivan erilaista. :D Toisten lasten kanssa osaa jo olla rennompi niissä asioissa, jotka kuuluu asiaan, ja huolehtia ja murehtia vain sellaisesta, jonka takia oikeasti kannattaa murehtia.

Mutta eihän tämä tarkoita, että esikoisen vanhempi olisi huono vanhempi! Ei tietenkään. Adoptiolapselle voi kuitenkin olla oikeasti merkityksellistä, kuinka "sisäänajettuja" hänen tulevat vanhempansa ovat. Kuten sanottua, toiselle lapselle voi olla eduksi tulla ensimmäiseksi lapseksi, toiselle osaksi isompaa ryhmää.

Lainaus:
"Kuitenkin olen varma, että suuri osa lapsista vain hyötyisi sisaruksista ja kokeneista vanhemmista."

Kylläpä pisti silmään tuosta tuo lause. Olisi hyvä jos kirjoittaja hieman perustelisi tuota lausettaan. Se että lapsia on entuudestaan ei monestakaan vanhemmasta tee sen kummoisempaa ...
 

Yhteistyössä