äiti pudotti vauva kiehuvaan veteev

  • Viestiketjun aloittaja "nora"
  • Ensimmäinen viesti
Arizona308
Kiitos vanhimmalle tyttärelleni asian oikaisusta. Hänen kertomuksensa tapahtumien ulusta on varsin tarkka. Karmeaa se oli, ja tosiaan kyyneleet siinä tuli isällekkin silmiin. Ja kuten monet varmaan ymmärtää, sitä alkoi itse syytöksetkin nousta pintaan, vaikka ihan puhdas vahinkohan se oli. Suuri shokki oli myös nähdä ne suuret lööpit asiasta rautatieasemalla töihin mennessä kahvia ostaessa. En ollut uskoa silmiäni, niin vääristelty se iltapäivälehdissä oli.

Otin jopa enemmän asiaa vääristelevään lehden päätoimittajaan yhteyttä, ja paheksuin toimintaansa. Kerroin kuinka asiat oikeasti olivat. Ainoa mikä heitä kiinnosti, oli saada henkilöllisyytemme selville asian riepottelemiseksi lisää lehdissään. Kun en suostunut siihen, oli päätoimittajan reaktio ala-arvoista. Nimitteli vain jollain lailla pelkuriksi tms kun en uskaltanut omalla nimelläni kirjoittaa.

Tyttö on tänäpäivänä kuin kuka tahansa muu lapsi. Minkäänlaisia paloarpia siitä ei jäänyt.

Kolmesta tyttärestään ylpeä Isä.
 
  • Tykkää
Reactions: tiiru
Kottari
Helvetin typerää,on aihe mikä tahansa,niin vanhempia aletaan sen enempää täällä haukkumaan ja moittimaan.
On aina niin täydellistä mammaa täällä huutelemassa :kieh:
KAIKILLE,kyllä,KAIKILLE voi sattua vahinkoja!!
 
Nyt on pakko laittaa tänne että tämä linkki näkyi ainakin fb ryhmässä nimeltä "Mammat :)", sinne sen oli joku linkittänyt ja kauhistellut asiaa. Tässä kyseisessä ryhmässä on n.2000 henkilöä että en ihmettele jos on lähtenyt leviämään..
 
"vierailija"
[QUOTE="vieras";23850460]Kutsutaanko siihen vain perustajan toimesta vai voiko jopa pyytää pääsyä mukaan (vaikka ei olisikaan perustajan kaverilistalla) ?
Muilla ko. ryhmän jäsenillä tuskin mahdollisuutta vaikuttaa ryhmän jäseneksi pääsyyn ?[/QUOTE]

Kyllä voi kuka vain ryhmäläinen lisätä sinut mukaan.
 

Yhteistyössä