Äitini on myös hyvä ystäväni. Onko muillakin näin?

Todella monet valittavat vanhempiensa käytöksestä ja välit tuntuvat olevan nihkeät. Haluaisin tietää, onko täällä paljon sellaisa, joilla on hyvät välit oman äitinsä kanssa? Vai onko tämä kenties jotenkin harvinaista.

Äitini jäi yksinhuoltajaksi minulle ja siskolleni, kun olimme 6 v ja 9 v. Hän osallistui usein puuhiimme ja saimme myös vapaasti leikkiä naapureiden lasten kanssa. Omasta mielestäni äitini oli tiukka kasvattaja ja tottelimme häntä hyvin. En silti muista hänen huutaneen meille koskaan. Murrosikään tultuamme äiti ei tuominnut meikki-, vaate- ja hiuskokeilujamme, vaan kannusti meitä olemaan rohkeita. Vaihtuvia poikaystäväkokeilaitakaan hän ei tyrmännyt, vaan antoi meidän kokeilla siipiämme.

Nyt aikuisena käymme yhdessä ostosreissuilla, laivalla, tanssimassa ja kylpylöissä. Viihdymme hyvin toistemme seurassa. Minun ja äitini välit ovat erityisen lämpimät. Siskoni suhtautuu hieman etäisemmin. Monesti lomailen omien lasteni kanssa äidin luona jopa viikon verran. Äitini on ihminen, jonka kanssa soittelen useimmiten. Muiden ystävieni kanssa kirjoitellaan enemmän sähköpostitse sekä tietysti kyläillään päiväseltään. Ihan hirvittää ajatellakin sitä aikaa, jolloin menetän äitini. Onneksi hän on hyväkuntoinen ja vain 23 vuotta minua vanhempi.

 

:wave: mun äiti on mahtava ihminen

 

Mun vanhemmat ovat loistavia

Äitini on yksi parhaista juttelu- ja shoppailukavereistani

 

Mun vanhemmat on ihania ja upeita! :heart:

 

Mulla on hyvät välit vanhempiini, mutta en kyllä äitiä kaveriksi sanoisi. Ollaan äiti ja lapsi, edelleen. :xmas: Isä on minulle enemmän kaveri kuin vanhempi nyt aikuisiällä.

 

Onneksi mulla on äiti ja kaverit erikseen

 

mun äitini ei, mutta anoppia voisin lähes ystäväkseni sanoa

 

Mun vanhemmat ovat loistavia

Äitini on yksi parhaista juttelu- ja shoppailukavereistani

Sama täällä. Äitiin on jotenkin sellainen erityinen side, voi jutella ihan mistä vaan ja kuinka kauan tahansa, ei tule sellainen olo kuin joskus kavereiden kanssa että ainiin puhunko mä nyt liikaa itsestäni ja mitäs sulle. Sitä paitsi äiti on viisas, ja mä ainakin arvostan sen mielipiteitä.

 

Mää voin kehua anoppia ystäväkseni mutten todellakaan biologista äitiäni! Sairas tapaus!

 

Äiti on yksi ystävistäni. Osaksi läheiset välit johtuu varmaan pienestä (17v) ikäerosta...

 

Mulla on äiti kans hyvä kaveri..ollaan tosi läheisii mutta silti toisaalta tosi etäisii. meillä sellanen viha /rakkaus suhde. Käydään shoppailees, laivalla, baarissa, kyläilees, lenkillä jne. yhdessä mutta kaikesta huolimatta meillä on joku tosi iso kuilu välillä koska ikinä ei puhuta miltä sisimmissämme tunnetaan/halutaan ja se todella ikävää mielestäni. Olen koittanut tehdä asian eteen vaikka mitä huonolla menestyksellä kylläkin.

 

Mun äitee 20v mua vanhempi... hyvä äiti ja kaveri, soitellaan joka/jokatoinen päivä... en usko meillä olevan hirveästi salaisuuksia tms...

Tuleekohan minusta koskaan yhtä hyvä äiti / olenko yhtä mahtava???

Ja olen minä isän tyttö ollut aina myös... vaikka ei ihan viikottain soiteltais niin aina on asioita joihin voi pyytää apua jne. Hänellä on aikaa.

 

Mun äiti on mun paras kaveri Vitsit, en tietäis, mitä tekisin ilman äitiä :heart:

Äiti on ollut mun ja mun isoveljen yksinhuoltaja, jos se nyt johonkin vaikuttaa. Äiti on meidät kasvattanut ja oon tosi ylpeä siitä, miten se on pärjännyt, kaikessa aina ja jaksanut. Mä olin vähän hankala murrosiässä, tai en nyt silleen, ihan kiltti tyttö, mut kaiken purin aina äitiin. Ei meillä silti koskaan oo huonot välit olleet ja aina oon äitistä tykänny

Soitellaan ja mesetellään joka päivä. Nähdään vähintään 5 kertaa viikossa ja jos ei joskus ehditä/pystytä niin usein nähdä niin sit soitellaan kuitenkin päivittäin. Äitin kanssa voi puhua ja puhunkin aina kaikesta, iloista, suruista, ongelmista, lapsista, kaikesta.

On mulla muitakin kavereita Semmosia läheisiäkin, joiden kanssa voin puhua mistä vaan ja nähdään usein jne.

Mut äitin kanssa on erityisen läheiset välit ja oon tosi onnellinen siitä! Mun kaverit on suurimmaks osaks vähän eri elämäntilanteissa, kenelläkään melkein ei oo lapsia jne.

Äiti sai meidän, mut ja mun isoveljen, aika nuorina. Isoveljen 19 vuotiaana (samana vuonna 20) ja mut 21 vuotiaana.

 

Äiti on yksi ystävistäni. Osaksi läheiset välit johtuu varmaan pienestä (17v) ikäerosta...

Meillä myös mun äitini kanssa ikäeroa 17 vuotta, eikä olla koskaan oltu läheisiä.

 

ei. oiskin. :snotty:

 

Ei ole. Äitini on käynyt jokaisen lapsen ristiäisissä, muutoin ei meillä käy. Isäni käy yksin. Ja kun käymme vanhemmillani, äitini kotona ollessaan sanoo vain hei, ja poistuu omiin hommiinsa. Ei ole kiinnostunut minusta tai mistään perheeseeni liittyvistä asioista.

Onneksi minulla on mahtava anoppi jota käytän äidinkorvikkeena.

 

Äiti on yksi ystävistäni. Osaksi läheiset välit johtuu varmaan pienestä (17v) ikäerosta...

Meillä myös mun äitini kanssa ikäeroa 17 vuotta, eikä olla koskaan oltu läheisiä.

Mulla äidilläni eroa 16v iässä...eikä todellakaan ole helpottanut tilannetta!Syyttää mua kaikesta..menetetystä nuoruudestaan jne. vaikka jakeli persettään jo 13v:nä!
Mulla ja vanhimmalla tyttärelläni (20v nyt) taas on erittäin hyvät välit...tekee elämässään virheitä ja mää oon se tukipuu sitten!Lohduttaja!Mutten hauku,mitätöi jne.saatika käytä väkivaltaa,että lapseni tekis kuten mää oon suunnitellu!! |O
Enkä ole salannut lapseltani mitään,hän tietää karun totuuden mun elämästäni ja hyväksyy sen,KOSKA OLEN OLLUT REHELLINEN!Olen myöntänyt virheeni jne. mitä oma äitini ei tule koskaan tekeen!

 

Miekin tykkään äidistäni, soitellaan ja mesetellään joskus..käydään heillä ja välillä ostoksilla jne.

 

Mulla on äiti kans hyvä kaveri..ollaan tosi läheisii mutta silti toisaalta tosi etäisii. meillä sellanen viha /rakkaus suhde. Käydään shoppailees, laivalla, baarissa, kyläilees, lenkillä jne. yhdessä mutta kaikesta huolimatta meillä on joku tosi iso kuilu välillä koska ikinä ei puhuta miltä sisimmissämme tunnetaan/halutaan ja se todella ikävää mielestäni. Olen koittanut tehdä asian eteen vaikka mitä huonolla menestyksellä kylläkin.

peesi... Ymmärrän kyllä tavallaan äitiäni, mulla on ollu elämässä niin raskaita ongelmia, etten ihmettele ettei äitini halua niistä puhua.
oon läheinen koko sukuni kanssa ja etenkin sisarusteni.
en vois kuvitella elämääni ilman äitiäni, isääni, sisaruksiani ja muita lähimpiä sukulaisiani. Olis tosi ankeeta.

 

Äiti oli mun paras ystävä.

Se tiesi kaiken mun elämästä (siis lapsuudesta aikuisikään) ja sen kanssa oli helppo puhua.

 

Mä pidän äitiä ystävänä. On mulle tosi tärkeä ja nähdään melkeinpä päivittäin.

 

Mulla on ihan hyvät välit äitiin.

Mutta ystävät on mulla aivan erikseen eikä mulle tulis mieleenkään kertoa sille kaikista asioistani.
Mutsi osaa olla myös tosi rasittava. Ja me ollaan aivan erilaisia ihmisiä kaikella tapaa.

 

Ei ikävä kyllä oo, kunpa olisikin. :/

 

Kyllä mäkin äitini kanssa jotain teen, mutta muiden ystävien ja miehen kanssa jaan enemmän asioita. Äiti on aina ollut äiti, ei kaveri. Vaikka lasten synnyttyä suhde on tasavertaisempi (ei kuitenkaan ihan) kuin aiemmin. En edes haluais viettää kovin montaa päivää yhdessä, joku pari päivää on ihan riittävästi.

 

Ihanan lämpimät ja läheiset välit . Ne parani silloin kun n 12 vuotta sitten kotoa muutin . Kokoajan vain paremmat :heart: :heart: