ahdistuneisuuden fyysiset oireet

Aloita ihmeesä lääkkeet!Alku on tosiaan vaikeaa mutta kyllä se siitä sitten helpottaa!
Mä olen nyt syönyt lääkkeitä vajaan viikon ja aamut on edelleen tosi pahoja mut päiväl olo helpottaa ja oon jo melko normaali.
Mäkin oon alle 30v ja en halua ahdistuneena elää koko loppu elämääni..Uskon et kyl tää tästä ku lääkkeet alkaa todella tehota!

 

Kyllä mä lääkkeet aloitan,ei tätä muuten jaksa! Luulen ja uskon,että lääkkeet auttais myös mullakin tähän oloon.

Minkä merkkisiä lääkkeitä syöt kativaani? Ja mikä sulla diagnoosi? Sori,jos on ollut puhetta aiemmin tuolla aiemmilla sivuilla,en vaa jaksanu selata :ashamed:

 

Syön sellasia kuin Citalopram..ei kuulemma ihan ahistukseen tarkoitettuja vaan masennukseen lähinnä mut auttaa ahdistukseenkin.Mulla ei oikeastaan oo kummempaa diagnoosia kun oon saanut lääkkeet vain puhelimitse.Neuvolassa valitin unettomuuttani ja sanoivat sen johtuvan masennuksesta.Sit sain alkuun masennuslääkkeet mut ne ei auttaneet ahdistukseen niin vaihdettiin sit myöhemmin.
Mä myös käyn sitä depressio kurssia!

 

JIPPII!! Olen ylittänyt itseni ja tavoitteeni Sain ajan lääkärille,jossa kävin tänään,sain lääkkeet apteekista,joita meinaan alkaa huomenaamuna syömään..

Paistaisikohan tänä kesänä tännekin risukasaan aurinko B)

 

Oho...voiko meitä olla muitakin, luulin että olen varmasti ainut?! Mulla alkoi jo vuosia sitte paniikkikohtaukset esikoista odottaessani.Sen jälkeen jatkui ahdistuneisuutena ja sairauden pelkona joka laukaisi kohtauksia.Välillä oli jakso suht pelkäämätöntä elämää sit tää kaikki alkoi taas n. vuosi sitten.Mä olen aivan varma koko ajan että mulla on joku syöpä tai kasvain..on huimausta, pahoinvointiakin joskus ja siitähän jo näppärä(=minä itse)saa kehitettyä aivokasvaimen mutta kuinka ollakkaan niskat jumii. :headwall: Jos on flunssa niinkun nyt ja on jo ollu 5 viikkoa niin nythän mulla on sit keuhkosyöpä...voi elämä.En jaksais tätä tarkkailua ja jatkuvaa huolta, mutta tää on läsnä joka päivä.Terapiassa olen nyt käynyt pari kertaa, lääkitystä ei vielä ainakaan ole..Toivottavasti tää joskus helpottais, kuten teillä kaikilla muillakin :hug:

 

En ole vielä kauan potenut näitä ahdistuksen oireita, mutta alkaa nyt jo hermot mennä. Vaihdoin pillerit noin kuukaisi sitten yasmineista merciloneihin. Ehdin syödä merciloneja viikon, kun alkoi päivittäinen päänsärky, joka meni sittemmin ohi. Nyt viime viikolla alkoi tulla ihmeellisiä ajatuksia, maailmanlopusta ja auringon sammumisesta. Siitä asti joka päivä ne ovat mielessä ja vaikka kuinka niitä yritän itselleni selittää, ei se ahdistus lähde millään pois. Vielä tähän päälle tuli eroahdistus miehestä. Minun pitäisi päästä kouluun, mutta tuntuu etten jaksa nousta sängystä ylös, saati suoriutua päivän askareista. Minulla on lapsi, 1v 3kk, jonka asiat ovat kyllä hyvin, saa ruokaa ja hyvää hoitoa. Itsestäni vaan en jaksa enää huolehtia.
Päivät menee itkeskellessä ja miettiessä sitä maailmanloppua, joka ei tasan minun elinaikanani tule, mutta minkäs teet kun se päässä pyörii. Kaiken huippu oli pari päivää sitten kaupassa, kun tuli paniikkikohtaus. Yritä siinä kassajonossa seistä ja odottaa vuoroa, kun hiki valuu ja tuntuu että pakko päästä pois. Rintaa painaa ja tuntuu ettei saa henkeä.
Onko tämä kiitos siitä, että halusin vaihtaa pillerit halvempiin?
Haluaisin niin kovasti nauttia tytöstä ja elämästä, mutta tällä hetkellä se tuntuu niin kaukaiselta haaveelta.

 

Voisko olla kyse paniikkihäiriöstä??
Kun pelkään ihan mielettömästi että mulla on joku sairaus ja joku aamu en herääkkään ja tyttö (2,5 v.) on täällä aivan yksin ja hädissään, olen siis yh. Sitten kun rupeen vähänkään ajattelemaan sitä niin alkaa rinnasta puristamaan tai sattumaan tuohon sydämen kohdalle ja sitten säikähdän ja alkaa kaikki ajatukset jylläämään päässä ja tulee ahdistunu olo. Sitten tuun itkuseks ja tuntuu että olen hullu ja alan täristä. Sitten saan taottua itelleni päähän että ei tää mitään oo ja olo alkaa helpottaa mutta sitten jää huono olo, siis sellanen oksettava ja vatsa on kuin olisi tyhjä mutta ei ole nälkä eikä tee mieli syödä mitään. Eniten tällänen olo tulee iltasin kun tyttö nukkuu tai käy nukkumaan, joskus se vaivaa aamusinkin tai jos on muuten vaan toimeton.
Voisko olla paniikkihäiriötä? Mitä teen? Onko muilla samanlaista, osaako joku auttaa? En halua että tällänen jatkuu, tää on tosi kurjaa.

 

Voisko olla kyse paniikkihäiriöstä??
Kun pelkään ihan mielettömästi että mulla on joku sairaus ja joku aamu en herääkkään ja tyttö (2,5 v.) on täällä aivan yksin ja hädissään, olen siis yh. Sitten kun rupeen vähänkään ajattelemaan sitä niin alkaa rinnasta puristamaan tai sattumaan tuohon sydämen kohdalle ja sitten säikähdän ja alkaa kaikki ajatukset jylläämään päässä ja tulee ahdistunu olo. Sitten tuun itkuseks ja tuntuu että olen hullu ja alan täristä. Sitten saan taottua itelleni päähän että ei tää mitään oo ja olo alkaa helpottaa mutta sitten jää huono olo, siis sellanen oksettava ja vatsa on kuin olisi tyhjä mutta ei ole nälkä eikä tee mieli syödä mitään. Eniten tällänen olo tulee iltasin kun tyttö nukkuu tai käy nukkumaan, joskus se vaivaa aamusinkin tai jos on muuten vaan toimeton.
Voisko olla paniikkihäiriötä? Mitä teen? Onko muilla samanlaista, osaako joku auttaa? En halua että tällänen jatkuu, tää on tosi kurjaa.

Siltähän tuo kuulostaa.Itselläni esikon odotusaikana alkoi tuommoiset oireet.Sit ne vaan paheni kun esikko syntyi koska pelkäsin sit hänenkin puolesta.Mä en siinä vaiheessa saanu niitä kohtauksia keskeytettyä vaan yleensä meni siihen että joko taju lähti(hyperventilaatio) tai soitin ambulanssin.Ja juu...iltasella ne munkin oireet alkoivat yleensä, tosin esiintyi muulloinkin.
Sit mä sain jossain vaiheessa elämännurkasta sen verran kiinni että osasin estää kohtaukset.Esim. kauppajonossa..pidätin hengitystä vähän aikaa niin se huimaava olo meni ohi tai keskityin johonkin muuhun asiaan.Kämmenen hierominen peukalolla helpotti monesti.Mä tiedän että vaikka tämä on inhottava sairaus ja mullakin meni itkiessä muutama vuosi sitä että mitä niin pahaa olen tehnyt että mun pitää nyt kestää tämmöstä niin silti tähän EI kuole...tiedän..en uskonut minäkään.Mutta koita noita kikkoja esim. pidätä hengitystä hetki silloin kun tuntuu pahalta tai puuhastele heti jotain, soita vaik jollekkin ja kato auttaako.Tsemppiä sulle!
:hug:

 

Siltähän tuo kuulostaa.Itselläni esikon odotusaikana alkoi tuommoiset oireet.Sit ne vaan paheni kun esikko syntyi koska pelkäsin sit hänenkin puolesta.Mä en siinä vaiheessa saanu niitä kohtauksia keskeytettyä vaan yleensä meni siihen että joko taju lähti(hyperventilaatio) tai soitin ambulanssin.Ja juu...iltasella ne munkin oireet alkoivat yleensä, tosin esiintyi muulloinkin.
Sit mä sain jossain vaiheessa elämännurkasta sen verran kiinni että osasin estää kohtaukset.Esim. kauppajonossa..pidätin hengitystä vähän aikaa niin se huimaava olo meni ohi tai keskityin johonkin muuhun asiaan.Kämmenen hierominen peukalolla helpotti monesti.Mä tiedän että vaikka tämä on inhottava sairaus ja mullakin meni itkiessä muutama vuosi sitä että mitä niin pahaa olen tehnyt että mun pitää nyt kestää tämmöstä niin silti tähän EI kuole...tiedän..en uskonut minäkään.Mutta koita noita kikkoja esim. pidätä hengitystä hetki silloin kun tuntuu pahalta tai puuhastele heti jotain, soita vaik jollekkin ja kato auttaako.Tsemppiä sulle!
:hug:

Kiitos kun vastasit! Välillä tuntuu että huippaa ihan vaan et istun täs koneel ja sit pelkään et mul on joku aivokasvain.. se on niin kurjaa pelätä koko ajan vaikka tietää et ei mitään oo. Mulla noita oireita on about päivittäin mut kohtaus tulee harvemmin, kerran pari viikossa. Itse asiassa tuli tänään kun tulin kotiin kun tietää et alkaa uus kiireinen viikko. Usein saan ajatukset muualle siten et katon vaikka leffaa tai mietin laulujen sanoja mutta ei se aina auta. Ja tuo syvään hengittäminen kyl kans tuntuu auttavan. Mulla on elämä ollu niin stressaavaa viimesen vuoden ajan et olis ihme jos ei jotain tällästä ois tullu. Mut on tää niin kurjaa, kun sit saa koko ajan pelätä sitä uutta kohtausta jos ei niitä muita asioita. :'(

 

Missä kaikki ahdistuneet??Olenko ainut joka ei ole vieläkään parantunut?

 

Minulla on ollut niin paljon töitä, etten ole ehtinyt kirjoittelemaan ollenkaan. Minulla ne lievät ahdistuslääkkeet ovat muuten tehonneet tosi hyvin ja olo on vain parantunut koko ajan. Ilmeisesti nekin vaativat sen parin-kolmen kuukauden käytön ennen kuin vaikutus alkaa kunnolla näkyä. Univaikeudet ovat onneksi kaukainen muisto tällä hetkellä. Sydänoireiden kanssa olen yrittänyt oppia taas elämään. Huomaan, että niitä tulee hormonaalisista syistä pari kertaa kuukaudessa....ja stressi pahentaa. Eivät siis ehkä ole vaarallisia...

Eivät nämä lääkkeet normaalia stressiä poista ja ahdistuakin saatan lyhytkestoisesti mutta ne pitävät sen tauottoman ahdistuneen olon poissa .

Mitäs muille kuuluu?

 

Mä olen syönyt lääkkeitä nyt reilun kuukauden ja ovat ahdistusoireet hieman vähentyneet mutta edelleen niitä on ihan liikaa.Toki tosiaan kaikki muu stressi niitä pahentaa ja vaik kuin yrittäis olla stressaamatta mut ei niin helppoa pienen lapsen kanssa.
Vieläkin olen sellanen ett ku joku uus oire ilmaantuu niin ajattelen heti pahinta ja vatvon asiaa monta viikkoa kunnes luovutan.Sit tulee taas joku oire ja sama kehä alkaa alusta.
Mulla myös sydänoireita mut paljon useemmin ku kerran tai kaks kuussa.
Ehkä tää joskus helpottaa!?

 

Mulla oli sydänoireita pahimpana aikana kyllä tosi usein mutta nyt tilanteen tasaannuttua niitä on taas harvemmin. Nyt on ilmeisesti vain ne "pakolliset" hormonaaliset jumpsuttelut ja ahdistusjumputtelut ja tykyttelyt on jääneet toistaiseksi taakse. Mulla on ehkä osittain tämä oman luulosairauteni kanssa käynyt niin, että olen väsynyt murehtimaan ja siksi en ehkä niin herkästi enää kehittele uusia oireita ja murehdi niiden syitä. Kokonaan en tosiaankaan ole siitä päässyt mutta tilanne on jossain määrin helpottanut...Tuli vain, Kativaani, vielä mieleeni, että minä olin kyllä silloin ekan lapsen kanssa kaikista ahdistunein! Siinä yhdistyi silloin tietynlainen yksinäisyys (en yhtäkkiä enää ollutkaan työkavereiden kanssa), univelka, pitkäveteisyys, ylipäänsä uusi elämäntilanne jne. Mulla tilanne helpotti, kun toinen lapsi syntyi! Silloin alkoi olla niin paljon vipinää, etten ehtinyt ahdistua samanlailla.

 

Meillä ainakin tuota univelkaa on kertynyt 9kuukauden ajan jo ihan kiitettävästi ja varmaan siitä nuo sydänoireet pahenevatkin.Kun vaan päähän sisäistäis ettei ne oo vaarallisia!
Mulla sydänjuttuja on päivittäin..tai en tiedä jos osa niistä on vaan tunteita ettei oikeesti mitään rytmihäröjä!Korkea on pulssi kylläkin päivittäin kun siihen oon nyt syönyt lääkettä aina tarpeentullen!
Pitäs varmaan hankkia sitten toinen lapsi..Mies vaan ei enää toista tahdo

 

en olekaan käynyt täällä pitkään aikaan.söin silloin talvella masennuslääkkeitä paniikkihäiriöluulotautisongelmiini ja tein sen virheen kun oireet helpottivat,että lopetin lääkkeiden syönnin. nyt sitä ollaan taas samassa pisteessä kuin talvellakin.oireet ovat siis palanneet.tosi tosi vitun mukavaa.aloitin siis taas lääkityksen kun kuoleman pelot sai taas tuntuvan yliotteen.kaulaa kiristää taas ja välillä pelkään että tukehdun.ihan samat pelot ku talvellakin.toivottavasti lääkkeet alkais taas tehota pian!nyt en ainakaan heti lopettais niiden syöntiä....

 

Kauan Kau söit lääkettä kunnes olit täysin oireeton?

 

söin varmaan pari kuukautta.hitto toivottavasti nyt ei menis niin kauan että helpottaa!

 

Kau! Niitä lääkkeitä tosiaan pitäisi kai syödä jopa puolitoista vuotta, että vaikutus olisi pitkäaikainen. Näin muistan lääkärin sanoneen. Itselleni on tullut ihan sama lopettamisajatus nyt, kun oireet ovat helpottaneet mutta olen toistaiseksi sitkeästi syönyt, tosin hieman pienentänyt ilta-annostusta, kun se on mielestäni turhankin väsyttävä. Tsemppiä Kau niihin aloitusoireisiin...nyt onneksi tiedät, että kun niistä pääset, olo tulee taas paremmaksi :hug: !

Kativaani: mullakin osa "rytmihäiriöistä" ei varmastikaan ole oikeita rytmihäiriöitä vaan ainoastaan tuntemuksia. Lisäksi kireät rintalihakset varmaan provosoivat kanssa kaikenlaisia "nykäystuntemuksia". Noidankehä.....

 

Mä oon taas alkanu epäilee ett mulla on joku keuhkoveritulppa tai vastaava ku rintaan on pistäny jo monta viikkoa ja nyt siihen on alkanut ahdistaa!
Kerran jo siit lääkärille valitin ja se sanoi sen johtuvan vaan kireistä/tulehtuneista lihaksista!Mut en vaan taas millään sitä uskois!
Onks muilla ollu samanlaista?

 

En tosiaan taida olla ainoa maailmassa.. mulla on ollu ahdistuneisuus jo pari vuotta, myös masennus ja paniikkihäiriöt.. mulla ahdistuksessa on ollu oireina myös että kuulostaa ihan ku pään sisällä naksahtelis, mietin sitte että nyt on joku vakava sairaus, mut lääkäri sano et se ois normaalia. mietin ja tarkkailen koko ajan toimintaani ku pelottaa että sekoon.. suurin pelko on nyt tosin ollu tuo päässä naksuminen.. Onko muilla samasta kokoemuista?

 

Moikka!
Mä olen käynyt yleissairaalapsykiatrian poliklinikalla ja sain nyt lääkkeet ja diagnoosi mulla on yleinen ahdistuneisuushäiriö.Lääkkeksi sertralin ratiopharm 25mg/vrk.Eilen aloitin ja voi saasta että mulla on ollu paha olo, siis ihan väkisellä meinaa yrjö lentää :x Ja semmonen päänsärky ettei tosikaan...ei auttanut hieronta, ei venyttely ei särkylääke eikä kuuma suihku.. :/ Miten voi tuollanen olo tulla?Miten mä kestän jos näitä haittavaikutuksia kestää vaikka 4 viikkoa? Onko teillä muilla ollu mllasia olotiloja lääkkeen alotuksen yhteydessä?

 

Tervehdys vaan kaikille ! Oli aika häkellyttävää lukea noita kaikkia teidän tarinoita, vaikka en ihan kaikkia jaksanutkaan lukea. Olen itse 39 vuotias ja sairastanut paniikkihäiriötä siitä saakka kun esikoiseni syntyi, poika täyttää parin viikon päästä 18. Tilanteeni on ollut välillä todella paha ja välillä todella hyvä. Olen pystynyt istumaan koulunpenkillä vuoden päivät ja joskus taas elänyt tämmöisessä pientä laatikkoelämää oman kotitalon ympäristössä. Kynnys lähteä elämään "ulkomaailmaan" tuntuu vaan joskus liian rankalta. Olen sairastanut myös nivelreumaa 18 vuotiaasta saakka eikä se tietenkään helpota tilannetta. Paniikkihäiriötä ei ole varsinaisesti koskaan hoidettu, koska en ole pitänyt tämmöistä psykoterapiaa minun juttunani. Nyt tämän vuoden puolella olen kuitenkin raahannut itseni hoitoon ja toivon sen auttavan siinä määrin, että pääsen ulos tästä laatikosta. Elämässäni on tapahtunut paljon suuria asioita ja henkisesti olen reagoinut niin aika rankasti. Tässä vuosien aikana olen kuitenkin oppinut että paniikkikohtaukset tulevat ja menevät, en niihin kuole, mutta silti ne rajoittavat hurjasti elämääni. On kyllä ihan "kiva" huomata että en ole ainoa näistä vaivoista kärsivä ja olisi ihan mukavaa jos joku teistä "ongelmavyyhdistä" haluaisi kirjoitella minulle ihan henkilökohtaisesti. Voitaisiin jakaa kokemuksia ja selviytymiskeinoja ja tukea toinen toisiamme. Tämä viesti vaikuttaa nyt aika masentavalta vaikka itse olen hyvinkin positiivinen ihminen, heikompi olisi varmasti tilanteessani jo antanut periksi. Asun Itä-Suomessa ja perheeseen kuuluu neljä lasta ja avomies. Jään odottelemaan viestejänne.
Voimia kaikille ja oikein lämmintä kevättä, yritetään nauttia niistä !!!

Lämpöisin terveisin Minna

mino2@luukku.com

 

Minä olen nyt laiska ja en jaksanut uudelleen selata koko viestiketjua läpi. Antakee anteeksi.
Terkkuja vaan kaikille. Minä olen vieläkin ihan sekopää

Joten kysynkin nyt onko kelleskään liittynyt IHON POLTE ahdistukseen?


Itsellä nimittäin plttelee. Mietin onko tämä nyt ahdistusta, vai jotain muuta..
:$

 

kesä on hurahtanut nopealla vauhdilla! Ekaksi Pöpö: muistaakseni vuosia sitten mullakin oli pahan stressikauden aikana jonkinlaista kummaa ihon polttelua...samaan aikaan oli myös muita kummia oireita mm. tuntoherkkyyden ja puutumisten kanssa. Menivät aikanaan kyllä ohi...

Mitä kaikilla ahdistuneille kuuluu? Minä kukun täällä ylhäällä, vaikka pitäisi nukkua :/. Lomaillessa oli liikaa stressiä ( en mene yksityiskohtiin mutta lähisukulaisen vaikea sairaus kuormittaa tosi paljon) ja sen seurauksena nyt jälkeenpäin iskivät taas ahdistusoireet eli pahimpana nukahtamista edeltävät tykytyskohtaukset . Harmiksi ehdin juuri ennen lomaa pienentää ahdistuslääkeannosta :headwall: ja nyt joudun taas nostamaan sitä (ja kärsimään sivuvaikutukset...). Hiisi vieköön :'( . Kaipa joku terapia olisi tarpeen, jotta oppisi käsittelemään tätä omaa hermostoaan vähän paremmin...vai mikä auttaisi...mulla siis yksinkertaisesti ja jää hermoilu fyysisesti päälle (vaikka psyykkinen kuormitus lakkaisikin)...

Harmittaa tosi paljon, kun tilanne ennen lomaa oli tosi hyvä :/ ja nyt olen taas alkupisteessä .

 

Huomenta!
Täällä yksi lääkkeiden käyttäjä lisää.
Haluaiaisn kertoa omasta kokemuksestani.
Mulla on ollut paniikkihäiriöoireita jo 16vuotta.Kolme kk sitten kun mieheni ilmoitti haluavansa eroa,oireet pahenivat.
Minulla oli tykytyksiä iltaisin,pelkäsin mennä nukkumaan,sain tärinä kohtauksia jotka kesti tunti tolkulla.
Pelkäsin että ilma loppuu ja sydämessäkin alkoi oireet tuntumaan.Rinnasta puristi jne...
Kaupassa käynti ja yleisillä paikoilla oleminen oli helvettiä.
Menin lääkäriin,kerroin oireistani ja sain heti paroxetin ratiopharm reseptin.
Ekana kahtena viikkona oli suunkuivumista ja kävin ihan ylikierroksella.
Siiten yks kaks alkoi helpottamaan ja nyt olen täysin oireeton.
Ihana mennä iltaisin nukkumaan kun ei tarvi pelätä ja nauttii nukkumisesta.
Kannattaa hakeä lääkitys että voi elää.
Olisin seonnut jos en olisi saanut lääkitystä.
Tsemppiä kaikille!!!