~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

@Mandala Niin, aika kuluu tosi nopeasti (y) Kohta jo puolessa välissä, kuukauden päästä.
Mun ohjeessa oli että vettä saa juoda lasillisen paaston aikana, neuvolassa taas sanottiin ettei mitään saisi juoda. Vasta sen rasituksen jälkeen. Tavallaan toivon ettei mitään radia ole, toisaalta ajatus uudesta testistä saa melkein toivomaan että jos vähän olisi jotain, niin ei tarvitse uutta testiä tehdä. Normaalistikin sokerit ihan ylärajalla, eli hyvin mahdollista. Noh, eipähän harmita kun en saisi syödä suklaata ym., kun ei ne maistuisikaan nyt :D Tämä on tosi outoa, koska olen aina rakastanut suklaata, nyt ajatuskin herkuista oksettaa :censored:

Onko muilla jotain mielitekoja tai ehdottomia ällötyksiä?
 
Aika kumma miten ohjeistukset tähänkin liittyen voi vaihdella. Minua on ohjeistettu näillä HUS:n potilasohjeilla kun tällä alueella asun:
https://huslab.fi/ohjekirjan_liitteet/potilasohjeet/sokerirasitus/sokerirasitus.pdf
Mullahan meni aiemmin toinen rasitus pieleen kun aamupöhnässä olin syönyt vitamiinit, yksi niistä D-vitamiini+oliiviöljy-kapseli ja se oli ihan nou nou :ROFLMAO: no onneksi ei edes yritetty koko rasitusta sillon kun mainitsin asiasta, vaan siirrettiin suosiolla pari päivää myöhemmäksi.

Mulla on tässä raskaudessa tehnyt jatkuvasti mieli vesimelonia. Ja aika ajoin koviakin makeanhimoja. Mun pahoinvoinnit/öklötykset ajoittuikin vain siihen about ennen rv10 aikaan eniten, en edes oksentanut silloin. Viime raskaudessa alussa oli mäkkärin juustohampparin ja suklaapirtelön himo :whistle: ja lopussa olisin halunnut elää pelkästään huonelämpöisellä vedellä, granny smith omenilla ja kurkulla :D Ja molemissa ollut nyt mieliteko nuuhkutella minttuisia tuoksuja. Mulla on eteerisiä öljyjä himassa (teepuu, sypressi, laventeli) mitä voisin nuuskutella jatkuvasti :rolleyes::alien:
 
  • Tykkää
Reactions: Iiqu ja Ramiina
@Mandala No jo on erilaiset ohjeet tykslabissa ja huslabissa! Mulle sanottiin etten saisi edes lääkkeitä ottaa, aion kyllä ottaa Somacin koska mulla on paha refluksitauti, enkä todellakaan aio kärsiä siitä.
Mulla oli kans sellanen vaihe että sain vain Mäkin tuplajuustohampparin alas, ja oisin voinut joka päivä sellasen syödä, mutten viitsinyt ettei paino nouse, tosin ei se varmaan olisi haitannut siinä ripulin ja pahoinvoinnin keskellä. Omenoista syön myös vihreitä ja "kellertävän vihreitä". Ooo, tuoksut kuulostaa hyvältä, mä nuuhkin huuhteluaineita ja kuivia vaatteita kuivaustelineellä :LOL:
 
Meiänkin labran ohjeissa saa lasillisen vettä juoda ja hampaat pestä aamulla.
Mun mielestä se litku ei oo niin ällöä, mitä monet sanoo, ei se nyt mikään nautinto oo, mutta sai sen muutamalla kulauksella alas. Kylmänä tosiaan menee paremmin. Mäkin jouduin kahteen rasitukseen, toisella kerralla sain petipaikan, kun ei ollut muita, kun se vuode on varattu pahoinvoiville, nii makuullaan meni tosi kivasti. Kysy @Ramiina kans itelles petipaikka, niin ei ehkä tuu niin huono olo.
Ihanaa kun pian taas meette ultraan! :)

Mun ainoo mieliteko on ollu mehujäät ja hana-cokis. Siis nimenomaan hana, pullosta ei maistu hyvältä. :D Mut aika maltillisia nekin, kaks kertaa oon käyny hakee cokista, eikä mehujäitä varten tartte herätä yöllä tai mennä erikseen kauppaan.

Eilen kutitti taas koko päivän ihan kauheesti, en saanu ees päikkäreitä nukuttua, kun en vaan nukahtanut kutinalta.
Yöllä heräsin pahoinvointiin ihan yhtäkkiä ja mies haki varmuuden vuoksi ämpärin sängyn viereen. Sit aamulla heräsin vatsakipuun, voi olla et oli ihan sellanen kunnon supistuskin, kun tuntu sellaselta ärsyttävältä menkkamaiselta. Mut ei tullu toista tai lisää niitä, et mikä lie.

Nyt ollaan matkalla etelä-Suomeen ja illalla mennään rentoutuu Flamingo Spahan :)
Huomenna mies sylikummina ristiäisissä ja saadaan vihdoin tietää sen pojan nimi ja voidaan alkaa miettimään omallekin nimeä. :D

33+1
 
@atvk87 oooi, ihanaa rentoutumista! Oon ehkä iha vähän kade ;) haluisin niin itekki jonnekkin vaan lillumaan :giggle:

Meillä täällä landella ainakin oli se 5min aikaa juoda se litku :eek: tsemppiä rasitukseen @Ramiina, toivotaan et menee hyvin (y)

Hirveempiä mielitekoja ei oo ollu, ehkä pahin on ollu ranskalaiset. Siis just tämmöset mäkki/hese-ranut, ei ite tehyt tai grillin :oops: ja granny smithit on täälläkin suurinta herkkua.

@Domi hienoo et sait uuden äippäkortin ja kiva et löyty terkka jonka kaa natsaa, toivottavasti hän on sulla jatkossakin (y)

Loma lopuillaan ja ens viikko pitäs vielä (enää) jaksaa töitä. Oisin kyllä jo niin valmis jäämään kotiin :D
Eilen oli neuvola. Painoo tullu ekaan neuvolaan nähen 11kg lisää, eli semmonen 16kg yhteensä :oops: äiti tosin naureskeli et hällä tuli se +30kg joka raskaudessa et ei huolta jos häneen oon yhtään tullu. Sf-mittakin huiteli jo 31,5cm eli yli yläkäyrän jo mennään.. Liikelaskentaan sain ohjeistukset ja seuraavan ajan 3vkn päähän, sain myös ohjeistuksen synnytysvalmennuksen varaamiseen.

Tänään on ollu kunnon lepopäivä. Yritin raivailla makkariin tilaa uudelle lipastolle ja kirjahyllylle, mut ei kärsiny kun maha alko kipeytyy, sohvalla siis menny tämä päivä köllötellessä ja vaatteita pestessä :rolleyes: saa sit suoraan bebelle lipastoon laittaa puhtaat vaatteet odottelemaan :ROFLMAO:

30+4
 
@atvk87 Joo mä muuten sanoin jo neuvolassa että on pakko saada joku peti sokerirasituksen ajaksi. Mulla on monta selkävammaa joiden vuoksi en voi istua niin kauaa.
Mulle maistui muuten myös pari kertaa hanakokis, kun taas pullosta ei ollenkaan. Mehujäitä meidän äiti koittaa syöttää mulle, mutta ei maistu, liian makeita.
Voi ei, toivottavasti ensi yönä nukut hyvin ilman kutinaa ja pahaa oloa.
Nauttikaa kylpylästä, rentoutukaa meidän muidenkin puolesta ❤

@love- Kiitos, toivotaan että menee hyvin :)
Joo hyi uuniranut :sick: Meitä on siis ainakin 3 omppuilijaa.
Voithan sä hakea saikkaria kun on vaan se 1 viikko. Tietty jos ei halua niin on eri asia.
Ooo, ihania pieniä vauvan vaatteita :love:
 
Niin ja ei olisi pitänyt sanoa mitään kahden päivän ripulittomuudesta, nyt tuli taas sen eilisenkin edestä. Tsiisas sentään, tää ei lopu koskaan! Tällänen tosi mielenkiintoinen välihuomautus, joka varmasti kiinnostaa kaikkia :ROFLMAO:
 
@Ramiina Sillon ultrassa sanoin miusta että syke 160, eilen että 140-150, lopulta tais todeta et sellanen 150. Neuvolalääkäristä ei mitään käsitysyä..Se seuraava neuvola on kai se kela-hässäkkä sillon 27.5.. sitä ennen rakenne ultra 16.5.. Tuossa lappusessa mihin on merkattu seurantakäynnit on et rv26-30 laaja tarkastus, lääkäri..:confused: sillon siis kai vasta. Eli aikasintaan joskus juhannuksen jälkeen. Sokerirasituksesta lukee rv 24-28, ihankun terkka olis jotain sanonut et lähempänä 28.. ei siis sitäkään tarvii viellä alkaa "pelätä". Oispa ihana käydä tosiaan jossain ylimääräisessä ultrassa.. mutta mulla kyllä nyt tosi pihistely käynnissä, niin en kyllä oo valmis maksaa lähes kahtasataa jos ei "ihan hulluks oo tulossa"! Meille tuli tossa just ihan 3000€ ylläri lasku, tai sellanen mihin ei just nyt oltu varauduttu. Ja koska hankintoihin tulee menemään sitä rahaa huimasti (+haaveilen uudesta pyörästä, pystymmällä ajoasennolla, niin jos kesällä pystys pyöräilee mahan kaa, mutta kun jo vuos sit löysin täydellisen ja se maksaa kans 600!!! äh ja mitään muuta en nyt sit voi ottaa kun sitä niin pitkään himoinnut), niin koitan nyt olla mahdollisimman tiukalla linjalla minkään "ylimääräsen" suhteen.

Ja siis tuosta sukupuoli jutusta. Oon vähän outo sen suhteen, mutta oon aina vannottanut että minä en sitä kyllä haluaisi "katsoa", jotenkin kai vanhoillinen siinä suhteessa ja tavallaan taikauskonen kai. Kun ei sillä ole mitään väliä.. Tuleehan nyt välillä kun on "ajankohtaista" niin sellanen et oishan se kätevää tietää.. mutta koitan pitää kiinni siitä et ei. Miehen mielestä olis sama tietää, tosin kun sanoin et jos ei tiiä, niin se saattaa vähän rajoittaa shoppailua, niin en nyt sit tiiä :LOL: Jotenkin tähän liittyy siis myös se et kun eihän se koskaan ole 100 varma, niin entä jos esim. oot tyttöä oottanut ja sit sanotaan synnärillä et pojanpötkylähän täällä.. :confused: niin kuinka ei omalta se poika sit tuntuisi. Yhdelle tuttavalla (hän siis isä) on käynyt niin että poika oli tulossa, mutta tyttö syntyi ja hänen veljelle oli käynyt samoin!!!
Tokihan nykysin ultrakuvat on niin tarkkoja että saattaahan se siitä ilmetä itselle ihan sen kummemmitta kysymättäkin :D
Ruoka himoja ei mitään ylitsepääsemättömiä ole ollut, mutta enemmän suolaista ja vaikka yleensä oon sokerihiiri (niin paljon kun vaan itselle sallii) niin nyt makea tökkää tosi herkästi, tuntuu et sen suhteen jotenkin herkistynyt. Fetaa tehnyt mieli ja jotenkin en ollut tajunnut et on pastoroituun tehty ennen kun viime vkl ja nyt sit oon sitä ja kurkkua vedellyt, on muuten hyvä yhdistelmä! (y):) Nyt en jaksanut kauppaan ja kurkku loppu, mietin et mitenhän omena ja feta sopis yhteen :D
@Mandala tosiaan se terkka varmaan on jatkossa jos vaan sattuu aikataulut, kun se on tosiaan osa aikanen niin miten on paikalla..
Mekin koitettiin saada kylpylään varaus tälle vkl, mutta kun mulla on sellanen ilmainen juttu, niin niitä on aina vaan rajoitetusti niin ei sit ollut enää kun koitin varata, hieman epäilen onkohan ollenkaan viikonloppuisin, kun kokeilin toistakin ajankohtaa joskus yli kk päähän niin ei sillonkaan. Saa siis koodilla netissä tehtyä.

14+6
 
@Domi kiva että sait uuden äitiyskortin (y) Onhan se doppleri huomattavasti halvempi ku ultra joten jos siltä tuntuu niin tilaa vaan :) Jotenki nii ihanaa ettette meinaa sukupuolta kurkkia etukäteen :love: Eihän siitä ikään varma voi olla ennenku laps syntyy, meilläki vaikka kromosomeista katottu nii silti huomaan miettiväni että mitä jos onki poika nii on noi mekot vähän turhaan :ROFLMAO: Vaikka eipä sielä lukuisten ultraustuntien aikana mitään ulokkeita oo jalkovälissä näkyny :whistle:

@Mandala Paranemisia! Nyt on kyllä jotain superflunssaa liikkeellä, ainaki porukoille tuli jo toiseen kertaan aikavan kauhee tauti. Ite vielä säästynyt, mutta eipä tarvi paljo kylässä käydä :unsure:

@Ramiina Ihana ku ultra tulossa pian :love: Älä ainakaan ota stressiä tosta sokerirasituksesta, ihme miks sun pitää noin kovilla pahoinvoinneilla mennä ees yrittään :cautious: Musta se litku ei ollu niin pahaa ku monet antaa ymmärtää, tää on tietty makuasia. Äläkä nyt painoa mieti, tuskin nousee kovin paljoa noilla oksentamisilla vaikka joka päivä vetäisit kaksi mäkin hampparia :sneaky: Kurjaa ku toi rippe ei laannu, täälä ihan päinvastanen ongelma taas :rolleyes:

Mitään älyttömiä mielitekoja ei oo ollu salmiakin lisäks, kokista ja muita limuja menny enemmän ku normaalisti en juurikaan juo, ja maitoa tekee välillä mieli. Nyt on jätski tullu uutena vaikka en sitäkään normisti syö ku kuumimpina kesäpäivinä (y) nii ja appelsiineja on menny monta kymmentä kiloa :p

@atvk87 Toivottavasti jäi kutinan porealtaaseen :LOL: Ihania ristiäisiä! Kotimatkalla saatte sitte jo alkaa nimiä pohtiin tosissaan :love:

@love- Kääk sullaki jo 30 viikkoa täynnä :love: Nyt sit otat viimisen viikon rauhassa sielä töissä! ;) Ihan kohta alkaa sit piiitkä loma :barefoot: Voi sieläki pikkupyykkiä pesty, on ne vaan niin sulosia :love:

Eilen oli neuvola kans, anto kuitenki vielä yhden ajan mutta luulen että en sinne mee jos ne tuola oulusa kattois sen pissan ja paineet jollaki käynnillä ku ei sielä neuvolasa oikeen meille muuta oo.

Tänään aattelin siivota auton ja vaikka asentaa istuimen jo valmiiks :barefoot: Lähinnä siks että sais sen pois eestä :X3:

35+0
 
  • Tykkää
Reactions: marrasmai ja Domi
@Domi Aijaa, meillä on 2 viikon päästä neuvolalääkäri. Jännä miten paljon eroja ympäri maan.
Onhan se niinkin että ultrassa voidaan sanoa sukupuoli väärin, siihen täytyy varautua niin ei tule shokki synnärillä jos onkin toista sukupuolta. Mun siskolle sanottiin että on tyttö, mutta olikin poika. Ihan yhtä rakas, on hän kumpi vaan ❤
Sulla on sama, ei makea maistu. Ja sykkeetkin samoissa.. Hmm.. Oiskohan samaa sukupuolta meidän pienokaiset :love:

@-dino- No niinpä, en ymmärrä miksi laittaa mut sinne oksentelemaan :confused: Mä valmistauduin ja ostin jättipaketin Microlaxeja, jos ois ummetusta, ei ole tarvinnut käyttää. Jospa tää kääntyis ummetukseksi niin kuin melkein kaikilla muilla odottajilla :D
Mun on ihan alusta asti tehnyt myös mieli Halvan Ruutu salmiakkia, mutta en ole syönyt kun en halua syödä mitä ei saisi. Mutta aion ottaa synnärille mukaan jo laatikon sitä :ROFLMAO:
Oi vitsi miten sun viikot lähenee loppuaan, ihanaa :love:
 
@Ramiina niin toki olisi yhtä rakas vaikka sukupuoli "vaihtuisi", mutta varmaan se olisi aika hämmennys aluksi. No kattoo monesti kerkii oma mieli muuttua tässä viellä.. mut jotenkin haluaisin pitää kiinni ns. omastaperiaatteestani, enkä antaa uteliaisuudelle voittoa!!! :D
Ja tosiaan ihmeen suuret erot on noissa kaikissa kynneissä riippuen missä päin asuu..
@-dino- no sulla tosiaan tuskin pojaksi vaihtuu! :ROFLMAO:

15+0
 
@Ramiina Kävin sokerirasituksessa ja oksensin tosiaan siellä. Neuvola piti tärkeänä, että käyn edes yrittämässä ja kun päättyi oksennukseen niin eivät kiduta enempää täällä. Esikoisen aikana asuin Helsingissä ja siellä kävin tosiaan kolmesti oksentamassa rasituksessa. Se oli tosi rankkaa, mutta nykyisessä asuinkunnassa ollaan armollisempia. Kai se on "onni", että mulla oli nyt paastoarvo 5,3 eli radi, joten ei tartte edes yrittää uusintaa, mutta ei tosiaan olisi tarvinnut muutenkaan vaan sitten vain seurattu muilla keinoin.

@atvk87 Voi tuota sinun kutinaa, toivotaan nyt ettei pahene. Mun yhdellä ystävällä oli se loppuraskauden kutina/ihottuma ja se oli kyllä ihan kamalan kuuloista. EI liene kuitenkaan kovin yleistä. Ja ihanaa rentoutumista :):)

@Domi Mua mietityttää sukupuoliasia ja sen selvittäminen myös. Harvemmin pojaksi todetut muuttuu tytöiksi, mutta todetut tytöt voikin olla poikia. Mulle lääkäri sanoi esikoisesta, että näyttää tytöltä, mutta koska asento on sellainen ja ultran ulottuvuuden rajalliset niin voi olla, että kaikki kriittiset killuttimet roikkuu juuri sopivasti toisella puolella näkymättömissä. Oli se meidän esikoinen kuitenkin tyttö, tämä oli rv 35 äitipolikäynnillä kun lääkäri ehdotti, että katsotaan sukupuolta niin jos pystyisin hiukan enemmän kiintymään vauvaan ja kuvittelemaan häntä. Tässä raskaudessa ajattelin aistia tunnelmaa rakenneultrassa ja jos mitään poikkeavuuksia ei löydy niin ehkä uskalletaan kysäistä kummalta näyttää.

Mulla ei ole mielitekoja, paitsi nyt muutaman viikon ollut ne pahuksen turkinpippurit :ROFLMAO::ROFLMAO::ROFLMAO::ROFLMAO::ROFLMAO:

Tänään rv18+3 ja mulla alkaa olla pakkomielle kun haluisin tuntea vauvan liikkeitä jo. Yöllä kun valvoskeln pari tuntia niin makoilin paikoillani ja toivoin, että tuntuisi jonkinlainen töytäisy. Tai jotain, mutta ei vielä. Kärsivällisyyteni ei tahdo riittää :( Oon ajatellut, että ne liikkeet auttaisi jotenkin tähän hermostuneisuuteen, että onkohan vauva vielä elossa.

Viikonloppu meni eilen kivoissa merkeissä. Tein valtaisin suursiivouksen ja nyt on taas jotenkin rauhaisa olo kun esim. vaatehuoneessa ei ole mitään epämääräisiä kasoja esim. esikoiselta pieneksi jääneitä vaatteita.
 
  • Tykkää
Reactions: Ramiina ja atvk87
Uh huh, ei kyllä jäänyt kutina altaaseen, melkein varmaan paheni. Perjantaina en meinannut millään nukahtaa kutinalta ja ei ollu mitään allergialääkettäkään majapaikassa.
Eilen sit kotimatkalla oli pakko vaan autossa riisua vaatteet pois ja pukea puuvillanen yöpaita :D tuli sellasia pieniä vesikellon tapasia näppyjä mahaan ja turvavyö tuntu polttavalta ihossa, kun aluks yritin kääriä vaan mahan, selän ja kyljet paljaaksi. Ja mul oli matkalla ihan tavalliset vaatteet, mitä oon nyt muutenkin pitäny. Siellä ristiäisissä oli kyllä sukkikset ja mekko, ehkä ne oli sit liikaa. Soitan ehkä huomenna neuvolaan ja kysyn reseptii tai lekuriaikaa siihen ataraxiin, vaikkei ookaan sitä maksavammaa. Tässähän voi mennä viel monta viikkoo!
Nukkuminenkin on tosi katkonaista nyt ja helposti on kääntynyt selälleen ja herää siihen. Kyljellään päällimmäisen jalan lonkka puutuu? Vaik pidän tyynyä polven alla.

Nyt on taas rinnat vuotanut vähä tippoja. Se on jotenki hassua! :D

Onneks se kastettu ei ollu mitään samansuuntaista, ku mistä ite tykkään. :) Oli kyllä kiva käydä just tässä vaiheessa jonku juhlissa ja näki vähä juttui ja tuli ideoita omiinki tuleviin juhliin.

@Ramiina tuli viel mieleen, et ku sul on varmaan menny koko suoliston tasapaino ihan sekasin, nii ootko siihen mitään valmisteita ottanut? Tai pystytkö syömään viiliä tai juomaan piimää tai jotain happamia? Se suoliston floora pitänee rakentaa kokonaan uusiks noin rajun kauden jälkeen. Kai maitohappobakteereja menee kuitenki?

@-dino- Saitko auton siivoiltua? Miten enää jaksat tollasta kumartelua ja kyykkimistä? :D

@gemmy ihana ku sielläkin pesänrakennus meneillään :)

@love- hienoo, pyöreitä viikkoja! Ja ei se sf-mitta huolestuttava oo varmasti, meet sit yläkäyrällä vaan. :D Mulla on kans tullu 11kg painoa, jotenki tosi jännä miten se kaikki voi olla tossa keskellä.

@Domi unohdinkin aiemmin kommentoida, et onneks sait uuden kortin! Paremmalla mielellä siitä :)

Taas vaikee löytää mitään hyvää asentoa viettää aikaa, kun ei oo hyvä puolimakuulla ja kyljellä kutittaa ja istua ei jaksa. Tänään ollu jotenki vähä "huono olo", en osaa ees selittää miten, mut ei oo ihan täydessä terässä.
Tulispa se mun mekanismituoli jo pian! :D

33+3

P.s. Otettaisko kuvia taas? :)
 
Haa, selvitin huonon olon syyn, oli koko ajan sellanen olo ku olisin selinmakuulla ja sitä kautta sit lähin miettimään, et voiko vauva painaa sitä alaonttolaskimoa nyt muissakin asennoissa ja niin ilmeisesti olikin. Vähä jumppaamalla ja kääntöliikkeillä sain sen ensin jotenki napaan nähden pystyasentoon, kauhee kiristävä möntti toisella puolella ja siitä sit laskeutumaan mukavammin itelleni. Ainaki on näemmä hyvin tilaa :D Kaikkee sitä.
 
  • Tykkää
Reactions: Mandala
Heippa jälleen :)

Sukupuolen kysymistä olitte pähkäilleet. Mie en ois malttanu olla kysymättä kumpaa tää uusin on vaikkakin se vielä voi muuttua niin röyhelöitä on kaappi täynnä odottamassa pientä ihmettä :love: suurin osa kyllä oli jo jemmassa tolta 1.5 vuotiaalta murulta.

@Domi onneksi sait uuden kortin (y) mulla oli dopleri ahkerassa käytössä juurikin ennen rakenne ultraa ku en kaikista liikkeistä ollut aivan varma ;) et kyllä ae halvemmaksi tulee ku ultrassa käyminen ja voi vaikka joka päivä varmistella.

@-dino- sullakin viikot käy vähiin. Miekin yritin autoa siivota mut ei siitä enää mitään tullu ku kädet puutuilee koko ajan :(

@love- mullakin sf mitta menee siellä yläkäyrän yläpuolella 15.4 ois nla katotaan oisko tasaantunu vai jatkaako siellä.


Täällä tänään rv 26+0. Perjantaina piti lähtee käymään äippäpolilla ku lensin pihan ainoalla jäätiköllä persuksilleen ja tytön sit sain mahan päälle. Onneksi pieni voi hyvin ja oli jo melkeen kilon painoinen :love:
Sokerirasituksessakin kävin pari vko sitten ja arvot oli matalammat ku sillo 14 viikolla otetussa.

Lopuksi vielä masukuva (y)

https://aijaa.com/rYKiew
 
@Domi meillä oli neuvola 2 viikkoa sitten ja seuraava tän kuun loppupuolella vasta. Rakenneultra muistaakseni 17.5. Meillä on siellä semmoinen vanha ultra, jolla kurkattiin taas masuun:love: olot helpottaneet jo jonkin verran eli oksentelu vähentynyt mutta etoo aina iltaisin. Pahimpia huonon olon aiheuttajia ovat kaikki tuoksut ja hajut (ei ruoan) sekä makeasta jäävä imelä maku suussa. Minua kaikki mintun maku ällöttää niin paljon, etten voi purra purkkaa tai pestä hampaita millään, missä on minttua. :D nyt löytyi mauton ja hajuton hammastahna, jee!

Mielenkiinnolla olen odottanut jotain mielitekoja, kun edellisessä raskaudessa oli pakkomielle kuivaan ruisnäkkäriin. Nyt ei ole oikein mitään. Hedelmät jossain määrin ja enempi myös suolanen kuin makea.

Ihanaa, kun kohta voi laittaa tännekin jo oikean masukuvan, eikä pelkkää turvotusta:D
@Ramiinalle kovasti tsemppiä sekä rasitukseen että olotilaan. Ei kai tässä ole maaliin enää kuin se 25 viikkoa(y)

@atvk87n kutina kuullostaa myös painajaismaiselta:censored: mulla kutittaa jalkapohjaa ja tulen jo sen kanssa hulluksi...
 
No hyvä @hillan_kukka että vointi jo parempi. Meillä siis rakenne ultrat peräkkäisinä päivinä (y)

@vipe1986 onneksi ei mukki aiheuttanut mitään harmia.. säikyttää varmasti aikalailla tollanen.. Ihana masu :love:

@atvk87 ootko käynyt akupunktiossa (oikeassa kiinalaiseen lääketieteeseen perustuvassa,ei mitäänfyssarin tekemää) tai vyöhykkeessä ton kutinan takia? En tiedä, mutta voisi olla kokeilemisen arvoista. Siis mitä itse hoitojen aikaan käynyt, niin minusta ainakin tuntuu että molemmat hoitajat joilla olen käynyt on sellasia "taikureita" että pystyneet ties missä asioissa ihmisiä auttamaan. Ja Nytkin varmasti jos itsellä mitä vaivoja tulee niin kysyn heiltä uskovatko voivansa helpotusta aikaan saavan.. Osaava hotiaja kuitenkin tietää ja miten raskaana olevaa voi käsitellä jne.

Kun olette täällä tosta selällään nukkumisesta puhunut, että ei hyvä. Olen koko ajan ajatellut et sekin on jotain myöhempien viikkojen juttuja. Mutta nyt kun luin omasta viikosta, niin siellä jo mainittiin jotain.. Siis onko teille ihan neuvolassa asiasta mainittu sit jossain vaiheessa vai miten.. pitää tutkailla googlea ilmeisesti et pitääkö tässä tosiaan jo nyt rueta asento miettimään, nukun nimittäin aika paljon selällään.

Mulla tuli eilen ekan kerran urheillessa vähän sellasta ikävää tunnetta kohdunseudulle. En tiiä miten kuvailisin, ei oikeen nipistänyt, eikä kolottanut, ei särkenyt.. ehkä se oli vähän sellasta niinkun "menkkamaista" ei jatkuvaa, mutta pikkasen välillä.. olen tässä vähän kyllä jo ihmetellyt kun ei oo missään tuntunut vaikka vähän sellanen laji että en tiiä miten kauan järkevää.. Kyseessä siis pallopeli jossa tulee nopeita käännöksiä, lähtöja, pysähdyksiä, kurotuksia, kiertoliikettä.. Mietin eillen jo ennen kun lähdin että onkohan liiottelua kolmas kerta viikossa, plus kerran sali ja edellisen pävän 10km hiihto, raskaissa oloissa. Mutta lähdin kun ei oo ennenkään tuntunut.. Pelailin kyllä tunnin loppuun, mutta hieman tunnustellen.. eikä sitten kyllä jälkeen tuntunut sen kummemmalta. Tänään kyllä ihan lepopäivä urheilun suhteen, pitää huomenna käydä varovasti kokeilemassa sit taas et miltä tuntuu vai joko pitää vaihtaa rauhallisempiin lajeihin (kuten mihin??? vihaan kävelyä) Mies kyllä sanoi heti et nyt se sit loppuu kun kerroin että oli tuntemuksia..:)

15+2
 
  • Tykkää
Reactions: atvk87
@Domi niin kauan voi olla ja nukkua selällään, kun se tuntuu hyvältä :) Huomaat sitten kun ei enää pysty. :D Itellä se meni kerran viel ohi useammaksi viikoksi ja palas sitten vauvan kääntymisen seurauksena. Tosiaan huimaava ja pyörryttävä huono olo tulee, kun veri ei enää palaa alavartalosta kohti sydäntä, kun se alaonttolaskimo on puristuksissa.
Optimaalisin asento on vasemmalla kyljellä makuu, jolloin jää eniten tilaa elimistölle ja vauvalle ja verenkierrolle, mut kyllä se vasen kylki on muutenkin tutkitusti paras nukkumisasento, vaikkei olis raskaanakaan. Ei tartte vielä huolia noista!

Samoin urheilusta, puoleen väliin saakka voit tehdä mitä haluat, tietty kaatumisia välttäen! Sit täytyy keksiä jotain muuta kyllä. Ja jos sulla on hyvä kunto ja lihaskunto, nii ei tartte himmailla vielä, kunhan et alota mitään uutta kestävyyslajia nyt. :D

En oo itseasiassa ajatellutkaan, että akupunktio vois tähän auttaa. Täytyy kattoa, oisko täällä tuppukylässä jotain osaajaa!
Eilisilta oli taas kauhee, oli menny aika hyvin koko päivä yöpuvussa ja ulos mennessä haalari vaan siihen päälle ja sit en kuitenkaan pystyny nukahtaa kutinalta. 1,5h päästä hermostuin ja otin Histecin. Sit tuli uni siitä puolen tunnin päästä.
Koitan saada sitä ataraxia, kun se ois kuitenkin turvallisinta käyttää.

Tänään mennään tutustumaan synnärille. :)

@vipe1986 onneks ei kaatuessa käynyt mitään ja kivaa ku pääsitte vilkasemaan pientä! (y)

Oliko sulla @Mandala se ultra nyt pe? Ai että ku kiva päästä! :love:

33+4
 
  • Tykkää
Reactions: Domi
@gemmy Uff, ei kuulosta kivalta käydä noin monesti siellä oksentelemassa. Sullakin salmiakki mielitekona, onneksi ei enää tule sitä Turkinpippuri mainosta facessa, sitä jossa oli iso laatikko niitä.
Mulla on sama, yritän tunnistaa liikkeitä, koska joillain on tuntunut jo aikaisemminkin kuplintaa, mut ei..

@atvk87 Voi ei, toi sun kutina kuulostaa niin inhottavalta. Toivottavasti saat jonkun avun siihen.
En ole muita valmisteita mahaani syönyt, kuin maitohappobakteereja. Viili ym. ei uppoa.

@vipe1986 Hui, onneksi ei käynyt mitään kaatumisessa!

@Hillan-kukka Kiitos tsempeistä! Hauska miten ihmisillä tulee eri asioista huono olo, mulle ruoan haju on pahinta mitä tiedän, ja minttu taas helpottaa jos meinaa oksennus tulla. Esim. käytän sellasta vihreää suuvettä monesti päivässä.

Meidän perheen naisilla mahat pulpahtaa heti ulos ja on lopussa sen kokoisia kuin olisi kaksoset tai kolmoset! Mun maha on nyt jo isompi kuin joillain loppumetreillä olevilla :ROFLMAO: Mutta ainakin olen raskaana olevan näköinen, täytyy iloita ja olla ylpeä mahasta, vaikka ahdistaakin hankkia uusia vaatteita vähän väliä kun jää pieneksi :love:

Ihanaa viikkoa kaikille! ❤
 
@atvk87 toi kutina :confused: ootko kokeillu vaihtaa sitä pesuainemerkkiä? Raskauden aikana kun kaikki on mahdollista... Et jos allergialääke hillitsee kutinaa nii voisko tosiaan olla et nyt joku pesuaine tai jopa vaatemateriaali on se mikä ärsyttää (puuvilla/pellava/tekokuitu tms), käytätkö vaan tiettyä materiaalia sisältäviä vaatteita? Mut huippuu jos saisit sen ataraxin! Isännällä oli sitä enterorokon aikaan ja olo kyl hyvä (y)

@Ramiina varmasti saisin saikkuakin, ehkä. Meidän neuvolatäti tuntuu olevan vähän semmonen et ei ihan pienestä kuitenka kirjota :D ja työtilanne se et ylimääräsiä tekijöitä ei oo, joten en viiti tehä työkavereiden työnteosta tukalaa sillä et jos pystynki tekee. Nythän sen näkee kun töihin meen että tuleeks siitä mitään :barefoot:

@Domi mulla oli kans se rasitusohjeistus rv24-28 ja kävin heti sillo 24 lopulla et on äkkiä pois alta :whistle: myös vähän sillä et jos oiskin sit ollu radi nii ois tienny ajoissa :) ja tuo sukupuoliasiahan on jokaisen oma päätös. Ei kukaan tuomihe jos ei haluu tai haluu tietää. Oon itekki tosi paljon kuullu näistä et ei ollukkaan se mitä piti olla, suurimmaks osaks tapaukset on ollu just näitä et tyttö onkin ollut poika :rolleyes: mie oon nyt luottanu omaan intuitioon tässä sen "tyttömäinen rakenne"-kommentin lisäks :giggle: sukupuoltahan ei varmaks nähnyt rakenneultrassa, että voi vielä yllättää.

@vipe1986 onneks ei sattunut mitään kun kaaduit! Ihana mahakuva :love:

@hillan_kukka siellä päästy kurkkailee kaveria! :love: hienoo et olo kohentunu!

Yllättävän pirteellä mielellä töihin lähössä! Olin lähes varma et oon ihan kuoleman väsyny :giggle: illalla taas jalat ja selkä se huutaa hoosiannaa ku nyt toki enempi liikettä ja seisaallaan oloa tuleejo yhdelle päivää kuin oli koko viikolla :confused: saas nähä saanko enää tavaroita lattiantasosta/alahyllyiltä :X3:

Nii ja siis tuo salmiakki! Varmaan roudaan synnärille pari kiloa mukana, ihan hirveetä kun ei nyt voi/halua syödä! Yhen jos semmosta huippuhyvää söis nii varmasti karkais homma lapasista ja tulis vedettyy kaksin käsin ihan överit sit :whistle::ROFLMAO:

31+0
https://aijaa.com/AYr7RE
 
@atvk87 harmin paikka, että kutina varjosti rentouttavaa hengailua flamingossa :unsure: Toi akupunktio onkin muuten hyvä ehdotus @Domi kiinalainen lääketiede varsinkin on just semmosta taikurihommaa, mutta uskon sen tehoon kyllä ehdottomasti! (y) Jospa saisit sitä ataraxia noihin kutinoihin myös. Auttais varmaan uneenkin. Mulla ainakin atarax (sen harvan kerran jos joskus joutunut ottamaan) toimii hyvin unilääkkeenä :D
Tosi hienoa, että sais vauvelin kääntymään niin huono olokin poistui (y)

@love- jeee rv30 ylitetty :love: Ja noin vähän pidempään lomaankin! (y) otapas iisisti siellä töissä jos vaan pystyt! ehkä ne työkaverit voisi hoitaa alahyllyhommat sun puolesta kun on niin vähän töitä jäljellä enää?

@Ramiina nouuuuu hiton ripuli :unsure: mutt @atvk87 ottikin esiin tärkeän seikan, että se suolisto pitäisi kyllä nyt saada kuntoon tuollaisen ripuloinnin jäljiltä ja tukea sitä suolistoflooraa eri keinoin.
Mullakin iso paketti microlaxeja kaapissa ku viime raskaudessa olin tosi ummella lopussa varsinkin, mutta nyt koko ajan syömä rautalisä pitää suolen toiminnassa :ROFLMAO:

On kyllä niiiiiin paljon eroja kaikessa näissä hommissa eri kunnissa. Musta tuntuu, että mulla on uudelleensynnyttäjänäkin jopa useammin käyntejä kuin teillä joillain (n) Neuvolalääkäreitäkin on se kaksi (rv14 ja nyt jonkun viikon päästä) mitä ekassa raskaudessa ja omaa terkkaa käyty katsomassa se joku reilu kuukauden välein kai. Luulin, että tokassa raskaudessa on paljon harvemmin.

@vipe1986 hui onneksi selvisit säikähdyksellä! ihana maha :love:

@hillan_kukka jes siellä kuulostaa tosiaan siltä, että elämä alkaa voittamaan (y)

@Domi kyllä mä oon kai lähemmäs rv20 nukkunut paljonkin selällään. Oon ennen raskauksia ollut sellainen selällään nukkuja ja ekassa varta vasten opetellut nukkumaan kyljellä. Mutta tässäkin nyt sitten vieläkin välillä herään tajuamaan, että oon melkein selällään. Jos se tuntuu hyvältä niin go for it, mutta ainakin sitten myöhemmillä viikoilla voi pyrkiä nukkumaan enemmän kyljellään. Ja noi liikuntahommat, anna palaa vaan omaa kehoa kuunnellen. Monet kovasti liikuntaa harrastavat liikkuu ihan sinne loppuun asti kun ovat siihen niin tottuneet.
Sitten on näitä laiskoja kuten minä kellä liikunta tosi epäsäännöllistä ja satunnaista niin kunto loppuu kyllä kesken aika nopeasti raskaudessa :whistle: tärkeintä vaan just kuunnella kroppaa eikä yhtään rempoa jos vähänkään tuntuu huonolta siinä hetkessä.

Täällä alkaa flunssasta elämä voittaa. Vielä ei ole 100% olo, mutta tänään eka aamu viikkoon kun oli herätessä inhimillinen ja suht energinen olo.
Eilen oli mahassa hiljainen päivä, ajattelin taas että varmasti eri asento vaan kun kuitenkin silloin tällöin tuntui jotain kun oltiin aika paljon liikenteessä. Tein kuitenkin muutamalla suklaapalalla liikelaskennan ekaa kertaa. En tiedä olisiko just siitä vauvan asennosta johtuen, että ei ollut oikeasti kauhean tukala olo koko päivässä, imuroin ja käppäiltiin naapurustossa kevään merkkejä ja lintuja ihmetellen ihan ilman tukaluuksia. Eli onneksi päästiin nauttimaan hyvistä ilmoistakin ulkona. Tänään on sitten taas mahassa kunnon bileet ollut eilisen päivän edestäkin :LOL: Esikoinen halusi aamusta heti herättää pikkusiskon paijaamalla mahaa ja juttelemalla :love::love:

Alkaa olla kohta vaateongelma kun talvitakki alkaa olemaan paksu jos keväiset ilmat jatkuu ja sen lisäksi se ei myöskään hurjan kauaa mene kiinni enää vaikka reilun kokoinen onkin :D Ostin viime raskaudessa henkkamaukan mustan parkatalvitakin jonka lainasin kaverille tässä välissä. Hänellä oli se sitten synnärille mennessä päällä kun lapsivettä ryöppysi, pesun jälkeen siitä on lähtenyt tosi paljon väriä ja näyttää niin kulahtaneelta ettei stä kehtaa käyttää kyllä millään. Ei ole mitään välikausitakkia mikä mahtuisi päälle ja nyt en tod sellaista viitsi ostaa. Yksi ihan ohut äitiystakki on, mutta se ei sitten kyllä lämmitä yhtään jos on alle 10 astetta. Tulispa yhtä nopeasti lämmin kevät niinku viime raskaudessa niin voisi suoraan siirtyä paitahihasillaan kulkemaan. Sitten onkin ongelma housupuolella kun on vain tiukkoja mustia "farkkuja" :ninja:

33+1
 
@Ramiina mulla ei sairaalakassiin varmaan muuta mahu ku puhelimen laturi ja salmiakkia.. :rolleyes: pitäähän se aika jotenki saada kuluun ku odottelee puudutuksen poistumista :D

@gemmy voi harmi ku mahassa vielä hiljasta. :( Jos kuitenki kävisit sielä avoimessa neuvolassa kuuntelemassa niitä sydänääniä ❤

@atvk87 voisin kuvitella että sukkikset ihan pahinta tollasen herkän iho kans :eek: eipä se taida loppua vasta ku laitoksella, hyvä jos allergialääkkeistä on kuitenki apua (y) kiva että sielä bebe vähän yhteistyöhaluisempi, täälä oltiin yhtenä päivänä nii hankalasti kans ku paino takapuolella tuohon rintojen alle eikä kyllä aikonu kääntyä mihinkään vaikka kaikkia temppuja yritin. :D seuraavana yönä oli sit muljahtanu parempaan asentoon.

@vipe1986 hui, onneks ei käyny mitenkään kaatuessa :confused: ihana masu :love:

@hillan_kukka kiva että olot vähän helpottanu. Ja masuunki kurkattu :love:

@Domi nuku vaan selällään niin kauan ku tuntuu hyvältä, tuut kaipaamaan sitä :D mä voin vielä välillä sellasessa puolittaisessa selinmakuuasennossa nukkua mutta kyllä enimmäkseen täytyy olla kunnolla kyljellään. Liikuntaaki oman voinnin ja tuntemusten mukaan, hyvä kun pystyt liikkumaan noinki paljo! :) kävelyä vihaan minäki mutta eipä sitä muutakaan ole keksiny, nyt kun tiet sulanu niin tekis mieli pyöräileen mutta liitokset taitaa olla jo erimieltä :rolleyes:

@love- tsemppiä töihin! Ihana masu sieläki :love:

@Mandala vielä ei oo yhtä paha takkiongelma ku sulla mutta pari kertaa lainannu miehen tuulitakkia ku omat vastaavat ei aijokkaan mahtua päälle :D kunnon kevättä odotellessa (y)

Sain sen auton siivottua :D ja istuin on autossa ❤ siivouksen jälkeen meninki sitte päikkäreille ja leputteleen mahaa joka oli melko kova jo siinä vaiheessa. Unien jälkeen aurinko paisto vielä nii ihanasti että lähin sit "lenkille". Ei voi ees kunnon lenkiks enää kutsua ku vauhti on niin hidasta :D viiminen puoli kilometriä oliki sitte jo työn takana, piti pysähdellä useamman kerran hengitteleen. Hetken jo mietin soitanko miehen hakeen mut kotia :LOL: no pääsin sit kuitenki lyllertään perille, illalla alapää oli ihan turta ja yöllä en aikonu päästä vessaan ku liitoksiin sattu niin. Onneks nyt on pilvistä ja tuulee niin ei oo mitään himoja lähtee reippaileen :D

35+2
 

Attachments

@Mandala Mahtavaa että flunssa helpottaa (y)
Juu mä ajattelin käydä apteekissa kysymässä olisiko jotain tähän vaivaan. Jos huomenna ennen ultraa tai sen jälkeen muistaisi käydä.

@-dino- :LOL: Mä sanoin just eilen miehelle samaa, että pakkaan salmiakit kassiin ja syön siellä heräämössä kun odotan puudutuksen loppumista. Pitäisi siis saada sektio selän vammojen takia.

Ihania mahoja kaikilla! ❤
 
@-dino- miehen vaatteet on hyvä kyl! mun mies on kaksmetrinen ja käyttää XL kokoisia vaatteita, mutta viime raskaudessa ainakin hänen t-paidatkin teki tiukkaa mahan kohdalta :ROFLMAO: nyt en oo vielä kokeillut. Töihin ei ihan kehtaa lähtee hänen takeissaan, joten toivon voivani kärvistellä tän vajaan pari viikkoa (kääääkk niin vähän!!!) tuolla talvitakilla :D
Sähän oot ollut reipas tänään, jes! (y)

Mun salmiakinhimo on taas laantunut. Oon ennen ekaa raskautta ollut salmiakkihimoinen, enkä juurikaan suklaahimoinen ihminen niinku yleisesti, mutta viimeksikin alun jälkeen se himo taittui ja vaihtui suklaaseen vähän. Ja kumma kyllä se vähän jäi sitten raskauden jälkeenkin o_O Eli raskaus pilasi mun salmiakkihimot :Dnyt oli taas alussa salmiakkihimoja, mutta ei enää pitkään aikaan.
Beef jerky oli viimeksi myös aika himotus ja otin sitä sairaalakassin mukaan. Kuitenkaan se turvotus (mitä suola pahensi) ei jäänyt synnärille niin en niitä sitten kauheasti viitsinytkään syödä heti.

Sain nyt just tietää, että mun sijainen aloittaakin jo huomenna, kauhea härdelli nyt saada lisää valmisteluja tehtyä kun tarkka päivämäärä on tiedossa, ettei hänen tarvis pyöritellä peukaloita ekoina päivinä ja mäkin saisin hoidettua kunnialla kaikki handover jutut loppuun.
Mutta tekipä tämä nyt sitte äitiysloman (ja vauvankin) lähestymisestä toooooosi paljon konkreettisempaa :eek:
 
  • Tykkää
Reactions: atvk87
Moi kaikki, pitkästä aikaa! Pahoittelen kovasti useamman kuukauden hiljaiseloa. Minähän siirryin vuodenvaihteen jälkeen kokopäivätyöhön, ja arki tuntuu vievän kaikki mehut, kun työpäivän jälkeen ei voikaan vain romahtaa sohvalle lepäilemään kuten ekassa raskaudessa, kun kotona on alle 2-vuotias taapero viihdytettävänä. :) Kovin paljon ei siis ihan omaa aikaa jää.

Raskauden suhteen kaikki on toistaiseksi mennyt hyvin. Vähän mietitytti kun liikkeet tuntui kovin hentoina ja epävarmoina pitkään, vasta viimeisen viikon tai pari niitä on tuntunut päivittäin selkeinä (ei voi olla pelkkää suolen kuplintaa). Nykyisinkin huomaan ne yleensä vain levossa ollessa. Istukka on kyllä takana, joten sen ei pitäisi vaimentaa. Viimeisin ultra oli rakenneultra joitain viikkoja sitten, ja nyt torstaina oon menossa omakustanteisesti Dextraan. Mulla tuli viime kerralla synnytyksen jälkeinen erittäin raju verenpaineen nousu jota kesti joitain viikkoja ja tarvi tuhdin lääkityksen, ilmeisesti jonkinlainen raskausmyrkytyksen muoto, ja haluan nyt jo varhaisessa vaiheessa alkaa seurata istukan virtauksia.

Sokerirasitus oli ehkä kuukausi sitten ja siinä narahdin paastoarvosta, joka oli 5,3 eli tasan se raja jolla diagnoosi tulee. Kotiseurannassa aamun paastoarvot ovat kyllä olleet moitteettomat, mutta yksi tosi korkea aterianjälkeinen arvo on ollut (mikä oli odotettavissa, koska ko. ateria sisälsi aika paljon sokeria ja oli kaikkien suositusten vastainen).

@atvk87 , kurjalta kuulostaa sun kutinavaivasi! Onneksi sappihappoarvoissa ei silti ole ollut nousua. Mulla oli viimeksi loppuraskaudessa ihan lievä hepatoosi. Viikolla 39+ mainitsin neuvolassa, että välillä varsinkin iltaisin tulee vähän kutinaa, kuin talvisaikaan ihon kuivuessa. Kutina oli siis tosi pientä eikä edes hirveästi haitannut. Sappihapot katsottiin ja ne olikin vähän viiterajan yli, en enää muista paljonko. Nousu oli niin lievää ja laskettuun aikaan alle viikko, että muuta ei tehty kuin käynnistys laskettuna päivänä.

Yritän taas päästä vähän kärryille itse kunkin kuulumisista, tässä tuli lähinnä omaa napaa nyt.

Muoks. rv 24+1 nyt.
 

Yhteistyössä