~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

Hei!

Anteeksi että tungen teidän palstalle mutta haluan rohkaista teitä naiset!
Meillä tehtiin icsi hoito viime loka-marraskuussa (5vuoden yrittämisen jälkeen), mistä raskaus saikin alkunsa. Raskaus oli alusta asti helppo mikä pelotti kun mikään ei viitannut että olisin ollut raskaana, paitsi raskaustesti. Olin odottanut etovaa oloa ja oksentelua mutta ei mitään, kiinnittymisen tunsin kun tiesin sitä kuulostella mutta siihen jäi vatsatuntemuksetkin. Jossain vaiheessa oli päänsärkyä mutta sitä mulla oli ollut aiemminkin niin en sitä pitänyt oireena. Olin onnellinen kun ekassa neuvolassa todettiin että alkio on kiinnittynyt oikeaan paikkaan ja syke löytyi mutta raskaus ei vieläkään tuntunut todelliselta. Vasta nt ultrassa tuli itku kun tyyppi liikkui ja tajusin että mun sisällä oikeasti kasvoi joku. Silti unohdin välillä olevani raskaana ja vasta kun vatsa alkoi kasvaa niin aloin sen muistaa ja uskoa. Rv23+0 tuli paniikki kun aloin vuotaa lorisemalla verta ja jouduin sairaalaan lepoon ja tuli myöhäisen keskenmenon pelko. Lääkäri ilmoitti että vauvan hyväksi tehdään jotain vasta 23+5 ja sittenkin on pikkukeskosuuden riski. Verenvuodon syyksi löytyi iso hematooma istukan reunassa. Vuoto saatiin hallintaan ja lepäsin kaksi viikkoa sairaalassa, henkisesti varauduin jo makaamaan koko loppuraskauden mutta siihen ei onneksi jouduttu.

Nyt sylissä rimuaa täysin terve tyttö joka syntyi 40+1. :love:

Siis se mitä tällä tarinallani halusin kertoa on että oireettomuus ei välttämättä tarkoita mitään huonoa ja hematoomankin kanssa pystyy raskauden elämään ja kaikki päättyy silti hyvin! Ai joo, pääsin lääkärin lähetteellä juttelemaan menetyspeloistani jo raskausaikana Pikkulapsipsykiatrian poliklinikalle ja keskustelut jatkuu edelleen. Suosittelen lämpimästi!!

Tsemppiä teille kaikille raskauksiinne ja toivon teille kaikille parhainta lopputulosta!

Astrea ja tyttö
 
Kiitos Astrea tarinasi jakamisesta, on se kiva kuulla aina oireettomuudesta :) kyllä internet tietyllä tapaa 'pilaa' ihmisen kun ennen raskautta on jo aivan selvät odotukset mitä tulee tapahtumaan. Ja kun näin ei tapahdu niin ei sitten edes osaa olla iloinen siitä ettei oksennnakaan 24/7 :D

On tämä ihmismieli kyllä muutenkin kummallinen, olen nimittäin alkanut itse taistella omaa luovutusmielialaa vastaan. Rinnat on ollut sen verran kipeät ja ihanku kasvaneet vähäsen, että olisi vaikea kuvitella toisenkin kaksosista hiipuneen pian toisen jälkeen ainakaan. Eihän se tosiaan välttämättä mitään tarkoita jos on rinnat kipeät, jos on keskeytynyt ja hCG:tä kehossa vielä reilusti. Mutta sainpahan siitä itselleni toivetta sen verran että en välttämättä ihan paniikissa ultraa juuri nyt odota (vaihtuu tiistain työpäivän aikana kyllä vielä varmasti monta kertaa ennen klo 17.30 ultraa :D ).

Nuo hematoomat mua usein mietityttää että mistä niitä voi tulla? Onko ne istukan kohdalla vai miten ne voi muodostua? Hurjaa paniikkia ne aina kyllä aiheuttaa ikävästi.

Miten Rusina ja Haunoora voivat, onko tilanteet pysyneet samanlaisina?

8+0 tänään
 
Viimeksi muokattu:
Niin, oireet vastaan oireettomuus. Jos omaisi perusoireet - pahoinvointi, rintojen arkuus ym, niin olisiko tämä jotenkin helpompaa, kuin sitten taas ihan oireettomuus, niin kuin minulla itselläni (jollei pientä väsymystä lasketa :sleep:). Tuntuu, että joutuu odottamaan epätietoisuudessa aina vain seuraavaan ultraan tai muuhun vastaavaan missä saa varmuuden raskaudesta. Kuitenkin luen järkyttyneenä, miten epävarmaa alkuraskaus voi olla ja kuinka tälläkin palstalla monet ovat vastoinkäymisistä huolimatta edelleen vahvasti mukana :giggle:(y) Ja heille erityisesti toivon, että vastoinkäymiset olisivat nyt tässä!

Ja asiasta kukkaruukkuun. Joku jossain vaiheessa kirjoitteli juhlista, jotka ovat edessä ja kuinka niissä pystyy olemaan juomatta, koska se ei olisi "normaalia käytöstä". Minä ratkaisin tilanteen seuraavanlaisesti. Edessä on työpaikan pikkujoulut syyslomaviikolla ja tunnetusti nämä yön yli reissut ovat olleet varsin kosteita. Työpaikalla kaikki tietävät eritasoisesti (pieni työpaikka), että käymme lapsettomuushoidoissa, joten olen sanonut, että tuolla viikolla meillä on hoidot päällä eikä sen aikana suositella alkoholin käyttöä enkä halua tätä nyt riskeerata, kun siitä kerran maksammekin... raskaudesta en halua puhua mitään, vielä pitäkään aikaan.
 
En todellakaan kuulu tänne ketjuun mutta mäkin haluan sanoa sanasen.
Mullakin noi hoitoalkuiset on ollu todella oireettomia. Luomuissa rinnat on kipeytyny aikaisin mutta noissa ei. Lääkitys lienee valmiiksi niin vahva ettei elimistö enää "tunne mitään ". Mutta itselläni on ollu tietyt erot negaan ja plussaan kuitenkin. Plussissa on alkanu pysyvä voimakas mahan turvotus about vähä ennen plussaa. Samoin se että palelu tms tulee lugesteronista riippumatta. Ja alakerta lorisee vesimäistä vuotoa . Negoissa olot tulee vain muutama tunti lääkkeen jälkeen ja sit hiipuu ja tulee uudelleen kun ottaa seuraavan annoksen. Mahan turvotus menee samoin on off. Ja palelu on paljon vähäsempää eikä toosasta valu kuin lugemössö.
Muuten mitään pahaaoloa mulla ei tullu luomuissakaan, saati hoidolla. Vasta joskus reilusti 6v jälkeen alkoi jotku ruoat tökkiä mutta mitääm oksentelua ei tullut kertaakaan.

Nyt mä suren täällä ettei mua palele eikä oo muutakaan luotto-oiretta. Mutta näillä mennään ens viikkoon kunnes tuomio tulee.

Tsemppiä tänne! Olisin toivonut kans pääseväni tänne.. :oops:
 
Haikara matkalla (y)

nimim. ... hoito ... monesko tulossa ... LA

lullaby ... 4.IVF PAS ... toinen ... 29.4.2016
Mandala ... 2.IVF 1.PAS ... ensimmäinen ... 22.5.2016
Aanis ... 1.IVF ... toinen ...
kop kop ... 1.ICSI/IVF 2.PAS ... toinen ... 18.5.2016
Peppermint ... 1.IVF/ICSI ... ensimmäinen ... 18.5.2016
Caro87 ... 2.IVF ... ensimmäinen ... 11.5.2016
iinukka1 ... 2.ICSI/IVF ... ensimmäinen ... 13.5.2016
haunoora ... 3.ICSI 2.PAS ... ensimmäinen ... 4.6.2016
Henrietta ... 2.ICSI 2.PAS ... ensimmäinen ... 6.6.2016
Maria_V ...
Jezebel78 ... 1.ICSI ... ensimmäinen ... 7.6.2016

Tapahtumia tulossa :)
Mandala
- ultra 13.10. - rv8+2
lullaby - np-ultra 14.10. - rv12
Henrietta - ultra 15.10.
haunoora - ultra 16.10.
Mandala - neuvola 21.10. - rv9+3
iinukka1 - ultra 27.10. - rv11+4
Peppermint - ultra - rv10+6
iinukka1 - neuvola 23.11.
Peppermint - np-ultra - rv12+5


Maaliin päässeet :love:
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos Mandala tuosta listalle laittamisesta, unohdin ihan kokonaan infoa noista laittaa, vaikka olenkin kyllä asian rekisteröinyt keskusteluistanne. Laskettu aika olisi kai 7.6. selvinnee tarkemmin ultrassa, mutta tiedän, että minun historiallani edessä on käynnistys viimeistään raskausviikoilla 38, joten toukokuun puolelle siirtyisi synnytys (jos nyt sinne asti päästään... ei voi vielä luottaa ja ajatella niin pitkälle...)
 
Pahoittelut Jezebel, että unohdin sinut ekalla kertaa laittaa listalle! Ja tuota laskettua aikaa voi sitten muokata matkan varrella :)

Mietin vielä, että olisiko se kiva lisätä tuonne mistä lullaby muistaakseni mainitsi, että mitä on kelläkin tulossa eteen seuraavaksi; oli se sitten verikoe, ultra, neuvola tms. Pysyisi vähän perässä mitä kellekin tapahtumassa seuraavaksi kun onneksi alkaa täälläkin porukkaa olemaan sen verran, ettei kaikkea meinaa muistaa :)
Taidankin lisäillä omat tiedot niin kertokaahan mulle tietojanne, niin lisään!

Makoilen sängyssä katsomassa telkkaa ja tuli sairaalaohjelmaa, jossa oli aika vaikea synnytys. Kylläpä tuli itku sitä katsoessa! Huomannut muutenkin silloin tällöin, että vaikka olen tempperamenttinen, niin silti jotkut ihan pienet asiat saattaa päässä kiehahtaa jotenkin tosi nopeasti ja sitte töksäytän miehelle siitä äkäisesti. Asioista mistä en kyllä normaalisti äkäisesti mitään sanoisi kuten eilen kaverin luota lähtiessä jotenkin muka kesti heidän oven kiinni laittaminen ja hissiin tuleminen niin piti puhisti että "mikä siellä kestää??" raukka joutui selittämään takin jääneen oven väliin minkä asettamisessa kesti :D

Ootteko te huomanneet muutoksia tempperamentissa tai muussa mielen liikkeissä?
 
Mulla on tilanne pysyny nyt samana eli verta tulee välillä vaan pyyhkiessä. Eilen oli niin epäuskonen olo että tein yhden raskaustestin vaikka eihän se mitään kerro tällä hetkellä mistään :D ainakin vahva viiva siihen ilmesty samantien eikä raskausoireet oo hävinny mihinkään.
Oon vertaillu Googlesta löytyviä ultrakuvia ja oon nyt aivan varma että tämä toinen siellä on vaan tuulimuna kun näkyy vain rinkula joka oli ruskuaispussi eikä kokonaan sellasta tummaa aluetta. Nyt siis mieli on menossa huomenna toteamaan tuulimunan...
 
Kammokäyrä alkaa nousta kun se np-uä lähestyy.. muistaa niin kirkkaasti miten se sillo viimeks meni :/ mietin eka et meniskö alkuviikosta vielä dopplerille mut mitä jos ei saataskaan kuuluviin niin ois vaan hirveessä ahdistuksessa sinne keskiviikolle.. kun ei kuitenkaan mitään ultraa sitä ennen nyt enää viitti erikseen ottaa. Takaraivossa rupee kuuluun taas se "ei siellä nyt varmaan enää mitään oo".
Eli se np-ultra ois 14.10. ja sillon ois rv12+0. Pitäskö noi viikotkin merkitä tonne seuraavaks tapahtuvan tiedon loppuun?
Kiitos Mandala kun jaksat pitää niin ahkerasti tota listaa!
 
Vuoto täällä lisääntyny aamusta vähitellen ja äsken alko järkyttävät kivut joihin ei Panadol pure... -.-
Voikohan tää olla vielä siitä edellisestä vuodosta/ mahdollisesta alkiosta johtuvaa vai nytköhän se toinenkin sieltä on tulossa pois....
 
Haunoora toivottavasti on vaaratonta!
Mulle lääkäri sanoi että siitä mun toisen alkion hiipumisesta ei pitäisi tulla mitään erityistä alkiokohtaista "keskenmenoa". En tiedä sitten mitä sille toiselle käy, surkastuuko se jotenkin olemattomiin tms kun ei se mullakaan ollut kuin 6,5mm pituinen.

Mies äsken kiinnitti huomiota mun nänneihin, sanoi että nännipihat näyttää suurentuneen. Voiko niinkin käydä o_O vai johtuukohan se sitten siitä kun rinnat tuntuu vähän suurentuneen muuten hmmm.
 
Haunoora kamalaa vaihtelua! Toivottavasti nyt rauhoittuisi ja toinen pysyisi matkassa!

Itselläni pahimmat kivut kadonneet, vuotoa ei ole olenkaan (vuoti vain hetken silloin torstaina). Rinnat ovat nyt kipeämmät ja pää ei tajua mitään. On se kroppa outo, vaikka mitään ei enää ole ja hcg laskee. Tulikohan tästäkin sitten kkm eikä mikään spontaani km, koska mitään vuotoa ei ole.
 
Mulla np ultra 27.10 olisko sillon 11+4 ja toinen neuvola 23.11. Toivottavasti sinne asti päästään... tuntuu et siihen on niin pitkä aika...

Ja mielialoista sen verran et jos mieheltä kysyy niin oon kuulemma pahempi tuuliviiri kun aiemmin ja saatan kilahtaa ihan jostain mitättömästä... mä en sitä usko...:p eilen tosin kun teki mieli mansikkapirtelöä ja aloin sitä tekee ja blenderi hajosi kesken kaiken ja kaikki pirtelö valui pöydälle. . Alko huuto itkupotkuraivarit...:LOL: mut varmaan olis muutenkin tullut. . Tiedä sitä sitten:) itkua pääsee kaikissa ohjelmissa mitä normaalisti en tee koskaa mut mä oon sitä mieltä et se johtuu iästä... 35v :D:D:D
Oksentelu loppunut vähän huolestuttaa mut etova olo jäänyt. . On se kumma et eka ihan kypsä siihen sit kun se loppuu niin paniikki iskee... mut kuoleman väsynyt oon duunin jälkeen... osaatteko sanoo jos kesken menee tai kuolee kohtuun eikä tuu itestään ulos loppuun oireet seinään vai pikku hiljaa...:unsure:
Kaikille tsemppiiiiiiiiiii hirveesti ja peukkuja pystyyn kyl me perkule ollaan nyt ansaittu et päästään kaikki loppuun asti...(y)
 
Mandala hematoomat voi olla istukassa, kohdunsuulla, kohdussa jne. Mulla nyt kohdussa, istukan yläpuolella, ei istukassa kiinni. Ja nyt siis pieniä useampi. Esikoisen kanssa oli yksi iso joka oli aina sikiöö isompi. Ne on jotain verenpurkaumia/mustelmia. Syitä ei kai kukaan tiiä varmaks koskaan kukaan? Arvailen mahdollisia syitä: limakalvon suonia rikkoutunut, istukasta vuodellut..
Nännipihat joo laajenee joillakin raskausaikana.

Haunooralle jaksamista/kestämistä!! On kyl v....nen tilanne! Onnea huomiseen ultraan!!!

Tuhannesti kiitos tsempeistä!! :)

8+4
 
Viimeksi muokattu:
Kylläpäs haunooraa nyt piinataan :( toivotaan että huominen tuo helpotuksen..
Siitä on jo varmaan melkein kuukaus kun mies mainitsi tissien kasvusta :D mut muuten kuulema ei oo huomannu mitään luonnemuutoksia tms. enkä kyllä itekään. Ainoo on ne karkit ym. pikku naposteltavat joita viime aikoina on ollu melkein jatkuvasti pöydällä.. eipä semmosia yleensä oo ja pitäs kai vähän rajottaakin.
iinukka1, oliko se edellisellä sivulla vai missä, kun aiemmin kuvailin miten mulla oireiden kans meni sillon kkm:ssa...eli tosiaan aamupahoinvointi lievitty yhtäkkiä, vaikka jotain satunnaisempaa etomista oli senkin jälkeen, mut tissit alko löystyyn ja kipu häviään hitaammin. Kokonaan ne kutistu ja normalisoitu vasta joskus tyhjennyksen jälkeen.
Eiköhän sulla kuitenkin ja paljo todennäkösemmin oo kaikki ihan kunnossa :)

Nyt oon tietysti tutkinu ja vertaillu niitä viime vuodenkin seerumituloksia, ja todella pielessä ne ilmeisesti oli, hirveen matalat, mikä viittais johonkin muihin trisomioihin (esim. 13 ja 18) mut ei downiin. Mutta en tiedä sit missä määrin siihen on voinu vaikuttaa se et oli 2 alkioo ja oli ollu jo lähes 2 viikkoo kuolleena siinä vaiheessa. Jotenkin ois vaan lohdullisempaa aatella että niissä tosiaan oli pahasti vikaa jo lähtökohtasesti eikä kuollu vaan esim. siks että oli kaksoset (kuten lääkäri arveli), saati että ite ois jotenkin aiheuttanu sen...
Onko sulla Mandala vielä ollu puhetta neuvolan kans, voiko seerumiseulan tehdä kun on kyseessä kaksosina alkanu raskaus, mut jos nyt se toinen on hiipunu? Kun noissa seulaohjeissa sanotaan ettei sitä tehtäs ollenkaan monisikiöisissä.. en tosin ymmärrä miksei, jos kyseessä on identtiset joilla on oletetusti kuitenkin se sama perimä. Sen tajuan tietty ettei epäidenttisissä voitaskaan soveltaa.
Oiskohan Tammitytöllä tai jollain muulla "tietotoimistolla" :D tästä jotain kattavaa lisäinfoo, linkkejä tms..?

Nyt viikonlopun aikana oon huomannu että vakiohousut on alkanu aavistuksen kiristää sitä häpyluun ja navan väliltä.. vaikka yleensä ne on suht väljätkin. Pitää ottaa jossain vaiheessa käyttöön kuminauha nappiin ja napinlävestä, minkä vinkin just luin oliko se täältä vai jostain muulta palstalta. Niin saa jatkotilaa eikä tarvi välttämättä ostaa edes mitään erityisiä äityshuousuja ;)
 
Viimeksi muokattu:
Haunooralle tsemppiä ultraan!

Omassa navassa: Kipuja ei oo torstain jälkeen oo ollut eikä vuotoja. Soitin klinikalle ja aikaistettin varhaisultraa eli se torstaina 15.10. Toivon niin paljon että se kamala kipu olis ollut jotain suolistoperäistä eikä meijän pieni olis menehtynyt. Kysyin hoitajalta samalla hcgstä että miten se käyttäytyy jos olisi mennyt kesken niin sanoi että kyllä se hcg lähtisi laskuun eikä ainakaan nousisi mutta kunnolla vasta sitten kun raskausmateriaali alkanut tulla ulos.

Monella tällä viikolla ultria ja tapahtumia, toivottavasti tulee vaan hyviä uutisia!! :love:
 
lullaby voi hitto enpä ole tiennyt edes tollasesta :eek: toivottavasti ne nyt kuitenkin ottaa ne, kun kuitenkin aika sataprosenttisella varmuudella vain toinen, jos sekään, elossa.
Nimittäin kyllä mua ainakin jännittää ihan hirveästi, että onko ollut geneettinen vika minkä takia toinen ainakin kuollut jo alussa. Ja jos on niin onko tällä toisellakin jotain samaa häikkää kun kuitekin identtiset olleet :confused:
No ensi viikolla selviää kun on eka neuvolakäynti.

Henrietta hyvä että kivut meni nopeasti pois! ja kylmiä hermoja ultran odotteluun!
Mä huomasin, että vaikka sitä ekaa ultraa jännitti aivan saatanasti niin silti se parisen viikkoa kuitenkin sitä odotellessa meni nopeasti. Sama juttu nyt tätä tokaa odotellessa.

haunoora tule heti kertomaan miten lääkärissä meni!

iinukka eiköhän sullakin vaan ala lähestyä rennommat ajat raskaudessa jos oksentelu vähentynyt :) ymmärrän kyllä jos huolestuttaa, mutta uskon olevan ihan normaalia!

Onko teillä, kellä huonoa oloa on enemmän, ollut ongelmia liikenteessä ollessa sen kanssa? Tänään työmatkalla metroasemalla joutu kyllä miettimään varasuunnitelmaa, jos meinaa alkaa yökkäämään. Onneksi laukussa on nykyään aina jotain pientä suuhun laitettavaa. Laiturilla olisi ollut roskis kyllä, mutta onneksi ei tarvinnut vaan meni ohi :D

Muoks. Taas täällä lueskellut pääni pyörryksiin nettiaarteita :rolleyes: luin että rv8-9 olisi jotenkin todella riskialtista aikaa (liittyy kehitysvaiheeseen tms), eli juuri about toisten menkkojen aikaan. Mullahan olisi about eilen pitänyt toiset menkat alkaa ja nyt sitten taas jännittää! :unsure:
 
Viimeksi muokattu:
Mä en osaa kertoa oikeesti mitään fiksua. Oon niin järkyttyny meidän klinikan toiminnasta tällä hetkellä..

Ultrassa siis oli edelleen ruskuaispussi näkyvissä, mahdollinen sikiökaiku vastas viikkoja 5+5 ja tänään 6+2. Eikä siis sykettä. Ite uskon tän olevan keskytynyt keskenmeno. Mutta perjantaina uus ultra jos suostun tonne enää menemään...

Oon kirjottanu omalla naamalla lapsettomuusblogia kohta 2 vuotta. Kirjoitin noista ultrakuvista viimeviikolla ja mietin, että onko meidän klinikalla huonommat laitteet kun mitä oli terveystalossa missä perjantaina käytii varmuus ultrassa ja näkymä aivan erilainen. No siinä kun piti housuja alkaa riisumaan niin lääkäri sanoo että mun blogi antaa huonoa mainetta heille ja he voivat viedä asian oikeuteen....
Siitä että oon esittänyt oman mielipiteeni..
Mulla meni niin täysin hermo ja samalla sellanen paniikkikohtaus tuli asian tähden, että sain koota itteeni puol tuntia että annoin sen ultrata... Ja samalla selvis että viime torstaina oli näkyny ruskuaispussi yms vaikka meille sanottiin ettei mitään selvää näy ja kesken on menossa...
Että hohhoi. Ei edes harmita mahdollinen keskenmeno kunhan tonne paikkaan ei tarvis enää mennä... -.-
 
APUA miten voi klinikka noin sanoa??!?! :eek: tuskin oikeasti oikeuteen lähtevät, mutta onhan tuo aivan sanoinkuvaamattoman törkeää, että uhkailevat sillä!! Kauheaa...
Olisikohan se parempi kuitenkin vaihtaa klinikkaa ja mennä ultraan johonkin muualle? jos siellä laitteet on huonot ja käytös tuollaista niin onkohan se ammattitaitokaan sitten aivan niin kuosissa?
Oon pahoillani sun puolesta, eihän tällaista juupas-eipäs-elämää kyllä kukaan jaksaisi pitkään :( halit! <3
 
Siis joo Wivan uskomatonta paskaa ja eihän ne voi ihmisen mielipiteen takia oikeuteen asiaa viedä :'DD
Mä oon aivan valmis vaihtaa klinikkaa mutta mies tykkää tosta meidän lääkäristä eikä haluis vaihtaa vielä ku ollaan sinne Fertinovan takuuhoidossa.. :/ mutta joo tällä hetkellä vituttaa niin paljon toi klinikka ettei edes jaksa miettii koko raskautta :D

Mut joo onhan tää ihan perseestä olla koko ajan tälläsen epävarmuuden :/
 
Aivan käsittämätöntä Haunoora! Kamalaa kohtelua oot kyllä osaksesi saanut ja ettei vielläkään mitään selvinnyt aivan varmaksi! Oot vahva nainen, muista se :love:
Ootko muuten tehny raskaustestejä? Tai mitattiinko sulta eilen hcg?

Ite oon jatkanut testailua noilla sofeilla kun oli se kipu mutta viivat pysyneet samanlaisina ei vahvistunut eikä haalistunut, tiedä sitten onko hyvä vai huono merkki..
Olispa jo torstai niin sais vähän apua tähän stressiin ja epävarmuuteen! :unsure:

Hirmuisesti tsemppiä tän päiväiseen ultraan Mandala! Ihanaa näätte taas taas pikkuisen (y) Monelta sulla on aika?
 
Henrietta mulla ne sofit pysyi aikalailla samassa monen monta päivää testailuissa kun ne sellasen suht tumman värin saavutti. Tossa vielä kuva minkä nappasin kun on testit vielä tallessa :D
http://i.imgur.com/dFvCSdM.jpg

Jotenkin noi sofit antaa tosi hailuraa aluksi, tummenee aika huonosti ja sen lisäksi sitte vielä tollai jämähtää saman värisiksi. Mutta sen huomasi noissa viimeisissä että se viiva alkoi näkymään jo heti kun pissa meni ohi siitä, jo ennenku pissa oli yltänyt kontrolliviivaan asti.

Mulla aika taas töiden jälkeen prkl, klo 17.30. Aika rauhallinen fiilis tällä kertaa on, joten kyllä tulee olemaan suuri järkytys jos huonoja uutisia saadaan.
 
Henrietta tein toissa iltana raskaustestin ja vahva viiva ilmesty samantien.
Eilen piti ottaa se hcg arvo mutta sen oikeudenkäynti uhkailun jälkeen päätin, etten sieltä ota enää mitää ylimääräsiä juttuja ja anna näille meijän rahoja :D

Verenvuoto sen kun lisääntyy ja supistukset on niiin järkyttävät että oon vaan itkeny tuskissa koko yön ja aamun :/ mies kun näki verimäärän niin tais sekin tajuta että aika suuri ihme saa olla jos perjantaina vielä jotain näkyy :(

Suurin pelko on että se on nyt taas keskeytynyt keskenmeno ja se yrittää sieltä tulla ulos mutta ei vaan tuu.. Mitään hyytymiä ei oo tullu ja stressaa että edessä olis taas lääkkellinen tyhjennys joka oli viimeks täyttä helvettiä ja silti kaavintaan jouduttiin.. On tää kyllä sellastakin paskaa, että järki meinaa lähtee :/
 

Yhteistyössä