Hei!
Anteeksi että tungen teidän palstalle mutta haluan rohkaista teitä naiset!
Meillä tehtiin icsi hoito viime loka-marraskuussa (5vuoden yrittämisen jälkeen), mistä raskaus saikin alkunsa. Raskaus oli alusta asti helppo mikä pelotti kun mikään ei viitannut että olisin ollut raskaana, paitsi raskaustesti. Olin odottanut etovaa oloa ja oksentelua mutta ei mitään, kiinnittymisen tunsin kun tiesin sitä kuulostella mutta siihen jäi vatsatuntemuksetkin. Jossain vaiheessa oli päänsärkyä mutta sitä mulla oli ollut aiemminkin niin en sitä pitänyt oireena. Olin onnellinen kun ekassa neuvolassa todettiin että alkio on kiinnittynyt oikeaan paikkaan ja syke löytyi mutta raskaus ei vieläkään tuntunut todelliselta. Vasta nt ultrassa tuli itku kun tyyppi liikkui ja tajusin että mun sisällä oikeasti kasvoi joku. Silti unohdin välillä olevani raskaana ja vasta kun vatsa alkoi kasvaa niin aloin sen muistaa ja uskoa. Rv23+0 tuli paniikki kun aloin vuotaa lorisemalla verta ja jouduin sairaalaan lepoon ja tuli myöhäisen keskenmenon pelko. Lääkäri ilmoitti että vauvan hyväksi tehdään jotain vasta 23+5 ja sittenkin on pikkukeskosuuden riski. Verenvuodon syyksi löytyi iso hematooma istukan reunassa. Vuoto saatiin hallintaan ja lepäsin kaksi viikkoa sairaalassa, henkisesti varauduin jo makaamaan koko loppuraskauden mutta siihen ei onneksi jouduttu.
Nyt sylissä rimuaa täysin terve tyttö joka syntyi 40+1.
Siis se mitä tällä tarinallani halusin kertoa on että oireettomuus ei välttämättä tarkoita mitään huonoa ja hematoomankin kanssa pystyy raskauden elämään ja kaikki päättyy silti hyvin! Ai joo, pääsin lääkärin lähetteellä juttelemaan menetyspeloistani jo raskausaikana Pikkulapsipsykiatrian poliklinikalle ja keskustelut jatkuu edelleen. Suosittelen lämpimästi!!
Tsemppiä teille kaikille raskauksiinne ja toivon teille kaikille parhainta lopputulosta!
Astrea ja tyttö
Anteeksi että tungen teidän palstalle mutta haluan rohkaista teitä naiset!
Meillä tehtiin icsi hoito viime loka-marraskuussa (5vuoden yrittämisen jälkeen), mistä raskaus saikin alkunsa. Raskaus oli alusta asti helppo mikä pelotti kun mikään ei viitannut että olisin ollut raskaana, paitsi raskaustesti. Olin odottanut etovaa oloa ja oksentelua mutta ei mitään, kiinnittymisen tunsin kun tiesin sitä kuulostella mutta siihen jäi vatsatuntemuksetkin. Jossain vaiheessa oli päänsärkyä mutta sitä mulla oli ollut aiemminkin niin en sitä pitänyt oireena. Olin onnellinen kun ekassa neuvolassa todettiin että alkio on kiinnittynyt oikeaan paikkaan ja syke löytyi mutta raskaus ei vieläkään tuntunut todelliselta. Vasta nt ultrassa tuli itku kun tyyppi liikkui ja tajusin että mun sisällä oikeasti kasvoi joku. Silti unohdin välillä olevani raskaana ja vasta kun vatsa alkoi kasvaa niin aloin sen muistaa ja uskoa. Rv23+0 tuli paniikki kun aloin vuotaa lorisemalla verta ja jouduin sairaalaan lepoon ja tuli myöhäisen keskenmenon pelko. Lääkäri ilmoitti että vauvan hyväksi tehdään jotain vasta 23+5 ja sittenkin on pikkukeskosuuden riski. Verenvuodon syyksi löytyi iso hematooma istukan reunassa. Vuoto saatiin hallintaan ja lepäsin kaksi viikkoa sairaalassa, henkisesti varauduin jo makaamaan koko loppuraskauden mutta siihen ei onneksi jouduttu.
Nyt sylissä rimuaa täysin terve tyttö joka syntyi 40+1.
Siis se mitä tällä tarinallani halusin kertoa on että oireettomuus ei välttämättä tarkoita mitään huonoa ja hematoomankin kanssa pystyy raskauden elämään ja kaikki päättyy silti hyvin! Ai joo, pääsin lääkärin lähetteellä juttelemaan menetyspeloistani jo raskausaikana Pikkulapsipsykiatrian poliklinikalle ja keskustelut jatkuu edelleen. Suosittelen lämpimästi!!
Tsemppiä teille kaikille raskauksiinne ja toivon teille kaikille parhainta lopputulosta!
Astrea ja tyttö