~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

Käytiinkin ultrassa jo tänään, ja kaikki oli hyvin. :love:

Ehdin jo pelätä kohdunulkoista, kun minulla oli vain toispuoleisia vatsakipuja, mutta onneksi pelot oli turhia.

Nyt kestää pahoinvoinnitkin paremmin, kun tietää, että se ei ole turhaa. Vaimo halusi ultran jälkeen juhlistaa hyviä uutisia pullakahveilla. Kykenin muutaman minuutin istua kahvilan pöydässä, kun ryntäsin oksentamaan. Että sellaset juhlat. :D

Voimia pienelle sinne edelleen @marrasmai !
 
  • Tykkää
Reactions: MyMa
@marrasmai paljon voimia teille seuraaville päiville! Teidän pikkuinen on taistelija ja hän on parhaassa mahdollisessa hoidossa.

@Ismundo onnea hyvistä ultrakuulumisista!

Täälläkin käyty jo uudestaan ultrassa ja gynekologilla. Tiistaina säikähdin ihan kunnolla kun vessapaperiin ilmestyi hailakkaa verta. No nyt on otettu pissanäyte ja ei tulehdusta. On tehty sisätutkimus ja ei sielläkään mitään tulehdusta. Kohdussakaan ei merkkejä mistään joten kaikki hyvin. Mutta kyllä tuli ikävät muistot taas mieleen edelliskerrasta. Oon ihan neuroottinen noiden tulehdusten kanssa kun viimeksi ilmeisesti bakteeri nousi kohtuun. No nyt on taas ainakin hetkeksi mielenrauha saavutettu.
 
  • Tykkää
Reactions: An1z81 ja kiuski
Voi marrasmai, kyllä olette rankkoja aikoja joutuneet käymään läpi, voin vain kuvitella sen huolen määrän. :cry: Minäkin olen sydän syrjälläni täällä lukenut kuulumisianne. Pikkuisenne on onneksi parhaassa mahdollisessa hoidossa. Kovasti voimia teille ja suojelusenkeleitä matkaan! :love:
 
Voi tuska mitä koettelemuksia @marrasmai teillä on pikkuisen kanssa. Toivotaan, että hän on sitkeä ja toipuu täysin. Peukut ja varpaat ja kaikki pystyssä ja voimia hänelle, että toipuminen lähtisi hyvin käyntiin. Varmaan tuskaa tuollainen odottaminen. Oletteko itse hotellissa vai oletko vielä sairaalassa sisässä?

Hyvä, että täällä on ollut hyviä ultrakuulumisia. Itse odottelen rakenneultraa, joka on vasta elokuun puolivälissä.

Maha on jo kauhee pallo ja tuolla alamahalla. Tulee ihan mieleen Rauli Baddingin maha. Luulekohan ne töissä, että on tullu kaljaa juotua koko kesäloma :)

Katteltiin miehen kanssa jo tuossa vähän vaunuja, mutta on niin systeemit muuttunu, että en tajua niistä mitään. Täytyy tehdä joku retki kauppaan ja perehtyä. Onko teillä suosituksia?

17+4
 
  • Tykkää
Reactions: An1z81
Tyttö on stabiili mutta nukutettuns ja hengityskoneessa vielä ainakin tiistaihin. Pitävät rintakehää auki turvotuksen takia vielä ainakin huomiseen. Toistaiseksi ei ole näkynyt merkkejä vakavista aivovaurioista mutta vain aika näyttää tuliko kuitenkin jotain pienempiä vaurioita. Sairaanhoitajien toiminta osastolla kun tytön kunto alkoi huononemaan oli törkeän välinpitämätöntä ja happitasojen jo romahdettua meidät lähetettiin röntgeniin yksin ilman valvontaa. Tyttö oli oksentanut koko yön ja pyydettiin useaan otteeseen lääkäriä katsomaan mutta ei saatu. Jos tytöllä ei olisi ollut pientä omaa virtausta ahtautuneesta keuhkovaltimostaan olisi shuntin tukkeuma ollut kohtalokas. Hoitovirheilmoitus on jo lähetetty tapahtuneesta. Nyt toivotaan ettei jää tosiaan pysyviä vaurioita tästä johtuen.
 
marrasmai kovin siellä koetellaan nyt sekä pientä että äitiä ja isää :( Hyvä että ilmoitus on tehty, kuulostaa todellakin välinpitämättömältä toiminnalta. Mä oon aivan varma että teillä on siellä pieni pippurinen neiti joka kyllä vielä näyttää mihin hänestä on! Tsemppiä! <3
 
@marrasmai Toivottavasti kaikki on hyvin, on teillä rankka alku kyllä ollut.

Me käytiin yksityisellä maanantaina 4d-ultrassa. Rakenteet oli kunnossa ja vastasi viikkoja. Suurin yllätys olikin sitten ettei musta tulekaan 2 pojan äitiä vaan meille onkin tulossa tyttö! :love:Nyt yritän sulatella tietoa, olin jotenkin tyttöhaaveet haudannut jo syvälle ja jotenkin vaan esikoisen jälkeen tuntui, että meille toinen poika tulisi jos vielä raskaaksi asti päästään. Isin toive siis myös toteutui, kun toivoi tyttöä.

Nythän sitä sitten "joutuu" vaateostoksille;) No meilläkin taitaa olla aika iso osa pikkuvaatteista aika neutraaleja värejä, mut pääsee sit niitä hörsyjäkin ja mekkoja hiplailemaan. Hurjaa:rolleyes:

Nyt puoliväli saavutettu, olo ollut ihmeen hyvä. Aamupaastosokerit nyt heittää edelleen ja niihin odotan vastausta äippäpolilta. Ens viikolla virallinen rakenneultra sitten vielä.

20+0
 
mmmoi onnea tulevasta tyttövauvasta. Onko minkä hintaista 4d ultra? Mielenkiinnosta kyselen

Tänään taas rusehtavaa tuhrua havaittu ja itkut tirautettu...aina nämä tuhrut säikäyttää. Vaikka tiedän et ovat yleisiä mutta hetihän sitä pelkää pahinta. No nyt taas paremmalla mielellä. Eihän näille tuhruille mitäön voi kun ottaa päivän kerrallaan ja toivoa että loppuisivat...

Rv 9+5
 
Haikara matkalla :love:

nimim. ... hoito ... monesko tulossa ... LA

lullaby ... 7.IVF ... kolmas ... 6.9.2018
Choco coco ... 2.IVF 1.PAS ... kolmas ... 4.10.2018
Iiris80 ... 1.IVF ... ensimmäinen ... 20.10.2018
Mamido ... luomu 2.IVF:n jälkeen ... kolmas ... 11.11.2018
mmmoi ... 1.ICSI 3.PAS ... toinen ... 19.12.2018
kettuperhe ... 1. IVF ... toinen ... 1.1.2019
An1z81 ... 1.IVF 2.PAS ... ensimmäinen ... 3.1.2019
Miitta37 ... 1.IVF 1.PAS ... ensimmäinen ... ?.1.2019
Alessandra ...
Fainatus ... 1.IVF 1.PAS ... ? ... 1.3.2019
Toiveikas81 ... 3.ICSI ... ensimmäinen ... ?.3.2019
Ismundo ... 1.IVF 2.PAS ... ensimmäinen? ...


Myöhemmin onnistuvat :unsure:

Lia_ (2.ICSI - keskeytys rv22+1)
Tinnu (3.hoito/4.alkio - kkm)
Nenna81 (2.IVF 3.PAS - kkm)
AdeliinaJosefiina (2.ICSI 2.PAS - km)
Ravishing (1.IVF - kkm)
love- (1.ICSI ?.PAS - kem)
Jantzu (1.ICSI 2.PAS - kkm)
reason (2.IVF - kkm)
Molly3 (2 IVF+1 hoito lahjasoluilla 2.pas - tm)
Iiqu (? - kkm)
gemmy (3.IVF/1.PAS - kkm+tm)
Domi (4.IVF/1.PAS - tm)
Noran (2.IVF 2.PAS - ku)
Voyage (? - ku)
kiia-s (1.IVF 5.PAS - tm/km)


Maaliin päässeet (y)

Henrietta77 ... 1.ICSI ... toinen ... 39+3 ... 13.1.2018
Caro87 ... 2.IVF 1.PAS ... toinen ... 38+6 ... 17.2.2018
MyMa ... 2.IVF 1.PAS ... ensimmäinen ... 40+6 ... 24.2.2018
Ranau ... 1. IVF ... toinen ... 40+0 ... 26.2.2018
Xienna ... 2.ICSI 1.PAS ... toinen (1.yhteinen) ... 39+2 ... 21.3.2018
mavli ... 2.IVF/ICSI 1.PAS ... toinen ... 29+1 ... 5.4.2018
esemila ... 9.PAS (lahjamunasolut) ... toinen ... 32+3 ... 15.4.2018 ?
Helios... ... 4.ICSI 8.PAS (lahjasiittiöt) ... ensimmäinen ... 34+4 ... 23.4.2018
#hope ... 1.IVF ... ensimmäinen ... 36+6 ... 30.4.2018
Bridge ... 5.ICSI:n jälk.lahja-alkio ... ensimmäinen ... 38+5 ... 23.5.2018
Siida ... 3.ICSI 1.PAS ... toinen ja kolmas... 37+6 ... 31.5.2018
maljakko ... 3.ICSI 2.PAS .. ensimmäinen ... 36+0 ... 31.5.2018
SalamaT ... 3.IVF 3.PAS ... ensimmäinen ... 40+1 ... 1.6.2018
kiuski ... 2.ICSI 1.PAS ... ensimmäinen ... 41+6 ... 7.7.2018
Zoona ... 2.IVF 3.PAS ... toinen ... 35+3 ... 10.7.2018
marrasmai ... 5.ICSI ... ensimmäinen ... 40+3 ... 11.7.2018


************
Päivitykset siten, että ota [ quote ] alusta ja lopusta pois. Jokainen voi päivittää itse tai jättää punaisella värillä / muuten selkeästi päivityspyynnön



*************
mmmoille onnea tyttölupauksesta! <3

Kyllä koetellaan nyt ihan kohtuuttomasti marrasmai, että piina vain jatkuu synnytyksen jälkeenkin.. ;( Toivottavasti tyttö voi jo paremmin! Kuten muutkin on jo todenneet, hän on kuitenkin osoittanut sitkeytensä ja tauistelutahtonsa jo niin monessa kohtaa, että eiköhän tästäkin voittajana lopultakin läpi porskuteta! (y)

Viikko sitten neuvolassa ja kaikki ok, tunnustelussa vaikutti siltä että maha on laskeutunu jo alemmas ja pää on kiinnittyneenä lantioon :eek: Saa nähdä viihtyykö tää veljiensä tavoin yliajalle, vai pitäskö jo pikkuhiljaa ryhtyä pakkaileen tavaroita valmiiks sairaalakeikkaa varten...

Hurjan pitkällä jo tuntuu olevan moni joka plussasi "ihan vasta äsken"...niin se aika vaan kuluu eikä perässä meinaa pysyä.
Kaikille yhteisesti jaksamista näihin helteisiin ja omiin vaiheisiin. Monia on nyt vuodot säikytelleet, kuitenkin jos pysyy niukkana ja suht kivuttomana, tuskin on syytä huoleen. Ja rusehtavanhan sanotaan olevan sitä vaarattomampaa. Tosin mullakin oli sillon varhaisviikoilla pääasiassa vaaleenpunertavaa ja yks päivä ihan punastakin, mutta näillä viikoilla sitä vaan nyt ollaan.

34+6
 
  • Tykkää
Reactions: MyMa ja An1z81
@Toiveikas81 4d-ultra oli Helsingin Femedassa 228€ kela-korvausten jälkeen. Jotenkin miehen kanssa muisteltiin, että esikoisesta ois ollu kalliimpi, yli 300€.. Mut vaikea sanoa pettääkö vaan muisti(n)
Mentiin tonne, kun tuntui että kattoi niin paljon tarkemmin kuin rakenneultrassa kaikki rakenteet ja lisäksi kun se video ja kuvat on esikoisestakin, niin jääpä muisto sitten kuopuksellekin itsestään.

Mullakin nyt vielä nostettiin metformiini-annosta. Se jos ei auta, niin sitten aloitetaan insuliini. Toivon mukaan tää viimeisin annosnosto riittäisi.
Tänään olin raskaushieronnassa, ihanaa kun kipeitä hartioita ja niskoja hierottiin. Ilmoittauduin myös heidän pitämäänsä äitiyspilatekseen joka alkaa 13.8. On kuulemma pienryhmä eli max 6-8 odottavaa äitiä ryhmässä. Saa siis yksilöllistä ohjausta, mikä on varmasti hyvä. Lisäksi suunnittelin vähän käyntiä jo nyt lantiopohjalihaksien arviointiin ja niiden treenaamiseen, kun heillä sellainen palvelu myös löytyy. Katotaan jos sais tän itsestään huolenpitämisen jo alkamaan tässä vaiheessa.

20+1
 
  • Tykkää
Reactions: An1z81
Tänään käytiin virallisessa rakenneultrassa, kaikki siis hyvin ja tyttö oli pari päivää pienempi. Painoarvio 367g. Mua jotenkin henkisesti helpottaa, että koko vähän pienempi, veli kun oli yli viikon edellä tässä vaiheessa. Jospa tämä jäisi vähän pienemmäksi, niin ei tarttis niin "jätti"vauvaa puristaa ulos. ;) Radi kuitenkin nostaa riskiä, että vauva kasvaa isoksi.
Sokerit edelleen pielessä, joten ei ollut annosnostosta apua. Nyt siis alkaa varmaan insuliini lähiakoina.
Esikoisella todettiin enterorokko viikonloppuna, ihan hirveet 3 huutoyötä, jolloin kukaan meistä ei nukkunut kuin pikkupätkiä. Nyt viime yönä nukuttiin aamuun asti heräämättä(y) Nyt vaan toivottava ettei miellä vanhemmilla tule rokkoa vaan säästyttäisiin siltä.

20+6
 
Mitenhän @marrasmai ja pikkuinen voivat?

Mä palasin lomalta töihin. Luulin, että pahoinvointi olisi jo helpottanut, mutta tänään taas oksensin. No on se tavallaan helpottanut, kun harvemmin on huonoa oloa. Toisaalta, ehkä tuolla jotain tapahtuu, kun vointeja on edelleen. Onneksi helteet on helpottanut. Ne tuntuivat todella pahentavan huonovointisuutta. Vaikka yleensä nautin helteestä, tänä kesänä en todellakaan. Loma oli myös rennoin ikinä, kun huonovointisuuden lisäksi olin normaalia enemmän väsynyt, eikä huvittanut tehdä mitään. Tuli ainakin levättyä kerrankin lomalla kunnolla. (y)

Perjantaina meillä on neuvola ja sitten odotetaan kovasti, että päästäisiin ultraan. Eikö se ole yleensä viikolla 12? Mitä neuvolan ensikäynnillä tehdään? Onko se vain keskustelua vai tehdäänkö jotain mittauksia? Ei tullut puheeksi, kun varasin ajan, että ollaan naispari. Toivottavasti hoitajalla ei mene kovin pahasti pasmat sekaisin. :D

Ismundo rv 9+3
 
@Ismundo eka ultra taitaa olla noin rv11-13. Neuvolan ensikäynnillä lähinnä keskustellaan, sit riippuen paikkakunnasta niin näytetään paikat/mitkä mittaukset tehdään itse aina ennen neuvola-aikaa eli painon mittaus, virtsanäyte, verenpaine. Mulla ei oo sydänääniä yritetty kuunnella vielä ekalla kertaa, mut tää on kai neuvolakohtaista. Sf-mittaa ruvetaan mittaamaan vasta noin rv20 eteenpäin. Niin ja hemoglobiinin saattaa mitata myös ekalla kertaa. Mut enemmän sellainen informaatiokäynti ja sit arvioidaan tarve aikaisempaan sokerirasitukseen, tehdään lähete just nt-ultraan ja seulontaverikokeisiin jos niihin haluaa mennä.
 
Ismundo minä kävin viime viikolla eka neuvolakäynnillä ja aika paljon se oli sellainen info käynti. Otettiin myös hemoglobiini, verenpaine, paino ja pissanäyte. Sain erilaisia ohjeita mukaan ja varattiin verikokeet ja nt-ultra johon menen 17.8. Joten sitä odotellessa!

Rv 10+4
 
Kumpa tosiaan marrasmain pienellä ois kaikki hyvin!

Mullakin vaan annettu ekalla kertaa neuvolassa ruokaohjeita ym. lappusia ja käsketty täyttää esitiedot verkkosivulla.. On jotenkin ankeeta kun ei oo enää ollu niitä pahvisia äitiyskortteja, tykkäsin niistä enempi. Ei sinne nettisivulle oikein tuu kirjauduttua. Lisäks alkupaino, verenpaine, jne. mitä jo mainittukin, varattiin ultria ja seula (jos sen haluaa). Oisko peräti rakenneultra-aikakin jo katottu sillon, ainakin nyt tässä raskaudessa, vaikka aika uhkarohkeelta kieltämättä sillon tuntukin.

Neuvola-lääkärissä eilen ja kaikki ok! Painoo tullu lisää jo lähes 14kg alkupainosta, vaikka muistaakseni viimeks ei edes ihan lopussakaan ollu näin paljoo, ja sillon oli niitä kauheita turvotuksiakin, mitä nyt ei juurikaan :eek: no, nyt on makeet munkit, pullat, keksit ym. maistunu paremmin kun aiemmissa...kai se niistä sit on päässy kertyyn.
Katottiin ultralla ja siellä se teki hengitysliikeharjotuksia <3 Nyt oli tosin kääntyny jotenkin omituisesti vinottain, ei siis sentään poikittain, ja pää on pysyny alhaalla, mut seuraava käynti taas ensviikon alussa. Välillä se tuntus jo olevan tosi alhaalla ja sit taas nousee ylemmäs. Ylhäällä kuitenkin kohdun kaulakin edelleen on.

Lopuks vielä kuvaa viime viikolta eli tasan 35+0, ja nyt 35+5.
https://aijaa.com/EGCWzR
 
Täältäkin voimia ja enkeleitä @marrasmai , toivottavasti pikkuisella taistelijalla kaikki hyvin ❤ Onnea @kiuski ja @Zoona ihanista pienistä! Hurjasti mennyt kiuskilla synnytys, alan oleen entistä iloisempi mun suunnitellusta sektiosta kun näitä lukee.. :eek:

Meidän pikkuvauva on jo muka niin iso, 3kk jo :love: Nyt jo kummallisesti kaipaa raskaana oloa, hassua! Onnea kaikille uusille plusaajille :love:

Hope ja vauva 3kk
 
  • Tykkää
Reactions: MyMa
Pahoittelut radiohiljaisuudesta, ei meinaa ehtiä päivisin edes kännykkää vilkaista. Pikainen päivitys että parempaan suuntaan ollaan menossa, teholta päästiin pois sunnuntaina ja eilen ambulanssilennolla Karolinskaan että päästiin lähemmäs kotia. Oli muuten aika juhlavaa päästä edes kääntymään kotona lähes seitsemän viikon jälkeen. Vielä on tytöllä rytmiongelmaa johon koitetaan löytää sopiva lääkitys, mutta lisähappea on tarvinnut enää aivan satunnaisesti. Vielä ollaan kuitenkin jonkin aikaa sairaalassa, mutta kaipa mekin joskus kotiin päästään.

Varsin univelkainen marrasmai ja taistelijatyttö 4vko
 
  • Tykkää
Reactions: Mandala
Voi miten upeita uutisia @marrasmai, ihan sydän syrjällään olen myös odottanut teidän uutisia. Kun oli niin hiljaista pitkään niin alkoi jo pelätä että jotain kamalaa olisi tullut :cry: Mutta upeaa että ei ja pääsette jo lähemmäs kotia! Älä palstailusta ainakaan stressiä ota:) Varmaan syö voimia tuo kaikki teidän touhu, mutta onneksi sitä ei loputtomiin kestä. Onnea teidän pikku taistelijalle ja voimia koko perheelle:love:

Miten muuten menee @mavli ja @Zoona? Tulkaahan tuonne toiseen ketjuun tekin kirjoittelemaan :)

Anteeksi kaikki uudemmat kun en teille osaa mitään oikein kommentoida, yritän pysyä pois tältä puolelta, tunnen vaan meidät vanhat pierut ;) Toivottavasti syksyn mittaan lista pitenee täällä entisestään :) ja @lullaby sullakin jo loppu häämöttää, ihana masu ❤

MyMa ja ihan eilen syntynyt 5,5kk poju
 
  • Tykkää
Reactions: lullaby

Yhteistyössä