Alkionsiirroista plussanneiden vauvaketju vol 2

@maljakko , mä ymmärrän oikein hyvin sen, että on iso kynnys lähteä vauvan kanssa minnekään. Mullahan meni ekat neljä-viisi kuukautta niin, että aika harvoin käytiin missään. Meidän poika ei oikein viihtynyt vaunuissa ja saattoi milloin vain herätä huutamaan kurkku suorana, ja mietin vaan että mitä jos niin käy jossain ruuhkabussissa / kahvilassa / kauppakeskuksessa enkä saa vauvaa hiljenemään millään. Ihan tyhmäähän se oli tuollaista miettiä eikä se tosiaan olisi mikään big deal lopulta ollut vaikka niin olis käynytkin, mutta joka tapauksessa koin pienen vauvan kanssa liikkumisen aika hankalana ja stressaavana.

Omasta puolestani voin kertoa, että tilanne on helpottunut meillä koko ajan pojan kasvaessa. Varsinkin siirtyminen vaunuista rattaisiin joskus 5-6 kuukauden vaihteessa auttoi tosi paljon, kun poika näki ympärilleen ja alkoi viihtyä reissussa ihan eri tavalla. Plus että muutenkin isompaa vauvaa on helpompi lukea, päivissä on paremmin ennakoitava rytmi jne. Ja toki sitä on itsekin saanut enemmän itseluottamusta jokaisen onnistuneen reissun jälkeen. Me ollaan nyt kyllä otettu vahinko takaisin korkojen kanssa ja nykyään käydään melkein joka päivä jossain: harrastuksissa, leikkipuistossa, lounaalla, kauppakeskuksissa jne.

@Mandala n tavoin minäkin siis kannustan kovasti lähtemään vauvan kanssa liikenteeseen. Ja vaikka tosiaan nyt olisi jäänyt menot vähiin niin koskaan ei ole myöhäistä aloittaa! En tiedä missä päin asutte, mutta ainakin isommissa kaupungeissa on vaikka minkälaista aktiviteettia tarjolla, kuten Mandalakin jo mainitsi – leikkipuistojen ohjattu toiminta, perhekahvilat (mm. MLL järjestää), muskarit (esim. MLL ja seurakunnat järjestää), äiti-vauvajumpat ym. Ne on todellakin matalan kynnyksen paikkoja mennä vauvan kanssa, kun kaikki muutkin on siellä samassa tilanteessa ja kaikenlaiset kitinät ja kiukunpuuskat suorastaan kuuluu asiaan.

Mullakaan ei monta äitikaveria ole, mutta olen välillä tavannut vauvattomia, työssä käyviä ystäviä lounaan merkeissä. Ja joskus olen Mandalan tavoin käynyt lounaalla ihan kaksinkin pojan kanssa. Sen jälkeen, kun poika oppi istumaan syöttötuolissa, on yleensä viihtynyt siinä ihan hyvin sen vartin-puolisen tuntia, mikä mulla on mennyt syömiseen. Eihän se niin sosiaalista puuhaa tietty ole, mutta saadaanpa molemmat vähän vaihtelua arkeen ja äippä lisäksi uusia makuelämyksiä, ja välttyypä samalla kotona kokkailulta.

Jos muuten olet pk-seudulta niin meillähän on pian tulossa palstalaisten lounastapaaminenkin, sinne saa myös oikein mieluusti tulla mukaan!

Äh kun en nyt ehdi pidemmästi kirjoitella, mutta pikakommenttina vielä että ihan samanlaisia fiiliksiä mullakin oli alussa kuin mistä @Mandala kirjoitti. Kyllä mullakin vei jonkin aikaa, ennen kuin sellainen ihan pakahduttava rakkaus vauvaa kohtaan syntyi. Ja kyllähän sitä joskus yön pimeinä tunteina, kun ties monettako kertaa heräsi vauvan parkuun kesken unien, kävi mielessä miten paljon mukavampaa lapseton elämä olikaan. Mutta ne oli kuitenkin vain ohikiitäviä hetkiä, ja nuo fiilikset kaikkosi kyllä viimeistään seuraavana aamuna pikkumiehen hampaattoman hymyn myötä.

Roxanne ja poitsu 11 kk

 

Lohdullista että muillakin on ollut kynnystä lähteä kylille, luulin olevani ainoa Meillä on neuvolan kautta sellainen mammaryhmä, jonka ekalle kerralle en uskaltanut mennä kun pelkäsin hysteerisesti kaiken maailman tartuntoja kun meillä oli heti seuraavana päivänä rokotukset. Tänään kuitenkin päätin mennä. Tai siis en ehtinyt liikaa miettiä, kun tajusin yhtäkkiä klo 10.20 että se ryhmä alkaa 10 min päästä. En olisi ikinä uskonut että saan itselleni ja lapselle vaatteet päälle ja päästään ovesta ulos kuudessa minuutissa Tyttö parkui koko matkan neuvolaan (10min), mutta rauhoittui heti kun päästiin perille ja oli ihan tytyväinen koko ajan. Ja jopa nukahti vaunuihin heti kun lähdettiin sieltä!

Mutta kuulkaas, miten ihmeessä saatte vauvanne nukahtamaan toisille päiväunille tässä pimeydessä? Meidän tyttö pelkää vaunuissa ihan hulluna kun on ihan pimeää ja suostuu oikeastaan olemaan vain sylissä ulkona ja siinäkin usein parkuu. Sisällä tuntuu ihan mahdottomalta nukuttaminen, tuolla toinen reppana nytkin parkuu isin sylissä väsymystään, mutta ei vaa nukahda ei sitten millään.

 

Me puolestaan varmaan lähdettiin liikkeelle vauvan kanssa liiankin aikaisin ja reippaasti... olikohan se 12päivää kun mentiin lounaalle ja asioille, nukkui kaukalossa ja söi auton takapenkillä. Aikamoinen reissuliisa siitä on kyllä tullut. Eihän ne reissut aina mene niinkuin suunnittelee, mutta mitä väliä, tilanteen mukaan. Mä liikun kyllä omalla autolla, meidän lähin bussipysäkki on 10km päässä Autossa syödään ja takatilaan saa kätevän "hoitopöydän" eli koiran pyyhe auton (pakun) lattialle. Koiran juomavedetkin on pariin kertaan käytetty kakkojen pesuun jossain metsässä!

Marrasmai huoliiko vauva tuttia? Auttaisko keinuttaminen tai joku tärinä nukkumiseen? Nukahtaisko sisälle vaunuihin? Entäs tissille sänkyyn? Mä huomasin jossain kohti, ettei enää riittänyt se, että tyttö vaan nukahteli kun oli väsynyt, vaan piti vähän nukuttaa unille. Siitä alkoikin löytyä hyvä päivärytmi ja tirppa oli tietysti paljon paremmalla tuulella, kun tajusin pistää unille ajoissa.

Onko kukaan kokeillut sellaista wish bearia? Se kai soittaa jotain valkoista kohinaa, mainostavat että rauhoittaa vauvaa unille ja unien aikana.

 

Kiitoksia vinkeistä ja kannustuksesta liikkeelle lähtöön! Se on kyllä totta, että varmasti itseluottamus kasvais ku vaan pakottais itsensä liikkeelle. Ja siedättyis eri tilanteisiin. Oon mä sentään käyny vaunulenkin yhteydessä kaupassa ja kerran jopa kahvilassa Niistäkin tuli vähän itseluottamusta ku ei mitään kummempaa tapahtunu. Tavoitteena olis jo tällä viikolla käydä yhdessä vauvakerhossa täs ihan lähistöllä. Vauvajumppakin olis kyllä mielenkiintoinen, mutten löytäny tästä lähistöltä sopivaa. Kovin kauas ei viitsi lähteä ku mulla ei oo arkipäivisin autoa käytettävissä. Pääkaupunkiseudulla asutaan, joten toki vaihtoehtoja on. Palstatapaaminenkin kuulostaa hyvältä, kysyn lähipäivinä lisätietoja yksityisviestillä jos rohkaistun lähtemään

Autolla on kyllä yleensä kiva mennä vauvan kanssa. Viikonloppuisin ollaan koko perheen kanssa menty aika paljon autolla lähinnä ulkoilemaan eri paikkoihin. Auto on kyllä aika hyvä turvasatama ku siellä voi rauhassa imettää ja tarvittaessa rauhoitella itkevää lasta. Vaippaa ei meidän autossa voi kovin helposti vaihtaa nii sitä ollaan sit käyty vaihtamassa esim. jossain kaupassa.

 

Olipa tosiaan kiva kuulla, että muutkin arkailee lähtöä Kiva kuulla sustakin taas @maljakko ! Mulla oli kans erityisesti alussa tuo ajatus, että jotenkin pelkäsin että mitä jos vauva juuri itkee, tai saa raivarin tai jotain muuta tosi kamalaa Siitä tunteesta pääsin eroon, kun mentiin vauvan ollessa 2kk äiti-vauvajumppaan ja siellä tosiaan huomasi, että muut ei katso säälien tai paheksuen vaan sympatiseeraten. Että I feel you sister, kun aina siellä jonkun lapsi kiljui kurkku suorana

Nykyään mulla on kyllä ihan rohkeutta lähteä, mutta oon vaan jotenkin semmonen kotihiiri Tykkään muutenkin olla kotona ja vaikka sosiaalinen olenkin ja paljon on kavereita ja ystäviä, niin ketään läheisempää ei täällä päin oikein asu. Parhaat ystävät asuu eri kaupungeissa, ja tämän paikkakunnan tutuista kukaan ei oikein ole ihan samassa elämäntilanteessa Ne muutamat joilla on edes vauvaikäinen lapsi, niin ovat jo palanneet töihin tai asuvat vähintään aivan toisella puolen kaupunkia. Sellaista vaunuttelu- tms arkiseuraa ei oikein siis ole. Arkisin mulla ei ole autoa, bussilla kyllä pääsee.

Ja vielä tuohon lähtemiseen liittyen, mulla on joku ihmeen neuroosi kans vauvan nukkumisajoista. Että yritän kaiken ajoittaa aina niihin päikkyjen väliin, tästä puhuttiinkin jo aiemmin. Mutta että jos menisi vaikka valvominen pitkäksi, niin koko ajatus saa mun hampaat kiristymään ja tunnistan itsekin että tää on asia mistä ei tarttisi stressata liikoja, kunhan vauva on tyytyväinen niin so what. Oon vissiin piilevä kontrollifriikki

Yleisemminkin oon vähän silti näin aikuisiällä kovin hitaasti lämmennyt uusien kavereiden hankkimiseen. En tiedä miksi. Naapuritalosta yksi äiti on vähän yrittänyt tunnustella tuttavuutta, mutta en tajua miks en itse jotenkin anna vastakaikua

@marrasmai, oliko niin että teillä vauva siis nukkuisi melkeinpä vaan vaunuihin? Mites tosiaan sisällä vaunujen lykkiminen, kantoreppu, kantoliina? esim rengasliina halpa ja kätevä, siitä saa vauvan melko helposti laskettua sänkyyn nukkumaan. https://m.youtube.com/watch?v=N0SSYYLogNs. Rengasliina ei maksa käytettynä kuin muutaman kympin. Tai voisitteko käydä ajelulla, nukahtaako vauva autoon?

Meillä siis vauva nukahtaa aamu- ja yöunille tissille, josta kannan sänkyyn. Päivällä vaunuihin tai kantoreppuun. Meidän poika ei ole varmaan koskaan nukahtanut itsekseen ilman nukuttamista, että se on mulle täyttä utopiaa

MyMa ja hulinapoju 8kk

 

Mä muistan ton fiiliksen, miten utopistinen ajatus on että lapsi nukahtaisi ilman nukuttamista, tassuttamista, tissiä jne. Ihan tuurilla mekin se tajuttiin ekan kerran. Noron jälkimainingeissa oltiin siirretty pinnis takaisin meidän sängyn viereen että ollaan lähellä tarvittaessa. Olin vielä niin rikkipuhki siitä taudista niin en millään jaksanut reagoida pojan pinniksessä ähinään ja kitinään. Havahduin sitten jotain tunteja myöhemmin, että oltiin molemmat vaan nukahdettu! Kyllä se vielä jonkin aikaa vaati vähän nukuttamista ennenku alkoi toimia kunnolla.

Nyt kun tuttia ei enää anneta unille mennessä niin joutuu taas enemmän ’nukuttamaan’ eli paijaamaan jonkin aikaa. Tutin kanssa sai vaan laitettua sänkyyn ja lähteä pois. Joutuu välillä joinain iltoina ramppaamaan montakin kertaa. Kun ei missään nimessä haluta paijailla uneen, tai istua vieressä kunnes nukahtaa. Ettei vaan totu siihen tutin sijaan.

@marrasmai Mites olisi yövalo? Onhan niitä johdottomia yövalojakin minkä voisi laittaa vaikka vaunuihin? Toisaalta kyllä meilläkin ihan pienenä inhosi esim istua autossa pimeällä, piti keskellä talvea pimeällä autossa ajaa kattovalo päällä.
Yhdessä vaiheessa meillä piti nukkua yöunet mahd pimeässä js ostettiin pimennysverhotkin. Mutta nyt jo pitkään ollut koko yön valo pojan huoneessa. Meillä on Philips Hue lamput joka huoneessa niin semmonen laitettu pojan huoneen lipaston päällä olevaan pöytälamppuun ja siihen yöksi ”night light” valo päälle. Näkee itsekin hyvin yöllä jos joutuu huoneessa käymään.

@maljakko meillä on pääkaupunkiseudun palstamiitti tulossa marraskuun alussa mistä aiemmin Roxanne mainitsikin täällä, tule ihmeessä mukaa! Ei painetta, koodaile vaikka mulle jos kiinnostaa!

 

Mä myös lähdin vauvan kanssa liikkeelle jo hyvin aikaisin. Pari ekaa viikkoa oltiin kotona pöpöiltä turvassa, ja siitäkin seuraavat viikot yritin vältellä mahdollisia tartuntoja (silloin oli influenssakausi päällä, enkä missään tapauksessa halunnut, että vauva sairastuu niin pienenä), mutta siitä eteenpäin ollaan oltu aktiivisia ja käyty viikottain, lähes päivittäin lounailla, kahviloissa, vauvakerhoissa, jumpassa, vauvauinnissa, kyläilemässä, vaunulenkeillä, shoppailemassa ja vaikka missä. Muutamaan työmenoonkin otin vauvan mukaan, mikä sujui vaihtelevasti. Välillä jouduin seminaarissa poistumaan vauvan kanssa käytävään ja palaverissa toimiston eräs työntekijä otti vauvan hoitaakseen paltsun ajaksi. Kaikenlaista tilannetta kuten väsyitkua, nälkäitkua, tylsistymiskitinää ja vappakatastrofia on tullut eteen, mutta kaikesta on selvitty. Imetyksen suhteen olen ollut selkeästi sellaisilla linjoilla, että missä vain voi imettää, ja olenkin imettänyt puistoissa, ravintolapöydissä, seminaareissa, museossa, ratikassa, kauppakeskuksessa, puistonpenkeillä ym. Vain kerran olen saanut kommenttia (keski-ikäiseltä naiselta!) rintojen esittelystä, mutta se oli hänen ongelmansa, ei minun.

Tämän sanottuani lisään vielä, että ymmärrän oikein hyvin, että kynnys pienen vauvan kanssa lähtemiseen saattaa olla todella korkea. Itseäkin jännitti ekoilla kerroilla todella paljon, mutta päätettiin miehen kanssa, että se on vain pakotettava itsensä lähtemään, ettei tuo kynnys kasva poskettoman korkeaksi. Me ollaan molemmat kovin meneväisiä ja sosiaalisia, eikä viihdytä neljän seinän sisällä kovinkaan hyvin, joten haluttiin alusta asti totuttaa myös tyttö tähän meidän elämäntapaan. Hänestä onkin kehittynyt erittäin sosiaalinen ja utelias tyttö, joka rakastaa väkijoukkoja, ravintoloita ja kaikenlaisia häppeningejä. Mutta erityisesti, pakko myöntää, ravintolakäyntejä on harjoiteltu todella paljon, ja aluksi ne olivat kyllä enemmän hammastenkiristystä kuin nautinto, mutta nyt ravintoloissakin menee oikein mukavasti, kun tyttö saa istua syöttötuolissa ja osallistua ateriaan ja sosialisointiin.

@MyMa Ihan samoja ajatuksia täällä sormiruokailusta . Ennen tytön syntymää olin ihan että totta kai meillä sormiruokaillaan ja kestovaippaillaan ja kantoliinaillaan, koska haluan olla paras mahdollinen vanhempi lapselleni, mutta niin siinä sitten kävi, että sormiruokailu hirvittää liikaa, kestovaippailua en lopulta edes harkinnut, kun vain kuvittelinkin näihin pieniin neliöihin ja tähän kiireiseen arkeen jotain kakkaisia vaippakasoja ja -pusseja ja jatkuvaa pyykkikoneen pyöritystä (pesutupa talon kelarissa!) ja kantoliinassa tyttö ei viihtynyt niin sitten pätkääkään. Mutta hyvä vanhempi koen olevani, vaikka en kaikkiin noihin trendivillityksiin lähtisikään mukaan .

Mä olen myös jonkin verran painiskellut tuon ajatuksen kanssa, että kun vauvaa on toivonut niin kovasti, valittaa ei saisi. En siis koe painetta ulkopuolelta, vaan itseni sisältä. Koen huonoa omaatuntoa jos valitan väsymystä tai jos joku vauvaan liittyvä ärsyttää (kuten se että 10 tuntia päivässä saa olla ottamassa asioita pois vauvan suusta tai kieltämässä häntä menemästä paikkoihin – se ärsyttää silti, vaikka tiedän ja tiedostan ettei hän ymmärrä vielä), ja heti perään olen aina lisäämässä, että vauva on mulle silti maailman tärkein eikä hän pääosin ärsytä vaan on ihana.

Mä en kyllä yleisesti ottaen koe, että vauvan kanssa olisi erityisen rankkaa, vaan meillä on pääosin ollut hyvin helppoa ja vaaleanpunaista pumpulia, mikä on myös sellainen asia, jota välillä mietin, että johtuuko tämä omasta lapsettomuustaustasta, vai onko vauvavuoden rankkuutta liioiteltu julkisessa keskustelussa. Olen keskutellut monien äitien kanssa asiasta, ja monen mielestä vauvavuosi ei ole erityisen rankkaa, mutta tätä ei ehkä uskalleta tuoda esille. Toki jos on erityislapsi tai terveysongelmia tai vaikka koliikkia tai muita nukkumisongelmia niin asia on aivan eri, mutta terveen lapsen kanssa vauvaarki on mun mielestä varsin leppoisaa. Voi tietysti johtua odotuksistakin, mä odotin rankkaa ja unetonta vuotta, mutta sainkin helpon ja (suht) hyväunisen.

Mä osasin myös odottaa, että synnytyksen jälkeen sitä suurta rakkaudentunnetta ei välttämätt ihan heti tule, koska siitä oli joka paikassa niin paljon puhuttu, mutta mulla se tulvahti koko kehoon saman tien kun sain vauvan syliin. Uskon tämän johtuvan helposta synnytyksestä ja ehkä myös lääkkeettömyydestä.

Jaahas, siellä se tyttö heräileekin (huimien puolentoista tunnin!) päikkäreiden jäljiltä, täytyy mennä! Pikaisesti vielä totean, että meillä viime aikaisten huonojen yöunien aiheuttajaksi on paljastunut flunssa (jo kolmas tänä syksynä!) ja viides puhjennut hammas. Toivotaan, että unet paranisivat tästä pian.

Kesis ja Pikkuinen 10 kk

 

Ja vielä: narskutteleeko teillä muilla vauva hampaita? Se on aivan järkyttävän kuuloista! Mitenköhän sen saisi loppumaan?

 

Minäki lähdin aika aikasin pojan kanssa liilenteeseen ettei tulis kynnystä lähteä. Vaunuissa ei koskaan hereillä viihtynyt, tarpeeksi väsyneenä nukahti. Siinä 5kk ikäsenä siirryttiin rattaisiin ja viihty paremmin kun näki ympärilleen. Autossa matkustamisessa on ollut kausia ettei meinaa ollenkaan viihtyä ja edelleenkään ei hirveen kauas viiti lähteä yksin ainakaan. Imettänyt oon kans melkein missä vaan vaikka uhosin ettei musta julki imettäjää tule kukaan ei oo kommentoinu ainakaan vielä. En itekkää oikein tykkää jos tulee itkupotkuraivarit vaikka kesken kauppareissun, mut eihän sille mitään voi. Noissa, kun ei oo mitään nappia mistä sais hiljaseks.. nyt sen äitinä vasta ymmärtää ettei lasten kanssa liikkuminen ole aina helppoa. Odotan innolla uhmaa yms.

Caro ja poju 8kk

 

@Kesäheinä-78 , kyllä narskuttelee! Aloittanut tosin ihan äskettäin (nyt 1 v 4 kk) eikä tee sitä onneksi kovin usein, mutta kuulostaa tosiaan hirveältä ja olen vähän ymmälläni miten saisin sen loppumaan. Toivon että kyseessä olisi jokin ohimenevä juttu.

Me lähdettiin ihmisten ilmoille myös aika pian. Ekat noin 2 kk oli vähän stressaavampia kun vauva oli silloin itkuisempi, mutta siitä se lähti helpottamaan. Joskus puolivuotiaana siirryttiin ratasosaan ja viihtyi siinä kyllä paremmin kuin vaunukopassa kun pääsi katselemaan ympärilleen. Automatkustus oli vauva-aikana välillä raskasta, kun ei tykännyt siitä ollenkaan, mutta onneksi usein nukahti autoon suht nopeasti. Varmaan joskus ennen 1-vuotissynttäreitä tämäkin asia alkoi helpottaa eikä automatkustus saa enää protestia aikaan.

 

Jäin miettimään tuota vauva-ajan rankkuutta vielä. Mulle rankinta, tai sanotaan nyt haastavinta, on ollut se, että vauvan kanssa oleminen on niin intensiivistä. Ekoina kuukausina olin ihan kiinni vauvassa, imetin parin tunnin välein, nukuin hänen vieressään niin yöunet kuin päikkärit koska hän suostui nukkumaan vain vieressä tai liikkuvissa vaunuissa, eikä hän hereillä ollessaankaan viihtynyt itsekseen vaan häntä piti koko ajan viihdyttää. Nyt isompana imettäminen on harventunut, mutta päikkäreitä hän nukkuu edelleen aika huonosti (yhteensä 1-2 tuntia päivässä parissa pätkässä) ja hereillä ollessa perässä pitää koko ajan juosta vahtimassa ettei mitään vain satu. Tämä on kuitenkin ihan normaalia vauva-arkea mielestäni, enkä sanoisi että se on varsinaisesti rankkaa, mutta on vaatinut opettelua ja tottumista. Ja välillä on ollut turhautumisen ja väsymisen tunteita. Mutta tämäkin helpottaa mitä isommaksi lapsi kasvaa.

Mä oon kaivannut ja ottanut aika varhaisesta vaiheesta säännöllisesti omaa aikaa itselleni. Salilla aloin käydä kerran tai pari viikossa muistaakseni silloin kun tyttö oli kolme tai neljä kuukautta, ja siitä lähtien omia menoja on ollut viikottain. Ne on olleet, ja on edelleen, henkireikiä intensiivisten päivien jälkeen, ja oman ajan jälkeen olen sekä parempi äiti että parempaa seuraa myös miehelle .

Ensi viikolla aion kokeilla työntekoa parina päivänä. Isovanhemmat ottavat tytön hoitoon. Katsotaan miten menee, huomaan odottavani todella innolla!

Hei sellaista vielä tuli mieleen, että millaisten lelujen parissa teidän lapset viihtyy? Meillä tyttö on jo aivan kyllästynyt leluihinsa, ja mietin kovasti millaisia leluja hänelle kannattaisi nyt hankkia. Rakennuspalikoita? Dubloja? Soittimia? Palikkalaatikko? Hakka? Onko jotain ehdottomia hittejä noin vuosikkaalle?

Kesis ja Pikkuinen 10 kk

PS. Hittolainen, taas menkat! Jo kolmannet synnytyksen jälkeen ja vieläpä varsin lyhyillä kierroilla! Ekat oli syyskuun puolivälissä, seuraavat lokakuun alkupuolella ja nyt taas. Endo ei onneksi oirehdi toistaiseksi mitenkään, mutta ei tää ilman kipujakaan mikään ilo varsinaisesti ole .

 

Meilläkin narskutellaan! Usein se liittyy vauvoilla ja lapsilla hampaiden tuloon, muihin kehitysvaiheisiin, stressiin tai väsymykseen. Sille ei voi tehdä yhtään mitään, muutakuin toivoa että loppuu Useimmiten narskuttelu onkin ohimenevää. Joillain pikkulapsilla maitohampaat kuluvat narskuttelusta aika reilustikin, ja useimmilla ainakin jonkin verran. Onneksi tulee ne pysyvät hampaat sitten myöhemmin

Olen myös tuota miettinyt, että ennen raskautta melkein joka paikasta toitotettiin että vauvavuosi on rankkaa. Meillä on myös päästy todella helpolla, tiedostan sen ja olen siitä todella iloinen. Ei ole sairastelu lähes ollenkaan, nukuttukin hyvin (poislukien nämä nykyiset yöhulinat), imetys sujuu hyvin jne.

Olen silti vakuuttunut, että todella suurelle osalle vauva-aika on tavalla tai toisella ihan oikeasti erittäin raskasta, sekä fyysisesti että henkisesti. Valvotaan, sairastellaan, ei ole tukiverkostoa, rahasta on puute, synnytys meni huonosti ja sen jälkipyykki, on yksinäistä, parisuhde koetuksella, lapsella allergiaa, oman ajan puute jne.

Itselläkin kun on ollut helppoa, niin on oikeasti tosi vaikeaa asettua niiden saappaisiin, joilla on paljon vaikeuksia. Ei sitä voi tajuta, miten raskasta vaikka lapsen sairaus on kun ei ole omaa kokemusta. Vaikka eihän se tietenkään tarkoita etteikö voisi antaa myötätuntoa ja sympatiaa, eihän kukaan toisen ihmisen tuskasta voi tietää!

En usko, että yleisesti ottaen vauva-ajan raskautta liioitellaan, ehkä kyse on enemmän siitä, millainen otanta ympärille osuu Silti olen kyllä samaa mieltä siitä, että tosi vähän puhutaan sellaisista perheistä, joilla menee kaikki hyvin. Ehkä se on Vauva-lehden tabu tai jotain

Meilläkin muuten autossa matkustaminen on aika nihkeää nykyään Pakko ajoittaa aina uniaikaan autoilu. Niin ja vaipanvaihto ja pukeminen on ihan kidutusta pojan mielestä vissiin Joskus jätän lähtemättä ulos siksi, kun tietää että pukeminen on niin kaamea taistelu

 

Meilläkin jossain vaiheessa narskuteltiin hampaita. Mutta taisi mennä nopeasti ohi kun en sitä mitenkään kauhulla enää muistele

Tuo vauva-ajan rankkuus on itseäkin mietityttänyt joskus. Meitä myös "siunattu" kaikin puolin helpolla lapsella, ei koliikkia ei mitään allergioita, vastasyntyneenä isoin ongelma oli vatsan väänteet mihin auttoi Disflatyl. Toki meilläkin ekat puoli vuotta heräiltiin ahkerasti öisinkin tissille, mutta ihmeen nopeasti sekin sitten vaihtui ihan hyviksi yöuniksi.
Nytkin poika on 2v4kk eikä (vielä ainakaan) ole hurjaa uhmaa nähtävissä vaikka tässä ollaan koko ajan odoteltu 'terrible twos' vaihetta. Siis toki joskus kiukuttaa jotkut asiat mitkä ei mene hänen mielensä mukaan, mutta ei ole koskaan tullut sellaista suoraa huutoa, mikä ei vaan lopu teit mitä tahansa Käyttäytyy muita lapsia kohtaan hienosti ja on tosi sosiaalinen, ei koskaan päiväkodista saada kuulla mitään negatiivista, aina ollut "hyvä päivä tänään". Kuitenkin tiedän vanhempia jotka melkein joka päivä saa kuulla jotain "pahaa" lapsestaan päivän päätteeksi. Se on varmaan tosi rankkaa Että kyllä on onni käynyt lapsen suhteen.

Tuosta pukemisesta, äitiyslomalla vielä niin hoidin aina ulos lähtiessä talviaikaan, että itseni puin eka ja lapsen viimeiseksi että minimoi kiukun vaikka sitten itseään kiukuttaisikin kun itselle tuli kuuma Oli pojalla sitten päiväkodissa opettelua kun siellä piti odottaa vaatteet päällä sisällä että kaikki muutkin puetaan. Oli aluksi sitä protestoinutkin vähän, mutta onneksi lapset tottuu melkein mihin vaan.

Leluista, meillä on aina ollut lelut vähän mitä sattuu. Saatu paljon varsinkin pienen lapsen leluja, isompana ollaan sitten paljon osteltu itse autoja yms mistä tykkää. Mutta tuntuu, että meillä aina vähän mennyt ikäluokkaansa vanhempien lelujen kanssa, vaikka varmaan ehkä hyötyä saisi enemmän oman ikäisistä leluistaan Mutta meillä kovia hittejä ollut äänikirjat, sellaiset mistä painellaan ja missä kuvia. Duploja meillä oli aika alusta asti ja niillä puuhattiin vaikkei vielä osannut edes kasailla niistä mitään. Sellainen talokin oli kiva yhdessä vaiheessa minkä katossa "palikkatesti" ja yhtä nappia painamalla kaikki oikein laitetut palikat sitten tippui talon sisään. Kesti siinäkin aikansa ennenkuin osasi laittaa oikeisiin aukkoihin. Sama palapelien kanssa, niitäkin meillä ihan älyttömästi (ja palat aina hukassa ), Ja sitten on kaikkia fisher price tyylisiä kaukosäädin/puhelin/kamera yms leluja ollut mistä tulee puhetta/laulua kun painelee nappeja.

Olen huomannut, että kun jotain leluja laittaa välillä piiloon joksikin aikaa niin ne tuntuu uudelta sitten taas esille kaivaessa. Esim meillä nyt piilossa brion junarata kun se vaan lojui lattialla ja vuorossa taas dublo-vaihe. Jonkin ajan päästä vaihdetaan varmaan paikkaa taas.

 

@MyMa Ajattelin jo että mitkä megalollerot saa olla että pystyy imettää samalta kyljeltä molemmat tissit, mutta ihan totta kyllähän se onnistuu kun kokeilin Koen kyllä helpommaksi siirtyä toiselle puolelle sänkyä ja luulen että jäi kokeiluasteelle. Ja jos jään itse seinänviereen ja poika keskelle niin heivaan siihen aina pari tyynyä esteeksi. Luulen että hetken selviää vielä sillä ja sitten pitääkin alkaa mietimään että olisko aika mennä pinnikseen kun alkaa liikkumaan

@mavli Hyvä että kuvaukset jo ohi! Mä alan olla kyllä niin kypsä jokaiseen hoitotasoon kun mikään ei tunnu ikinä pitävän paikkansa ja kohtelu on tympeää. Toivottavasti saatte pian tulokset!

Ennen kuin poika syntyi niin päätin että ulos on lähdettävä mahdollisimman nopeesti. Aluksi se oli kyllä tosi vastenmielistä kun edes ajatteli että mitä jos se alkaa itkemään enkä saa sitä hiljaiseksi! Noh kauppareissut meni hyvin ja siitä se oma itseluottamuskin kasvoi. Nyt sitten muutettiin isosta kaupungista tuppukylään missä ei ole mitään. Aivan turha edes haaveilla mistään lounaista yms. Tuuli humisee ja risupallot pyörii tuulen mukana. Huomaan että olen ihan totaalisesti jumahtanut sisälle ja jotenkin sitä tulee ihan saamattomaksi kaikinpuolin. Pitäisi kyllä jotain keksiä ennen kuin tää alkaa vaikuttamaan omaan hyvinvointiin.

Mä en tiedä onko vauva-aika itsessään rankkaa vai tekeekö mulla nyt kaikki muutokset yhdessä sen vaan vähän vaikean tuntuiseksi. Aikaisemmin on tuntunut että kaikki on ihanan helppoa, mutta viimeiset pari viikkoa on ollut todella raskaita. Just esim muutto kaupungista maalle, täällä ei ole kuin hyvänpäiväntuttuja ja oikeat ystävät asuvat vieläkin kauempana kuin aikaisemmin. Pojan leikkaus huolestuttaa ihan hirveästi ja se miten sen jälkeen meillä kaikki menee. Tämänhetkiset yöheräilyt pitää mut tosi väsyneenä ja tuntuu että olen ihan koomassa. Vaikka mulla ei enää synnytyksestä oireita olekkaan niin silti se sama mörkö nousee aina esiin kun käy noissa kontrolleissa. Vaikka tiedän ettei mikää ollut minun vika, että asiat meni miten meni, niin silti tunnen itseni aivan totaalisen epäonnistujaksi ja se katkeruus koko laitosta kohtaa on aivan järkyttävä. Olen todella kateellinen teille keillä synnytys oli ihana kokemus. En tule sellaista itse ikinä kokemaan ja se harmittaa. Samalla tavalla harmittaa se etten vaan joku päivä epäile olevani raskaana tai miettiväni että saiko se lapsi alkunsa sängyssä vai saunanlauteilla. Olen sisänsä sujut näiden asioiden kanssa ja hyväksynyt ne, mutta jossakin määrin se välillä ärsyttää. Vaikka mulla onkin maailman ihanin poika ja olen todella kiitollinen ja onnellinen että hänet saatiin, niin kyllä mulla joku ärsytysviisari heilahti kun hyvä ystävä on taas yllätysraskaana vaikka kuinka käytti ehkäisyä. Hammasta purren kuuntelen päivästä toiseen samaa voivotusta että pitääkö taas tehdä abortti vai synnyttäiskö tällä kertaa sen. Voiko saada sektion vaan sillä että paikat ei mene jne.

Tulipas pitkä valitus. Eilen kävin taas omissa toosakontrolleissa ja jotenkin se ärsytysvihakiukku jäi päälle. Huoh. Meen nyt kerää itseni ja lähden happihyppelylle pojan kanssa

 

Ehkä se rankkuuskokemus riippuu myös siitä minkä meistä kukin kokee rankaksi ja millaisia mielleyhtymiä itse sana herättää. Mulle esimerkiksi neljän vuoden lapsettomuuskamppailu oli sata kertaa rankempaa kuin tämä vauva-arki, yöheräilyineen kaikkineen.

Mulla on monia äitikavereita, joiden lapset ovat samanikäisiä kuin meidän, ja heidän kanssaan ollaan paljon puhuttu tästä. Noin kuuden äidin otoksesta yksi on kokenut vauva-arjen rankaksi, mutta siinä iso tekijä on isosisarus hyvin pienellä ikäerolla. Eli rankkuusaste toki nousee kun on kaksi ihan pientä hoidettavana. Toki voi olla että mun kaveripiiriin on sattunut tällaisia hyväosaisia, hyvin koulutettuja, hyvin toimeentulevia aikuisia vanhempia, ehkä tosiaan oma kupla vääristää. Ehkä sellaiset vanhemmat, jotka on kovin nuoria tai yllättäen raskaaksi tulleita tai erityisen pienituloisia tai suurperheellisiä tai jotka eivät ole vain osanneet valmistautua vanhemmuuden tuomiin muutoksiin, kokevat vauva-arjen herkemmin rankaksi. En tiedä.

Yhden äitikaverin kanssa ollaan puhuttu yöheräilyistä. Meillä heräiltiin pari kolme kertaa yössä aina 8 kk asti, sen jälkeen heräilyjä ei hetkeen ollut, nyt on taas jotain hulinoita ja flunssaa ja hampaita ja mitä vielä, ja heräilty on vähintään kerran yössä. Tämän kaverin vauva nukkui alusta asti tosi hyvin omassa sängyssä ja heräsi ekan kerran vasta aamuviideltä, mutta tämän yhden herätyksen kaveri koki todella rankkana. Mulla taas nuo muutamat heräämiset ei oo tuntunut (juuri) missään. Me vertailtiinkin meidän yöheräämiskokemuksia ja todettiin, että ihmisillä on erilainen unentarve ja ehkä myös erilainen kokemus siitä mikä on rankkaa.

Kuten tossa aiemminkin sanoin niin jos on jotain erityisolosuhteita niin sittenhän asia on aivan eri. Esim. @kiuski lla pieleen mennyt synnytys kummittelee varmasti vielä pitkään, ja siihen päälle joutuu vielä olemaan huolissaan lapsen terveydestä. Eihän se helppoa ole, ja varmasti vaikuttaa siihen, miltä arki kokonaisuutena tuntuu.

Itse myös vertaan vauva-arjen rankkuutta ns. normiarjen rankkuuteen. Että onko vauva-arki keskimäärin rankempaa kuin elämä yleensä, jossa aina ajoittain on rankempia vaiheita, välillä helpompia, vai koetaanko isot muutokset ylipäätään rankkoina, ollaan niihin osattu valmistautua tai ei.

Me esimerkiksi valmistauduttiin miehen kanssa raskausaikana sellaiseenkin tilanteeseen, että vauva-arjessa parisuhteeseen voi tulla suuria ongelmia, ja päätettiin, että vauvavuoden aikana ei sitten varmasti erota. Mutta ei meillä ole ollut mitään normaalista poikkeavaa, parisuhden voi ihan yhtä hyvin, paremmin oikeastaan, kuin ennen lasta. Vaikka parisuhdeaikaa on vähemmän kuin ennen niin siihen on osattu varautua, ja me molemmat ymmärretään, että tämä kestää sen aikaa kuin kestää ja sitten tilanne palaa taas normaaliksi. Tai ehkä sitä joutuu vähän auttamaan palaamaan normaaliksi, mutta tämäkin on tiedostettu.

Itse olen kova selvittään asioita etukäteen ja valmistautumaan erilaisiin tilanteisiin ja uskon että tästä on ollut apua myös tähän vauva-arkeen solahtamisessa.

Jaahas, tuolta se tyttö huutelee taas pinniksestä, nukuttuaan peräti puoli tuntia tällä kertaa.

Palaamisiin!

@mavli lta piti vielä kysyä, että onko kuvausten tuloksista vielä kuulunut?

 

Kääk, kun joutuu kiireessä kirjoittamaan vaan tollasta ajatuksenvirtaa, eikä ehdi lukea läpi ennen lähetä-napin painallusta . No, toivottavasti sain selitettyä, että tarkoitus ei ole vähätellä kenenkään rankkuuskokemuksia, vaan pohtia ilmiötä ja sen eri ilmenemismuotoja. Ja ehkä vähän yleistä keskusteluilmapiiriäkin aiheeseen liittyen.

 

Joo @kiuski ei tarvi olla mitkään playboy-pallot että se yhdeltä kyljeltä imetys onnistuu Meillä se on tosiaan käynyt sitä helpommaksi, mitä isommaksi poju on tullut. Yltää paremmin imemään. Nyt kun tissittely varsinkin päivällä on yhtä akrobatiaa, niin imee mulle välillä "fritsuja" kun hömpöttää niin menemään, ettei edes katso eteensä missä se nänni on...

Mutta voi tuota sun kurjaa fiilistä Ei ole ihme, jos tulee päähän kurjuusmyrsky, kun on noin paljon muutoksia pienessä ajassa! Tuo pojan terveysasia ja sitten vielä muutto kauas tutuista ympyröistä, vähemmästäkin alkaa päässä kiehua Onko sulla päivisin autoa käytössä? Yllättävän pienilläkin paikkakunnilla on vauvatoimintaa, ehkä neuvolasta osaavat kertoa? Tai naapuripaikkakunnalla? Vaikka mä olen kyllä maailman huonoin puhumaan tästä mitään, kun itsekin niin laiskasti käyn missään noissa jutuissa. Mutta nyt huomenna ollaan menossa perhekerhoon! Yritän nyt ihan väkisin saada aikaiseksi lähteä jonnekin mammajuttuihin.

Ja tuo sun kaverin puhe että pitäisikö tehdä abortti vai huvittaiskohan synnyttää... Vaikka yrittää olla avoin ja suvaitseva toisten elämäntilanteille,niin kyllä tuommoinen aika kökköä puhetta munkin mielestä on Vaikka olis tuollaisia ajatuksia, niin voiskohan niitä, hmm, vähän suodattaa ulos puhuessa...

Leluista: Meillä lempparileluja ovat nyt kaikki, mitä voi heilutella ja paukuttaa. Marakassi ja puupalikat on kivoja, niitä voi koputella keskenään tai vaikka potan reunaan Kirjoista tykkää edelleen tosi paljon, niitä luetaan iltasaduksi ja päivisinkin. Myös pallot on pojan mieleen, sähly- ja tennispallot pyörii jaloissa. Sitten ihan noita Mandalan mainitsemia Fisher-Price-tyylin hilavitkuttimia meilläkin on, joskaan ei yhtään äänekästä lelua. Mä en halua vielä aloittaa sitä kakofoniaa

Pehmoleluista ei oikein perusta. Minkä ikäisenä teidän lapset on osoittanut jotain kiintymystä esim unileluun? Olisi kiva, jos saisi semmoisen "lohtunallen", ehkä helpottaisi jatkossa nukutushommia.

Niin ja @Kesäheinä-78 , tsemppiä työpäiviin! Voin kans samaistua, että varmasti on tosi mukava juttu palata edes hiukan työn pariin, välillä on sitä oikeaa maailmaakin ikävä

MyMa ja poju 8kk

 

Ja kans @Kesäheinä-78 en tarkoittanut mitenkään vähätellä sun mielipidettä. Oot ihan oikeassa, että tuo koettu rankkuus on ihmisillä kovin kovin erilainen. Ja henkinen valmistautuminen ja oma elämänkokemus myös voi tosiaan viedä asiaa joko hyvään tai huonoon suuntaan Ja moni munkin tuttu on sanonut että tuo mainitsemasi "tämä vaihe menee ohi" on sellainen henkisesti tärkeä huomio. Että this too shall pass

 

Tuo vauva-arjen rankkuus onkin mielenkiintoinen kysymys, rupesin sitä oikein pohtimaan omalla kohdallani. Mun näkemykseni on @MyMa n tavoin se, että vaihtelua on kyllä hurjasti. Välillä tuntuu, että joillekin oikein kasautuu kaikki vaikeudet, koliikki ja sairastelu ja uniongelmat, ja joku toinen sitten saa perustyytyväisen lapsen, joka nukkuu pienestä saakka yöt läpeensä kuin enkeli. Varmaan just siitä syystä moni ei helposti hehkuta arjen helppoutta, kun tietää että siitä voi tulla kurja fiilis niille, joilla on paljon hankaluuksia. Sekin tietty vaikuttaa, miten itse kokee eteen tulevat vaikeudet, millaiset on olleet etukäteisodotukset, millainen on muu elämäntilanne ja paljonko esim. saa tukea puolisolta.

Mulle tuli kyllä vähän yllätyksenä se, miten vaikeita uniasiat on meillä olleet. Olin kyllä ajatellut, että vauva heräisi syömään pari-kolme kertaa yön aikana, mutta en tajunnut, että herätyksiä voi tulla tunnin-parin välein läpi yön. Eikä tilanne siitä itsestään muuttunut miksikään, vaikka kuukaudet kuluivat, vaan tarvittiin unikoulua ja vielä sen uusimista pari kertaa, jotta päästiin nykyiseen ihan tolkulliseen tilanteeseen. Mulla on myös ollut jaksoja, jolloin en ole tahtonut saada yöherätysten jälkeen unen päästä kiinni silloinkaan, kun vauva on nukkunut, ja se on kyllä ollut tosi rankkaa.

Mutta sitten taas muissa asioissa olen varmaan päässyt suht helpolla. Ei ole ollut koliikkia, ei allergioita, ei sairasteluja paria flunssaa lukuun ottamatta. Poika on myös ollut alusta saakka hyvä syömään, vaikka tuttavapiirissä on monella ollut haasteita siinä asiassa. Luonteeltaan on myös suht rauhallinen ja viihtyy vieraidenkin ihmisten seurassa hyvin, ei ole ollut mitään ”vain äiti kelpaa” -vaiheita jne. (Itse asiassa meillä on nyt sellainen vaihe, että poika saattaa tirauttaa pienet itkut, kun mies lähtee ulko-ovesta, mutta jos minä lähden jonnekin niin hädin tuskin noteeraa koko asiaa. )

Mut on myös yllättänyt vauvaelämän intensiivisyys. En kyllä kovin paljon saa mitään omia asioita tehtyä silloin kun vauva on hereillä. Ja päikkäreitä tuo ei ole koskaan nukkunut kovin innokkaasti. Nykyisin nukkuu yleensä yhdet 1,5-2 tunnin päiväunet, joilla jaksaa ihan hyvin iltayhteentoista. Mulla on yksi tuttava, joka teki äitiysloman aikana väitöskirjan - mulle se olisi kyllä ihan täyttä utopiaa!

Kaiken kaikkiaan siis vähän vaikea sanoa, kuinka rankkaa on ollut. Joissain asioissa rankempaa kuin kuvittelin ja joissain toisissa taas sitten helpompaa.

@kiuski , tosi kurjaa kuulla että sulla oli noin rankka synnytyskokemus. Ja voin hyvin kuvitella, että pää meinaa hajota tuppukylässä, jossa ei oikein ole mitään aktiviteetteja vauvaperheille, ja kun vauvan terveyshuoletkin painavat päälle. En voi kun toivoa voimia ja jaksamista. Kannattaa vaan sinnikäästi lähteä edes ulkoilemaan tai muuten ihmisten ilmoille aina kun mahdollista, mulla ainakin se saa mielen aina vähän valoisammaksi ja piristää fyysisestikin.

@mavli n kuulumisia odotellaan täälläkin, toivottavasti kaikki on hyvin.

Ai niin, leluista vielä: meillä suosikki on jo pitkän aikaa ollut tennispallo! Poika ottaa sen käteensä, maistaa vähän ja heittää, ja sitten minä tai mies heitetään/vieritetään pallo takaisin. Tätä voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Pahvikirjojen sivuja tykkää myös hulluna käännellä. Ihan perus keittiövälineetkin, vaikkapa mittalusikat, voi innostaa jonkin aikaa. Meilläkään ei mitään koottavia palikoita tms. "kehittäviä" leluja vielä ole, mutta pitäisi kyllä kohta hankkia. Mun yhden kaverin 1-vuotiaalla on kuulemma varattuna keittiön alakaapissa oma laatikko, jonne on koottu vauvalle sopivia tavaroita. Saa ottaa niitä sieltä pois ja laittaa takaisin, ja sitä voisi kuulemma tehdä vaikka tuntikausia.

 

@SalamaT ei huoli tuttia, ainakin viittä erilaista on kokeiltu. Ei toimi edes vaikka yrittää pitää tuttia suussa. Jos sisällä laittaa vaunuihin niin tulee kahta kauheampi parku Välillä toimii jos tanssii tyttö sylissä "vauva-asennossa" klassikkorokki pauhaten . Mutta vain jos planeetat on sopivassa linjassa ja mars venuksen huoneessa jne. Täytyy yrittää uudelleen taas kantoreppua, aiemmin ei tykännyt.

Mietin itsekin miksi tämä vauva-arki on tuntunut nyt niin rankalta, niin ehkä kun jotenkin siinä alussa ei ollut noin niinkuin sekuntiakaan toipumisaikaa, eikä tiedetty moneen viikkoon lähdetäänkö sairaalasta turvaistuimen vai arkun kanssa. Muthan pistettiin pihalle osastolta 2,5 päivää sektion jälkeen, vaikka itsestä tuntui etten todellakaan olisi ollut vielä valmis lähtemään (vaikkakin mentiin vain mäkkäritalolle parin sadan metrin päähän, niin silti). Se oli se sairaala-aika niin hiton intensiivistä, että olin ihan lopen uupunut siinä loppuvaiheessa ja toimin enää ihan viimesillä höyryillä. Sitten saatiin lapsi kotiin, mutta oli joka toinen päivä neuvolaa, kotisairaanhoitoa ja kontrollia sairaalassa. Kotisairaanhoidostahan meidät kirjattiin ulos samana päivänä kun mies palasi töihin. Mulla tuli sairaala-aikana jotenkin tosi huono itseluottamus lapsen hoidon suhteen ja tuntui tosi pelottavalta jäädä sydänsairaan lapsen kanssa kotiin yksin ja olla vastuussa lääkkeistä ja että seuraan toisen vointia ja tunnistan koska pitää lähteä näytille. Mies on joka päivä poissa 8-18, aina välillä se tuntuu vähän pitkältä kun tytön päikkärit tosiaan on mitä on ja hereillä ollessaan haluaa käytännössä jatkuvasti viihdytystä. Ja meillä tosiaan ei ole minkäänlaista tukiverkostoa täällä.


Eipä silti, en vaihtaisi tätä mihinkään <3

Kyljellään imettämisestä. Meillä se oli ainoa tapa joka aluksi toimi, ja se on jäänytkin sitten pääasialliseksi imetysasennoksi. Aluksi siirtelin vauvaa puolelta toiselle, joka etenkin sairaalassa oli piuhoibeen päivineen pirun hankalaa. Siinä tulikin kokeiltua sitten sitä molemmat tissit samalta kyljeltä -tyyliä, ja totesin että ihan hyvin toimii vaikkei mitkään megalollot olekaan

 

Piti tohon sektioasiaan kommentoida, en voi käsittää että joku haluaisi sektion ns. turhamaisuuttaan. Olen ihan järjettömän kateellinen alateitse synnyttäneille, mulla jäi paha trauma kyllä kans koko hommasta. Supistukset oli ihan hirveitä ja niitä tuli tauotta, oksensin paljon ja vielä enemmän leikkaussalissa. Tuntui että olin vaan ottavana osapuolena enkä saanut/voinut itse tehdä asian eteen mitään. Nyt maha on tollanen puolitunnoton järkyttävä kielekemakkararöllykkä eikä tässä iässä palaudu kunnolla varmaan koskaan.

Ja kyllä, itseäkin riipii ylihelposti raskautuvat kaverit edelleen.

 

Heippa, ihana kun olitte jo ehtineet kaivatakin

Kesiksellä todella monipuolinen pohdinta vauva-ajasta ja sen vaativuudesta. Siihen vaikuttaa lapsen luonteen ja ”vaativuuden” lisäksi tosi paljon se, että onko ympärillä saman ikäisiä kavereita/ystäviä jotka ovat myös äitiyslomalla. Kuulostaa että olet todella ihanteellisessa tilanteessa että näin todella on.

Kiuski mulla on paljon samanlaisia tuntemuksia synnytystä tai oikeastaan sektiota kohtaan. Osa johtuu myös siitä, että vauva ei voinut syntymän jälkeen hyvin, enkä tietenkään saanut häntä rinnalle. Nuo tunteet on olleet todella vahvoja ja nousseet pintaan ajoittain, ehkäpä niitä niissä hetkissä aina käsittelee vähän kerrallaan. Toivottavasti sulla olisi auto siellä käytössä, useilla pikkukylilläkin on edes jotain vauvakerhoa tai vastaavaa josta voi saada äitikin seuraa. Jos haluat laittaa yv:tä niin voidaan yhdessä jutella kun meilläkin näitä sairaalareissuja on edessä ja takana.

marrasmai nuo alun ja kotiutumisen fiilikset ovat varmasti todella rankkoja kun ensimmäinen lapsi on kyseessä. Itsellekin ne olivat sitä vaikka yksi lapsi jo oli ennestään ja luotin että sellaisen aivan normaalin vauvan perushoidon osaan kyllä.

Muistatteko sen mun päärynäsose-vinkin? Jos masu meinaa vähän jumittaa kiinteiden kanssa. Ei tosiaan toiminut tällä meidän pienemmällä ja luumuunkin masu tottuu niin ruusunmarjaa sitten seuraavaksi!

Sain itse asiassa vasta maanantaina kirjeellä vastaukset, jotka olin käynyt omakannasta lukemassa jo viime viikolla. Todella ikävää taas kerran saada ne näin, varsinkin kun vastaus ei ollut se että kuvissa kaikki on ihan normaalisti. Jonkin näköistä ahtautta siellä hengitysteissä on ja siksi mm hengitys rohisee ja vinkuu aivan kuten vauvalla flunssassa, mutta ilman flunssaa. Tänään jo mennään lisätutkimuksiin ja luultavasti tähystys on pojalla edessä sitten lähiaikoina. En tiedä onko tuo tähystys vielä tutkimusluontoinen vai pystyvätkö operoimaan siinä samalla jotenkin. Ja nukutuksessa tehdään sekin, onneksi viimeksi kaikki meni nukutuksen suhteen hyvin. Kiinteätkin meillä tökkii kun masu jumittaa, hyvin kestää kiinteitä n. 2 rkl kerran päivässä, mutta toista ei oikein enää. Oon silti koittanut ottaa uusia makuja mukaan ja antaa, kun pakko olis kasvaakin. Pitää varmaankin lääkäriltä kysellä apuja tuohon vaivaan. Inhottavaa kun poika söis kyllä innokkaasti enemmänkin ja nyt tulee itku kun loppuu kesken, voi toista!

mavli ja pikkuJ 7kk (ki 4,5kk)

 

mavli, joo tollaset uutiset olis kiva saada ensin lääkäriltä niin voisi heti kysyä mitä tulee mieleen. Itekki oon huomannu että omakantaan välillä tulee lääkärin teksti ennen kun soittoaika on. Meillä esikoinen tähystettiin vähän aikaa sitten refluksiin liittyen. Epäilen, että samalla kertaa voivat sen enempää tehdä. Meillä ainakin tuntu päiväkirurgiassa olevan sen verta liukuhihnatoimintaa... Tsemppiä teille! Tutkimukset on rankkoja niin pienelle kun vanhemmille. Onneks noi pienet ei isompana muista näitä.

Mulla ei sektioista oo samallaisia tuntemuksia, toki esikoisen synnytyksestä oon katkera varmasti ikuiseeti, mutta muuten ei. Tuohon kyllä osaan samaistua ettei saanut vauvaa heti syliin. Mä sain esikoisen ekaa kertaa syliin 5vrk jälkeen kun letkujen ja johtojen määrä väheni. Imetys ei koskaan onnistunut ja edelleen on tekemistä mulla suhteessa lapseen kun tässä ollut kaikkea siihen vaikuttavia tekijöitä. Se harmittaa eniten ja tuntuu tosi pahalta ajoittain. Kuopus taas syntyi suunnitellusti sektiolla, en saanut heti synnytyssalissa rinnalle kun ei mahtunut kun sermi oli niin ylhäällä. Olin silti niin onnellinen, että ensinnäkin kuulin vauvan ekan parkaisun ja toisekseen, että pääsi isän kanssa heräämöön. Esikoinen vietiin aika nopsaa teholle. Ja kuopuksen sain kuitenkin heräämössä heti rinnalle. Esikoisesta näin hätäsektion jälkeen, kun mut kärrättiin teholle sängyssä vaan jalan sieltä letkuken keskeltä, lääkärit samalla mulle kerto mitä oli käynyt, keskistelua en yhtään muista.. Vasta seuraavana aamuna kun pääsin ylös sängystä pääsin katsomaan minkänäkönen kaveri siellä on. Toki kuvan oli isä mulle näyttänyt. Mikähän mun pointti olikaan, varmaan se että ymmärrän teidän tuntemuksia ainakin osittain jotka joutuvat tällä hetkellä olemaan huolissaan lapsestaan. Tsemppiä kaikille!

Caro ja poju 8kk

 

Takaisin taas linjoille @mavli , mukava kuulla sun ja teidän kuulumisia! Onpa kurja että jotain toimenpidettä nyt teilläkin sitten vielä tiedossa. Tuo Kanta-arkiston käyttö tuntuu monessa kohtaa terveydenhuollossa olevan vielä kovin kankeaa. Juuri tuo että ihmiset näkevät tuloksiaan ennen lääkärin soittoa jne, joka ei varmastikaan olisi tarkoitus. Tosi ikävä vaikka lukea jotain labratuloksia ennen ammattilaisen kanssa puhumista, kun sitä "tulkkia" monesti tarvittaisiin.

Tuli tuosta teidän pojun syömishommasta mieleen, että voisiko ajatella että kun raja ruuan antamisessa tulee vastaan, niin antaisit jotain "höttöä"? Eli siis jos tiedät että nyt ei enempää voi antaa esim. perunaa, niin sitten loppuun syömisintoon antaisit vaikka muussattua hunajamelonia? Niin saisi poju syödä himoonsa, mutta ei mitään semmoista mistä maha voisi mennä jumiin

Tosi kurja kuulla näistä teidän sektiolla synnyttäneiden (ja muuten kurjasti menneiden) kokemuksista ja tunteista. Synnytys on kyllä naisen elämässä niin valtavan iso ja tärkeä juttu, että jotenkin siihen sen jälkipyykkiin tulisi kiinnittää enemmän huomiota.

Meillä meni synnytys melko hyvin kovaa jälkivuotoa lukuunottamatta, traumoja ei jäänyt. Silti harmitti, kun kukaan ei käynyt meidän kanssa synnytystä sairaalassa läpi. Itse sitten itkin neuvolassa sitä, miten oltiin miehen kanssa ihan kauhuissaan siitä mun jälkivuodosta ja siihen liittyvistä toimenpiteistä. Mun soittopyyntöön sairaalalle vastattiin 7 vko synnytyksen jälkeen, jolloin sain vihdoin käydä asiaa läpi ja kysellä synnytyksessä olleen lääkärin kanssa. Että vaikka periaatteessa ihan hyvä mieli jäi, niin jotenkin semmoinen kova puhumisen tarve kyllä oli pitkään.

Mitä muuten kuuluu ennen niin aktiiviset @Siida ja @lullaby ? Toivottavasti olette vain palleroidenne kanssa niin kiireisiä, ettette ole ehtineet kirjoittelemaan ja kaikki on kuitenkin hyvin.

MyMa ja pikkumies pian 9kk

 

Myma ideana hyvä tuo ”hötön” syöttäminen, en vain tosin ole juuri vielä löytänyt sitä ”höttöä”. Esim. perunaa ja banaania, joiden tiedän erityisesti kovettavan vatsaa, en anna ollenkaan. Nyt olen yrittänyt vain rohkeasti vähitellen lisätä määriä kuitenkin ja tasapainoilla kaiken kanssa.

Viime viikolla saatiin Taysista kiireellinen lähete Helsinkiin kun totesivat ettei omat rahkeet riitä ko. toimenpiteeseen/operaatioon noin pienelle. Sen verran tiedän että tänään siellä on lääkärit pohtineet sitten asiaa ja varmaankin huomenna saadaan sitten itse tietää mitä voidaan tehdä ja milloin.