Lyhyesti jos koettaisi selittää asian...
Meillä on kolme pientä lasta, joista kaksi vanhinta ovat aina olleet perusterveitä. Nuorimmaista, nyt 1,5-vuotiasta tyttöä, sitä vastoin ovat piinanneet moninaiset ruoka-aineallergiat alusta saakka. Osa aiheuttaa nielun tukkeutumista ja rajuja oksenteluoireita, joten ruokavalion kanssa täytyy olla tarkkana. Nyt on ilmassa oireita jonkinlaisesta esiuhmaiästä ja ruokailut ovat menneet lähinnä huutamiseksi. Pikkuinen haluaisi syödä luonnollisesti samaa ruokaa kuin isommatkin. Huutaa, raivoaa, sylkee ruoan pois ja jos saa lautasesta kiinni, niin paiskaa lattialle. Mistähän lie sisunsa perinyt :saint: . Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta? Mielessä pyörii muutamia ratkaisumalleja, mutta mikä niistä olisi toimivin?
1. Aina kun mahdollista, teen koko perheelle samaa ruokaa. Tässä ongelmana se, että pikkuisin saa mm. kalkin tabuina, koska kauramaitoa ei millään saa menemään tarpeeksi päivässä. Eli en millään voi "alistaa" isompia tiukkaan dieettiin, kun heille kuitenkin käy ihan normi ruoka. Kalaruokapäivinä on pakko antaa eri ruokaa, muna ei sovi, soija ei sovi jne... Aamupalalla isommat haluavat leivän päälle juustoa ja nuorimmainen saa siitä hirveät hepulit. Ja yrittäkääpä perustella ruoka-ainerajoituksia tuon ikäiselle :headwall: .
2. Jos oma ruoka ei kelpaa, nostan pienimmäisen pois pöydästä reuhaamasta. Tämän tein muuten tänä aamuna. Hetken neiti huusi ja raivosi keittiön lattialla ja palasi sitten pöytään syömään aamupuurolautasensa tyhjäksi. Huomasi ilmeisesti jäävänsä ilman ruokaa, jos ei tarjottava kelpaa. Tämä vain säälittää minua vieläkin. Tuntuu todella kurjalta rankaista toista tavallaan ihan ymmärrettävästä harmituksesta.
3. Ruokin taaperon eri aikaan kuin muun perheen. Tätäkin harrastan eli annan ensin taaperolle oman ruoan ja sen jälkeen me loput syödään. Toki möykkää sitten jälleen meidän ruokien perään, mutta tekeepähän sen ainakin täydellä mahalla. Pahalta tuntuu toisaalta tämäkin "eristäminen" yhteisestä ruokailuhetkestä.
Vinkkejä ottaisin kiitollisena vastaan. Toivottavasti tämä vaihe menisi nopeasti ohi. Inhottavaa on sekin, kun koko ajan saa vahtia isompia, ettei vaan kumpikaan heistä anna pienimmäiselle mitään sopimatonta tai ettei pöydän alta löydy allergiaa aiheuttavia murusia.
Meillä on kolme pientä lasta, joista kaksi vanhinta ovat aina olleet perusterveitä. Nuorimmaista, nyt 1,5-vuotiasta tyttöä, sitä vastoin ovat piinanneet moninaiset ruoka-aineallergiat alusta saakka. Osa aiheuttaa nielun tukkeutumista ja rajuja oksenteluoireita, joten ruokavalion kanssa täytyy olla tarkkana. Nyt on ilmassa oireita jonkinlaisesta esiuhmaiästä ja ruokailut ovat menneet lähinnä huutamiseksi. Pikkuinen haluaisi syödä luonnollisesti samaa ruokaa kuin isommatkin. Huutaa, raivoaa, sylkee ruoan pois ja jos saa lautasesta kiinni, niin paiskaa lattialle. Mistähän lie sisunsa perinyt :saint: . Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta? Mielessä pyörii muutamia ratkaisumalleja, mutta mikä niistä olisi toimivin?
1. Aina kun mahdollista, teen koko perheelle samaa ruokaa. Tässä ongelmana se, että pikkuisin saa mm. kalkin tabuina, koska kauramaitoa ei millään saa menemään tarpeeksi päivässä. Eli en millään voi "alistaa" isompia tiukkaan dieettiin, kun heille kuitenkin käy ihan normi ruoka. Kalaruokapäivinä on pakko antaa eri ruokaa, muna ei sovi, soija ei sovi jne... Aamupalalla isommat haluavat leivän päälle juustoa ja nuorimmainen saa siitä hirveät hepulit. Ja yrittäkääpä perustella ruoka-ainerajoituksia tuon ikäiselle :headwall: .
2. Jos oma ruoka ei kelpaa, nostan pienimmäisen pois pöydästä reuhaamasta. Tämän tein muuten tänä aamuna. Hetken neiti huusi ja raivosi keittiön lattialla ja palasi sitten pöytään syömään aamupuurolautasensa tyhjäksi. Huomasi ilmeisesti jäävänsä ilman ruokaa, jos ei tarjottava kelpaa. Tämä vain säälittää minua vieläkin. Tuntuu todella kurjalta rankaista toista tavallaan ihan ymmärrettävästä harmituksesta.
3. Ruokin taaperon eri aikaan kuin muun perheen. Tätäkin harrastan eli annan ensin taaperolle oman ruoan ja sen jälkeen me loput syödään. Toki möykkää sitten jälleen meidän ruokien perään, mutta tekeepähän sen ainakin täydellä mahalla. Pahalta tuntuu toisaalta tämäkin "eristäminen" yhteisestä ruokailuhetkestä.
Vinkkejä ottaisin kiitollisena vastaan. Toivottavasti tämä vaihe menisi nopeasti ohi. Inhottavaa on sekin, kun koko ajan saa vahtia isompia, ettei vaan kumpikaan heistä anna pienimmäiselle mitään sopimatonta tai ettei pöydän alta löydy allergiaa aiheuttavia murusia.