anoppi välit solmussa

Ongelmaksi on muodostuneet hankalat välit anopin kanssa. Olimme kaikki hyvissä väleissä ennen kuin mieheni kanssa aloimme vakavoittamaan suhdettamme. Kun menimme kihloihin välimme olivat vielä kohtalaiset. Kävimme usein kylässä ja keskustelimme asiasta kuin asiasta. Anoppi oli aina minua kohtaan mukava, mutta jossain vaiheessa kaikki pysähtyi kuin seinään.

Kun raskauduin välimme huononivat kuin silmänräpäyksessä. Ilmeisesti lapsenlapsi tuli heille liian aikaisin sillä kommentitkin olivat sen mukaisia. olimme sentään olleet mieheni kanssa vuosia yhdessä. Koskaan ei halattu eikä kunnolla onniteltu asiasta vaikka heillekin lapsemme on ensimmäinen lapsenlapsi. Koko raskauden ajan sain pahoitta mieleni joka ikinen kyläreissu. Aina kun olin anopin kanssa kahden niin tuli ilkeitä kommentteja. Hän saattoi esimerkiksi sanoa että lapsen jälkeen meillä ei sitten elämää ole ja että kannattaa sitten hoitaa ehkäisy ettei heti tule uusia (antoi selvästi ymmärtää että hänen mielestään lapsemme on vahinko)

Koko raskauden ajan pelotti keskenmenoilla ja kivuliailla synnytyksillä. kertoi kuinka ankeita synnytyssairaalat ovat ja haukkui painonnousuani joka ikinen kerta. Ei kertaakaan osatanut mitään lapselle ennen tämän syntymää. Kun menimme naimisiin (maistraatissa) ei hän edes onnitellut. Oli loukkaantuntu kun ei menty naimisiin kesällä kun hän oli sitä ehdottanut. Itse olin maha pystyssä ja koulussa niin en olisi halunnut järkätä isoja häitä ja muutenkin halusimme miheni kanssa tehdä asian omalla tavallamme.

Sairaalaan tullessa ei edes ottanut takkia pois haukkui vaan kuinka ankea onkaan tunnelma sairaalassa ja sanoi että "ahdistaa täytyy heti lähteä pois.." Loukkantui kun ei kutsuttu koko sukua paikalle, minä kuulemma en ollut oppinut tavoille. Toi myös mukanaan ylimääräisiä ihmisiä.

Kun vauva oli kahden viikon vanha hän vaati meitä kutsumaan kaikki sisaruksensa kylään. Minä sanoin että olen väsynyt ja kutsun kylä myöhemmin mutta en kuulemma välittänyt hänen suvustaan vain omastani. Lähitsukulaiset olivat kaikki jo nähneet vauvan. Kyse oli hänen siskostaan jonka olebn 4 vuoden aikana nähnyt 1 kerran. Sittense alkoi. Haukkuminen. Aiemmin olin kuullut kuinka hän arvosteli mieheni veljen tyttöystävää vuodesta toiseen. nyt alkoi myös minun arvostelu. Mikään ei kelvannut. Kaikki mitä olemme ostaneet vauvalle ovat olleet vääriä ja liian hienoja hankitoja (olemme hyvätuloisia). Vauvan vaunut olivat rumat yms. Ristiäislahjaksi oli hankittu pankkitili jossa minut oli evätty koko jutusta ja anopillani oli laajat käyttö ja katseluoikeudet. Täyttä pottuilua minua kohtaan. Onpas tervettä että mummo hallitsee lapsenlapsensa raha-asioita. Vauvamme imi milloin liikaa tissiä ja milloin nukkui liikaa. anopilla oli myös paha tapa ottaa lapsi tosta vaan syliin minulta ja kun esim tarjosin vauvalle tuttia tämän itkiessä hän repi sen pois ja ilmoitti hyvin tylysti ja ivallisesti että he eivät tarvitse tuttia. Kun lopetin 3 kk jälkeen imetyksen sain kuulla olevani huono äiti ja minua ei kuulemma kiinnosta miten lapseni voi... olin yrittänyt kaikkeni mutta maito loppui ja vauva kasvoi paremmin korvikkeella. vauvamme on ollut hyvin iloinen ja tyttyväinen.. ei itke kovinkaan usein. ja nukkuu hyvin ja on iloinen veitikka.

Eräs päivä sain tietää että minusta on jälleen puhuttu pahaa. Niin laitoin anopilleni ystävällisen tekstiviestin (kysyin mieheltäni onko ok) että en pidä siitä kun koko ajan puututaan ja haukutaan niin anoppi antoi 100 kertaa takaisin. Sanoi ettei olisi kannattanut hankkia lasta ja että pilaan lapseni elämän... ihan kaikkea mahdollista sivutolkulla ja täysin asiatonta tekstiä. itse olen kasvatusalalla ja satun tietämään paljon lapsista sekin häntä tuntuu häiritsevän. Yrittää kaikin tavoin keksiä juttuja joila saisi minut leimattua epäonnistuneeksi. Nyt on ruvennut valittamaan meistä muille sisaruksille ja yrittää selvästi käännyttä meitä vastaan marttyyriasenteella ja valittamalla.

Nyt on asia niin että välit ovat poikki siihen asti kun kyseinen henkilö pyytää anteeksi. Nyt vaatii poikaa käymään yksin vaikka mies haluaa mennä perheen kanssa. avaimet on otettu pois ja ristiäislahjaksi henkitulla pankkitilillä kiristetään jos ette käy niin rahaa ei tipu. Ihan kuin se edes olisi tärkeää. On annettu hyvin selvästi ymmärtää että minua ei hyväksytä kylään ja että menin liian pitkälle kun kerran ilmoitin että hoidamme asiamme perheen sisäisesti ja heillä ei ole oikeus puuttua.

Nyt on mennyt 3kk ja mieheni äiti ei ole kertaakaan soittanut ja kysellyt vauvan voinnista ei ole edes nähnyt poikaa 3kkteen. Hän pysyy omassa kannassaan kaikessa ja ei ole kuulemma aikomustakaan pyytää anteeksi. Äitienpäivänä olivat kuin vauvaa ei olisikaan ei mitään kysytty vaikka miheni oli monta tuntia siellä kylässä (vauva oli minun kanssa). Kamala tilanne ja varmaan lukijallekin sekava ymmärtää.. Anoppi on vain kovin hankala ja ilkeä. Mua ei kiinnotaisi ollenkaan nähdä mutta miehen takia olis tärkeää pitää edes jonkinlaiset välit. Mutta mit tehdä kun mies ei edes halua enää soittaa sinne saatikka käydä kun tulee aina ryöppy senkin niskaan.. joskus tuntuu ettei niitä olis olemassakaan meidän elämässä, vaikka ennen nähtiin viikoittain. Olenko minä väärä ihminen heidän mielestä heidän pojalleen vai mikä mättää. ja HUHHUH OLIPAS PITKÄ SAARNA! :snotty:

 

Tyypillinen suomalainen nainen. Kateellinen pas.ka. Olen itse kokenut niin paljon kateutta ja pahansuopuutta,samoin lapseni.

Anoppiasi nyt harmittaa kun hänellä ei ole enää vauvaa käsissään, vaan vauva on sinun.

Tämä on minun arvaus.

 

Täällä myös ärsyttävä anoppi ja koko miehen suku. Kun aloin odottaa niin anoppi puhui vaunuista "Vahinkovankkureina",olipa siinä sitten kiva kun lapset olivat todella toivottuja. Olisi halunnut ostaa meille kaikkea mutta sanoin että haluan itse valita niin siihen loppui se apu,ristiäislahja ollaan saatu mutta mitään muuta ei,3 kertaa hän on nähnyt lapsenlapsensa. Anopin sisko on oikea päsmäri,aina jostain sanomassa jotain,painonnousustani raskausaikana,kun en tehnyt mitään raskausaikana( lääkäri määräsi levolle),hänen mielestään olisin voinut olla maalinkäryssä koska hänkin oli ollut odottaessaan,ym.. Vaihdoimme isompaan autoon että mahtuvat vaunut kyytiin niin sekin oli huono kun ei meidän koira nähnyt sieltä takaluukusta niin hyvin! Vaunuja varten se olikin eikä koiraa,ei koiran muutenkaan tarvi penkillä matkustaa!
Kerran tulivat,vauvojen ollessa pieniä, meille ollessaan sairaslomalla a-viruksen takia,mutta piti tulla yrittämään ilmeisesti jos lapsille tarttuisi!
Tulee tosiaan meille kuin omaan kotiinsa,ilmoittamatta ja arvostelee aina jotain. Pyytävät miestä remonttiapuun vaikka tekemistä olisi kotonakin ja senkin tietävät. Pyytävät mieheltä rahaa mummansa lahjaan vaikka heitä sisaruksia on vaikka kuinka monta ja varmasti parempi rahatilanne kuin meillä joilla pieniä lapsia. Siis kaikki pienetkin asiat ärsyttävät niin suunnattomasti että!! Heillä on vara-avain meille ja ajattelinkin että haluan pyytää sen pois.
Ja miten voi sanoa loukkaamatta etteivät tulisi meille ilmoittamatta ja koputtamatta sisälle?!

 

huh huh, hienosti olet jaksanut kestää uhmaikäisen, kiukuttelevan anoppisi kanssa. Ehkä hänellä on vaihdevuodet

Mitä jos antaisit anopin lukea tuon kirjoittamasi tekstin? Avaisikohan se yhtään rouvan silmiä?

 

ei todellakaan auttaisi, se olisi vain silmille hyppimistä jos ei ole samaa mieltä hänen kanssaan. liatoin kerran vastauskirjeen, jossa kerroin mitkä asiat minua loukkavat ja mitä toivoisimme kun tarkoitamme omaa yksityisyyttämme yms. siitäkös riemastu, otti mieheltäni avaimet pois ja mieheni sai haukut päälle. Minä olen kuulemma sivistymätön ihminen kun pstän vastaan vanhoillisille kun hän itse kutsuu itseään vanhanaikaiseksi ja sillä verukkeella on ilkeä

 

:flower: Otan osaa. Mulla kans anoppi ei ymmärrä mitä on yksityisyys. Se on vissiin niin vaikeeta päästää irti omata pojastaan. Lohdutukseksi sulle (ja myös itelleni): Samassa veneessä ollaan! :hug:

 

Kovasti sympatiaa sinua kohtaan!!! Me emme ole pitäneet mieheni äitiin yhteyttä kohta kahteen vuoteen. Ollessani viimeisilläni raskaana toisesta lapsesta anoppi veti yhtäkkiä hirmuiset pömpelit meillä ollessa ja syytti silmilleni ihan ihmeellisiä asioita. Aiemmin meillä ei ollut minkäänlaisia ongelmia. Jälkeenpäin yritin soittaa ja selvittää asioita, mutta anoppi ei vastannut puhelimeen. Viimein parin kuukauden kuluttua menin kylään selvittämään asioita ja sain kuulla miten aina kuulemma v*ttuilen hänelle (juuri tätä sanaa anoppi käytti) ja muutakin ihmeellistä. Oma mies ja hänen muut sukulaiset olivat onneksi puolellani mikä helpotti omaa tilannetta. Lähes vuosi meni kuitenkin, että öisin vatvoin asiaa ja kirjoittelin anopille kirjeitä, joita mieheni mukaan ei kuitenkaan kannattanut lähettää. Äitienpäivänä anoppi ei päästänyt ketään sisälle. Niinpä ollaan oltu nyt pari vuotta näkemättä - nuorimmaisen ristiäisissä hän oli paikalla ( mutta ei edes tervehtinyt minua), mutta muuten lapsia hän ei ole nähnyt. Hankala tilanne, kun itse olen tottunut siihen, että asiat aina selvitetään, mutta anopin kohdalla se ei taida onnistua - hän kun kääntää kaikki asiat omien kuvitelmiensa mukaisiksi. Mieskin aina sanoo, että ei asiaa kannata selvittää - pahemmaksi vaan menee. Vähän hirvittää millon lapset alkaa kysellä toisesta mummosta. Mutta ilmeisesti hänellä on niin paljon omia ongelmia, kuten uskon että sinunkin kohdallasi on, että hänen täytyy purkaa ne minuun. Tsemmppiä sinulle, ehkä asiat ajan kanssa selviävät, kun toinen osapuoli on valmis myöntämään omat ongelmansa.

 

Kovasti sympatiaa sinua kohtaan!!! Me emme ole pitäneet mieheni äitiin yhteyttä kohta kahteen vuoteen. Ollessani viimeisilläni raskaana toisesta lapsesta anoppi veti yhtäkkiä hirmuiset pömpelit meillä ollessa ja syytti silmilleni ihan ihmeellisiä asioita. Aiemmin meillä ei ollut minkäänlaisia ongelmia. Jälkeenpäin yritin soittaa ja selvittää asioita, mutta anoppi ei vastannut puhelimeen. Viimein parin kuukauden kuluttua menin kylään selvittämään asioita ja sain kuulla miten aina kuulemma v*ttuilen hänelle (juuri tätä sanaa anoppi käytti) ja muutakin ihmeellistä. Oma mies ja hänen muut sukulaiset olivat onneksi puolellani mikä helpotti omaa tilannetta. Lähes vuosi meni kuitenkin, että öisin vatvoin asiaa ja kirjoittelin anopille kirjeitä, joita mieheni mukaan ei kuitenkaan kannattanut lähettää. Äitienpäivänä anoppi ei päästänyt ketään sisälle. Niinpä ollaan oltu nyt pari vuotta näkemättä - nuorimmaisen ristiäisissä hän oli paikalla ( mutta ei edes tervehtinyt minua), mutta muuten lapsia hän ei ole nähnyt. Hankala tilanne, kun itse olen tottunut siihen, että asiat aina selvitetään, mutta anopin kohdalla se ei taida onnistua - hän kun kääntää kaikki asiat omien kuvitelmiensa mukaisiksi. Mieskin aina sanoo, että ei asiaa kannata selvittää - pahemmaksi vaan menee. Vähän hirvittää millon lapset alkaa kysellä toisesta mummosta. Mutta ilmeisesti hänellä on niin paljon omia ongelmia, kuten uskon että sinunkin kohdallasi on, että hänen täytyy purkaa ne minuun. Tsemmppiä sinulle, ehkä asiat ajan kanssa selviävät, kun toinen osapuoli on valmis myöntämään omat ongelmansa.

 

miten teillä vaari reagoi vai onko mummi yksikseen? onko mies koskaan ehdottanut että menisi yksin lapsen kanssa kylään? tms

 

\

Hankala tilanne, kun itse olen tottunut siihen, että asiat aina selvitetään, mutta anopin kohdalla se ei taida onnistua - hän kun kääntää kaikki asiat omien kuvitelmiensa mukaisiksi.

.....

Mutta ilmeisesti hänellä on niin paljon omia ongelmia, kuten uskon että sinunkin kohdallasi on, että hänen täytyy purkaa ne minuun. Tsemmppiä sinulle, ehkä asiat ajan kanssa selviävät, kun toinen osapuoli on valmis myöntämään omat ongelmansa.

Täällä sama juttu. olen ihan rikki tästä huonosta suhteesta anoppiin, mutta hän ei ole mitenkään valmis keskustelemaan yhtään mistään. Viimeksi kun yritin, niin hän väänsi ihan kaikki sanani tarkoittamaan jotain muuta ja valehteli vielä miehelleni minun sanomiseni. Meillä oli miehen kanssa ihan hirveä riita asiasta ja välit monta viikkoa eron partaalla. Tänään yritin taas selvittää välejäni anopin kanssa, mutta sain seinän vastaani. onneksi tällä kertaa mies sattui näkemään tapauksen ja alkaa lopultakin ehkä ymmärtää, ettei äitinsä olekaan ihan niin pyhimys kuin antaa ymmärtää...

Mutta tää rassaa mua niin pahasti että en tiedä mitä tekisin. Jos mies seisoisi mun rinnalla, en kai välittäisikään anopin käytöksestä, mutta tähän asti olen ollut aivan yksin tän asian kanssa.

Mun anopilla on ollut erittäin huono oma anoppisuhde tai on itse asiassa vieläkin. Lisäksi hän on aivan miehensä tossun alla. En silti voi hyväksyä, että nyt hän tuntuu kostavan minulle muiden tekosia tai siis tuntuu ihan siltä, että laittaa vahingon kiertämään.

Millä ihmeellä saan joko suhteen kuntoon tai oman mieleni vapaaksi tästä???

 

Mä epäilen, että anoppisi alkoi ajattelemaan ettet ole tarpeeksi hyvä miehellesi tms. Ilmeisesti ei ole kai alkuunkaan sinusta tykännyt, kun yhtäkkiä raskauden myötä noin muuttuu mielipide. Vaikea sanoa.

Tuo kuulostaa niin omalta, kun asia on aika samantyylinen meillä miehen kanssa tosin niinpäin, että mieheni ei ole mulle hyvä tms.

Mun neuvo on, että anna akan olla niin sinä saat olla kanssa rauhassa. Jos ja kun kerta pärjää ilman sinua ja lastanne ja te ilman anoppia niin mitä tuosta! Saattepahan olla sitten kunnolla rauhassa ilman ylimääräistä haloota.

 

Babylle ja muillekkin vaan kovasti tsemppiä anoppi suhteisiinne.

Ovatko teidän miehenne yrittäneet puhua järkeä anopin päähän? esim että he itse ovat naisensa ja perheensä valinneet, ja että anopin ei auta kuin hyväksyä se. joskus vaan tuntuu että miehet eivät ole katkaisseet napanuoraansa vanhempiinsa kunnolla..

 

Hei te kaikki kamalista anopeista kärsivät!

Itselläni meni anopin kanssa välit poikki jo reilu kaksi vuotta sitten, esikoisemme ollessa puoli vuotias. Sen jälkeen hän ei ole käynyt meillä, eikä nähnyt lapsenlastaan eikä myöskään mieheni kyläile kotonaan. Enkä usko, että asia tulee muuttumaan mihinkään nytkään kun toinen tulossa, mikäli asiasta vielä edes tietää..

Kävin silloin kun meillä anoppikriisi oli pahimmillaan, kiitos neuvolan, psykologin puheilla, jossa kerroin kaiken. Itse kun yritin anopin kanssa selvittää ongelmia, mutta se oli käytännössä mahdotonta. Hän ei pystynyt keskustelemaan kanssani vaan valitti asioista selkäni takana kaikille muille, erityisesti miehelleni. Minulle hän sanoi kaiken olevan kunnossa, mutta käytös puhui toista. En tietenkään itsekään käyttäytynyt aina parhaimalla mahdollisella tavalla, mutta mielestäni minun tehtäväni ei ollut huolehtia anopin tarpeista vaan vauvan. Meillä kun anoppi ei ollut kiinnostunut minun jaksamisesta, vaan vain ainostaan omasta lapsenlapsensa näkemisestä hänen mielensä mukaan. Mikä tarkoitti vähintään kerran viikossa tai muuten tuli asiasta kiukuttelua..

Joten psygologi totesi kaiken tämän ja paljon muun jälkeen, etten minä voi tilanteelle mitään, ja minun kannattaisi antaa olla ja antaa anopin ottaa yhteyttä selvitelläkseen asioita. Sitä yhteydenottoa on odoteltu nyt pari vuotta. Minä olen pyytänyt asioita ja sanomisiani anteeksi anopilta kyllä, hänen suustaan ei anteeksipyyntöä ole koskaan kuulunut. Enkä usko, että koskaan kuuluukaan. Psygologi myös totesi mielestäni oikein hyvin sanoessaan, että anoppi ei ymmärrä tilannetta niin, että hänellä ei enää olekaan omaa poikaa eikä tätä uutta lasta, vaan että pojalla on oma perhe ja lapsi. Anoppi ja appiukko eivät ole omasta mielestään tehneet mitään väärin vaan minä olen ollut ja olen edelleen se kamala hirviö, joka on aiheuttanut koko sotkun.

Tämän jälkeen en siis ole tehnyt anopin eteen mitään, mieheni on kertonut hänelle kyllä, että olisi hänen vuoronsa tehdä jotain, mutta..
Mieheni onneksi ymmärsi tilanteen vaikkakin liian myöhään, jotta minun ei olisi tarvinnut itse asettaa anopille rajoja vaan mieheni. Kaikista parasta olisi ollut kun mieheni olisi puuttunut tilanteeseen ajoissa ja tehnyt siitä lopun jo paljon aikaisemmin ennen kuin kaikki meni näin pahaksi, sillä oma perhe on kaiken ykkösenä. Toisaalta nyt meidän perhe-elämä ja parisuhde on paremmassa kunnossa kun anoppi ei siihen enää kuulu. Ja kun mieheni vanhemmat ovat tehneet hyvin selväksi etteivät ole koskaan minusta pitäneet, en edes oikein usko tilanteemme tästä mihinkään muuttuvan.

Lapseni kannalta tilanne tietenkin voisi olla toinen, mutta pääasia hänelle kuitenkin, että ne isovanhemmat, jotka hänen kanssaan ovat tekemisissä ovat myös sitä ilman jatkuvaa vanhempien mollaamista ja kiristystä. Isovanhempien pitäisi kuitenkin tukea vanhempia ja heidän kasvatusperiaatteitaan eikä yrittää astua vanhempien varpaille.

Joten te kaikki anoppienne kanssa painivat, tsemppiä ja jaksamista! Koville ottaa varmasti, mutta muistakaa, että tiedätte itse kyllä kuinka hyviä äitejä oikeasti olette! Se on tärkeintä! Ja jos oikein koville ottaa, niin pyytäkää rohkeasti neuvolan tai lääkärin kautta päästä psykologin kanssa juttelemaan. Kertakin auttaa jo kummasti kun saa purkaa omaa oloaan ihan täysin ulkopuoliselle. Ja ulkopuolinen näkee tilanteen eri tavalla. Sen jälkeen voi omat silmät aueta ja niin kuin meilläkin, niin myös muiden!

 

Hei "ei enää epätoivoinen"

Olen käynyt jo puhumassa näistä tunteista psykologille ja saanut sitä kautta apua hiukan, mutta koska mieheni ei seiso rinnallani kuten sinun miehesi sinun rinnallasi, minä joudun jatkuvasti uudelleen näihin tilanteisiin viikottain. ja kun toinen ei ole mitenkään valmis asiasta puhumaan, vaan päin vastoin juoksee karkuun kaikkia selvitysyrityksiäni, niin olen aivan seinän edessä...

Olisi aivan upeaa tulla toimeen oman anoppinsa, miehensä äidin ja lastensa isoäidin kanssa, mutta se ilo minulle suodaan vain jos annan kaiken periksi ja otan vastaan kaikki pahat sanat ja ilkeät teot. Psykologi mietti, että anopilla on oma ikääntymiskriisi menossa. Mutta kun minä en jaksa tapella aikuisen naisen (eikä kuitenkaan minkään vanhan!) kanssa kuin murrosikäisen mukulan.

Olisipa mieheni yhtä voimakas kuin sinun, niin pystyisimme kaikki elämään sovussa keskenään. Silolä jos tietäisin miehen seisovan tarpeen vaatiessa vieressäni, jaksaisin varmasti ottaa hiukan enemmän korvasta sisään ja toisesta ulos...

Onnea sinulle! Ja voimia kaikille niille, joiden asiat eivät ainakaan vielä ole yhtä hyvin!

 

Hei SoSad!

Hyvä, että olet käynnyt psykologin juttusilla, se todellakin auttaa. Samaa sanoi oma psykologini anoppini "ikääntymiskriisistä", mutta tieto ei tilannetta korjaa. Valitettavasti. Ja anoppimme, jotka sitä psykiatria enemmän tarvitsivat eivät sitä itse tajua..!
Kurjaa, ettei miehesi ole sinun tukenasi ja turvanasi. Toivottavasti hän vielä jossain vaiheessa ymmärtää. Ei minunkaan mieheni heti tajunnut tilannetta, vaan väitti minun liioittelevan ja käski yrittää vain ymmärtää äitiään, mutta onneksi nyt tilanne on jo toinen, kun on itsekin huomannut kuinka kaksinaamainen äitinsä oli.
Ilman miehen tukea en minäkään olisi jaksanut. Joten en voi kuin toivoa, että miehesikin ymmärtäisi tilanteen. Auttaisiko jos hän tulisi mukaan sinne psykologille?
Oikein paljon voimia ja jaksamista sinulle! Toivottavasti saatte asiat järjestykseen mahdollisimman pian!
:hug:

 

Että on muitakin. Meillä meni samalla tavalla, haukuttiin, käskettiin erota vaikkei meillä ongelmia ollut keskenämme. Viimein katkaisimme välit ja olimme onnellisia. Vuosia odotin anopilta anteeksipyyntöä, että vaihdevuodet menisivät ohi. Odottelin liian kauan. Kun anteeksipyyntö tuli siinä vaiheessa kun ikää oli anopilla niin paljon että olisi apua tarvinnut oli se myöhäistä. Lisäksi anteeksipyyntö ei ollut rehellinen, hän antoi meille anteeksi omien sanojensa mukaan, vaikka me emme koskaan olleet mitään tehneet tai pahasti käyttäytyneet. Miksi olisimme monien onnellisten vuosien jälkeen, jolloin kukaan ei meitä haukkunut, ottaneet edelleen häiriöisen anopin vaivoiksemme. Ei hänkään meitä koskaan auttanut. Tämä vinkiksi niille itsekkäille anopeille, jotka haukkumisillaan karkottavat lastensa perheet.

 

Mä en ole koskaan ymmärtänyt mikä oikeuttaa anoppien puuttumisen aikuisten lapsiensa elämään, jatkuvaan solvaamiseen ja muihin ilkeyksiin? ä olen ainakin todella loukkantunut anopilleni siitä kaikesta miten hän on meitä kohtaan käyttäytynyt. Pahin tässä on ettei hän ole laisinkaan myöntämässä omia virheitään vaikka niin monet ovat sit mieltä että hän on tehnyt hyvin pahasti.

Viime kerralla kun mies kävi yksin yritti anoppi taas jankuttaa miestä käymään lapsenlapsen kanssa (ilman minua!!) Johon miehenin oli taas tokaissut ettei tule ennen kuin on anteeksi pyytänyt. Mikä estää häntä pyytämästä anteeksi. Eikö tämäkin ole aika periaate/ arvosdtuskysymys.

Miksi en kelpaa miehelleni. Onhan minussa vikani niin kuin varmaan kaikissa mutta mikä tärkeintä olemme onnellisia ja tasapainoisia. Opiskelleita ja toimeentulevia, luulis anopillekin kelpaavan... Mustakin tulee joskus lastentarhanopettaja. Vaikka sivuseikka sikäli parisuhdetta ajatellen. Tarkoitan vaan etten tod. ole mikään renttu ja pummi. Laitan kodin aina siistiksi ja yritän perheeni eteen minkä voin.

Olis kivaa jos anopitkin ottaisi kantaa tähän ilkeys ilmiöön. :snotty:

 

Täällä yksi anoppi on lukenut näitä juttuja ja olen ollut aika kauhuissani.En todellakaan voi ymmärtää tuollaista käytöstä.Olen anoppi kolmelle ,lapsenlapsia on vasta yhdeltä lapseltani,muttaei tulisi mieleenikään mennä haukkumaan tuolla tavalla lasteni valitsemia kumppaneita.Vikansa on varmasti meissä kaikissa,myöskin minussa,mutta pitäisi kyllä osata jollain tasolla käyttäytyä.Eniten ehkä itse mietin sitä,osaanko lasteni mielestä olla tasapuolinen suhteessa heihin.Miniöiden luokse ei ole kuitenkaan ehkä niin helppo mennä,kuin omalle tyttärelle.Tiedän,että hän kyllä uskaltaa sanoa,jos jokin mättää,mutta jos miniät ovatkin sitä mieltä,että pidän yhteyttä liikaa tai liian vähän,eivätkä saa sitä sanotuksi.Jotenkin,ehkä yhteydenpito kulkee poikieni kautta.Tässä olisi parantamisen varaa tietysti,varsinkin sitä ajatellen,että tulevaisuudessa miniöilläkin ehkä on lapsia,joten suorempi yhteydenpito heidän kanssaan olisi tarpeen.En siis ole mitenkään huonoissa väleissä heidän kanssaan,mutta ajattelen ehkä,että oma lapsi kehtaa helpommin sanoa,voiko esim.nyt tulla kylään,vai onko suunniteltu muuta menoa tms.

 

\

Olis kivaa jos anopitkin ottaisi kantaa tähän ilkeys ilmiöön. :snotty:

AIVANNN

 

Kuulostaa tosi ikäviltä tilanteilta, sukulaisia kun kukaan ei voi valita. Inhottavaa on myös se, että harva edes vaatii mitään täydellistä anoppi-miniä-suhdetta, minulle ainakin riittää, että välit on molemmin puolin asialliset. Tsemppiä kaikille ongelmien kanssa painiville, niin anopeille kuin miniöillekin.

 

Kuulostaa hirveältä. Sanoisin ,että älä ole tekemisissä tuollaisen ihmisen kanssa. Anoppisi ei muutu enää miksikään muuksi ,joten tiedossa on samaa "sontaa" jatkossakin.

Anopit ovat hankalia . Meidän uusperhekuviossa anoppi suosii vain miehen lasta. Omalleni tulee paha mieli ja yhteisen taas ottaa pitkin hampain hoitoon. Hirveän tarkkana on kyttäämässä kuitenkin miten hoidan miehen lasta ! Vaikka todellakin hoidan häntä niin hyvin kuin kykenen.


Itse tekisin tilanteessasi niin, että en olisi enäää missään tekemisisä kyseisen naisen kanssa. Sama se on kuka noin käyttäytyisi minua kohtaan, oli se sitten anoppi, ystävä ym,lopputulos olisi sama. kaikkea ei vain tarvitse sietää. :hug:

Jos anoppi ei halua nähdä,eikä puhua vauvasta ,niin on todellakin parasta pitää pois noin mustasukkaisen mummon luota.

 

Juu mulla kans on ongelmalliset välit anoppiini, on ollu sitä aina ja tulee varmaan olemaan hamaan loppuun asti. Tiedä en syytä mistä olen häntä niin verisesti loukannut, etten sukuun kuulu ja kelpaa. Ja siinä sivussa lapsen lapset saavat saman kohtelun. Ei kiinnostusta minkäänlaista, ei millonkaan, ei miksikään. Ei edes sitä vertaa kiinnosta että tulisivat synttäreillä käymään, vaikka lapset niin kovin odottaa. Mua sapettaa niin v*tusti!!! 12 vuotta tätä pask*a on jo kestäny, kai mää olen tehnyt jotain sit oikein toden teolla pahaa kerta tämmösen kohtelun ansaitsen. Ilmeisesti rikokseni on se, että "vein" heidän vanhimman pojan? Siitähän syystä meidän koko perhe on moisen kohtelun ansainnut!!!!

 

Uskomatonta miten yleisiä nämä anoppiongelmat ovat! Ja monessa tekstissä on pätkiä kuin suoraan meidän elämästä, minä kun olen luullut olevani suurinpiirtein olevani "ainoa" maailmassa jolla on noin hullu anoppi.
Olen huomannut, että miehillä harvemmin on ongelmia anoppinsa kanssa, niin meilläkin. Miehellä oikein hyvät välit äitiini, kun taas minulla anopin kanssa alusta asti ongelmalliset. Samaa kaavaa kuin monella tässä, alkuun tultiin joten kuten juttuun mutta kihlauksesta lähti menemään pieleen ihan kaikki. Kun sitten mentiin naimisiin ja saatiin vauva kaikki kärjistyi ja nyt ollaan taas välirikossa. Näitä välirikkoja on aina toisinaan ja sitten taas yritetään olla väleissä. Tai minä yritän korjata "virheitäni" kun anoppi on nenä pystyssä niin loukkaantuneena, niin loukkaantuneena. Koskaan en ole saanut tietää mikä menee vikaan ja mitä teen väärin. Keskustella tuon ihmisen kanssa ei voi lainkaan, tai se on kuin uhmaikäisen kanssa väittelyä. Jalan polkemista ja kirkumista, mitään rakentavaa on turha yrittääkään. Nykyään en jaksakaan, mieluummin otan vain välimatkaa jotta tilanne rauhoittuu. "Keskustelemalla" menee vain hullummaksi joka kerta kun anoppi vääntää sanani ja kertoo sukulaisille mitä olen muka sanonut ja huutanut, vaikka se on hän joka huutaa ja kirkuu. :|
Uskomattoman väsyttävää on elää näin. Miksei anoppi voi hyväksyä minua sellaisena kuin olen ja antaa perheemme elää omaa elämäämme, siihen jatkuvasti puuttumatta. Tuntuu että toisille naisille pojastaan "luopuminen" on mahdotonta, varsinkin jos kyse ainoasta pojasta. Kukaan ei olisi tarpeeksi hyvä loppupeleissä. Tuntuu että anoppi roikkuu pojassaan ja muistelee alinomaa lapsuutta, eikä aina tunnu muistavan ja käsittävän että hänen pikku poikansa on nyt kasvanut aikuiseksi mieheksi jolla on jo oma perhe ja lapsia. Anoppi kuuluu siihen (tai voisi kuulua jos tekisi asiat vähän helpommiksi) mummona ja anoppina, mutta ei voi olla perheemme huomion keskipiste koko aikaa.

Äitinä tunnen jatkuvasti riittämättömyyttä kun anoppi opastaa ja neuvoo kaikessa, tuteista ja vaipoista lähtien hän on kertonut mitä on itse lapsillaan käyttänyt ja mitä minunkin tulee käyttää jos lapsistani välitän. Jos en kaikkia ohjeita ota onkeeni, olen koppava miniä joka ei välitä vanhemman ihmisen viisaista neuvoista. Muutama neuvo olisikin tervetullut, mutta kun neuvoja on tosiaan ihan joka lähtöön. Rasvat, potat, lautaset, ruokalaput ja kaikki olisi pitänyt olla prikulleen samanlaisia kun miehelläni on pienenä ollut. Mitään kehitystähän tässä maailmassa ei vuosikymmenissä tapahdu vaan vanha konsti on aina parempi kuin pussillinen uusia...hän loukkaantuu jos en toteuta hänen ohjeitaan, eikä käsitä että ohjeita ja neuvoja saan muualtakin. Toisekseen, olen hoitaja ammatiltani ja perhepäivähoitajanakin useampaan kertaan ollut, enköhän selviytyisi joistain asioista ihan ilman jatkuvaa neuvonantoakin...
Kyllä välillä väsyttää. Toivottavasti tänne tulisi nyt anoppiongelmaisia jakamaan tunteita useamminkin, vertaistuki meinaan olisi poikaa....

 

On keksinyt ihan uuden termin minulle.
olen "Lääkkeitten Salakäyttäjä"..., järkkäs meille lastenvalvojatkin ja kaks poliisia aatonaattona..., 22.12.2007.
Silti ei ottanut edes tytärtään jouluna luokseen ( lasteni äitiä )..., on kuulemma "omakin elämä". Lapset eivät saaneet anopilta yhtään mitään jouluna, ei myöskään appiukolta..., ei mitään.
Ei mulle väliä..., mutta on omituista. Akka asuu tossa 200 metrin päässä ja olen nähnyt äitienpäivän jälkeen kerran..., silloinkin tuli vittuilemaan, samoin kuin silloin äitienpäivänä. Ajaa asiaa, että sais lapset multa pois..., huostaan, kun ei lasten omakaan äiti lapsiaan halua, niin multakin ne pitäs pois saada.
Meillä on nyt vuoden aikana käynyt 4 kertaa lastenvalvojat. Ei sillä välii vaik tulis ihsn koska vaan..., mutta vituttaa kun sulle soitetaan, että tullaan taas kuukauden päästä. Siin on niinku vitutus päällä koko sen kuukauden.
Oltiin tyttöjen kanssa kylvyssä klo 20.00, kun ovikello soi..., ihan kiva, 2 lastenvalvojaa ja 2 poliisia, toinen viell helvetin hyvännäkönen nainen..., minä lähes munasillaan ja väkisin meinas ottaa eteen kun sitä naiskyttää seurailin
Hyökätköön vaan..., mua nyt on lähinnä alkanu huvittamaan.
Luulis jo pikkuhiljaa viranomaistenkin tajuavan, että tässä on hulluista kysymys. Se on ovela suku, tuhoavat toisiaan ja sitten kun pitää tuhota muita, esim. mua, niin sitten hyökkäävät yhteisrintamassa mua vastaan. On vaan niin vitun idioottisuku, että ne ei voi mulle mitään. Siin romahtaa ennemmin sen suvun psyyke ( vaik niit ois tuplaten ) ennenkuin minun. Minä tässä vaan sudin eteenpäin YH-isinä. Työt 1v8kk ja 5v8kk. Oltu nyt vuosi kolmisteen.

 

Siellä on myös toinen vävy samassa pommituksessa.
Mutta sekin kestää.., mukava mies ja tuntuu olevan kans hermot reilassa.