anoppiviha

Hei!

Onko täällä muita, jotka vihaavat anoppiaan? Minä olen jo ihan huolissani itsestäni, koska olen useaan otteeseen toivonut hänen kuolemaansa. En siis ole häntä miettinyt tappavani, vaan toivonut mm. lento-onnettomuutta silloin kun hän on reissussa. Olen myös miettinyt, että pitäisikö erota miehestäni, että minun ei tarvitsisi tavata sitä noita-akkaa, mutta sitten olen ajatellut, että silloin se pääsee valvomatta lapseeni "käsiksi". En halua, että hän pääsee vaikuttamaan lapseni kasvatukseen rasistisilla ym. näkökannoillaan.

Hän on mm.
- repinyt lapsen rinnaltani imetyksen aikana. Siinä säikähti lapsi ja äiti. Ja tämä toistui vielä uudestaan kunnes räjähdin täysin.
- jättänyt lapsen ruokapöydän reunalle nukkumaan vaikka lapsi osasi jo kääntyä
- vie jatkuvasti lapsen minulta väkisin pois vaikka sanon että haluan pitää lasta nyt itse. Vie yleensä toiseen huoneeseen tai nurkan taakse, pois minun näkyvistä.
- epäilen, että hän kerran "imetti" poikaani nurkan takana, koska tuli sieltä pois paidan napit (rintsikoita ei ollut) auki.
- tulee mm. saunasta hakemaan lapsen meiltä väkisin pois, vaikka sanon, että poika saunoo nyt meidän kanssa.
- rikkoo minun ja mieheni yksityisyyttä tulemalla saunaan/ makuuhuoneeseemme koputtamatta
- tyranni, jolle lapsensa (siis myös mieheni) ja miehensä eivät uskalla sanoa mitään vastaan.
- lähestulkoon hylännyt toisen lapsensa, koska tämä on lievästi kehitysvammainen. Ko. lasta ei mainita missään, hänestä ei ole kuvia kirjahyllyssä (kun miehestäni niitä on ja paljon, myös heidän makuuhuoneensa seinällä)
- todella riippuvainen miehestäni, soittaa päivittäin, lähettää sähköpostia usein jne.
- Pitää itseään ja poikaansa parempina kuin muut ihmiset, haukkuu jatkuvasti ihmisiä (myös rasistisesti), ja pitää kaikkia muita täysin osaamattomina ja tyhminä (myös minua)
- Hän ei anna appiukon tehdä pojan kanssa juuri mitään, koska omii "mummin kullan" vain itselleen. Suuttui, kun appiukko sanoi heidän taloaan ukkilaksi. Lähti sen takia kävelylle ovet paukkuen...Ja yritti tietysti viedä lapsen mukanaan, mutta onneksi oli ruoka-aika...

Mutta siis tällaista...Vihan syitä on siis monia, mutta ei kai niiden näin voimakkaita tunteita pitäisi aiheuttaa?Mitä ihmettä minä teen? Pitäisikö minun mennä jonnekin hoitoon, reagoinko liian herkästi? En taida kestää enää kovin montaa vierailua ko. paikkaan (he eivät juurikaan käy meillä, koska meidän on kuulemma helpompi ajaa sinne yökylään, kuin heidän käydä päiväseltään täällä). Ajaudun oikeasti kohta tilanteeseen, jossa jätän rakastamani miehen hänen äitinsä takia...

 

No ihmeen paljon olet kestänyt huonoa käytöstä anopilta, täytyy kyllä sanoa että minulta ei olisi kukaan riistänyt lasta syömästä. Sano anopille ettet halua olla hänen kanssaan tekemisissä niin kauan kun hän ei osaa käyttäytyä ihmisiksi. Lopeta kaikki yhteydenpito kunnes tulee järkiinsä. Kykkä tuollasita ihmistä ennemmin vihaa kun rakastaa

 

Anoppisi ei ole täysijärkinen vaan psyykkisesti sairas. Miten appi ja miehesi suhtautuvat anopin "tempauksiin"?

Mielenterveystoimisto ja psyykenlääkitys tekisi hyvää anopillesi. Anoppisi sairastaa ehkä skitsofreniaa tai hänellä on luonnehäiriö.

Laita välit poikki tuommoiseen noitaan! Lasta älä vie ikinä hoitoon anopille!

 

hän ei hoida omaa kehitysvammaista lastaan ja suuntaa tähän energiaansa?

 

herranjestas et voi olla anopilla päässä vikaa :kieh: :kieh: ihan uskomatonta.No sun ei ainankaan tarvii minnekkään hoitoon mennä!Varmaan kannattais ottaa etäisyyttä tällaseen anoppiin.

 

Tota .. Mä sanon että multa ois voinut yrittää yhden kerran viedä lasta sylistä mutta siihen se olis todellakin jäänyt. Ja kaikki noi muut mitä oot maininnut niin ei ikinä.Mitäs ukkos on mieltä noista?

 

No johan on anoppi!! Kyllä mullakin aikamoinen noita-akka oli ex-anoppi, mutta tuo mitä sinä kerroit, vei kyllä voiton. Ei kenenkään tarvitse tuollaista kestää ja sietää. Jos ei järkipuhe mene perille, niin kyllä mä etäisyyttä tuollaiseen ihmiseen suosittelen. Jos miehesikään ei sinua puolusta, niin mietipä miten voit sellaista miestä edes tosissaan rakastaa?? Mulla sammui rakkaus omaan exääni, kun oli sellainen vätys ja mammanpoika...

 

pane poikki anopin, ei miehen kanssa! ei sun ole pakko tommoista ihmistä tavata...

 

No et todellakaan reagoi liian herkästi! Ihme että olet jaksanut ja sietänyt anoppisi käytöstä näinkin kauan. Sinuna puhuisin miehellesi ja kertoisit tilanteesta (jos hän ei siis ymmärrä ja tiedä tilanteen vakavuutta). Nyt vaan reilu pesäero anoppiin!

 

Kerro miehellesi miltä sinusta tuntuu. Jos hän ei ymmärrä niin pistä poikki molempiin.

 

Mieheni ja appeni suhtautumisesta joku kyseli...He eivät sano anopille oikeastaan koskaan poikkipuolista sanaa, koska hän pitää perheen kasassa peloittelulla ja raivokohtauksilla. Teininä mieheni todella pelkäsi äitiään, ihan fyysisiin merkkeihin asti (hikoilua, kaplenemista, käsien tärinää kun oli puoli tuntia kotiintuloajasta myöhässä). Pari kertaa mieheni on nyt lapsen syntymän jälkeen äidilleen tiukemmin sanonut, mutta anelee sitten anopin raivokohtauksen aikana hirveästi anteeksi. Eli nahjushan tuo siinä suhteessa on, mutta toisaalta äitinsä on oikeasti tosi pelottava.

Mitä tulee tuohon anopin terapiaan, niin kokeiltu on. Hän kävi kerran tämän toisen lapsensa terapeutin juttusilla terapeutin pyynnöstä. Anoppi oli ollut siellä reilun 5 minuuttia, jonka jälkeen painui ovet paukkuen ja huutaen pihalle koko paikasta. Sitä mökötystä kesti kaksi viikkoa. Hän kun ei kuulemma aseta lapsiaan eri arvoiseen asemaan eikä häntä tule tyttönsä masennuksesta ym. mielenterveysongelmista syyttää...Yritti minulta vielä saada vahvistusta tälle käsitykselle. En todellakaan vahvistanut...

Ehkä anoppini käytös minua ja lastani kohtaan johtuu juuri siitä, että minä olen sanonut vastaan, välillä pahastikin.

Ja mikä taas kauheinta, niin anoppi on tulossa iltapäivällä käymään ja mulla jäi taas unet vähiin kun yön stressasin uutta kohtaamista. Hän ilmoitti asiasta miehelleen eilen, ei siis kysynyt minulta käykö vierailu tai ollut minuun missään yhteydessä. Mieheni ei ole siihen aikaan edes kotona. Itse kyllä tulin siihen tulokseen, että lähden pojan kanssa kaupungille, ja saa käydä meitä siellä moikkaamassa, mutta keksin jonkun verukkeen (ollaan menossa kylään tms.) että ei tule meille, eikä tarvitse pitkään samassa tilassa olla.

Jos pistän välit poikki anoppiini, pelkäänpä pahoin, että avioliitto saattaa lopahtaa siihen. En usko, että mieheni ymmärtää tilannetta (olen yrittänyt selittää), ja anoppi saa luultavasti käännytettyä hänet minua vastaan. Minussahan se kaikki vika on.

 

Toi on hyvä idea että tapaatte jossain muualla kuin teidän kotona, esim vaikka kahvilassa tai jotain. Typerää mieheltäsi että lupaa anopille että voi tulla kylään ja ei ole itse paikalla. Minä olen niin ikävä ihminen etten ole tekemisisä kenekään sellaisen kanssa josta en pidä. Ole vaan tiukkana ja jos miehesi ei pidä sinun puoliasi niin hällekin vähän terapiaa.

 

\

Mieheni ja appeni suhtautumisesta joku kyseli...He eivät sano anopille oikeastaan koskaan poikkipuolista sanaa, koska hän pitää perheen kasassa peloittelulla ja raivokohtauksilla. Teininä mieheni todella pelkäsi äitiään, ihan fyysisiin merkkeihin asti (hikoilua, kaplenemista, käsien tärinää kun oli puoli tuntia kotiintuloajasta myöhässä). Pari kertaa mieheni on nyt lapsen syntymän jälkeen äidilleen tiukemmin sanonut, mutta anelee sitten anopin raivokohtauksen aikana hirveästi anteeksi. Eli nahjushan tuo siinä suhteessa on, mutta toisaalta äitinsä on oikeasti tosi pelottava.

Mitä tulee tuohon anopin terapiaan, niin kokeiltu on. Hän kävi kerran tämän toisen lapsensa terapeutin juttusilla terapeutin pyynnöstä. Anoppi oli ollut siellä reilun 5 minuuttia, jonka jälkeen painui ovet paukkuen ja huutaen pihalle koko paikasta. Sitä mökötystä kesti kaksi viikkoa. Hän kun ei kuulemma aseta lapsiaan eri arvoiseen asemaan eikä häntä tule tyttönsä masennuksesta ym. mielenterveysongelmista syyttää...Yritti minulta vielä saada vahvistusta tälle käsitykselle. En todellakaan vahvistanut...

Ehkä anoppini käytös minua ja lastani kohtaan johtuu juuri siitä, että minä olen sanonut vastaan, välillä pahastikin.

Ja mikä taas kauheinta, niin anoppi on tulossa iltapäivällä käymään ja mulla jäi taas unet vähiin kun yön stressasin uutta kohtaamista. Hän ilmoitti asiasta miehelleen eilen, ei siis kysynyt minulta käykö vierailu tai ollut minuun missään yhteydessä. Mieheni ei ole siihen aikaan edes kotona. Itse kyllä tulin siihen tulokseen, että lähden pojan kanssa kaupungille, ja saa käydä meitä siellä moikkaamassa, mutta keksin jonkun verukkeen (ollaan menossa kylään tms.) että ei tule meille, eikä tarvitse pitkään samassa tilassa olla.

Jos pistän välit poikki anoppiini, pelkäänpä pahoin, että avioliitto saattaa lopahtaa siihen. En usko, että mieheni ymmärtää tilannetta (olen yrittänyt selittää), ja anoppi saa luultavasti käännytettyä hänet minua vastaan. Minussahan se kaikki vika on.

Onko tämä provo, en voi uskoa...
Minä kyllä antaisin miehen mennä menojaan ja ainakin yrittäisin vaatia yksinhuoltajuutta, ja mies saisi sitten tulla tottakai katsomaan ym. mutta ei Hän (aikuinen ihminen!!) Sinua rakasta ellei ole valmis vaikka täysin katkaisemaan tahtoessasi välejä äitiinsä. Tuo on kamalaa!!
Pistä nyt välittömästi ne välit poikki ja tavatkaa n. ½ v päästä jos osaa käyttäytyä ja ellei silloinkaan osaa, uusi puoli vuotta. Meillä vähän saman tapainen (siis ei lainkaan noin paha!) omien isovanhempieni kanssa, jotka todella ovat alkaneet höperöityä ja lapsi on todellakin vaarassa Heidän kanssaan... Mutta jos ikinä mieheni vaatisi minua katkaisemaan täysin välini sukulaisiini, vaikka omaan äitiini, niin sen tekisin. Oma perhe on koko elämä! (Mutta onneksi ei sentään ole tarvetta).

 

Minun anoppini mm.
- haluaa tulla meille silloin kun itse olen poissa
- yritti esikoisemme kohdalla määrätä ketkä tulevat lapselle kummeiksi
- ei halua tuntea kaupungilla minun vanhempiani, vaan menee karkuun
- repii lapset sylistä ilman lupaa
- valittaa miehelleni ettei ymmärrä miksi en pidä hänestä


:headwall:

 

\

Minun anoppini mm.
- haluaa tulla meille silloin kun itse olen poissa
- yritti esikoisemme kohdalla määrätä ketkä tulevat lapselle kummeiksi
- ei halua tuntea kaupungilla minun vanhempiani, vaan menee karkuun
- repii lapset sylistä ilman lupaa
- valittaa miehelleni ettei ymmärrä miksi en pidä hänestä

Kuulostaa tutulta, lisäksi:

- valittaa sukulaisilleen ja tuttavilleen minusta
- haluaisi lapsen (alle 2-v) viikoksi reissuun Lappiin
- pitää meidän kotiaan omanaan - vaati saada avaimet itselleen
- suunnittelee meidän elämää jne.

Tätä kaikkea hän teki avoimesti niin kauan kun minä räjähdin. Nyt sitten tekee kaikkea sellaista, josta usein vain minä huomaan että taas tulee palautetta. esim. kääntää mulle selän kun tulen huoneeseen, ei puhu mulle kun pakosta jne.

 

Tätä kaikkea hän teki avoimesti niin kauan kun minä räjähdin. Nyt sitten tekee kaikkea sellaista, josta usein vain minä huomaan että taas tulee palautetta. esim. kääntää mulle selän kun tulen huoneeseen, ei puhu mulle kun pakosta jne.
[/quote]

Taitaa meillä olla sama anoppi , kuulostaa meinaan niin tutulta. Kukaan muu ei huomaa miten hänen äitinsä v....ee minulle. Mutta en ole jäänyt siinä huonommaksi, samaa sanatonta palautetta olen hänelle antanut vaikka tiedän tekeväni todella tyhmästi. Minun pitäisi osata käyttäytyä, mutta niin monen vuoden jälkeen se on jo mahdotonta.

 

\

Hei!

Onko täällä muita, jotka vihaavat anoppiaan? Minä olen jo ihan huolissani itsestäni, koska olen useaan otteeseen toivonut hänen kuolemaansa. En siis ole häntä miettinyt tappavani, vaan toivonut mm. lento-onnettomuutta silloin kun hän on reissussa. Olen myös miettinyt, että pitäisikö erota miehestäni, että minun ei tarvitsisi tavata sitä noita-akkaa, mutta sitten olen ajatellut, että silloin se pääsee valvomatta lapseeni "käsiksi". En halua, että hän pääsee vaikuttamaan lapseni kasvatukseen rasistisilla ym. näkökannoillaan.

Hän on mm.
- repinyt lapsen rinnaltani imetyksen aikana. Siinä säikähti lapsi ja äiti. Ja tämä toistui vielä uudestaan kunnes räjähdin täysin.
- vie jatkuvasti lapsen minulta väkisin pois vaikka sanon että haluan pitää lasta nyt itse. Vie yleensä toiseen huoneeseen tai nurkan taakse, pois minun näkyvistä.
- tulee mm. saunasta hakemaan lapsen meiltä väkisin pois, vaikka sanon, että poika saunoo nyt meidän kanssa.
- todella riippuvainen miehestäni, soittaa päivittäin, lähettää sähköpostia usein jne.
-----------
Mutta siis tällaista...Vihan syitä on siis monia, mutta ei kai niiden näin voimakkaita tunteita pitäisi aiheuttaa?Mitä ihmettä minä teen? Pitäisikö minun mennä jonnekin hoitoon, reagoinko liian herkästi? En taida kestää enää kovin montaa vierailua ko. paikkaan (he eivät juurikaan käy meillä, koska meidän on kuulemma helpompi ajaa sinne yökylään, kuin heidän käydä päiväseltään täällä). Ajaudun oikeasti kohta tilanteeseen, jossa jätän rakastamani miehen hänen äitinsä takia...

:headwall: Hui kamala. Olemmeko naimisissa saman miehen kanssa? Onko meillä sama anoppi? Olen kokenut nuo ja kymmenen muuta asiaa anopiltani.

Sylistä repiminen oli pahinta, kun esikoinen oli vauva: sydän syrjällään jouduin luopumaan lapsesta, vaikka hän olisi huutanut nälkäänsä yms. Anoppi selitti lapselle esim. seuraavaa: "Täällä ei sinun äitiäisi tarvita, kun mummu voi antaa sinulle pullosta maitoa" jne.

Anoppi jätti täysin huomioimatta minun toiveeni lasten hoidon suhteen. Esim. kestovaippoja hän ei voinut käyttää vaan jos piipahdinkin ulkona, niin jo anoppi vaihtoi sillä aikaa esikoiselle itse ostamansa kertakäyttövaipat!? Anopin luona on myös hänen ostamiaan vaatteita esikoiselle, joita hän vaihtaa lapselle tämän kyläilyn aikana, vaikka lapsella on aina vaihtovaatteet mukana!?

Itselleni ovat tärkeitä luonto ja ympäristö yms. joten yritämme kasvattaa lapsistamme sellaisia, joille muut arvot kuin tavara ja omaisuus ovat tärkeitä. No, anoppi kuitenkin ostaa lähes joka viikko lapsille uuden lelun tai hyppykiikun tai pyörän tms, ja sanoo, että omaan kotiinsa hän saa ostaa mitä haluaa. No, tokihan niinkin on, enpä voi väittää vastaan...

Mieheni ei pidä puoliani vaan hänen mielestään minä olen vain sairaalloisen mustasukkainen lapsista. Jaa, monet kerrat olen kyllä miettinyt, että jos joku tässä on sairas, niin kukahan se on...

No, nykyään meillä on jo kaksi lasta ja anopin kanssa ihan hiukan paremmat välit - kovin kalseat mutta ei sentään ilmiriitaa. Minä yritän olla loukkaantumatta hänen touhuistaan, vaikka en usein onnistu. Hän taas yrittänee ottaa joissain asioissa minun mielipiteeni huomioon - mutta ei onnistu kauhean hyvin. esim. tavaroiden ostaminen jatkuu vaan ja lapsilla alkaa olla anoppilassa enemmän leluja ja tavaroita kuin kotona...

Ja sama juttu meillä: anoppi ja appi eivät käy meillä kuin lasten synttäreillä, muuten on kuulemma minun asiani pakata lapset ja tavarat autoon ja ajaa heille - ja olla koko päivä ja joka viikko, muutoin he eivät saa olla tarpeeksi lastenlastensa kanssa. Vaikka itse kaipaisin joskus apua kotiin, esim. jotta saisin ikkunat pestyä, jos joku katsoisi pari tuntia lapsia yms. Mutta sellainen apu ei tule kuuloonkaan, vaan sitten on rahdattava lapset heille koko päiväksi...

Huoh! Meillä on myös hyvin lähellä ero miehen kanssa. Kauheeta. Toisaalta olen sitä mieltä, että se ei ole anopin syy vaan mieheni syy: miehenihän pitäisi pitää minun ja perheensä puolta eikä hännystellä äitiään. Olen vaan tulossa siihen tulokseen, että miehelleni perhe tarkoittaa yhä isää ja äitiä eikä minua ja lapsia - tai minua ainakaan...

 

En nyt suoranaisesti vihaa anoppiani,mutta tunteet ovat ristiriitaiset.Mieheni tietää,että hänen äitinsä on sairaalloisen mustasukkainen ja hänellä on harhoja.Hoitoon häntä ei ole saatu,koska osaa näytellä täysjärkistä.En edes muista kaikkia järjettömyyksiä mitä hän on laukonut,mutta tässä joitakin:
-Hoki aina puhelimessa,että nyt kaikki ei ole hyvin kun lapset olivat vauvoja.Ei luottanut,että osasimme hoitaa lasta.
-Sanoi puhelimessa,että olemme ravistelleet lasta (oli oksennustaudissa)
-En saisi käydä/tehdä mitään ilman lapsia.
-Hänellä on raivostuttava tapa kehuskella rikkailla.Nostaa heidät jalustalle.
-Sanoi ihmisten luulevan ettemme anna pojalle ruokaa (oli hoikka infektiokierteen vuoksi).
-Hän epäili,että huijaan hänen poikaansa syömällä salaa e-pillereitä,koska en ole tullut raskaaksi.
-Sanoi (ei onneksi kuulteni),että on siinä äiti kun ei pysty lapsiaan hoitamaan kun huusin jotakuta apuun.Poika satutti itsensä ja olin vaihtamassa tytölle vaippaa.

Tässä oli osa anopin sammakoista.Olen joskus kihissyt raivosta,mutta en ole kertonut mielipidettäni hänen sanomisistaan.Loppujen lopuksi hän on sairas ja kuitenkin hyväsydäminen (auttaa paljon taloudellisesti).Mieheni pitää aina puoliani ja tietää äitinsä.Parasta on,että hän asuu 250 KM päässä meistä

 

huh huh....olipas aika juttuja! Minäkään en varsinaisesti vihaa anoppia mutta hieman on ristiriitaisia tunteita esim. pari viikkoa sitten kun puhuimme tulevasta vauvasta ja siitä että kuinkahan esikoisemme on mustasukkainen (2,5vee) anoppi siihen tylysti tokaisi että poika varmaan muuttaa mummulaan asumaan kun ei kestä toista vauvaa. Ei noin sanaota sen ikäisen kuullen!!!!!!!!!! tai muutenkaan. Ja toinen juttu oli kun esikoisemme syntyi (hän sattuu olemaan anoppini ensimmäinen lapsenlapsi) ja kun tulimme kotiin emme tosiaankaan saaneet totutella rauhassa uuteen elämän tilanteeseen kun anoppi päätti jäädä (lupaa kysymättä) meille kyläilemään noin viikoksi.

 

\

\

Minun anoppini mm.
- haluaa tulla meille silloin kun itse olen poissa
- yritti esikoisemme kohdalla määrätä ketkä tulevat lapselle kummeiksi
- ei halua tuntea kaupungilla minun vanhempiani, vaan menee karkuun
- repii lapset sylistä ilman lupaa
- valittaa miehelleni ettei ymmärrä miksi en pidä hänestä

Kuulostaa tutulta, lisäksi:

- valittaa sukulaisilleen ja tuttavilleen minusta
- haluaisi lapsen (alle 2-v) viikoksi reissuun Lappiin
- pitää meidän kotiaan omanaan - vaati saada avaimet itselleen
- suunnittelee meidän elämää jne.

Tätä kaikkea hän teki avoimesti niin kauan kun minä räjähdin. Nyt sitten tekee kaikkea sellaista, josta usein vain minä huomaan että taas tulee palautetta. esim. kääntää mulle selän kun tulen huoneeseen, ei puhu mulle kun pakosta jne.

voi kristus millaisia k*sipäitä onkaan nuo anopit, vaikea uskoa että ovat täysikasvuisia ja itsekin äitejä

 

Että eikö teillä ole omia äitejä jotka voisivat lohduttaa teitä hirviöanoppien paineessa? Voisi olla joskus paikallaan että oma äiti huomauttaisi miniälle v*ttuilusta anopille suoraan. Ja miesten tulee vihdoin ja viimein katkaista se napanuora omaan äitiin ja miettiä ketkä on hänen perhe.

 

on eripuraa anopin kans. Ennen lasten syntymää oli hyvät välit, ajattelin, että mulla on maailman parhaat appivanhemmat. Mutta kun esikoinen syntyi, nää alkoi puuttua meidän elämään. Ovat eläkkeellä, heillä ei ole MITÄÄN tekemistä, ainoastaan meidän elämän seuraaminen ja siinä mukana roikkuminen. Kun sain esikoisen ja tulimme sairaalasta, appi tuli kylään jo ennenkuin sain takin pois päältä. Perässä tuli anoppi. Olisin halunnut olla edes sen illan rauhassa.

Appi rupesi käymään meillä noin 4-5 kertaa päivässä, siis jatkuva ralli. Pahimmillaan hän tuli meille omilla avaimillaan. Anoppi kävi noin joka toinen päivä ja arvosteli, jos poika vaikka itki anopin läsnäollessa, että ei ole ihme jos vierastaa häntä, kun on kotona kaiket päivät äidin kans kahdestaan. Ymmärrettävästä syystä me ei kerrota heille menojamme. Pitäähän meilläkin jotain yksityisyyttä olla! Sitten on tullut syyllistämistä lasten mustelmista (ihan kuin olisin lyönyt poikaa) siinä vaiheessa kun poika opetteli kävelemään ja tietenkin niitä kaatumisiakin tuli. Anoppi haukkuu minua tuttavilleen ja sukulaisille, eipä ihme, ettei miehen sisarukset halua olla kanssamme tekemisissä. kun ristiäiset lähestyivät, alkoi se höpötys: sulle pitää olla tietenkin joku erikoinen nimi. Anoppi suhtautuu minuun siis tosi ikävästi.

Lisäksi hän kehuskelee tekemisillään ja yleensäkin kehuu itseään. Jos minä olen esim. leiponut jotain hyvää, anoppi on kuin maansa myynyt tai sitten alkaa kehua jotain toista, että se se vasta leipookin hyvää pullaa.
Ihan uskomaton tyyppi. Nyt kun hän on huomannut, että minun huonosta kasvatuksestani huolimatta näistä kasvaakin reippaita ja ihania lapsia, joita kaikki kehuvat, on yllättäen anoppikin kääntänyt takkinsa ja alkanut sanoa, että kun poika on niin reipas yms. Mua ärsyttää tuollainen takin kääntäminen. Vuosi sitten hän ei käynyt meillä pitkään aikaan, kun poika itki kun hän hoiti sitä. Hän ei kuulemma viitsinyt käydä meillä, kun poika sillä tavalla huusi. Ja että on kumma. Ja muutenkin se oli aina sitä haukkumista. Nyt on sitten niin lässynlässyn, että oksettaa! Se johtuu siitä, että muut ihmiset on kehuneet hänelle meidän lapsia.

Vaikka me käytäis heillä joka viikko, anoppi haukkuu silti tuttavilleen, että me (tai nimenomaan minä) ei käydä heillä kylässä. Ja tuttavathan on ihan kauhuissaan, että onpa kummallinen miniä ja eivät ole enää tuntevinaan minua sen jälkeen.

Appivanhemmilla ei ole ystäviä, joiden luona kyläillä. Ei harrastuksia. He vain seuraavat, milloin meillä on herätty ja voi tulla käymään, tai minnehän me mennään ja ketä meillä on käymässä. Ja sitten syyllistetään siitäkin, että kun he eivät saa hoitaa poikaa, kun heillä ei ole mitään tekemistä. Vaikka saavatkin hoitaa, vähintään kerran viikossa.

Silloin multa on palanut hihat, kun nää eli meidän pihassa kuin kotonaan: sieltä kaivettiin kukkia omaan pihaan yms. Ilman lupaa. Ja sitten ihmetellään, että miksihän me ei käydä heillä ja on huonot välit. Missähän välissä me käytäis, jos jompikumpi on aina meillä?

 

\

\

Hei!

Onko täällä muita, jotka vihaavat anoppiaan? Minä olen jo ihan huolissani itsestäni, koska olen useaan otteeseen toivonut hänen kuolemaansa. En siis ole häntä miettinyt tappavani, vaan toivonut mm. lento-onnettomuutta silloin kun hän on reissussa. Olen myös miettinyt, että pitäisikö erota miehestäni, että minun ei tarvitsisi tavata sitä noita-akkaa, mutta sitten olen ajatellut, että silloin se pääsee valvomatta lapseeni "käsiksi". En halua, että hän pääsee vaikuttamaan lapseni kasvatukseen rasistisilla ym. näkökannoillaan.

Hän on mm.
- repinyt lapsen rinnaltani imetyksen aikana. Siinä säikähti lapsi ja äiti. Ja tämä toistui vielä uudestaan kunnes räjähdin täysin.
- vie jatkuvasti lapsen minulta väkisin pois vaikka sanon että haluan pitää lasta nyt itse. Vie yleensä toiseen huoneeseen tai nurkan taakse, pois minun näkyvistä.
- tulee mm. saunasta hakemaan lapsen meiltä väkisin pois, vaikka sanon, että poika saunoo nyt meidän kanssa.
- todella riippuvainen miehestäni, soittaa päivittäin, lähettää sähköpostia usein jne.
-----------
Mutta siis tällaista...Vihan syitä on siis monia, mutta ei kai niiden näin voimakkaita tunteita pitäisi aiheuttaa?Mitä ihmettä minä teen? Pitäisikö minun mennä jonnekin hoitoon, reagoinko liian herkästi? En taida kestää enää kovin montaa vierailua ko. paikkaan (he eivät juurikaan käy meillä, koska meidän on kuulemma helpompi ajaa sinne yökylään, kuin heidän käydä päiväseltään täällä). Ajaudun oikeasti kohta tilanteeseen, jossa jätän rakastamani miehen hänen äitinsä takia...

:headwall: Hui kamala. Olemmeko naimisissa saman miehen kanssa? Onko meillä sama anoppi? Olen kokenut nuo ja kymmenen muuta asiaa anopiltani.

Sylistä repiminen oli pahinta, kun esikoinen oli vauva: sydän syrjällään jouduin luopumaan lapsesta, vaikka hän olisi huutanut nälkäänsä yms. Anoppi selitti lapselle esim. seuraavaa: "Täällä ei sinun äitiäisi tarvita, kun mummu voi antaa sinulle pullosta maitoa" jne.

Anoppi jätti täysin huomioimatta minun toiveeni lasten hoidon suhteen. Esim. kestovaippoja hän ei voinut käyttää vaan jos piipahdinkin ulkona, niin jo anoppi vaihtoi sillä aikaa esikoiselle itse ostamansa kertakäyttövaipat!? Anopin luona on myös hänen ostamiaan vaatteita esikoiselle, joita hän vaihtaa lapselle tämän kyläilyn aikana, vaikka lapsella on aina vaihtovaatteet mukana!?

Itselleni ovat tärkeitä luonto ja ympäristö yms. joten yritämme kasvattaa lapsistamme sellaisia, joille muut arvot kuin tavara ja omaisuus ovat tärkeitä. No, anoppi kuitenkin ostaa lähes joka viikko lapsille uuden lelun tai hyppykiikun tai pyörän tms, ja sanoo, että omaan kotiinsa hän saa ostaa mitä haluaa. No, tokihan niinkin on, enpä voi väittää vastaan...

Mieheni ei pidä puoliani vaan hänen mielestään minä olen vain sairaalloisen mustasukkainen lapsista. Jaa, monet kerrat olen kyllä miettinyt, että jos joku tässä on sairas, niin kukahan se on...

No, nykyään meillä on jo kaksi lasta ja anopin kanssa ihan hiukan paremmat välit - kovin kalseat mutta ei sentään ilmiriitaa. Minä yritän olla loukkaantumatta hänen touhuistaan, vaikka en usein onnistu. Hän taas yrittänee ottaa joissain asioissa minun mielipiteeni huomioon - mutta ei onnistu kauhean hyvin. esim. tavaroiden ostaminen jatkuu vaan ja lapsilla alkaa olla anoppilassa enemmän leluja ja tavaroita kuin kotona...

Ja sama juttu meillä: anoppi ja appi eivät käy meillä kuin lasten synttäreillä, muuten on kuulemma minun asiani pakata lapset ja tavarat autoon ja ajaa heille - ja olla koko päivä ja joka viikko, muutoin he eivät saa olla tarpeeksi lastenlastensa kanssa. Vaikka itse kaipaisin joskus apua kotiin, esim. jotta saisin ikkunat pestyä, jos joku katsoisi pari tuntia lapsia yms. Mutta sellainen apu ei tule kuuloonkaan, vaan sitten on rahdattava lapset heille koko päiväksi...

Huoh! Meillä on myös hyvin lähellä ero miehen kanssa. Kauheeta. Toisaalta olen sitä mieltä, että se ei ole anopin syy vaan mieheni syy: miehenihän pitäisi pitää minun ja perheensä puolta eikä hännystellä äitiään. Olen vaan tulossa siihen tulokseen, että miehelleni perhe tarkoittaa yhä isää ja äitiä eikä minua ja lapsia - tai minua ainakaan...

Viimeinen lause kuin suoraan mun elämästä...

 

No kylläpä oli luettavaa!!!
Mä kun luulin, et mulla on huonosti asiat anopin suhteen, mut hän alkaakin kuulostaa ihan normaalilta kun teidän kokemuksia lukee... Voimia vaan kaikille!

Mun anoppi on niitä harvoja ihmisiä joita en voi sietää. Haukkuu miestään, eli appeani, joka ikinen kerta, kun me siellä käydään (tää meidänkään anoppi ei juurikaan meillä käy). Hän on myös kaksinaamaisin tyyppi, ketä tunnen: vieraille hymistelee, mutta aina on kaikkia arvostelemassa selän takana. Tuntuu myös olevan tärkeetä hänelle, mitä muut hänestä ajattelee. Mustakaan tämä nainen ei taatusti tykkää, koska itse olen persoonaltani paljolti samanlainen kuin miehessään alati haukkumansa asiat.

Olen herkkä ihminen ja minut on opetettu kunnioittamaan vanhempia ihmisiä, joten en ole vielä kovin rumasti vastaan osannut sanoa. Olen vaan hienovaraisesti antanut ymmärtää, että rouvan seura ei enää kiinnosta, kun on minua loukannut. Joka kerta, kun olen anopin tavannut synnytyksen jälkeen, hän on saanut minulle pahan mielen.

Mun anoppi on:
- vienyt lapsen sylistäni, jolloin lapsi alkoi itkeä ja minä en ollut uskoa tilannetta todeksi. lapsi rauhoittui saman tien, kun anoppi antoi takaisin minulle.
- antaa joka kerta ymmärtää, että hänen lapsenlapsensa tarvitsee virheetöntä hoitoa ja on aivan hysteerinen kaiken mahdollisen suhteen. Siltikään hän ei uskalla edes vaippaa vaihtaa lapselta (vaikka itse on kolme lasta kasvattanut!), vaan aina sanoo, että vaihda sinä.
- On muutamaan otteeseen sanonut esim, ettei lapsemme muistuta hänen poikaansa "ollenkaan!"
- Yrittää omaan tyyliinsä tyrkyttää omia mielipiteitään lapsenhoidosta, tuntuu, kuin hän ei luottaisi minun lapsenhoitotaitoihini (onneksi tiedän tasan tarkkaan ammattini puolesta, kuinka vauvaa hoidetaan)
- Pyytää kaikkia muita erikseen nimellä syömään, mutta ei minua.
-On myös vihjaillut, että lapsemme on liian hoikka (imetän, mutta vauva ei todellakaan joudu nälissään olemaan!) ja vihjasi, että huonot äidit antaa lapselleen valmisruokia (aion itse tahdä mahdollisimman pitkälle itse vauvan ruoat, mutta uhallakaan en kommentoinut anopille, mitä aion omalle lapselleni syöttää. Tuskin on itsekään pelkkää luomuruokaa tarjoillut...)
- Haukkuu AINA miehensä/poikansa/muiden lastensa tapaa käsitellä ja hoitaa lastamme (ainut lapsenlapsi), mutta minulle hän ei ilmeisesti kehtaa sanoa suoraan, vaan vihjaillen.
- Kun vauvamme oli alle 3kk ja itki vielä herkästi, oli aina pelko takapuolessa, että alkaako lapsi itkeä anoppilassa. Vauvan itku nimittäin on anopin mielestä jotain luonnotonta, ja tulosta huonosta hoidosta. Omat lapset ei vissiin ikinä ole vauvoina itkeneet.
- Anoppi ei osoita hellyyttä aikuisille lapsilleen tai miehelleen, ei halaa tms. Tyrkyttää vaan ruokaa ja se on se tapa näyttää, että välittää heistä.

Myöskään minun mieheni ei näe äidissään samoja asioita, kuin minä. Sanoo aina vaan, että ei siitä kannata välittää. Mutta en voi sille mitään, että välitän. Pikkuhiljaa uhma kasvaa sisälläni. Minua ei kiinnostaa enää mielistellä rouvaa, jolle en tunnu riittävän (niin kuin ei oma aviomiehensäkään riitä). En kunnioita häntä pätkääkään, ja riidellessämme mieheni kanssa olen miehelleni sanonutkin, etten ihmettele lainkaan, mistä se omien läheisimpien haukkuminen hänellekin tulee. Kaikki muut on muka tyhmiä yms., nostaa itseään muiden yläpuolelle. Tämä on niitä asioita, joita en miehessäni hyväksy. Kotoaan on sen oppinut.

Kuitenkin, kaikesta huolimatta, lapseni on appivanhemmilleni tärkeä, enkä halua lapseni menettävän suhdettaan omiin isovanhempiinsa. Pappansa on ihana ja kiltti ihminen. Tämän vuoksi koitan pitää välit asiallisina.

 

Voi että, onpa hurjaa luettavaa anopeista! Nämä ovat selvästi elämäänsä tyytymättömiä, katkeroituneita ihmisiä, joiden täytyy (täytyy ja täytyy?) purkaa vihansa johonkin. Ikävä kyllä, näyttää siltä että jokaisessa tapauksessa se on sitten miniä. Kyllä minunkin anoppini aikoinaan tuntui olevan katkeroitunut; moitti jatkuvasti hissukka-miestään ja muita ihmisiä. Jos lähdimme tansseihin tai muuten kaveriporukan kanssa, niin aina oli nyrpeä naama anopilla ja kuului "ei sitä ennen joutanu tuommosiin lähteä". Silloin meillä ei edes ollut vielä lapsia. Ajattelin silloin että hänellä on niin huono itsetunto että yrittää siten kohottaa omaa paremmuuttaan ja kateus meitä nuoria kohtaan. Itse oli tehnyt ensimmäisen lapsensa 18-vuotiaana, eikä tansseissa ollut käynyt koskaan. Muuten oli räväkkä emäntä.. Ehkä todellakin on niin, että he ovat nyt kateellisia nuoremmalle sukupolvelle asioista, joita ei itse ole kokenut ja nyt on sitten myöhäistä.

Tulin loppujenlopuksi erittäin hyvin toimeen anoppini kanssa, kun annoin mennä toisesta korvasta ulos suoraan kaiken. Eikä hän minulle ilkeä ollut. Itse olen nyt anoppi, mutta luoja varjelkoon minua tulemasta hirviöksi!!