Antakaa neuvoja ystävät hyvät!
En tiiä enää et mitä tekisin. Kaikki tuntuu menevänpäin pe*****ä!
Ollaan miehen kanssa aika varmasti eroamassa. Raskausviikoja miulla on nyt 11+1. Ja pelottaa että miten tää kaikki stressaaminen ja muu vaikuttaa lapseen. En osaa nykysin muutakun itkee. Miehestä on tullut tämänvuoden vuoden puolella ihan kamala. Itsekeskeinen kusipää.
Minä olen hoitanut tähän asti ruuanlaitot, siivoukset ym kaikki muut kotityöt kotona ja käynyt vielä sen lisäksi 4-7 pvä:nä viikosta töissä. (Eikä oo mikään kevyt duuni, 2 työtä teen) Ja mitään kiitosta ei tule, eikä mies tee juuri koskaan kotona mitään. Työpaikkanikin on ylenkatsonut ja puhuu kokoajan siihen malliin, ettei minun työnteollani ole mitään väliä.
Välillä osaa tuo ukko olla todella ihanakin, mutta sittenkun se alkaa niin ei tuntuu ettei ikinä lopu. Riidellään kokoajan. Mies kuvittelee et saisi puhua minulle miten haluaa ja saisi tehdä mitä haluaa. Itse tekee 8tunnin työpäiviä 5pvä:nä viikossa ja aina jaksaa iltaisin pyöriä kavereitten kanssa jossain.. (ilman minua). Auta armias jos joku ilta erehdyn kysymään että käytäisikö vaikka yhdessä minun menoillani (vanhempieni luona), niin silloin ei IKINÄ jaksais lähteä, kun älyttömän tappelun kanssa mukaan. Koska hän on kuulemma väsynyt eikä jaksa.. (kavereiden kanssa kyllä jaksaa).
Äsken lähti aika varmaan lopullisesti. En oikeesti tiedä mitä teen. 20-vuotiaana yksinhuoltajaksi, pelottaa ihan kamalasti. Jaksanu ees hymyillä enää pitkään aikaan. Ainoa asia mistä olla onnellinen on tuo pieni toukkis :heart: Eilen kuunneltiin sykkeet ja en tiennyt itkeä vai nauraako, oli se niin ihanaa :heart:
Kiitos, jos jaksoitte lukea.. Vähän sekavaahan tämä teksti oli..
En tiiä enää et mitä tekisin. Kaikki tuntuu menevänpäin pe*****ä!
Ollaan miehen kanssa aika varmasti eroamassa. Raskausviikoja miulla on nyt 11+1. Ja pelottaa että miten tää kaikki stressaaminen ja muu vaikuttaa lapseen. En osaa nykysin muutakun itkee. Miehestä on tullut tämänvuoden vuoden puolella ihan kamala. Itsekeskeinen kusipää.
Minä olen hoitanut tähän asti ruuanlaitot, siivoukset ym kaikki muut kotityöt kotona ja käynyt vielä sen lisäksi 4-7 pvä:nä viikosta töissä. (Eikä oo mikään kevyt duuni, 2 työtä teen) Ja mitään kiitosta ei tule, eikä mies tee juuri koskaan kotona mitään. Työpaikkanikin on ylenkatsonut ja puhuu kokoajan siihen malliin, ettei minun työnteollani ole mitään väliä.
Välillä osaa tuo ukko olla todella ihanakin, mutta sittenkun se alkaa niin ei tuntuu ettei ikinä lopu. Riidellään kokoajan. Mies kuvittelee et saisi puhua minulle miten haluaa ja saisi tehdä mitä haluaa. Itse tekee 8tunnin työpäiviä 5pvä:nä viikossa ja aina jaksaa iltaisin pyöriä kavereitten kanssa jossain.. (ilman minua). Auta armias jos joku ilta erehdyn kysymään että käytäisikö vaikka yhdessä minun menoillani (vanhempieni luona), niin silloin ei IKINÄ jaksais lähteä, kun älyttömän tappelun kanssa mukaan. Koska hän on kuulemma väsynyt eikä jaksa.. (kavereiden kanssa kyllä jaksaa).
Äsken lähti aika varmaan lopullisesti. En oikeesti tiedä mitä teen. 20-vuotiaana yksinhuoltajaksi, pelottaa ihan kamalasti. Jaksanu ees hymyillä enää pitkään aikaan. Ainoa asia mistä olla onnellinen on tuo pieni toukkis :heart: Eilen kuunneltiin sykkeet ja en tiennyt itkeä vai nauraako, oli se niin ihanaa :heart:
Kiitos, jos jaksoitte lukea.. Vähän sekavaahan tämä teksti oli..