Auttakaa :'(

Antakaa neuvoja ystävät hyvät!

En tiiä enää et mitä tekisin. Kaikki tuntuu menevänpäin pe*****ä!
Ollaan miehen kanssa aika varmasti eroamassa. Raskausviikoja miulla on nyt 11+1. Ja pelottaa että miten tää kaikki stressaaminen ja muu vaikuttaa lapseen. En osaa nykysin muutakun itkee. Miehestä on tullut tämänvuoden vuoden puolella ihan kamala. Itsekeskeinen kusipää.
Minä olen hoitanut tähän asti ruuanlaitot, siivoukset ym kaikki muut kotityöt kotona ja käynyt vielä sen lisäksi 4-7 pvä:nä viikosta töissä. (Eikä oo mikään kevyt duuni, 2 työtä teen) Ja mitään kiitosta ei tule, eikä mies tee juuri koskaan kotona mitään. Työpaikkanikin on ylenkatsonut ja puhuu kokoajan siihen malliin, ettei minun työnteollani ole mitään väliä.

Välillä osaa tuo ukko olla todella ihanakin, mutta sittenkun se alkaa niin ei tuntuu ettei ikinä lopu. Riidellään kokoajan. Mies kuvittelee et saisi puhua minulle miten haluaa ja saisi tehdä mitä haluaa. Itse tekee 8tunnin työpäiviä 5pvä:nä viikossa ja aina jaksaa iltaisin pyöriä kavereitten kanssa jossain.. (ilman minua). Auta armias jos joku ilta erehdyn kysymään että käytäisikö vaikka yhdessä minun menoillani (vanhempieni luona), niin silloin ei IKINÄ jaksais lähteä, kun älyttömän tappelun kanssa mukaan. Koska hän on kuulemma väsynyt eikä jaksa.. (kavereiden kanssa kyllä jaksaa).

Äsken lähti aika varmaan lopullisesti. En oikeesti tiedä mitä teen. 20-vuotiaana yksinhuoltajaksi, pelottaa ihan kamalasti. Jaksanu ees hymyillä enää pitkään aikaan. Ainoa asia mistä olla onnellinen on tuo pieni toukkis :heart: Eilen kuunneltiin sykkeet ja en tiennyt itkeä vai nauraako, oli se niin ihanaa :heart:

Kiitos, jos jaksoitte lukea.. Vähän sekavaahan tämä teksti oli..

 

:hug:

 

kokemuksesta voin sanoa, että parempi yksin, kuin surkean miehen kanssa. mäkin olin yksinhuoltaja (ja olin 17 kun aloin odottamaan). nykyään elämä hymyilee. minulla on 2 pientä poikaa ja ihana aviomies, jonka kanssa jokainen päivä on aurinkoinen

kyllä se helpottaa. ja sen lapsen kanssa on mukava olla kaksistaan, kun on loputtomiin asti aikaa toinen toiselle

 

se on normaalia että on vaikeita hetkiä liitossa, ja tappelut ja ongelmathan kuuluvat elämään (ne myös kasvattavat ja vahvistavat, jos ymmärrät mitä tarkoitan), mutta jos liitosta alkaa puuttua toisen kunnioittaminen ja kuunteleminen on viisainta hakea apua esim. parisuhde neuvojalta.. mielestäni nykyään erotaan liiän höllillä syillä "ei kiinnosta enään" "ihastuin toiseen" ym ym. kun että alettais yhdessä yrittää korjaamaan omaa liittoaan. olen myös oman kokemuksen kautta sitä mieltä että rakastua voi myös "uudestaa" omaan puolisoon, mutta siihen tarvitaan TAHTOA (eihän meiltä muuten kysytäkkään vihkitoimituksessa että TAHDOTKO sinä ... tämän ... puolisoksi)..
joo, en nyt jaksa enempää kirjoittaa tällä kertaa, mutta voimia teille, täällä on jo liian paljon hajonneita perheitä, yrittäkäämme siis haalia omaa liittoa ja pitää sitä kunnossa.
:heart: :hug:

 

Tosi kurjaa että aika jonka pitäis olla sun elämäs onnellisinta on miehesi toimesta muuttunut ahdistavaksi epävarmuudeksi. Mulla oli sama tosin eri syistä(viina). Ilmenikin eri tavoin. Jos miehes on muuttunut tollaseksi sun raskausaikana, varmaankin pelkää isäksi tulemista ja mollaa sinua, kun epäilee omaa riittävyyttään perheen elättäjänä ja isänä. No kaiken kaikkiaan miehet on usein itsekkäitä ja viis veisaa toisten tunteista. Ainakaan niitten joita sanovat rakastavansa. Kavereille ja kaiken maailman keppaheikeille sitä tukea ja sympatiaa sitten riittää.

 

Kuulostaa ihan siltä, että sinä tulet olemaan eron jälkeen onnellisempi kuin tuollaisessa suhteessa. Muistutti nimittäin kovasti exääni. Turha sitä on aina vain yrittää, jos toinen ei ole hommassa lainkaan mukana. Minä onneksi tajusin lopulta, että oman pään hakkaaminen seinään ei kannata. Myöhemmin olen ihmetellyt, miksi ihmeessä katselin sellaista kusipäätä niinkin pitkään.

 

:hug: Minulla tekisi mieli sanoa, että anna miehesi mennä.

Lapsen tulon jälkeen se ottaa vielä kovemmalle katsoa vierestä väsyneenä, kun mies "tarvitsee" omaa aikaa rankan työpäivän jälkeen. Älä kuvittele asioiden menevän niin, että lapsen synnyttyä miehesi yhtäkkiä arvostaisi sinua ja auttaisi kotihommissa. Sillä todennäköisesti se ei tule menemään niin.

 

:hug: Sinä olet vielä niin nuori ja sinulla on koko elämä elettävänä. Älä nyt vain tyydy ihmiseen joka ei sinua arvosta. "Toukan" kanssa pärjäätte aivan varmasti kahdestaankin.

 

Hyviä neuvoja tuossa aikaisemmissa.
Tässä vielä yksi vaihtoehto, vaikutat masentuneelta, voisit käydä terveyskeskuksessa puhumassa lääkärille ja ainakin neuvolassa voi puhua myös näsitä asioista, opastaisivat sinut tarvittaessa juttelemaan oikealle taholle, saisit apua.
Paljon voimia ja toivottavasti löydät oikean ratkaisun ja voit onnelisesti odottaa toukkasi syntymää. :hug: :heart:

 

:hug:

 

Kiitos, kun olette jaksaneet vastailla!
Itsekin olen jo jonkin aikaa ollut sitämieltä että ei tämä voi näin jatkua.
Se on vaan niin hirmusen vaikeata laittaa vaan kamat kasaan ja lähteä lopullisesti. Kai sitä toista vaan rakastaa sitten niin paljon.

Kyllä uskon et pikkusen kanssa pärjättäisiin hyvin ihan kahdestaankin :heart: Pelottaa vaan jo valmiiksi tuleva synnytys ym kaikki muu kokea ja olla yksin. Kun ei oikein ole semmoisia kavereitakaan, joille uskaltaisi puhua asioista.

Noh, Päivä kerrallaan tässä mennään
Ensiviikkoa jännitellessä ja ensimmäistä ultraa odotellessa

 

pidäthän meidät ajantasalla kuinka toukkis kasvaa ja kuinka itse jaksat. :heart: