Avioliiton ulkopuolinen raskaus ja miehen vaatimukset

Onx tää mikä jakso? Onko parempi telkkarista katottuna vai näin kirjana? mitä maksais elokuvan tekijänoikeudet?

 

[QUOTE="oprah";25507712]Onx tää mikä jakso? Onko parempi telkkarista katottuna vai näin kirjana? mitä maksais elokuvan tekijänoikeudet?[/QUOTE]

ulkopuolisten heittää tuollaista herjaa, kun on itse syntyneet kultalusikka suussa ja isoin ongelma on lähtiskö töihin isin ostamalla Bemarilla vai Audilla! Hävetkää!!!

 

ulkopuolisten heittää tuollaista herjaa, kun on itse syntyneet kultalusikka suussa ja isoin ongelma on lähtiskö töihin isin ostamalla Bemarilla vai Audilla! Hävetkää!!!

Ap:n kertomus on toki kovin surullinen. Mutta mitä tähän ketjuun tulee, niin tämähän on lähtenyt elämään ihan omaa elämäänsä. Joku esiintyi ap:nä ja johti jonkin aikaa ihmsiä harhaan, joku toinen esiintyi luultavasti 75:llä nimimerkillä syöttäen väliin omia traumojaan ja romanssiaan. Että näin ketjuna kyllä aika draamallinen.

 

voimia ap!

 

voimia ap!

Tässähän tämä menee. Päivä kerrallaan koitetaan ottaa. Tuntuu, että enää ei ole tärkeää tietää mihin ollaanmenossa tai päästä nopeasti perille vaan ymmärrän, että elämä on tässä ja nyt, ja yritämme miehen kanssa kuunnella omia tunteitamme.

Ei ole kiire minnekään. Rakennamme nyt polkuamme askel askeleelta. Annamme toinen toisillemme tukea surussamme, parasta on vain olla hiljaa lähekkäin. Iltaisin vietämme aikaa lasteni kanssa, että hekin saavat rauhoittua. On todella hämmentävää huomata, miten paljon tämän kaltainen asia voi elämän suuntaa ja ajattelutapaa muuttaa.

Elämä on tässä ja nyt. Jokainen päivä voi olla viimeinen, joten tunteet pitää näyttää nyt, sanat sanoa nyt. Tai kun siltä tuntuu, olla vain hiljaa ja kuunnella sisintään. Ikävä on läsnä jokaisella hengityksellä, ja syyllisyys siitä, ettei tehtyä saa tekemättömäksi. Yksi taho sanoi meille eilen, että kaikesta huolimatta, menetetyllä lapsellamme on jokin merkitys meidän elämässämme, vaikkemme sitä ehkä juuri tässä ja nyt vielä huomaakaan. Näin varmaan on, ainakin otamme siitä nyt yhdessä selvää...

 

Joko mies on eronnut vaimostaan?

 

onpa romantisoitu abortti. Tossaha kuulostaa olevan kiva rypeä. Yhdistävä tekijä teillä. Sua ei haittaa, et teit sen siks, ettei ollu tulevaisuudesta tietoa sen miehen kans ja että se kehotti siihen ja ei luvannu mitää yhdessä oloa. Olis vähä sama, ku joku mies raiskais naisen ja sit olis lohduttamassa jälkikäteen. Entä se vaimo, lohduttaako se sua? Ehkä sun pitäs lohduttaa sitä??

 

Kuka lohduttaisi vaimoa? Miksi ap käännät tämän asian niin, kuin et olisi tehnyt mitään väärää?
Sä otit jonkun toisen miehen. Se toinen on myös tunteet omistava nainen, äiti. Miksi et sure sen puolesta,tai sen lapsien puolesta???Nostat itsesi jalustalle abortin takia. Varmasti se oli rankka, mutta oletko kysynyt itseltäsi-miksi olet tässä tilanteessa? Tuliko tehtyä vääriä ratkaisuja? Opitko tästä vai jatkatko vieläkin "kiellettyä suhdetta"???

 

Vai että romantisoitu abortti - huh huh! Ei millään pahalla, mutta kukaan, joka on itse joutunut katsomaan aborttia silmästä silmään, ei kirjoita, tai edes ajattele, mitään tuollaista. Se on varmasti useimmille ihmisille elämän raskain päätös. Ja minulla sitä edelsi vielä raskas ero, joten siinä ei ole mitään romanttista tai romantisoitua.

Erosimme erittäin vastentahtoisesti, miehen kokiessa voimakasta ristiriitaa omien lastensa ja meidän rakkautemme välillä. Liitto vaimon kanssa on ollut epätyydyttävä jo pitkään, ei hän muutoin olisi koskaan suhteeseen kanssani ryhtynytkään. Eikä jatkanut sitä, ellei todella rakastaisi.

Anyway, elämän suuret kriisit vaikuttavat ihmisiin eri tavalla; jotkut puhuvat siitä, toiset käpertyvät itseensä, jotkut katkeroituvat, toiset näkevät muutoksen mahdollisuutena, joitakin kriisi ja suru yhdistävät, toiset ne saattavat erottaa. Meidän kohdallamme suuri menetys, suru ja kriisin läpikäyminen ovat saaneet tunteet entistä vahvempina pintaan. Minä olen pitänyt miehen suuntaan hyvin matalaa profiilia hänen kysellessään, mitä me näille tunteille teemme. Olen sanonut hänelle, että annan hänelle tilaa tehdä omat itsenäiset ratkaisunsa ja pysyä päätöksessään jatkaa avioliittoaan, jos hän kerran sitä haluaa. Kertaakaan en ole ollut itse häneen yhteydessä aloitteellisesti sen jälkeen kun hän sanoi, ettei voi jatkaa kanssani.

Mutta nyt mies teki päätöksensä toiseen suuntaan. Myönsi, ettei voi perustaa loppuelämäänsä kulisseille. Sanoi ymmärtäneensä miten pitkälle on antanut asioiden mennä väärään suuntaan, kun hänen epävarmuutensa vuoksi menetimme lapsemme. Hän irtisanoutui työstään ja laittoi eron vireille, otti uuden työn vastaan minun ja lasteni kotipaikkakunnalta ja nyt sitten aletaan askel askeleelta rakentaa yhteistä polkua.

Joku kysyi, enkä ole pahoillani tämän miehen vaimon tai heidän lapsiensa puolesta? Toki olen. Olenhan itse juuri käynyt läpi avioeron ja tiedän, miten koville se ottaa. Miten lapsiin sattuu, samoin kuin entisiin aviopuolisoihin. Vaimo tietää minun päätyneen aborttiin, jotta lapsi ei tulisi heidän välilleen, jotta he olisivat voineet yrittää paikata avioliittoaan. Mutta mies ei halunnut. Hän myönsi, ettei näe sillä suhteella enää tulevaisuutta, että hänen olisi pitänyt uskaltaa luottaa siihen ja meihin koko ajan. Olen kantanut vastuuni omalta osaltani, ja myöntänyt tehneeni väärin siinä, että aloin seurustelemaan naimisissa olevan miehen kanssa. En todellakaan oleta miehen lasten hyväksyvän minua, ehkä koskaan, mutta isänsä onnellisuuden he tulevat joskus vielä hyväksymään ja ymmärtämään.

Elämä ei aina mene niinkui suunnittelee. Me emme suunnitelleet aikanaan ryhtyessämme tutustumaan toisiimme, että avioliittomme särkyvät, että meistä tulee toistemme uudet puolisot, tai että päätyisimme käymään läpi yhteisen lapsemme menetyksen. Löysimme toisistamme jotain mitä emme edes tienneet etsivämme ja siitä emme halua irrottaa. Onko siinä jotain väärää???

 

Tän on pakko olla provo. Ap:lla aivan ihmeellinen ajatusmaailma.

"Onko siinä jotain väärää??". Mieti itse kuinka montaa ihmistä olet nyt loukannut,ap,mukaan lukien itsesi!

 

Mutta nyt mies teki päätöksensä toiseen suuntaan. Myönsi, ettei voi perustaa loppuelämäänsä kulisseille. Sanoi ymmärtäneensä miten pitkälle on antanut asioiden mennä väärään suuntaan, kun hänen epävarmuutensa vuoksi menetimme lapsemme. Hän irtisanoutui työstään ja laittoi eron vireille, otti uuden työn vastaan minun ja lasteni kotipaikkakunnalta ja nyt sitten aletaan askel askeleelta rakentaa yhteistä polkua.

Tämä nyt kiinnostaa oikeasti. Itse lähettelin hurjasti hakemuksia ennen kuin lopulta sain töitä. Kuinka "miehesi" sai noin nopeasti uuden työn itselleen sinun paikkakunnaltasi? Oliko hän jo ennakkoon "ihan sattumalta" hakenut sitä vai ottiko hän vastaan jotain puhelinmyyntiä tai vastaavaa? Vaativampiin hommiin yleensä haetaan työntekijöitä tai sisään voi päästä, jos hakee sopivalla hetkellä avoimella hakemuksella, mutta kai silloinkin täytyy hakea ja siihen menee vähän aikaa eikä vain - humps heijaa - viikossa siirrytä tehtävästä toiseen ilman irtisanomisaikoja jne?

 

Tämä nyt kiinnostaa oikeasti. Itse lähettelin hurjasti hakemuksia ennen kuin lopulta sain töitä. Kuinka "miehesi" sai noin nopeasti uuden työn itselleen sinun paikkakunnaltasi? Oliko hän jo ennakkoon "ihan sattumalta" hakenut sitä vai ottiko hän vastaan jotain puhelinmyyntiä tai vastaavaa? Vaativampiin hommiin yleensä haetaan työntekijöitä tai sisään voi päästä, jos hakee sopivalla hetkellä avoimella hakemuksella, mutta kai silloinkin täytyy hakea ja siihen menee vähän aikaa eikä vain - humps heijaa - viikossa siirrytä tehtävästä toiseen ilman irtisanomisaikoja jne?

Porvoossahan töitä löytyy "salamannopeasti".

 

Tämä nyt kiinnostaa oikeasti. Itse lähettelin hurjasti hakemuksia ennen kuin lopulta sain töitä. Kuinka "miehesi" sai noin nopeasti uuden työn itselleen sinun paikkakunnaltasi? Oliko hän jo ennakkoon "ihan sattumalta" hakenut sitä vai ottiko hän vastaan jotain puhelinmyyntiä tai vastaavaa? Vaativampiin hommiin yleensä haetaan työntekijöitä tai sisään voi päästä, jos hakee sopivalla hetkellä avoimella hakemuksella, mutta kai silloinkin täytyy hakea ja siihen menee vähän aikaa eikä vain - humps heijaa - viikossa siirrytä tehtävästä toiseen ilman irtisanomisaikoja jne?

On hakenut ennenkin töitä minun paikkakunnaltani, kun kerran pitkään suunnittelimme yhteenmuuttoa jne. Soitti sinne ja kysyi vieläkö paikka on hänelle avoinna, jota hälle siis jo aiemmin syksyllä tarjottiin, ja sinne sitten pääsi. Tällä alalla paikat menee aika lailla kontaktiverkostojen kautta. Ja kyllä, kun kilpailijalle siirrytään, niin työvelvoite päättyy noin kymmenessä sekunnissa!

 

Itse olen abortin käynyt läpi, tilanteessa, ossa olisin halunnut lapsen, mutta olosuhteet olivat joka puolelta vastaan. Siitä kaikesta on jo kolmisen vuotta aikaa ja moni asia on elmässäni sen jälkeen kääntynyt onnelliseksi, mutta syyllisyys ei ole vieläkään väistynyt. Tunnen edelleen olevani lapsensa menettänyt äiti, eikä se tunne katoa koskaan. Muista, että sinulla on täysi oikeus siihen tunteeseen ja mies/lapsen isä tuntuu kokevan tämän asian aivan samoin kun sinäkin. Ole siis onnellinen siitä, että teillä on toisenne, vaikka tarinanne onkin alkanut haasteellisissa olosuhteissa.

 

Ei ole kiire minnekään. Rakennamme nyt polkuamme askel askeleelta. Annamme toinen toisillemme tukea surussamme, parasta on vain olla hiljaa lähekkäin.

Ei se mies mitään sure. Itsehän painosti sinua aborttiin. Vaimo vain lopulta kyllästyi petturiukkonsa valheisiin ja potkaisi hänet pellolle. Sinä et vain tajua, ettei miehellä ollut muuta paikkaa, joten hän tuli sinun luoksesi.

 

Ja onhan se kiva, että avioeron/minkä tahansa eron jälkeen on kuitenkin joku jonka kanssa harrastaa seksiä, sillä halut ja terpeet ne on eronneillakin! Ja ehkä jopa entistä kovemmat

 

[QUOTE="Sanna";25528880]Ei se mies mitään sure. Itsehän painosti sinua aborttiin. Vaimo vain lopulta kyllästyi petturiukkonsa valheisiin ja potkaisi hänet pellolle. Sinä et vain tajua, ettei miehellä ollut muuta paikkaa, joten hän tuli sinun luoksesi.[/QUOTE]

Ja sinä tiedät sen koska??? Oletko kenties miehen ex-vaimo??

 

. Liitto vaimon kanssa on ollut epätyydyttävä jo pitkään, ei hän muutoin olisi koskaan suhteeseen kanssani ryhtynytkään.

Tiedäthän sinä, että tämä on miesten numero 1 käyttämä tekosyyselitys saadakseen naisilta seksiä? Kun se vaimo on sitä ja sitä, ja se ei ymmärrä minua jne. Valitettavasti miehen käytös paljasti, että tämä "teidän liittonne", kuten sinä sitä nimität, on ollut pelkkä seksisuhde miehen puolelta.

 

On hakenut ennenkin töitä minun paikkakunnaltani, kun kerran pitkään suunnittelimme yhteenmuuttoa jne. Soitti sinne ja kysyi vieläkö paikka on hänelle avoinna, jota hälle siis jo aiemmin syksyllä tarjottiin, ja sinne sitten pääsi. Tällä alalla paikat menee aika lailla kontaktiverkostojen kautta. Ja kyllä, kun kilpailijalle siirrytään, niin työvelvoite päättyy noin kymmenessä sekunnissa!

Mies on sinua 15 vuotta vanhempi, siis 45 - 50 vuotias, ja noin vain hän pystyi järjestämään omat työasiansa toiselle paikkakunnalle. Vaude! Ja vielä oli kuukausikaupalla pidetty työpaikkaa varattuna just hänelle. Nykyisessä työtilanteessa. Onnitteluni.

On todella kornia, kun sinä jaksat jauhaa "meidän lapsestamme".

 

Mutta nyt mies teki päätöksensä toiseen suuntaan. Myönsi, ettei voi perustaa loppuelämäänsä kulisseille. Sanoi ymmärtäneensä miten pitkälle on antanut asioiden mennä väärään suuntaan, kun hänen epävarmuutensa vuoksi menetimme lapsemme. Hän irtisanoutui työstään ja laittoi eron vireille, otti uuden työn vastaan minun ja lasteni kotipaikkakunnalta ja nyt sitten aletaan askel askeleelta rakentaa yhteistä polkua.


Ei se mies sitä päätöstä tehnyt => vaimo kyllästyi ainaiseen soutamiseen ja huopaamiseen, ja heitti miehen ulos. Valitettavasti miehellä ei ollut muuta paikkaa mennä, kuin tulla luoksesi, ja taas valehdella sinulle silmät ja korvat täyteen sontaa. Todennäköisesti on saanut potkutkin töistään.

 

Ja sinä tiedät sen koska??? Oletko kenties miehen ex-vaimo??

kertomaan tuota asiaa tarvitse. Käytät vain niitä omia aivojasi. Niinhän ne petturimiehet aina tekee: kun kotoa tulee lähtö, ainoa paikka on rakastajattaren luona.

 

Miksi puhut koko aika lapsestanne, kun eihän teilä sitä lasta ole koskaan ollutkaan? Eikös lapsi ole sellainen, joka on synnytetty?

 

Vai että romantisoitu abortti - huh huh! Ei millään pahalla, mutta kukaan, joka on itse joutunut katsomaan aborttia silmästä silmään, ei kirjoita, tai edes ajattele, mitään tuollaista. Se on varmasti useimmille ihmisille elämän raskain päätös. Ja minulla sitä edelsi vielä raskas ero, joten siinä ei ole mitään romanttista tai romantisoitua.

Erosimme erittäin vastentahtoisesti, miehen kokiessa voimakasta ristiriitaa omien lastensa ja meidän rakkautemme välillä. Liitto vaimon kanssa on ollut epätyydyttävä jo pitkään, ei hän muutoin olisi koskaan suhteeseen kanssani ryhtynytkään. Eikä jatkanut sitä, ellei todella rakastaisi.

Anyway, elämän suuret kriisit vaikuttavat ihmisiin eri tavalla; jotkut puhuvat siitä, toiset käpertyvät itseensä, jotkut katkeroituvat, toiset näkevät muutoksen mahdollisuutena, joitakin kriisi ja suru yhdistävät, toiset ne saattavat erottaa. Meidän kohdallamme suuri menetys, suru ja kriisin läpikäyminen ovat saaneet tunteet entistä vahvempina pintaan. Minä olen pitänyt miehen suuntaan hyvin matalaa profiilia hänen kysellessään, mitä me näille tunteille teemme. Olen sanonut hänelle, että annan hänelle tilaa tehdä omat itsenäiset ratkaisunsa ja pysyä päätöksessään jatkaa avioliittoaan, jos hän kerran sitä haluaa. Kertaakaan en ole ollut itse häneen yhteydessä aloitteellisesti sen jälkeen kun hän sanoi, ettei voi jatkaa kanssani.

Mutta nyt mies teki päätöksensä toiseen suuntaan. Myönsi, ettei voi perustaa loppuelämäänsä kulisseille. Sanoi ymmärtäneensä miten pitkälle on antanut asioiden mennä väärään suuntaan, kun hänen epävarmuutensa vuoksi menetimme lapsemme. Hän irtisanoutui työstään ja laittoi eron vireille, otti uuden työn vastaan minun ja lasteni kotipaikkakunnalta ja nyt sitten aletaan askel askeleelta rakentaa yhteistä polkua.

Joku kysyi, enkä ole pahoillani tämän miehen vaimon tai heidän lapsiensa puolesta? Toki olen. Olenhan itse juuri käynyt läpi avioeron ja tiedän, miten koville se ottaa. Miten lapsiin sattuu, samoin kuin entisiin aviopuolisoihin. Vaimo tietää minun päätyneen aborttiin, jotta lapsi ei tulisi heidän välilleen, jotta he olisivat voineet yrittää paikata avioliittoaan. Mutta mies ei halunnut. Hän myönsi, ettei näe sillä suhteella enää tulevaisuutta, että hänen olisi pitänyt uskaltaa luottaa siihen ja meihin koko ajan. Olen kantanut vastuuni omalta osaltani, ja myöntänyt tehneeni väärin siinä, että aloin seurustelemaan naimisissa olevan miehen kanssa. En todellakaan oleta miehen lasten hyväksyvän minua, ehkä koskaan, mutta isänsä onnellisuuden he tulevat joskus vielä hyväksymään ja ymmärtämään.

Elämä ei aina mene niinkui suunnittelee. Me emme suunnitelleet aikanaan ryhtyessämme tutustumaan toisiimme, että avioliittomme särkyvät, että meistä tulee toistemme uudet puolisot, tai että päätyisimme käymään läpi yhteisen lapsemme menetyksen. Löysimme toisistamme jotain mitä emme edes tienneet etsivämme ja siitä emme halua irrottaa. Onko siinä jotain väärää???

Onko siinä jotain väärää???

Joko sinä ap olet täydellisen idiootti tai sitten olet itsekäs narsisti. Et todellakaan välitä pätkääkään muista ihmisistä. Jo se, että menit tapaamaan miehen vanhempia sekä miehen ja hänen vaimonsa yhteisiä ystäviä osoittaa, että olet tunteeton bitch.

 

Voi hyvä luoja tätä nykymaailman menoa... Ei käy kateeksi

 

[QUOTE="huh huh";25526133]Tän on pakko olla provo. Ap:lla aivan ihmeellinen ajatusmaailma.

"Onko siinä jotain väärää??". Mieti itse kuinka montaa ihmistä olet nyt loukannut,ap,mukaan lukien itsesi![/QUOTE]

Tottakai tämä on provo.

Tekstin "novellimainen" tyyli on tismalleen sama mitä niiii-iiin monissa provoissa kirjoittajalla on ollut. Hyvin (=kauan) tämä provoilija kyllä jaksaa vetää näitä stoorejaan. Hauskin taisi olla se pyhkeestä raskaaksi -juttu, joka takuuvarmasti oli tän saman "kirjailijan" tekstiä.