Björkvistien tragediasta...

xxx
Tekee aivan pahaa lukea tämän päivän ip-lehtiä. Se, miten Jarmo Björkvist tappoi vaimonsa ja pienen lapsensa äidin...riidan jälkeen sumentunut ja iso pyörä heitti pahimmalla mahdollisella tavalla.

Ilmeisesti uhkailtu lapsen pois viemisellä...ja kun on näitä ihmisiä, jotka eivät osaa riidellä, joiden verbaalinen kompetenssi ei riitä, on alemmuudentunnetta tms., niin pahimmillaan lopputulos voi olla tämä.

Pahaa tekee lapsen puolesta, joka todisti koko tapahtuman ja löytyi verisen äitinsä vierestä. Pieni tai ei, häneltä on nyt riistetty sekä isä että äiti. Toivottavasti isovanhempien ja sukulaisten sekä ehkä joskus tarvittavan terapian avulla hän saa elämälleen kohtalaiset lähtökohdat. Ikinä äiti ei tule takaisin.

Ei ole olemassa liian isoa rangaistusta JB:lle. Toivon, että hän MUISTAA tapahtuman ja kärsii henkisiä tuskia koko loppuelämänsä. Olen aivan varma, että hän teki teon täydessä ymmärryksessä ja niin tulevat psykiatritkin todistamaan.

Ollaan varovaisia kun riidellään, että vältyttäisiin tällaisilta mielipuolisilta teoilta.
 
Rva Punkkinen
Meillä päin eilee aamulla ampui ittensä nelikymppinen mies. Oli ensin vähän avovaimoo kovistellut, ilmeisesti ainakin kesän ajan ja nyt onneks päästti itte päivänsä.
 
Ihme että Paula ei ollut aikaisemmin lähtenyt lätkii, harmi. Oli vissiin aikaisemmin jo asunut erillään mutta palannut takasin.

Kyllä naisilla saa olla tuntosarvet koko ajan pystyssä, että milloin olis parasta häipyä ja jättää mies.

Itsellä myös kovin "äkkipikainen" mies mutta kertaakan ei ole riidan aikana esim lyönyt tms. mutta kerrankin jos käy käsiksi niin kyllä muuten lähden lasten kanssa.

Muutenkin olen tullut aika varvaiseksi tämän Paulan sekä myös pari vuotta sitten tapahtuneen insinööri-isän tekemästa vaimon ja lasten surman jälkeen.

Miehet voi näköjään seota täysin jos niille tulee vaikeeta :kieh:
 
Naiset jäävät miehen luo, koska toivo aina paremmasta elää ja muidenkin mielipide ja asian vähättely vaikuttavat jäämiseen. Naisen kuuluu joustaa ja ymmärtää.

Kamala asia, järkyttävä määrä vihaa (puukoniskuja 69) ja lapsi nähnyt kaiken. Onneksi ei sentään lasta vahingoittanut ruumiillisesti.

Kyllä itsekin pelkään miestäni, ei osaa riidellä rakentavasti. Voi huutaa pienten vaippaikäisten edessä, ei välitä, jos ovat nukkumassa yms. Riitely menee siihen että minua syytetään ja minua ei kuunnella lainkaan. Ei siis keskusteluyhteyttä.
 
xxx
Nyt kun on lukenut (ällöttävän määrän) yksityiskohtia karmeista taustoista, niin tuo lopputulemahan on ihan päivänselvä. Jos joku on pahoinpidellyt enemmän tai vähemmän 15 vuoden ajan (jo ennen naimisiinmenoa) ja kaiken kukkuraksi käynyt käsiksi 2-vuotiaaseen, niin ihmettelen TODELLA, miten nainen ei lähtenyt lapsensa kanssa jo aikoja sitten pois. Vaan keräili joitain ihme todisteita miestä vastaan, joita ei olisi tod. näk. tarvittu ollenkaan.

Jos mies kävisi minuun tai lapseen käsiksi, niin pakkaisin laukut hänen poissa ollessaan välittömästi. Valitettavasti Björkvistien tapauksessa asioiden noin pitkälle pääsy oli vähän itse aiheutettuakin... yritetään niin kovasti pitää kulisseja pystyssä. Ei tässä maailmassa kukaan yh taloudelliseen ahdinkoon täysin joudu. Ja kun on sukulaisiakin (tässäkin tapauksessa) olemassa, niin ei ole häpeä lähteä tilanteesta.

Mutta ei kait sitä kukaan usko, että oma puoliso olisi kykeneväinen hengen riistämiseen.

Meilläkin mies välillä töninyt minua ja olemme tässä usemman kerran keskustelleet eroamisesta. Lasta hän kuitenkin rakastaa yli kaiken eikä mieleeni tulisi ikinä uhkailla lapsen poisviemisellä...se olisi todella provosoivaa ja typerää. Olen päinvastoin sanonut, että sen kun tulee käymään vaikka joka päivä, jos tästä ero tulee. Pääasia, että eläisimme kumpikin (ja lapsi) onnellisina. Ja riitaisassa kodissa se ei onnistu.

No, alkuperäiseen aiheeseen palatakseni toivotan pienelle, viattomalle lapselle kaikkea mahdollista hyvää elämäänsä. Tämä tragedia valkenee hänelle jokin päivä ja toivottavasti silloin paikalla on ammatti-ihmisiä sukulaisten lisäksi auttamassa asian käsittelemisessä...
 
Musta toi juttu haiskahtaa ja pahasti. En lähe puolustelemaan miehen tekoja, mutta naisesta on annettu ihmeen ruusuinen kuva...

Minkälainen vaimo/äiti syyttää lapsen isää lapsen pahoinpitelystä? :eek:
Jos se olisi totta niin kyllä asialle silloin pitäis jotain tehdä.Ja jos kerran sukukin oli niin "tiivis", että miksi eivät puuttuneet? Ja enolla/sedällä ollut parempaa tekemistä kuin siskontytön 2-vuotis synttärit??

Ja se dialogi lehdissä; miksi mies ei saanut soittaa poliiseja?? Mitä oli tapahtunut että poliisit tarvittiin, mutta nainen kielsi soittamasta?
 
Se äijähän on persoonallishäiriöinen narsisti! Eli sen toimintatapa erilaisissa epämiellyttävissä tilanteissa on uhkailu, uhkailu ja uhkailu! Jos se nainen on jo joskus sieltä lähtenyt, on varmaan uhkaillut että tappaa ne kaikki tms. että se on palannut takaisin.!!!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 13.12.2006 klo 16:42 maikku kirjoitti:
Ihme että Paula ei ollut aikaisemmin lähtenyt lätkii, harmi. Oli vissiin aikaisemmin jo asunut erillään mutta palannut takasin.

Kyllä naisilla saa olla tuntosarvet koko ajan pystyssä, että milloin olis parasta häipyä ja jättää mies.

Itsellä myös kovin "äkkipikainen" mies mutta kertaakan ei ole riidan aikana esim lyönyt tms. mutta kerrankin jos käy käsiksi niin kyllä muuten lähden lasten kanssa.

Muutenkin olen tullut aika varvaiseksi tämän Paulan sekä myös pari vuotta sitten tapahtuneen insinööri-isän tekemästa vaimon ja lasten surman jälkeen.

Miehet voi näköjään seota täysin jos niille tulee vaikeeta :kieh:
Mitenkään sen kummemmin tähän kyseiseen juttuun puuttumatta kuin että sen verran ihmeellisiltä nuo tapahtumat vaikuttaa, että ei tunnu mies olevan ainut outo tässä perheessä/lähipiirissä.

Se kuitenkin mitä aioin kirjoittaa on että turha yleistää, että pelkästään naisilla pitäisi olla koko ajan tuntosarvet pystyssä. Ihan samalla tavalla pitää olla miehilläkin. Sen verran monta lasten surmaa/miehen surmaa on naistenkin toimista viime vuosina tehty ihan Suomessakin. Ihan samalla tavalla voivat naisetkin seota täysin vaikeuksia kohdatessaan. Ei kyse ole sukupuolesta, vaan ihmistyypistä. Jos on altis sille että pää voi mennä sekaisin, niin silloin riski on suurempi riippumatta sukupuolesta.
 
Kepula

Aivan selvästi tyypillä narsistinen persoonallisuushäiriö. Semmoiset osaa koukuttaa lähimmäisensä hyvin tehokkaasti, joten ei se niin ihmeellistä ole, ettei vaimo noin vain suhteesta pois päässytkään. Lapsen on parempi olla isovanhemmillaan, kuin persoonallisuushäiriöisen isän kanssa. Toivottavasti lapsi ei joudu enää olemaan tekemisissä isänsä kanssa.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.12.2006 klo 13:55 Vieras kirjoitti:
Musta toi juttu haiskahtaa ja pahasti. En lähe puolustelemaan miehen tekoja, mutta naisesta on annettu ihmeen ruusuinen kuva...

Minkälainen vaimo/äiti syyttää lapsen isää lapsen pahoinpitelystä? :eek:
Jos se olisi totta niin kyllä asialle silloin pitäis jotain tehdä.Ja jos kerran sukukin oli niin "tiivis", että miksi eivät puuttuneet? Ja enolla/sedällä ollut parempaa tekemistä kuin siskontytön 2-vuotis synttärit??

Ja se dialogi lehdissä; miksi mies ei saanut soittaa poliiseja?? Mitä oli tapahtunut että poliisit tarvittiin, mutta nainen kielsi soittamasta?
Mä olen miettiny ihan samaa. Joku tossa haiskahtaa.
 
Minä en mitenkään voi käsittää miten nainen (tai mies) jää parisuhteeseen, jossa toista pahoinpidellään fyysisesti. Ei kukaan normaali ihminen lyö toista/alista fyysisesti.

Tälläkin palstalla saa lukea ihmisten tarinoita, kuinka katsotaan kerta toisensa jälkeen fyysistä pahoinpitelyä läpi sormien. Kyllä se puoliso siitä paranee, kun osaa niin kauniisti pyytää anteeksi. Annetaan toinen mahdollisuus. Ja sama jatkuu, kun alistutaan lyötäväksi.

Lyöminen/fyysinen väkivalta/henkinen väkivalta on aina sen tekijän vika. Aikuisen tasapainoisen normaalin ihmisen EI tarvitse lyödä näyttääkseen vihan tai harmituksen tunteita. Eikä myöskään kenenkään tulisi alistua lyötäväksi.

Lopputulos voi olla samanlainen kuin Björkvisteillä tai muilla saman kohtalon kokeneilla. Miksi odottaa niin pitkään ???

Puolustusta aina löytyy ja usein lapset mainitaan syyksi. Mutta ei kai kukaan täysijärkinen kuvittele, että lasten paras olisi vanhempien välinen väkivalta ja sen seuraaminen sivusta??? Lapset aina loppupelissä kärsivät ja sillä on usein kauaskantoisia vaikutuksia mm. heidän tulevaisuuteensa.

Surullista seurata ihmisten riippuvuutta puolisosta, joka kohtelee heitä kuin p.askaa. Jokaisella on oikeus perusturvallisuuteen; oli sitten aikuinen tai lapsi.


 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 16.12.2006 klo 20:44 Kepula kirjoitti:
Aivan selvästi tyypillä narsistinen persoonallisuushäiriö. Semmoiset osaa koukuttaa lähimmäisensä hyvin tehokkaasti, joten ei se niin ihmeellistä ole, ettei vaimo noin vain suhteesta pois päässytkään. Lapsen on parempi olla isovanhemmillaan, kuin persoonallisuushäiriöisen isän kanssa. Toivottavasti lapsi ei joudu enää olemaan tekemisissä isänsä kanssa.
Näin on. Ja Paula B. oli kuitenkin menestyvä ihminen, ts. kaikissa yhteiskuntaluokissa tapahtuu. He olivat olleet yhdessä jo kauan. Valitettavasti usein monet seikat saavat jäämään huonoon suhteeseen, ja huono suhde ei välttämättä näy ulospäin. Meilläkin tullut nyt esille alkoholiongelma, samaan aikaan minulle kilvan kehutaan kuinka mukava ja fiksu mieheni on, ja saan olla onnellinen hänestä...Kaikki ei näy ulospäin, ja kuka uskoisi? Psyyk. väkivallasta lyhyt matka myös fyysiseen. Milloin ylireagointia, milloin ei? Lapsilla on myös oivallista kiristää maassa, jossa biologista vanhemmuutta arvostellaan yli kaiken, jopa lapsen turvallisuuden.

Asiaa ei ymmärrä, ennenkuin kohdalle sattuu. Ja ihmisiä roikkuu huonoissa, tosin väkivallattomissa suhteissa vuosia.

En kuitenkaan syyttäisi PB kohtalostaan. Puukkoon tarttui mies, jopa 69 kertaa, pari vuotiaan silmien edessä. Onneksi ei tappanut lastaan myös.
 

Yhteistyössä