clomistit

Syön nyt toista päivää clomeja. Löytyykö täältä muita samassa veneessä olevia? Jatkossa meillä on joko pupuilua luomuna tai inssi, riippuu osuuko ovis pääsiäiseksi vai sitä ennen.

Olisi kiva löytää muita clomittaria joitten kanssa piinailla!
=)
 
Mimosa
Meillä Clomit nautittu tältä kierrolta ja nyt sitten vaan pupuillaan!
Ovis pitäis olla parhaillaan, mutten ole sitä tikuttanut, kun lääkäri ei antanu mittään toiveita raskautua tällä kierrolla....
En kuitenkaan anna periksi, sillä sain täältä niin rohkaisevaa palautetta, että hommiin vaan ja toivoa kehiin!

Tällä hetkellä munasarjoihin sattuu aika lailla.
Onko muilla ollu kipuilua?
Clomeja kun otin, niin 2 viimeistä päivää sattui myös munasarjoihin.
Sitten kipu hävisi ja nyt taas juilii oikein todellä välillä!
Oisko se oire ovulaatiosta!???

Että pupuillaan ja piinaillaaN!
 
Mulla kans oli vika clomipäivä tänään ja nyt sitten kohti ovista (toivottavasti tulee ovis). Ei mitään sivuoireita, liekkö huono juttu sitten, jos eivätkään toimi kuin pitäisi. Viime kierrolla, joka oli eka clomikierto, tunsin kyllä viiltävää kipua toisessa munasarjassa parin tunnin ajan kp 15 tienoilla, mutta ovistikkuja en silloin käyttänyt, joten varma en oviksesta ole. Nyt on kuitenki tikut tilattu ja aion testailla kp 10 lähtien. Että tämmöstä täällä.
 
Mulla taitaa olla nyt kolmas Clomi-kierto menossa, kp21. Tässä kierrossa olin puolenvälin tienoilla todella kipeä alavatsasta, viiltävää kipua oikeastaan molemmilla puolilla ja turvotusta...Toivon sen tarkoittavan sitä että munarakkulat kasvaa :)
 
tiidii
mulla toinen clomikierto takana,ekalla söin kp 3-7 1tbl,eikä toimineet toivotulla tavalla,nyt tää toka kierto oli 2tbl..ja kp 12 ultrassa kaikki näytti hyvältä =) muutenkin lääkärit on antaneet tosi paljon toivoa,että meillä on asiat kuulema hyvin,eli nyt vaan toivotaan ja odotellaan...jotenkin sitä ei aina vaan jaksa itse uskoa..pelkään nytkin,että annetut toivonrippeet menevät hukkaan...jos ei nyt onnaa niin jatkan edelleen 2tbl siihen 6kk:n asti ja sitten siirrytään "järeämpiin" hoitoihin..lääkäri kyll sano,et vois vaikka lyödä vetoa meidän puolesta,että onnistutaan...pitää vaan toivoa,että tärppäis =)
 
Kiva, kun clomipiinailijoita on löytynyt näin paljon! Sitä on niin yksin tämän asian kanssa muuten. Pitäisikö näistä tulla jotain oireita? Viime yönä nukuin vähän huonosti mutta mitään sen enempää ei ole tullut. No, otan tänään vasta kolmannen tabletin. Ultrataanko teitä? Olen menossa yksityiselle ultraan ensi viikolla.
 
tiidii :wave: , täällä sama tilanne! Inssi oli aamulla ja ovisteskin vielä puoli tuntia sitten vahvasti plussalla ;)

Miten odotukset saattaakin olla aina niin korkealla, vaikka maan pinnalle tipahtamista pelkää jo etukäteen, on se niiiiiin kamalaa :ashamed:

Mulle tuli clomeista ihan hirveet kuumat/kylmät aallot ja uniongelmia. Mutta jos lopputulos on :heart: , niin kyllä sen kestää! :attn:

..nyt vaan täytyy vielä ahkerasti vilttijumpata kolmisen päivää :saint: :heart:

Tsemppiä meille kaikille!! :hug:
 
:attn: :wave:
Tehkää clomi-ketju!
Itse olen menossa gynelle parin vkon kuluttua ja aattelin nuo clomit pyytää..
Aloitukseen mennee vielä kuukausi, mutta ihan mielenkiinnolla lukisin muitten kokemuksia lääkkeestä..(ym. aiheeseen liittyvästä ;) )
 
Mullakin on ollut nyt ekaa kertaa clomit mukana. Tänään kp 11, kävin ultrassa mutta oli liian aikaista vielä sanoa mitään... 3 rakkulaa siellä oli kasvamassa, koko luokka n. 11-12,5 mm. Eli liian aikaista vielä sanoa, että miten menee. Muilla ollut vastaavaa tilannetta ikinä?
Perjantaina olen menos ultraan uudelleen näillä näkymin, ois vissiin turvallisinta... ?
 
Emppu1978
Anneli.. itselläni on ollut Clomit käytössä 1/päivä annostuksella pari kuukautta ja nyt kun annostusta nostettiin 2-1-2-1-2, oli ensimmäinen kerta kun selvisin ilman sivuoireita. Olin täysin varma, että tarkoittaa lääkkeen toimimattomuutta, mutta tänään on toisin todistettu, 24mm munarakkula löytyi, joka luultavasti puhkeaa huomenna. Eli niissä kierroissa kun oli univaikeuksia, kuumia aaltoja ym niin Clomit eivät omalla kohdallani toimineet, vasta nyt ensimmäistä kertaa. Joten älä huolestu oireettomuudesta.
 
OK, julistan tän viralliseksi onnekkaaksi clomiketjuksi joka katkeamatta eteenpäin kulkekoon mutta jäsenet tiuhaan vaihtukoot B) tai jotain sinne päin. Emppu1978: 24mm on hurjan hyvän kokoinen folli. Annatko irrota itsestään vai laitatko Pregnylin? Kuinka moni teistä käyttää Pregnyliä clomien kanssa? Ajattelin pyytää lekurilta reseptin kun en ole varma irtoaako mun follit. Onko tavallista, että clomeilla kasvaa useampikin folli? Jänskättää ensi viikon ultra. :p Edelleenkään ei muita oireita kuin hieman kevyemmin nukkuminen mitä tavallista. Kyllä tän kestää.
 
:ashamed: Anteeksi kun tähän ketjuun utelemaan tunkeudun, vaikka en taida kuulua lapsettomuus puolelle. Tutkimuksia ei kylläkään ole tehty joten olen arvoitus itsellenikin. :eek:
(Miestäkään ei ole tutkittu. Meillä yksi yhteinen lapsi.)

Mutta siis saanko kuitenkin kysyä/udella?

-Millä perusteilla/tutkimuksilla on nuo clomit teille annettu/kirjoitettu?
-Entä onko miehenne myös tutkittu?

Omaa taustaa hiukan;
- lapsia on ennestään useampi
- yksi km reilu vuosi sitten
- jatkuvaa yritystä km:stä lähtien ja jo ennen sitä reilu puol vuotta
- ovista olen tikutellut lähes joka kierrolla-toisinaan löytyy toisinaan ei
- suht säänöllinen keirto, kp 27-30
- ikää jo suht reilusti, mut omasta mielestäni en liian iäkäs.
- jonkin verran ylipainoa on

Gynellä (yksityinen) hiljatain kävin kun ei mitään tapahdu ja kerroin tilanteen. :eek: Mutta tuo käynti oli kaikkea muuta kuin toivoin=eritäin tyypillinen rutiin-tutkimus->ei kokeita, ei läheteitä, ei ultraa, ei reseptejä, ei siis kerrassaan mitään syitä/selityksiä miksi en raskaudu.

Ainoa mitä selityksenä sain oli; minun iässäni km;t yleistyvät ja raskautuminen vaikeutuu. :(

Vastauksista jo edeltä, kiitän. :flower:
 
tuohu tenavalle: Uskon, että saisit lisätestejä jos niitä vaatisit ja suostuisit maksamaan itse. Tosin lääkärisi selitys kuulostaa harvinaisen järkevältä, on yksilöllistä missä iässä nainen on hedelmällisimmillään mutta vanhemmiten kyky saada lapsia vähenee ja kmt lisääntyvät, kaikkihan tämän tietävät. En tiedä, olisiko edes clomeista sulle mitään hyötyä, km:ta ne eivät ehkäise.

Meillä clomeilla yritetään varmistaa munasolun kasvua. Mies kannattaa myös tutkia, vika ei välttämättä ole sinussa. Edelleen liputan tuon luonnollisen syyn puolesta: ikääntyminen. En minäkään vanha ole (kolmekymppinen) mutta lääkäri sanoi mulle, että en ole enää parikymppinen.

Tältä palstalta tuskin saat kunnon vastauksia kysymyksiisi, pistä kysely vaikka Odottajien puolelle, sieltä saattaa löytyä raskautuneita kohtalotovereita. :flower:

Itse en hoitoihin lähtisi jos minulla olisi jo entuudestaan lapsia ja useita mutta kukin päättäköön itse kohdallaan milloin lapsiluku on täysi.
 
Minäkin voisin liittyä tähän pinoon, vaikka clomit aloitankin vasta kuukauden päästä. Tällä hetkellä syön Divina-kuuria, jonka jälkeen on siis tarkoitus siirtyä clomeihin. Aluksi söin teroja, mutta niillä ei saatu toivottua tulosta aikaiseksi. Mulle hormonit määrättiin, koska kuukautiseni olivat poissa lähes vuoden (syytä siihen ei oikeastaan vieläkään tiedetä). Tsemppiä kaikille clomittarille ja paljon plussaonnea!!
 
Mimosa
Mulla ainakin oireina oli nuo kuumat aallot Clomien nauttimisen aikana öisin. Ja siihen olikin kamala herätä, kun oli yltä päältä hiessä ja sitten ei millään saanut enää unta!

Sitähän minäkin toivon, että nämä tuskaiset vihlaisut ja painontunne siellä munasarjojen tietämillä olisi juuri niitä munarakkuloiden kasvukipuja ja oviskipuja!!!!
Peitot on kiltitsti heiluneet....

Mutta mistä tosiaan tietää, että se munasolu todella irtoaa??
Ja jatkuuko tätä pupuilua ihan koko ajan joka toinen päivä????
Mieskin on jo ihmeissään mun villiintymisestä!
Lääkäri neuvoi mua vielä odottamaan ainakin pari viikkoa, ennekuin aloitan Terot, ellei vuotoa kuulu. Ennen sitä kuitenkin pitää tehdä raskaustesti.

Kiltit, te joilla on tietoa enemmän, niin valaiskaa tampiota!
 
Heräsin tänään 6:20 kuumaan aaltoon :kieh: . Ainakin saa esimakua vaihdevuosista. Mimosalle: en tiedä voiko sitä munasolun irtoamista oikeastaan varmistaa millään, ehkä jos ultrassa näkyy keltarauhanen loppukierrossa. Haluan laittaa tässä kierrossa Pregnylin jonka pitäisi varmasti irrottaa muniksen, katsotaan näyttääkö lekuri vihreää valoa ensi viikolla kun pääsen ultraan. Tiistaina se sitten nähdään. Mulla kyllä aina loppukierrossa paleltaa ja lämmöt ovat yli 37, ehkä se sitten kertoo muniksen irronneen. Raskautta ei ainakaan ole kuulunut.

Mua eilen masensi tai oli sellainen olo, että voisi alkaa poraamaan. Kaikki on periaatteessa hyvin paitsi tämä lapsettomuus raastaa. Ehkä tuo eilinen olo ja pieni hedari joka meni nukkumalla ohi oli myös jokin clomioire. Onko joku muu saanut näistä joitain mielialaoireita? Tänään vedän viimeisen pillerin. Onneksi näistä ei pilsuista tämän kummempia oireita ole tullut, pelkäsin jo paljon pahempaa.
 
Hei kaikille!

Minäkin voisin liittyä tähän ketjuun. Mulla on nyt 4. clomikierto menossa annoksella jonka pitäis toimia. Oon jonkin aikaa pysytellyt pois näiltä palstoilta kun oon yrittänyt "unohtaa" koko lapsettomuuden. Ehkäpä yritin noudattaa neuvoja "älä ajattele koko asiaa, niin sit tärppää". Välillä menikin ihan hyvin, mutta viime viikolla tuli taas romahdus. Itku alko eikä siitä meinannut tulla loppua! Nyt ollaan sitten taas sairauslomalla. :'( Uskon että clomit aiheuttaa osaltaan masennusta, toisaalta onhan nämä pettymykset toistensa perään tosi rankkoja...
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.03.2007 klo 22:24 Mimosa kirjoitti:
Mutta mistä tosiaan tietää, että se munasolu todella irtoaa??
Ja jatkuuko tätä pupuilua ihan koko ajan joka toinen päivä????
Mieskin on jo ihmeissään mun villiintymisestä!
Lääkäri neuvoi mua vielä odottamaan ainakin pari viikkoa, ennekuin aloitan Terot, ellei vuotoa kuulu. Ennen sitä kuitenkin pitää tehdä raskaustesti.
Eikös munasolun irtoamisen voi varmistaa verikokeella, joka otetaan joskus kp 20?
Mulla oli ensimmäisessä kierrossa ultra muistaakseni kp 12 ja silloin näky yks 19mm rakkula. Lääkäri antoi ohjeen pupuilla viikon ajan joka toinen päivä.
Mulla on tullu clomien aikana joka kierrossa vuoto ilman itsestään siis ilman teroja, vaikka normaalisti mulla ei vuotoja luomusti tuu.

Voimia ja halauksia kaikille!

Tiiti-
 
pulleepimu
täällä kans popsitaan clomeja ja metuja.
Aloitin ne juuri viime viikolla ja ihmettelen kun kuukautiset kestää ja kestää...
Menkat alkoi kp 26 mikä on mulle tosi harvinainen juttu koska yleensä ongelmana ollut pitkä kierto. Lääkäri laittoi stressin piikkiin.
Toinen juttu mitä ihmettelen, että alussa vuoto oli, siis noin 5 ekaa päivää melko niukkaa tai semmosta hallittavissa olevaa, eli pärjäsin hyvin pikkuhousunsuojalla mutta kun odottelin että menkat jo loppuisivat niin vuoto senkuin yltyi. Raskaana en voinut olla , se oli jo varmistettu uä:ssä aikaisemmin.
Onko muilla jotka popsii clomeja tai metuja , niin pitkittynyttä vuotoa tai välivuotoja tai jotain muuta epätavallista oireilua ?
Mulla ei ole ollut mitään kipuja. Paitsi henkisiä koska sitä vauvelia ei vaan kuulu.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 28.03.2007 klo 09:56 Tiiti- kirjoitti:
Hei kaikille!

Minäkin voisin liittyä tähän ketjuun. Mulla on nyt 4. clomikierto menossa annoksella jonka pitäis toimia. Oon jonkin aikaa pysytellyt pois näiltä palstoilta kun oon yrittänyt "unohtaa" koko lapsettomuuden. Ehkäpä yritin noudattaa neuvoja "älä ajattele koko asiaa, niin sit tärppää". Välillä menikin ihan hyvin, mutta viime viikolla tuli taas romahdus. Itku alko eikä siitä meinannut tulla loppua! Nyt ollaan sitten taas sairauslomalla. :'( Uskon että clomit aiheuttaa osaltaan masennusta, toisaalta onhan nämä pettymykset toistensa perään tosi rankkoja...\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.03.2007 klo 22:24 Mimosa kirjoitti:
Mutta mistä tosiaan tietää, että se munasolu todella irtoaa??
Ja jatkuuko tätä pupuilua ihan koko ajan joka toinen päivä????
Mieskin on jo ihmeissään mun villiintymisestä!
Lääkäri neuvoi mua vielä odottamaan ainakin pari viikkoa, ennekuin aloitan Terot, ellei vuotoa kuulu. Ennen sitä kuitenkin pitää tehdä raskaustesti.
Eikös munasolun irtoamisen voi varmistaa verikokeella, joka otetaan joskus kp 20?
Mulla oli ensimmäisessä kierrossa ultra muistaakseni kp 12 ja silloin näky yks 19mm rakkula. Lääkäri antoi ohjeen pupuilla viikon ajan joka toinen päivä.
Mulla on tullu clomien aikana joka kierrossa vuoto ilman itsestään siis ilman teroja, vaikka normaalisti mulla ei vuotoja luomusti tuu.

Voimia ja halauksia kaikille!

Tiiti-
Samoin minulle tullut vuoto Clomien aikana luomusti, mutta ei ennen. Onkohan se merkki munasolun irtoamisesta?
 
Kyllä mun mielestäni on aika selvä merkki siitä että munis on irronnut jos vuoto kerran tulee ja ilman clomeja vuotoa ei ole. Hormonitoimintahan on sellainen ketjureaktio, yksi hormoni käynnistää toisen jne.

Täällä nipistelee oikealta puolelta. Kyllä nyt ollaan etuajassa, yleensä tunnen nipistelyt joskus kp 16 tienoilla kun mulla on normaalisti aika pitkä kierto. Clomit siis voivat myös aikaistaa ovista? Toisaalta mistä sitä tietää mitä mahassa nyt tapahtuu kun ei kerran ole ultrattu ja ekaa kertaa näitä nyt syön. Tiistaihin on vielä pitkä aika :'(
 
Koita limppu jaksaa vaikka aika matelee \|O Tottahan clomit yleensä aikaistaa ovista, sillä ne stimuloi munasarjoja nopeampaan toimintaa :wave:

Toivon tosiaan, että munis on irronnut kun muuten kaikki vois mennä nappiin tässä kierrossa :snotty:
 
Toivottavasti ovis olisi nyt alkuviikosta niin voisin jopa päästä inssiin ennen pääsiäistä. Pupuvaimolle ja muille tsemppiä että kaikki menee hyvin! Onko kukaan mittaillut lämpöjä loppukierrossa? Olen havainnut jotain lämmön nousemista joskus mutta en ole varma mihin aikaan päivästä sitä lämpöä tulisi mitata. :snotty: . Ja mistä sitä tietää mitä ne lämmönnousut ovat, flunssaa vai ovulaatiota. Tahtoo vauvan! :attn: (Niinkuin tämä auttaisi jotain) :D
 
Mimosa
Mulla nyt kp 25 ja ne kaameet tuntemukset munasarjojen kohdilla on ohi! Tiistaista asti helpottaneet ja nyt tänään ei ole enää yhtään tuntuneet. Välillä painontunnetta kohdun kohdalla ja kummallista "pulputus"-tuntemusta alavatsalla....
Lääkäri sanoi kyllä minulla ovulaation tapahtuvan kp 21-23 kohdilla, jos silloinkaan...
Toivon nyt tietysti tärpin käyneen!!!!!
Petivaatteita ollaan kyllä "ihasteltu" ahkeraan tässä oviksenkin tietämillä.

Mitä ensioireita raskaudesta vois olla?
Ensimmäistäni kun odotin, sain tietää sen vasta ollessani 12. viikolla kuusi vuotta sitten, joten en siitä muista mitään.
Kertokaa, millaisia oireita ja kuinka aikaisin niitä ilmenee!

Tsemppiä meille kaikille!
 

Yhteistyössä