Clomittaret 2015

Osaisiko joku auttaa mua jolla olisi clomifen+terolut yhdistelmä käytössä. Eli mulla nyt menossa 8kp ja huomenna nappaan viimeisen clomifenin tässä kierrossa. Sitten uusi terolutkuurin aloitus olisi taas kp15. Eihän se raskaus vielä kp 15 näkyis jos olisi tuuri käynyt, eli aloitanko vaan terolutin vai miten toimitte? ja testaan terolut kuurin jälkeen mahdollisesti?
 
Nuttunen
Mulla ihan sama homma. Aina rinnat kipeet, joka kierrossa. Toisissa vähemmän ja toisissa enemmän. Joskus nännit joskus ei. Mutta niissä kierroissa kun olen pregnylin laittanut, ei ollut rinnoissa mitään. Pientä pistelyä rintakudoksissa, eli sielä sisällä, ja sekin dpo8-13. Mutta ei turvotusta, eikä niin että liivien poisotto olisi sattunut. Onnituneessa inssissä aikoinaan, löin hanskat tiskiin, kun ei ollut mitään tuntemuksia rinnoissa, sitä pientä pistelyä oli muutaman päivän ja ennen testiä ei enää mitään. Mulla oli myös tissikivuton raskaus, talvella vähän viima otti, mutta ei myöskään turvotuksia yms...
 
Ihaa: Olipa kiva, kun jaoit kokemuksesi. Eli meillä on ihan samalla tavalla ollut Pregnylin kanssa. En olekaan siis ainoa :) Mulla myös kaksi viime kiertoa on olleet hukkaan heitetyt ajatustasolla jo, koska "rintakipua" ei ole tuntunut. Voi siis olla näinkin!
 
Hei vaan, mäkin voisin liittyä tänne. Olen jo tuonne vauva vuodelle 2016 kirjoitellut ahkerammin. Taustoja vähän, että kolmas olisi haaveissa. Molemmat aikaisemmat raskaudet (tyttö -08, ekasta clomikierrosta ja poika -10, kolmannesta clomikierrosta) saatu aikaan clomeilla 2tb kp 3-7. Nyt eka clomikierto takana ja huonolla menestyksellä :( Mulle aloitettiin suoraan sillä 2per päivä annostuksella ja ilman seurantaultraa. Noh, ilmeisesti en ovuloinut vaikka ovistestit näytti plussaa kp14 ja kivut oli tosi kovat muutaman päivän niihin aikoihin. Nyt kuitenkin olis jo dpo 21 joten ovista ei kuitenkaan sitten kai tullut :( R-testi siis myös puhdasta negaa.

Kuinka yleistä tuo on, että kaikki oireet ja ovisplussat tulee, mutta ovulaatio jää silti clomeista huolimatta tulematta? Onkohan annostus liian pieni vai oliko vain huonoa tuuria tässä kierrossa? Jätin gynelle soittopyynnön ja pitäis soitella tänään. Mua harmittaa vietävästi...
 
Merenaalto
Voisin veikata että huonoa tuuria, mutta enhän siis ole lääkäri. Mitä sulle gyneltä sanottiin?

Onko muilla olult niin, että taukokierrot jää tosi lyhkäisiksi clomeilla? Mulla ollu nyt kaksi välikiertoa ja kumpikin hätinä 24pv. Clomeilla se on sen 28-29.
 
Oma napa nopeasti ennen illan jännitysnäytelmää (lätkää) kp 27 ja DPO 9 tänään ja pientä vuotoa. En tiedä oliko kierto tässä mutta veikkaan näin. Voipi olla että pidämme kesätauon kesä/heinäkuun, täytyy fiiliksiä miettiä viikonloppuna :)
Nyt joku täältä pinosta lyökää se plussa pöytään niin itsekin löytää sen toivon taas!
 
Tulen nyt sitten tänne(kin) mukaan :)

Täällä olisi huomenna se päivä kun ekan letrozolin otan. Kp 3-7 kolme kiertoa ja jos en niiden aikana raskaudu, niin nostetaan annos kahteen tablettiin kp 3-7.

Täällä oli myös letrozolin käyttäjiä, onko millaisia kokemuksia lääkkeestä, onko sen avulla kukaan plussannut?

Taustoja senverran että meillä on yksi 12/13 syntynyt poika, sai alkunsa luomusti yk 7. Nyt siis yk 11 meneillään. Viime kierrossa tehtiin munasarjojen aukiolotutkimus, ne oli ok mutta kohdussa oli myooma, lisäksi gynen mukaan näkyvillä ei ollut yhtään lupaavaa follikkelia kp 9, ovisplussan sain kuitenkin kp 16 testiin. Joka kierrossa olen sen ovisplussan saanut, kierto on todella säännöllinen ja sinällään siellä osastolla kaikki suurinpiirtein ok myoomaa lukuunottamatta, jotsa ei muutes lokakuussa vielä ollut. Ylipainoa on, nyt vielä pari kiloa pois niin paino on sama kun ekaa kertaa raskautuessa.

Henkisesti tää on ihan tappoa, en todellakaan ollut asennoitunut että toinen lapsi antaa odottaa itseään pitempään kun eka. Viime kesänä kun alettiin yrittämään niin olin varma että jouluna olen tukevasti raskaana, no en ollut ja sen jälkeen on usko horjunut enemmän ja vähemmän ja nyt se usko on mennyt kokonaan. Haluan lapset pienellä ikäerolla, ajattelin että maksimissaan 2 vuotta. No paskat, se nyt ei toteudu millään enää. Kolmesta lapsesta olen aina haaveillut, no nyt olis ihan kiva ku saisi edes sen toisen...
 
Tänne onkin tullut uusia, toivottavasti ei kukaan joudu kauan olemaan, plussia kyllä toivotaan tänne :)

Mulla onnistui heti ekasta letrozol kierrosta, tosin olikin kemiallinen raskaus. Seuraavat kaksi kierrosta meni niin etten ovuloinut. Nyt on menopur lisänä.

Tiistaina kp 12 kävin ultrassa ja siellä näkyi oikealla kaksi alkua, 9 ja 11 mm. Tänään on taas ultra ja toivon että olisivat kasvaneet vielä :)
 
Yksinpuhelua mulla näemmä :D

No tänään ultrassa näkyi 17mm folli ja 15mm limis, lääkäri kysyi haluanko pregnyl niin otin reseptin kun ei siitä haittaakaan ole. Huomenna saisi sen pistää :) Mietin vaan koska olisi hyvä aika pistää. Mulla kun on talo täysin lapsia ni ei pysty ihan keskellä päivää harrastelemaan :D
 
Sunnuntaita. Mitäs teille kuuluu? Pistitkö Kirpsakka Pregnylin ja alkoiko RooRoo sulla menkat?

Täällä menossa tänään kp.30. Nännit ovat ihan hieman arat. Pientä menkkamaista tunnetta on tullut silloin tällöin muutaman päivän ajan. Eli menkkoja odotellaan. No tietty sitä toivoo parempaa lopputulosta, mutta en osaa edes kuvitella sellaista päivää todeksi.

Tänään päivä 11 ovisplussan jälkeen. Menkat alkanevat alkuviikosta, jos ovat alkaakseen. Keskiviikkona klinikalta määritelty testipäivä.
 
Leonella, joillakin saattaa tulla oireita. Itselleni ei ole tullut Letroista mitään. Oon ottanut kaksi kiertoa 1 tbl päivinä 3-7 ja tässä kolmannessa lääkkeellisessä kierrossa 2 tbl samoina kertopäivinä. Tsemppiä!
 
Helou ! Tuun tännekkin kirjotteleen. :) Ensimmäinen lapsi toiveissa. Teroluttia oon syönyt enempi ja vähempi reilu vuoden ajan, 3 kk putkeen pisimillään. Nyt ensimmäinen kierto jossa mukana Letrozol kp 3-7, 1 tabu kerrallaan. Ovulaatiota en oo bongannu tuntemuksien tai testien perusteella koskaan. Toisinsanoen en ovuloi ollenkaan.

Nyt menossa kp 10. Eilen kp 9 oli hurjasti tykytyksiä/nippailuja tai jotain semmosia oikean munasarjan kohdalla. Onkohan mahdollisesti munasolun kasvuun liittyviä? Ovistesteillä oon testannut eilisestä lähtien haaleta viivaa. Ylihuomenna olen menossa follikkelin seurantaultraan. Kääk, jännittää!

Ootteko huomanneet millaisia sivuvaikutuksia hormonihoitojen aikana? Minulla oli kp 6 polvinivelissä kipua ja reisilihaksia heikotti, vaikka en kävellyt päivän aikana normaalia enempää, enkä muutakaan liikuntaa harrastanut. Eilen kp 9 korvanipukan ja posken välissä leiäukaluun kohdalla tuntui omituinen (rasva?)patti, joka aristi kovasti kun painoi. Koskaan aiemmin ei sellaista kipua ole ollut. Tänään ei ole enää kipeä. Molemmat voi tietysti olla vain sattumaa, mutta oudolta tuntuu...
 
Huomenta!

Nuttunen pistin pregnylin lauantaina aamupäivällä. Luulen että eilen oli ovis, varmaan viime yönä kun koko lantio oli tulessa. No nyt odotellaan pari viikkoa. Sulle kovasti toivon sitä parempaa lopputulosta ja toivottavasti ne menkat pysyy pois :)

Tämä viikko töitä, perjantaina lähdetään viikoksi etelän lämpöön joten toivon että ajatukset mahdollisesta tärpistä pysyy taka - alalla ja pystyisin olemaan stressaamatta. Miehelle sanoin että voidaan tehdä reissussa viimeisenä aamuna testi jos menkat ei ala. Pitäisi alkaa viikonloppuna kun kotiudutaan.

Pistin tosiaan pregnylin lauantaina ja oli pakko uteliaisuudesta tehdä ovistesti muutama tunti pistoksesta ja kylläpäs tuli melkoinen ovisplussa :D Nyt aamulla alkaa näemmä nännit kipeytyä joten toivon että ovis olisi tullut.

Tervetuloa wawwi :) Mulla ei ole tullut letroista mitään oireita oikein. Nippailuja oli silloin ekasta onnistuneesta kierrosta.
 
Hei taas, tervetuloa uudet! Toivottavasti viivytte täällä vain hetken ja saatte nopeasti plussan!
Merenaalto, onko sinulla siis katottu esim veritesteistä että ei ovulaatiota?
Meillä takana 6 kiertoa missä ovisplussaa ja pregnyliä mutta ei raskautta.

Kirpsakka, meillä lääkäri aina pyytää pregnylin pistettävän illalla 18-20 ja seksiä seuraavana iltana.

Leonella, meillä tärppäs esikoinen ensimmäisestä letrozol kierrosta. Kakkosta nyt yritetty noin 10kk samoilla lääkkeillä ja ei tärppää.
 
Tänään kävin seurantaultrassa ja uutiset aika masentavia, joskin jotain positiivista myös..

Oikeella näky 15mm folli ja limakalvo oli hyvä. Ovulaatiota odotellaan viiden päivän sisään ja kuun lopussa verikokeeseen varmistelemaan.

Verikokeiden tulokset oli todella huolestuttavat, amh 0,5 ja fsh 16 jotka tarkoittaa munasarjojen toiminnan hiipumista, eli lähestyviä ennenaikaisia vaihdevuosia. Ikää minulla on vasta 24. :(

Kolme kiertoa mennään vielä Letrozolin ja kotihommien kanssa ja sen jälkeen suoraan ivf-jonoon.

Jään nyt tänne vielä roikkumaan ja toivomaan josko sais ees ensimmäisen ovulaatio plussan ja sitten tietysti raskaustestin plussa ois kovin kovin kovin toivottava....
 
Heippa kaikille. Ja tervetuloa uudet, olkoon käyntinne positiivinen kaikilla tavoin ja lyhyt ;)

Täälä on nyt noin viikko mensuihin, vaikka en oo sitä sen kummemmin laskenutkaan tässä hormonittomassa kierrossa, niin kyllähän sitä aina tietää noin suunniilleen missä vaiheessa kierto menee. Muutaman päivän heitolla. Mulla ei yleensä ole juurikaan oireita jos ei tota pientä tissikipua lasketa, mikä voisi viitata raskauteen. Enkä usko että nämä nykyisetkään on niitä. Mutta maanantai iltana, eli noin dpo4-5 alkoi todella kummallinen kramppailu munasarjoissa. Kipu on aaltoilevaa, ja sen kyllä huomaa. EI se niin kovaa ole, että tarvisin särkkäriä, mutta huomattavaa. Uskon sen olevan suolistollista, mutta paikka kun ei vaihdu, niin oletan sen myös olevan kysta. Niistä mulla on kokemusta vaikka muille jakaa!!
Ja tänäaamuna, on ihan himmeen kipee selkä... Alaselkä. Mutta se varmaan johtuu huonosta nukkuma-asennosta, koska vatsa oli eilenkin kipeä illalla, niin nukahdin vähä huonoon asentoon. Mutta tää aaltoileva munasarjajomotus on nyt ihan erilaista, mutta ei oo mitenkään raskaudesta kertovaa. Ei oo ainakaan sellasta tunnetta tullut. Toki mä uskon et en sellasta tunnistaisinkaan vaikka ne tunteet löis mua halolla päähän.

Wawwi: Aika alhanen toi amh. Mitä lääkärit sanoi tulevaisuudesta. Toki ei oo ennekuulumatonta, ettei silti raskautuisi. Nyt toivotaan et Letrot auttaa....
 
Ihaa82:Varovaisesti kyseli onko lahjamunasoluhoidot tai adoptio poissuljettuja, jos pelkkä lääkehoito tai ivf ei tuo toivottua tulosta, inssistä puhui näiden kahden välillä "no voihan sitä kokeilla kerran tai pari, mutta...". Ei suoraan sanonu että heikot mahdollisuudet on, mutta aika hyvin tuo tuli rivien välistä esille. Kova on luotto vielä Letroihin, mut eipä sitä tiiä minkälainen solu siellä follin sisällä on vai onko ollenkaan tai lähteekö irtoomaan.

Juuri varasin myös ajan ensikäynnille akupunktiohoitoon, kaikki keinot käyttöön nyt, vaikka aika toivottomalta tuntuu jo.

Yksityiselle ei ole varaa mennä hoitoihin ja julkisenkin puolen hoidot ja lääkkeet tekee ison loven (vielä tällä hetkellä) työttömän lompakkoon, mutta se on nyt tai ei koskaan ! :)
Ehkä ois asia helpompi ymmärtää, jos ikää olisi 10 vuotta lisää, mutta nyt tuntuu että mummouduin yhdessä yössä, vaikka juuri oon kasvanu aikuiseksi. :(
 
Viimeksi muokattu:
Onkohan mulle tulossa ihan yyberaikainen ovis? Kp 9 ja 10 minuuttia uitosta ku kuva otettu ovistesti

Tosiaan kp 3-7 otin letrozolia yhden tabletin päivässä. Lääkäri määräsi mulle lääkkeet kun viime kierrossa kp 9 ei näkynyt yhtään "lupaavaa" follikkelia mutta ovisplussa tuli kuitenkin kp 17 kuten suunilleen odotinkin. Mulla ovistestit näyttää plussaa 1,5-3 päivää, onkohan sekään ihan normaalia.
 
TÄÄLLÄ hihkuttiin aamulla ilosta kun sain ovistestistä todella tumman viivan!!! :popcorn:
Minulla siis on ultrassa todettu ovuloimattomuus (1,5 vuotta oltu jo ilman ehkäisyä, josta puolivuotta mentiin keskeytetyllä ja tämä vuosi on menty sitten ajatuksella että tulee jos on tullakseen, nyt sitten ensimmäinen kierto jossa sitä yritettään todella TEHDÄ). Ensimmäisen kerran elämässäni nyt tikuttelin ja ensimmäinen clomikierto menossa!! Tänään siis illalla kun selvitään kumpikin kotiin niin tiedän tarkalleen mitä meillä tehdään =)

En elättele vielä toiveita raskautumisesta, mutta täytyy sanoa että ovulaatio tekee mut jo todella onnelliseksi :)

Wawwi Tosi kurjia uutisia olet saanut, toivotaan kuitenkin että mahdollisuuksistasi tulisi totta.
 
Se on kyllä totta että hoidon aikana ne viivat jo siinä ovistestissä saa naaman hymyyn :) Nyt kovasti peukkuja Amouret :)

Mulla on dpo4 menossa, en uskalla myöskään elätellä toiveita, pelkään niin kovin sitä nega testiä tai jos vuoto alkaa. Tänään lähdetään reissuun ja toivon että kun sieltä palataan niin olisi kaksi viivaa raskaustestissäkin.

Oireita kyllä on mutta ovat siitä pregnylistä, väsyttää julmetusti :|
 
Heissan tännekin!

Meitä on tupsahdellut tänne porukkaa enemmänkin. Mukavaa kun saa vertaistukea! :)

Nyt kuitenkin ihmettelen, että missä meidän plussat on? Oikeesti. Oon täällä jo reilut kolmisen kiertoa roikkunut ja mielestäni tämän ketjun kahlannut alkuvuodesta lähtien läpi. Onko siis tänä vuonna saatu yhtään plussaa tänne ketjuun?! Eihän tällainen peli vetele ;) ;) Eli nyt tuloksia tiskiin sanon minä.

Kurjia uutisia tosiaan Wawwi. Ei kuitenkaan heitetä kirvestä vielä mereen. Iloisin mielin yrittämään.

Täällä taisi tänään alkaa uusi kierto. Eilen oli testipäivä ja jaksoin senkin tehdä vasta tänään. Jep! Kuten huomaa, en kovin äkkiä ole raskaustestejä tekemässä. Tätäkään en olisi viitsinyt tehdä ellei Letrokierto olisi alkamassa.

Meillä on siis kesä taukoa. Taukoa sillä tavalla, että nyt on kolme tuloksetonta Letrokiertoa takana. Mahtaako niistä hyötyä enää ollakaan siis siten, että raskaus alkaisi. Hyvin ovuloin niiden kanssa kyllä. Jatkan Letroja kesän, mutta ilman klinikan folliultria. Elokuussa olisi tarkoitus tehdä ensimmäinen inseminaatio. Kaksi kiertoa nyt siis Letroilla kesälomailun lomassa. En osaa olla toiveikas tai mitään. Tuntuu melko turhauttavalle koko tämä lapsen teko. Sitä se todella on... tekemistä!

Tsemppiä muillekin!
 
Moi,
Laitan tähän otteen mun kirjoittamasta blogista. En jaksa uudestaan kertoa koko stooria, mutta alhaalta selviää siis se mitä tuossa edellisessä kirjoituksessa ihmettelin, eli ne kramppaavat munasarjakivut.
Oon nyt vajaa 2kk kirjottanu blogia ja tässä siis osa tekstistä. Laittakaa yksäriä jos haluatte muuten kurkata blogiin. Oon sen laittanut julkiseksi, facebookkiin yms... En jaksa miettiä mitä tutut tai tuntemattomat asiasta ajattelee. Se on mun päiväkirja :)

Tilannehan on nyt sellainen, että perjantaiaamuna talsin VKS:n porteista sisään lääkärin määräyksestä. Sielä oli tieto mun tulosta, ja melko nopeasti pääsinkin tutkittavaksi. Tuloksena entisestään suurentunut munasarja, sekä kaksiosainen kysta. Halkaisijan ollessa nyt 85mm, kun se vielä keskiviikkona oli sen 75mm.
Labrojen ja parin ultrauksen jälkeen, pääsin kuitenkin kotiin, sillä ehdolla, että otan yhteyttä mikäli jokin asia muuttuu. Leikkaus olisi tehty heti mikäli lapsitoivetta ei olisi. Mutta kun se toistaiseksi on, niin ei leikata. Kaikki lääkitys käskettiin lopettaa,paitsi kipulääkitys, ja tiistaina kontrolli omalle hoitavalle lääkärille. Siihen asti kiellettyä on nostaa mitään maitopurkkia painavampaa,mikä on tietty tosi helppoa kun tyttö vaatii syliä. Kaikki kiertoliikkeet on myös nounou,joten palloa ei ainakaan lyödä. Myös kaikki muu kiva on kiellettyä :) :)
Lauantaina huomasin, että oon alkanu vuotamaan ja eikun yhteys VKS. Sielä palaveerattiin asiasta ja sanottiin seurata kotona. Jos yltyy niin takas sisälle. Tilanne on edelleen ongoing, ja olen siis kotona. Tänään toki meidän oma hoitava lääkäri soitti ja kyseli kuulumiset huomattuaan, että hänelle on jätetty viestiä minun vierailusta. Eli on siis päivystämässä sielä. Juteltiin pitkään ja sovittiin, että jatkan kuitenkin kotona vaikka kysta onkin suurentunut. Nähdään tiistaina mikä meno tuolla on, ja sovitaan jälleen kerran jatkosta. Kuitenkin olon mennessä vähänkään huonommaksi , tulee mun lähteä heti sairaalaan ja mennä synnärille. Mä en oikeesti ajatellut vierailevani sielä näissä hommissa vaan ajattelin, että jos sinne vielä joskus pääsee niin se on ihan toisissa merkeissä.
 
Ei tullut superaikainen ovis mutta eilen (maanantaina) kp 13 ja ovisplussa, eli sama päivä kun viime vuoden kierroissa, vuodenvaihteen jälkeenhän mulla kierto piteni syystä tai toisesta.

Viime viikolla sain verikokeiden tuloset, kävin kp 3 labrassa. Prolaktiini oli 498 kun normaalin yläraja on vissiin 500. Lääkäri laittoi lähetteen sisätautipolille mistä se ilmeisesti laitettiin samantien eteenpäin seuraavalle taholle, tässä kun tuli sellainen juttu että lähisukulaisella on sama juttu ton prolaktiinin kanssa.

En juurikaan mitään tältä kierrolta odota koska se prolaktiini. Ihan kiva kun ovisplussa tuli aiemmin kun moneen kiertoon.
 

Yhteistyössä