Edessä ensimmäinen IVF

Minut voi tiputtaa tuolta piinailijoiden listalta pois.. Viikko sitten alkoi pieni vuoto ja menkkamainen juiliminen.. Koska vuoto ei ollut kauhean runsasta, käytin sitten keskiviikkona pari kuukautta vanhan testin, joka näytti negaa.. Soitin samana päivänä IVF-hoitajalle ja kysyin tuon Lugetin jatkamisesta.. Hän kuitenkin suositteli tekemään uuden testin, vaikkakin hän oli jo sitä mieltä, että raskaus on epätodennäköistä.. Torstaina tein sitten uudemman testin, mutta se oli edelleen nega.. Vuoto on ollut vaihtelevaa, välillä vuotaa enemmän, välillä vähemmän.. Juilimiset ovat loppuneet, joten en tiedä oliko tää tämän viikon vuoto jo sitä menkkavuotoa vai sitten välivuotoa.. olen kuitenkin sen hoitajan neuvon mukaan jatkanut edelleen Lugetin ottamista, koska vuoto ei ole ollut niin kauhean runsasta kerralla.. olen harkinnut, että tekisin ensi viikolla vielä kolmannen testin, ihan kaikenvaralta..
 
Moikka!
Ei ole tuo plussapino kasvanut... :( Onko niin ettei kukaan ensikertalainen onnistu? Toivottavasti joku teistä pääsee ensimmäisellä yrittämällä paremmalle puolelle, meille ei niin käynyt. Toivo oli kova, mutta eihän se mihinkään riittänyt. Katsotaan riittääkö jatkossa, uskoa ja toivoa.
Kovasti tsemppiä piinailijoille!
 
Hei palstalle,
Mahtuuko uusi hoitolainen mukaan?
Olen menossa ekaan IVF/ICSIIN lyhyellä kaavalla. Arvioitu punktio on 22.-23.2. Eilen alotin pistokset Gonal-F:llä 225 yksikköä/päivä. Ja tänään jo tuntui muniksissa kasvukipuja... ehkä vähän hirvittää millanen myllerrys siellä alkaa, kun normaalisti jo oviksen eli yhden follin kasvamisen tunnen selvästi kiristävänä jomotuksena. Mutta eipä tuo haittaa, olen niin onnellinen, kun tää hoidon alotus tuo uutta toivoa tähän lapsettomuuteen. Vähän odotankin, että jossain tuntuisi.

Onnistumista ja tulevaa plussa-aaltoa kaikille ++! :heart:
 
Huomenta kanssasisaret!

Toivottavasti vielä plussaksi muuttuisi peppi, pidetään sille peukkuja :heart:
sadko :hug:
tervetuloa Solakka Silakka :wave:

ON: miullakin tänää ultra ja nyt paripäivää on juilinu alavatsaa et kai siel jotakii on tapahtunu, toivottavasti. meille ei lääkäri puhunu mitää muniksien tavotemäärästä, eli tulee täytenä yllätyksenä tänää ja positiivisena hope so =)
kiva muuten tuo uusi lista, kiitokset silent
 
Kaikesta huolimatta plussa!!:heart:
Kaksi päivää alkion siirron jälkeen iski pahemmanlaatuinen hyperi: kamalat kivut ja hengitysvaikeudet, vatsa turposi kuin olisin ollut viidennellä kuukaudella raskaana.
6 päivää oysissa tipassa ja 4,5 litraa poistettiin sisuksistani kudosnestettä vatsan läpi katetrin avulla.
Pp 10 alkoi tuhruvuoto, jota kesti pp 13 asti. (Ivf-hoitajan mukaan normaalia alkuraskaudessa)
Pp10 haalea plussa apteekin raskaustestillä.
Pp 14 viiva ei aivan yhtä tumma kuin kontrolliviiva mutta kuitenkin selvä plussa.
Pp 13 hcg arvo 122. Pyysin uuden kokeen vuodon takia (onneksi kuitenkin loppui) ja
tänään kävin uudestaan verikokeessa ja tuloksen kuulen iltapäivällä.
Loppuuko tämä hermoja raastava epätietoisuus koskaan??

MAM2, Mandalay, Sadko ja Peppi1981 :hug:

Uusille paljon plussatuulia!
 
subway ISOT onnittelut PLUSSASTA :flower: :flower: :flower: Toivotaan että jatkuu kaikki hyvin!

hugsy jos nuo 7 saadaan sinulta imettyä ja ovat kaikki hyvälaatuisia, voi se riittää ihan hyvin. Meillä klinikan lääkäri juuri sanoi, että tarkotus ei ole tehdä valtavaa määrää huonolaatuisia muniksia, vaan muutama hyvälaatuinen. Mutta minkäs tuolle teet, sieltähän tulee juuri se määrä, mikä on tullakseen.. Tsemppiä sulle kuitenkin!! :heart:
 
hygsy: Mulla oli kasvamassa n.16 munarakkulaa. Toisella puolella n.15 ainakin ja toisella puolella vaan 1. Annosta hiukan laskettiin nyt pistän perjantaihin asti puregonia 125 ja perjantaina ultrassa määrätään punktiopäivä. Mulla tais olla hiukan enemmän kasvamassa kun tavote oli kun lääkäri puhu että 5-10 olis hyvämäärä, sullahan hygsy se on just tavotemäärä siten kasvamassa. Ja oon kuullut että niitä voi vielä ennen punktiota ilmestyä lisääkin.

Onnittelut subwaylle plussasta, hienoa että ensimmäisessäkin hoidossa voi onnistua :)
 


ENSIKERTALAISET

...................................................................PUNKTIO......SIIRTO
Silent whisper..........IVF/ICSI......lyhyt.........22.2.
Solakka Silakka........IVF/ICSI......lyhyt.........22.-23.2.
leiska.......................ICSI............lyhyt..........22.2.............25.2.
hygsy.......................IVF..............pitkä.........vk 8
Mansikkainen79.......ICSI............pitkä.........vk 8
tavallisen tyttö.........IVF..............lyhyt.........vk 11
Fanta 123................IVF...............................kevät
tuulia84....................IVF...............pitkä........huhtikuu


PAS

.....................................................................SIIRTO
MAM2.......................1.PAS............................maaliskuu
Mandalay.................odottaa PAS:a..............


TOISELLA KIERROKSELLA

.....................................................................PUNKTIO.....SIIRTO
nemi77..........................................................kevät


PIINAILIJAT



................................................................SIIRTO........TESTIPÄIVÄ
Annaball-77.............IVF..............lyhyt......3.2.............. 16.2.
RouvaPapunen........IVF/ICSI......pitkä......12.2............ 26.2.




TAUSTALLA
sadko, peppi1981




:heart: PLUSSANNEET :heart:

Helmikuussa: subway


 
Peppi1981 - voi ei, olen niin pahoillani :( Laitoin sinut taustalle, ilmoitathan jos/kun tilanteet muuttuu niin laitetaan sinut takaisin listoille :hug:

Sadko - voimahaleja sinnekin :hug: :hug: Siirsin sinut myös taustailemaan.. Jäikö teille pakkaseen alkioita?

Solakka Silakka - tervetuloa mukaan piinailemaan :)

subway - ONNEA ONNEA ONNEA!!! Tarrasukkia ja vauvaliimaa ja kaikkea muuta mahdollista mukaan matkalle :heart:

RouvaPapunen - Loistava juttu :)

hugsy - komppaan mansikkaista, eikö 7 rakkulaa ole ihan hyvä määrä :) Meilläkin tavoitteena oli 5-10.

Mitkäs oli leiskalla ultranäkymät?

).( Mulla näkyi ultrassa molemmilla puolilla 7 rakkulaa, eli yhteensä 13. Alan jo tänään pistämään jarrupiikkiä, kun suurin oli kooltaan 13 mm. Gyne sanoi, että munasolut olisivat valmiita kerättäväksi jo lauantaina, mutta koska siellä ei ole henkilökuntaa töissä, menee punktio maanantai-aamulle. Ja mä kun kuvittelin, että yksityisellä oltaisiin tarpeen mukaan töissä myös viikonloppuisin :headwall:
 
vähän paremmalla mielellä ollaan täällä, kiitos teidän. meillehän ei tosiaan oo missään vaiheessa sanottu että paljon niitä munarakkuloita pitäis tulla, olin vaan sellaisessa käsityksessä että paljon. ja lääkärikin jotenkin hassusti kommentoi vähän huonolla suomella että kyllä tässä vielä mahdollisuuksia on..
naistenklinikalta hoitaja soitti sitten päivällä ja sanoi että annostus pidetään samana ja lohdutti kans että ei oo tarpeenkaan saada kymmeniä rakkuloita kasvamaan.
on tää tällästä, mitä lähempänä punktio ja siirto on, sitä enemmän ajatukset alkaa asiassa pyöriä. Onneksi täällä kuulee iloisia uutisia: Onnea Subway! :flower:
 
onnea subway

terveisiä ultrasta, isoja rakkuloita 17, suurin jo 15mm, eli orgalutran alkaa jo tänään ja puregon tiputettiin 125iu. pienempiä oli myös aikalailla. punktio sitten maanantaina ja siirto torstaina.
 
Kiitoksia kaikille onnitteluista=)

Hcg-arvo tänään pp 18 1258, eli kyllä tässä vähän jo uskaltaa iloita.
LA lokakuun lopulla.
Ens viikolla lääkärikäynti ns. jälkitarkastus.. toivottavasti ultrataan myös.
 
Leiska: Samanlainen tilanne sitten sullakin oli ultrassa kun mullakin :), tosin punktiopäivää ei mulle vielä kerrottu. Ehkä ollaan sitten molemmat siellä maanantaina peräkkäin punktiossa. Mua vaan alko tosiaan ihmetyttämään toi mun toinen munasarja. Mikähän lie toimintahäiriö siinäkin on, kun tuntuu että muille tulee rakkuloita tasaisesti molempiin munasarjoihin.

Silent whisperilläkin oli onneksi asiat hyvin ultrassa :)
 
hugsy - kiva että olet jo paremmalla mielellä :)

leiska - onnea hienoista kuulumisista! Mä ymmärsin että mulla siirto on jo keskiviikkona. Jos siis jotain toivottavasti päästään siirtämään :whistle:

subway - onnea vielä kerran, pääsit avaamaan meidän plussatilin :wave:

Mansikkainen79 - eiköhän sullakin punktio ole ma tai ti :) En kyllä osaa sanoa minkä takia rakkuloita ei kasva molempiin tasaisesti, mutta eiköhän se ole pääasia että niitä kuitenkin kasvaa :kieh:

Pistin ensimmäisen jarrupiikin äsken ja ihan kivasti se meni, vaikka hoitaja uhkaili että piikki on tylsempi kuin puregonissa. Ainoa "ongelma" oli, että lääke oli vähän vaikeaa saada ulos ruiskusta. Vielä neljä päivää pitäisi jaksaa tuupata kahta piikkiä päivässä ja sen jälkeen pregnyl. Ei tämä kyllä kivaa ole, mutta mitä sitä ei tekisi sen oman nyytin eteen :heart:
 
Subway kuinka runsasta sulla oli tuo tuhruvuoto joka alkoi pp10? Mulla alkoi eilen tuhruvuoto eli pp12 ja tuntuu jatkuvan vielä tänäänkin. Jonkin verran on pistelyä kohdussa ja munasarjoissa. Oliko sulla mitään kipuja tai tuntemuksia?
Hitto kun masentaa oliko se nyt sitten tässä.. :(
 
Silent Whisper hyvät ultrakuulumiset sinulla oli :heart: Jooo, tekishän ne varmaan yksityisellä lauantainakin töitä, kun löis taaloja järjettömän määrän tiskiin.. Meidän klinikalla piti tulla menkatkin tiettyyn aikaan, koska klinikka tekee vain tiettyinä päivinä punktioita just niiden labrahommien takia. Eli eivät viikonloppuna tee mitään. Mutta toivotaan, että noi jarrut pidättelee muniksia ja ei kai se haittaa jos joku sieltä ehtii karata..

ON kävin ekassa ultrassa tänään ja noin 8 pallukkaa näkyi. Hieman erikokoisia olivat kaikki, yksi 12 mm loput 7-10 mm. En tiiä miten huono juttu tuo, että niin eri kokoisia, mutta siitä se lääkäri varoitti, että lyhyessä kaavassa voi näin mennä. Tänä iltana pistän isomman hormooniannoksen, jolla yritetään kasvattaa niitä pienimpiä.
Huomenna palaan normaalimäärään ja yhdessä jarrupistosten kanssa mennään pari päivää. Perjantaina on seuraava ultra ja määrätään punktiopäivä. Luulen, että se on maanantai.
 
Onnea subway hirveästi!!!En kerenny nyt selailee tietoja taaksepäin joten montako alkiota sulle subway siirrettiin? :flower:

Täällä taas alan saada jo uutta puhtia yritykseen. Tämä on mun eka luomukierto pitkään aikaan ja kierto on aivan SEKASIN! Ovulaation luulen olleen kp 13 (järjettömät kivut vatsassa ja alaselässä), mutta jo kp 16 alkoi tiputteluvuoto....Siis mä oon käytännössä katsoen vuotanu koko kierron ja menkkakivut ovat seuranneet myös uskollisesti mukana. Soittelin siitä klinikalle ja tiistaina on käynti jatkosuunnittelua varten...olivat sitä mieltä, että luonnolliseen kiertoon ei alkion siirtoa kannata tehä. Toivottavasti ei oo mitään vakavaa...nää vuodot ja kivut tuli vaan niin yllätyksenä..
Alkion siirto siis suunnitteilla maaliskuulle, jos lääkäri antaa luvan uuteen yritykseen.
 
huomenta! mites muilla punktiota odottavilla vointi? miulla vatsa tosi arka, ei tekis mieli liikkua yhtään ylimäärästä, kaikki "sattuu", ihan kun ei olis vatsa toiminu ainakaan viikkoon vaikka siintä ei kyse olekkaan. onneks ei oo töitä enää kun tää päivä ja huominen! ja maanantaihin asti voi sit oikeesti olla paikallaa jos siltä tuntuu.
 
ja miten teillä on vaikuttanu nukkumiseen? miulla on menny yöt melkein valvoen, uni ei vaan tule vaikka miten väsyttää, normaalisti nukun kuin tukki, eikä pienet äänet häiritse yhtään, mut nyt makaan hiljaa pimeässä, kuulen kaiken ja kyllä yöt tuntuu ikuisuudelta :kieh:
 
leiska mulla ei vatsa oo mitenkään arka, johtuu varmaan noista rakkuloiden vähäisestä määrästä. turvotustakaan en oo huomanu. ainoastaan välillä "juilii" kummaltakin sivulta. Muutenkaan ei noista lääkkeistä oo mitään sivuoireita ollu, onneks!
Huomasin että sulla oli jo punktiopäivä selvillä, mulle selviää vasta perjantaina kun on seuraava ultra.
Eilen iski yhtäkkiä sellanen masentunu fiilis, kun mietin miten pieni todennäköisyys on sillä että heti ekassa ivf:ssä onnistuis. Tietysti se on mahdollista, kuten tässäkin ketjussa on jo huomattu, mutta silti. Pelkään tosi paljon että kuulun just niihin joilla tää ei onnistu vielä kolmannellakaan yrityksellä. Miehen kanssa ollaan puhuttu siitäkin vaihtoehdosta kyllä ja oon koko ajan ollu sitä mieltä että meille tulee onnellinen elämä ilman lapsiakin, mutta kyllähän se koville ottais jos ei nää hoidot onnistukaan.
 
leiska sullahan oli hieno määrä muniksia ultrassa :) Uskon, että tuommoinen määrä jo tuntuukin masussa. Ittellä on ihan ok olo, kun vaan 8 solua oli näkyvissä. Pientä venymistä ja "kiristymistä" tuntuu palleroiden kasvusta mutta näitä mä tunnen normaalistikin oviksen lähestyessä. Pistojen jälkeen mulla on hetken ollut päänsärkyä ja huonoa oloa, mutta se menee n. puolessa tunnissa ohi. Nukkunut olen toistaiseksi hyvin.

hugsy mitä sitä turhaan suremaan etukäteen. :hug: Vaikka tiedän, että ei näille ajatuksille mitään mahda. Toisaalta on varmaan hyvä varautua myös pettymykseen, ettei rakenna kaikkea nyt aivan plussan varaan. Ja onhan noita ekallakin onnistuneita.
Pitäiskö muuten Annabelin olla jo tuolla plussanneissa?
 

Yhteistyössä