Ei voi kun ihmetellä: Eikö teinejä oikeasti palella?

  • Viestiketjun aloittaja Pottupää
  • Ensimmäinen viesti
Pottupää
Tänään satuin kulkemaan bussilla joka oli täynnä yläasteelle meneviä teinejä. Pakkasta oli -21 ja minulla toppikset, untuvatakki ja myssy tiukasti korvilla. Pojilla oli sentään farkut ja osalla pipo. Tytöillä oli vain muutamilla farkut ja arviolta kahdestakymmestä tytöstä kahdella pipo päässä. Suurin osa oli liikkeesä legginseillä ja lyhyellä takilla. Kolmella (eivät näyttäneet olevan edes kavereita keskenään) sellaiset ihan ohuet ihonväriset sukkikset, minihame ja lyhytvartiset saappaat tai nilkkurit.
No eipähän ole minun ongelmani palelevatko mutta luulisi, että edes farkut ja pipon voisi laittaa näinkin kylmänä päivänä vai laskevatko sen varaan, että pakkasta on niin paljon ettei tarvitse mennä välitunnilla ulos.
 
Näin pari päivää sitten kaksi teinityttöä, joilla oli jalassa tavalliset matalavartiset Converset, ja ei sukkia. Olen siis miettinyt ihan samaa. Itse olin teininäkin jo niin mukavuudenhaluinen, etten todellakaan halunnut palella.

Pidän vähän tyhminä ihmisiä, jotka kulkevat tuolla collareissa, takit auki ja ilman pipoa.
 
"sipsi"
Kyllähän niitä palelee (kuten itseäkin aikanaan paleli), mutta jostain kumman syystä sitä ei vaan voi pukeutua tarpeeksi lämpimästi...

No, vähissä aikanaan kuljeskelin itsekin, nykyään lämpöisyys on tärkeää kaikessa :)
 
asia on näin
Muistelkaahan omia kouluaikoja kun olitte yläasteella, ette te pipoa käyttäneet ja kampaus täytyi olla viimeisen päälle eikä saa mennä sekaisin, oli nössöä käyttää pipoa.
 
Pottupää
Onneksi sitä on itse käynyt koulunsa silloin kun ei ollut noloa ainakaan omassa kaveripiirissä pukeutua lämpimästi. Muistan, että jotkut eivät käyttäneet pipoa, ettei hiukset mene huonosti mutta se ei ollut yleistä. Muiden kauhuksi me pukeuduttiin kavereiden kanssa mitä ihmeellisimpiin (silloin tosin omasta mielestä hienoihin) kirpparilöytöihin :)
 
  • Tykkää
Reactions: Jeppuli78
bud
Mä täytän kohta 28v ja silloin kun olin murkku/teini, niin ei kellään, ei siis yhtään kellään ollut pipoa. Minusta nykyään pipoja teinitkin näkyy käyttävän paljon enemmän. On niitä "cooleja" pipoja mm.svea. Itse kuljin sillon reilut 10v sitten kesät talvet samoilla tennareilla. Muista kuinka yksi uusi vuosi oli varmaan 30 astetta pakkasta, mulla oli jumalattoman piukeet ja ohuet farkkulegginsit ja lyhyt takin lieru ja se palelu oli IHAN HIRVEETÄ. Juhlajuomakin jääty pulloon alle puolessa tunnissa. :LOL:
 
Alkuperäinen kirjoittaja asia on näin;29491539:
Muistelkaahan omia kouluaikoja kun olitte yläasteella, ette te pipoa käyttäneet ja kampaus täytyi olla viimeisen päälle eikä saa mennä sekaisin, oli nössöä käyttää pipoa.
En tunnista tästä itseäni, mutta olinkin erittäin epäcool.
 
Pottupää
Nyt muistuikin mieleen, että sellainen vihreä paksu untuvatäytteinen fjällräven takki (varmaankin olivat jotain 70 luvulla tehtyjä)
oli tosi cool :) minäkin sain sellaisen kun löytyi sukulaisten varastosta ja se oli niin hieno.
 
No jaa, kyllä itse sen "ymmärrän", että tyylistä ei haluta tinkiä, mutta mutta... kun olen nähnyt sellaisia asukokonaisuuksia,joissa esim. on takki auki eikä mitään kaulan suojana tai juuri legginsit, matalat ohuet kangaskengät ja EI SUKKIA, tms. niin mietin vaan, että eikö sitten edes sukallista vaatetusta ollut mahdollista löytää oman tyylin puitteissa... tai mitään huivia... tai jos joku ei käytä hanskoja talvella, niin sekin on vaan tosi outoa. Kun eivät ne vaatetyylit mitään erikoisia edes olleet,ihan tavallisia...

Toki, jos menee vaan kotoa bussille ja bussista suoraan koulun ovelle, niin ei kai siinä kauheati ehdi palella. En aina itsekään käyttänyt/käytä säänmukaisia vaatteita, mutta silti välillä nuo pistävät silmään. Kun itseä palelee niissä säänmukaisissakin kamppeissa!
 
"joo"
Noin se ainakin meidän ylä-asteella oli silloin 25v sitten ettei kukaan pitänyt pipoa vaikka oli miten kylmä. Siitä kiusattiin aivan järjettömästi jos uskalsi pipon laittaa päähän.
 
"vvieras"
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;29491563:
No jaa, kyllä itse sen "ymmärrän", että tyylistä ei haluta tinkiä, mutta mutta... kun olen nähnyt sellaisia asukokonaisuuksia,joissa esim. on takki auki eikä mitään kaulan suojana tai juuri legginsit, matalat ohuet kangaskengät ja EI SUKKIA, tms. niin mietin vaan, että eikö sitten edes sukallista vaatetusta ollut mahdollista löytää oman tyylin puitteissa... tai mitään huivia... tai jos joku ei käytä hanskoja talvella, niin sekin on vaan tosi outoa. Kun eivät ne vaatetyylit mitään erikoisia edes olleet,ihan tavallisia...

Toki, jos menee vaan kotoa bussille ja bussista suoraan koulun ovelle, niin ei kai siinä kauheati ehdi palella. En aina itsekään käyttänyt/käytä säänmukaisia vaatteita, mutta silti välillä nuo pistävät silmään. Kun itseä palelee niissä säänmukaisissakin kamppeissa!
No itse en edelleenkään käytä usein hanskoja. En edes 20 asteen pakkasessa. Kyllä käsissäni kylmä on, mutta ihminen tottuu. Nykyään pakko jos kävelleen vaikka on lähikaupassa käynyt ja pitkää ostoskassia kantaa. Kyllä siinä jo pitää hanskat olla ja tietysti jos lasten kanssa on pihalla. Mutta jos siis autolle menen tai bussiin, niin ilman hanskoja pärjään. Ja niistä "kesäkengistä" en muista koskaan, että jaloista olisi kylmä tullut. Ei teinit kauheasti ulkona ole. Monella vielä sellasia pitkiä parkatakkeja. Harmi ne lämpimimmät maksaa monta sataa. Oikeasti lämpimät villakangastakitkin maksaa tosi paljon. Henkkamaukasta saa halvalla huonon.

Ja ilman pipoa ei jäädy, jollei kävele. Ja siinä ei jäädy pää vaan korvat. Itselläni pitkä tukka eikä ole koskaan pää jäässä ilman pipoa. Nykyään kyllä sellainen perus yksivärinen kankainen pipo on muotia, mutta ei kaikki tykkää tai ole löytänyt kaupasta edes sitä miellyttävää.

Mutta nuo sukkikset. Ihan varmasti jäätyy ja jalkakarvatkin alkaa kasvamaan nopeampaa, että olisi jotain lämmikettä. Mutta kyllä olen legginseissä käynyt kaupassa joten ymmärrän, jos joku ei jäädy bussipysäkillä. Toki ethän voi tietää onko siellä jotkut toiset alla. itse olen käyttänyt joskus kaksia legginsejä, joista toiset sellaiset lämpimämmät. Ei tullut yhtään kylmä vaikka kaupassa kävin.
 
Aika erikoista kuulla, että joku pitää tyhmänä jos ei käytä pipoa. Mä olen ihminen, jolla on aina kuuma. Kaverit vinoilee jatkuvasti vaihdevuosista ja kuumista aalloista, kun valitan kuumuutta talvellakin. Mulla ei ole koskaan pipoa ja takkikin on usein ylhäältä auki ja kaula paljaana, jos ei tuule. Kaupassa käydessä ja työmatkalla olen ulkona max. 10 minuuttia kerrallaan. En siis ole teini, vaan yli kolmekymppinen.
 
"Niin"
Jännä että nykyajan aikuisista tulee dementikkoja todella varhaisessa vaiheessa. Täytetään kolkyt vee ja unohdetaan että on ollut joskus itsekin teini, eikä muisteta miten silloin itse ja kaverit pukeutui.
 
ei teini enää
enkä silti pistä farkkuja tai muita housuja näilläkään pakkasilla.Mulla on paksummat sukkahousut/legginsit ja hame(polvipituinen).Takkia ja huivia kyllä löytyy,pipokin joskus.

Mun poika on just tollanen "lökäpöksy",menee ohut takki auki,lippis päässä,pelkillä farkuilla (ei käytä pitkiä alkkareita),ei kaulaliinaa...takin alla sillä on paksuhko huppari ja sen alla joku t-paita..Olen mietinyt että eikö sitä palele,ei ilmeisesti..

Itse yläaste ikäisenä "unohdin" pipon kotiin (oikeasti se oli repussa,kun vanhemmat vaati sitä pitämään),mutta muutoin oli kyllä turattu puoli vaatekaappia päälle..
 
vierailija
Näin pari päivää sitten kaksi teinityttöä, joilla oli jalassa tavalliset matalavartiset Converset, ja ei sukkia. Olen siis miettinyt ihan samaa. Itse olin teininäkin jo niin mukavuudenhaluinen, etten todellakaan halunnut palella.

Pidän vähän tyhminä ihmisiä, jotka kulkevat tuolla collareissa, takit auki ja ilman pipoa.
siis toi "sukattomuus" voi olla vaan sitä että te ette nää niitä lyhytvartisia sukkia
 
sanosin, että ihan yksilöstä kiinni. yks tarkenee vähemmällä kuin toinen. eilenkin joku kirjoitti, että oli 15 lämmintä ja tuuli kovaa, niin piti olla pipo ja paksu takki yllä ja sittenkin oli kylmä. itsellä oli ihan kesämekko ja ei paleltanut yhtään. ihmettelen miten nää sit tarkenee, kun on oikee talvi ja pakkanen
 

Yhteistyössä