Ekakertalaiset (IVF/ICSI-) hoitoihin keväällä/kesällä

miles, voi ei pahoittelut. miksi tämä on niin vaikeaa.

elleni peukkuja piinailuun. olikohan muita toiveilijoita?

minulle kävisi kansa ensi vuodelle pino hoidot jatkuu 2012. olen kurkkinut 2012 hoitoketjua ja kaikki tuntuvat olevan aloittelijoita, johon en yhden kerran kokemuksella muka enää tunnu soveltuvan, heh. meillä hoito tulee tammikuussa, varmistunut juuri. toivottavasti nyt paremmalla onnella.

jos joku muistaa meillä hoitoihin lähtöä viivytti miehen hieman vastahakoinen suhteutuminen. nyt on enemmän kuin täysillä mukana (jopa toivekkaampi kuin itse) ja onneksi nämä vastoinkäymiset ovat vain lähentäneet meitä. hieman pelotti että jos erottaa, kun on niin vaikea asia, mutta olen iloisesti yllättynyt. jospa tuo positiivinen mieli auttaisi tällä kertaa.
 
Hyvä, että hoidoilla on lähentävä vaikutus.

Mä pelkäsin keskenmenon jälkeen, että kuinka käy. Mies ei keskenmenoa ymmärtänyt ollenkaan niinkuin minä.
Sille oli ihan, että eihän se edes ollut olemassa vielä. Olipa!

Mutta nyt on pari kertaa runkannut purkkiin, niin peukut on silläkin korkella!
(Anteeksi karkea kielenkäyttöni..)
 
Moikka, ehkä joku muistaa mut kevään ja syksyn kierroksilta... Syksyn tuoresiirrosta tuli kemiallinen ja sen jälkeen häivyin täältä kokonaan. Oon kyllä taustalla aina välillä lukenut teidän kirjoituksia, on näemmä vaihtelevia kohtaloita täälläkin. Itsellä on sen syksyn 2. IVF:n 1. (ja ainoan) PAS:n piinailu käynnissä, ja testipäivä on sama kuin Ellennillä (ja näemmä samalla solumäärällä 2 alkiota mukana). En taida listalle haluta tällä erää, mutta jos 2012 vuoden puolella joudun vielä tätä hoitoputkea jatkamaan, silloin liittynen kyllä uuteen ketjuun. Jos näin käy, saadaan varmaan joku kanta-asiakaskortti klinikalle. Siinä voisi olla vaikka joku ominaisuus "joka kolmas hoito ilmainen".
 
ellenni tosiaan sulla on 2 alkioo siirretty, tosi jännää!! lisäsin alkiomäärän listaan.
en jaksa katsella ketjua taaksepäin... koska sulla oli keskenmeno?? oliko se luomuraskaudesta vai näiden hoitojen jälkeen? Kuinka pian saitte yrittää uudestaan?
Mua nimittäin huolettaa että miten mun kroppa paranee ja reagoi nyt sit tän keskenmenon jälkeen.

talvitaika ajattelin aloitella tosiaan uutta ketjua ensi vuodelle, laitan sen varmaan ensi viikolla viimeistään alulle, jos osaan .. voidaan me tätäkin ketjua vielä pitää toiminnassa myös , mutta musta olisi ainakin kiva että olisi uuden vuoden kunniaksi uusi ketju...

laitoin sulle tähän listaan tammikuu 2012.

pollyanna joo, muistan sut listalta .... toivottavasti nyt tärppää!! tsemppiä!
vaikka et listalle halua niin olisi silti kiva kuulla sun kuulumisia, joten toivon että käyt välillä kirjottelemassa.
joo, me tarvittais kans kanta asiakaskorttia... ens vuonna jo 3 ICSI just laskettiin että rahaakin palanut kaikkinensa ihan kivasti, tutkimukset+ 3 x Inssi ja nyt 3 x ICSI ja kaikki yksityisellä ... mut ei auta, ainakin on yritetty saada sitä omaa pikkusta..

ON mulla alkoi vuoto torstaina ja toivoin, että kudos olis lähtenyt kohdusta liikkelle, mutta eipä tietenkään.
eli eilen olin sitten uusinta kaavinnassa. Jospa tää nyt sit olis tässä, ei vaan jaksais nyt mitään lisää ikäviä uutisia enää.
Jännittää vaan tosiaan miten kauan menee ennenkö on kroppa kunnossa ja voi edes uutta hoitoa tehdä.
keskenmeno oli kuitenkin jo kk sitten ja nyt vasta saatiin kohtu kokonaan tyhjäks että varmaan kestää palautua.
varasin vielä suomeen 21.12. ultran ja pitää sillon jutella siitä uuden hoidon ajakohdasta lääkärin kanssa.
luulin että tämä vuoto oli jo menkat, mutta eipä ollutkaan, lääkäri meinas että vielä saattaa mennä kk ennenkö ne tulee. enpä ole koskaan odottanut kuukautisia alkavaksi näin paljoa kun nyt.
 
Viimeksi muokattu:
***Ekakertalaiset (IVF/ICSI-) hoitoihin keväällä/kesällä***

Moto76.............1.IVF/ 1.PAS................ joulukuu
pepponen......... 3.ICSI............... viikko 49
Talvitaika......... 2.IVF............... tammikuu 2012
miranda-81.......3.IVF...................syksy/talvi??
mariq..............3ICSI................ ..marraskuu
Dreamer74...... 1.IVF/ 1 pas ..........tammikuu 2012
tuuli1976....... 1.IVF/1.pas ........ tammikuu 2012
Miles................ 3. ICSI ..............helmi-/maaliskuu 2012

*** PIINAILIJAT *** :headwall:

Nimi.............Hoito...............Alk io(t)...........PP...........Testipäiv? ?

Ellenni.............. 2.IVF/ICSI...... 2 ............ 1 ............ 22.12.

***PLUSSANNEET***....................... ......................LA :heart:

Marilis...........yllätys luomuplussa.......toukokuu
Toiveissa........1.ICSI................. ...... .kesäkuu.............
Heidari...........1. IVF/1. PAS...............kesäkuu..............
Sinirusko........1.IVF.................. ....... .kesäkuu.............20.2.2012
Sharona.........IVF..................... ...... .heinäkuu.............
Millie73..........1.icsi................ ...... ....heinäkuu.............
lallaa77...........IVF.................. ..... ....heinäkuu.............
hattivattinen....1.IVF.................. ..... ..heinäkuu.............
Sol.................2.ICSI.............. ...........elokuu................. 23.4.2012
Kiena.............IUI................... ...........elokuu................
Kevätkello..... ... 2.ivf........................ lokakuu
 
Viimeksi muokattu:
miles, mulla oli luomukeskenmeno viime marraskuussa.
Sen jälkeen ne sanoi että yksi normu kierto ja back on the saddle, mutta meni se 6kk ennen IVF, meillä se taitaa olla "henkinen vakio", koska epäonnistuneen IVF jälkeen meni taas 6kk ennen uutta yritystä ja Hups, Kokonainen Vuosi mennyt!! En voi käsittää!!!
 
***Ekakertalaiset (IVF/ICSI-) hoitoihin keväällä/kesällä***

Moto76.............1.IVF/ 1.PAS................ joulukuu
pepponen......... 3.ICSI............... viikko 49
Talvitaika......... 2.IVF............... tammikuu 2012
miranda-81.......3.IVF...................syksy/talvi??
mariq..............3ICSI................ ..marraskuu
Dreamer74...... 1.IVF/ 1 pas ..........tammikuu 2012
tuuli1976....... 1.IVF/1.pas ........ tammikuu 2012
Miles................ 3. ICSI ..............helmi-/maaliskuu 2012

*** PIINAILIJAT *** :headwall:

Nimi.............Hoito...............Alk io(t)...........PP...........Testipäiv? ?

Ellenni.............. 2.IVF/ICSI...... 2 ............ 1 ............ 22.12.
pepponen..........3.IVF/ICSI...... 1 ............ 0 ............ 29.12

***PLUSSANNEET***....................... ......................LA :heart:

Marilis...........yllätys luomuplussa.......toukokuu
Toiveissa........1.ICSI................. ...... .kesäkuu.............
Heidari...........1. IVF/1. PAS...............kesäkuu..............
Sinirusko........1.IVF.................. ....... .kesäkuu.............20.2.2012
Sharona.........IVF..................... ...... .heinäkuu.............
Millie73..........1.icsi................ ...... ....heinäkuu.............
lallaa77...........IVF.................. ..... ....heinäkuu.............
hattivattinen....1.IVF.................. ..... ..heinäkuu.............
Sol.................2.ICSI.............. ...........elokuu................. 23.4.2012
Kiena.............IUI................... ...........elokuu................
Kevätkello..... ... 2.ivf........................ lokakuu

Ilmeisesti minä jatkan tässä pinossa (itsekseni, heh?), sillä en tiedä jatkuvatko hoidot 2012...
 
pepponen
kyllä mä ainakin täällä vielä käyn lueskelemassa ja kommentoimassa myös, ettet ihan yksin ole..

ellenni
minkälaisia oloja siellä? piinailut sulla voiton puolella...

teille molemmille piinailijalle plussa tuulia +++++:whistle:
toivottavasti teidän hoidot on nyt sitten tässä ja pääsette nauttimaan raskaana olosta. Tässä ketjussa ei olekaan pitkiin aikoihin tullut plussa uutisia, että nyt olis jo niinkun niiden aika.
 
Noniin, toivon etten pääse mukaan Hoidot jatkuu 2012 ketjuun, koska tänään (pp9) haalea plussa. Toivottavasti tällä kertaa tämä kestää! Oireita ole muuta kuin ajoittainen mahan pistely ja lievä palelu. Testipäivä on vasta ensi viikon torstai, mutta taidan mennä jo keskiviikkona tai sitten torstaina veritestiin, jotta saan hcg-arvon ennen joulua (klinikan labra on kiinni välipäivät). Eli nyt vain rauhallista joulua...
 
Ellenni onko sulle piinailun lopputulos selvinnyt? Toivottavasti ainakin toinen kavereista on tarrannut kiinni, mikä ettei molemmat...

Entä miten kävi pollyannalle veritestissä? Joko kävit siinä vai oletko tänään menossa? Toivottavasti plussa tuli myös sieltä!
 
Jep, veritestissä päivää ennen testipäivää arvo ihan vähän vajaa tuhat ja kaksosmahdollisuus on vahvasti ilmassa :O Ilmeisesti siitä johtuu myös se, että etominen tuntuu niin kovin voimakkaalta.

Mutta miten kävi myös keväällä samoissa piinailleen Ellennin??? Toivottavasti samoin =)
 
Ei tullut meille jouluihmettä, tuli joulupettymys: pp 9 (mukavasti jouluaatto) alkoi tiputtelemaan ja pp10 sitten alkoikin jo kunnon vuoto. Että se siitä erinomaisesta alkiosta.

pollyannalle hurjan paljon onnea! Hienoa, että joillakin hoidot tuottavat toivotun tuloksen! Ja vielä tuplana! ;)
 
Viimeksi muokattu:
Hei, ultraa ei ole vielä tilattu. Tuntuu jotenkin hassulta näin nk. onnistumisen jälkeen, koska olen kuitenkin tasaisesti vuodellut verta, mikä sitten ei ole tosiaankaan nostanut aina tunnelmaa kovin kattoon. Jotenkin kuvittelin aina silloin kun en koskaan tullut raskaaksi, että kun tulen raskaaksi, niin sitten... No, ei se näemmä siihen loppunutkaan, nyt sitten voi pelätä verenvuodon johtuvan alkavasta keskenmenosta/ kohdunulkoisesta/ tuulimunasta/ toisen vuotamisesta pois/ ei mistään. Ei auta muu kuin odotella. Päällimmäinen tuntemus on kuitenkin hyvä, koska ainakin mut on saatu raskaaksi, ja sekin tie on tähän asti ollut aika pitkä ja kallis.
 
pepponen olen pahoillani :hug: jospa ensi vuosi olisi onnen vuosi meille molemmille!

pollyanna tiedän ton tunteen kun vuotaa verta ja koko ajan kauhee huoli. mulla oli ensin vaan ruskeaa tuhrua ja myöhemmin alkoi vuotaan kunnolla, mutta sillon kun aloin vuotaa niin mulla oli myös maha tosi kipeenä, luulen että oli supistuksia.

sulla on toi hcg arvo ollut kuitenkin tosi hyvä ( mulla testipäivänä alle viitearvojen), jospa kaikki menisi hyvin ja saisitte sen oman pikku käärön/kääröt! tsemppiä ja voimia sulle ultran odotteluun! :hug:
 
pollyanna MAHTIUUTISET!!! :heart: onnea tosi paljon!! ja vielä kaksoset, siis wau!! :flower: Koskas sun laskettuaika on?? pakko merkkaa sut tonne plussanneisiin vaikka en tiedä käykö tässä ketjussa enää kukaan. :D
 
***Ekakertalaiset (IVF/ICSI-) hoitoihin keväällä/kesällä***

Moto76.............1.IVF/ 1.PAS................ joulukuu
pepponen......... 3.ICSI............... viikko 49
Talvitaika......... 2.IVF............... tammikuu 2012
miranda-81.......3.IVF...................syksy/talvi??
mariq..............3ICSI................ ..marraskuu
Dreamer74...... 1.IVF/ 1 pas ..........tammikuu 2012
tuuli1976....... 1.IVF/1.pas ........ tammikuu 2012
Miles................ 3. ICSI .................... helmi-/maaliskuu 2012
pepponen..........3.IVF/ICSI/ 1.pas...... tammi-helmikuu 2012

*** PIINAILIJAT *** :headwall:

Nimi.............Hoito...............Alk io(t)...........PP...........Testipäiv? ?

Ellenni.............. 2.IVF/ICSI...... 2 ............ 1 ............ 22.12.


***PLUSSANNEET***....................... ......................LA :heart:

Marilis...........yllätys luomuplussa.......toukokuu
Toiveissa........1.ICSI................. ...... .kesäkuu.............
Heidari...........1. IVF/1. PAS...............kesäkuu..............
Sinirusko........1.IVF.................. ....... .kesäkuu.............20.2.2012
Sharona.........IVF..................... ...... .heinäkuu.............
Millie73..........1.icsi................ ...... ....heinäkuu.............
lallaa77...........IVF.................. ..... ....heinäkuu.............
hattivattinen....1.IVF.................. ..... ..heinäkuu.............
Sol.................2.ICSI.............. ...........elokuu................. 23.4.2012
Kiena.............IUI................... ...........elokuu................
Kevätkello..... ... 2.ivf........................ lokakuu
Pollyanna ......... 2. IVF/1.pas............. joulukuu ............
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä