Elättäisitkö miehesi jos hän jäisi tahallaan työttömäksi?

  • Viestiketjun aloittaja "Nonna"
  • Ensimmäinen viesti
Keittiönoita
En elättäisi, jos olisi vaan kiinnostunut siitä että saa laiskotella. Toki jokainen saa paussia pitää, mutta tekee sen sitten omasta pussistaan, vaikka vuorotteluvapaalla.

Ymmärtäisin jos työ olisi jotenkin ihan kamalaa, eikä olisi voimia hakea uutta duunia samalla. Miten sun mies ajatteli ne potkut hankkia?
Jotenkin noin minäkin ajattelen. Ymmärrän työhön kyllästymisen ja sen, että haluaa lisää vapaa-aikaa. Mulla on itsellänikin tavoitteena jossain vaiheessa vähentää työntekoa, mutta ei niin, että sen seurauksena laskisi muidenkin kuin vain oma elintasoni.
 
sivuseikka mutta tiedoksi
[QUOTE="Nonna";24488171]suunnittelee että hankkisi potkut ja jättäytyisi työttömäksi että saisi vaan olla kotona. Saisi kyllä ansiosidonnaista sen aikaa kun sitä nyt yleensä saa, mutta minä joutuisin silti varmaan maksamaan sitten enemmän yhteisiä kuluja. [/QUOTE]

Itse aiheutettu irtisanominen = 3 kk karenssi jos pomo ei suostu muilla syillä irtisanomaan.
 
Olen näin tehnytkin.

Mies teki vuosia ihan liikaa töitä ja eteen tuli burnout, sairasloman jälkeen oli firmassa yt-neuvottelut ja kenkää tuli. Ei sitten hakenut enään oman alan töitä vaikka niitä oli tarjolla, ajatus oli kuulema liian vastenmielinen. Jäi sitten kotiin makailemaan mielummin.
Mitään tukia ei todellakaan haettu yhtään mistään vaan minä elätin koko porukan.

Nyt on tilanne se että mies opiskelee loppusuoralla uutta ammattia aikuiskoulutuksessa ja käy neljänä yönä viikossa töissä, oman alan töitä ei edelleenkään tee edes keikkana vaikka saisi nykyistä yötyötä huomattavasti isompaa palkkaa.
 
"miu"
Riippuu vähän siitä alkaisiko ihan tahallaan loisia kustannuksellani.Ennen olisin ajatellut ,että kyllä juu elättäisin ,mutta sn kokeneena en elättäisi enää.
Mieheni ei edes etsinyt töitä tai muuta vastaavaa ja jätti kaiken minun kontollni. Rahani eivät riittäneet,strssasin ja sain mahahaavan.Mies ei ottanut 2-vuoteen mitään vastuuta mistään ja käyttäytyi muutenkin halveksien minua.Otin eron ja nyt olen ollut lasten kanssa yksin jo pari kk.Ja täytyy sanoa että kivireki tippui perästä pois.
 
"Omppu"
Jos ainoa syy on, ettei työnteko kiinnosta, niin siinä tapauksessa en elättäisi. Tai ainakin siinä tapauksessa kodin pitäisi olla aina tiptop ja ruoka valmiina, kun tulen kotiin. Miestä, jonka perse olisi kasvanut kiinni sohvaan tai tietokonetuoliin en kyllä katselisi.

Jos taas miehen työpaikalla olisi huono ilmapiiri tai mieheni olisi palamassa loppuun, niin silloin tottakai. Minusta elämä on liian lyhyt paskahommiin. Ei kukaan tahtoisi olla semmoisessa työpaikassa, jossa kaikki vain haukkuvat toisiaan, eikä hommat pyöri. Hyvä syy jäädä kotiin on myös halu olla lasten kanssa. Riippuu siis syistä.
 
Mun ex-mies teki just näin. Irtisanoutui työstään edes sanomatta mulle mitään, eli hoitelin sitten perheen taloutta seuraavat 3 kk yksin, kun hän etsi uutta työtä. Ja se oli se viimeinen piste I:n päälle, jolloin päätin erota hänestä.
 
Jos miehellä olisi syynä se, että ei viihdy työssä, etsisi uuden tai haluaisi opiskella tms, niin elättäisin.
Jos muuta syytä ei olisi kuin navan raapiminen, niin sitten voisi olla eri juttu, mutta siinä vaiheessa kyllä ihmettelisin että mihin on kadonnut se mies jonka mä tunnen ja huolestuisin miehen terveydestä.
 
[QUOTE="vieras";24488718]Useimpien naisten mielestä täytyy, eli naiset kokevat miehen velvollisuudeksi elättää naisensa vaikka nainen pystyisi itse elättämään itsensä.[/QUOTE]

Mihin sä perustat tämän "useimpien" naisten mielestä.
 
Minerva harmaana
Elättäisin.
Meillä ei vielä tämän yhteisen 9 vuoden aikana ole ollut sellasta hetkeä et molemmat olis ollut ns. kunnon palkkatöissä samaan aikaan. On eletty mun palkallani kun on aloteltu yritystä ja nyt eletään miehen palkalla kun mä opiskelen.
Meillä ei rahan lähde merkitse vaan se et sitä tulee säännöllisesti ja tarpeeks.
 
Helvetti jäätyy ennen kun mun mies jättäytyy tahallaan työttömäksi ja jää kotiin makaamaan. Häneltä puuttuu laiskottelugeeni.

En elättäisi kotona tyhjän panttina makaavaa miestä, enkä suoraan sanottuna usko että kykenisin sellaisen kanssa kuukautta kauempaa edes elämään, koska en kunnioita sellaista elämäntapaa laisinkaan.

Sen sijaan voisin olla (ja olen ollutkin) perheemme pääasiallinen elättäjä miehen opiskellessa, ihan kuten hänkin on ollut mun opiskellessani.
 
romano
meilläkin mieheltä puuttuu laiskottelu geeni : ) hyvä kun viikonloppuna ja illalla näkyy : ) meillä mies elättää mua nyt kun haen töitä täältä ja sain itse päättää teenkö vai enkö.
 
kun lähtisi
Kyllä elättäisin. Olisi jopa suotavaa, että mies lähtisi tuosta nykyisestä työpaikasta. Vedetty niin tiukille siellä että pelottaa kumpi pettää ensin, pää vai sydän. Ja minulla on metsää joka kaipaisi hoitotöitä joten kotonakin kyllä tekemistä miehelle löytyisi kun lisäksi vielä meillä kolme pientä lasta.
 
vieras5
elättäisin jos mies aikoisi kumminkin hakea muuta työtä tai jos hoitaisi nämä askareet mitä minä nyt kotona ollessa teen(ja 4 lasta). Jos aikoisi jäädä kotiin pysyvästi(jos siis ei olisi pieniä lapsia, tai lapset hoidossa), eikä aikomustakaan mennä töihin, en elättäisi. En kyllä kannata potkujen hankkimista koska se ei jatkossa näyttäisi hyvältä välttämättä kun hakee uutta työtä. Vois etsiä uuden työn ja sitten irtisanoa itsensä.
 
olen niin tehnytkin
elättäisin kyllä ja olen elättänytkin. mutta mieheni oli työtön alle vuoden jonka jälkeen lähti opiskelemaan uuden ammatin. kotivuoden aikana hoiti lapset, siivouksen ja ruoanlaiton sekä remontit. käytännössä minä siis tein vain työni.

mieheni on myös elättänyt minua kerran kerran jos toisenkin, mutta silloin kotityöt ovat enemmän minun kontollani ja esimerkiksi haen lapset pk:sta jne.

sohvaloista en elättäisi :)
 

Yhteistyössä