** Elokuiset elohiiret tammikuun tuiskeessa **

majj joo niin mie luin että siinä vaiheessa voi olla viel 170 tms,mut nyt pitäs kai olla alle sen...onneks on neuvola keskiviikkona niin saan tietoa näistä sykkeistä,niin omasta kun vaavelin...
fetaa mie olen syönyt sillon tällön,kunhan se on ollu pastöroitua...
 
Pikaisia uutisia vain, mulla on ollut pidempään kovia vatsakipuja, joista en ole täälläkään viitsinyt mitään mainita. Kävin tänään melkoisesta hetken mielijohteesta yksityisellä tarkastamassa, onko kaikki ok. Meille ei ole siis vielä kunnallisen ultra- aikaa kuulunut.

Siellähän se tyyppi vahvasti voi ja uiskenteli, vastasi täysin neuvolan laskemia viikkoja mihin en uskonut (9+4). Missäköhän mahtaa olla uiskennellut useamman päivän hedelmöittymisen jälkeen :D Syke oli yhtä huima kuin esikoisellakin koko raskauden, mutta liikkuminen ei ollut yhtä hurjaa. Johtuiskohan vähäisistä viikoistakin.

Jei. :)
 
kristiina-- kiva että kaikki oli hyvin.

Mulla oli tänä aamuna se sokerirasitus koe. On muuttunut kun viimeks kävin 2008 vuonna. Ottivat pelkästään suoninäytteitä eli tulosta ei vielä tiedä. Kaksi tuntia siellä yritin istuskella. Sit jos tässä kokeessa ei ole mitään vikaan niin sit uus koe joskus rv 28. Mulla on ollut kaikkien kolmen odotuksessa se gdm. Mutta kaikissa ollut se paastoarvo just raja-arvo. Ja aikasemmin se oli täällä 4.8, nyt on noussut kuitenkin 5.3. Muuten arvot olleet kotimittauksissa erinomaisia. eli ihan ruokavaliolla on pärjännyt.
Aikasemmat eivät ole olleet sokerivauvoja mutta 2 vrk kuitenkin joutuvat olemaan sokeriseurannassa sairaalassa kun syntyivät. Eka syntyi 40+1, painoa 3670g, toka 40+1 painoa 3490g ja kolmas käynnistettynä, koska kokoarvio oli rv 38 jo 4kg. Syntyi 39+2 ja painoa3680g eli ei mikään iso hänkään. Ultra vaan heitti aika reilusti.
 
mammy, 179 oli nyt. Esikoisella oli 160- 180 koko vatsa- ajan :) Noissa on aika huimia eroja, siskonpojalla sykkeet oli koko odotuksen 130. Mutta ei mulle noista ole ikinä mitään negatiivista sanottu, etten huolehdi siis tälläkään kertaa :)
 
viikoja kasassa 10+3 ja ultra olisi tämän kuun vika päivä!:)
Pahaolo alkaa helpottamaan, unettomuus on nyt mulla vaivana, pyörin sängyssä 2-4h ennenkuin saan unta, mä olen selvästi illalla rauhoittuessani tuntenut alavatsalla sellasta jännää "kuplintaa" ja muutama muljahduskin on tuntunut, miten näin aikaisin voi tuntea jo liikkeitä? :D
Synnytyksistä Molemmat synnytykset ei ole ollut normaaleja ja kaksosista sain pahan raskausmyrkytyksen, joten tätä raskautta sitten seurataankin tarkemmin.
 
Ehtoota!

Onnea mahtavista ultrakuulumisista ultrissa käyneille ja tervetuloa uudet elohiirten odottajat!!


Mulla ei ole oikeastaan mitään synnytyspelkoja, ei kumpaakaan tyyliä kohtaan. Vaikka niissä noin 150 sektiossa missä olen työnpuolesta ollut mukana, on tullut nähtyä yhtä jos toista komplikaatiota, niin ei se silti pelota. Alatiesynnytyksessä vähän jännittää se, ettei lapselle tule mitään happivajetta matkan aikana. Meillä mies pelkää tätä kovasti ja on saanut minutkin ajattelemaan sitä jonkin verran.
Olisi tosin joskus kiva kokea kunnon supistus. :D

Miikulainen: Tuo istukan käsinirrotus on tuota.. hmm.. HIEMAN karun näköistä puuhaa. Toivottavasti meistä kukaan ei joudu siihen.

Mammyko siitä isofix-jalustasta puhui.. On myös meillä aivan ehdoton! Mulla ei hermo kestä sitä vöiden kanssa näpräämistä. Varasin jo yhdeltä kaverilta Brio Primon jalustalla, kun sellainen meillä oli viimeksikin. Tykättiin kovasti, vaan tuli myytyä tilanpuutteen vuoksi pois.

Onneksi kaikki muut haaveilee eri käytetyistä tuplista kuin minä, niin ei tarvi teidän kanssa kilpaa huutaa Huutiksessa. ;)
Mä oon nimittäin punninnut tuota asiaa mielessäni ja olen kallistumassa siihen suuntaan, etten ehkä tarvi uusia vaunuja kun käyttöikää tulee yksi talvi, max 8-9kk.

Kiitos Bump tuosta linkistä! Ja häistä.. Me mentiin aikanaan salaa naimisiin maistraatissa. Vähän samoista syistä mitä sinäkin mainitsit, kun en halua kokea päivää prinsessana (toisten häissä on kyllä ihan kivaa) ja niihin uppoaa rahaa ihan sairaasti.

Tähtösen ja Majjn kanssa samoilla linjoilla, että mieluummin synnytän kuin menen hammaslääkäriin! Vaan pakko sinne on perjantaina mennä. :( Mut on neljä kertaa nukutettu hammaslääkäriä varten, mut viime vuodet oon käynyt ihan tajuissani. Ajattelin kyllä pyytää puudutteen ilman adrenaliinia, kun se saa omankin pumpun tykyttämään, niin en haluaisi samaa vauvalle. Vaikka onkin kai vaaraton ja ohimenevä.

Musta tää aika kuluu jotenkin hitaasti.. Mä haluaisin jo kunnon vauvamahan!! Ei mulla mitään kovaa tunnu häpyluun päällä.. Siinä kohtaa on liikaa rasvaa..

Mä muuten varasin tänään ajan neuvolapsykologille, helmikuun tokalla viikolla sais mennä. Neuvolasta sitä ehdottivat sitä, kun "on sulla tässä ollut kaikenlaista.." Tarkoittavat kai sitä toisen sikiön menetystä yhdistettynä lapsettomuustaustaan. Tai sitten ne piti mua outona kun en ollut yhtään paniikissa vaikka etsivät niitä sydänääniä perjantaina yli tunnin. Tosin ystäväni sanoi, että "jos ne luulee, että sä et käy täysillä kun vaan meet hymyillen ja luottavaisena eteenpäin vaikka mitä tapahtuu.." :D No, eipä kai tuosta käynnistä haittaakaan ole.
Vaikka kyllä mä itteäni ihan täysipäisenä pidän, Nti.:n tapaan vaan aika optimistina.
Ja kiitos, te ootte kehunu mun asennetta jo ihan tarpeeksi, että nyt voitte jättää väliin! ;)

Olin tänään Ovumian järjestämällä luennolla missä Prof. Outi Hovatta piti samat esitykset mitkä oli pitänyt Nobel-juhlassa, kun se koeputkihedelmöityksen kehittänyt tri Edvards sai hiljattain Nobelin. Mielenkiintoista asiaa, paljon tuttuja ja sain jopa livistettyä ennen tarjoilua, niin ei tarvi sokereita stressata. Ja kuulin samalla, että se Hiljaa toivottujen lauantain ensi-ilta on loppuunmyyty! Jos jotakuta kiinnostaa, niin ohjaajaa haastatellaan lauantain Aamu-tv:ssä.


Meillä olis huomenna np-ultra klo 13.00. Toivottavasti on kiva lääkäri tekemässä eikä yritä ihan väkisin vaihtaa mun RR-lääkettä.
Mimmi jää kotiin ja meille tulee Mll:n hoitaja. Tosi kiva tyttö, joka oli marraskuussa meillä kaksi kertaa. Mimmi odottaa häntä jo kovasti. Pitää vaan laittaa makkarin ovi kiinni, kun neiti saattaa muuten sanoa hoitajalle, että "Anni, tule minun kanssa sänkyleikkeihin.." Enkä usko, että hoitaja haluaa pyöriä meidän sängyssä peittojen alla! ;)
Mimmi sanoi lauantaina Stockan hississä (ja ei tod. oltu kaksin..), että "Isin kanssa on kiva leikkiä sänkyleikkejä.." Vähän hävetti! Olisi mieluummin vaikka kertonut niille "äitillä on tissuliidut"-juttuja, mitkä on myös aika yleisiä.

Noista uhmista vielä.. Meillä on siis päästy todella helpolla ja tämä oli ensimmäinen julkinen ja yksikään kotikohtaus ei ole ollut lähelläkään tätä "räkä poskella"-kohtausta.. Vieläkin menee kylmät väreet..

Raitis, joka iloitsee jälleen laskuun lähteneestä painosta!
 
Viimeksi muokattu:
Hei!! Oli ihan pakko tulla kertomaan,kun tänään oli ultra ja oon hymyilly sen jälkeen koko päivän ko mikäkin aasi!! :)
Eli turvotusta vain 1,1mm ja muutenkin hyvin kaikki. Pikkanen meinas vain nukkua kunnes mä pyörin siinä pedillä niin sit heräs. Laitto jo sormia suuhun! Ja sydänäänet ekaa kertaa kuulin!! Ihana! LA muuttu 19.8 eli jos sen vois päivittäjä muuttaa. ja tosiaan tää on ensimmäinen :) Nyt voi alkaa jännittää miten kertoo anopille. Sillä kun on vähän vaihtelevat mielipiteet välillä.. Joskus ne on kannalta (eli sanoo,että teidänki kannattais lapsia alkaa tekemään) ja joskus sitten täysin vastaan! (te ootte vielä niin nuoria,ei niitä kannata,nauttikaa elämästä ensin!!) Mutta nyt hyvää yötä! Aamulla taas niin ihana herätys klo 5.00 -.-

Taiska + napero 10+3
 
majj mä oon kyllä syöny fetaa, pastöroitua.

Hopsula täällä kans yks joka taisteli imetyksen kanssa huonoin seurauksin.. Rintakumi piti ottaa sairaalassa käyttöön, ja se oli yhtä sähellystä. Samoin imetystyynyjen ja asentojen kanssa oli kamalaa säätämistä. Ja mulla oli vielä suihkutissit, että maitoa tursus suihkuten se ekat 5min ja sitten hidastu, johon sitten vauva hermostui. Ja pumppasin sitten omaa maitoa, ja pullosta annoin 5min imetyksen jälkeen, koska vauvalle jäi selkeästi nälkä joka kerta. Kotona pumppasin siihen asti kun vauva oli 1kk, jolloin maidon tulo sitten hiipui. Sitten siirryttiinkin korvikkeeseen. Aion kyllä yrittää uudestaan, jos onnistuisi tämän kakkosen kanssa, mutta itseäni en aio pakottaa, jos siitä ei mitään tule yrittämisten jälkeen. Niin kovin itkua väänsin minä sekä vauva, jokaisella imetysyritys kerralla.. Pulloruokinta toimikin sitten hyvin, koska isäntäkin pysty osallistumaan ruokintahetkiin.

kirppiina joo yhä kun itsekkin muistelen sairaala-aikaa, kun tuo esikoinen oli sinivalohoidossa, muistan hyvin ne tunteet. Itkin aivan lohduttomasti, kun vauva joutui olemaan lampun alla, vaikka ei toisella hätää ollutkaan. Olisin vain halunnut pitää häntä vieressä, enkä siinä lampun alla, vaikka hänen piti saada sitä valohoitoa. Niin kovin ne hormoonit vaan jylläsi, ja tuntui että jokainen päivä sairaalassa teki olon kurjemmaksi. Eikä tilannetta auttanut se kätilö, joka oli suurimman osan ajasta vuorossa, ilosuin tuli kertomaan joka päivä, että "ette te tänäänkään pääse kotiin, vielä sinivalohoitoa". Kyllä sapetti, toinen näki että mun oli paha olo, ja hymysuin tulee tuota kertomaan? :headwall: Onneksi meidät kotiutti sitten eri kätilö, joka oli aivan toista maata :)

vauvan syke esikoisella oli syke 130-145 välissä koko raskauden ajan (tyttö) ja nyt tällä kakkosella oli 160, katsotaan vielä mitä muita lukemia tulee tässä ajan kanssa :)

Liikkeet tänään ihan hiljaa itsekseni sohvalla makasin ja kuulostelin itseäni, ja olen kyllä ihan varma että tunsin pari liikettä. Aivan samankaltaiset muljahdukset, kuin esikoisesta. En kyllä enään usko, että olisi jotain suoliston muljahtelua, niin monena päivänä on ollut samanlaista muksauttelua, parissa erikohtaa. Lähinnä ootan sitä, että liikkeet alkaa tuntua ulkoapäin tunnusteltaessa, että tuo isäntäkin pääsee niitä tunnustelemaan :heart:

Raitapaitainen Joo, lähellä oli etten joutunut :D Kerkes ne mut jo puuduttaa tisseistä alaspäin tunnottomaksi, ja lekuri kaiveli hanskoja, kunnes totes että jahas se lähti :LOL: Vähän kaapi pari palaa istukasta sitten vielä veke. Kamalinta oli olot sen jälkeen kun puudutusaine alko poistumaan. Aamulla olinkin ihan puutunut, kun en ollu osannu yöllä vaihtaa asentoa :D
Hyvä tuo teiän neidin letkautus, vaikka varmasti hävetti. :D

Onnea hyvistä ultrakuulumisista :flower:
 
Viimeksi muokattu:
Huh, miten tekstiä tullu! Monta sivua taas eilisestä :)

Kiitos kaikille nappisuoritiksesta vastanneille! Ja siis tosiaan ei ollut tarkoitus mitenkään mitata äitiyttä raskauden ja synntyksen perusteella, jos joku näin erehtyi luulemaan :) Mukavaa vaan kuulla muiden odotus/synnytys- kokemuksia. Itselläni odotus oli helppo ja synnytyskin meni hyvin, mutta ekat viikot vastasyntyneen kanssa ei sitten mennykään niin nappiin.

Oon pahoillani, nyt en enää tähän aikaan ehdi kaikkien juttuja kommentoida, eli pikana omaa napaa:
Tänään neuvolassa kuunneltiin sydänäänet ja hyvin kuului :) 160 oli syke. Ja sitten, vauva potkas kerran oikeen kunnolla siihen anturiin niin että koko anturi heilahti pikkusen ja siis siitä ei voi enää olla epävarma, se oli potku! En voi uskoa, näin aikasin! Taitaa olla aikamoiset jalkalihakset pikkuisella ;)

Ai niin Miuski, jos vielä kerran viitsin tuon la:n viilata, eli 29.7 kun neuvolan papereihinkin sen kuitenkin muutti :)

Ja mammylle piti sanoa, että terkka tänään sanoi että noissa sykkeissä on paljon vaihtelua. Joillain on koko raskauden ajan lähemmäs 170 ja jollain matalampi paljon.

nyt nukkumaan!

hemari 13+3
 
Jonetta, onnea lääkäriin ja ultraan, toivottavasti siellä asiaan tule jotain selvyyttä!

Hyppy, mulla tuntuu kanssa kuvaamassasi kohdassa jotain kovaa. Tai siis suihkussa saippuoidessa saatan sen tuntea, en muuten. Mutta muuten alkaa kyllä tuntua siltä, että alavatsassa on jotain kovaa ja tilaa vievää... läskien läpi sitä ei vaan tunne ilman tuota saippuaa ;)

Onnea hyvistä ultrakuulumisista ainakin Masunkasvattaja, Miikulainen, Viola, Elzu, Kristiina ja Taiska! Toivottavasti en unohtanut ketään...

Kerroin tänään raskaudesta yhdelle kaverille, jonka kanssa samaan aikaan odotimme esikoisiamme. Hän totesi, että oli jo miettinyt josko meille on kolmas tulossa kun olin kuulemma taas alkanut päivittelemään Facebookkin päiväunista, mitä olin kuulemma tehnyt paljon myös kuopusta odottaessa. Eli täytyy todeta, että mun isoin raskausoire on 9 kk kestävä tajuton väsymys : / Ei sen puolen, parina viimeisenä iltana on myös pahoinvointi tullut takaisin :(

Mä täällä vähän repeilin Raitiksen Mimmin sänkyleikkikommenteista :LOL: Meillä kanssa nää sänkyleikit on suuria suosikkeja, ja isän kanssa niitä yleensä harrastetaan, lentokoneita sun muita. Onneksi kyllä vain viikonloppuaamuisin, meillä on työhuoneen lattialla vanha runkopatja jonka päällä saa hyppiä ihan vapaasti (se on siinä sen takia), eli sängyn päälle ei ole sinänsä tarvetta mennä.

Siobhan ja Plutte 13+0
 
raitapaitainen en ollu minä joka isofixistä puhui ko meil oli ihan tavallinen telakka koska meidän autossa ei ollu isofix kiinnikkeille paikkka,mutta siis sama juttu et ei olis hermo riittäny virittelemään vöitä jne...telakka oli kyl tosi hyvä :)

hemari tälle kannalle mieki olen nyt ollu kääntymässä,et eiköhä se oo iha normaalia...enemmän tuo oma syke mietityttää,mut eikähän siihenkin löytyne syy jossain vaiheessa :)
 
Sorry Mammy, telakasta mun olikin vaan tarkoitus puhua, että se tosiaan on kätevä, isofixeillä tai ilman. Meillä oli kyllä isofix, mutta välillä se telakka oli sellaisella paikalla, jossa ei ollut isofixejä ja ihan yhtä kätsy oli vöilläkin. Telakka on pop!

Taiskalle onnittelut ihanista ultrakuulumisista! Saataispa huomenna samanlaisia!

Ja kiva kuulla, että on ollut muitakin rintakumin kanssa taistelleita. Mulla se oli pakollinen apuväline, koska olin ihan "nännitön" ennen imetystä. 3,5kk se oli käytössä ja kun yhteensä neitokainen ruokaili tisseistä 13kk, niin nyt on seuraavalle ihan kunnon näppylät mistä lusuttaa.. :D
Mä oon muuten vitsaillu, että olen hyvä lehmä, mutta huono kana. Maitoa tulee kun sitä tarvitaan, mutta munasolujen muniminen ei multa onnistu edes avustettuna kuin hyvin hyvin huonosti.

Liikkeistä tulin vielä kommentoimaan.. Nää on niitä asioita, joita ei kehtaa ääneen tunnustaa, kun pitävät luulotautisena, mutta kyllä mun on pakko liittyä liikkeitä tuntevien joukkoon. Viime viikolla oli ekat hentoiset ja yhtenä yönä muun väen nukkuessa tunsin ne tietyssä asennossa. Ensin siitä erotti oman sykkeen, varmaan joku napasuoni ja kun keskittyi hiljaisessa pimeässä sen tuntemiseen, niin sitten tunsi jotain "lisähippaisuja", jotka ei olleet sykkeen rytmissä. Nyt äsken kävin yrittämässä hetken unta ja sain muutaman minuutin nautiskella pienistä liikkeistä vasemmalla aika paljon navan alapuolella. Ja nää oli 100% varmoja. :heart: Tänään rv 12+0.

Mulla on sen verran ylimääräistä mahassa, että mies ei ihan hetkeen pääse potkuja tuntemaan. Esikoisen aikaankin tuntui vain ihan muutamia kertoja ulospäin. Toki Mimmi potki alaspäin kun oli koko ajan perätilassa, että voihan tämä kaveri potkia eri tavalla jos on pyörivämpää sorttia. Mimmistä sen sijaan tunsin loppuajasta pään vähän liiankin hyvin. Iltaisin kun istui sohvalla ja tunsi, että vauva lähtee kääntymään, niin kiireesti venytti ryhdin täyteen mittaan, että antoi sille tilaa vaihtaa puolta. Pää siirtyi kylkikaaren alta toiselle puolelle plums vaan.. Auts!
 
Rupesin eilen illalla vuotamaan veristä limaa joka yön aika yltyi ja yltyi. Nyt noustessa veri valui, siteestä huolimatta, pitkin jalkoja. On tullut kolme isoa hyytymääkin yön aikana. Mutta ei minkäänlaista kipua missään. Jos oikeen ajattelee niin ehkä vähän on semmoinen paineen tunne tuolla alavatsalla. Raskausviikkoja 12+6. Ollaan kerrottu kaikille, että meille on tulossa vauva ja lapset ovat aivan innoissaan. Ovat ottaneet tulevan "siskon" jokapäiväiseen puheeseen jo mukaan. Ja nyt tämä :'( Ja kun sitä niin kovasti vuoden verran yritettiin... Olo on ihan turta.
Täällä aukeaa terveyskeskus vasta 8.00, yöpäivystys 100 km:n päässä. Mutta eipä tätä kukaan estääkään voi, kunhan vaan en menetä liikaa verta...
 
Dodih siskot, aim päk in thö bisnes :)

Ääni on vielä poissa ja aivot valuu nenän kautta, mutta kuume on jo takana ja kurkkukipu vähentynyt. Viime yönä sain jopa pari h unta.... siihen asti ei ole päätä voinut alas laittaa :( Kamala paine koko ajan ollut! Vietin siis useamman yön tuossa sohvalla...

Liikkeistä: Mua on huvittanut tää oma pää. Mulla on istukka tuolla jossakin selän puolella ja ultrassakin näki miten kengutu sätki lähellä mun massua. Nyt olen muutaman päivän ajan tuntenut sellaisia kutittavia pieniä kuin kuplia, mutta silittäviä kuin perhosen siivet aina silloin tällöin ja miettinyt, että voisiko jo... :LOL: tod.näk. ne on kuitenkin pierujen pieniä alkuja eikä liikkeitä, mutta... Mä tunsin esikostakin hirmu aikaisin ja tokasta vielä aikaisemmin eli...joo, en ole hullua hurskaampi. Olo on muuten ollut ihan ok ellei tätä saakelin pöpöä lasketa. Meillä on koko katras kipeänä niin olen saanut vielä olla sisar hento valkoinen vaikka kuolemaa olenkin tehnyt ilman lääkityksiä.

En nyt muista mitä olin kirjoittamassa, mutta yritin kahlata kaikki miljoona sivua läpi. Masukuvat pysäyttivät kummasti :D Ihania! Ja jos jonkun päivityspyyntö on mennyt multa ohi niin nyt taas jaksan koneelle istua pisin päivää eli punaisella vaan näkyviin niin iskee silmään ;) Tämä siis vielä muistutuksena varsinkin teille uusille, koska mulla liukuu tasainen musta niin helposti "ohi" vaikka lueskelenkin.

:attn: :attn: :attn: HALOO: Kuka alkaisi ensi kuun päivittäjäksi????



ps. En muuta omaa laskettua aikaa ennen nt-ultraa, kun viime ultrassa sai viikkoja muutaman pv:n vähemmän, mutta ei vaihtanut vielä korttiin....
 
Viimeksi muokattu:
johnu :( Voi ei! Toivottavasti olisi vain vaaratonta vuotoa jota niin monella ilmenee. Hyvällä ystävälläni oikein lorisi alussa, mutta kaikki oli ihme kyllä kuitenkin ok. Toivon sulle parasta onnea nyt matkaan!! :hug:
 
Viimeksi muokattu:
voi ei johnu...tuo on sitä mitä varmasti jokainen pelkää :( toivottavasti kaikki olis kuitenkin hyvin:heart:

raitis nöy proplem :D telakka,kun telakka ;)

rintakumin kans meki alkuun mentiin osittain pari viikkoa ja oli iso apu nänni kipuun :) loput vuosi,4kk a prai viikkoo mentiinki sit ihan paljaalla :) ja olisin jatkanut vieläkin,mutta lääkärin kehotuksesta hölmö lopetin,ottamatta selvää asioista enemmän ja kadun sitä edelleen :(

liikkeistä

tosiaan mulla kans kuplii ja hipsuttaa,mut en suostu uskomaan, et olis viel liikkeitä :D viimeks tunsin ekat muistaakseni rv 13 ja sit voisin jo uskookki,mut siihen on viel pari viikkoa :)

sykkeet on itellä selkeesti nyt tasaantunu illan ja yön aikaan,,,odottelen tässä nostaako tyroxin sen taas pilviin...jos niin liika iso annoshan se sit selkeesti on...

voisin ehkä alkaa päivitellä ensi kuuksi jos kukaan muu ei suostu :D
 

Yhteistyössä