Elokuun Epelit 2015 *Joulukuussa*

Heipsan.

Uusi odottaja liittyy jonon jatkoksi. Tunnetila on onnellinen jo... Viime viikolla elin pelonsekaisissa tunnelmissa. Menkat myöhässä ja olin juuri käynyt ehkäisyneuvolassa keskustelemassa sterilisaatiosta. Sain ajan lääkärille 15.1 jolloin piti lähete kirjoittaa... Vaan eipä tarvitse kirjoitella. Nyt sitten ollaan raskaana. Raskaus oli yllätys, shokkiyllätys sekä minulle että miehelle. Vahingosta me ei haluta puhua. Yllätys. Koko loppuelämän muuttava yllätys. Iltatähti,pahnanpohjimmainen. Ensimmäinen yhteinen, molemmilta löytyy 2 lasta ennestään. Jo kouluikäisiä. Vanhin yläasteella, nuorin eskarissa. Ei ollut todellakaan tarkoitus enää saada yhtään mutta kohtalo päätti toisin. Mies on ihan sekaisin onnesta ja minä kun pelkäsin hänelle kertoa uutista.... nyt jo naurattaa =) yhdessä ollaan oltu vasta muutama hassu kuukausi. Ehkä tämä elämä tästä alkaa rullata. Paljon pitää tehdä ennen elokuuta. Mehän ei edes asuta yhdessä...

Vähän oli omanapainen viesti. Anteeksi siitä. Oireista olitte jotain puhelleet... Täällä on järjetön väsymys se selkein fyysinen oire, muutoin ilmassa on vaan pms oireet. Maha- ja tissikipu. Toki välillä on kuvottanutkin :D miekkoselle sanoin että jos ei väsyttäs näin hemmetisti niin voisin luulla että kuvittelen koko jutun. Enää en kuitenkaan juokse vessassa jatkuvasti tarkistamassa että onko punaista näkyvissä. Jotenkin rauhallinen fiilis kun ensijärkytyksestä on selvitty.

AnjaEm ja Usva rv 5+0 posahti mittariin tänään... laskurin mukaan laskettuaika on 5.8
 
Heippa,
uskaltaudun minäkin kurkkimaan jo tänne. :)
Meillä plussattiin aamulla.
La 12.8.
InkeriIisakki/27/kolmas/VKS

Odottelen edelleen kunnon oireita. Tää kolmas eroaa kahdesta ekasta TODELLA paljon.
Tällä hetkellä vain pahoinvointia ja lievää rintojen aristusta.
Tosin plussakin oli hieman haalea vielä. Uusintatesti huomenaamulla.
Lasketusajasta ei 100% varmuutta koska mulla kierukan poiston jälkeen kierto ollut tasasisesti kokoajan lyhyempi.. ensin 33 ja viimeinen vain 27 päivää. Nyt tuntuu että ois taas pitempi koska kiertopäivällä 27/27-30 sain vain haalean haamun. Tänään 29/27-30 selkeä plussa vaikka paljon haaleampi kuin tarkistusviiva.

Taustoja elikkäs kaksi poikaa, esikoinen menee elokuun 10. 2015 ekalle luokalle ja nuorempi ois siihen aikaan 5,5v. Kolmas on varmaankin poika vaikka oishan se mukava saada toistakin "merkkiä" kun tää on mun viimeinen vauva.

InkeriIisakki ja papy rv 4+0
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa uudet elokuiset :wave: :heart:

Omanapa: tissit aivan törkeen kipeet.. eritoten nännit :stick: auhh.. alamahaa välillä nipistelee/vihloo, muuten ei huomais olevan raskaana.. okei kahvi tökkii, mutta muuten on mainio olo :heart:
Pari viikkoo kun vielä odottelis varailis sitte alkuraskauden ultra ajan :) Nyt ootellaan että päiviä/viikkoja tulee lisää..

HooKoo & tirri 4+2
 
InkeriIisakki, mikäs supertuuli on tuolla vauvakuumeryhmässämme puhaltanut nyt marraskuussa? Tervetuloa tälle puolelle! Muillekin tervetuloa! Onpa erilaisia elämäntarinoita meillä. Muutama yllätysvauvakin porukassa mukana!

Mulla ei ole mitään oireita, jos ei tätä satunnaista alavatsajomotusta lasketa. Ei ole tissit kipiät eikä pahoinvointia eikä väsymystä. Hmmm? :|

Mietin, että ottaisko varhaisultran jo 6+1, eikös sykkeen periaatteessa pitäisi näkyä jo 5+6?

Mulla on tosi surullinen viikko nyt, jotenkin ei jaksa raskaudesta iloita, kun läheinen perheenjäsen on menehtynyt. Kaikki menee nyt vähän sumussa. :'(
 
Tervetuloa kaikille uusille!

Täällä on todella surkea olo, eilinen hCG laskujeni mukaan dpo 16 oli vaan 87 :'( IVF-hoitaja sanoi että onhan se aika matala mutta joskus kuitenkin raskaus jatkuu. Eli kiva, oletus siis on että menee kesken mutta harvalla onnellisella voi käydä tuuri. Kuulemma esim jos alkionsiirron jälkeen kiinnittyminen kestääkin tavallista pidempään niin voisi olla siksi vielä matala. Mitataan uudestaan perjantaina ja jos se on kohonnut normaalitahtia niin voi olla vielä ok, mutta jos ei ole noussut niin sitten vaan lopetan tukilääkitykset ja odotan vuodon alkua. Eli en vielä heitä täysin kirvestä kaivoon mutta täytyy nyt yrittää totutella ajatukseen että kohdussa ei enää elämää ole. Eilisen taisin vaan itkeä, on se ihme miten jo alle viikossa ehtii niin kiintyä pienee elämään... :'(

Palaan sitten perjantaina kertomaan miten kävi, mutta voitte varautua siihen että joku muu voi joutua jatkossa listaa sitten päivittelemään.
 
Rödluvan voi ei, toivotaan että nuo arvot nousee ja kaikki on ok. :hug:

FantaViona meidän yhteishenki niin hyvä että raskaudutaan pelkästään sen voimin. :D osanottoni myös suruusi. :hug:

Mä täällä stressaan itseni ihan siniseksi kun menin sitten tekeen tänä aamuna testin, ja se viiva kyllä tulee mutta ei oo yhtä tumma kuin kontrolliviiva, ja mun mielestä ei ole ees vahvistunut eilisestä.
Ei sais verrata edellisiin raskauksiin, mutta en kyllä tiedä mitä pitäis ajatella.
 
FantaFiona :(

On. Minulla on jännä oire mahan nippailun lisäksi, nimittäin nivusissa "vetää" suonta. Tosi inhottava ja jopa kivulias. Eikä asiaa helpota yhtään istumatyö.
Ja myöskin ruoka maistuu turhan hyvin, lähes koko ajan nälkä. Tuntuu alussa ainakin hyvin erilaiselta raskaudelta kuin edellinen.

Onnea kaikille muillekkin odottajille
 
Ruoka ei maistu. Väsyttää.
Siinä oireet tähän mennessä.. Ei pahoinvointia, ei tissikipua, ei kahviällötystä tai mitään muutakaan ihmeellistä. Ei juilimisia tai kipuja. Ois aika luksusta jos koko raskaus menis näin lepposasti. :D Mutta eiköhän nuo ihanuudet vielä astu kehiin.
Mie en oo vielä saanu aikaseksi varattua neuvola aikaa. Pitäis kait pikkuhiljaa soitella sinne. Meinataan kyllä jouluna kertoa tästä raskaudesta vaikkei vielä neuvolaan oltais ehdittykään. Voi olla muuten vähän vaikea selitellä miks en syö tiettyjä ruokia jouluna tai miksen ota alkoholia..

Pitäis alkaa nyt taas opiskella mitä saa ja mitä ei saa syödä/tehdä raskauden aikana. Vitamiinitki pitää laittaa uusiksi.. vakuumipakattu kala ei-listalle, samoin maksalaatikko.. mitäs sitä muuta piti vältellä? jotain juustoja? -_- voi joulu..

Ainiin. mulla ei menny aiemmin nippanappa napakat housut lähellekkään kiinni tänäaamuna! kohta sitä joutuu jo mammahousujen ostoon! :D

EDIT lisäys: THL:n vältä näitä ruokia raskauden aikana-lista
 
Viimeksi muokattu:
Anteeksi kun olen nii tyhmä, mutta miten puh saa punaiseksi tai paksulla mustalla laitettu tekstiä? ????

Minä varovaisesti, tai ilmeisesti hirveän kiireellä ilmoittaudun mukaan elomasuihin... oksentelu ja paha olo sai tekemään testin vaikka menkat ei olis pitänyt edes alkaa vielä ja 2 testiä punaisella haamulla ni kai se pähkinä sitte matkassa!! ???? Digitaalinen testi löytyy ja en tiedä, uskaltaako sen huomen aamulla tehdä?!

Minulla on 2 poikaa 08 ja 11. Tälle pähkinälle eri isäihminen tulossa. Mites muilla työnimi vauvalle? Meillä mies sanoin heti, että pähkinä. Se nyt on keksinyt nimetkin. .. ????

16.08/miselle^/27/3/KOKS

Miselle^ & pähkinä 3+4 ?
 
Rödluvan Toivotaan et kyseessä myöhäinen kiinnittyminen ja arvo siksi hitaasti noussut! Tsemppiä :hug:


Minäkin ilmoittaudun listan jatkoksi... Plussaa testailtu ja tiedot olis LA 12.8. Mörkötys/31/Toinen

Pakastealkion siirrolla on raskaus saatu aikaan kuten esikoinenkin. Esikoista odottaessa vuotoja oli koko raskausajan alusta loppuun, osittain alussa johtuivat kohdunsuun päällä olevasta istukasta/hematoomista. Istukka ei enää rakenne ultrassa ollut kohdunsuun päällä mutta silti vuodot jatkuivat ja olivat välin todella runsaita, keskenmenon pelko oli hurja. Nytkin pienen pientä tiputtelua on jo ollut, taitaa olla meidän raskaudessa enemminkin oire raskaudesta... jos näin voi sanoa. Näin ainakin haluan ajatella ettei pelko saa valtaa heti alkuunsa.

Jaksamista Fantavionalle !

Mörkötys ja kirppu 4+1
 
Meillä työnimenä/projektinimenä KerttuEetvartti. xD
En tiiä mistä tuo oikein tuli. Tässä on yritetty miettiä jotain järkevää työnimeä, mutta ei vaan keksitty. Ja sitten vitsailtiin jotain KerttuEetvartista niin se sitten vain jäi.
 
brigitte
Täällä yks hysteerinen odottaja..pelkään ihan kauheasti että menee kesken:( ei siis mitään oireita siihen suuntaan mutta kuitenkin pelko on mielessä koko ajan. Maha kipuja on välillä koviakin mutta niitä on ollut aiemmissakin(hyvin menneissä) raskauksissa, jos nyt oikein muistan..viime kerrasta melkein 10 vuotta..eli iltatähtöstä ootellaan<3 Miten tän mielensä sais rauhottuun?? Olen yrittänyt ajatella että siitä joka mulla on kesken mennyt ei ollut mitään kipuja ym. Yhtäkkiä rv 6 alkoi vaan vuoto..hoh hoijaa tätä ihmisen mieltä :D ajattelin ens viikon pe mennä varhais ultraan kun viikkoja 6+3..jos sitä ennen ei tapahdu mitään kamalaa..brigitte ja pikkunen 5+2 <3 mites muuten se suljetun ryhmän mahollisuus? Haluisin avoimesti jakaa asioita mutta näin ei oikee ilkeä ettei vahingossa joku tunnistakkin tjn.
 
FantaViona Joo mäkin liityin tuohon kovaan plussa-aaltoon ja vielähän sieltä ehtii tulla enemmänkin tähänkin ryhmään :D Voimia suruun! :hug:

InkeriIisakki onnea! :) Ei kai ne viivat vielä vahvistukaan kovin nopeaa jos vasta plussasit? En usko että ihan heti tummenee ihan tummaksi. Hormoni voi nousta hitaasti, en usko että vielä ainakaan kannattaa säikähtää :)

Rödluvan Voi ei, toivottavasti kaikki on huomenna kuitenkin kunnossa!

Ja onnea muillekin plussanneille :)

Mulla ei ole mitään oireita. Paitsi että mahassa tuntuu hassulle, pieniä muljahteluja. Jokohan elimistö valmistautuu kun viime raskaudesta on vasta 8kk aikaa. Olispa kiva jos tuliskin normiraskaus eikä pahoinvointia tai oksentelua ollenkaan! No toivossa on hyvä elää, patsi että tuskin :D Niitä odotellessa nautin kun voi vielä syödä normaalisti :)

saraheinä&neliapila 4+4
 
Saraheinä Ihan totta. turhaan stressaan. Mut teen taas varmaan testin lauantai aamuna. :D varmuuden vuoksi.

Sitäpaitsi mulla alkoi tänään oikein kunnolla öklöttää. Oon meinannut käydä morjenstaas pönttöä jo useampaan otteeseen. :D Mieski on työreissus niin jäin poikien kans kotiin ja oon sitten vuoronperään kutonu vauvanpeittoa ja kuljeskellu levottomana edestakaisin.

Tervetuloa uusille. :)

miselle^ sulla on näköjään melkein saman ikäiset pojat kuin mulla. mulla on -08 ja -10.
 
brigitte
InkeriIisakki:.. Mä oon tehny..kehtaako ees myöntää.. 11 testiä viimisen 3 viikon sisään joista 7 on ollu positiivisia :D toissapäivänä viimeks..halusin nähä ettei viiva ole ruvennu haalistuun.. ;S ( keskenmenneessä kävi niin) Oon hullu tiietään..mutta lapsi on niin haluttu jo 2,5 vuotta haaveiltu. Digitestiä oon harkinnut mutta taidan skipata sen ja ootella viikon ultraa..
 
Birgitta, Mie olisin ehdottanut juuri sitä digitestiä! ;)

InkeriIisakki, Heh no kiva, tuo nuorin on siis 12.01.11 syntynyt, et olis voinut syntynyt jopa 2010 puolella. :)

hunajapuu, ihastuttava työnimi minusta! ! :)

Niin pahoittelen kun mie en tiiä miten minun puh saa tummaksi. :S

Mie menin tekee sen digin nytte, ku en jaksanut edes aamuun oottaa!!! ;D jipii! 1-2 raskaana tulos!

Miselle^ & pähkinä 3+4 <3
????
 
Minä myös varovasti ilmoittaudun tänne :) Viikoista ei oo mitään käsitystä, todennäköisesti noin neljä, tänään testiin piirtyi kaksi tasavahvaa viivaa kun viikko sitten näkyi pelkkä harmaa viivanpaikka. Nyt tosin on kokoajan kauhee pelko että meneekö kesken ja vessassa ramppaan että eihän vaan tuu verta. Ei uskalla kenellekkään tästä kertoa vielä vaikka tekisi mieli huutaa koko maailmalle ja koko päivän aamusta asti ollut typerä hymy naamalla :heart:
 
brigitte
sillon viime raskaudessa (lapsi siis on jo iso koululainen) kirjottelin tällä samaisella palstalla suljetussa ryhmässä, onko täällä enään sellaista? Siihen siis piti hakea jäsenyys ja kirjotukset näky vaan jäsenille:) iso ryhmä meitä siinä oli mutta se oli mukavampaa niin ettei kaikki päässy lukemaan niitä. Tuli tosi tiivis ihana ryhmä jossa jaettiin kyllä ilot ja surut. Nykyisin meillä toimii tämä sama huhtikuiset 06 ryhmä facessa suljettuna myöskin:) aatella että kymmenisen vuotta ollaan kohta ryhmässä kirjoteltu. Itse aattelen että jos laitan tietojani tänne minut kyllä saattaa tunnistaa ja ei mulla mitään salattavaa ole mutta tällasissa kirjotteluissa jakaa intiimejäkin asioita helposti kuukausien saatossa ja ei olisi kivaa jos ns. Ulkopuoliset niitä lukisi tietäen esim kirjoittajan.
 
Ehkä tehään se suljettu ryhmä sitten kun kaikki joiden la on elokuussa, ehtii tänne asti? Tännehän saattaapi viel ilmaantua mammoja. :)
Tai ei kai tätä kyseistä keskustelua saa suljettua/salattua, vaan täytyy avata oma ryhmä tuonne kerhoihin. Ja siellä jatkaa sitten kirjoittelua. :)
Linkki tuossa alla:
Kaikki kerhot - Kaksplus

Mie voin sen kyllä perustaa. Elokuun epelit vai elokuun elohiiret vai mikä nimeksi?
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä